Oikea vai valheellinen näky

sapatin ylikorostus

Rva Whiten valheellinen näky:

"Kaikkin Pyhimmässä minä näin arkin --- Arkissa oli kultainen manna-astia, Aaronin lehteen puhjennut sauva ja kivitaulut, jotka oli taitettu yhteen kuin kirja. Jeesus avasi ne ja minä näin silloin kymmenen käskyä kirjoitettuna niihin Jumalan sormella. Ensimmäisessä taulussa oli neljä ja toisessa kuusi. Neljä ensimmäisessä taulussa LOISTIVAT enemmän kuin toiset kuusi. Mutta NELJÄS (Sapattikäsky) LOISTI yli muiden; sillä SAPATTI OLI ASETETTU ERILLEEN pidettäväksi Jumalan pyhä nimen kunniaksi. PYHÄ SAPATTI NÄYTTI LOISTAVALTA – SEN YMPÄRÖI LOISTAVA SÄDEKEHÄ. Minä näin, ettei Sapattia oltu naulattu ristille."


Rva White on julkea väittäessään vastoin Raamattua, ettei sapattia ollut naulittu ristille. Hän opettaa ilmeisen tietoisesti vastoin Raamattua, mikä ilmenee oheisesta Kolossalaiskirjeen lainauksesta:

"Kol. 2:10-15: ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun."

13

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinun tulkintasi

      sillä se että Jeesus otti päälleen lain meille osoittaman oikeudenmukaisewn tuomion ja naulitsi sen ristinpuuhun ei tarkoita että Jeesus poisti JUMALAN laista pienintäkään piirtoa. Se että Jumalan laki on voimassa (ikuisesti) on juuri SYY siihen että me tarvitsemme Jumalan Pojan apua voidaksemme elää. On hämmästyttävää että adventismin vihasi saa sinut eksymään noin täydellisesti että olet KIELTÄMÄSSÄ Jumalan ikuisen lain voimassa olon.

      Ei Jumalan itse kirjoittamaa lakia ole poistettu, eikä koskaan tulla poistamaankaan. Herääkin kysymys: MIKSI JUMALAN LAKI ON NIIN VASTENMIELINEN MUUTAMILLE?

      • Mooseksesta löytyy

        Lain pienin piirto löytyy VT:sta.


      • höpöttäjä!

        Selvitä ensin itsellesi, mikä on jumalan laki. Raamatussa on vain yksi lakikokonaisuus, jumalan israelilaisille antama laki.

        Pakanoilla ei ollut mitään lakia :)
        Pakanoilta ei voitu poistaa mitään lakia eikä heille annettu mitään lakia noudatettavaksi, jos raamattuun on uskominen :)


      • olleet Jumalan
        höpöttäjä! kirjoitti:

        Selvitä ensin itsellesi, mikä on jumalan laki. Raamatussa on vain yksi lakikokonaisuus, jumalan israelilaisille antama laki.

        Pakanoilla ei ollut mitään lakia :)
        Pakanoilta ei voitu poistaa mitään lakia eikä heille annettu mitään lakia noudatettavaksi, jos raamattuun on uskominen :)

        vaan joutuvat helvettiin. Sinne menivät eivät todellakaan tarvitse lakia, koska heidät tuomitaan sinne ilman sitäkin.


      • tuomitset
        olleet Jumalan kirjoitti:

        vaan joutuvat helvettiin. Sinne menivät eivät todellakaan tarvitse lakia, koska heidät tuomitaan sinne ilman sitäkin.

        Mieti edes vähän! On paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuullet mitään sinun jumalastasi eikä jeesuksesta, puhumattakaan ellenistä. Israelin jumala antoi lakinsa vain israelilaisille. Suomessa on Suomen laki, eikä sen mukaan ketään tuomita helvettiin :)


      • mathetes.

        Kirjoitat-
        >>>Ei Jumalan itse kirjoittamaa lakia ole poistettu, eikä koskaan tulla poistamaankaan.


    • Jo riitti

      Lakikokoelma naulattiin ristille. Sapatin poistamista ei löydy mistään kohtaa Raamattua! Samoin sunnuntain Pyhyyttä ei löydy mistään kohtaa Raamattua, Koska sunnuntai kuuluu Isis Jumalattaren pyhitys menoihin!

      Toisekseen sinä et pysty tietämään mitä tämä Rouva White on nähnyt. Minä en pysty todistamaan hänen näkyään mihinkään suuntaan. Hän vain itse kertoo omasta kokemuksestaan mitä hän on nähnyt. Sinulla ei ole tähän asiaan minkään laista todistetta mitä hän on nähnyt, Koska hän ainoastaan on tämän näkynsä nähnyt Ja tästä hurmioitutuneena nän kertoo näkemäänsä.

      Tätä, ettei sapattia oltu naulattu ristille on tästäkin asiasta selvät todisteet, Jos sapatti olisi todella naulattu ristille, niin totisesti Paavali olisi heti lopettanut dsapatin vieton.

      Kysymyshän koskee vain noita Vanhinten ja Farisealaisten ylimääräisistä asetuksista olevaa lakikokoelmaa. Jeesus itse sanoo: ennemmin taivas ja maa katoaa, mutta Jumalan laista ei tule katoamaan pienintäkään piirtoa eikä pilkkua. Sapatti on ikuinen merkki Jumalan ja hänen kansansa välillä. Herra sanoo olkoon sapatti merkkinä välillämme, että minä Herra pyhitän teidät. Sapattia ei oltu naulattu ristille, vaan sapatin kuorma oli naulattu ristille. Sapatti tulee olemaan kuuliaisuuden osoitus kaikille jotka todella uskovat Herraan Jeesukseen. Minä en ole nähnyt näkyä, joten en voi sanoa valheeksi sitä minkä Hengellinen kirjailia on nähnyt. Etkä sinäkään pysty todistamaan tätä asiaa vääräksi Olettamuksiesi mukaan. Ei epäilyjen mukaan ketään hirtetä.! Oletko nähnyt esimerkin vuoksi Jumalan asettaneen sunnuntai lepopäiväksi? Raamatussa ei ole mainintaa ja kuitenkin uskot sen olevan Pyhän? Tämä usko on jo yliluonnollista uskoa!

      • seli...

        Todellakin rouva White näki omiaan. Edes raamatusta ei löydy "neljännen käskyn sapattia".

        Liiton arkissa olivat LIITON EHDOT 2.Moos 34, eikä mitään Lutherín valitsemia ÄLÄ-kieltoja.

        Oletko jo varastamassa juutalaisilta LIITON arkinkin?


    • Rva White oli tavattoman julkea väittäessään seuraavaa:

      "PYHÄ SAPATTI NÄYTTI LOISTAVALTA – SEN YMPÄRÖI LOISTAVA SÄDEKEHÄ. Minä näin, ettei Sapattia oltu naulattu ristille."


      Hän ei voinut olla tietämätön tästä alle lainatusta raamatunpaikasta, joka kumoaa hänen väitteensä täysin. Hän on julkeasti, tieten tahtoen opettanut vastoin Raamattua, ja saa siitä viimeisellä tuomiolla ansaitun palkkansa.

      "...antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin."

      • ylifariseus

        Siitä tulkitsiko Ellen näkynsä oikein, sillä muissa kirjoituksissa hän pitää kaikki kymmenen käskyä täytettynä, eikä kumottuna.

        Meidän sapatti rikkomuksiemme vuoksi me tarvitsemme sovitusta tässäkin kohtaa.

        Näyn tulkinnan suhteen sapatti eroaa muista käskyistä kirkkaimpana siinä, että se ainoana käskynä käskee muistamaan Jumalaa Luojana.

        Sapattiin liittyy vähemmän ihmistekoja kuin muissa käskyissä, jotka älähtävät teoista enemmän kuin muistamisesta.
        Ehkä näkyjen ymmärtämiseenkin tarvitaan armolahjoja, sillä muuten uskollisinkin uskova voi joutua vihollisen harhauttamaksi, jos korostamme liikaa joitakin asioita.
        Virheiden löytäminen ei ole vahingollista, vaan johtaa kaikkeen totuuteen, jos olemme avo mielisiä, emmekä toimi tuomion hengessä.


      • kaikkein kirkkaampana!

        Puhut vastoin itseäsi. Sanot, että antaen meille anteeksi kaikki rikokset naulaamalla ne ristiin. Toisaalta tuomitset Ellen Withen. Eikö sitten Hän antanutkaan anteeksi kaikkia rikoksia?

        Pyhä sapatti, Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä, joka muistuttaa meitä Luojastamme.

        Tämän sapatin rikkomukset ovat Jeesuksen sovittamat ja naulaamat ristille.

        Niin, miten on oman minäsi laita? Otatko vastaan sovituksen, vai hylkäätkö sapatin Herran?


      • adventismille
        kaikkein kirkkaampana! kirjoitti:

        Puhut vastoin itseäsi. Sanot, että antaen meille anteeksi kaikki rikokset naulaamalla ne ristiin. Toisaalta tuomitset Ellen Withen. Eikö sitten Hän antanutkaan anteeksi kaikkia rikoksia?

        Pyhä sapatti, Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä, joka muistuttaa meitä Luojastamme.

        Tämän sapatin rikkomukset ovat Jeesuksen sovittamat ja naulaamat ristille.

        Niin, miten on oman minäsi laita? Otatko vastaan sovituksen, vai hylkäätkö sapatin Herran?

        ADVENTISMI ON RIIVAAJAIN OPPIA

        Matt. 23:4
        He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. [Ap. t. 15:10]

        Matt. 23:13
        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [ [23:13-36: Luuk. 11:39-52]

        Matt. 23:15
        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

        Matt. 23:31
        Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. [Ap. t. 7:52]

        Yx hylkää justiinsa adventismin


      • laisinkaan,
        adventismille kirjoitti:

        ADVENTISMI ON RIIVAAJAIN OPPIA

        Matt. 23:4
        He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. [Ap. t. 15:10]

        Matt. 23:13
        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [ [23:13-36: Luuk. 11:39-52]

        Matt. 23:15
        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

        Matt. 23:31
        Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. [Ap. t. 7:52]

        Yx hylkää justiinsa adventismin

        kun väität, että lepo on raskas taakka.

        Lepopäivä taakka, en moista kyllä käsitä!

        Jos työntantajasi käskee sinua tekemään töitä jatkuvasti, niin ehkä jossain vaiheessa ymmärrät, että ei lepopäivä ole ihmiselle taakka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe