Olen jonkun aikaa seuraillut tätä palstaa ja itsekin kirjoitellut silloin tällöin, mutta jatkuvasti saa epäillä monipersoonia ja nikittömiä, eli onko se sama "Terttu", vai joku muu. Rekisteröinti osaltaan vähentäisi epäilyjä, sekä selkeyttäisi keskustelua luoden oikea kuvan kirjoittajasta, vaikka voihan tietysti profiilejakin olla useampiakin, mutta kuitenkin rekisteröinti vähentäisi myös asiattomien tai törkeiden viestien määrää osittain.
Luulotautiseksi voi minua nimittää, mutta häiriintyneitä/pellejä ihmisiäkin löytyy kirjoittajista, jotka saattavat sotkea keskustelut aivan tyystin, joko usealla nimimerkillään kannustaen omaa viestiään tai esiintymällä toisen nikittömän nimimerkillä ja mustamaalata alkuperäinen kirjoittaja.
Kenenkään ei ole pakko rekisteröityä ja kantakoon jokainen seurauksensa nikittömyydestä.
Palstan viihtyvyyden kannalta olisi mielestäni suotavaa, että jokainen esiintyisi omana persoonanaan, vaikka tuskinpa siihen koskaan päästään.
T. Mettäläinen ja ainut nim.merk millä kirjoitan.
Vääristymiä?
86
3688
Vastaukset
- ihmettelen asiaa
kun joillakin saattaa olla useampia.........
- kotikiusattu
yritin kerrankin olla kunnon ihminen ja rekisteröityä niinkuin esitit.
Sieltä sitten sanottiin että nikkini on varattu,kuitenkin se toimii näin ,kumma juttu.
Elikkä minä se vaan jatkan ilman lippua.omaani äsken nikittömänä esikatsella, mutta ilmoitti, että nimimerkki on varattu. Aika outo juttu, jos nimimerkkisi on varattu ja pääset kuitenkin rekisteröimättömänä kirjoittaa.
- erästä asiaa
Mettäläinen kirjoitti:
omaani äsken nikittömänä esikatsella, mutta ilmoitti, että nimimerkki on varattu. Aika outo juttu, jos nimimerkkisi on varattu ja pääset kuitenkin rekisteröimättömänä kirjoittaa.
Vastaako teillä kaiku kun metsään huutaa. Meillä ei vastaa.

jos on rekisteröitynyt niin lippu tule aina näkyviin,eikö?
Ehkä joku on yrittänyt rekisteröityä sillä nimellä, ja ryssinyt homman.
Silloinhan kyseessä oleva nimi jemmataan ikiajoiksi,mikäli olen oikein ymmärtänyt. erästä asiaa kirjoitti:
Vastaako teillä kaiku kun metsään huutaa. Meillä ei vastaa.
kysymykselläsi? Juu, taitaa matkia vain:))
- Suttura
kotikiusattu kirjoitti:
jos on rekisteröitynyt niin lippu tule aina näkyviin,eikö?
Ehkä joku on yrittänyt rekisteröityä sillä nimellä, ja ryssinyt homman.
Silloinhan kyseessä oleva nimi jemmataan ikiajoiksi,mikäli olen oikein ymmärtänyt.Myös minun nikkini "Suttura" on varattu.
Olen yrittänyt rekisteröidä sen, mutta ei onnistu.
Siispä minun täytyy esiintyä täällä kastamattomana! :)
Esiinnyn täällä vain ja ainoastaan Sutturana... - ibiza
itselleni tämän... Jos en rekkaa itseäni ja kirjoittajaksi panen pelkän "ibiza" tulee lätkä "tunnus on jo jne"... Sentähden on laitettava * perään eli kirjoitan aina joko rekattuna tai "ibiza*".... Ilmeisesti monella on sama juttu...
- Ihmettelyä riittää
Vääristymiä on luonnossakin. Heijastumia, peilikuvia, harhoja. Mitä mieltä olet identtisistä kaksosista?
ja meni pitkään, eenen kuin opin tunnistamaan kumpi on kumpi. He eivät voi asialleen mitään, mutta tällä palstalla voi jokainen omalla persoonallaan luoda tämän viihtyisäksikin, että tarvitsisi epäillä kirjoittajan minä hahmoa.
- anonyymi mikä anonyymi
Eihän junassakaan tarvitse kaikille kertoa kuka on ja silti voi keskustella.
- Kuurupiiloa
Mettäläinen kirjoitti:
ja meni pitkään, eenen kuin opin tunnistamaan kumpi on kumpi. He eivät voi asialleen mitään, mutta tällä palstalla voi jokainen omalla persoonallaan luoda tämän viihtyisäksikin, että tarvitsisi epäillä kirjoittajan minä hahmoa.
Täytyy uskaltaa heittäytyä kuin naiseksi pukeutunut mies. Miksi epäilet? Uskallusta kehiin.
anonyymi mikä anonyymi kirjoitti:
Eihän junassakaan tarvitse kaikille kertoa kuka on ja silti voi keskustella.
tietää, että yhden ihmisen kanssa keskustelee, mutta täällä tahtoo sekoilla siitä, menikö viesti oikeaan osoitteeseen tai sille henkilölle, jonka kanssa aiemmin keskusteli. No nyt taitaa sevota itsekin..:))
- nainen ja vielä yöpaidassa
Mettäläinen kirjoitti:
tietää, että yhden ihmisen kanssa keskustelee, mutta täällä tahtoo sekoilla siitä, menikö viesti oikeaan osoitteeseen tai sille henkilölle, jonka kanssa aiemmin keskusteli. No nyt taitaa sevota itsekin..:))
Minä olen monta kertaa huomannut että olen puhunut ja kukaan ei ole vastannut,vastaan sitten itse. Könikäs kun joko nukkuu tai on keskittynyt elämää suurempiin asioihin, ristisanatehtäviin. Mitään ei haittaa näin täydenkuun aikaankin. Sitä olen pitänyt tärkeämpänä asianani että en vastaa jos minulta ei kysytä.
- Heikunkeikku
...välillä vähän ihmettelee, että kukahan kukin on.Tahallista kiusaamista ja häirintää usein. Mutta enpä niihin ketjuihin pahemmin osallistu. Onneksi on myös monta, monta mukavaa tyyppiä, joihin on "tutustunut", että ei ihan kokonaan usko mene.
Itse en ehdottomasti kirjoita, kuin Heikunkeikku nimellä. Enkä huutele puskista yhtikäs mitään. Jos en kehtaisi/haluaisi/viitsisi kirjoittaa nimimerkin kohdalla Heikunkeikku, niin sitten en kirjoita yhtään mitään. Se on jämpti niin :) olen kanssasi.Galleriasivua ei ole pakko laittaa julkiseksi. Itselläni se on, eikä ainakaan vielä ole ollut siitäkään harmia. Tiettyjä nimimerkkejä aika ajoin kaipaan ja heidän tyyliään kirjoittaa.Rekisteröidyn nimimerkin takaa harvoin kukaan moittii ja haukkuu tai pistää toisten mielen matalaksi ihan muuten vaan. Kirjoitellaan rekisteröidyt ja rekisteröimättömät kirjoittajat. Sana on vapaa
- mies-v57
Minä kirjoitin ennen ilman rekisteröntiä
57 v miehenä.Mutta sillä nimellä en onnistunut reksteröitymään,oli kuulemma varttu.Joten siitä
tämä nimi.Ongelma on juuri tuo,että luullakseni on ihmisiä,joilla on monta nimimerkkiä rekisterissä.
On miehiä naisna,naisia miehenä ym.Olisi hyvä
kun rekisteröinti onnistuisi vasta,kun
henkilötiedot on oikeat.Silloin jokainen olisi vain yhdellä nimellä ja varmaan oikein tiedoin.
Tässä saattaa tulla joku laki vastaan estämään.
Toisaalta voi edelleen rekisteröityneenä olla "ystävä" ja kirjoittaa puolustelevan,kannustavan aloituksen.Ja sitten vaihtaa nimen ties miksi ja hyökätä päälle.Eli kyllä täällä halutessaan,voi aika täysin toisen mustamaalata.Saataa outoon valoon ja siinähän kohde sitten selittelee.
Aiheuttaja voi parhaassa tapauksessa toisella nimellä huudella että syyllinen olet kun selittelet.
Äärettömän ikävä tilanne juuri sellaisessa tilanteessa,jos joutuu kohteeksi."Ystävä"
kun sulkee profiilinsa ja jättää varastoon,
niin se on siinä. - Reino
En ole kylläkään rekisteröitynyt. Se meni jotenkin poskelleen koko homma niin jätin sen vallan tekemättä.
Mutta viheliäistä on käyttää nimimerkkinä osaa tekstistä. Silloin ei voi koskaan tietää käykö vuoropuhelua yhden vaiko useamman henkilön kanssa.- Heikunkeikku
..harmittaa se, kun nimimerkkinä käytetään osaa tekstiä :(
- BellaMia
Toimiiko?
- BellaMia
että poistettua nikkiä voi käyttää kirjautumatta.
- kotikiusattu
BellaMia kirjoitti:
että poistettua nikkiä voi käyttää kirjautumatta.
mä kun olisin halunnut rekisteröidä sen nikin.
- BellaMia
kotikiusattu kirjoitti:
mä kun olisin halunnut rekisteröidä sen nikin.
kotikiusattu on varattu niin Voisitko oaal Kotikiusattu, KotiKiusattu, kotikiusattu', kotikiusattu,, koti-kiusattu .... pienellä muutoksella vai haluaisitko olla BellaMia ;)
BellaMia kirjoitti:
kotikiusattu on varattu niin Voisitko oaal Kotikiusattu, KotiKiusattu, kotikiusattu', kotikiusattu,, koti-kiusattu .... pienellä muutoksella vai haluaisitko olla BellaMia ;)
hakkasin päätäni kirjaimiin ja sitten pelastava enkeli auttoi.
Tulee jotenkin sokeeksi asialleen ja sitten ohikulkia sanoo "mikset noin tee"selvä ratkasu on eressä mutta ei näe.
En kyllä ymmärrä mikä autuus nikissä on,tietoja voi muuttaa ja piilottaa, mutta ollaan nyt näin.- BellaMia
koti-kiusattu kirjoitti:
hakkasin päätäni kirjaimiin ja sitten pelastava enkeli auttoi.
Tulee jotenkin sokeeksi asialleen ja sitten ohikulkia sanoo "mikset noin tee"selvä ratkasu on eressä mutta ei näe.
En kyllä ymmärrä mikä autuus nikissä on,tietoja voi muuttaa ja piilottaa, mutta ollaan nyt näin.ja huimia seikkailuja uuden nikkisi kanssa (((koti-kiusattu))) BM
- namisuku
...mieltä Kanssasi On:
- NAMISUKU(KARKKISUKLAA) -
kAIKKI NIKEIKSI JA PUSKAHUUDOT POIS=) - haluat tästä
kehittyvän joku sisään lämpiävä marttakerho.
No siitä sitten vaan. - SomaNaVaaNeiOmaNa
Minäkin olen miettinyt tuota samaa, yksi mahdollisuus olisi, että tänne pääsisi kirojoittamaan vain pankintunnuksilla, sekin poistaisi häiriköintiä.
Tietenkin rekkaamattomille voisi olla ihan oma fooruminsa kirjoittaa, mutta luulisin, että tämä ainakin niiltä osin siistiytyisi.- Universale w
Olisiko tämä sitten enää avoin foorumi jos tänne pitäis pankin tunnuksilla tulla. Mikähän olisi sitten se yhteisesti hyväksytty pankki? Kyllä nyt taitaa jo mennä puurot ja vellit sekaisin. Kop kop kop vaan kaikille.
- Palmikko Nelly
Universale w kirjoitti:
Olisiko tämä sitten enää avoin foorumi jos tänne pitäis pankin tunnuksilla tulla. Mikähän olisi sitten se yhteisesti hyväksytty pankki? Kyllä nyt taitaa jo mennä puurot ja vellit sekaisin. Kop kop kop vaan kaikille.
Voishan sitä niinkin ajatella että vain ev.lut tai ortod. tai vapaa-ajatteliat. Aivan kuin hautausmaalla kaikilla oma osastonsa.
se olisi,mutta kun tää touhu nyt on tämmöstä,niin silloin se on...
En usko,että tulee tää jutuu koskaan edes muuttumaan.Ilkeilijöitäkin tulee olemaan..Ei ne lopu ees siivoomalla...:)
Mitäs muutes Mettis..joko ootat pukkia? ;)
T.Mii-su,ainut nikki tämäkin ja ollu jo vuodesta 2004...Ei tässä vielä pukkia odotella, mutta pieniä jouluvalmisteluja on tullut tehtyä tässä vapaapäivää viettäessä, eli virittelin ulos jouluvalot, mutta näin nuukana miehenä en raatsi vielä polttaa kyntteleitä.
Joo, tälläisia tuntemuksia tulee välillä palstalla, että alkaa epäilee kaikkea, pitäisköhän pitää paussi, ettei luulotauti iske;))
T, Mettis ja hyvää joulun odotusta Miisulle!Mettäläinen kirjoitti:
Ei tässä vielä pukkia odotella, mutta pieniä jouluvalmisteluja on tullut tehtyä tässä vapaapäivää viettäessä, eli virittelin ulos jouluvalot, mutta näin nuukana miehenä en raatsi vielä polttaa kyntteleitä.
Joo, tälläisia tuntemuksia tulee välillä palstalla, että alkaa epäilee kaikkea, pitäisköhän pitää paussi, ettei luulotauti iske;))
T, Mettis ja hyvää joulun odotusta Miisulle!vaan kymmeneen,nii kyl se siitä...;) Mitäs sää ny taukoja pitelemään, ku eihän sua muutenkaa täällä paljoo näy..sais näkyä enempikin..:)
Minä ootan ihan käpälät täristen,et saan taas värkätä noiden valojen kanssa..Kyl ne vaan on nättejä..:)
Kivaa joulun odotusta sullekki Mettis..:)
- kun ihmisellä
ei oikein tuo järki pelaa.
Tilaa aika jollekkin psykiatrille ja kun olet hoitoo saanu niin palaa tälle palstalle jos olet parantunu. - HTZA
Koko netti on täynnä keskustelupalstoja. Ihan rekisteröintiäkin vaativia. Mene sinne.
Tämän palstan rikkaus on se, miksi sinäkin haluat täällä olla, että täällä elää elävä keskustelu, ja se johtuu siitä että sinun ei tarvitse munaskujasi näyttää koko maailmalle. Riittää kunhan annat näytille pääsi vajavaisuuden tai päinvastoin.omalla pärställä mukana roikkuminen pistää vähän miettimään, mitä viitsii kirjoittaa ja mihin keskusteluun osallistuu. Ja silloin tietysti saatu kritiikkikin koskettaa enemmin. Puskista on helppo juurikaan enempää miettimättä laukoa mitä milloinkin sattuu mieleen tulemaan. Eikä ole näiden puskajussien ansiota, että joskus tällä palstalla on ihan hyviä keskustelun kulkuja.
- HTZA
lapinkävijä kirjoitti:
omalla pärställä mukana roikkuminen pistää vähän miettimään, mitä viitsii kirjoittaa ja mihin keskusteluun osallistuu. Ja silloin tietysti saatu kritiikkikin koskettaa enemmin. Puskista on helppo juurikaan enempää miettimättä laukoa mitä milloinkin sattuu mieleen tulemaan. Eikä ole näiden puskajussien ansiota, että joskus tällä palstalla on ihan hyviä keskustelun kulkuja.
Niin kuin totesin, sellaisia palstoja on pilvin pimein. Ja sinne saa kuka vaan rekisteröityä.
Jos tämä palsta ei tunnu kivalta niin miksi olla täällä?
Tämä on tarkoitettu puskista hyökkäämiseen. Jos ei olisi, olisi tänne pakko rekisteröityä ja sitten jäisikin nähtäväksi mitä täällä enää keskusteltaisiin. HTZA kirjoitti:
Niin kuin totesin, sellaisia palstoja on pilvin pimein. Ja sinne saa kuka vaan rekisteröityä.
Jos tämä palsta ei tunnu kivalta niin miksi olla täällä?
Tämä on tarkoitettu puskista hyökkäämiseen. Jos ei olisi, olisi tänne pakko rekisteröityä ja sitten jäisikin nähtäväksi mitä täällä enää keskusteltaisiin.hyvä palsta. Eiköhän jokaiselta palstalta löydy omat häirikkönsä. Ei anneta niiden häiritä liiaksi.
- HTZA
lapinkävijä kirjoitti:
hyvä palsta. Eiköhän jokaiselta palstalta löydy omat häirikkönsä. Ei anneta niiden häiritä liiaksi.
hienoa sarkasmia! Ja osui maaliinsa.
Kiitos! - HTZA
Mettäläinen kirjoitti:
nyt ärhäkkänä puskassa. Helpottiko?:)
jopa työhönikin liittyy joskus kouluttaminen.
:)
- Wenla-G
ja hetken heijastuksia täällä toisistamme näemme?
"Omana persoonanaan", aika vähästä täällä on toisten persoonat muovattu, ja taitavat jäädä aika kauas todellisuudesta.
Jos jotain, niin ehkä pitkän "tuttavuuden" perusteella pääsee alkujyvälle toisen perusluonteesta, tuskin muusta, liekö edes tarpeenkaan.
Minua ei ainakaan saa hjärtaslaagin partaalle, jos joku kilttinä tunnettu päästääkin suustaan joskus ärräpäitä. Ennemminkin minusta on outoa, että tutuille nikeille suodaan niin vähän poikkeamia "rooleistaan".
Niin kauan kuin säännöt sallivat tehdä lukemattomia rekattuja nikkejä, ja puskasta saa huutaa, tyydytään siihen. Mehän emme täällä sääntöjä tee, toivottavasti noudatamme niitä.nainen puhuu asiaa,kuten aina,hiekkaa vain pölyn valkoista hiekkaa vain.
Eihän tämä palsta voi ja ei saakkaan olla totista touhua.
Ei sitä veetuilla tarvii vaan heitetää läppää,nuorison sanoin.
huomasitko miten ylväästi lippu liehuu, mutta mitä siitä sitten , vaikka liehuukin.
Yhtä paljon porukka minusta tietää kuin ennenkin,ollaan vaan niiden mielikuvien varassa joita ollaan luotu.
On parempi ettei arjen koura kaara utulinnaa.- Suttura
koti-kiusattu kirjoitti:
nainen puhuu asiaa,kuten aina,hiekkaa vain pölyn valkoista hiekkaa vain.
Eihän tämä palsta voi ja ei saakkaan olla totista touhua.
Ei sitä veetuilla tarvii vaan heitetää läppää,nuorison sanoin.
huomasitko miten ylväästi lippu liehuu, mutta mitä siitä sitten , vaikka liehuukin.
Yhtä paljon porukka minusta tietää kuin ennenkin,ollaan vaan niiden mielikuvien varassa joita ollaan luotu.
On parempi ettei arjen koura kaara utulinnaa.Onnea kasteesi johdosta!
Sinä siis sait nikkisi rekattua!
Vähän muunneltuna, mutta olet kai sinä se tuttumme kotikiusattu? :)
Nyt on tavaramerkkisi ja tyylisi rekisteröity, sanoisimpa melkein että olet patentoinut itsesi! :)) Suttura kirjoitti:
Onnea kasteesi johdosta!
Sinä siis sait nikkisi rekattua!
Vähän muunneltuna, mutta olet kai sinä se tuttumme kotikiusattu? :)
Nyt on tavaramerkkisi ja tyylisi rekisteröity, sanoisimpa melkein että olet patentoinut itsesi! :))pölyisen sänkyn alta.
Mä olen nyt yhteiskunta kelponen ja yhteisö täysvaltane jäsen.
patentti ei mul kyllä anneta, on sen verra valuvikane, voi sanoo et näkyy kären jälkiSuttura kirjoitti:
Onnea kasteesi johdosta!
Sinä siis sait nikkisi rekattua!
Vähän muunneltuna, mutta olet kai sinä se tuttumme kotikiusattu? :)
Nyt on tavaramerkkisi ja tyylisi rekisteröity, sanoisimpa melkein että olet patentoinut itsesi! :))Mettäläisen kirjoitusta nyt näin vakavasti olisi pitänyt ottaa, että koti-kiusattu rekisteröitymään, mutta onnea nimimerkille ja viisaita ajatuksia:)
Mettäläinen kirjoitti:
Mettäläisen kirjoitusta nyt näin vakavasti olisi pitänyt ottaa, että koti-kiusattu rekisteröitymään, mutta onnea nimimerkille ja viisaita ajatuksia:)
en mää sun takia ottan viralista nimee , see vaa on nii komia nimi et halusi yhre muunokse ittellen.
täyty ol tarkkana ettei kilpi tahriinnu.koti-kiusattu kirjoitti:
en mää sun takia ottan viralista nimee , see vaa on nii komia nimi et halusi yhre muunokse ittellen.
täyty ol tarkkana ettei kilpi tahriinnu.Minunkin puolestani nyt regatulle hauskalle kirjoittajalle. Tykkään sun ja Mettäläisen vitseistä.
Itse en jaksa myöhään täällä riekkua ja usein tuntuu, että kun minä meen nukkumaan niin silloin jutut vasta alkavatkin.- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
nainen puhuu asiaa,kuten aina,hiekkaa vain pölyn valkoista hiekkaa vain.
Eihän tämä palsta voi ja ei saakkaan olla totista touhua.
Ei sitä veetuilla tarvii vaan heitetää läppää,nuorison sanoin.
huomasitko miten ylväästi lippu liehuu, mutta mitä siitä sitten , vaikka liehuukin.
Yhtä paljon porukka minusta tietää kuin ennenkin,ollaan vaan niiden mielikuvien varassa joita ollaan luotu.
On parempi ettei arjen koura kaara utulinnaa.ja onnea uudelle nicille!
Eilen joku pyysi sinua muuttamaan, niin sinä poika rekkasitkin. Aloittaja on päässyt hyvään tulokseen, kun rekatut nicit lisääntyy.
Ei ole kaikki miltä näyttää, aikuisten satukin voi olla mukavaa, sanailua ja läppäilyäkin. Kai meitä jengiläisiä on monenlaisia, jos joku haluaa muuta, niin siitä vaan.
Unesta uneksi uneksumastain, jäi hiekkaa vain. Wenla-G kirjoitti:
ja onnea uudelle nicille!
Eilen joku pyysi sinua muuttamaan, niin sinä poika rekkasitkin. Aloittaja on päässyt hyvään tulokseen, kun rekatut nicit lisääntyy.
Ei ole kaikki miltä näyttää, aikuisten satukin voi olla mukavaa, sanailua ja läppäilyäkin. Kai meitä jengiläisiä on monenlaisia, jos joku haluaa muuta, niin siitä vaan.
Unesta uneksi uneksumastain, jäi hiekkaa vain.Taitaakin olla vuorossa se Akaton.
- Wenla-G
miljoona kirjoitti:
Taitaakin olla vuorossa se Akaton.
mitähän hän siihen itse sanoisi, tai Tiitu-pikkuinen?
miljoona kirjoitti:
Taitaakin olla vuorossa se Akaton.
ja laittaisi samalla sähköposti osoitteen morsiammilleen, että päästäs tässä joskus häihinkin:)
Wenla-G kirjoitti:
ja onnea uudelle nicille!
Eilen joku pyysi sinua muuttamaan, niin sinä poika rekkasitkin. Aloittaja on päässyt hyvään tulokseen, kun rekatut nicit lisääntyy.
Ei ole kaikki miltä näyttää, aikuisten satukin voi olla mukavaa, sanailua ja läppäilyäkin. Kai meitä jengiläisiä on monenlaisia, jos joku haluaa muuta, niin siitä vaan.
Unesta uneksi uneksumastain, jäi hiekkaa vain.tota viimestä lausetta ei sitten porossa päin kirjoteta.
monest ole sanonu et ,en hae vakavaa keskustelu vaan viihrettä ,sopivaa kevennystä ennen unta.
olen muuten oppinu yhre tärkiän asian , en vaan ossa käyttä aina oikein.
muist ny sääkin et pilku jälkke tulee yks näpäys.Mettäläinen kirjoitti:
ja laittaisi samalla sähköposti osoitteen morsiammilleen, että päästäs tässä joskus häihinkin:)
Joo ja kuva vois auttaa, komia ja tumma ja salskea kun on.
- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
tota viimestä lausetta ei sitten porossa päin kirjoteta.
monest ole sanonu et ,en hae vakavaa keskustelu vaan viihrettä ,sopivaa kevennystä ennen unta.
olen muuten oppinu yhre tärkiän asian , en vaan ossa käyttä aina oikein.
muist ny sääkin et pilku jälkke tulee yks näpäys.jo pitkälle, tuolla pilkun jälkeisellä napauksella. ;))
Valopilkkuja voi täältä keräillä, autavat unten maille kiipeilyssä.
Yksi jäi minulta ymmärtämättä, mittee tarkoitat "porossa päin"? Kahvinporot päässä, vai poronhoitoalueella?? :=O Wenla-G kirjoitti:
jo pitkälle, tuolla pilkun jälkeisellä napauksella. ;))
Valopilkkuja voi täältä keräillä, autavat unten maille kiipeilyssä.
Yksi jäi minulta ymmärtämättä, mittee tarkoitat "porossa päin"? Kahvinporot päässä, vai poronhoitoalueella?? :=Osanonta ,tarkottaaet o iha tukos,pelli kiine tai sit vaa oikke pahuksest juavuksis.
Siin tilas voi mennä kyllä kahvin porotki päähä.
Ainaki sillo jos kaffe plöröi tehrä.- sun yhrynnän
koti-kiusattu kirjoitti:
tota viimestä lausetta ei sitten porossa päin kirjoteta.
monest ole sanonu et ,en hae vakavaa keskustelu vaan viihrettä ,sopivaa kevennystä ennen unta.
olen muuten oppinu yhre tärkiän asian , en vaan ossa käyttä aina oikein.
muist ny sääkin et pilku jälkke tulee yks näpäys.punapäänhän paikanpääl vai matkasiteeko timbuktuun.
sun yhrynnän kirjoitti:
punapäänhän paikanpääl vai matkasiteeko timbuktuun.
me mennä soutupaatil kiina,ei meit kukka voinu nährä,kunnei mittä tapahtunukka.
Vähä vaa harotti tukka sekasi et maine säilyis.- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
me mennä soutupaatil kiina,ei meit kukka voinu nährä,kunnei mittä tapahtunukka.
Vähä vaa harotti tukka sekasi et maine säilyis.souturetki vaikka venerajalla Timbuktuun.
On täällä jotenkin niin myylehtyneen kumma sisäilma, ei tykkää.
Saisi haukkoa keuhkot täyteen puhdasta meri-ilmaa. Wenla-G kirjoitti:
souturetki vaikka venerajalla Timbuktuun.
On täällä jotenkin niin myylehtyneen kumma sisäilma, ei tykkää.
Saisi haukkoa keuhkot täyteen puhdasta meri-ilmaa.selitä,kiitos.
- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
selitä,kiitos.
täällä länteen Bornholmista ei ole myylehtynyttä.
Täällä on raikas meri-ilma, ei tunkasta tietoakaan. Ei ahdista ilkeilijät, kuten nyt siellä vaikkapa Akatonta.
Ikävää, jos he voittavat. Wenla-G kirjoitti:
täällä länteen Bornholmista ei ole myylehtynyttä.
Täällä on raikas meri-ilma, ei tunkasta tietoakaan. Ei ahdista ilkeilijät, kuten nyt siellä vaikkapa Akatonta.
Ikävää, jos he voittavat.näen laivan,onko ammattini syytä tää?
- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
näen laivan,onko ammattini syytä tää?
jänis, koska veneellä matkustaa saan?
No, kun tarpeeksi saa nopeutta, on ilma raikas. Wenla-G kirjoitti:
jänis, koska veneellä matkustaa saan?
No, kun tarpeeksi saa nopeutta, on ilma raikas.kulkupeli oli kans mieles mut tuntus huimalle ajatukselle.
Ei koskaan pitäs järkeillä vaan luottaa ensi vaistoon,montako astetta ulkona.- Wenla-G
koti-kiusattu kirjoitti:
kulkupeli oli kans mieles mut tuntus huimalle ajatukselle.
Ei koskaan pitäs järkeillä vaan luottaa ensi vaistoon,montako astetta ulkona.monta astetta.
Meillä on hoidossa poika, hauva, häntä ja omaa on aika lähteä käyttämään ulkoilemassa.
Tavataan, toivottavasti ennemmin, kuin myöhemmin. :))
- Xinorina
jo kun laitoin verkot tuonne treffipuolelle. Kirjoitin muutaman viestin nimimerkillä, mutta se oli sen verran yleinen, että rupesin käyttämään tätä rekisteröityä. Selvempää. Nyt kukaan ei voi tulla minuksi minun paikalle.
verran yritän lausuu sun nimee ,ei oikein taira mennä vieläkään,mitä se tarkottaa?vai onk se vaa nimi?
- Xinorina
koti-kiusattu kirjoitti:
verran yritän lausuu sun nimee ,ei oikein taira mennä vieläkään,mitä se tarkottaa?vai onk se vaa nimi?
yhtään mitään. Kaikenlaista yritin rekisteröitymisvaiheessa, mutta tuntui että kivat vaihtoehdot oli jo varattu.
Lausutaan niin kuin kirjoitetaan (ksinoriina). Nyt huomasin, että olisiko jotain Ksantippa-assosiaatioita? Vähän joltain lääkemerkiltäkin voisi kuulostaa.
Mutta nimi se vaan on ilman mitään syvyyksiä. Siitä pitäisi ilmetä myös sukupuoleni, sitä kauniimpaa edustan.
- Sinimarjanen
samaa mieltä siitä, että mieluummin kirjoitettaisiin
rekisteröityneenä, kuin puskasta.
Jonkin aikaa kirjoitettua tai luettua viestejä,
luo henkilöistä oman mielikuvan, näin
ollen tuntuu kuin "tuttavan" kanssa keskustelisi,
kun on rekisteröitynyt ja nimimerkki näkyvillä.:)kaikille vastanneille!
Palautetta tuli runsaasti ja mielipide erojakin löytyi ja näin pitää ollakin. Aloitus saattoi joitakin nikittömiä loukata vihjailevalla tyylillä ja psykiatrin vastaanotolle kehoitettiin aloittaja menemään, sekä lisähöysteenä onko tyhjäpää vai löytyykö mitään.
Varmaan kehitettävää ja parannettavaa löytyy keskustelupalstoista, mutta aloituksen tarkoituksena oli tuoda keskusteltavaksi pieniä epäkohtia/vinoumia esiin ja miten niitä voisi yhteisesti korjata, että kaikki viihtyisivät palstalla. Havaintoni mukaan jotkut herkemmät ihmiset saattavat pahoittaa mielensä totaalisesti törkeistä ja henkilökohtaisuuksiin menevistä viesteistä saaden traumoja ja sehän ei ole keskustelupalstojen tarkoitus.
Ei muuta kuin kirjoittelemisineen omaa persoonaa käyttäen saadaksemme hyviä keskusteluja ja vältetään liikaa loukkaamasta ketään, vaikka lipsahduksia saattaa tulla itse kullekin, mutta ihmisiähän me vain.
T. Mettäläinen- kiike
Mettäläinen kirjoitti:
kaikille vastanneille!

T. Mettäläinensellanen kaveli joka ei juttele kaikkien kanssa vaan vain tiettyjen; ainoastaan ja vain.
- puhelee
kiike kirjoitti:
sellanen kaveli joka ei juttele kaikkien kanssa vaan vain tiettyjen; ainoastaan ja vain.
tuolla alempanakin eräs aloittaja, kun ei kai kaikkien kanssa ala puhumaan????
No, vuoroin vieraissa. kiike kirjoitti:
sellanen kaveli joka ei juttele kaikkien kanssa vaan vain tiettyjen; ainoastaan ja vain.
kultsu nuppu, miten näin tulkitset?:)
Tuli mieleen viestistäsi, että tekee niin tai näin, niin menee väärinpäin.
ps, yritän parantaa tapani ja huomioimisen tasapuolisemmaksi. T. Mettis- kiike
Mettäläinen kirjoitti:
kultsu nuppu, miten näin tulkitset?:)
Tuli mieleen viestistäsi, että tekee niin tai näin, niin menee väärinpäin.
ps, yritän parantaa tapani ja huomioimisen tasapuolisemmaksi. T. Mettisettä jospas sinä oletkin *äijä* ja ajattelet *äijämäisesti* ettei naiset ymmällä mitään, mutta valulta olet nöylä kipakoille naisille.
kiike kirjoitti:
että jospas sinä oletkin *äijä* ja ajattelet *äijämäisesti* ettei naiset ymmällä mitään, mutta valulta olet nöylä kipakoille naisille.
on män kipakoille naisille, luonnekin:)
Ei oo helppoo tää ikääntyvän miehen elämä:))- kiike
Mettäläinen kirjoitti:
on män kipakoille naisille, luonnekin:)
Ei oo helppoo tää ikääntyvän miehen elämä:))muutkin ylittää Mettäläisen yhden pienen sylämenkolkan valtausta äkkilynnäköllä niin kuin kiike nyt p; ... taitaa olla vähän valtaamattomia kohtia siellä?
kiike kirjoitti:
muutkin ylittää Mettäläisen yhden pienen sylämenkolkan valtausta äkkilynnäköllä niin kuin kiike nyt p; ... taitaa olla vähän valtaamattomia kohtia siellä?
tungosta ole sen jälkeen ollut, kun hölmöyksissäni aikanaan papin edessä menin tunnustamaan,että tahdon:))
No, hyvää illanjatkoa kiikelle, myt täytyy poistua.- kiike
Mettäläinen kirjoitti:
tungosta ole sen jälkeen ollut, kun hölmöyksissäni aikanaan papin edessä menin tunnustamaan,että tahdon:))
No, hyvää illanjatkoa kiikelle, myt täytyy poistua.hölmöys on aina viisainta viisautta ;) tsau
- Pirre*
se ikiaihe, ja aina uus..
Ketään emme pysty pakottamaan kirjoittamaan kirjautuneena, - immeiseltä iteltään se ahaaelämys (kirjautumispäätös)täytyypi tulla..ketään pakottamaan voi ja eihän kirjautumispakkoa tällä palstalla ole.
No, tulihan tämäkin aihe jälleen kaluttua, mutta toivottavasti joku sai jotain ajateltavaa ja miten voisi kehittää palsta entistä viihtyisemmäksi.- Pirre*
Mettäläinen kirjoitti:
ketään pakottamaan voi ja eihän kirjautumispakkoa tällä palstalla ole.
No, tulihan tämäkin aihe jälleen kaluttua, mutta toivottavasti joku sai jotain ajateltavaa ja miten voisi kehittää palsta entistä viihtyisemmäksi.ja taisi aiheesi tuottaa joitain uusia jäseniäkin :)
- jänkäheinä
mettäläinen ihka oiikiaalla jotoksella,tuoollaasta ne järkimiäähet puheloo.
- pitäisi tehdä
samoin? Olemmeko robotteja?
Kuka meistä on kelvollinen nostamaan itsensä muitten yläpuolelle?? - ibiza*
Ranualla ainakin meiltä päin katsottuna....
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203257- 122096
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061816Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201341
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101231- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4351088