Olin tänään kuntani torilla ja siellä oli pieni kahvila, pari tuolia ja penkki porontaljat istuimilla. Kotona leivottuja pieniä kahvipullia.
Istahdin ja nautin siinä kupillisen kahvia ja sen taivaallisen hyvän makuisen pullan, juttua riitti
siinä tuntemattomien ihmisten kanssa keskusteltiin, tunti meni ettei oikein huomannutkaan.
Tuli niin keväinen olo, kertokaapa tekin jotain kevätjuttuja !
Torikahvit...
33
1605
Vastaukset
- main-eko
Saa sydämen sykähtämään ja "mahlan" virtaamaan suonissa! No, ainakin aiheutti tänään sen,että pienen pientä pihaani siistin ja haravoin.Sekin sai hymyn suupieleen ja hien niskaan.
- Maalaismies*
Eilen iltapäivällä nettiyhteys katkesi yks´kaks. Minä soittamaan internettukeen, hekään eivät pystyneet muuhun kuin varaamaan huoltomiehen. Peijakas, ajattelin, nyt korjaus menee yli viikonvaihteen. En ehdi Kanervan haukkujaisiin.
Meidän tiellä tehdään kaukolämpöputken korjausta. Aamulenkillä välähti, että jos heidän kaivurinsa on katkaissut puhelinlinjan. Kävelin montulle ja esitin arveluni siellä kyyristelevälle miehelle. Hän näytti katkennutta puhelinkaapelia sanoen olevansa korjaamassa sitä.
Ok. Pian yhteys toimi. Soitin nettitukeen peruen korjaajan. Kaikille meille tuli niin hyvä mieli kun piuhat pelasivat jälleen. Tuntui keväiseltä. Nyt Ilen kimppuun!jo pihat kytketty iltaan mennessä,,Onhan täällä oltava päivittäin !
Keväältä sekin tuntuu.
- Mallamargareetta
Kohta ei voi hiuspehkoaan sysätä myssyn alle piiloon ulos lähtiessään. Tilasin kampaajalle ajan, ja hän saa ehdottaa jotain uutta ja piristävää, kunhan ei lyhyeksi kyni kutrejani. Keväisesti kopisevat pikkukengät jalkaan kadulle heti,kun kadut kuivuvat !
- Kirveli
Melkein koko talven on pärjännyt. Nyt on niin kevyt kulkea kun katujakin on siivottu. Askeleet on keväisen kevyet.
- Katicat2
Kirveli kirjoitti:
Melkein koko talven on pärjännyt. Nyt on niin kevyt kulkea kun katujakin on siivottu. Askeleet on keväisen kevyet.
Ei tämmöistä talvea ole ollut, ettei ole tarvinnut sukkahousuja jalkaansa vetää, vaikka on tämmöinen yli 7-kymppinen mummi.Polvisukilla on pärjännyt, niin ja polkupyörä on ollut melkein koko talven käytössä. Nyt tuntuu keväiseltä, kun pyörätiet on hiekasta puhtaaksi harjattu. Varmaan kohta leskenlehdet alkavat kukkia. Mustarastaan laulun olen jo kuullut.
Katicat2 kirjoitti:

En ole huomannut kyllä että täällä etelässä olisi ollut kuin 1 päivän talven tuntua.
Pitkikset ja polvi- tai nilkkasukat, hyvin on lämpimän pitäneet.
Toivotaan vain ettei nyt ala sitä lunta satelemaan.Katicat2 kirjoitti:
Ei tämmöistä talvea ole ollut, ettei ole tarvinnut sukkahousuja jalkaansa vetää, vaikka on tämmöinen yli 7-kymppinen mummi.Polvisukilla on pärjännyt, niin ja polkupyörä on ollut melkein koko talven käytössä. Nyt tuntuu keväiseltä, kun pyörätiet on hiekasta puhtaaksi harjattu. Varmaan kohta leskenlehdet alkavat kukkia. Mustarastaan laulun olen jo kuullut.
Läpi talven olen minäkin pyörällä liikkunut, enkä minäkään ole sukkahousuja käyttänyt hi hi.
Jumppasalilla on sama meininki kuin täälläkin. Tunnemme toisemme ulkonöltä.
Silti, kun joku aloittaa jutun niin toiset yhtyy tai ottaa kantaa.
Kaikki tuntuvat pirteämmiltä kuin talvella.
Kun kevät aurinko paistaa ikkunoita siään ja kotimatkalla näkee kuinka luonto herää, niin mukavalta tuntuu.Jopel kirjoitti:
Läpi talven olen minäkin pyörällä liikkunut, enkä minäkään ole sukkahousuja käyttänyt hi hi.
Jumppasalilla on sama meininki kuin täälläkin. Tunnemme toisemme ulkonöltä.
Silti, kun joku aloittaa jutun niin toiset yhtyy tai ottaa kantaa.
Kaikki tuntuvat pirteämmiltä kuin talvella.
Kun kevät aurinko paistaa ikkunoita siään ja kotimatkalla näkee kuinka luonto herää, niin mukavalta tuntuu.Istun tässä tuolissani,ovi auki ulos kuten aina aamuisin.Yht´äkkiä kuulen tutut äänet:rakkaat kurkeni!
Kova metakka ja pulina taivaalla...terveiset Saaremaalta!
Sananmukaisesti syöksyn aina ulos tiirailemaan taivaalle...tervetuloa!Mieleni on iloinen ja lämmin.susmorsian kirjoitti:
Istun tässä tuolissani,ovi auki ulos kuten aina aamuisin.Yht´äkkiä kuulen tutut äänet:rakkaat kurkeni!
Kova metakka ja pulina taivaalla...terveiset Saaremaalta!
Sananmukaisesti syöksyn aina ulos tiirailemaan taivaalle...tervetuloa!Mieleni on iloinen ja lämmin.Olipa kiva uutinen, täällä suot sulana Etelä-Suomessa.
Päivän tai kahden kuluttua voi se ääntely kuulua täälläkin, aikaisessa ovat vaan kyllä tämä kevät vauhdilla tulee.- 15. maaliskuuta
iirislilja1 kirjoitti:
Olipa kiva uutinen, täällä suot sulana Etelä-Suomessa.
Päivän tai kahden kuluttua voi se ääntely kuulua täälläkin, aikaisessa ovat vaan kyllä tämä kevät vauhdilla tulee.Tuli niin vastustamaton halu ostaa eilen kevätjalkineet, pienellä korolla ja nauhatkin niissä on. Nyt vain odottelen kuivia säitä että pääsen *neitsytmatkalle*,, he he..
Tuntuu mukavalta odotella aurinkoisia kevätpäiviä. - ullapulla*
iirislilja1 kirjoitti:
Olipa kiva uutinen, täällä suot sulana Etelä-Suomessa.
Päivän tai kahden kuluttua voi se ääntely kuulua täälläkin, aikaisessa ovat vaan kyllä tämä kevät vauhdilla tulee.iirislilja1 kun olet laittanyt prohviiliisi sen
Kelikameran ,luulisin että siittä ol tielläliikkujille paljon iloa kun saa katsoa ennen liikenteeseen lähtöä ,millaiset on kelit!
Minä vaan en ole sielläpäin ,kun en ole edes Suomessakaan :=( mutta teille se on hyvä kun on niitä lumitilanteitakin ja liukasta. ullapulla* kirjoitti:
iirislilja1 kun olet laittanyt prohviiliisi sen
Kelikameran ,luulisin että siittä ol tielläliikkujille paljon iloa kun saa katsoa ennen liikenteeseen lähtöä ,millaiset on kelit!
Minä vaan en ole sielläpäin ,kun en ole edes Suomessakaan :=( mutta teille se on hyvä kun on niitä lumitilanteitakin ja liukasta.Liikun paljon maantiellä ja siitä on helppo vilkaista ja löytyy nopeasti.
Hyvä jos siitä on ollut muillekin hyötyä ja saahan sen siitä siirtää omiin tietoihinsa ja tallentaa !
Kivaa kevättä, missä lienetkin.iirislilja1 kirjoitti:
Liikun paljon maantiellä ja siitä on helppo vilkaista ja löytyy nopeasti.
Hyvä jos siitä on ollut muillekin hyötyä ja saahan sen siitä siirtää omiin tietoihinsa ja tallentaa !
Kivaa kevättä, missä lienetkin.silloin Suomessa Tampereella Tammelantorilla.
Kävin usein lauantaisin ostoksilla ,oli tapana silloisen ystäväni kanssa ,syödä mustaamakkaraa ,ja sitten kahville sinne torin reunaan, ja usein otimme karjalanpiirakat munavoilla.
OI NIITÄ AIKOJA, kivoja muistoja palaa mieleen.ullamirjami kirjoitti:
silloin Suomessa Tampereella Tammelantorilla.
Kävin usein lauantaisin ostoksilla ,oli tapana silloisen ystäväni kanssa ,syödä mustaamakkaraa ,ja sitten kahville sinne torin reunaan, ja usein otimme karjalanpiirakat munavoilla.
OI NIITÄ AIKOJA, kivoja muistoja palaa mieleen.Meidän kesä on niin kaunis, torit kesäisin oikeita paikkoja tavata ihmisiä ja nimenomaan hörppiä kahvia.
Kuka voikaan vastustaa kahvin aromien sieraimiin tunkeutumista ? Silloin kahvikoju on lähellä ja sinne poiketaan !
Montakohan mukillista tulee tulevana kesänä tuota kansallisjuomaa nautittua, hyvä vaan kun sitä tiedä etukäteen !- Katicat2
iirislilja1 kirjoitti:
Meidän kesä on niin kaunis, torit kesäisin oikeita paikkoja tavata ihmisiä ja nimenomaan hörppiä kahvia.
Kuka voikaan vastustaa kahvin aromien sieraimiin tunkeutumista ? Silloin kahvikoju on lähellä ja sinne poiketaan !
Montakohan mukillista tulee tulevana kesänä tuota kansallisjuomaa nautittua, hyvä vaan kun sitä tiedä etukäteen !Taivaalta sataa lunta, on satanut jo yöllä. Maat ja metsät ovat valkoiset. Kadut ja käytävät olivat jo harjatut. Joudutaanko taas hiekottamaan. Nyt on yksi aste plussaa mittarissa, mutta kylmempää on taidettu luvat. Monilla jo kesärenkaat.
Kevät kuitenkin tulee. Katicat2 kirjoitti:
Taivaalta sataa lunta, on satanut jo yöllä. Maat ja metsät ovat valkoiset. Kadut ja käytävät olivat jo harjatut. Joudutaanko taas hiekottamaan. Nyt on yksi aste plussaa mittarissa, mutta kylmempää on taidettu luvat. Monilla jo kesärenkaat.
Kevät kuitenkin tulee.mitä ikkunasta näkyy, harakat tuolla kilpaa kiskovat risuja, niilläkin keväinen pesänkunnostus.
Yöllä oli tännekin ohutta lunta satanut, hyvä niin nyt kaikki niin siistin näköistä.- JukuP
iirislilja1 kirjoitti:
mitä ikkunasta näkyy, harakat tuolla kilpaa kiskovat risuja, niilläkin keväinen pesänkunnostus.
Yöllä oli tännekin ohutta lunta satanut, hyvä niin nyt kaikki niin siistin näköistä.ja tuoksukin on ihan selvästi miellyttävämpi.
Täällähän toriteltassa onkin mukava ja näppärä pistäytyä vähän juttelemassa ja hörppäämässä
hyvät kahvit.
Kiitokset hauskasta seurasta! - Mallamargareetta
JukuP kirjoitti:
ja tuoksukin on ihan selvästi miellyttävämpi.
Täällähän toriteltassa onkin mukava ja näppärä pistäytyä vähän juttelemassa ja hörppäämässä
hyvät kahvit.
Kiitokset hauskasta seurasta!Kahvin pehmeän täyteläisen aromin tuoksuvanaa seurasin ja teltan oranssiin kajoon astun. Pikkuruisen pöydän ääressä hörpin tätä eliksiiriä ja kuulostelen päivän puheenaiheita. Keväisiä lintuhavaintojaan pari vihreisiin maihareihin pukeutunutta nuorta miestä vaihtaa, kiikarit roikkuvat kaulassa. Toisen nuoren miehen kainalossa kyhnää pitkälettinen punaposkinen tyttö ja luo ihastuneita katseita kaveriinsa. Minäkin hymyilen heille.
- Tori-ihminen
Mallamargareetta kirjoitti:
Kahvin pehmeän täyteläisen aromin tuoksuvanaa seurasin ja teltan oranssiin kajoon astun. Pikkuruisen pöydän ääressä hörpin tätä eliksiiriä ja kuulostelen päivän puheenaiheita. Keväisiä lintuhavaintojaan pari vihreisiin maihareihin pukeutunutta nuorta miestä vaihtaa, kiikarit roikkuvat kaulassa. Toisen nuoren miehen kainalossa kyhnää pitkälettinen punaposkinen tyttö ja luo ihastuneita katseita kaveriinsa. Minäkin hymyilen heille.
On mukavaa kävellä lenkki meren rannassa, aivan selvästi ihmisillä on hymy kasvoillaan, sehän on hienoa.
Kahviteltta
Ovet on auki sisältä tuoksahtaa vaniljapullan tuore tuoksu, sinne vaan. Myyjä häärii punertavassa valossa nopein liikkein, ja kahvini saan odottamatta!
Menen ensimmäiseen vapaaseen paikkaan jätän kassini tuolin viereen ja siinä jutellaan kukkasipulien istutuksesta, en kyllä niistä paljon ymmärrä, huomaankin että seurue on vieras toinen toisilleen, mutta puhetta riittää.
Kivaa täällä on kahvitella... - Krisse'
Tori-ihminen kirjoitti:
On mukavaa kävellä lenkki meren rannassa, aivan selvästi ihmisillä on hymy kasvoillaan, sehän on hienoa.
Kahviteltta
Ovet on auki sisältä tuoksahtaa vaniljapullan tuore tuoksu, sinne vaan. Myyjä häärii punertavassa valossa nopein liikkein, ja kahvini saan odottamatta!
Menen ensimmäiseen vapaaseen paikkaan jätän kassini tuolin viereen ja siinä jutellaan kukkasipulien istutuksesta, en kyllä niistä paljon ymmärrä, huomaankin että seurue on vieras toinen toisilleen, mutta puhetta riittää.
Kivaa täällä on kahvitella...Aiheena kuuluu olevan: silloin kun me kohdattiin.
Kerron omankin muistikuvani, lauloimme pöydässämme:
"In eine kleine Konditorei,
da sassen wir zwei
bei Kuchen und Tee...
Soit mulle tuskin lausettakaan,
sen tiesin mä vaan,
et ymmärsit sä."
Olimme niin rakastuneita, leivos ja tee tuntuivat taivaallisilta. :)
Nyt kuitenkin otan kahvikuppini kanssa tummalle leivälle kasatun lohi- ja kananmunaröykkön, tillillä koristeltuna. Aaaah, nam! - JukuP
Krisse' kirjoitti:
Aiheena kuuluu olevan: silloin kun me kohdattiin.
Kerron omankin muistikuvani, lauloimme pöydässämme:
"In eine kleine Konditorei,
da sassen wir zwei
bei Kuchen und Tee...
Soit mulle tuskin lausettakaan,
sen tiesin mä vaan,
et ymmärsit sä."
Olimme niin rakastuneita, leivos ja tee tuntuivat taivaallisilta. :)
Nyt kuitenkin otan kahvikuppini kanssa tummalle leivälle kasatun lohi- ja kananmunaröykkön, tillillä koristeltuna. Aaaah, nam!eivät haalistu koskaan.
Vaikka sanotaankin, ettei vanhoilla tulilla
voi lämmitellä, niin kyllä vaan
sieltä lämpöä säteilee tähänkin päivään!
Kaunis laulu tuo 'in eine kleine Konditorei'.
Myös sanoiltaan.
- Fanni
Mennyt ikävä, pimeä, liukas talvi oli näännyttävä sisällä pitelijä. Arvelin ääneen jo menettäneeni kävelykyvyn.
Eilen lähdin tunnin rauhalliselle kävelylle, mutta kas, vauhti kiihtyi puolijuoksuksi ihan itsestään. Liukastelua ei tarvinnut pelätä.
Oli se menoa, kun vielä keksin, että osaanhan minä kävellä.
Yön 8 tuntia peräti nukuin kuin tukki.Tänään onkin aamusta *pakkasen* puolella, siitä se päivä alkaa, ohut lumi leijailee peittämään maata.
Lintulaudalle lisäsin siemeniä, vilkas lentely siinä jonkin aikaa, on siihen yrittäneet harakatkin, mutta variksia sentään ei käy, vaikka niitäkin tuossa näkyy touhuilevan.
Päiväkahvit torilla.
Tulkaa mukaan !- minä.fi
iirislilja1 kirjoitti:
Tänään onkin aamusta *pakkasen* puolella, siitä se päivä alkaa, ohut lumi leijailee peittämään maata.
Lintulaudalle lisäsin siemeniä, vilkas lentely siinä jonkin aikaa, on siihen yrittäneet harakatkin, mutta variksia sentään ei käy, vaikka niitäkin tuossa näkyy touhuilevan.
Päiväkahvit torilla.
Tulkaa mukaan !Kirjoitin tämän otsikon alle, vaan eipäs pysynyt !
Kyllä täällä edelleenkin joku kitkee kiusalla - minäkin@
minä.fi kirjoitti:
Kirjoitin tämän otsikon alle, vaan eipäs pysynyt !
Kyllä täällä edelleenkin joku kitkee kiusallase on tuo sana s...i joka tiukkapipoja nyppii, ei sillä sovi ilakoida tällä palstalla.
- Kun se meni rikki
minäkin@ kirjoitti:
se on tuo sana s...i joka tiukkapipoja nyppii, ei sillä sovi ilakoida tällä palstalla.
Rikkoutunut kahvikakku on hyvää suklaa jäätelön ja kahvin kanssa, jos ette usko niin rikkokaa joku kuivakakku ,(kakku muovipussiin ja muutama kopaus seinään tain jättää sen auton oven väliin), sitten vaan pönäkät kahvit ja ei kun syÖmään!
- Palaan päivällä
Kun se meni rikki kirjoitti:
Rikkoutunut kahvikakku on hyvää suklaa jäätelön ja kahvin kanssa, jos ette usko niin rikkokaa joku kuivakakku ,(kakku muovipussiin ja muutama kopaus seinään tain jättää sen auton oven väliin), sitten vaan pönäkät kahvit ja ei kun syÖmään!
nauttimaan torikahvit!
- aaahhh!!!
Palaan päivällä kirjoitti:
nauttimaan torikahvit!
keväinen tuulahdus vaikka talvinen sää. Mieluummin täällä palelen kuin pirtin tunkkaisessa ilmassa tukehdun.
aaahhh!!! kirjoitti:
keväinen tuulahdus vaikka talvinen sää. Mieluummin täällä palelen kuin pirtin tunkkaisessa ilmassa tukehdun.
Onhan täällä muitakin,,joko pääsiäistarvikkeet ovat torikojuista löytyneet?
Nyt laitetaankin cappuccinoa tulemaan jokaiselle ja oikein kermavaahdon kanssa.
Mukavaa täällä on...'seinät' suojaa ja aromit kutsuu!- Perunapoika
iirislilja1 kirjoitti:
Onhan täällä muitakin,,joko pääsiäistarvikkeet ovat torikojuista löytyneet?
Nyt laitetaankin cappuccinoa tulemaan jokaiselle ja oikein kermavaahdon kanssa.
Mukavaa täällä on...'seinät' suojaa ja aromit kutsuu!Täällä pannut kuumana ja teltta iloista porukkaa täynnä, nyt taidan istahtaa lepuuttamaan mielen ja jalat.
Kassissa narsissit ja pääsiäiseen tarvittavia tykötarpeita. Hedelmäsalaattia teen kun ei tuo pasha ole minun herkkua.
Kiitosta ja Onnellista Pääsiäistä ! - mieku
Perunapoika kirjoitti:
Täällä pannut kuumana ja teltta iloista porukkaa täynnä, nyt taidan istahtaa lepuuttamaan mielen ja jalat.
Kassissa narsissit ja pääsiäiseen tarvittavia tykötarpeita. Hedelmäsalaattia teen kun ei tuo pasha ole minun herkkua.
Kiitosta ja Onnellista Pääsiäistä !On meillä hauska täti ..tuo täti-Monica
kun hän menee torille, on näkykomea !
:.:Kas näin heiluu peppu, ja peppu heiluu näin:.:
Laulakaas komiammin ! mieku kirjoitti:
On meillä hauska täti ..tuo täti-Monica
kun hän menee torille, on näkykomea !
:.:Kas näin heiluu peppu, ja peppu heiluu näin:.:
Laulakaas komiammin !Tarkoittaako että on mentävä jo pois, ja antaa muille tilaa.
Pakkasaamuun heräsin ja juon tässä aamukahvia kirjoitellessa, torikahvila on hiljentynyt pääsiäisen ajaksi.
Voihan sen taas avata joku muu pyhien jälkeen.
Kiitokset kirjoittajille, levätään pyhät !
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969