Kovin ovat ihmiset sitä mieltä, että mielisairauksia ei ole olemassakaan kun niistä ei ole "objektiivisia" todisteita.
Entä jos ihminen menee psykoosiin. Ei se verikokeissa näy, ei. Millä sitten todistat, että se ihminen on psykoosissa? Oireilla. Tietyt oireet viittaavat tiettyyn sairauteen. Tietyt oireet niputetaan tietyn taudin kuvaan. Onhan se helpompaa tehdä diagnoosi kun on sairaudelle keksitty nimi. Jos eivät oireet riitä todisteiksi niin kannattaisiko myös kuunnella potilasta..?!
Otan itseni esimerkiksi. Miksi minulla alkoi mennä kaikki päin helvettiä neljä vuotta sitten? Miksi aloin mennä eri suuntaan kuin kaverini? Miksi kaikki muuttui mustaksi minun mielessäni, eikä parhaan kaverini? Miksi kaverini pääsivät elämässä eteen päin ja minä jäin paikoilleen? En tiedä vastausta näihin kysymyksiin. Tiedän, että oireeni kuuluvat tautini oireisiin. En valinnut oireitani, ne tulivat minulle kysymättä lupaa.
Jos kerta mielensairauksia ei ole olemassa niin kertokaa mikä minua vaivaa. Jos mielensairauksia ei ole olemassa niin mikä somaattinen sairaus minulla on? Ette te pysty vastaamaan, koska (ette tiedä oireitani tarkemmin) ette ole käyneet läpi samoja sairauksia. Osa on, mutta nämä joilla on vahva TIETÄMYS että mielensairauksia ei ole olemssa, ei ole koskaan katsonut maailmaa masennuksen läpi.
Heikkoja väitteitä, mutta sairaalla mielellä en pysty parempaan. Huomasin sen taas... I rest my case.
Mielisairauksia ei olekaan??
10
723
Vastaukset
- juupjuu
Ihmiset, jotka väittävät mielen sairauden ja haavojen olevan kuvitelmaa, eivät yksinkertaisesti ymmärrä asioista mitään. Sellaisista ei kannata välittää. Aina ovat kaikkitietävinä neuvomassa toisia, koska eivät kestä nähdä totuutta edes ympärillään, saati itsessään. Ehkäpä joutuvat joskus kohtaamaan omat ongelmansa, ja asiat valkenevat sitten.
- mielen sairauksia,
niin ei kai sitten lääkkeetkään auttaisi?
Minulla kun ainakin nimenomaan lääkkeet auttavat oireisiin niin, että niiden avulla kykenen normaaliin elämään, ilman en. Aivan kuten diabeetikko voi elää normaalia elämää kunhan saa insuliininsa, ja sairaus pysyy kurissa.
Niin minunkin mielen sairauteni pysyy kurissa oikealla lääkityksellä ja lääkkeitä ei kait kukaan tavallisesti ilokseen popsi ilman että on sairaus, johon ne auttavat?
- sinulle:
kateus! Olet selvästi kateellinen kaverillesi, jolla menee hyvin. Kateus ei ole mielensairaus vaan tunne. On ihmeellistä, miksi tunteista tehdään sairauksia. Kateus on selvästi mustannut mielesi. Et ole ajoissa ollut iloinen kaverisi puolesta hänen onnistumisistaan. Olet vain miettinyt miksei minulle käy hyvin. Opettele iloitsemaan toistenkin puolesta eika kannata vain miettiä; minulle kaikki heti! Sinä jäit elämässäsi paikoillesi, kun et osannut elää omaa elämääsi vaan vertailit sitä koko ajan muitten elämään ja kävit kilpailua heidän kanssaan.
- Näkemykseni
Eipä tuo kateudelta vaikuta. Esim. minä olin äärettömän tyytyväinen ainoastaan siihen, että minulla oli pohjapalkkatyö, omat rahat ja vapaus tehdä mitä haluan. Ei ollut aikaa, eikä rahaa ryypätä.
Kaveriporukoissa toisilla alkoi ilmestymään omakotitaloja, lapsia, avioliittoja, ammatteja jne... Siltikään kaveripiirit ei olleet tyytyväisiä omaan elämäänsä, heillä oli vain toinen toista järjettömämpiä tavotteita jotka eivät parantaneet heidän elämänlaatua.
Samalla alkoi myös se arvostelu. Kaikki mitä tein oli äärettömän väärin tuttujen ja kavereiden mielestä. Hassuinta oli, että ihmisiä joidenka olemassa olon olin jo käytännössä unohtanut, niin alkoi ahdistelemaan. Lopuksi sitten lääkärit ja poliisitkin ovella, että nyt hullujenhuoneelle. Näitä järjettömiä toinen toisistaan riippumattomia asioita ja tavoitteita alettiin siis asettamaan myös minulle.
Lopputilanne on oikeastaan se, että ne jotka voivat huonosti minua ahdistellessaan ovat ymmärtäneet elää omaa elämäänsä. Minun asiat on saatu jotakuinkin täydellisesti sotkettua .Onhan tässä tullut oltua maata kiertävällä radalla henkisesti. Häiriköt ovat tulleet ovista, parvekkeelta, sähköpostista, netistä ja matkapuhelimesta. Minä en siitäkään osaa välittää. Voivathan ne toisetkin huonosti ja kun he kerta edistävät omia asioitaan muita häirköimällä, niin miksi minä en tekisi samoin?
Alkuperäisen kirjoittajan viesti vaikuttaa minusta vain masennukselta (koettu on). Kateus on asenne hyvää vastaan, tämä pätee myös itsessään olevaan hyvään. Tätä ei esimerkiksi psykologia tunnista. Olet sisäistänyt asiaa eritäin pitkälle.
- ärisijä
Tässä taas on käsitetty ihan väärin; enpä usko kirjoittajan alunperin tarkoittaneen että tohon pitäisi takertua, vaan hän ihan ylimalkaisena esimerkkinä heitti tuon hän-kaveri -asetelman. Välttämättä edes ajattelematta ketään tiettyä henkilöä.
Ja Ristus mää sanon semmosille jotka on että "asenteesta se vain on kiinni!", tai "**ttu mitään aivokemiaa...." kun kyse on mielenterveysasioista. Miksi sitten esim. yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on periytyvää??? Siinä siis lienee kyse siitä että ei o mummolla tai isällä tai muulla sukulaisella aikoinaan ollu asenteet kohdallaan. Jepjep...
Ei ole sairauksia ainostaan sairaita ihmisiä:
Norberto Keppe brasililainen psykoanalyytikko, sosiologi ja filosofi. Hän toimi freudilaisena psykoanalyytikkona 15 vuotta, jonka jälkeen hän perusti oman koulukunnan Integraalisen psykoanalyysin (Analyyttinen trilogia). Hän havaitsi, että sairauksien alkuperä on ihmisen patologisissa asenteissa erityisesti teomaniassa, todellisuudesta vieraantumisessa. Onhan tosiasia, että samoissa olsuhteissa toinen sairastuu ja toinen ei, koska heillä on erilainen psyykinen rakenne.- mieleisairas...
mulla kävi psykoosi ja sen sanon että jos se ei ole mielisairaus niin sitten ei mikään. Olin ihan sekaisin ja ei mikään jalkakipu voi saada pälliä niin sekaisin! Ei niitä kaikkia harhoja voi selittää muuten ku sillä että aivojen kemiat oli sekaisin. Ja tämä sairaus ei johtunut mistään aineista, koska en käytä huumeitä ja silloin käytin alkoholiakin hyvin harvoin. Psykoosin aiheutti vaikea ja stressaava perhetilanne, joten mieli ei enää kestänyt vaan keksi harhat joilla pääsi raskasta todellisuutta pakoon. Aivot ja mieli on ihmeellisiä ne elää ihan omaa elämää ei niitä voi läpivalaista ja ymmärtää niitten sisältöä. Jos mielisairaus tulee niin silloin on vain itsetutkiskelun paikka taisin poiketa aiheesta hieman. mutta pointtini on että mielisairauksia on olemassa. Ja totta on myös se että niistä selviää!
- minä vain
Tosiaan psykiatriassa diagnoosi ei merkitse aivan samaa kuin lääketieteessä.
Nämä psyykkiset tilat ja kokemukset, joita ihmiset ovat käyneet läpi, ovat olleet heille hyväksi; ne ovat olleet osa tervehtymisprosessia.
Hyvänä esimerkkinä voisi pitää henkilöä, jolla on diagnoosina skitsofrenia. Henkilöstä huomaa kuinka hänen mielensä on jakaantunut; osa hänen mielestään palaa nuoruuden vaikeisiin kokemuksiin, joita ei olla käyty läpi. -> Mielen jakautuminen on hänen parantumisen kannalta todella tärkeää -ei suinkaan sairautta.
Ja kaikkien näiden hallusinaatioiden ja vainoajatusten takana on jokin tarina, persoonallisuus toiveineen ja haluineen.
"Jos mielensairauksia ei ole olemassa niin mikä somaattinen sairaus minulla on?"
Se on totta, että kehossa tapahtuu kaikenlaista kun olet esimerkiksi masentunut. Tapahtuu mm silloinkin kun sinua vaikkapa halataan. Tällöin kehossasi erittyy erilaisia hormoneja. Eli psyykkiset tilat ovat selitettävissä myös fysikaalisesti.
Toivottavasti saitte jotain tolkkua tekstistäni:) - myöntäkööt
tuolta ylhäältä, että miksi niitä ei olisi... koska joku tukee yhteisvastuun nimissä täydellistä vastuuvapautta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806