Revontuleen mars siel on

Souvarit!

Onkos porukka liikkeellä kyseiseen suuntaan?

11

1142

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Perustuuko Souvareitten suosio ainakin osaksi vanhaan maineeseen? Kävin kesällä heidän esitystään seuraamassa. Väkeä oli paikalla hyvin, mutta lainaten nimimerkkiä Vaino Harha, sanoisin että oikeaa vanhaintanssikansaa.

      Musiikkikin oli ok, mutta siellä esitetty ohjelmisto suosi humppaa, valssia, tangoa, foksia ja yleisesti perinteisiä tanssilajeja. Kaipailin letkeämpää menoa kuin paikalla kuultiin. Toisaalta on tietysti hyvä sekin, että on jokin orkesteri, joka soittaa selkeästi perinteistä vanhaintanssimusiikkia. Kyllä sillekin löytyy näköjään fanittajansa.

      Odottelen erityisesti Vaino H:n näkemystä asiasta!

      • Vaino Harha

        mukaan eilispäivän nuorten kaikenlainen musiikki erittäinkin pitkälti on tämän päivän vanhain tanssimusiikkia. Täten yksinkertaisuuden vuoksi jokainen voi varsinkin halutessaan valita, puhuuko siitä vanhain vaiko nuorten tanssimusiikkina, nuorten vaiko vaiko vanhain tansseina: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ajatellessamme sitä tosiasiaa, että toiset meistä aikuistuvat jo lapsina, jolloin heiltä jää nuoruus suorastansa kokonaan kokematta ja toiset meistä eivät kaikesta päätellen pubertisoidu tahi edes aikuistu koskaan, havaitsemme oitis, ettei kenties olekaan läheskään kaikissa kuviteltavissa olevissa vanhain tahi nuortenkaan tanssitilanteissa itsestään selvää, tanssiiko siinä nuori vaiko vanha vaiko kenties helkkarin suuri lapsi.

      • Vaino Harha kirjoitti:

        Minusta todella viisaasti kirjoitettu vaikka onkin kätketty huumorin alle. Hyvä Vaino!

        Monessa muodissa on sama juttu kuin miesten housujen lahkeiden leveydessä. Määräänsä enempää niitä ei voi kaventaa, sillä ne eivät enää mahtuisi jalkaan. Muotisuunnittelijat tekevätkin siinä tilanteessa täyskäännöksen ja aloittavat lahkeiden leventämisen. Kun aikansa on levennetty, tulee taas jossain raja vastaan ja taas kavennetaan lahjetta. Rumba jatkuu, eikä loppua ole tiedossa.

        Miten tämä liittyy musiikkiin ja tanssiin? Eipä muuten kuin esimerkkinä ja vertauskuvana muotitrendeihin. Tanssissakin tämän päivän huippumuodikas tanssi kuten bugg voi tulevaisuudessa olla vanhaa muotia ja vielä myöhemmin uusvanhaa eli taas muodissa.

        Vaino Harha pystyy tämänkin totuuden kertomaan paljon paremmin. Näin hän jo tekikin omassa kommentissaan.

      • Vaino Harha
        Cake kirjoitti:

        tulee ajatelleeksi, että mikäköhän se panee sekä nuorten- että vanhaintanssijan sillä tavalla näppäimistöön tarttumaan ja jollaintapaa vanhaintanssisidonnaista tuotannetta näppäilemään, vaikka yhtä hyvin sitä voisi jokseenkin stabiilisti kotona ja töissä sekä melko mobiilisti kadulla melkein näppäilemättä selata Internettiä ja sieltä valmiiksi kirjoitettua tuotannetta ettiä. Tässä yksittäisessä eli erittäinkin pitkälti poikkeustapauksessa etenkin tuohon ylle allekirjoittaneen puolustukseksi on todettava sitä ennen syistä, joita voimme tässä vain arvailla, esitetty – olkoonkin, että sinänsä toki jollain tapaa odotettu, mutta silti melko yllättävä pyyntö: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että vanhaintanssilliskäytännöllisesti katsoen kaikissa muissa sitä edeltäneissä tapauksissa siihen näppäimistöönhän oli lukuisista pyynnöistä ja toivomuksista ja jopa uhkauksista huolimatta tartuttu.

      • Vaino Harha
        Vaino Harha kirjoitti:

        suoritetuissa näppäimistöihin tarttumisissa saattaa etenkin tarkemmin ajateltuna perimmiltänsä olla kaikesta siinä sanotusta huolimatta mitäilmeisimminkin lähtökohtaisesti kyse yrityksestä edistää täysin yksityistä ja siitä lähtien melko yleistä joko tahi sekä että vanhain ja nuorten tanssitunnelmaa kuitenkin siten, että täysin yksityisen kustannuksella näkee todella harvoin melko yleistäkään yritettävän edistää. Tilannehan vanhaintanssikäytännöllisesti katsoen on tässä yksityinen-yleinen-suhteessa tunnetusti tasan päinvastoin ja parhaassakin tunnetussa vanhaintanssitapauksessa tasan eli pff…tt…phiphtiphipti: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että vaikka sinänsä toki vanhaintanssikiistatta jokseenkin yleinen vanhaintanssitunnelma kunpuaakin täysin yksityisestä vanhaintanssitunnelmasta, on parhaimmallakaan yksityisellä vanhaintanssitunnelmalla jokseenkin turha mitään edes sen täysin yleisen vanhaintanssitunnelman edistämismielessä yrittää vanhaintanssitilanteessa, jota sekä sisä- että ulkopuolelta kuten myöskinsä ylä- ja alapuolelta sekä molemmilta sivuilta ynpäröivän vanhaintanssitunnelman joku on jo onnistunut pilaamaan.

        Nykyvanhaintanssikäsityksen mukaan tuo johtuu siitä, että siinä vanhaintanssitilanteessa olevat täysin yksityiset vanhaintanssitunnelmat eli erittäinkin pitkälti lukemattomat, täysin yksityiset vanhaintanssivibat kaikesta päätellen interferoivat keskinänsä, mistä syntyy siihen vanhaintanssitilanteeseen täysin yleinen vanhaintanssiviba eli vallitseva vanhaintanssitunnelma. Mikäli siinä vanhaintanssitilanteessa esiintyvien yksityisten vanhaintanssivibojen joukossa on todella pahoja eli erittäinkin pitkälti helkkarin rumia vanhaintanssiviboja, ei siihen vanhaintanssitilanteeseen em interferenssin tuloksena syntyvä täysin yleinenkään vanhaintanssiviba mitään kaunista katseltavaa todellakaan ole. Pahinta siinä on, että sellaisessa vanhaintanssitilanteessa ei auta, vaikka kuinka kovasti voimistettaisiin kaikkein parhainpien vanhaintanssivibojen tasoja, koska kaikkein pahimmat vanhaintanssivibat kaikesta päätellen ovat jollain vanhaintanssitieteelle vielä toistaiseksi jokseenkin tuntemattomalla tavalla kytköksissä kaikkein parhainpien vanhaintanssitunnelmien tasoihin.

    • sitä menossa

      mutta kun ei ole autoa, niin ei pääse.
      Taitaa siel kyllä olla liikaa tungosta kun tanssit ei näytä olevan Aurorasalissa.

      • tapsa.

        Olihan isosalikin osaksi käytössä 2008 vastaan otossa.
        Sinne mennään ....porukalla.
        Hyvää tanssittavaa musaa tulee....kun Souvarit vetää..

    • Nokipoika

      Joo lähden takuulla Souvari-tansseihin, jos vaikka kuvainnollisesti helvetti jäätyy !

      • ovat

        Aurorasalissa, ainakin Revontulen omien sivujen mukaan!

        Sinne siis ...

    • Kolmesti keikalle erehtynyt

      Souvarit kierrän nykyään kaukaa.

    • Puujalka polvesta poikki

      Tullaan, toki tullaan Revontuleen, vaikka ajomatkaa tuleekin. Souvareita toki tullaan kauempaakin bongaamaan. Viikon päästä Revontulessa esiintyykin PNP ja siellä on Tanssinetin tapaaminen.

      Saapi sitten nähdä, minne ovat ne liiat golf ym. romut ja pöydät Aurorasalista tunkeneet ja onko Aurorasalin baari timmingissä ja tunnelma korkealla. Aurorasalihan on muuten vähän kuin urheiluhalli, kalsea ja korkea. Enempi parempi konsertteja varten.

      Lattia ei Aurorasalissa ole kovinkaan luistava, näin muistelen. Olisikohan ollut niin että Revontulisalin lattia oli parkettia ja Aurorasalin linoleumia...

      Ja minne ne hakurivit asettautuvat, ei kait vaan taas kaikki parveile oviaukon tukkeena?

      No, haastetta siis riittää, niin järjestäjille kuin asiakkaillekin.

      Tapaamisiin Revontulessa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe