Nuoren suru isän kuoleman jälkeen!

Osaksi taisin ilmaista itseäni väärin! Kysymys ei ole siitä, ettenkö itse tietäisi tuon kaiken kuuluvan tyttäreni surutyöhön. Kysymys on siitä, että hän itse ei vakuutteluistani huolimatta usko, että kaikki hänen ajatuksensa, mitä hän nyt käy läpi ovat normaaleja. Ovat ne sitten hyviä tai pahoja.
Olen kyllä häneltä kysynyt, että mitä mieltä hän olisi, jos hankkisimme hänelle keskusteluapua, mutta suhtautuminen on ainakin vielä ollut kielteinen. En voi pakottaakaan. Mutta, jos tilanne jatkuu, apua on haettava. Kyllä hän puhuu minulle asioistaan ja tällä hetkellä häntä vaivaa se, että hän puhuu minulle liikaa omista ajatuksistaan.
Vaikea asia, kaikkea olen ehdotellut, mutta ehkä pian tulee se aika, että aikuisena minun on tartuttava toimeen ja viedä asiaa eteenpäin.

Kiitos teille kaikille!

a-nelly kirjoitti:

Osaksi taisin ilmaista itseäni väärin! Kysymys ei ole siitä, ettenkö itse tietäisi tuon kaiken kuuluvan tyttäreni surutyöhön. Kysymys on siitä, että hän itse ei vakuutteluistani huolimatta usko, että kaikki hänen ajatuksensa, mitä hän nyt käy läpi ovat normaaleja. Ovat ne sitten hyviä tai pahoja.
Olen kyllä häneltä kysynyt, että mitä mieltä hän olisi, jos hankkisimme hänelle keskusteluapua, mutta suhtautuminen on ainakin vielä ollut kielteinen. En voi pakottaakaan. Mutta, jos tilanne jatkuu, apua on haettava. Kyllä hän puhuu minulle asioistaan ja tällä hetkellä häntä vaivaa se, että hän puhuu minulle liikaa omista ajatuksistaan.
Vaikea asia, kaikkea olen ehdotellut, mutta ehkä pian tulee se aika, että aikuisena minun on tartuttava toimeen ja viedä asiaa eteenpäin.

Kiitos teille kaikille!

Lue lisää

Pyydä tyttöä lukemaan nämä viestit.
Tälläisiä tilanteita elää niin moni perhe.
Ja ja kun se terapian tarve on edes tullut mieleen, voisi olla hyvä käydä siellä. Ei se taatusti pahaakaan tee!

Olet joutunut yksin kauhean tuskan keskellä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia tulevaan!

Sinun suru voi olla erilaista. Nuorena ei aina ymmärrä menetyksen lopullisuutta. Mitä enemmän joutuu suruja kokemaan niin sitä rankemmilta ne tuntuvat. Vaikka yrittäisi surut surra ja selvittää itselle kaikki asiat, ei ole yksinkertaista.
Elämä jatkuu. Suru tulee kun sen aika on . Älä ole huolissasi, suru tulee joskus.
Minulle suru tuli kuin paino hartioille vasta hautajaispäivänä, siihen saakka oli paljon tehtävää.
Kun hauta oli luotu umpeen tunsin hengittäväni jo helpommin. Ihan kuin jotain olisi lauennut,
Muisteluja ja haudallakäyntejä, haudan hoitamista , nämä kaikki ovat surutyötäni edelleen. Nyt seuraavaksi on itsenäisyyspäivänä kynttilöiden vuoro. Käyn haudalla ajattelemassa "kuolleita" omaisiani.

ite olin 16w kun isäni kuoli syöpään(haimasyöpä). sitä hän sairasti 1,5vuotta ja oli useasti sairaalassa, jossa hän myös kuoli. 4viikkoa oli ollut lopuvaiheessa sairaalassa ja viikko isänpäivän jälkeen kuoli. se oli oikeastaan helpotus, siis isän kuolema, sen takia että isän ei enää tarvinnut kärsiä niitä tuskia. tiedän todella hyvin mitä käyt läpi nyt, ja kun isäsi kuolee, ajattele niinkuin minä, ei enää tarvitse kärsiä. se auttoi minua.

"Enemmänkin alan naurmanaa jos asiasta puhutaan." tähän sopii hyvin apulannan faarao -kappaleen eräs sanoituskohta: kätke raivosi nauruun. niin minä tein, raivo siitä että miksi juuri minun isäni pitää kärsiä syövästä ja vielä niin nuorena.

ei sitä oikein osaa suhtautua siihen uutiseen että isällä on syöpä, se "unohtuu" jonkin ajan päästä, ei siis oikeasti unohdu, ehkä sitä vaan työntää pois mielestä sitä asiaa että pystyy jotenkin jatkamaan elämää.

vaikka meilläkin oli tieto siitä että isä tulee kuolemaan syöpään jo silloin kun saatiin siitä tietää, ajattelin koko ajan että niin kauan kuin isä elää, on toivoa. muistan aina ja ikuisesti sen kun käytiin isää katsomassa sairaalassa ja hän sanoi ettei jaksa enää kauaa. en tiedä kauan isäni olisi vielä elänyt(päiviä vai viikkoja)mutta hän kaatui vessassa käydessään ja letkut irtosi, jonka jälkeen hän olikin ihan lääkkeissä että ei tarvitse kestää niitä tuskia ja samana iltana/yönä isäni sitten kuoli. kun äitini tuli aamuyöllä sairaalasta kotiiiin ja kertoi asian, en alkanut itkemään heti, vasta sitten kun sanoin asian ääneen.

tiedän siis oikein hyvin mitä käyt läpi nyt ja tulet myöhemmin käymään läpi. ja tuska ja ikävä isään ei katoa minnekkään ajan kuluessakaan, vähenee kyllä mutta ei katoa. mulla on nyt 4vuotta kun isäni kuoli ja tätäkin kirjoittaessa on tullut itku pariinkin kertaan, ikävä on ja pysyy.

koskaan aikasemmin en muuten ole tukenut mitään hyväntekeväisyys kohteita, mutta isäni kuoleman jälkeen olen aina kun on joku kortti pitänyt ostaa olen ostanut syöpäjärjestön kortin ja muutenkin tukenut tuota järjestöä. kun tiedän millaista on nähdä kun isä kärsii ja kuolee syöpään, haluan tehdä edes jotain syöpäsairaiden hyväksi.
olen toivonut miljoonia kertoja ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä syövästä, mutta se nyt on mahdotonta toteutttaa se toive, mutta toivottavasti joku joskus keksii toimivan lääkkeen syöpään..

tulipas nyt pitkä juttu, mutta jaksamisia sinne ja jos mahdollista, käy vielä isäsi luona ennen kuin hän kuolee. ja vielä yksi juttu, jos on mahdollista käydä katsomassa isääsi silloin kun hän on jo mennyt pois, niin älä mene. muista hänet mieluummin elävänä kuin kuolleena. tämä on jokaisen oma päätös mutta halusin vielä sanoa tämän.teet niinkuin parhaaksi näät. jaksamisia vielä sinne ja sitten kun isäsi aika tulee, ajattele niin että se on parempi, ei isäsi tarvitse enää kärsiä.

ja anteeksi vielä kun tuli aika paljon omaa vuodatustani mutta toivottavasti jotain apuakin sait tästä!!!

kouluterveydenhoitajalle. Tyttäreni kävi siellä pari kertaa juttelemassa. Terveydenhoitaja oli ollut hyvin asiallinen ja antanut tytön kertoa tuntemuksistaan. Tilanne on tällä hetkellä rauhoittunut, ja huomasin myös, että tytön oli helpompi purkaa mieltään, kun kuuntelijana oli aivan vieras henkilö. Ja ehkä ne vakuuttelut siitä, että kaikki ajatukset ovat normaaleja, menivät paremmin perille.

a-nelly kirjoitti:

kouluterveydenhoitajalle. Tyttäreni kävi siellä pari kertaa juttelemassa. Terveydenhoitaja oli ollut hyvin asiallinen ja antanut tytön kertoa tuntemuksistaan. Tilanne on tällä hetkellä rauhoittunut, ja huomasin myös, että tytön oli helpompi purkaa mieltään, kun kuuntelijana oli aivan vieras henkilö. Ja ehkä ne vakuuttelut siitä, että kaikki ajatukset ovat normaaleja, menivät paremmin perille.

Lue lisää

teille tarinani. Olen keski-ikäinen nainen. Isäni kuoli kun olin vajaa 16 v. En silloin surrut ainakaan tietoisesti, koska jouduin olemaan jo silloin kaiken hoitava ja huolehtiva..Äitini oli ns.uusavuton jo silloin (rauha hänen muistolleen) Meillä oli maaalaiskoti ja sisaruksia lisäkseni kolme...Kaikki meni elämässä pikkuhiljaa eteenpäin. Mutta nyt keski-iässä kaikki pukkaa päälle. On asioita paljon hoidettavana. Perikuntia ja muuta..Kaikki on päin mennyt....

a-nelly kirjoitti:

kouluterveydenhoitajalle. Tyttäreni kävi siellä pari kertaa juttelemassa. Terveydenhoitaja oli ollut hyvin asiallinen ja antanut tytön kertoa tuntemuksistaan. Tilanne on tällä hetkellä rauhoittunut, ja huomasin myös, että tytön oli helpompi purkaa mieltään, kun kuuntelijana oli aivan vieras henkilö. Ja ehkä ne vakuuttelut siitä, että kaikki ajatukset ovat normaaleja, menivät paremmin perille.

Lue lisää

Hyvä että tyttärelläsi on löytynyt joku linkki purkaa ajatuksia. Jatkossa on helpompi etsiä apua pohdiskeluun jos siltä tuntuu. Terv. nimetön