Olen elämäni aikana kuullut, jopa tuntenut henkilöitä, joiden oppimiskyky ei riitä kunnolla edes peruskoulun läpikäyntiin.
Annas olla kun pääsevät työelämään. Siinä missä korkeimmin oppineet, ainakin tekniikassa, ovat sormi suussa tarvittavien ratkaisujen suhteen, tällainen tolloksi oletettu löytää aivan uuden ratkaisun.
Esimerkkejä olisi useitakin. Tekin varmaan tunnette.
Kun itsekin aikanaan, hyvämuistisena ja kohtalaisen käsityskyvyn omaavana, opin opetetun liiankin hyvin.
Kuljin pitkään työelämässä kuin olisin edennyt silmät kiinni eteenpäin, sormi ratakiskon urassa.
Oman synnynnnäisen hulluuteni löysin aikuisiän suuremmän itsetunnon, uskalluksen ja jääräpäisyyden myötä.
Ei tommost ol olemassaka! sain kommenteiksi. Jotain erilaista toimivaa sain kuitenkin aikaan tekniikassa.
Kuinka paljon hallaa ovat korkeasti oppineet teoreetikot saaneetkaan aikaan. Kelvottomat maalit, vääränlaiset kosteussuojat jne. ovat tuttuja tv-ohjelmistakin. Edelliset siis talonrakennuksessa, vaikkapa hometaloissa.
Kyllä maalaisjärjellä ja tupakkiaskin kanteen tehdyillä suunnitelmilla sentään osattiin!
Kun korkeasti oppinut henkilö astuu työelämään, on hän auktorisoitu määräämän miten asiat tehdään. Turha on maallikon kokemuksellaan yrittää pullikoida, "Nokian leiman" saa korkeintaaan.
Kauhu- ja naurutarinoita syntyisi paljon jos ne joku tohtisi kirjata.
Mitä mieltä olette seuraavasta väitteestä, jonka vanha rakennusalan expertti esitti.
"Rakennusalan suunnittelulla on tuhottu enemmän rakennuksia kuin II-maailmansodan aikaisilla pommituksilla!"
Tyhmätkö viisaita?
20
1137
Vastaukset
- Waldemar´
Oman tiensä kulkijalla saattaa olla luovuutta.
pienissä verstaissa oppii parhaiten.
Ymmärsin, että pienissä taloissa saa itsekin ratkaista ongelmia eikä aivan kaikki ole piirretty ja määrätty valmiiksi.
Ajattelulupaa ei kyllä voi 'kaikille' antaa se täytyy tosin myöntää.- koulupudokkaat
ne vasta kalliiksi yhteiskunnalle tulevat!
Työpaikkani naapuriosastolla oli pomona DI nainen alaisenaan tavallisia inssejä ja teknikoita.
Idearikas teknikko esitti omaa ratkaisuaan erääseen ongelmaan.
DI nainen sanoi.
Sunun teknikkokoulutuksesi ei riitä ratkaisemaan näin monimutkaista ongelmaa. Sinun tehtäväsi on toteuttaa meidän ratkaisumme.
Se DI ei ollut pitkäaikainen pomo.
Ja tämä on tosijuttu.- Maalaismies*
Naurattaa vieläkin eräs Jouko Turkan antama haastattelu. Siinä hän päivitteli, kuinka (hänen mielestään) tyhmä autoteknikko pani hetkessä käyntiin hänen autonsa, jonka kanssa hän oli tapellut iät ajat. Niin se on: tekomiehet ja -naiset ovat eri asia!
- Oiko
Maalaismies* kirjoitti:
Naurattaa vieläkin eräs Jouko Turkan antama haastattelu. Siinä hän päivitteli, kuinka (hänen mielestään) tyhmä autoteknikko pani hetkessä käyntiin hänen autonsa, jonka kanssa hän oli tapellut iät ajat. Niin se on: tekomiehet ja -naiset ovat eri asia!
näyttää jälkensä.
- Puhut
Rakensimme talon 70-luvulla. Ja silloin oli sellainen buumi, että taloista tuli tehdä tasakattoisia ainakin meidän kaupunginosassamme, eikä mikään selitys auttanut - rakentaa piti.
Nyt lähes kaikki talot on muutettu harjakatoiksi. Eihän niillä päättäjillä vastuuta ole, mutta määräysvalta on.omassa ammatissani käyttää "aina" omaa tekniikkaani ,kun koskaan ei ole kahta samanlaista työtä ollut,
koska olen auttanut handikappeja (vammanen)saamaan juuri hänelle itselleen sopivan apuvälineen .
Ja kengät kotka ei koskaan ole voineet sopia, kuin juuri mitan antaneelle henkilölle.
Mutta juuri tästä syystä viihdyin ammatissani, siinä oli pakko käyttää omia aivojaan.
Ja kiireellä ei siinäkään saanut kun sutta aikaseksi.
Minun hämäläisestä luonteestani olikin paljon hyötyä, minua kun ei kukaan saanut kiirehtimään työn takia. Ja silti eläkkelle lähdön koittaessa, ei pois olisi päästetty , mutta aikansa kutakin!
- Ei ollut lukumiehiä
Lisäksi hänellä oli tarkkavaisuushäiriö mikä siihen aikaan katsottiin kasvatuksen puutteksi.
Hän oli aina koulun suosituimpia oppilaita kaikesta huolimatta.
Mutta kun poika pääsi työhön joka hänelle sopi, alkoi tapahtua.
Hänellä on omaisuutta enemmän kuin monella korkeasti koulutetulla.
Oma remonttialan yritys,kuten tiedetään on hyvistä remonttimiehistä puutetta, palkan saa maäärätä kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Bisnes-silmää ja ahkeruutta löytyi, vaikka ystävät ja kylänmiehet povasivat että tuosta ei ainakaan tule mitään. Ylikoulutetun henkilön asettuminen käytännön työmarkkinoille on ongelmallinen, koska hänen teoreettisen koulutuksensa perustuu teoreettisen koulutuksen saaneiden opettajien teoreettisiin ja usein vanhentuneisiin tietoihin.
Kaikki on mutua.
Käytännön harjoitusta ei ole.
Pakolliset harjoittelutkin ovat usein paperiharjoittelua.
Asenteetkin ovat ehkä vähän liian herraskaiset.
Viime kesänä yksi pienyrittäjä sanoi minulle, kun tästä keskustelimme.
"Teknikkon taidoilla ja asenteella varutettu henkilö on tänä päivänä kullan arvoinen työmarkkinoilla."
Niin kuin tiedämme, teknikoita ei enää valmistu.- mutta mutta
Kyllähän teoriaakin tarvitaan, ettei jo keksittyä tarvitse uudelleen keksiä. Ja ulosanti on tärkeä taito. Sitä oppii koulutuksessa. Esim IT-alan tekijöitä vaivaa vajaa kyky ilmaista ja kuilu ohjelmoijan ja tuotteen käyttäjän välillä on edelleen suuri. Mitä teini-ikäinen nörtti tietää byrokratian tarpeista? Ei mitään. Eikä lakien tuntemus ja kunnioitus tule ilman kasvatusta.
- Ömmi
Hyvä on laukoa, suutaan aukoa, jos ei ole tietoa, edes hajua mietoa pitkästä tiestä.
- Nettivaari*
Yritätte yksittäisillä esimerkeillä mollata koulutuksen saavutuksia. Tosiasia kuitenkin on, että Suomen ja suomalaisten menestyminen perustuu pitkälti koulutukseen. Sen päälle pitää rakentaa osaaminen. Tuskin Nokiallakaan kouluttamattomat keksintöjä tekee.
- sanottu,
joka ammatissa on siihen sopimattomia. Kokemuskin kertyy työtä tekemällä, jos sitä joltakin aluksi puuttuu.
Monesta maasta käydään tutustumassa, ja oppia ottamassa maamme koulu-, ja muista opinto-oloista. - jjoutava
tuskin kukaan niin kirjaimellisesti haluaa koulutettuja mollata.
Omalla suppeammalla alueella voi kouluttamattomampi olla luova keksijä.
Kiitosta ei yleensä kuulunut vaan myöhemmin kunnia menikin koulutetun piikkiin.
Tietysti, kukapa ei omaa oksaansa vahvistaisi. - Mallamargareetta
sanottu, kirjoitti:
joka ammatissa on siihen sopimattomia. Kokemuskin kertyy työtä tekemällä, jos sitä joltakin aluksi puuttuu.
Monesta maasta käydään tutustumassa, ja oppia ottamassa maamme koulu-, ja muista opinto-oloista.Suomen menestystarina perustuu paljolti koko ikäluokan korkeatasoiselle peruskoulutukselle. Lamavuosien leikkauksista huolimatta olemme olleet esimerkkinä muillekin maille, Pisa-tutkimukset sen todistavat.
Nyt , kun ikäluokat pienenevät, on taas toivoa saada peruskoulutukseen lisäresursseja, ennen kuin opettajat uupuvat. Ei kaikki ole rahastakaan kiinni, opettajien korkea koulutus, hyvä motivaatio ja yleinen yhteiskunnan arvostus kolutusta kohtaan ovat oleellisempia. linjoilla jos sanotaan, että DI:stä tai KK-inssistä ei ole putkimieheksi tai edes kunnolla työnjohtajaksi, koska koulutus ohjaa muihin hommiin.
Siitä syystä varmaan myös ekonomeja on vähän pienyrittäjinä, vaikka luulisi koulutuksen yrittäjyyttä tukevankin.
Teoreettisen koulutuksen merkitystä en vähättele, mutta sen lisäksi tarvitaan myös kokemusta, ennen kuin kunnollista valmista syntyy.Lue vaikka avausviestini!
Siinä ainoastaan ihmeteltiin huono-oppisten menestystä, suppeilla alueilla tosin.
Miksi asiat ymmärretään niin väärin?- Vaan
Ruuneperi kirjoitti:
Lue vaikka avausviestini!
Siinä ainoastaan ihmeteltiin huono-oppisten menestystä, suppeilla alueilla tosin.
Miksi asiat ymmärretään niin väärin?Tarkoititko sitä juoksupojasta toimitusjohtajaksi hokemaa.
Toimitusjohtajan titteli on tosin kärsinyt viime vuosikymmeninä. - Eilistä ei enää ole.
Vaan kirjoitti:
Tarkoititko sitä juoksupojasta toimitusjohtajaksi hokemaa.
Toimitusjohtajan titteli on tosin kärsinyt viime vuosikymmeninä.Huominen ei ole vielä tullut.
Tänään auttaa herra. Ja Herra.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979