intro/ekstroverttiudesta

Ihmiset tavoittelee mielekästä elämää. Omista kokemuksista riippuen määräytyy
tuleeko ihmisestä introvertti vai ekstrovertti, sen pohjalta että kummasta hän saa enemmän irti; kokeeko hän itsensä kanssa vietetyn ajan vai toisten kanssa
vietetyn ajan mielekkäämmäksi tavaksi viettää elämäänsä?
Lisäksi ympäristö voi pakottaa oleskeluun yksin tai seuraelämään vaikka se ei tuntuisikaan mielekkäältä.
Kuitenkin nuorena ihmiset ovat erittäin alttiita ympäristön vaikutteille. Siispä nuorena pakotettu yksinäisyys, vaikkei aluksi olekaan mielekästä niin tulee mielekkääksi, yksinoleskeluksi kun organismi muovautumiskykyisessä nuoruudessa on kykenevä muuttamaan itseään tilanteeseen sopivaksi.
Myöhemmällä iällä ihmiset ovat vakiintuneita ja oman itsensä muuttaminen on erittäin tuskallista, vaikeaa ja saattaa horjuttaa mielenterveyttäkin.
Lapsi ja nuori sopeutuu muuttamalla itseään sopeutumaan ympäristöön. Aikuinen sopeutuu muuttamalla ympäristöä sopeutumaan itseensä.


Onko perhekeskeisemmissä kulttuureissa ekstrovertit prosentuaalisesti yleisempiä? Esimerkiksi eikös mustalaisten kulttuuri ole erittäin perhekeskeinen, onko tutkittu että onko heissä enemmän ekstrovertteja kuin introvertteja verrattuna ei-niin-perhekeskeiseen valtaväestöön?

Muuttaako internetin käytön yleistyminen yleistä valtaväestön intro-ekstroverttien prosentuaalisia osuuksia enemmän introverttiuteen päin? Kärjistääkö internet tätä persoonallisuuksien eroa: ekstrovertit sosialisoituvat entistä tehokkaammin internetin avulla ja introvertit käyttävät entistä enemmän aikaa itsekseen?

4

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole

      introverttiä nähneetkään. Miksi muuten ne mannet aina kaupoissa remuaa kuin olis maailman valtiaita, ei ainakaan vaikuta kovin introvertiltä touhulta.

    • yksi kirjoittelija

      Omat havaintoni asiasta...

      Introvertit sosialisoituvat internetin avulla paremmin ja enemmän kuin IRL. Ekstroverteistä se saa esiin lähinnä pahimmat puolet, koska nekin estot mitä on IRL, katoavat netissä.

    • pöppöpuuha

      Ei se mistään kokemuksista määräydy, vaan on perinnöllinen ominaisuus.

    • JoMN

      vähän vanhaan aiheeseen. Käyn tällä palstalla enää satunnaisesti.

      Oletko lukenut Prof. Liisa Keltinkangas-Järvisen tutkimuksia ihmisen persoonallisuuden luonteesta.

      Olen saanut hänen käsityksistään sen kuvan, että ihmisen persoonallisuus määräytyy enemmän perinnollisistä tekijöistä, kuin ympäristöstä.

      Siis ujo temperamentti on ujo, vaikka se saattaa myöhemmin elämässä muuttaa muotoaan niin, että se ei näy ihmisen käytöksestä kovin selvästi.

      Kun me täällä Suomessa pyrimme matkimaan kaikessa amerikkalaista kulttuuria, on introverttia persoonallisuutta ruvettu pitämään jotenkin sairaaloisena.

      Sitähän se ei ole, vaan se on persoonallisuuden ominaisuus, jota ei tule pyrkiä muuttamaan.

      Itse olen eksrovetti, mutta en pidä sitä hyvänä tai huonona asiana, vaan osana omaa persoonallisuuttani.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1548
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1489
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      340
      1316
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      998
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      891
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe