Moottoripyöräilijöiden korvienväli?

Henkeään haukkova

Työpaikallani olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt motoristien "kummallisuutta", tuntuu siltä, että ne jotka tätä lajia harrastavat, ovat kyllä ihan oma "lajinsa". Välillä on tuntunut, "ajavatko he ihan täysillä valoilla?"

Liikenteessä taas, olen pari kertaa meinannut saada sydänkohtauksen motoristien tempauksista. Älyttömiä ylinopeuksia ja ohituksia ja kiihdytyksiä, väärältä puolen autoa-ohituksia tuhatta ja sataa. Jos poliisi olisi sattunut kohdalle tutkansa kanssa, ko. motoristi olisi saanut tuntuvat rapsut ja kortti olisi mennyt ilman muuta kuivumaan.

Eikö motoristit ymmärrä aiheuttavansa vaaraa muulle liikenteelle?

Todetaan nyt vielä loppuun että en kuitenkaan yleistä, tiedän, ja olen huomannut että kyllä motoristeissakin suurimmaksi osaksi on ihan fiksua porukkaa. Jotkut mätämunat ilmeisesti vain pilaavat muiden maineen.

Ja toki autokuskitkin kaahaavat, ei vain motoristit.

21

1552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivullisille..

      Mietipä vielä. Motoristi on täysin suojaton autojen seassa. Autoissa on turvakori ja -tyynyt suojana, pärtkämies on täysin turvaton ja aina kakkonen, kun tapahtuu kolari.

      Liikenneonnettomuustilastojenkin mukaan motoristit loukkaavat ja tappavat vain itsensä, olipa onnettomuus itse aiheutettu tai sivullisen aikaansaama. Motoristi ei tapa eikä vahingoita sivullisia, ei aiheuta vaaraa sivullisille. Sanoohan sen jo järkikin.

      • 50vee

        Peruste,ettei aiheuta vaaraa muille on perusteeton. Kyllä törmäys auton kanssa voi jopa surmata autoilijan polkupyöräilijästä ja jalankulkijasta puhumattakaan.Lisäksi vielä aineelliset vahingot,jotka joku lopuksi maksaa.

        Mutta vaaran aiheuttaminen itselle on myös rikos yhteiskuntaa vastaan. Nimittäin työikäisen loukkaantuminen tai vammautuminen aiheuttaa mittavat menot yhteiskunnalle hoitokuluina ja menetettyinä työvuosina,veroina ja tuottavuutena.
        Kyse saattaa olla joissakin tapauksissa jopa miljoonasta eurosta.

        Ilmaisenkin aterian maksaa aina joku!

      • ......................

        on niitä sivullisiakin kuollut...

      • Henkeään haukkova

        Tuo on kyllä hyvin suppeaa ajatuksenjuoksua. Vaara ja loukkaantumien/kuolema autoilijallehan voi syntyä jo pelkästään siitä, kun hän yrittää väistää koheltavaa moottoripyöräilijää. Tai ei välttämättä edes tahallaan koheltavaa, vaan inhimillisen virheen tekevää. Siis ylipäänsä, liikennesääntöjen kannalta väärin ajavaa motoristia.

        Käsittääksni tämäntapaisia onnettomuuksia kaahaamisen ja koheltamisen vuoksi tapahtuu vuosittain jossain määrin ...

        eli ei se nyt ihan niin mene ettei moottoripyörällä kohellus muiden henkiä/turvallisuutta vaarantaisi.

      • munat...
        50vee kirjoitti:

        No fakta nyt kuitenkin on se, että tilastollisesti motoristien sivullisille aiheuttamat vahingot saati hengen menetys ovat mitättömät, hyvä jos yksi tapaus vuodessa edes vahingoissa. Se on liikenne onnettomuuksista aivan marginaalinen, merkityksetön osuus, joten siitä on turha pitää älämölöä.

        Toinen argumenttisi yhteiskunnalle aiheutuneista kustannuksista on myös kestämätön, koska motoristien töppäilyjen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat jälleen merkityksettömän pienet verrattuna esim. siihen, etteivät ihmiset elä terveellisesti. Eli syövät epäterveellisesti, lihottavat itsensä, hankkivat korkean verenpaineen ja muita elintasoseurauksia. Eivät harrasta liikuntaa, juovat liikaa viinaa... Jos sille tielle mennään, että aletaan kontrolloimaan ihmisiä ja säätämään määräyksiä sen vuoksi, että tietynlainen käytös aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia, ovat nuo elämäntapavirheiden aiheuttamat kustannukset aivan toisessa mittakaavassa.

        Lisäksi tuhansia ihmisiä loukkaantuu tai kuolee vuosittain jalkaisin kaatumalla. Siihenkin voitaisiin huomattavasti suurempana ongelmana säätää lakeja ja määräyksiä, kuten tietynlaiset varusteet kävellessä (kevyt kypärä, lantiosuojahousut, tietynlaiset jalkineet etc.).

      • marginaalisesti...
        ...................... kirjoitti:

        on niitä sivullisiakin kuollut...

        ...edelleen, niiden sivullisten määrä on marginaalinen, jotka loukkaantuvat tai kuolevat motoristien aiheuttamien onnettomuuksien vuoksi.

        Jos ihminen siivilöi hyttysen, mutta päästää läpi kamelin, on kyseessä vikapää, joka haluaa vain toimia jotain marginaalista ryhmää vastaan, ei ratkoa ongelmia. Moottoripyöräilijöiden sivullisille aiheuttamat vahingot tai kuolemat ovat marginaalisia, niihin tuijottaminen on juuri tuota hyttysen siivilöintiä.

      • oikoen...
        Henkeään haukkova kirjoitti:

        Tuo on kyllä hyvin suppeaa ajatuksenjuoksua. Vaara ja loukkaantumien/kuolema autoilijallehan voi syntyä jo pelkästään siitä, kun hän yrittää väistää koheltavaa moottoripyöräilijää. Tai ei välttämättä edes tahallaan koheltavaa, vaan inhimillisen virheen tekevää. Siis ylipäänsä, liikennesääntöjen kannalta väärin ajavaa motoristia.

        Käsittääksni tämäntapaisia onnettomuuksia kaahaamisen ja koheltamisen vuoksi tapahtuu vuosittain jossain määrin ...

        eli ei se nyt ihan niin mene ettei moottoripyörällä kohellus muiden henkiä/turvallisuutta vaarantaisi.

        No fakta nyt kuitenkin on se, että tilastollisesti motoristien sivullisille aiheuttamat vahingot saati hengen menetys ovat mitättömät, hyvä jos yksi tapaus vuodessa edes vahingoissa. Se on liikenne onnettomuuksista aivan marginaalinen, merkityksetön osuus, joten siitä on turha pitää älämölöä.

        Toinen argumenttisi yhteiskunnalle aiheutuneista kustannuksista on myös kestämätön, koska motoristien töppäilyjen aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat jälleen merkityksettömän pienet verrattuna esim. siihen, etteivät ihmiset elä terveellisesti. Eli syövät epäterveellisesti, lihottavat itsensä, hankkivat korkean verenpaineen ja muita elintasoseurauksia. Eivät harrasta liikuntaa, juovat liikaa viinaa... Jos sille tielle mennään, että aletaan kontrolloimaan ihmisiä ja säätämään määräyksiä sen vuoksi, että tietynlainen käytös aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia, ovat nuo elämäntapavirheiden aiheuttamat kustannukset aivan toisessa mittakaavassa.

        Lisäksi tuhansia ihmisiä loukkaantuu tai kuolee vuosittain jalkaisin kaatumalla. Siihenkin voitaisiin huomattavasti suurempana ongelmana säätää lakeja ja määräyksiä, kuten tietynlaiset varusteet kävellessä (kevyt kypärä, lantiosuojahousut, tietynlaiset jalkineet etc.). ..

      • Henkeään haukkova
        oikoen... kirjoitti:

        Ei tuommoinen selitys ja sepitys oikeuta millään sitä että ajetaan ylinopeutta, kaahataan ohi väärältä puolelta tai muulla tavoin rikotaan liikennesääntöjä. Tuo jos mikä on "turhaa lätinää".

        Vaikka motoristit eivät aiheuttaisi kenellekään mitään vahinkoa, siitä huolimatta heidän on noudatettava liikennesääntöjä. Mutta he aiheuttavat.

        Tuo on piittaamattomuutta liikennesäännöistä, sekä yhteisistä pelisäännöistä, ja siitä voitaisiin jo sellaisenaan sakottaa.

      • joutavia...

        Ensinnäkin, motoristit eivät aiheuta sivullisille vaaraa tai vahinkoa, tapaukset on niin harvinaisia, että näin voidaan todeta. Sen sijaan autoilijat tappaa ja vammauttaa sivullisia paljon joka vuosi, siinä on sulle tosi ongelma.

        Turha sinun tästä on tehdä moottoripyöräongelmaa erikseen. Yhtälailla ihmiset auton ratissa rikkovat liikennesääntöjä, sinäkin. Autolla sääntöjen rikkominen vaarantaa sivullisia paljon enemmän.

      • olis kyllä
        Henkeään haukkova kirjoitti:

        Tuo on kyllä hyvin suppeaa ajatuksenjuoksua. Vaara ja loukkaantumien/kuolema autoilijallehan voi syntyä jo pelkästään siitä, kun hän yrittää väistää koheltavaa moottoripyöräilijää. Tai ei välttämättä edes tahallaan koheltavaa, vaan inhimillisen virheen tekevää. Siis ylipäänsä, liikennesääntöjen kannalta väärin ajavaa motoristia.

        Käsittääksni tämäntapaisia onnettomuuksia kaahaamisen ja koheltamisen vuoksi tapahtuu vuosittain jossain määrin ...

        eli ei se nyt ihan niin mene ettei moottoripyörällä kohellus muiden henkiä/turvallisuutta vaarantaisi.

        kauhean hyvä, kun se autoilija, joka tulee kaistalle mootoripyörän viereen ja kiilaa mottoripyörää sinne hiekalle... muistaisi sen, että moottoripyörässä saatta olla 300 kg silkkaa rautaa.
        Siinä käy huonosti autollekin, saati sitten pyörälle.

    • tuhlaat työaikaasi

      Miksi kulutat energiaasi,aivan turhanpäiväiseen läpinään.
      Asialle ei täällä voi kukaan yhtään mitään, eikä varmasti muuta pärinäpoikien asennetta ne on tuolla ulkona vetämässä mustaavanaa...jo haluavat sitä tehdä.
      Kuinkamonta pärinäpoikaa on poliisin yli ajanut???
      Vankilat täynnä rikollisi...

      • kuoli?

    • olet!

      "Todetaan nyt vielä loppuun että en kuitenkaan yleistä, tiedän, ja olen huomannut että kyllä motoristeissakin suurimmaksi osaksi on ihan fiksua porukkaa. Jotkut mätämunat ilmeisesti vain pilaavat muiden maineen."

      Kovin puhut ristiriitaista. Ensin toteat, että huonosti käyttäytyviä on vain pieni porukka "jotkut mätämunat", sitten selität että nämä pilaavat toisten maineen. Miten voi pilata toisten maineen, jos ihmiset, jopa sinäkin, tajuavat että vain jotkut harvat käyttäytyvät huonosti. Kyllä sen muutkin tajuaa, jos sinäkin, älä aliarvioi kanssaihmisiä.

      Ja onhan se selvää. Ei kukaan autoilijoitakaan ryhmänä pidä kaahareina, vaikka joukossa on ehkä se 10% kaahareita. Eivät kaaharit pilaa toisten samanlaisilla ajoneuvoilla ajavien mainetta.

      • Henkeään haukkova

        Ei siinä ole mitään ristiriitaa, se on vain sinun aivoissasi se ristiriita.

        Kyllä teistä motoristeista osa on ihan fiksua porukkaa, kuten totesin, ajaa siististi ja sääntöjen mukaan sekä turvallisesti liikenteessä, mutta sitten on nämä naurettavat machoilijat ja kaiken maailman bandidos ja helvetin enkeli -tyyppiset rikolliset ja sitten on tietysti vielä omana lajinaan koheltavat kakarat.

        Pilaavat fiksujen motoristien maineen, sillä moni yleistää.

        Mutta tälläkin palstalla näkyy olevan sen tasoista porukkaa, että ei täällä synny kyllä mitään rakentavaa. Siksipä tänne ei kannata jäädäkään junttien pariin.

      • yleistää?

        Pidät siis itseäsi muita viisaampana, koska sinä tajuat, että koltostelijoita on vain pieni vähemmistö, mutta luulet "monen" yleistävän.

        Älä puhu potaskaa. Aina, kun ajetaan isomman tapahtuman paraatissa, on tien varret täynnä vilkuttajia. Kun pysähtyy maaseudun kahviloihin ja huoltiksille, tulee usein ihmiset ihastelemaan pyörää ja juttelemaan mukavia. Mummelitkin.

        Jos harrastaisit prätkiä, tietäisit että ihmisten suhteutuminen on myönteistä motoristeihin. Eivät he ole sen tyhmempiä kuin sinäkään, joten älä aliarvioi ihmisiä, etteivät he tajuaisi sitä mitä sinäkin.

      • shalaaa aaa
        Henkeään haukkova kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään ristiriitaa, se on vain sinun aivoissasi se ristiriita.

        Kyllä teistä motoristeista osa on ihan fiksua porukkaa, kuten totesin, ajaa siististi ja sääntöjen mukaan sekä turvallisesti liikenteessä, mutta sitten on nämä naurettavat machoilijat ja kaiken maailman bandidos ja helvetin enkeli -tyyppiset rikolliset ja sitten on tietysti vielä omana lajinaan koheltavat kakarat.

        Pilaavat fiksujen motoristien maineen, sillä moni yleistää.

        Mutta tälläkin palstalla näkyy olevan sen tasoista porukkaa, että ei täällä synny kyllä mitään rakentavaa. Siksipä tänne ei kannata jäädäkään junttien pariin.

        Kärpäsestä härkänen. Otit jo näköjään nokkiisi, kun väittämäsi todettiin turhanpäiväiseksi ja haukuit vastaväittelijät junteiksi :)

        Poliisi tulee ja sakottaa jos joku rikkoo sääntöjä ja voihan sellaiset soittaa paikalle, jos itseään pahasti riepoo. Suomessa kuitenkin motoristien ajokäyttäytyminen on aika hyvä ja homma pelittää normaalisti. Harvemmassa ovat Suomessa ne motoristit, jotka polkaisetvat 200 kaistojen välissä vilkkaassa liikenteessä ajoneuvot ympärillä. Ruotsissa se on hieman yleisempää. Se, että joku ajaa viereisellä kaistalla Hieman sujuvammin kuin muu liikenne, ei tee hänestä paatunutta rikollista. Moottoripyörä pysähtyy ja kiihtyy kuitenkin paljon paremmin, kuin tavallinen henkilöauto, joten ns "hurjakiihdyttely" on vain luonnollista kiihtymistä sallittuun nopeuteen. Se vain tapahtuu nopeammin, kuin monella autolla.

        Sitäpaitsi varsinaiset kikkailijat ja vetomiehet valitsevat usein hiljaiset alueet itselleen, jossa sitten ajelevat. (Suljettu alue) Jossa jalankulkijat ja muu liikenne eivät ole tiellä. Moottoripyörän haitta ja sen aiheuttamat vaaratilanteet muulle liikenteelle ovat yhtä suuret, kuin auton taikka mönkijän. Pahempia vaaratilanteita kuin hieman sujuvammin kulkevat motoristit ovat esimerkiksi kokemattomat autoilija,t 15v mopokuskit sekä kansalaispoliisit, jotka yrittävät kiilaamalla estää muiden menoa.

      • kake kökkö
        shalaaa aaa kirjoitti:

        *****************
        Moottoripyörä pysähtyy ja kiihtyy kuitenkin paljon paremmin, kuin tavallinen henkilöauto, joten ns "hurjakiihdyttely" on vain luonnollista kiihtymistä sallittuun nopeuteen. Se vain tapahtuu nopeammin, kuin monella autolla.
        *****************
        Tuon sallittuun nopeuteen -sanat olisit voinut jättää pois, rehellisyyden nimissä :)

        Kyllä ne motoristit ovat ihan oikeasti harvassa,jotka sallittuun nopeuteen kiihdyttävät. Kyllä ne yleensä kiihdyttävät aika vitun reilusti YLI sallitun nopeuden, ja tämä on fakta.

    • yleistyksen perään.

      Tarina menee samaan kategoriaan mitä puhutaan esim "rekoista".
      Ongelma lienee siinä että vain ne pahatapaiset huomataan. Suurin osa moottoripyöristä, rekoista, henkilöautoista jne toimii ainakin suurinpiirtein oikein. Ne muutamat jotka uhmaavat omaa ja muiden henkeä/turvallisuutta, jäävät paremmin mieleen ja herättävät huomion, ei niinkään ne jotka rajoitusten ja pykälien puitteissa ajavat ja liikkuvat.
      Minut on ohitettu yhdistelmällä liikkeellä ollessani henkilöauton toimesta oikealta puolen leveää piennarta ja bussipysäkkiä pitkin ympyrästä lähdettäessä. Tarpeellista? Työssäni näen viikoittain kaikenlaista typeryyttä joka ajoneuvoryhmässä, mutta ne typeryydet tulee sieltä ratin ja penkin välistä, ei siitä kuinka paljon tai minkälaisia renkaita kulkineen alla on.

      • .. ja osa jää jo asemalle.
        Mun mielestä on fakta että mitä "helpompi" (voidaanko puhua helposta moottoripyörän kohdalla..?) käsiteltävyys ja mitä suurempi teho-painosuhde sitä kuolemattomampi on käyttäjän olotila. Olen viime aikoina pelolla seurannut henkilöautoilijoita joilla on varaa ostaa uudempia autoja ja edelleen autoissa on enempi tehoa kuin koskaan ennen. Joku vuosi sitten kirosin kerran viikkoon riskiohittajaa, nyt joka ikinen päivä nään jotai kolme tyyppiä jotka menevät ohi henkensä kaupalla. Aina on olemassa vaara kuolemasta, sivullisten kärsimisestä ja isoista vahingoista. Mutta eiväthän he piittaa, alla on uusi, superturvalliseksi luokiteltu kiesi ja paljon hevosvoimia, kyllä tästä paikasta vielä ohi ennättää!
        Kyllä motoristitkin kaahaavat. Ne hullut joille pyörä on lelu ja maantie leikkipaikka. MUTTA moni motoristi on hiffannut sen pääasian että oma takamus se on lähimpänä kärsimässä jos kolarin mällää. Eli tässä lyhyen oppimäärän kiteytys: Onnettomuuksia tapahtuu vähemmän niille jotka ajattelevat omaa nenänpäätä pitemmälle!
        Motoristit ovat suojattomia, heidän on ajateltava tekojensa seurauksia. bussi/rekkakuskit joutuvat poikkeamaan liikennesäännöistä ajoneuvon mittojen takia, heidän on ajateltava muitten puolesta ettei Jotku henkilöautoilijat poikkeavat liikennesäännöistä oman edun takia, jotta olisivat minuuttia aiemmin perillä, tai ihan huvin vuoksi eivätkä piittaa ku kyllä ne muut väistää!

        Think about it. Ja turvallista ajokesää!!

      • riskiohitus
        WildChild kirjoitti:

        .. ja osa jää jo asemalle.

        tarkoittaa jo sadan metrin etäisyyttä vastaantulijaan. Itse näen hyvin harvoin todellisia riskiohituksia. Tielläliikkujat ikääntyy ja sitten ne tulee tänne itkemään, kun riskit on niiden mielestä suuret. Kattelkaapa niitä oman nuoruutenne onnettomuuslukuja. Tais olla vähän riskialttiimpaa silloin. Ihme kukkahattuilua taas.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1809
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1368
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1058
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe