Katsokaapa adventistin ajatuksenjuoksua!

Katsokaapa adventistin kieroutunutta ajatuksenjuoksua. Se näkyy yhden allaolevan keskustelun alkuvaiheista, jonka aloituksessa kysytään "Onko seurakunta Israel?"

Kun kysymykseen vastataan asiaa koskevalla ja siihen vastaavalla lainauksella Raamatusta, niin adventisti, tässä tapauksessa nimimerkki "Yks advari" kiirehtii hädissään selittämään, ettei siinä raamatunpaikassa nyt ainakaan sitä tarkoiteta, mitä siinä kirjoitetaan.

Adventistin korvienvälisellä pururadalla on näköjään oma harhaoppi niin voimakkaasti ehdollistuneena, että vaistomaisesti tulee torjuntareaktio, jos joku esittää jotakin sen opin vastaista. Näin tapahtuu varsinkin, jos jotakin asiaa perustellaan Raamatun sanalla.

Oheen kopioituna käydyn keskustelun repliikit:

Onko seurakunta Israel?
Kirjoittanut: Miten on 18.12.2007 klo 13.42

Korvaako Uuden liiton seurakunta Israelin?
Onko maallinen Israel vielä valittu vai onko se hylätty?

Annetaan Paavalille
Kirjoittanut: Vastausvuoro 18.12.2007 klo 13.50

Annetaan Paavalin vastata tuohon kysymykseen Roomalaiskirjeen sanoin:

JUMALA EI OLE HYLÄNNYT KANSAANSA

11:1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
11:2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
11:3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
11:4 Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
11:5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
11:6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
11:7 Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
11:8 niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti".
11:9 Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi,
11:10 soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".

PAKANAKANSOJEN PELASTUMINEN

11:11 Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
11:12 Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
11:13 Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
11:14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
11:15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?
11:16 Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat.
11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
11:19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin".
11:20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

ISRAELIN PELASTUMINEN

11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
11:30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
11:31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

lueppas kuule
Kirjoittanut: yx_advari 18.12.2007 klo 15.06

uudestaan, mitä Paavali sanoo. Maallinen juutalaisvaltio EI ole Jumalan Israel. Siellä on yksilöitä, jotka tulevat kääntymykseen ja kuuluvat siten jäännökseen, mutta kansakuntana he EIVÄT ole Israel. Kristillinen seurakunta on nyt Israel. Minulle on ihan yksi lysti miten te vääntelette Paavalin tekstejä. Jeesuksen sanat ovat yksiselitteiset.

Matt. 21:43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä."

Siinä se. Maallinen Israel on hylätty peruuttamattomasti ja tilalla on hengellinen Israel, kristillinen seurakunta, peruuttamattomasti.

15

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolme-enkeliä

      Jumalalla on seurakunta

      ”Jumalalla on maan päällä seurakunta, joka korottaa maahan poljettua lakia ja esittelee maailmalle Jumalan Karitsan, joka ottaa pois maailman synnin. Maailmassa on yksi ainoa seurakunta, joka nyt seisoo muurin aukossa, korjaa aidan ja rakentaa jälleen ikivanhat rauniot.”

      ”Varokoot kaikki korottamasta ääntään sitä ainoaa kansaa vastaan, johon jäännöskansan kuvaus sopii, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. – Jumalalla on erityinen kansa, seurakunta maan päällä, joka ei jää toiseksi kenellekään, vaan jolla on kaikkia muita paremmat edellytykset opettaa totuutta ja puolustaa Jumalan lakia.”

      ”Herra on tehnyt meistä lakinsa säilyttäjiä. Hän on uskonut meille pyhän ja ikuisen totuuden, joka on annettava muille uskollisina varoituksina, nuhteina ja rohkaisuna.”

      ”Jumala on valinnut seitsemännen päivän adventistit omaksi kansakseen erilliseksi muusta maailmasta. – Erityisessä mielessä seitsemännen päivän adventistit on lähetetty maailmaan vartijoiksi ja valonkantajiksi. Heille on uskottu viimeinen hukkuvalle maailmalle tarkoitettu varoitus. Heidän ylleen loistaa ihmeellinen valo Jumalan sanasta Heille on annettu mitä tärkein työ, ensimmäisen, toisen ja kolmannen enkelin sanoman julistaminen. Mikään muu työ ei ole yhtä tärkeä.”

      • satua

        Miten olematon jumala on voinut tehdä jotain valintoja. Ellen on kaikki keksinyt omassa sairaassa päässään tai toistellut muilta saamiaan neuvoja.

        Todella naurettavaa "YKSI AINOA SEURAKUNTA" "MAAILMAN VARTIJAT JA VALONKANTAJAT"

      • Kolme-enkelillä on adventistimaiseen tapaan ketunhäntä kainalossa. Hän yrittää taas harhauttaa vaihtamalla keskustelun aihetta.

        Mitä taas tulee hänen uskomukseensa adventismin roolista "Jumalan seurakuntana", niin sitä ei voi kuin kommentoida, että mikäli se pitäisi paikkansa, niin Jumala itsekin olisi samanlainen juonitteleva ketku kuin adventistitkin.

      • Ei Jumala ole adventistien kanssa tehnyt liittoa. En löydä sellaista kohtaa Raamatusta. Israelin kansan Jumala valitsi omaisuukansakseen ja silmäteräkseen. Antoi tälle kansalleen liitto ehdot (vanhaliitto). Jolle Israelin kansa valitettavasti ei pysynyt uskollisena.
        Lopunajalla juutalainen kansa tulee puristuksissa(koko maailman piirityksessä) kääntymään Jumalansa puoleen. Ja toimittamaan loppuun sen sille kuuluvan osan(tehtävän joka sille annettiin kansakuntana.)
        Meidän pakanakristittyjen tehtävänä on julistaa evankeliumia kaikkialle maailmaan. Ja saadaa Israelin kansankin heräämään Messiaansa Jeesuksen puoleen. Jeesus on tuleva maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan. Kaksi vaiheisen tulemuksensa mukana. Ensimmäisellä kerralla Jeesus noutaa omansa turvaan Jumalan vihan tuomioilta. Toisessa vaiheessa Jeesus tulee maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan.

      • löytää,,
        Utulila kirjoitti:

        Ei Jumala ole adventistien kanssa tehnyt liittoa. En löydä sellaista kohtaa Raamatusta. Israelin kansan Jumala valitsi omaisuukansakseen ja silmäteräkseen. Antoi tälle kansalleen liitto ehdot (vanhaliitto). Jolle Israelin kansa valitettavasti ei pysynyt uskollisena.

        raamatusta sellaisen paikan jossa Jeesus tulee tänne maan päälle perustamaan 1000 vuotisen valtakunnan, kun en ole löytänyt sitä?

      • ei tule heti mieleen, mistäpäin Raamattua tuo
        kolmen-enkelin teksti olisi. Mutta tässä ketjussa
        on kyse siitä, että

        KENELTÄ VALTAKUNTA OTETAAN POIS JA KELLE ANNETAAN

        Lain edustajat MYÖNTÄVÄT ymmärtävänsä, että se
        otetaan pois NIMENOMAAN HEILTÄ.

        Matt 21:45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.

        SILLÄ valtakunta siirretään pois lainalaisuudesta, Kristukseen uskovaisille:

        43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
        44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]

        Jeesushan valitsi 12 apostolia Israelin sukukunnista - ynnä MYÖHEMMIN pakanain apostoliksi Paavalin, Rooman kansalaisen. Pietarin Jeesus nimesi senaikaiseksi johtajaksi, "tälle kalliolle".

        EN TAHDO PITÄÄ KOLMEA-ENKELIÄ TIETÄMÄTTÖMÄNÄ
        - yks_advari jo tietääkin, mutta en halua, että
        kolme-enkeliäkään kiristelee minulle hampaitaan: mikset kertonut, että Jumala on Israelin Jumala ja täytyy suostua oksastettavaksi Israeliin!
        Kukaan ei selviä oman viisautensa varassa.
        Room 11:24-26

        24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

        25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

        26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

        Adventtiriemua kaikille!

      • löytää,, kirjoitti:

        raamatusta sellaisen paikan jossa Jeesus tulee tänne maan päälle perustamaan 1000 vuotisen valtakunnan, kun en ole löytänyt sitä?

        Ilm 20:1-10 löytyy ja sitä vasten ajatusmalli..

        "Koko maailmanhistoria vastaa Jumalan kuutta luomispäivää: yksi päivä on tuhannen vuoden jakso. Kuuden päivän eli 6000 vuoden jälkeen tulee seitsemäs päivä eli sapatti, joka sekin kestää 1000 vuotta. Tämä pitkä sapatti on lepopäivä, täyttymyksen, loppuun suorittamisen ja tyydytyksen kokemisen aika, mutta vielä vanhassa luomakunnassa. Vasta sitten tulee kahdeksas päivä eli kahdeksas "vuosituhat", joka on ikuisuus.

        Ps 90:4 (jota 2 Piet 3:8 lainaa): Tuhat vuotta on sinulle (Jumala) kuin yksi päivä."
        http://www.sro.fi/opetuksia/makela/1000_valt.htm

      • varoittaja_1
        Tutkiva_huomio kirjoitti:

        Kolme-enkelillä on adventistimaiseen tapaan ketunhäntä kainalossa. Hän yrittää taas harhauttaa vaihtamalla keskustelun aihetta.

        Mitä taas tulee hänen uskomukseensa adventismin roolista "Jumalan seurakuntana", niin sitä ei voi kuin kommentoida, että mikäli se pitäisi paikkansa, niin Jumala itsekin olisi samanlainen juonitteleva ketku kuin adventistitkin.

        ”Varokoot kaikki korottamasta ääntään sitä ainoaa kansaa vastaan, johon jäännöskansan kuvaus sopii, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. – Jumalalla on erityinen kansa, (adventti)seurakunta maan päällä, joka ei jää toiseksi kenellekään, vaan jolla on kaikkia muita paremmat edellytykset opettaa totuutta ja puolustaa Jumalan lakia.”

      • varoittaja_1
        Utulila kirjoitti:

        Ei Jumala ole adventistien kanssa tehnyt liittoa. En löydä sellaista kohtaa Raamatusta. Israelin kansan Jumala valitsi omaisuukansakseen ja silmäteräkseen. Antoi tälle kansalleen liitto ehdot (vanhaliitto). Jolle Israelin kansa valitettavasti ei pysynyt uskollisena.
        Lopunajalla juutalainen kansa tulee puristuksissa(koko maailman piirityksessä) kääntymään Jumalansa puoleen. Ja toimittamaan loppuun sen sille kuuluvan osan(tehtävän joka sille annettiin kansakuntana.)
        Meidän pakanakristittyjen tehtävänä on julistaa evankeliumia kaikkialle maailmaan. Ja saadaa Israelin kansankin heräämään Messiaansa Jeesuksen puoleen. Jeesus on tuleva maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan. Kaksi vaiheisen tulemuksensa mukana. Ensimmäisellä kerralla Jeesus noutaa omansa turvaan Jumalan vihan tuomioilta. Toisessa vaiheessa Jeesus tulee maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan.

        ”Varokoot kaikki korottamasta ääntään sitä ainoaa kansaa vastaan, johon jäännöskansan kuvaus sopii, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. – Jumalalla on erityinen kansa, (adventti)seurakunta maan päällä, joka ei jää toiseksi kenellekään, vaan jolla on kaikkia muita paremmat edellytykset opettaa totuutta ja puolustaa Jumalan lakia.”

      • ilmoittaja_1
        AnttiVKantola kirjoitti:

        ei tule heti mieleen, mistäpäin Raamattua tuo
        kolmen-enkelin teksti olisi. Mutta tässä ketjussa
        on kyse siitä, että

        KENELTÄ VALTAKUNTA OTETAAN POIS JA KELLE ANNETAAN

        Lain edustajat MYÖNTÄVÄT ymmärtävänsä, että se
        otetaan pois NIMENOMAAN HEILTÄ.

        Matt 21:45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.

        SILLÄ valtakunta siirretään pois lainalaisuudesta, Kristukseen uskovaisille:

        43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
        44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]

        Jeesushan valitsi 12 apostolia Israelin sukukunnista - ynnä MYÖHEMMIN pakanain apostoliksi Paavalin, Rooman kansalaisen. Pietarin Jeesus nimesi senaikaiseksi johtajaksi, "tälle kalliolle".

        EN TAHDO PITÄÄ KOLMEA-ENKELIÄ TIETÄMÄTTÖMÄNÄ
        - yks_advari jo tietääkin, mutta en halua, että
        kolme-enkeliäkään kiristelee minulle hampaitaan: mikset kertonut, että Jumala on Israelin Jumala ja täytyy suostua oksastettavaksi Israeliin!
        Kukaan ei selviä oman viisautensa varassa.
        Room 11:24-26

        24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

        25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

        26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

        Adventtiriemua kaikille!

        Ilmestyskirjan 14. luvusta ja monesta muustakin Raamatun kohdasta käy ilmi että adventtikansa on Jeesuksen lauma nykyajalle!

      • varoittaja_1 kirjoitti:

        ”Varokoot kaikki korottamasta ääntään sitä ainoaa kansaa vastaan, johon jäännöskansan kuvaus sopii, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. – Jumalalla on erityinen kansa, (adventti)seurakunta maan päällä, joka ei jää toiseksi kenellekään, vaan jolla on kaikkia muita paremmat edellytykset opettaa totuutta ja puolustaa Jumalan lakia.”

        Jumala tekee haluamansa valinnat ja liitot kenen kanssa tahtoo. Me (ihmiset) emme sitä määrittele.
        Evankeliumin Sanoman kautta on meillä mahdollisuus päästä Jumalan perheväkeen. Katsahda sinäkin Evankeliumiin lain sijaan! Laki ei ole tienä pelastukseen, vaan usko Jeesukseen vanhurskauttaa. Uskon seurauksena käymme Jumalan tahdon tietä. Sen löydät kirjoitettuna UT:ssa apostolien ohjeistakin. Eikä ole syitä vastustaa Jumalan suunnitelmia varastamalla sitä osaa mikä juutalaisista kootulla jäännöksellä tulee lopun aikana olemaan.

      • tämä :)
        varoittaja_1 kirjoitti:

        ”Varokoot kaikki korottamasta ääntään sitä ainoaa kansaa vastaan, johon jäännöskansan kuvaus sopii, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. – Jumalalla on erityinen kansa, (adventti)seurakunta maan päällä, joka ei jää toiseksi kenellekään, vaan jolla on kaikkia muita paremmat edellytykset opettaa totuutta ja puolustaa Jumalan lakia.”

        http://koti.mbnet.fi/kyti/onko_adventtikirkko_jaannosseurakunta.htm

      • vaan
        ilmoittaja_1 kirjoitti:

        Ilmestyskirjan 14. luvusta ja monesta muustakin Raamatun kohdasta käy ilmi että adventtikansa on Jeesuksen lauma nykyajalle!

        Kas kun tässä ei sanota, että ellenin valinnan mukaan :)

        "Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös
        armon valinnan mukaan." Room. 11:5

    • Mitä Paavali sanoo"

      Uudestaan ja uudestaan tietysti Sanaa luetaan - ja aina löytyy lisää syvyyttä. Mutta kun yks advari
      kehottaa lukemaan uudestaan - se tarkoittaa:

      luepas kuule Ellen-suodattimen kautta

      YKS_ADVARI VALHEEN ISÄNÄ VASTOIN PAREMPAA TIETOAAN

      Palstalla on yhdelle jos toiselle advarille selvitetty - ANNETTU RAAMATUN SELITTÄÄ RAAMATTUA -
      ketä Jeesus tarkoitti, että keneltä valtakunta
      otetaan pois ja annetaan toiselle. Nämä vieläpä
      nämä joilta se otetaan pois, tajusivat itsekin,
      että heitä se tarkoitti.

      Mutta yxs_advari haluaa ehdoin tahdoin valheessa
      tahallaan pysyen, viitoittaa itselleen tietä
      sinne, missä häneltäkin otetaan valtakunnan osallisuus pois.

      TÄSSÄ TODISTUS VALTAKUNNAN POISOTTAMISESTA

      Jeesuksen sanat ovat yksiselitteiset.

      "" Matt. 21:43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä."

      Siinä se. Maallinen Israel on hylätty peruuttamattomasti ja tilalla on hengellinen Israel, kristillinen seurakunta, peruuttamattomasti. ""

      Ai jai, helvettiin tuolalinen vie - lukkiuttaa käsityksensä korjaantumattomiksi. Kuuntelepa yxs_advari jälleen kerran ja paaduta omaatuntoasi yhä lisää!
      Jeesus sanoo, jatkaessaan esitystään - selvästi, että valtakunta otetaan lainopettajilta pois ja annetaan niille, jotka eivät loukkaannu Jeesukseen.
      Jeesus hylkääsi lainopettajat ja valitsi 12 apostolia, sanoen: "Menkää kaikkeen maailmaan ...".

      Matt 21:44-45
      44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
      45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.

      Paavalihan puhuu selkeästi siitäkin, että pakanain pelastuttua täyteen määrään asti, on Israelin vuoro (antikristuksen kauden lopuksi) pelastua.
      "Niin kaikki Israel on pelastuva".

      Tätä ei voi vääntää miksikään.

      • toinen tuomion .

        tuo ahdistuksen ajan tuoma ongelma.
        Ensin Raamattu puhuu, autuas se jonka osa on ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja sen jälkeen tulee tuomion ylösnousemus.

        No tuossa ahdistusajan ylösotossa on useampi pelastustapahtuma.
        Ensin tämä ns. salainen eli 1. ja puhuttaisiin vaikka uskon kautta pelastuneistsa Kristukseen.

        Sitten astuu kuvaan mukaan ne epäuskoiset, jotka eivät uskoneet evankliumiin, heille asetetaan aikaan ainutkertainen mahdollisuus pelastua, eli he pelastavat nahkansa, ei sen alkuperäisen uskon perustukselle, vaan kun usko ei tulekaan sanankautta vaan todetun ylöstempaamisen jälkeen.
        Marttyyriuden kautta. Eli toinen portti taivaaseen.
        Eli he saavat eriarvoisen aseman.
        Entä ne jotka eivät ole tätä ylöstempaamista nyt nähnyt, epäuskossa menevät manan majoille.
        Hehän ovat Jumala asettanut eriarvoiseen asemaan.
        He eivät voi kääntyä, kun tempaamistapahtuma ei ole todistamassa Raamattua todeksi.

        Ymmärrättekö opin ontuvuutta?
        Katolisen kirkon luomaa oppia. Siitä juuri salaisessa tempaamisessa julistetaan.

        On kaksi tietä, taivaaseen. No katolilasuudessa taitaa olla tämä kiirastulioppikin matkassa, mutta tähänhän ei uskota, mutta miksi te tuon sitten uskotte.

        Jeesus kun tulee, niin silloin on ensimmäinen ylösotto ja muuta ei tule, Kristuksessa olevat pelastuvat, ne jotka elävät ja ne jotka saavat ylösnousemusruumiin.

        Tätä kehotetaan Raamatussa opettamaan ja lohduttamaankin toisiamme.

        Lasaruksen kohdalla kun vainajan luona puhuttiin, niin ei Jeesus siinä kumonnut käsitettä ylösnousemustapahtumaherätyksen kohtaa.
        Tämä keskustelu löytyy.

        Miettikääpä, asiaa Luterilainen opetuskin tavallaan lyö kerralla kaiken poikki ja ylösnousemus on kaikille yhtäaikanen.

        Ts. ei aivan yksipuolinen ole käsityskenttä tässäkään asiassa.
        Tulee monta probleemaa vastaan, opetuksessa sun toisessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe