Todella mielenkiintoinen uutinen:
Akateemisessa Tutkimuksessa on jo tieteellisesti todettu,
että PUOLIVUOTIAS lapsi tajuaa tunteita.
Eli reagoi eri tavoilla eri kasvonilmeisiin!
Se uutinen todistaa ainakin minulle, että järjen käytöllä
ei ole tunteeseen verrattuna sanan sijaa ihmisen hyvinvoinnissa.
Kun lapselle tunne on selvä ykkösasia,
on se sitä ihmiselle koko elämänsäkin ajan.
Kaikki eivät vain suostu tunnustamaan...
Pakenevat sitten menestyksen tai rahan taakse.
Kun jo puolivuotias tajuaa
13
509
Vastaukset
Lapsen korva on pitkälle kehittynyt jo sikiövaiheessa ja pystyy ottamaan vastaan energiaa. Odottaville äideille on suositeltu esim. klassillisen musiikin kuuntelemista. Kodin ilmapiirin tulisi olla iloinen ja rauhallinen.
Lapsissa on suuria eroja jo vauvana.-
Lette kirjoitti:
"Lapsi ottaa vastaan rakkausenergiaa
Lapsen korva on pitkälle kehittynyt jo sikiövaiheessa ja pystyy ottamaan vastaan energiaa. Odottaville äideille on suositeltu esim. klassillisen musiikin kuuntelemista. Kodin ilmapiirin tulisi olla iloinen ja rauhallinen.
Lapsissa on suuria eroja jo vauvana."
Vaikka sikiö kuuleekin, energiansa sikiö kuitenkin saa äidin verenkierrosta napanuoran välityksellä eikä korviensa kautta.
Olen hyvin hämmästynyt jos joku pientä lasta hoivannut on voinut olla huomaamatta sitä, että jo pikkuvauva erottaa ilmeitä ja esim. vastaa hymyyn hymyllä, mutta purskahtaa itkuun surulliset kasvot nähdessään.
Odottaville äideille on suositeltu milloin mitäkin. Tosiasia kuitenkin on se, että äidin suolistoäänet lorinoineen ja kurinoineen ovat vauvalle se kaikkein tutuin sekä turvallisin äänimaailma ja siksi moni pikkuvauva nukahtaakin parhaiten äidin (miksei isänkin) vatsan päällä köllötessään.kellastunut kirjoitti:
-
Lette kirjoitti:
"Lapsi ottaa vastaan rakkausenergiaa
Lapsen korva on pitkälle kehittynyt jo sikiövaiheessa ja pystyy ottamaan vastaan energiaa. Odottaville äideille on suositeltu esim. klassillisen musiikin kuuntelemista. Kodin ilmapiirin tulisi olla iloinen ja rauhallinen.
Lapsissa on suuria eroja jo vauvana."
Vaikka sikiö kuuleekin, energiansa sikiö kuitenkin saa äidin verenkierrosta napanuoran välityksellä eikä korviensa kautta.
Olen hyvin hämmästynyt jos joku pientä lasta hoivannut on voinut olla huomaamatta sitä, että jo pikkuvauva erottaa ilmeitä ja esim. vastaa hymyyn hymyllä, mutta purskahtaa itkuun surulliset kasvot nähdessään.
Odottaville äideille on suositeltu milloin mitäkin. Tosiasia kuitenkin on se, että äidin suolistoäänet lorinoineen ja kurinoineen ovat vauvalle se kaikkein tutuin sekä turvallisin äänimaailma ja siksi moni pikkuvauva nukahtaakin parhaiten äidin (miksei isänkin) vatsan päällä köllötessään.Energia, josta puhun, ei tule verenkierron kautta vaan aaltoliikkeenä kuten säteily, jos vastaanotin on kyvykäs ottamaan vastaan.
- Psykopatologia
-
"Kosmista" energiaa yms. (ki ym.) ei ole olemassa. Ja jos olisikin, miksi juuri korva olisi spesifi reseptori? Luulisi, että se menisi suoraan aivoon. - Psykopatologia
kellastunut kirjoitti:
-
Lette kirjoitti:
"Lapsi ottaa vastaan rakkausenergiaa
Lapsen korva on pitkälle kehittynyt jo sikiövaiheessa ja pystyy ottamaan vastaan energiaa. Odottaville äideille on suositeltu esim. klassillisen musiikin kuuntelemista. Kodin ilmapiirin tulisi olla iloinen ja rauhallinen.
Lapsissa on suuria eroja jo vauvana."
Vaikka sikiö kuuleekin, energiansa sikiö kuitenkin saa äidin verenkierrosta napanuoran välityksellä eikä korviensa kautta.
Olen hyvin hämmästynyt jos joku pientä lasta hoivannut on voinut olla huomaamatta sitä, että jo pikkuvauva erottaa ilmeitä ja esim. vastaa hymyyn hymyllä, mutta purskahtaa itkuun surulliset kasvot nähdessään.
Odottaville äideille on suositeltu milloin mitäkin. Tosiasia kuitenkin on se, että äidin suolistoäänet lorinoineen ja kurinoineen ovat vauvalle se kaikkein tutuin sekä turvallisin äänimaailma ja siksi moni pikkuvauva nukahtaakin parhaiten äidin (miksei isänkin) vatsan päällä köllötessään.-
Ilmankos putkimiehen ammatti on niin suosittu heti perämiehen jälkeen. Lette kirjoitti:
Energia, josta puhun, ei tule verenkierron kautta vaan aaltoliikkeenä kuten säteily, jos vastaanotin on kyvykäs ottamaan vastaan.
-
Kuten Psykopatologia jo ehtikin kertoa, kosmista energiaa ole olemassa.
Herkkäkuuloisinkaan ei hyödy korvan kautta vastaanotetusta energiasta. Mieluisan musiikin aikaansaama mielihyvä on asia erikseen.
Trendikästä on kuuntelututtaa sikiöllä klassista musiikkia ja vieraita kieliä , mutta onko muka sikiön mielipidettä tai musiikkimakua asiassa kysytty?
Vimma treenata sikiötä ja sen musiikkimakua jo kohdussa on vanhempien kunnianhimon sanelemaa. Lapsi todennäköisesti haluaisi vain nukkua, imeä peukaloaan sekä pyörähdellä kaikessa rauhassa ilman keinotekoisia "virikkeitä".Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa), kuten yleissti on tiedossa, siksi sikiön korva ottaa sitä vastaan. Erilaisilla äänillä on eri aallonpituus ja vaikuttavat siis eri tavalla lapsen korvaan.
Kalassillinen musiikki on todettu hyväksi lapselle (äidille). Riita ja esim. rock musikki ja kielteinen ilmapiiri lähettävät erilaista energiaa.Lette kirjoitti:
Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa), kuten yleissti on tiedossa, siksi sikiön korva ottaa sitä vastaan. Erilaisilla äänillä on eri aallonpituus ja vaikuttavat siis eri tavalla lapsen korvaan.
Kalassillinen musiikki on todettu hyväksi lapselle (äidille). Riita ja esim. rock musikki ja kielteinen ilmapiiri lähettävät erilaista energiaa.-
Lette kirjoitti:
"Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa), kuten yleissti on tiedossa, siksi sikiön korva ottaa sitä vastaan."
Toki.
Lette: "... Erilaisilla äänillä on eri aallonpituus ja vaikuttavat siis eri tavalla lapsen korvaan."
???
Lette: "... Kalassillinen musiikki on todettu hyväksi lapselle (äidille). Riita ja esim. rock musikki ja kielteinen ilmapiiri lähettävät erilaista energiaa."
Kuka on todennut ja millä mittareilla? "Kielteinen ilmapiiri" ei vielä sinällään lähetä mitään energiaa - ei, vaikka huuto ja mekastus ovatkin ääniaaltoja.- Psykopatologia
Lette kirjoitti:
Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa), kuten yleissti on tiedossa, siksi sikiön korva ottaa sitä vastaan. Erilaisilla äänillä on eri aallonpituus ja vaikuttavat siis eri tavalla lapsen korvaan.
Kalassillinen musiikki on todettu hyväksi lapselle (äidille). Riita ja esim. rock musikki ja kielteinen ilmapiiri lähettävät erilaista energiaa.-
Lähestyt asiaa perifeerisesti ja aistispesifisti. Tulisi kernaammin tarkastella keskushermostovaikutuksia, so. miten äänet vaikuttavat aivoihin, ei korvaan. - Psykopatologia
Lette kirjoitti:
Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa), kuten yleissti on tiedossa, siksi sikiön korva ottaa sitä vastaan. Erilaisilla äänillä on eri aallonpituus ja vaikuttavat siis eri tavalla lapsen korvaan.
Kalassillinen musiikki on todettu hyväksi lapselle (äidille). Riita ja esim. rock musikki ja kielteinen ilmapiiri lähettävät erilaista energiaa.-
"Ääni on aaltoliikettä (aaltoenergiaa),"
Ei, vaan ilman aaltoliike aistitaan äänenä sopivassa havainto-aparaatissa.
Esim. puut eivät kaatuessaan ryskää yhtään, ellei kukaan ole kuulemassa. Samoin elokuvateatterissa valkokankaalla ei ole kuvaa, ellei joku ole katsomassa. - liitos
Keskustelu on lähtenyt pelkästään kuuloaistiin.
Puolivuotias tajuaa kasvojen ilmeet.
ÄÄNIÄ EI TARVITA.
Puolivuotiaan hereillä olo riittää tajuamaan
ihmisten käytöseroja. - Psykopatologia
liitos kirjoitti:
Keskustelu on lähtenyt pelkästään kuuloaistiin.
Puolivuotias tajuaa kasvojen ilmeet.
ÄÄNIÄ EI TARVITA.
Puolivuotiaan hereillä olo riittää tajuamaan
ihmisten käytöseroja.-
Syntymän jälkeen näön suhteellinen osuus kasvaa. Mahassa taitaa olla aika pimeää, en muista. Psykopatologia kirjoitti:
-
Lähestyt asiaa perifeerisesti ja aistispesifisti. Tulisi kernaammin tarkastella keskushermostovaikutuksia, so. miten äänet vaikuttavat aivoihin, ei korvaan.Korva on vastaanottoelin lapsella kuin aikuisellakin. Tottakai vaikutus siirtyy aivoihin.
Ihmisen rakenne on vaan sellainen, että korva ottaa vastaan ääniaallot. Emme voi tietää miksi, mutta ajattelen, että ihmisellä on mahdolista valita mitä ääniä ottaa vastaan. Luoja on luonut varmaan parhaan mahdollisen systeemin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979