Täytyypä minun taas työntää nokkani tähän asiaa vaikka se ei minulle kuulu ja turpiin tulee kuitenkin. Tämä siksi että ymmärtäisitte paremmin mistä täällä esiintyvä haukkuminen pohjautuu.
Olen havainnut että tanssijoiden luonne jakautuu karkeasti kolmeen ryhmään.
Ensimmäisellä ryhmällä on suuri ego. He ovat omasta mielestään suuria taiteilijoita, osaavat kaiken paremmin kuin kukaan muu. Tätä kuvitelmaansa pönkittääkseen ja manipuloidakseen kuulijatkin ajattelemaan samalla tavalla he jatkuvasti korostavat omaa hyvyttään sekä kritisoivat muita. Oikeasti he voivatkin olla hyviä mutta eivät koskaan niin hyviä kuin sanoissansa antavat ymmärtää. Näitä persoonia löytyy jopa tanssinopettajissa, ikävä kyllä aika paljonkin :(
Tälle vastakkaisella ryhmällä on nöyrä asenne. He ymmärtävät kuinka paljon työtä osaamisen saavuttaminen vaatii. Lisäksi he ymmärtävät ne vajavuudet mitä osaamisen saavuttamisessa on, eivätkä sen tähden lähde halveksimaan julkisesti muita. Heiltä löytyy tarvittaessa paljonkin itsekritiikkiä.
Kolmannelta ryhmältä puuttuu ensimmäisen ryhmän suuri ego ja toisen ryhmän nöyrä asenne. He tietävät että eivät ole hyviä mutta tämän lisäksi heillä on tarve mollata muita. Kohteella ja asialla ei ole mitään väliä kunhan siihen voi liittää jonkun halveksittavan määritelmän. Usein haetaan sellaista määritelmää, jolle löytyy vastakaikua tämän saman ryhmän sisällä.
Kun nämä sitten kohtaavat anonyymillä keskustelupalstalla ja kaikilla on pätemisen, itsensäkorostamisen ja muiden halveksimisen tarve, niin soppa on valmis.
Viimeaikaisesta kirjoittelusta
9
2259
Vastaukset
Ile: "... Kun nämä sitten kohtaavat anonyymillä keskustelupalstalla ja kaikilla on pätemisen, itsensäkorostamisen ja muiden halveksimisen tarve, niin soppa on valmis."
On aina syytä tiedostaa media, jossa puheenvuoroja käyttää. Ihmiset varsin harvoin käyvät toistensa kimppuun tilaisuudessa, jossa ollaan saman katon alla, vaikka erilaisia näkemyksiä asioista olisikin. Käsirysyjäkin on kyllä nähty mm. Venäjän duumassa ja muissakin parlamenteissa.
Kun keskustelupalstalla voi ampua "puskasta" vaihtuvalla nimimerkillä, se tarjoaa mahdollisuudet vapaaseen loanheittoon, jos joku haluaa sellaista harrastaa ja niin myös näyttää tapahtuvan.
Pahin mahdollinen virhe mielestäni on ruveta väittelemään rekisteröimättömien nimimerkkien kanssa. Mahdollisiin loukkauksiin pitäisi reagoida samalla tavalla kuin vesi hanhen selkään – ei mitään vaikutusta. Toinen mahdollinen asenne on lainaus Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä: "Se on kuin kärpästen surinaa korvissani."
Jos rekisteröimättömien kirjoittajien haasteeseen vastaa, niin saa juuri sitä mitä tilaa eli loputtoman varjonyrkkeilyn osakseen.
Paras lääke asiattomiin viesteihin suhtautumisessa on, että älä itse provosoi, mutta älä myöskään provosoidu.
----
Esimerkki. Jos joku nimetön nimimerkki haukkuu minut hulluksi tai mielenvikaiseksi tämän viestin perusteella, niin vastaan ko. viestiin täydellisellä hiljaisuudella.- soittaja...
Hei kaikille!
Harmittaahan tuo alatyylin viljely ja toisia loukkaavat kirjoitukset. Monta kertaa olen päättänyt lopettaa koko palstalla käymisen, mutta sitten täällä on kuitenkin hyvin asiallisia ja kivoja kirjoituksia.
Tansseissa ja harjoituksissa vähemmän keskustellaan miesten kanssa, kontaktit kun on naisiin. Tällä palstalla saa näitä miesnäkemyksiä ja niistä on apua omassa tanssiharrastuksessa.
Itse henkilökohtaisesti oon nöyrällä mielellä liikkeellä, ei tulisi mieleeni mitenkään vallata puolta tanssilattiasta kilpatyylillä vaikka kuinka osaisinkin sen tehdä. Tilaa täytyy antaa kaikille, en ole yhtään muita tärkeämpi tanssija. - vakiotanssija
soittaja... kirjoitti:
Hei kaikille!
Harmittaahan tuo alatyylin viljely ja toisia loukkaavat kirjoitukset. Monta kertaa olen päättänyt lopettaa koko palstalla käymisen, mutta sitten täällä on kuitenkin hyvin asiallisia ja kivoja kirjoituksia.
Tansseissa ja harjoituksissa vähemmän keskustellaan miesten kanssa, kontaktit kun on naisiin. Tällä palstalla saa näitä miesnäkemyksiä ja niistä on apua omassa tanssiharrastuksessa.
Itse henkilökohtaisesti oon nöyrällä mielellä liikkeellä, ei tulisi mieleeni mitenkään vallata puolta tanssilattiasta kilpatyylillä vaikka kuinka osaisinkin sen tehdä. Tilaa täytyy antaa kaikille, en ole yhtään muita tärkeämpi tanssija."Itse henkilökohtaisesti oon nöyrällä mielellä liikkeellä, ei tulisi mieleeni mitenkään vallata puolta tanssilattiasta kilpatyylillä vaikka kuinka osaisinkin sen tehdä"
Tunnen muutamia kilpatanssijoita jotka käyvät lavoilla, mutta tanssivat siellä kuten muutkin. Kilpatanssia tanssitaan vain harjoitussalilla ja kilpailuissa. 95% tuntemistani kilpatanssijoista ei käy lavatansseissa lainkaan.
Ehkäpä jotkut kilpatanssin vasta-alkajat haluavat näyttää "taitojaan" lavoilla ? - Moninaisuus
vakiotanssija kirjoitti:
"Itse henkilökohtaisesti oon nöyrällä mielellä liikkeellä, ei tulisi mieleeni mitenkään vallata puolta tanssilattiasta kilpatyylillä vaikka kuinka osaisinkin sen tehdä"
Tunnen muutamia kilpatanssijoita jotka käyvät lavoilla, mutta tanssivat siellä kuten muutkin. Kilpatanssia tanssitaan vain harjoitussalilla ja kilpailuissa. 95% tuntemistani kilpatanssijoista ei käy lavatansseissa lainkaan.
Ehkäpä jotkut kilpatanssin vasta-alkajat haluavat näyttää "taitojaan" lavoilla ?"Kilpatanssi" on niin monille hyvin epämääräinen käsitys!!!
Kun tanssii lavoilla taidokkaasti tai kehittyäkseen on se joidenkin mielestä "kilpantanssia". Kaikki hyvin osaavat tanssijat ovat kohteliaita ja korrekteja ja käyttävät tilan kun sitä on ja kun ei ole pitäytyvät siinä tilassa.
He ovat oppineet siihen,, kun tilaa on ja se käytetään niin moni uhoaa että he "valtaavat" lattian. Se on itse asiassa tanssin tarkoituskin että "vallataan lattia" mutta sen osaa tehdä vastuullisesti vain osaavat tanssijat.
Vähemmäntanssinet ei tahdo mahtua minkäänlaiseen tilaan kun kun se uhoenergia vie liikaa tilaa ympäriltä. - Ystävänpäivän yö
soittaja... kirjoitti:
Hei kaikille!
Harmittaahan tuo alatyylin viljely ja toisia loukkaavat kirjoitukset. Monta kertaa olen päättänyt lopettaa koko palstalla käymisen, mutta sitten täällä on kuitenkin hyvin asiallisia ja kivoja kirjoituksia.
Tansseissa ja harjoituksissa vähemmän keskustellaan miesten kanssa, kontaktit kun on naisiin. Tällä palstalla saa näitä miesnäkemyksiä ja niistä on apua omassa tanssiharrastuksessa.
Itse henkilökohtaisesti oon nöyrällä mielellä liikkeellä, ei tulisi mieleeni mitenkään vallata puolta tanssilattiasta kilpatyylillä vaikka kuinka osaisinkin sen tehdä. Tilaa täytyy antaa kaikille, en ole yhtään muita tärkeämpi tanssija.Täällä palstalla päästään aina vähän ajan päästä samaan asiaan: Kuka osaa tanssia ja kuka ei...ja kuka luulee olevansa jotain... ihan sama mikä aihe on ollut alun perin. Minäkään en viitsi käydä katsomassa typeryksiä kovin usein, mutta käyn kuitenkin silloin tällöin, ja toivon että saan lukea jotain mielenkiintoista. Olisi kiva keskustella ihan asiallisesti tanssista.
Onneksi en törmännyt tähän palstaan ennen kuin lähdin lavalle ensimmäinen kerta...en varmaan olisi uskaltanut lähteäkään. Jos ihmiset ovat tommoisia katkeria, kateellisia ja vihaisia... Kun vaan ei ole! Suurin osa ovat ihania! - ihmiset
Ystävänpäivän yö kirjoitti:
Täällä palstalla päästään aina vähän ajan päästä samaan asiaan: Kuka osaa tanssia ja kuka ei...ja kuka luulee olevansa jotain... ihan sama mikä aihe on ollut alun perin. Minäkään en viitsi käydä katsomassa typeryksiä kovin usein, mutta käyn kuitenkin silloin tällöin, ja toivon että saan lukea jotain mielenkiintoista. Olisi kiva keskustella ihan asiallisesti tanssista.
Onneksi en törmännyt tähän palstaan ennen kuin lähdin lavalle ensimmäinen kerta...en varmaan olisi uskaltanut lähteäkään. Jos ihmiset ovat tommoisia katkeria, kateellisia ja vihaisia... Kun vaan ei ole! Suurin osa ovat ihania!Aivan niin, kirjoittelu antaa aivan väärän kuvan täällä.
Tänne keskittyy pääosin sitä erilaista sisäistä "myllerrystään" käyvät yksilöt. Jolloin syntyy tyytymättömyyttä ja koetetaan väkisin tunkea joksikin vaikuttajaksi tanssiin ja sen harjoittamiseen.
Ihmiset ovat oiekasti ihania lavoilla ja jonkun yksittäisen ebisodin unohtaminen tekee tilaa monelle uudelle ihanuudelle. - hullu ja mielenvikainen
Taidat olla hullu ja mielenvikainen.
;)
- "tulikin"
Noinhan se on ja mikäs sille voi?!
Monissa muissakin harrastus tai sosiallisissa yhteisöllisisissä asioissa on sama piirre.
Esim: työpaikoilla, sen synnyttämää ongelmatiikkaa kutsutaan työuupumukseksi.
Mikähän tuo voisi olla kun täällä aiheutunut jäsentenvälinen saa riittävät mittasuhteet?
egolepo? fanatismivapaa,luullunymmärtämishuili, vai mikähän moiseen auttasi? - Osaava, mutta nöyrä
täällä on fiksuakin porukkaa kirjoittelemassa. Käväsen aina väliin katsomassa täällä, mitä yhteisen harrasteemme äärellä kirjoitellaan. Täytyy sanoa, että paljon todella ala-arvoista juttua näpytellään kaikkien nähtäväksi. Pientä itse kritiikkiä toivoisi porukalta, älkää häväiskö tannssikulttuuria!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816