Käykää allekirjoittamassa!

4

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta se,

      onko tuosta nyt sitten jotain hyötyä, on eri asia.

    • Scheitan

      Aargh! Miksi adressin tekijän piti ottaa mukaan tuo poliisin tekemä lapsellinen rinnastus huumeiden käyttämiseen. Kyseinen rinnastus on tyhmintä mitä olen vähään aikaan lukenut. Eihän huumeiden käyttäminen vahingoita suoraan ketään muuta kuin käyttäjää itseänsä. Liberaalina en voi hyväksyä, että puolustuskyvyttömän lapsen vahingoittaminen ja kosmeettisen haitan aiheuttaminen koko loppuelämäksi rinnastetaan todella paljon pienempään pahaan tällä tavalla.

      Toisaalta jos vastapuolen argumentit ovat: "tehdäänhän kauneusleikkauksiakin"
      "minulla on oikeus päättää lapsestani"
      "leikattu penis on kauniimpi"
      "vaimonikin tykkää leikatusta peniksestä"
      "vaimon siskokin tykkää leikatusta peniksestä"
      "leikattu on hygieenisempi, et kuitenkaan jaksa pestä esinahan alta"
      "kestää sängyssä pitempään"
      "naispartnerilla on pienempi mahdollisuus sairastua tautiin x. En kyllä osaa linkittää mitään tutkimustulosta, vaikka Yhdysvalloissa on asiaa varten perustettuja pseudotutkimuslaitoksia joka kylässä"

      niin eiköhän ole ihan sama mitä näille vajakeille vastaa.

    • Huhhahhhei

      on käsittämätöntä, että Suomessa yleensä pitää väsätä addresseja moista idioottimaisuutta vastaan. Luulisi, että ns. sivistysvaltiossa olisi päivänselvää, ettei moista kiduttamista harrasteta. En ymmärrä, millainen ihminen haluaa jälkeläisiään, siis LAPSIAAN, silvottavaksi. Tiedän kyllä, millainen ihminen, mutten ymmärrä.

      • Kössönöm

        että tälläkin palstalla tuota silpomista puolustetaan. Johtuukohan se sitten siitä, että ateistit tuntuvat kaikki sitä vastustavan.

        Silpovatko nuo palstan hihhulit omia lapsiaan? Ei ole kukaan ainakaan vielä niin sanonut. Ihan yhtä oikeutettua se olisi, jos tuollainen laki tulisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      86
      2650
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1819
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1704
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1622
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1572
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1427
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1237
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe