Onko tuo oma vika tai oma valinta?
Johan nimistyskin sen sanoo;
persoonallisuuden häiriö. Eli henkilö on tullut kehityksessään häirityksi. Siitä seuraa luonnolliseti erilaisia haittatekijöitä,
joista on itselle tai toisille vaivaa enemmän tai vähemmän.
Mutta,
saavuttaessaan tiedon oikeasta ja väärästä, on häiriöinen vastuussa teoistaan siinä missä muutkin.
Mikä on tilanne kun joskus ei joku ymmärrä, tai ymmärtää eritavalla oikean ja väärän?
Mikä on silloin vastuukysymys?
Ps. Psykopatologia,
saanko kirjasi rajatilat omistuskirjoituksella ostaessani sen?
Persoonallisuudenhäiriön vastuu
17
1592
Vastaukset
- The-Puu
Asia on pitkälti totta.
Kysyessäni tästä kerran, Psykopatologia antoi hyvän vastauksen.
Mutta mutta,
ihastusta seuraa helposti pettymys.
Olipa henkilä kuinka mielenkiintoinen ja viehättävä tahansa. Komea ja tyylikäskin,
hän on kuitenkin vain sosiopaatti,
jolta aina puuttuu kärsivällisyys.Isäni ja äitini kohdalla tapahtui juuri näin.
Isäni oli alkoholisti, joka hävitti omaisuutemme ryypäämällä. Äitini ei tehnyt mitään, olisi vaikka voinut ottaa avioeron. En halua kertoa enempää.
Tälläisesa tapauksesa nainen saa itse olla hyvä, kun voi panna kaiken pahuuden rentun syyksi.
Naisesta tulee "enkeli" koska kaikki haukkuvat miestä. Tällaisessa kodissa kasvaminen on huono malli lapsille.- renttuja
josta seuraa...
- olen varovainen vielä
Lette kirjoitti:
Isäni ja äitini kohdalla tapahtui juuri näin.
Isäni oli alkoholisti, joka hävitti omaisuutemme ryypäämällä. Äitini ei tehnyt mitään, olisi vaikka voinut ottaa avioeron. En halua kertoa enempää.
Tälläisesa tapauksesa nainen saa itse olla hyvä, kun voi panna kaiken pahuuden rentun syyksi.
Naisesta tulee "enkeli" koska kaikki haukkuvat miestä. Tällaisessa kodissa kasvaminen on huono malli lapsille.Miten äitisi selvisi sairastumatta itse mihinkään?
Kysyn tätä siksi, että olen juuri eronnut monellakin tapaa persoonaltaan häiriintyneestä miehestä. En olisi ikinä päässyt eroon, en olisi jaksanut, ellen olisi saanut ulkopuolista kannustusta. Olisin ollut ikäänkuin elinkautisvanki, joka olisi lopulta sairastunut masennukseen. Tai pikemminkin sairastetuttu. Suunta oli itsellenikin näkyvissä. Ja omaa mielenterveyttänihän minä ensin epäilinkin. En puolison. Ensimmäisessä paikassa josta hain apua, terapeutti ihmetteli, kun poikkesin jotenkin muista hänen muka vastaavassa tilanteessa elävistä asiakkaistaan. Hän ei tunnistanut lainkaan, missä oikeasti elän. Ei löytänyt mielenterveysongelmaakaan.
Myöhemmin etsin käsiini ammattilaisen, joka varmasti tunnistaisi ongelmani. En ollut tyytyväinen saamaani apuun. Mikään ei muuttunutkaan.
Etäännyttäminen ja omien rajojen (siis minun, ei miehen) tarkistaminen sai loppuvaiheessa miehen luonteenpiirteet tosi hyvin esiin (kuuntelin ammattilaisen ohjeita, joten luotin, että kaikki menee oikein)ja erosta tuli lopulta hyvin suunniteltu pakoero lasten kanssa. Väkivallankin uhka tuli ilmeiseksi. Siis muunkin kuin henkisen.
Kaikki meni loppujenlopuksi hyvin, mutta valmistelu kesti tosi kauan. Ilman ulkopuolista apua tai tukea en olisi mitenkään onnistunut.
Sellaisen opetuksen sain kyllä, etten vahingossakaan usko, vaikka ex lupailisi mitä tai olisi mukava. Mikään ei saisi palaamaan.
Lasten kanssa on mennyt tosi hyvin. Lapset eivät halua olla isänsä kanssa enää missään tekemisissä. Lapset saivat tukea perheneuvolasta ennen eroa ja miehelle niihin keskusteluihin riitti tekosyyksi se, että hän koki meissä kaikissa muissa olevan jotain vikaa. Lapsetkin piti saada hoitoon. Surullista isän kannalta, joka ei koe itseään sairaaksi. Aika rankkoja väsymys(ahdistus)kohtauksia tulee vielä itselle, vaikka tietääkseni olen itse terve.
Omalla kohdallani oli täysin terapeutin ansiota, että sain miehen hänen juttusilleen, pyrkimään pariterapiaan. Tärkeää minulle, jotten jäisi jossittelemaan, teinkö väärin jotain tai syytinkö miestä aiheetta (kuten mies itse väittää). Olin käynyt ensin yksin ja salaa ja saanut hyvin lyhyen oman selostuksen perusteella melko räväkän kommentin terapeutilta ja kun mieheni sai tietää, hän halusi oitin mennä keskustelemaan asioista yhdessä minun kanssani.
Vuoden kesti päästä tähänkin asti ja rauhaanhan minua ei tästä eteenpäinkään jätetä. Parempi näin kuitenkin. Eri katon alla.
Vaikeita juttuja. Ehkei äitisi ole enkeli, mutta varmasti vaikeaa on ollut hänelläkin. Näihin tällaisiin liittoihinhan ei ole kauheasti kai ennen puututtu. On jopa sopeutettu ihmisiä elämään liitoissa, joissa sopeuttajat itse eivät viihtyisi päivääkään.
Olen lueskellut nyt senverran aiheesta, että tarinani on hyvin tyypillinen. Tästä minua ei varmasti voi tunnistaa. Varmaan samanlaisia tarinoita on muillakin.
- Psykopatologia
-
tarkemmin puolen vuoden päästä. - - 28k -
Kissa kuseskelee miten kusekselee. Kissa voi oppia kuseskelemaan sille opetettuun paikkaan, mutta kissa ei ymmärrä sitä minkä takia se kuseskelee kissan astiaan. Ihminen oppii käyttämään termiä sähkövirta, mutta ihminen ei välttämättä tiedä/ymmärrä mitä sähkövirta sanana tarkoittaa.
Sähkövirta on "varattujen hiukkasten virtausta" mm. virtapiirissä "piiri pieni pyörii"
Virta vie venettä ja soutajan tehtävänä on ainoastaan toppuutella vauhtia.- lukkari.
Joo, ihmiset voivat kyllä puhua (kommunikoida) , mutta eri asia on, että tietävätkö ihmiset mitä oikeastaan puhuessaan ja kirjoittaessaan tarkoittavat. Suomi24 palstaa lukiessa huomaa kuinka ihmiset ovat eri lailla tietoisia sanojen merkityksistä. Esimerkiksi esittämänne sana "sähkövirta". Monikaan ei tule ajatelleeksi sanan käyttämisessä, että kysessä on sähkön virtausta, vaan ajatellaan sana yleispäteväksi ilmaukseksi sähköstä: onko pattereissa (lämpöpatteri?) virtaa?(sähköä) - jännite, virtapiiri, paristo (vasta, kun pareja kytketään sarjaan, saadaan paristo) ym.
Sama ilmiön havainnoida, kun koittaa kommunikoida ulkomaalaisen kanssa sanoja osaamatta. - ritalin
lukkari. kirjoitti:
Joo, ihmiset voivat kyllä puhua (kommunikoida) , mutta eri asia on, että tietävätkö ihmiset mitä oikeastaan puhuessaan ja kirjoittaessaan tarkoittavat. Suomi24 palstaa lukiessa huomaa kuinka ihmiset ovat eri lailla tietoisia sanojen merkityksistä. Esimerkiksi esittämänne sana "sähkövirta". Monikaan ei tule ajatelleeksi sanan käyttämisessä, että kysessä on sähkön virtausta, vaan ajatellaan sana yleispäteväksi ilmaukseksi sähköstä: onko pattereissa (lämpöpatteri?) virtaa?(sähköä) - jännite, virtapiiri, paristo (vasta, kun pareja kytketään sarjaan, saadaan paristo) ym.
Sama ilmiön havainnoida, kun koittaa kommunikoida ulkomaalaisen kanssa sanoja osaamatta.Kaikkien ihmisten kaikilla mielipiteillä on olemassa jokin häiriintynyt motiivi, joka jollain tavalla osoittaa ihmiselle itselleen hänen kaikkivoipaisuuttaan.
- Multinikki Maaseudulta
Persoonallisuushäiriöinen ei ole vastuussa häiriöstään, se on hänelle aiheutettu. Jokainen on silti vastuussa omista sanoistaan ja teoistaan.
Persoonallisuushäiriödiagnoosin saaminen pitäisi olla jonkinlainen käännekohta. Se ei hetkessä muuta mitään, mutta kun saa tietää mistä omat vaikeudet johtuvat, ja miksi reagoi asioihin niinkuin reagoi, silloin voi muuttaa käyttäytymismallejaan. Ei ole pakko toimia niinkuin ennen on toiminut. Sanoisin siis, että kun luotettava taho diagnosoi ihmisen persoonallisuushäiriöiseksi, se kannattaa ottaa mahdollisuutena muuttua.
Persoonallisuushäiriö ei ole tekosyy tehdä mitä huvittaa, kenelle huvittaa. Se on vain selitys, miksi jotkut asiat on vaikeampia. - ritalin
Niin, persoonallisuushäiriö on sellainen, että se on saattanut periytyä vanhemmilta, joilla on samanlainen persoonallisuushäiriö. Tällöin voidaan sanoa, että henkilön persoonallisuushäiriö johtuu siitä, että joku esivanhempi on kivikaudella saanut trauman lapsuudessaan ja on kehittänyt tavan torjua trauma ja siirtää se muiden ongelmaksi. Näin, kun kaikki jälkeläiset ovat kehittäneet saman tavan, vanhemman kasvatuksen avulla, kaikki sukupolvet vain siirtävät ongelmat aina eteenpäin.
Persoonallisuushäiriöinen traumatisoi kaikkia ympärillään, levittäessään sitä perintötraumaansa eteenpäin.
Jokainen persoonallisuushäiriöinen voi mielestäni joka hetki ainakin periaatteessa valita sen, miten käyttäytyy.
Persoonallisuushäiriön synty on varmaan yhtälailla vanhemman, kuin lapsenkin ansiota.
"Mikä on tilanne kun joskus ei joku ymmärrä, tai ymmärtää eritavalla oikean ja väärän?
Mikä on silloin vastuukysymys?"
No, persoonallisuushäiriöinen siirtää vastuun muille yleensä syyllistämällä, koska ei kykene itse moraaliseen vastuuseen. Toinen joutuu tekeään päätökset samojen tunteiden pohjalta, kuin persoonallisuushäiriöinenkin, kun häneen on syyllistämällä sirretty tunteita. Usein persoonallisuushäiriöinen vielä vahvistaa tunteensiirron kohteen roolittumista, väittämällä tätä vastuuttomaksi ja itseään vastuulliseksi.
Kysymys taitaa olla siitä, että persoonallisuushäiriöinen torjuu riippuvuuden ja riippuvaistaa siten muita.- kaikki...
psykologit persoonallisuushäiriöisiä, kun tykkäävvät syyllistää vanhempia?
- ritalin
kaikki... kirjoitti:
psykologit persoonallisuushäiriöisiä, kun tykkäävvät syyllistää vanhempia?
Kaikki autistien vanhemmat, jotka kieltävät lapselta terapian, mutta ristiriitaisesti pakottavat näitä syömään lääkkeitä(joita käytetään samaan ongelmaan, kuin terapiaa), joista aiheutuu lapselle suunnatonta kärsimystä ja fyysisiä sairauksia, ovat persoonallisuushäiriöisiä.
Tähän liittyy paranoidisuus ja herkkänahkaisuus, minkä vuoksi nämä tulkitsevat toisen motiivit yleensä väärin perustein pahoiksi, hyökkääviksi ja syyllistäviksi.
..................................................
Minun mielestäni, kuten totesin, ihminen on jatkuvasti vastuussa omasta käyttäytymisestään. Vanhemman persoonallisuushäiriöinen käyttäytyminen johtaa lapsen persoonallisuushäiriöön ja lapsi on toisaalta vastuussa käytöksestään, kun käyttäytyy häiriintyneesti. Tässä siis sekä vanhemmalta, että lapselta puuttuu kyky vastuulliseen ja moraaliseen toimintaan, mikä tosin yleensä näkyy siinä, että nämä luulevat kaiken tekemänsä olevan "velvollisuus" ja osoitus "vastuullisuudesta" ja "aikuisuudesta", jolloin muiden ihmisten piirteet ja motiivit vääristyvät hänen silmissään vastakkaisiksi.
Juuri tällainen Jumalallinen muiden motiivien vääristäminen ja oman itsen narsistinen ylistäminen, ovat kuiten osoitus sekä kyvyttömyydestä moraaliseen, että vastuulliseen toimintaan. - toimeen
ritalin kirjoitti:
Kaikki autistien vanhemmat, jotka kieltävät lapselta terapian, mutta ristiriitaisesti pakottavat näitä syömään lääkkeitä(joita käytetään samaan ongelmaan, kuin terapiaa), joista aiheutuu lapselle suunnatonta kärsimystä ja fyysisiä sairauksia, ovat persoonallisuushäiriöisiä.
Tähän liittyy paranoidisuus ja herkkänahkaisuus, minkä vuoksi nämä tulkitsevat toisen motiivit yleensä väärin perustein pahoiksi, hyökkääviksi ja syyllistäviksi.
..................................................
Minun mielestäni, kuten totesin, ihminen on jatkuvasti vastuussa omasta käyttäytymisestään. Vanhemman persoonallisuushäiriöinen käyttäytyminen johtaa lapsen persoonallisuushäiriöön ja lapsi on toisaalta vastuussa käytöksestään, kun käyttäytyy häiriintyneesti. Tässä siis sekä vanhemmalta, että lapselta puuttuu kyky vastuulliseen ja moraaliseen toimintaan, mikä tosin yleensä näkyy siinä, että nämä luulevat kaiken tekemänsä olevan "velvollisuus" ja osoitus "vastuullisuudesta" ja "aikuisuudesta", jolloin muiden ihmisten piirteet ja motiivit vääristyvät hänen silmissään vastakkaisiksi.
Juuri tällainen Jumalallinen muiden motiivien vääristäminen ja oman itsen narsistinen ylistäminen, ovat kuiten osoitus sekä kyvyttömyydestä moraaliseen, että vastuulliseen toimintaan.autistisen lapsensa kanssa kotonaan ilman lääkkeitäkin. Ongelmia aiheuttaa kodin ulkopuoliset ihmiset...
Kyllä se persoonallisuushäiriö on niissä ihmisissä, jotka eivät poikkeavaa siedä!
- The-Puu
Olin oppilaitoksessa ja tunnin piti nuori nais-psykologi,
varsin viehättävä ja sisukas.
Kerran hän päästi luokan ennen oppitunnin loppua pois,
koska hällä oli kiire linja-autoon.
tunnilla oli käsitelty manipulointia.
Kun kaikki muut olivat jo menneet,
otin opettajaa hihasta ja kysyin;
mitä se manipulointi oikein on.
Hän alkoi kertoa ja aika tarkasti kunnes keskeytyin kysymykseen.
Onko se manipulointi sitä,
että minä jututan sinua ja sinä myöhästyt siitä linja-autosta.
Sitä juuri,
nauroi opettaja ja lähti juoksemaan neljännestä kerroksesta alas. - tehdä sun
tietokoneella joku esim. taulukkolaskenta ohjelmalla ja sä et tiedä mitä kaikkea sinne on syötetty etukäteen ohjelman tekijän toimesta tai jonkun toisen toimesta joka on alottanu kyseisen tehtävän ja sun on jatkettava siltä pohjalta.
Kone tekee sen mitä sille on syötetty ja sä et ymmärrä miks se tekee noin vaikka sä yrität jotain muuta, ihmisen aivot on samanlaiset, ennen ei onnistu ennenku ne on "ohjelmoitu" uudestaan ja yhtään et tiedä mitä sinne on ohjelmoitu jo äitis kohdussa (vauva oppii monia asioita jo ennen syntymäänsä)Sä vaan teet asioita etkä ymmärrä miks sun on tehtävä noin.
Järki kyllä sanoo ettei noin saa tehdä mutta tunne vie voiton aina uudestaan ja uudestaan. Se on helvetin moista taistelua itsensä kanssa. - The-Puu
Kirjoituksissa kato käy samaan malliin.
Onko se kenties psykologista sodankäyntiä,
että palstalle jää mieleiset henkilöt? - The-Puu
Ei saa näköjään stadin slangia kirjottaa.
No ei kirjoteta.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816