Uudelleen syntyminen

täällä taas

Lukemattomat uskovaiset täällä väittää, että kun ihminen kuolee, hän kuolee tai joutuu helvettiin tai pääsee taivaaseen.
Minä lienee sitten ollut joskus Jeesus, koska minulla on muistikuvia entisistä (huom! monikko) elämistä.
Kaksi-kolme vuotias 1970 luvulla ei keksi sellaisia juttuja päästään, mitä minä kerroin lapsena vanhemmilleni. Meillä oli mustavalkoinen televisio, eikä silloin tainut telkusta tulla lastenohjelmia tai muutakaan, mitä olisin katsonut. Satukirjat oli niitä perinteisiä: Lumikki, Tähkäpää, ruma ankanpoikanen. Ei niissä saduissa kerrottu pommikoneista, heinäkasaan piiloutumisesta, suitsukkeita heiluttelevasta papista kulkueineen kohti kirkkoa. Vuoristokylässä tapahtuvasta pyykin pesusta, valtavasta vesiputouksesta ym.
Nämä muistikuvat olivat minulle erittäin selkeitä ja niihin liittyi myös tunnetta, kuten suurta pelkoa, ahdistuneisuutta tai kylmyyttä ja nälän tunnetta.
Kun vartuin, nämä näyt ovat jääneet selvänä muistikuvaani, mutta uusia muistoja ei ole tullut. Eli kaikki minkä muistan, olen kertonut ne ennen 4 vuoden ikääni.

Uudelleensyntymiseen olen törmännyt myös toisen lapsen kautta. Hän kertoi pienenä usein Mummusta, joka asui hänen kanssa metsän reunalla ilmeisesti hirsitalossa ja heillä oli kissa. Hänen ikävänsä mummua kohtaan oli niin todellista ja jutut hänen entisestä elämästä niin tylsän tavallista, että jos se olisi ollut lapsen mielikuvitusta, olisi se varmaan ollut värikkäämpää ja auto hulluna poikana hän varmaan olisi kuvitellut jonkun autonkin itselleen. Mutta hänen elämänsä vaikutti olevan ennen rauhallista ja leppoisaa.

Miksi siis tuollaiset kuvat voivat tulla pienen lapsen päähän, jos ei entisestä elämästä?
Minun kohdallani ainakin nuo pommikoneet sekä mädäntyneet ruumiit kummitteli alitajunnassani varmaan viiteen ikävuoteen asti.
Pelkäsin esim. kulkea heinikossa, koska kuvittelin astuvani ruumiin päälle.
Vanhempani eivät todellakaan puhuneet minulle sodasta tai kuolemasta ym. Isä oli aina töissä ja äiti oli kotiäitinä, ja hoiti naapurin lapsia myös, jotka oli minusta nuorempia.

Jos joku uskovainen on tästä asiasta eri mieltä, niin toivon hänen pystyvän kertomaan minulle, ilman raamatun lainauksia, mistä muistikuvani ovat peräisin.

68

2658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aritta

      olen sitä mieltä että nuo ovat ihan selviä muistikuvia entisestä elämästä. Jos siis kerrot totta. :-)

      Olen minäkin tavannut lapsia jotka ovat kertoneet ajasta jolloin he olivat isoja, "silloin kun minä olin iso...".

      • täällä taas

        Minun tarinani esim. 2 1/2v. uudenvuoden aattona, kun pelkäsin raketteja ja olin varma, että sotilaat tulee kotiimme isojen keppien kanssa, joilla ne pistää meitä ja kun paniikissa juoksin kodissamme ja hain lattialuukkua, minne mennä turvaa oli varmaan jo kaikessa koomillisuudessaan järkyttänyt vanhempani tyystin. Eivät he ennen minua olleet edes ajatelleet ihmisen syntymistä uudelleen.

        Toki olen normaalia poikkeava nykypäivänäkin, kuten selvännäkö, jonkin asteista ajatustenlukua ja enneunet ovat olleet tukenani koko elämän ja niistä olen kiitollinen henkimaailmalle.

        Toki uskon Jumalaan, enkeleihin (minulla on heistä kokemuksia) Ja siihen, että kaikki kuolleet omaiset ja ystävät voivat olla tekemisissä meidän kanssa unissamme (isäni käy varoittamassa minua yleensä siskostani, jolla on narsistinen luonnehäiriö ja joka on ollut aina kateellinen minulle kyvyistäni, niin kummalta kun se kuulostaakin)

        Olen kykyni takia menettänyt ystäviä. Eräs jopa pakeni helluntai seurakunnan suojiin, kun tyhmyyttäni kerroin uneni, mikä myöhemmin toteutui.
        Ei ole helppoa nykyaikanakaan olla intuitiivisesti herkkä, kun yhä ihmiset ovat sokeita, eivätkä uskalla ajatella omilla aivoillaan, vaan uskovat sokeasti Raamattuun.

        Minun onnekseni olen lapsesta saakka törmännyt ihmisiin, jotka ovat kertoneet asioita, ja jotka minä olen visusti talentanut muistiini ja oppinut niistä.

        Uskon vahvasti siihen, että kun kuljemme avoimin mielin ja kuuntelemme oikeasti, mitä muilla on sanottavana ja osaamme suodattaa niistä oikean ja väärän, opimme, niinkuin Luoja on tarkoittanut kunkin oppivan elämänsä aikana. Ja kun tulee aika, että olemme oppineet tarpeeksi (sen, mikä on alkujaan ollut tarkoitus) olemme valmiita astumaan ylemmäs ... ehkä meistä tulee korkeampia olentoja tai jotain.

        Aion todella tämän elämäni aikana opiskella rajatietoa paljon ihan itseni vuoksi.
        Tämä elämäni on nimenomaan minulle sitä varten, että ymmärtäisin ihmisten tunteet ja tavan reakoida, kun oma ego joutuu koetukselle. Ympärilläni onkin hyvin erikoisia ihmisiä erikoisineen tapoineen. Kuten narsistisia, yli herkkiä, mahtailevia, riidanhaluisia, sulkeutuneita ja paniikkikohtauksista kärsiviä.
        Kaikki he omalla käyttäytymisellään opettaa minua myös näkemään omat tapani reagoida tilanteisiin.

        Oho, taisin innostua nyt liikaa...

        Hauskaa kesää sinne ruotsiin. Synnyin muuten sielä.

      • kuolematon sielu
        täällä taas kirjoitti:

        me Arittan kanssa opastamme sinua jos haluat.
        En kuitenkaan suosittele minkään selvänäkijän tai parapsykologian piiriin kääntymistä.

      • täällä taas
        kuolematon sielu kirjoitti:

        Tottakai haluan oppia lisää. Nälkä kasvaa syödessä.

        Mukava lukea juttujasi. Kerro vain lisää.

        Täällä eräs kirjoitti jonkun rajatiedon jutun ja morkkasi sitten meikäläisiä jotka uskoivat siihen joten olen vähän varovainen nykyään. :-)

        Mutta kertomasi ei ole minulle mitenkään vierasta eikä pelottavaa vaan ihan normaalia.

        Hauskaa kesää sinullekin.

      • benedi

        Muista aina kääntyä Jumalan puoleen, ja tutkia mitkä henget ovat Jumalasta, mitkä ei!

        " Heidän teoistaan ja puheistaan voit tehdä paljastuksia" Elleivät he pysy Raamatun sanassa, ei heillä aamunkoittoa ole!!

        Älkää luottako yhteenkään ihmiseen , kertoo Raamattu!
        Älä missään tapauksessa ota ohjausta, keneltäkään muulta kuin Jumalalta!

        Hänellä on Sanansa, katso sieltä, ja pysy siinä:
        Katsohan, ei Aritta eikä kukaan muukaan sano minulle: " Mukavaa luettavaa, me Arittan kanssa opastamme sinua jos haluat"

        Ei, mutta sinua he pyrkivät saamaan riivajahenkien vaikutuksille alttiiksi!!

      • täällä taas
        benedi kirjoitti:

        niinkuin sinä ja minä. Mitä opimme, jollemme avoimin mielin kuuntele, mitä muilla on meille kerrottavana.
        Tottakai, kaikkea ei tarvi uskoa. Omaa järkeäkin pitää käyttää. Me kaikki koemme jopa seksin eri tavoin. Jos joku tykkää suutelemisesta, toinen taas voi pitää sitä jopa hygieenian takia vastenmielisenä. Ei meidän missään tapauksessa tarvi olla kenenkään kanssa samaa mieltä.
        Olen sinunkin juttujasi täällä lukenut, ja en yhdy kanssasi mihinkään.

      • benedi
        täällä taas kirjoitti:

        Tottakai haluan oppia lisää. Nälkä kasvaa syödessä.

        " Ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" 2 Kor 2: 11

        Juuri tähän saatana pyrkii, henkiolennot eksyttävät, ihmeillään, kun ihminen kyselee oikealta ja vasemmalta " Miten tämä voi olla mahdollista"

        Silloin ilmestyy sopivasti paikalle hänen ihmispalvelijaansa , jotka opettavat samaa kuin saatana Eedenissä: " Ette suinkaan kuole"

      • benedi
        täällä taas kirjoitti:

        niinkuin sinä ja minä. Mitä opimme, jollemme avoimin mielin kuuntele, mitä muilla on meille kerrottavana.
        Tottakai, kaikkea ei tarvi uskoa. Omaa järkeäkin pitää käyttää. Me kaikki koemme jopa seksin eri tavoin. Jos joku tykkää suutelemisesta, toinen taas voi pitää sitä jopa hygieenian takia vastenmielisenä. Ei meidän missään tapauksessa tarvi olla kenenkään kanssa samaa mieltä.
        Olen sinunkin juttujasi täällä lukenut, ja en yhdy kanssasi mihinkään.

        Enhän minä tänne kirjoittaessani etsi ihmisen antamaa kunniaa , vaan Jumalan!

        En missään tapauksessa etsi kiitosta ihmisiltä, vaan Jumala antaa palkan ja kiitoksen , kun aika on!

        Kun käytät omaa järkeäsi, ja kun et tunne kirjoituksia, sinua Aritta ja joku muukin vie kuin virta kuivaa puusta pudonnutta lehteä:

        Aritta ja muut pystyvät helposti eksyttämään sinut, Egyptistä peräisin olevilla opeillaan!

        Eihän minun kirjoitukseni missään tapauksessa ole kirjoitettu ihmismielen mukaisesti.

        Sinä vertaat kirjoituksiani omaan ymmärrykseesi, etkä suinkaan siihen , mitä on kirjoitettu:

        Kerrohan minulle, " Kuinka tutkit henget, mistä lähteestä ne ovat??
        Kerro!
        Omalla ymmärrykselläsikö? Ei! Saatna oli enkeliruhtinas, Taivaassa, korkein luoduista olennoista, hän vyöttää sinut ja vie minne itse tahtoo, ei sinun ymmärryksesi riitä häntä vastustamaan!

        Minä sanon sinulle: Ei mene kauan kun itket katkerasti, kun et sanojani ja varoituksiani kuunnellut!
        Muista mitä sanoin, ja seuraa mitä tapahtuu elämässäsi!!

        Kirjoitat sellaisia juttuja jotka vievät ihmiset pois uskostasi.

        Sitäpaitsi ei ihmishenget ole vaarallisia ja muitahan ei olekaan. :-)

        Ei tarvitse vastata kun en kuitenkaan tule lukemaan sitä raamatunvärssyvuodatusta. :-)

      • täällä taas
        benedi kirjoitti:

        Enhän minä tänne kirjoittaessani etsi ihmisen antamaa kunniaa , vaan Jumalan!

        En missään tapauksessa etsi kiitosta ihmisiltä, vaan Jumala antaa palkan ja kiitoksen , kun aika on!

        Kun käytät omaa järkeäsi, ja kun et tunne kirjoituksia, sinua Aritta ja joku muukin vie kuin virta kuivaa puusta pudonnutta lehteä:

        Aritta ja muut pystyvät helposti eksyttämään sinut, Egyptistä peräisin olevilla opeillaan!

        Eihän minun kirjoitukseni missään tapauksessa ole kirjoitettu ihmismielen mukaisesti.

        Sinä vertaat kirjoituksiani omaan ymmärrykseesi, etkä suinkaan siihen , mitä on kirjoitettu:

        Kerrohan minulle, " Kuinka tutkit henget, mistä lähteestä ne ovat??
        Kerro!
        Omalla ymmärrykselläsikö? Ei! Saatna oli enkeliruhtinas, Taivaassa, korkein luoduista olennoista, hän vyöttää sinut ja vie minne itse tahtoo, ei sinun ymmärryksesi riitä häntä vastustamaan!

        Minä sanon sinulle: Ei mene kauan kun itket katkerasti, kun et sanojani ja varoituksiani kuunnellut!
        Muista mitä sanoin, ja seuraa mitä tapahtuu elämässäsi!!

        Jos nyt kuvitellaan, että olento nimeltä Saatana on olemassa, niin se ei Digannu leikkiä mun kaa, kun joka kerta kun se yritti jotain pahaa, niin enkelit ja Jumala auttoi minua.
        Se kyllästyi, koska ei saanut elämänhaluani pois vaikka kuinka yritti kiusata koulussa. Se ei saanut minua häpeemään itseäni, vaikka siskoni pilkkasi ja arvosteli. Viimeksi se yritti raiskata minut kahden miehen kautta, mutta silloinkin enkelit pelasti minut ja apuuni tuli sekarotuinen koira, joka oli pikkuisella karkumatkalla.

        Saatana kyllästy ja sanoi: "Olet niin eläväinen ja aurinkoinen ihminen, että jätän sinut ja haen itselleni epävarmempia tyyppejä."

        Noh, sinullahan on kokemuksia Jumalan pelastavasta voimasta!

        Nytkö hakee sinulle varmempia tyyppejä , kuten Aritta jne,...ja itselleen epävarmoja tyyppejä!

        Etkö siis kuitenkin joutunut koukkuun , ja hän oli sinua ovelampi!

        Pärjäät vain , jos turvaat Jumalann, sitä se häntäheikki pelkää!

        kunnianloukkauksesta, mutta teen niinkuin Jeesuskin, eli sanon: Anna hänelle anteeksi koska hän ei tiedä mitä tekee.

        En jaksa kinata kanssasi. Se ei johda mihinkään.

        Mene ulos kävelylle. Alaselkäsi kaipaa liikuntaa.

      • kuolematon sielu
        benedi kirjoitti:

        " Ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" 2 Kor 2: 11

        Juuri tähän saatana pyrkii, henkiolennot eksyttävät, ihmeillään, kun ihminen kyselee oikealta ja vasemmalta " Miten tämä voi olla mahdollista"

        Silloin ilmestyy sopivasti paikalle hänen ihmispalvelijaansa , jotka opettavat samaa kuin saatana Eedenissä: " Ette suinkaan kuole"

        että tämä sarvijaakko satuolento vedetään esille.
        NYt alkajaisiksi Benedin hinaamana.

      • kuolematon sielu
        Aritta kirjoitti:

        Mukava lukea juttujasi. Kerro vain lisää.

        Täällä eräs kirjoitti jonkun rajatiedon jutun ja morkkasi sitten meikäläisiä jotka uskoivat siihen joten olen vähän varovainen nykyään. :-)

        Mutta kertomasi ei ole minulle mitenkään vierasta eikä pelottavaa vaan ihan normaalia.

        Hauskaa kesää sinullekin.

        tutki Karman lakia ja Jälleensyntymisoppia, saat mielenkiintoisen harrastuksen ja elämällesi tarkoitusta.
        Jos Jumalaa haluat etsiä niin sen voit löytää hyvinkin läheltä, nimittäin itsestäsi..

      • wängwäng
        Aritta kirjoitti:

        kunnianloukkauksesta, mutta teen niinkuin Jeesuskin, eli sanon: Anna hänelle anteeksi koska hän ei tiedä mitä tekee.

        Tuolloin viisaus asuu sinussa.

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        " Ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" 2 Kor 2: 11

        Juuri tähän saatana pyrkii, henkiolennot eksyttävät, ihmeillään, kun ihminen kyselee oikealta ja vasemmalta " Miten tämä voi olla mahdollista"

        Silloin ilmestyy sopivasti paikalle hänen ihmispalvelijaansa , jotka opettavat samaa kuin saatana Eedenissä: " Ette suinkaan kuole"

        Että pysyisit siinä alistavassa ja turmiollisessa valheessa. Se tuntuu sinusta varmaan samalta kuin narkkarista huumepiikit.

        Toivottavasti joskus pääset vieroitukseen. :)

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        kunnianloukkauksesta, mutta teen niinkuin Jeesuskin, eli sanon: Anna hänelle anteeksi koska hän ei tiedä mitä tekee.

        älkää huolehtiko mitä sanotte tai mitä puhutte, sillä Isänne henki puhuu teissä"

        Joten se huoli on sillä pyyhitty pois.
        Saatanahan on enkin, joka sekin asuu ihmismielessä eli sydämessä kuten Pyhä Henkikin, mutta ei samaan aikaan.

        Sinä sanot oikeudessa: " Ei saatanaa , ole eikä hän ketään eksytä"

        Ja sitten minöä otan käräjäsalista lainaksi Raamatun, jonka päällä te vannottew, ja osoitan Raamatulla että Aritta valehtelee!!

        Ja kun käräjätuomari lukee paikan, ja koska on asettanut Raamatun saliin sitä varten , että sen päällä kahdella sormella vannotaan, että puhe on totta!

        Seuraus on että Aritta saa sakot, ja benedi kävelee oikeussalista kahville, myhäillen!

        Ei oikeus Raamattua oikeussaliin ole sitä varten asettanut, että se olisi valhetta, jonka (valheen) päällä
        todistettaisiin totuutta!!

      • benedi
        täällä taas kirjoitti:

        En jaksa kinata kanssasi. Se ei johda mihinkään.

        Mene ulos kävelylle. Alaselkäsi kaipaa liikuntaa.

        että olet profeetta! Niin, muuten kaipaakin liikuntaa!!

      • Aritta
        benedi kirjoitti:

        älkää huolehtiko mitä sanotte tai mitä puhutte, sillä Isänne henki puhuu teissä"

        Joten se huoli on sillä pyyhitty pois.
        Saatanahan on enkin, joka sekin asuu ihmismielessä eli sydämessä kuten Pyhä Henkikin, mutta ei samaan aikaan.

        Sinä sanot oikeudessa: " Ei saatanaa , ole eikä hän ketään eksytä"

        Ja sitten minöä otan käräjäsalista lainaksi Raamatun, jonka päällä te vannottew, ja osoitan Raamatulla että Aritta valehtelee!!

        Ja kun käräjätuomari lukee paikan, ja koska on asettanut Raamatun saliin sitä varten , että sen päällä kahdella sormella vannotaan, että puhe on totta!

        Seuraus on että Aritta saa sakot, ja benedi kävelee oikeussalista kahville, myhäillen!

        Ei oikeus Raamattua oikeussaliin ole sitä varten asettanut, että se olisi valhetta, jonka (valheen) päällä
        todistettaisiin totuutta!!

        Raamatullako todistat? Se ei kelpaa todistusaineistoksi.

      • benedi
        kuolematon sielu kirjoitti:

        tutki Karman lakia ja Jälleensyntymisoppia, saat mielenkiintoisen harrastuksen ja elämällesi tarkoitusta.
        Jos Jumalaa haluat etsiä niin sen voit löytää hyvinkin läheltä, nimittäin itsestäsi..

        Muistahan sitten kun huutelet haudastas itseäs ylös, et paat käden suun eteen ettei huutaissas siihen mee hiekkaa!

        Voi muminas mennä koko ylösnousuhomma, ja kukaan ei kuule, saati että viitsis kaivamaan ruveta!

        Ja voihan olla ettei kukaan enää viitsi siihen aikaan työräkään tehdä, kun eivt nytkään monet edes kanna mäyräkoiraa kotiinsa Cittarista!

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        Raamatullako todistat? Se ei kelpaa todistusaineistoksi.

        sitten siihen, kun tuomari sanoo: " Pankaa kaksi oikean käden sormea raamatulle, ja toistakaa perässä"!

        Jos, se kelpaa siihen, että sen kautta vannotetaan puhumaan totta, niin kelpaa se siihen kiistaankin hyvin, todistamaan sen puolesta, mitä meillä on toisiamme vastaan tällä foorumilla!

        Ulkopuolisen kirjalliset todisteet hyväksytään, ovat ne sitten vanhoja tai nuoria!

        Kelpasihan se Lutherinkin aikana, ja Jan Hus, ja miljoonat muut kristityt ovat vedonneet siihen oikeudessa!

        Se, ettei aina sen kirjallisia todisteita ole hyväksytty, kertoo enemmänkin kantajista jotakin hyvin epämieluisaa, eikä niistä jotka sitä todisteena
        käyttävät.

        Pelkkä huutaminenko: " ristiinnaulitkaa" sekö joku todiste on oikeudessa-" puupää"!! Meehän uimaan ilman liivejä, ei oo sulla mitään hätää!!

        Ei muuta. Todistusaineistoksi ei kuitenkaan käy.

        miksihän niin pitää tehdä koska niin moni on jo ymmärtänyt ettei raamattu ole mikään faktakirja. Jos minä vannoisin kaksi sormea raamatun päällä niin so what? Voisin ihan rauhassa valehdella jos haluaisin koska tiedän ettei Jumala kuitenkaan välitä mistään kirjasta ja sen päällä vannotuista valoista yhtään mitään. Ei myöskään valehtelemisesta.

      • Aritta
        benedi kirjoitti:

        Muistahan sitten kun huutelet haudastas itseäs ylös, et paat käden suun eteen ettei huutaissas siihen mee hiekkaa!

        Voi muminas mennä koko ylösnousuhomma, ja kukaan ei kuule, saati että viitsis kaivamaan ruveta!

        Ja voihan olla ettei kukaan enää viitsi siihen aikaan työräkään tehdä, kun eivt nytkään monet edes kanna mäyräkoiraa kotiinsa Cittarista!

        mitä me olemme sinulle sanoneet kun jätät tämän elämän. Voit sitten ihmetellä että hitsit kun he olivatkin oikeassa. :-)

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        miksihän niin pitää tehdä koska niin moni on jo ymmärtänyt ettei raamattu ole mikään faktakirja. Jos minä vannoisin kaksi sormea raamatun päällä niin so what? Voisin ihan rauhassa valehdella jos haluaisin koska tiedän ettei Jumala kuitenkaan välitä mistään kirjasta ja sen päällä vannotuista valoista yhtään mitään. Ei myöskään valehtelemisesta.

        Ei tässä asiassa ole kyse kirjasta, vaan sen sisällöstä!!

        Ota se taas käteesi ja lue..vaikka et ymmärrä..sillä viisaushan tulee ylhäältä!
        Ei se alhallta tule, mistä sinä syydät sanojasi ylhäälle.

        " Enkelit kirjoittivat jokaisen sanan ylös mitä puhuttiin"...Raamatun sisältä

        ei ole niin. Viisaus on meissä itsessämme koska Jumala on meissä.

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        ei ole niin. Viisaus on meissä itsessämme koska Jumala on meissä.

        niin, miksi lähes kaikki ihmettelevät täällä tyhmyyttäsi?
        Onko Jumala tyhmä, jos se se on sinussa!?
        Vai emmekö näe Jumalan viisautta, kun Aritta kirjoittaa täällä?

        Ja miksi Jumala puhuu aivan toisin kuin sinä ja miksi sinä puhut Jumalaa vastaan , jos hän on sinussa?

        Eikö ole niin että olet riitaantunut Jumalan kanssa joka sinussa oli, mutta ei enää ole.

        Mitä tietä Jumala on poistunut sinusta? Tiedätkö?
        A 4 pitkinkö?

        ihmettelevät ja he ovat yleensä raamatunuskossa niin kuin sinäkin. Ja se on normaalia koska te ette vielä tajua näitä juttuja. :-)

        Muut eivät ihmettele koska he tietävät ja muistavat. He ovat heränneet.

        Jumala ei voi lähteä minusta koska olen osa Jumalaa. Me olemme kaikki osa Jumalaa joten on ihan mahdotonta olla ilman häntä.

        Ymmärrän erittäin hyvin että sinun on vaikea tajuta tätä ja olen myös ihan varma siitä ettet vielä tässä elämässä tule tajuamaankaan, mutta ehkä ensi elämässä kun nyt saat vähän tietoa jonka sitten tulet muistamaan. :-)

        Itse en näe Arittassa tyhmyyttä, vaan alkavan viisauden, toisin kuin sinussa. Älä kuitenkaan ota tätä henkilökohtaisesti. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

        " Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ha hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta" Ilm. 20: 6

        Se nyt sitten jää nähtäväksi , oletko sinä sinä autuaitten joukossa , tuolla evankeliumilla mitä täällä levität!!

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Itse en näe Arittassa tyhmyyttä, vaan alkavan viisauden, toisin kuin sinussa. Älä kuitenkaan ota tätä henkilökohtaisesti. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

        " Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi jospa olisit kylmä tai palava,

        Mutta nyt, koska olet penseä...olen minä oksentava sinut suustani ulos"

        " Minä neuvon ostamaan ..silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit" Ilm. 3: 15-17

        Tässä on syy, miksi et näe Arittassa tyhmyyttä!
        Osta silmävoidetta, kehoittaa Herrani!!

      • täällä taas
        benedi kirjoitti:

        niin, miksi lähes kaikki ihmettelevät täällä tyhmyyttäsi?
        Onko Jumala tyhmä, jos se se on sinussa!?
        Vai emmekö näe Jumalan viisautta, kun Aritta kirjoittaa täällä?

        Ja miksi Jumala puhuu aivan toisin kuin sinä ja miksi sinä puhut Jumalaa vastaan , jos hän on sinussa?

        Eikö ole niin että olet riitaantunut Jumalan kanssa joka sinussa oli, mutta ei enää ole.

        Mitä tietä Jumala on poistunut sinusta? Tiedätkö?
        A 4 pitkinkö?

        Kertoo aika paljon sinusta itsestäsi. Olet yksinäinen...miksiköhän? Luonteeltasi kunnianhimoinen, mutta tapasi tuoda itseäsi esille, lapsellista.
        Sanoisin, että sinulle on jäänyt levy päälle.

        Puhut muiden tyhmyydestä, mutta et huomaa, että juuri näin paljastat oman tyhmyytesi.

        Lasten pilkkaloru: "se joka haukkuu, sen napa paukkuu."

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Itse en näe Arittassa tyhmyyttä, vaan alkavan viisauden, toisin kuin sinussa. Älä kuitenkaan ota tätä henkilökohtaisesti. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

      • benedi
        benedi kirjoitti:

        niin, miksi lähes kaikki ihmettelevät täällä tyhmyyttäsi?
        Onko Jumala tyhmä, jos se se on sinussa!?
        Vai emmekö näe Jumalan viisautta, kun Aritta kirjoittaa täällä?

        Ja miksi Jumala puhuu aivan toisin kuin sinä ja miksi sinä puhut Jumalaa vastaan , jos hän on sinussa?

        Eikö ole niin että olet riitaantunut Jumalan kanssa joka sinussa oli, mutta ei enää ole.

        Mitä tietä Jumala on poistunut sinusta? Tiedätkö?
        A 4 pitkinkö?

        Eipä sinun oma todistuksesi ole pätevä siitä että muka näkisit.

        Se, joka itse todistaa itsensä puolesta, koettaa etsiä itselleen kunniaa!

        Joten kirjoituksesi on pelkkä nolla!

      • benedi
        täällä taas kirjoitti:

        Kertoo aika paljon sinusta itsestäsi. Olet yksinäinen...miksiköhän? Luonteeltasi kunnianhimoinen, mutta tapasi tuoda itseäsi esille, lapsellista.
        Sanoisin, että sinulle on jäänyt levy päälle.

        Puhut muiden tyhmyydestä, mutta et huomaa, että juuri näin paljastat oman tyhmyytesi.

        Lasten pilkkaloru: "se joka haukkuu, sen napa paukkuu."

        näin on kirjoitettu, niin se kirjoitus on ollut jo ennen kuin minä synnyin.

        Silloin kun lainataan esim. Jumalalta, ja otetaan Jumalan omasta, niin silloin haukut Jumalaa , etkä minua!

        Jumalahan se katsoo Mitä tyhmälle tehdään.." vitsako selkään" vai jotain muuta rangaistusta.

        Harvoihnan tyhmä kiitosta saa, Jumalalta.
        Ihmisen kiitos taas on voimassa vaan ihmisen eliniän, ja huomenna " olet jo täällä minun luonani" ..kertoi saatana Kuningas Saulille, kun tämä meni Een Doorin noidan luokse, " puhumaan kuolleille hengille.spiritistille!

        Jumalahan oli jättänyt Saulin, ..Miten teidän laitanne on? Jumalako jätti, vai tekö jätitte Jumalan?

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        Eipä sinun oma todistuksesi ole pätevä siitä että muka näkisit.

        Se, joka itse todistaa itsensä puolesta, koettaa etsiä itselleen kunniaa!

        Joten kirjoituksesi on pelkkä nolla!

        Tämä menee jo niin huvittavaksi ettei enää naurata.

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        Ei tässä asiassa ole kyse kirjasta, vaan sen sisällöstä!!

        Ota se taas käteesi ja lue..vaikka et ymmärrä..sillä viisaushan tulee ylhäältä!
        Ei se alhallta tule, mistä sinä syydät sanojasi ylhäälle.

        " Enkelit kirjoittivat jokaisen sanan ylös mitä puhuttiin"...Raamatun sisältä

        Moni kirja kansista kaunis, vaikka sisältö tayttä paskaa.

      • Aritta
        Aritta kirjoitti:

        ihmettelevät ja he ovat yleensä raamatunuskossa niin kuin sinäkin. Ja se on normaalia koska te ette vielä tajua näitä juttuja. :-)

        Muut eivät ihmettele koska he tietävät ja muistavat. He ovat heränneet.

        Jumala ei voi lähteä minusta koska olen osa Jumalaa. Me olemme kaikki osa Jumalaa joten on ihan mahdotonta olla ilman häntä.

        Ymmärrän erittäin hyvin että sinun on vaikea tajuta tätä ja olen myös ihan varma siitä ettet vielä tässä elämässä tule tajuamaankaan, mutta ehkä ensi elämässä kun nyt saat vähän tietoa jonka sitten tulet muistamaan. :-)

        siellä kaikki.

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Moni kirja kansista kaunis, vaikka sisältö tayttä paskaa.

        Niin, se on rehellinen kirja, koska se kirjoittaa mitä " paskaa" ihminen on tehnyt!

        Kirjoitahan sinä itsestäsi kirja, niin tohditko kirjoittaa kuninka " nait naapurin ihanaa rouvaa, ja laitoit, miehensä hakemaan kaljaa, ja katkaisit autosta jarruputken, ennen lähtöä"

        Mutta Daavidin teko sinne on kaunistelematta kirjoitettu, hänellä oli vain toinen keino, miehen tieltä pois raivaamiseksi!

        Onko kirja " paskaa" jos se kertoo mitä me ollaan tehty??

        vaikka kuinka paljon sen tyyppisiä kirjoja. Raamattu jää kyllä aika lailla taka-alalle jos totuuksia aletaan vertailemaan.

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        vaikka kuinka paljon sen tyyppisiä kirjoja. Raamattu jää kyllä aika lailla taka-alalle jos totuuksia aletaan vertailemaan.

        missä kohden se jää totuudesta taka-alalle :-)

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

      • Aritta
        Aritta kirjoitti:

        vaikka kuinka paljon sen tyyppisiä kirjoja. Raamattu jää kyllä aika lailla taka-alalle jos totuuksia aletaan vertailemaan.

        jää taka-alalle koska se ei ole totuus verrattuna moneen elämänkertaan.

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

        Jos ryöstät mummolta käsilaukun, ...ja sitten kerrot sen raamatussa tarkalleen, kuinka teit, ja se kirjoitetaan sinne ylös, niin se on rehellisesti kirjoitettu ylös, mutta tekosi ei ole rehellisyyttä nähnytkään!!

        Raamattu on rehellinen vaikka se kertoo konnien töistä, eihän siellä ole kun yksi Hyvis, Jeesus, muut on olleet pahiksia, ja sen Raamattu rehellisesti kertoo.

        Luehan vaikka mitä Paavali puuhasi...huh!

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

        Ensin sanot: " Rehellisyyttä siinä kirjassa ei ole nähtykään"....ja sen jälkeen epärehellisyys on sanojesi mukaan siinä, että " se pitää
        ihmiset eliittien otteessa"

        Jos jotkut pitävät raamatulla ihmisiä "otteessaan" vankinaan? Kuinka se mukamas, Raamatun rehellisyyttä tyhjäksi tekisi?

        Onhan kirjoitettu " Tyhmä kutsuu lyöntejä"

        Näytäpä muutoin yksikin kirjoitusten kohta, joka ei ole rehellisyyttä nähnytkään?

        Todistahan väitteesi todeksi ensin. Jos et pysty, mitä muuta " kuin tyhmälle vitsa selkään" sanoo Raamattu!

        Ryhdyhän toimeen!

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

        Ei minun tarvitse sinulle siitä mitään todistaa, ole vain niinkuin et olisi ikinä lukenutkaan viestäni. Et uskoisi vaikka pistäisin millaisen litanjan. Älyätkö nyt mitä tärkoitan?

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

        mitä pyysin sinua tekemään, äläkä jaarittele joutavia!
        Ryhdy annettuun tehtävään!

      • benedi
        wängwäng kirjoitti:

        Että pysyisit siinä alistavassa ja turmiollisessa valheessa. Se tuntuu sinusta varmaan samalta kuin narkkarista huumepiikit.

        Toivottavasti joskus pääset vieroitukseen. :)

        vaan sen takia, että kun tunnemme saatanan juonet, niin voimmevastustaa perkelettä niin , se meistä pakenee.

        Te kun ette häntä vastusta Jumalan Sanalla, niin hän ei teistä pakene, vaan on aina läsnä!

        Ja sen huomaa siitä mitä kirjoitatte!!
        Saatanahan on " Jumalan vastustaja"

        Hän " käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi niellä"

        Hän , " satuolento" löysi Wängin ja nielaisi hänet, nyt wäng on tämän " satuolennon" palvelija ja yrittää nielaista lähimmäisiään, ja eksyttää heidät!
        Hän asetti " huumepiikin" wängiin, joka elää nyt orjuudessa, ja rakastaa valhetta ja sitä tekee!

        Jos ei näin olisi wäng välillä ylistäisi Jumala ja Hänen käskyjään ja sanojaan, ja välillä saatanan puhetta,...mutta nyt hän vastustaa yksinomaan Jumalan puhetta!

        Se, kertoo että hän on Jumalan vastustajan pauloissa, ja puhuu sitä mikä on epäpyhää, eikä sitä mikä on pyhää.

        Tässä käy toteen se, että: " Ette voi palvella kahta herraa, joko toista rakstaa tai toista vihaa!

        Tämän vuoksi wäng, ei voi välillä rakastaa Jumalaa, ja välillä saatanaa " satuolentoa", hän on jo valintansa tehnyt!

        Siksi on kirjoitettu: " Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edellen " Ilm. 22:11

        Mistä tässä on kyse? Eikö siitä, että valinta on jo tehty, eikä sitä voi enää muuttaa miksikään, muutoin kuin lisätä sen määrää!

        Tämä tuntuu vieraalta opilta niistä, jotka sanovat: " Aina on pelastuksen päivä, ja aina on ovi avoinna"

        Mutta benedi tietää paremmin, Ovi ei ole aina avoinna!
        Siksi sanotaan: " Tänäpäivänä kun kuulet Hänen äänensä älä paaduta sydäntäsi"!!!

        Älä jät huomiseksi sitä, minkä tänään voit tehdä!

        Mitään noista, joulupukki, petteri punakuono, lumikki, jumala, saatana ei ole olemassa.

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Rehellisyyttä siinä kirjassa ei oo nähtykkään :)

        http://www.youtube.com/watch?v=zDHJ4ztnldQ&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=HVuw1wEuaAQ&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=8RV46fsmx6E&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=HUj8hg5CoSw&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=dzzORZhnCao&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=-nayP4v4xYg&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=_I5V9JPzMxY&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=CCUHZuDrT3c&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=EQi96Fd5o8Q&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=U0XXEd1W0pw&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=hD43LYjf4sY&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=XVRtxQOJ02s&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=F6CNNWT4yFc&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=79R1P8sizyw&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=xJHJMJqiiTY
        http://www.youtube.com/watch?v=DaOVPaYf780&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=cq5TWTTPHF8&feature=user
        http://www.youtube.com/watch?v=YLlSySWuoiA&feature=user
        http://www.youtube.com/watch?v=MOxEa4mkPik
        http://www.youtube.com/watch?v=T2JzCHPs_IM
        http://www.youtube.com/watch?v=fX6nfcg8v2Q&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=LiJKE5Sd8DI&feature=related
        http://video.google.ca/videoplay?docid=5547481422995115331
        http://truthism.com/
        http://www.totse.com/en/religion/christianity/index.html
        http://www.unexplainable.net/artman/publish/article_2835.shtml
        http://www.conspiracyplanet.com/channel.cfm?channelid=98&contentid=5256&page=2
        http://www.youtube.com/watch?v=kkHarZHrWJE
        http://www.geocities.com/totuusjumalasta/mielipide1.htm
        http://atheism.about.com/library/FAQs/christian/blfaq_viol_index.htm
        http://derekstwistedmind.wordpress.com/2007/07/27/christianity-violent/
        http://www.crosscurrents.org/weaver0701.htm
        http://fesek.blogspot.com/2008/06/christianity-is-idiotic.html
        http://www.youtube.com/watch?v=YARj-3yu8mc&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=q7rnScLjEZw&feature=related

        Todisteita oikein roppakaupalla!! Ja tämä ketju ei haviä raportoimalla ;) hähää.

      • benedi kirjoitti:

        " Ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" 2 Kor 2: 11

        Juuri tähän saatana pyrkii, henkiolennot eksyttävät, ihmeillään, kun ihminen kyselee oikealta ja vasemmalta " Miten tämä voi olla mahdollista"

        Silloin ilmestyy sopivasti paikalle hänen ihmispalvelijaansa , jotka opettavat samaa kuin saatana Eedenissä: " Ette suinkaan kuole"

        Uskot kirjaimellisesti Raamuttuun, koska sinulta puuttu omat henkiset kokemukset. Et ajattele objektiivisesti: Raamatu on ihmisten kirjoittama kirja, jossa on kaikki ihmisen virheet, kuten viha, kateus, vallanhalu jne. Saatana on ihmisen luomus ja vaikuttaa niin kauan kunnes ihminen hyväksyy rakkauden.

        Todellisuus on yksinkertaisempi ja rakkaudellisempi kuin uskomme. Ei ole taivasta
        eikä helvettiä Raamatun esittämässä mielessä, vaan synnymme uudelleen. Mene meedion vastaanotolle itse, älä usko muita, niin kohtaat "kuollet" omaisesi.

        Jälleensyntyminen kuului alkuperäiseen kristinuskoon kuten muihinkin uskontoihin. Se poistettiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuona 553 Rooman keisarin painostuksesta. Asia on kirkolle vaikea, eikä siitä puhuta. Kannattaa tutustua kirkon historiaan.

    • benedi

      Näin nämä jutut aina menee: Kun kertoo miten se on mahdollista, porukka " hyökkää 2 päälle ja ryhtyy väittämään ettei vainaja-ja riivaja henkiä, näkymättömiä silmälle, olevia olentoja ole!

      Raamatun mukaan niitä on 1/3 osa koko enkeli kaartista.

      Raamattu kertoo että Jumalan enkelit ovat palvelukseen lähetettyjä niitä varten jotka saavat autuuden periä"

      Pahat, lankenneet enkelit taas huolellisesti suunnitellen ja keskenään neuvotellen, Saatana johtajanaan päättävät ja toteuttavat petoksiaan , niin että heidän pääoppinsa toteutuisi!

      " Ette suinkaan kuole" Nämä enkelit jäljittelevätmm. elossa olevien ihmisten puheita, kirjoituksia, äänen muodostusta ja sen vivahteita, eleitä, ilmeitä ruumiin vammatkin otetaan huomioon...kuoleman jälkeen nämä " vainaja tms. henget käyttävät näitä taitojaan ihmisten pettämiseen!

      Tarkoituksena on hämärtää se totuus että " Tänä päivänä kun kuulette Hänen äänensä .älkää paaduttako sydäntänne"!!

      Ideana on tuoda esiin oppi, ettei pelastuksella ole kiire, sen voi tehdä sitten seuraavassa elämässäkin!!

      Olitko itse uskovaisesta kodista, vai et?

      Olisiko Jumala sallinut uskovaisen kodin lasta pahojen enkelien käyttää omiin tarkoituksiinsa?
      Emme tiedä!

      Toinen selitys on lapsen mielikuvitus, joka voi olla hyvinki vilkas.

      Minä esim. uskoin täysin vahvasti , että kun oikein yritän, niin voin nousta lentoon!

      Harjoittelin joka päivä, juoksemalla käden levällään, ja ehkä minulla oli käsissäni jotain, joka otti tuulta vastaan!

      Tunne oli valtavan voimakas, ja uskoin siihen, ja siksi harjoittelin, mutta en kait minä siitä toitotellut n. 4-6 vuotiaana muille!

      Ehkä katselijat arvelivat sen olevan vain leikkiä!? Myöhemminkin , lensin unissani, ja se oli kyllä hienoa kun pystyi lentämään.

      Jospa sekin tulee Jumalasta, joka on henkemme antanut, koska Jumalahan on Henki , joka lentää

      • Aritta

        antaisit meidän ihan rauhassa uskoa siihen mistä meillä on omia kokemuksia.

      • benedi
        Aritta kirjoitti:

        antaisit meidän ihan rauhassa uskoa siihen mistä meillä on omia kokemuksia.

        jokaisella uskovalla omia kokemuksia jumalan yhteydestä?
        Kun me niitä täällä kerromme, niin sinä vastaat niihin, ja kiistät ne, vaikka ne on meidän kokemuksiamme!

        Sinä puolestaan kerrot omia kokemuksiasi vanhoista eletyisä elämistäsi, ja minä ainakin kiistän ne!

        Mitä ehdotat ratkaisuksi tähän pulmaan?

        Jatketaan sitten samaan tyyliin. :-)

      • wängwäng
        benedi kirjoitti:

        jokaisella uskovalla omia kokemuksia jumalan yhteydestä?
        Kun me niitä täällä kerromme, niin sinä vastaat niihin, ja kiistät ne, vaikka ne on meidän kokemuksiamme!

        Sinä puolestaan kerrot omia kokemuksiasi vanhoista eletyisä elämistäsi, ja minä ainakin kiistän ne!

        Mitä ehdotat ratkaisuksi tähän pulmaan?

        Hyväksykää että teillä kummallakin on omat kokemuksenne, perustukoon ne valheeseen tai totuuteen. Hyväksykää toisten mielipiteet samalla kertoen omansa?

    • non guru

      Tunnetko buddhalaisuutta? Muistosi ovat heille peruskamaa. On hyvin tavallista, että juuri aivan pienenä edellisen elämän tapahtumat ovat vielä tuoreena muistossa.

      " Nämä muistikuvat olivat minulle erittäin selkeitä ja niihin liittyi myös tunnetta, kuten suurta pelkoa, ahdistuneisuutta tai kylmyyttä ja nälän tunnetta. "

      Juuri noiden tunteiden vuoksi sinun on ehkä ollut hyvä työstää niitä vielä kerran. Voidaksesi jatkaa.

      Intiassa on lukuisia tapauksia, kun pieni lapsi väittää ettei vanhemmat ole hänen omansa vaan se oikea perhe on naapurikylässä. Lapsi kykenee kertomaan nimet ja kaikki. Eräässä tapauksessa, kun asia tarkastettiin, perhe oli olemassa ja heiltä oli kuollut aiemmin lapsi.

    • yhä tavallisempaa se on

      Muistan millaista oli ennen syntymääni tähän maailmaan ja millaista oli kuolla sieltä selvänäköisestä avaruudellisesta ekstaasitilasta meidän planeetallemme. Yhä useammat muistavat. Olen jututtanut sukulaislapsia, ja osa heistäkin muistaa "entiset näkemiset" niin kuin eräs minulle kertoi. Kertoi tämä lapsi asian vain minulle kun aavisti etten pidä häntä pilkkanaan.

    • kesävänkis

      Eikös sitä Vietnamin sotaa näytetty jo täällä Suomessakin 1970-luvulla?

      Kyllä nekin kuvat vaikuttavat jo pari vuotiaaseen lapseen ja ilmeisesti käynnistivätkin muistosi edellisen elämäsi sota-ajasta? Vähän eri sota, mutta silti aika samanlainen meininki, jonka näkeminen riitti aktivoimaan mielesi menneille muistoille edellisestä elämästäsi.

      Tyhjästähän nämä jutut eivät esiin putkahda vaan vaativat jonkin verran nykyisen elämän yhtymäkohtia. Joku tuolla sanoi miten Intiassa lapset muistavat menneen elämänsä, mutta eivät hekään yleensä muista elämiään jossain aivan muissa vieraissa kulttuureissa. Nykyäänhän on aika jännää kun tiedämme historiasta ja muista kulttuureista hyvinkin paljon ja sekin voi edesauttaa menneiden elämiemme muistamista. Tosin siinä voi olla sekin ongelma, että alamme liian helposti kuvitella kaikenlaista, mutta aika jänniä aikoja elämme! ;) Uskoisin, että edellisten elämien muistamisesta tulee jopa jonkinlainen buumi seuraavien, tulevien vuosikymmenten aikana tai sitten se voidaan todistaa harhaksi. Saas nähdä! ;)

      Mutta tosiaankin jännää, että kykenet muistamaan aika rankkoja juttuja! Yleensähän traumoja ei ole hyvä nähdä ja siitäkin syystä ihmiset eivät yleensä muistakaan menneiden elämiensä traumoja. Nykyisessäkin elämässä voi olla aivan riittämiin niitä.

      Tosin menneiden elämien muistaminen voi jopa poistaa nykyisen elämän traumoja. Selittämättömät pelot voivatkin johtua jostain menneestä elämästämme.

    • wängwäng

      • atman...

      • papanajono

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      //Miksi siis tuollaiset kuvat voivat tulla pienen lapsen päähän, jos ei entisestä elämästä?//

      - Kollektiivinen takauma, mitä se voisi tuoda esiin?
      Mitä iso,iso,iso ja vielä isommat vanhemmat ovat kokeneet ja siirtäneet lapsilleen ja nämä lapsilleen ja lapsen-lapsen-lapsen ja kerran vielä jos toisenkin lapsilleen--->jossain geenien sopukassa.

      Elukoilla on sisäisesti valmiina informaatiota 'äipän maidossa', siitä miten menneet sukupolvet ovat asiansa hoitaneet, miksi ihminen olisi poikkeus?
      Informaation siirtyy sukupolvilta toiselle, myös negatiiviset 'kuvat' ja 'tunnelmat' ali-tajunnallisesti.

      Lapsilla näiden fiilisten esiin tulo on lisäksi luonnollisempaa, koska lapsi on tabula rasa, tyhjähkö taulu, jota ei arki vielä pahemmin rasita valmiilla-mallilla-olla.

    • ......

      olipa jännä lukea juttujasi, sillä se oli vähän kuin olisi itseään lukenut. Minä myös pelkäsin lapsena 70-luvun alussa erinäisiä asiota edellisen elämän muistikuvien johdosta. Muistan paljon edellisistä elämistäni ja muistan myös vuoristokylän ja suuren vesiputouksen. Näen myös enneunia ja elämäni on täynnä yliluonnollisia asioita ja olen ajatellut, että tämän elämäni tarkoitus on opiskella rajatietoa. Olen myös syntynyt Ruotsissa niin kuin sinäkin :)

    • ...et valehtele etkä ole mielellisesti epävakaa, tuollainen käy jo jonkinlaisesta "todisteesta" uudelleensyntymisen puolesta. Oma isäni kertoi kuulleensa eräältä ystävältään, vanhemmalta naiselta, että he olivat eläneet sodan aikaan Tiibetissä ja tämä nainen oli jättänyt ruumiinsa ennen kuolemaansa. Nainen ei halunnut kertoa isälleni enempää, ettei isä olisi itsesuggestiomaisesti alkanut kuvitella aikaisempaa elämäänsä. Eräänä yönä vähän ajan päästä tuosta hetkestä isäni näki unen, jossa hän oli tuon vanhan naisen (molemmat olivat eri ruumiissa, isäni ei muista, minkä näköisiä he olivat) kanssa Tiibetissä ja juuri ennen kuin heidät tapettiin, nainen lähti sinisenä valona ruumiistaan päälaen kautta. Tiibetinbuddhalaisuudessa on phowa-harjoitus eli tietoinen kuoleminen, josta käytetään symbolia "sininen valo". Tästä harjoituksesta isäni ei ollut tuossa iässä kuullut mitään.

      Sinun kokemuksesi on toki vielä vaikuttavampi, koska isäni oli unen nähdessään jo aikuinen ja siten voinut jostain kuulla phowa-harjoituksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      54
      2126
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1444
    5. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe