Onko olemassa mitään järkevää selitystä sille, miksi jotkut ihmiset oikein kerjäämällä kerjäävät itselleen ongelmia? Ehkä mahdollisesti aiheuttavat niitä myös muiden ihmisten välille?
Mikä saa ihmisen pysymään ihmissuhteessa, mikä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen ongelmia ja riitoja? Mielestäni tämmöinen on jo jonkunlainen syndrooma.
Ihminen, joka kerjää ongelmia?
13
842
Vastaukset
- sdssdds
No esim. se kuuluisa "RAKKAUS"..."kaikki se kärsii, kaikki se kestää", jne...
Moni ei älyä lähteä, vaikka olisi älykästä lähteä... - erikoispsykologi & psyk...
Oletko kuullut masokismista? Tällainen ihminen saa tyydytystä (usein tiedostamattaan) kärsimyksistään. Samalla hän saattaa toistaa lapsuuden traumojaan pakon-omaisesti, nyt tilannetta itse kuitenkin halliten, lapsuuden traumasta on tullut tyydytyksen lähde.
- vastaavaa
Olen ollut todistamassa sellaista aviolittoa, jossa riidellään ja riidellään jatkuvasti, ja riiteleminen kesti ainakin 30 vuotta. Kuvio meni aina niin että äitini sai isäni suuttumaan ja siitä riita aina alkoi. Koskaan me lapset emme riidelleet isän kanssa mutta äidin kanssa meillä oli aina jotain ongelmia. En käsitä mikä heitä piti yhdessä. Talo jossa asuttiin oli asuinkelvoton ja äitini ei sen vertaa voinut olla yhteistyössä että olisivat hankkineet kunnon asunnon. Äitini sai sen aina estettyä jollakin keinolla, normaalisti sillä, että kieltäytyi edes ajattelemasta asunnon hankkimista, kun isäni sitä ehdotti. Myöhemmin äitini on kääntänyt jutun edukseen ja kertoo että hän oli joka olisi asuntoa hommannut ja isäni oli sellainen joka ei ruvennut mukaan.Hän unohtaa meidät hiljaiset todistajat, lapset,joille jäi mieleen nuo kaikki asiat. Äitini halveksii lapsen kuvaa asioista, ei ne lapset mitään mistään ole ymmärtäneet sanoo vain. Lopulta äitini voitti riidat kun isäni ripusti narun kaulaansa ja ratkaisi ongelmansa. Mutta kuka hyötyi? Ei kukaan, kaikki menettivät. Nykyisin äitini asuu kaupungin vuokraasunnossa ja on tyytyväinen. Täyttä paskaa se oli isän elämä tuollaisen V-mäisen kanssa, mutta miksi hän ei eronnut?
- Draamakuningatar
Äidilläsi taisi sitten olla todellisia ongelmia. Ikävää, että isäsi elämä päättyi tuolla tavalla: /
Teillä on ilmeisesti ollut molemmat vanhemmat hieman masokisteja, toinen on halunnut aiheuttaa ongelmia (ei ole osannut elää ilman niitä?) ja isäsi on sitten kärsinyt hiljaa.
Jotenkin tuntuu kummalliselta, miten yksi ja sama henkilö elää vuodesta toiseen masokistisissa suhteissa, eri tyyppien kanssa. Täytyyhän siinä jo olla ittessä jotain masokistin tai draaman haun vikaa.
- kerjäläisten
He ovat osoittaneet, että rukous on mahtavinta kerjuuta. Kuinka suomalainen meneekin hämmennyksiin kokiessaan tämän kaupunkinsa kadulla. Kerjääminen on alistussuhde, jota uskontokin opettaa. Se saa ihmisen myös pysymään sadistisessa ihmissuhteessa masokistin kanssa.
Millainen lapsuus ko. henkilöllä on ollut? Jos on kasvanut ongelmaisessa kodissa, voi jäädä tuntemus, että ongelmat kuuluvat elämään. Ei voi olla hyvää ilman ongelmia.
- Draamakuningatar
Lapsuuteen on todellakin liittynyt vaikka minkälaista ongelmaa. Itse perheenjäsenet eivät niitä ole hänelle tai perheelle aiheuttaneet, vaan muut ihmiset. Tuntuu ulkopuolisena just siltä, miten hän ei tiedä elämästä tai osaa elää elämää ilman ongelmia. Silloin kun todellisia ongelmia ei ole, niin hän keksii epäilyttäviä piirteitä milloin mistäkin henkilöstä ja saa hänet näin epäilyttävään valoon. Kiltteydessään hän on myös helppo uhri hyväksikäyttäjille, mutta toisaalta osaa myös itse hyvin provosoida käytöksellään ja teoillaan muita ihmisiä suuttumuksen partaalle. Siitä vain en ole varma, tekeekö hän sitä tietoisesti vai tiedostamattaan.
- empatiaa
Draamakuningatar kirjoitti:

miten empatia tai sen puute ilmenee?
- Draamakuningatar
empatiaa kirjoitti:
miten empatia tai sen puute ilmenee?
Kyllä hän mielestäni on empaattinen! Tosin joskus tuntuu, miten hänen "kärsimyksensä" sekä "onnen hetkensä" vievät aina voiton esim. minun vastaavista. Ei hän mielestäni ole kylmä, mutta joskus tuntuu että hän vähän mitätöi minun kokemuksiani tai tunteitani, koska eivät ne voi olla yhtä huonoja/hyviä kuin hänen. Jos puhun ongelmallisesta ihmissuhteesta, hän pian kääntää aiheen hänen vastaavaan, eikä välttämättä ota sen suuremmin kantaa siihen mitä kerron. Hän myös hakee jatkuvasti vahvistusta sille, miten häntä on kohdeltu väärin, ja miten muut ihmiset ovat toimineet typerästi.
Mutta toisaalta olen huomannut, miten hän ei näytä näkevän mitään vikaa omassa käytöksessään. Esim. kun joku on loukaantunut häneen ja tuo sen ilmi, niin hän ei näytä ottavan tuota loukkaantumista tosissaan. Sen sijaan hän saattaa ottaa saman tien esille oman loukkaantumisensa, että miten tuo sama henkilö on loukannut häntä joskus vieläkin pahemmin. Empaattisuudesta huolimatta hän on vähän armoton. Tuntuu ettei hän unohda kokemiaan loukkauksia tai toisten ihmisten inhimillisiä virheitä, vaan tuo niitä esiin millon missäkin tilanteessa vaikka aikaa olisi kulunut useita vuosia. Minäkin esim. käyttäydyin hänen mielestään kummallisesti n.vuosi sitten kun oltiin syömässä, ja hän on vuoden päivät pyöritellyt tuota juttua mielessään. Eräs yhteinen tuttumme pudotti jäätelöä hänen uudelle auton penkilleen (ei edes paljoa) ja hän muistelee tapahtunutta vieläkin. (On kulunut vajaa 10-v)
Vaikka hän osoittaakin välittämistä ja empatiaa ja on kaikkien syrjittyjen puolella, niin hän myös möläyttelee ajattelemattomia asioita mitkä saavat ihmiset harmistumaan. Tyyliin että ei hän voi lainata minulta vaatteita, vaikka miten palelisi, koska paita tai what ever on niin omituisia ja epämääräisiä. Tai että minun ja kämppiksieni jääkaappi haisee niin pahalle, ja koko keittiö on niin sotkuinen, että hänen ei tee mieli syödä ruokiani. Ja tottakai tämäkin sen verran kovaa, että kämppikset kuulevat sen. Tai sitten hän menee kämppikseni huoneen ovelle osoittelemaan sotkua, ja pyytää minut paikalle todistamaan tilannetta. Hän on siis empaattinen silloin, kun joku joutuu väärinkohdelluksi ulkopuolisen ihmisen taholta, mutta jos kyseessä on hän itse, niin hän ei tajua selvästikään miksi olisi toiminut väärin. - epäsuorasti osoittaa
Draamakuningatar kirjoitti:
Kyllä hän mielestäni on empaattinen! Tosin joskus tuntuu, miten hänen "kärsimyksensä" sekä "onnen hetkensä" vievät aina voiton esim. minun vastaavista. Ei hän mielestäni ole kylmä, mutta joskus tuntuu että hän vähän mitätöi minun kokemuksiani tai tunteitani, koska eivät ne voi olla yhtä huonoja/hyviä kuin hänen. Jos puhun ongelmallisesta ihmissuhteesta, hän pian kääntää aiheen hänen vastaavaan, eikä välttämättä ota sen suuremmin kantaa siihen mitä kerron. Hän myös hakee jatkuvasti vahvistusta sille, miten häntä on kohdeltu väärin, ja miten muut ihmiset ovat toimineet typerästi.
Mutta toisaalta olen huomannut, miten hän ei näytä näkevän mitään vikaa omassa käytöksessään. Esim. kun joku on loukaantunut häneen ja tuo sen ilmi, niin hän ei näytä ottavan tuota loukkaantumista tosissaan. Sen sijaan hän saattaa ottaa saman tien esille oman loukkaantumisensa, että miten tuo sama henkilö on loukannut häntä joskus vieläkin pahemmin. Empaattisuudesta huolimatta hän on vähän armoton. Tuntuu ettei hän unohda kokemiaan loukkauksia tai toisten ihmisten inhimillisiä virheitä, vaan tuo niitä esiin millon missäkin tilanteessa vaikka aikaa olisi kulunut useita vuosia. Minäkin esim. käyttäydyin hänen mielestään kummallisesti n.vuosi sitten kun oltiin syömässä, ja hän on vuoden päivät pyöritellyt tuota juttua mielessään. Eräs yhteinen tuttumme pudotti jäätelöä hänen uudelle auton penkilleen (ei edes paljoa) ja hän muistelee tapahtunutta vieläkin. (On kulunut vajaa 10-v)
Vaikka hän osoittaakin välittämistä ja empatiaa ja on kaikkien syrjittyjen puolella, niin hän myös möläyttelee ajattelemattomia asioita mitkä saavat ihmiset harmistumaan. Tyyliin että ei hän voi lainata minulta vaatteita, vaikka miten palelisi, koska paita tai what ever on niin omituisia ja epämääräisiä. Tai että minun ja kämppiksieni jääkaappi haisee niin pahalle, ja koko keittiö on niin sotkuinen, että hänen ei tee mieli syödä ruokiani. Ja tottakai tämäkin sen verran kovaa, että kämppikset kuulevat sen. Tai sitten hän menee kämppikseni huoneen ovelle osoittelemaan sotkua, ja pyytää minut paikalle todistamaan tilannetta. Hän on siis empaattinen silloin, kun joku joutuu väärinkohdelluksi ulkopuolisen ihmisen taholta, mutta jos kyseessä on hän itse, niin hän ei tajua selvästikään miksi olisi toiminut väärin.muutoksen tarpeen. Sinä et halua muuttua eikä kämppiskään, vaikka muutos voisi olla hyödyllinen teille molemmille. Eli ystäväsi on hyvää ajatteleva ja sinulle tärkeä ihminen.
- Draamakuningatar
epäsuorasti osoittaa kirjoitti:
muutoksen tarpeen. Sinä et halua muuttua eikä kämppiskään, vaikka muutos voisi olla hyödyllinen teille molemmille. Eli ystäväsi on hyvää ajatteleva ja sinulle tärkeä ihminen.
No en uskokaan siihen, että ystäväni varsinaisesti haluaisi tai tarkottaisi pahaa. Mutta monet hänen kommenteistaan ovat jonkunlaista piikittelyä ja harmin tuottamista toiselle. En minäkään tästä sotkusta pidä, mutta minkäs teet kun täällä asuu muitakin kuin minä, jotka sotkevat minkä ehtivät. Olen kyl samaa mieltä, että muutos olisi tarpeen.
Mutta pointtihan oli se, että ihmettelen miten jotain epäonnista juttua jaksetaan muistella seuraavat 10-v. Myös hän on loukannut muita ihmisiä ja aina ne hänelle annetaan anteeksi. Empatiasta huolimatta hän itse muistelee toisten virheitä ja mokia ja pyöriskelee niissä vuosi tolkulla. Hän ei myös ota vastuuta itse tapahtumista. Esim. hän antaa holtittoman ja villin 10-vuotiaan pikkutytön istua autonsa rattiin ja painaa kytkintä ja kaasua. Tämän tuloksena kytkin hajoaa väärästä käsittelystä, ja ystäväni sitten muistelee vuosia ja vuosia miten kalliin laskun tämä tyttö hänelle aiheutti miettimättä ollenkaan, mikä oli hänen oma AIKUISEN VASTUU.
Piikittely on sellaista, että hän saattaa suoraan päin naamaa kertoa miten ihastukseni suree, miksi minä olen häneen ihastunut eikä ystäväni. Tai hän saattaa antaa minulle kaupassa yli-suuria pyöreiden naisten kokoja, vaikka itse olen aivan normaali painoinen ja normaalin kokoinen. Hänen mielestään jokainen joka on lihavempi kuin hän, on tyyliin "läski". jne. - hahmotusongelma?
Draamakuningatar kirjoitti:
No en uskokaan siihen, että ystäväni varsinaisesti haluaisi tai tarkottaisi pahaa. Mutta monet hänen kommenteistaan ovat jonkunlaista piikittelyä ja harmin tuottamista toiselle. En minäkään tästä sotkusta pidä, mutta minkäs teet kun täällä asuu muitakin kuin minä, jotka sotkevat minkä ehtivät. Olen kyl samaa mieltä, että muutos olisi tarpeen.
Mutta pointtihan oli se, että ihmettelen miten jotain epäonnista juttua jaksetaan muistella seuraavat 10-v. Myös hän on loukannut muita ihmisiä ja aina ne hänelle annetaan anteeksi. Empatiasta huolimatta hän itse muistelee toisten virheitä ja mokia ja pyöriskelee niissä vuosi tolkulla. Hän ei myös ota vastuuta itse tapahtumista. Esim. hän antaa holtittoman ja villin 10-vuotiaan pikkutytön istua autonsa rattiin ja painaa kytkintä ja kaasua. Tämän tuloksena kytkin hajoaa väärästä käsittelystä, ja ystäväni sitten muistelee vuosia ja vuosia miten kalliin laskun tämä tyttö hänelle aiheutti miettimättä ollenkaan, mikä oli hänen oma AIKUISEN VASTUU.
Piikittely on sellaista, että hän saattaa suoraan päin naamaa kertoa miten ihastukseni suree, miksi minä olen häneen ihastunut eikä ystäväni. Tai hän saattaa antaa minulle kaupassa yli-suuria pyöreiden naisten kokoja, vaikka itse olen aivan normaali painoinen ja normaalin kokoinen. Hänen mielestään jokainen joka on lihavempi kuin hän, on tyyliin "läski". jne.???
- Nimetön
Draamakuningatar kirjoitti:
No en uskokaan siihen, että ystäväni varsinaisesti haluaisi tai tarkottaisi pahaa. Mutta monet hänen kommenteistaan ovat jonkunlaista piikittelyä ja harmin tuottamista toiselle. En minäkään tästä sotkusta pidä, mutta minkäs teet kun täällä asuu muitakin kuin minä, jotka sotkevat minkä ehtivät. Olen kyl samaa mieltä, että muutos olisi tarpeen.
Mutta pointtihan oli se, että ihmettelen miten jotain epäonnista juttua jaksetaan muistella seuraavat 10-v. Myös hän on loukannut muita ihmisiä ja aina ne hänelle annetaan anteeksi. Empatiasta huolimatta hän itse muistelee toisten virheitä ja mokia ja pyöriskelee niissä vuosi tolkulla. Hän ei myös ota vastuuta itse tapahtumista. Esim. hän antaa holtittoman ja villin 10-vuotiaan pikkutytön istua autonsa rattiin ja painaa kytkintä ja kaasua. Tämän tuloksena kytkin hajoaa väärästä käsittelystä, ja ystäväni sitten muistelee vuosia ja vuosia miten kalliin laskun tämä tyttö hänelle aiheutti miettimättä ollenkaan, mikä oli hänen oma AIKUISEN VASTUU.
Piikittely on sellaista, että hän saattaa suoraan päin naamaa kertoa miten ihastukseni suree, miksi minä olen häneen ihastunut eikä ystäväni. Tai hän saattaa antaa minulle kaupassa yli-suuria pyöreiden naisten kokoja, vaikka itse olen aivan normaali painoinen ja normaalin kokoinen. Hänen mielestään jokainen joka on lihavempi kuin hän, on tyyliin "läski". jne.Kyllä nuo esimerkit aikamoisesta ilkeilynhalusta kumpuaa. Voihan se olla tiedostamatontakin. Kotona jompi kumpi vanhemmista on varmaan käyttäytynyt samalla tavoin muita kohtaan. Samaan sarjaan kuuluu myös loukkauksien loputon hautominen.
Ystäväsi on vielä varmaan aika nuori ja saattaa kypsyessään löytää parempia tapoja ikävien tunteidensa käsittelyyn. Jos pystyt kertomaan miltä hänen kommenttinsa tuntuvat (silloin kun hän loukkaa juuri sinua), teet todennäköisesti palveluksen suhteellennne ja hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816