Kauanko arvelette menevän että kreationismin väittämät todistetaan tieteen metodein aukottomasti oikeiksi, niin että kaikki muut uskonnot tuhoutuu ja todennäköisesti myöskin tiede ja muut maailmankaikkeuden tutkimiset lopetetaan turhana toimena.
Koska todistetaan
8
452
Vastaukset
- idealismi
"No, minä tarkoitan vain että eläköön idealismi, eläköön puhdasoppinen tutkimustyö, eläköön totuuden etsiminen kaikissa muodoissaan, mutta pelkään pahoin että jossain vaiheessa sitä alkaa epäillä että jos minkäänlaista totuutta yleensä on olemassa, ainoa totuus on että koko maailmankaikkeuden moniulotteista äärettömyyttä ohjailee joukko mielipuolia."
"Siinä ajassa, jota me naurettavasti sanomme menneisyydeksi, on Linnunradan käsikirja liftareille puhunut paljonkin rinnakkaisista maailmankaikkeuksista. Sellaisia asioita eivät kuitenkaan ymmärrä muut kuin ylemmän asteen jumalat, ja kun nyttemin on sitovasti todistettu, että kaikki tunnetut jumalat ilmaantuivat maailmaan reilut kolme miljoonasosasekuntia maailmankaikkeuden synnyn jälkeen eivätkä sitä edeltäneellä viikolla niin kuin he itse ovat tähän asti väittäneet, heillä on melko paljon selitettävää jo siinä, eivätkä he siis voi tässä yhteydessä kommentoida astrofysiikkaan liittyviä asioita."
Arvaan kysymykseesi viitaten, 700 009 789 universumin käsittävä aikakausi määrittelemätön, Jahveakin järkyttävä äärettömän pitkä epävarmuuden aika, ennen sitä, enen sitä mahdollista ns. lopullista tuomiota.
Joka tuamio vedetään joskus tämän jälkeen korkeimpaan oikeuteen, ja niin edelleen...
LKL
-evvk- - vakaalla pohjalla
siihen riittää kunhan uskoo.
- väärä lähtökohta:
Raamatullinen kreationismi ja tiede eivät sinällään ole mitenkään ristiriitaisia (ne "Jumalan päivät" luomiskertomuksessa voivat olla pitkiäkin ajanjaksoja ja tiedettä eivät ole uskonvaraiset teoriat) eikä kristittyjen tarvitse eikä pidä heittää missään nimessä nykytiedettä romukoppaan. Raamatullinen malli on että maailmaa tutkitaan ja tiede on siinä paras apuväline. Tiede ei selitä kaikkea eikä Raamattu ole tieteen oppikirja. Tiede ja usko käsittelevät pääsääntöisesti erio asioita mutta täydentävät toisiaan mutta niitä ei tulisi sekoittaa keskenään. Tieteessäkin on uskonvaraisia asioita, esim. abiogenesis (elämän syntyminen kuolleesta materiasta) jota ei kukaan ollut todentamassa. Raamatullisesti katsoen muita uskontoja tai tiedettä ei saa tuhota eikä raamatullinen usko ole kenenkään vihollinen (paitsi pahuuden, siis Saatanan ja synnin).
- tärkeä seikka
"Raamatullinen kreationismi ja tiede eivät sinällään ole mitenkään ristiriitaisia"
Paitsi että ne ovat RÄIKEÄN ristiriitaisia. Lueppa täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000032430072#22000000032430072
Vain luopumalla Genesiksen luomismallista voi kristinusko olla yhteensopiva tieteellisen tiedon kanssa.
Internet on mittakaavaton verkko ja ilmeisesti osaksi myös ihmismielet tässä verkossa.
Mittakaavattomissa verkoissa mielen virukset, hullutukset, salaliittoteoriat ym eivät juuri koskaan kuole, ne lisivät (koskee myös tietokoneviruksia, joiden määrä ja moninaisuus vaan kasvaa, ei koskaan vähene).. ja itse asiassa nopeammin kuin koskaan ennen vanhaan.
(Ennen vanhaan sos. verkot olivat ns, satunnaisia verkkoja (linkkien määrä noudatti normaalijakaumaa) eikä ns. mittakaavattomia kuten internet, joten niissä ideat saattoi kuollakin sukupuuttoon).
Totuus ei ole nro 1 monelle ihmiselle vaan mielihyvä, turvallisuus yms. arvot ja sekin takaa että totuutta ei haluta kohdata..- n.e.l.i.ö
On väärin asettaa tiede ja Raamattu toistensa vastakohdaksi. Ne todellisuudessa tukevat toisiaan. Molemmat tukevat älykästä suunnittelua. Mutta on totta, että usko perustuu uskoon. Olisihan se järjetöntä uskoa elävään Jumalaan vasta sitten kun uskoo ymmärtävänsä kaiken.
3. Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi
4. eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.
5. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
6. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
7. tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
11. autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.- Olet.valehtelija
"...Molemmat tukevat älykästä suunnittelua. ..."
Sinä näköjään tykkäät valehdella.
Esittele meille yksikin tieteellinen ja tiedeyhteisön hyväksymä tieteellinen julkaisu joka raportoi tutkimustuloksia ja objektiivisia havaintoja siitä että luonto ja eläinlajit olisi älykkäästi suunniteltuja ja Raamatun kuvaaman jumalan toimesta.
Edes yksi julkaisu niin perus sanani siitä että olet härski valehtelija.
Muutoin olet uskontosi vuoksi valehteleva härski valehtelija. - n.e.l.i.ö
Olet.valehtelija kirjoitti:
"...Molemmat tukevat älykästä suunnittelua. ..."
Sinä näköjään tykkäät valehdella.
Esittele meille yksikin tieteellinen ja tiedeyhteisön hyväksymä tieteellinen julkaisu joka raportoi tutkimustuloksia ja objektiivisia havaintoja siitä että luonto ja eläinlajit olisi älykkäästi suunniteltuja ja Raamatun kuvaaman jumalan toimesta.
Edes yksi julkaisu niin perus sanani siitä että olet härski valehtelija.
Muutoin olet uskontosi vuoksi valehteleva härski valehtelija.En viitsi esitellä yhtään tiedeyhteisöä, koska lyttäät ne kumminkin. Ja onhan selvää, ettei luomiseen uskova pääse sinun hyväksymiisi tiedeyhteisöihin, koska on päätetty, että evoluutio on totta. Jos ja kun asiat puoltavat luomista, niin luulen että ne todisteet "unohdetaan". Kaikissa asioissa lähdetään siitä, että miten tämä tukee evoluutioita. Se on perusoletus.
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009