Miten on, kokeneet?

alku aina kankeaa

Te taitavat paljon tanssineet, jännittääkö teitäkin aina tanssien alkutahdeilla? Itse tunnen jännityksen kihelmöinnin jo nyt kun olen lähdössä tänä iltana tanssimaan. Hermostuttaa ja tärisyttää vaikka tiedän kokemuksesta, että kun alkuun pääsee, niin jännitys häviää. Joka kerta jännittää, vaikka olen useamman vuoden jo aktiivisesti tanssinut.

13

2119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joka kerta tanssitreeneihin tai tanssipaikalle mennessä jännittää hiukan. Se tuntuu mukavalta! Se on semmoista odottavaa...

      Soittokeikoille mennessä ei ole jännittänyt pitkään aikaan, toivoisin, että edes joskus vähän jännittäisi. Se terästäisi touhua!

      • Olen Kiipparin kanssa samaa mieltä siitä, että pieni odottava (myönteinen) jännitys on pelkästään hyvästä! Silloin tavallaan tuntee elävänsä enemmän. Jos jännitys on tällaista, niin antaa jännityksen tulla.

        Jännittäminen voi mahdollisesti olla myös pelonsekaista ja lamauttavaa. Jos tällaisesta on kysymys, sitä on vaikea kokea myönteiseksi?

    • Vain tanssimassa

      Minulla kun ei ole tansseihin mennessä mitään odotuksia, eikä toiveita, niin eipä jännitä.

      • alku aina kankeaa

        Ei minullakaan muita odotuksia ole kuin, että saisin mahdollisimman paljon tanssia hyvien viejien kanssa.

      • Taidosta kiinni;
        alku aina kankeaa kirjoitti:

        Ei minullakaan muita odotuksia ole kuin, että saisin mahdollisimman paljon tanssia hyvien viejien kanssa.

        ..Monella tanssihaluisella ei ole taas kovinkaan paljon intoa viilata tyyliään:
        ensiksi on sanottava, että tanssimaan tulo on ehdottomasti edistystä, tanssi millä tyylillä tahansa;
        Mutta kun katsoo tanssinopettajien neuvoja, tuntuu, että heilläkin lienee vielä viilattavaa.
        Vuosikymmenien jälkeen aloimme, eräästä syystä, opetella paritanssia uudelleen, ja läksimme siitä, että opettelemme -8 askeleen Jiven;
        ja tutustumme Jitterbugin, L.indy Hopin, ja Fred Astairen maailmaan .
        Se muutti käsitykset kokonaan; Huomasin, että erään tanssinopettajan sana, jonka mukaan Suomalaisilla on vain yksi tanssityyli, "Parhaimmillaan," se on se "Voksi,", (ei Foksi,-) joka on jalostunut neljän askeleen humpaksi ;
        Nyt siitä on menossa taas uusi muunnos ; vain oikealle kääntyvä Humppa, , joka on orkestereilta lähes tuhonnut hyvän tanssimusiikin.

      • alku aina kankeaa
        Taidosta kiinni; kirjoitti:

        Mielestäni hyvän viejän tunnistaa mm. siitä, että hän lähtee alkuun liikkeelle mahdollisimman helpolla viennillä ja tunnusteltuaan daamin vietävyyttä ja taipuisuutta lisää "tehoja" vähitellen. On ihanaa daamina huomata pystyvänsä seuraamaan ja myötäilemään viejän liikettä. No mutta tämänhän tietävät kaikki, jotka oikeasti ovat tanssin lumoissa. Eilinen tanssi sujui taas odotetusti vaikka alussa niin jännitti.

    • oikeastaan

      Ei jännitä, mutta on sitä jotenkin herkempänä kuin myöhemmin illalla.

    • ...ei enää vuosikausiin ole jännittänyt, kuten ei niillä illan viimeisilläkään.

      Sensijaan silloin kun vielä kävin tuntemattomilla lavoilla tai tanssiravintoloissa, jännitti menomatkalla jonkin verran se, onko sellaisia tanssitettavia paikalla, joiden kanssa synkkaa ja homma sujuu.

      Hiukan enemmän tietysti tuo arvelutti tuntemattomaan paikkaan naistentansseihin mennessä.

      Nykyisin ei niitä uusia paikkoja juurikaan enää satu kohdalle, ja niissäkin harvoissa jokseenkin aina on muutama tuttu tanssijatar paikalla.

      Sitäpaitsi silmä on vuosien varrella sillä tavoin harjaantunut, että tuntemattomienkin joukosta melkoisen helposti pystyy erottamaan ne mukavasti tanssivat ja helposti vietävät.

      Uusina alalle pyrkivien olisikin syytä liikkua alkuun pareittain, jolloin ihan tyhjää iltaa ei tarvitse pelätä, ja askelluskin onnistuu heti kohdalleen, kun evään kanssa aloittaa.

      • pökkelökoipi

        kuka kulloinkin tulee hakemaan. Onneksi tanssijat ovat nykyään niin lokeroituneet taitoistensa seuraan, ettei esimerkiksi ole pelkoa, että Humppiksen kaltaiset virtuoosit lähestyisivät kaltaistani puujalkaa ;-)

    • tanssikävijä__

      mua jännittää se tuleekohan paikalle hyvännäkösiä naisia, ja minkälaisessa vireessä olen flirttailemisen suhteen. ( siis saanko naiset nauramaan ja tuntemaan ihastusta itseäni kohtaan).

    • Vaino Harha

      standardi- ja sitä vähänkin erikoisemmassa kuviossa kaikkein vaikeinta ja siten äärimmäisenkin mielenkiintoista ja stimuloivaa lienee se, että kuta paremmin sekä sen helkkarin komean herran että niitten todella upeitten daamien toimista kuvio tehdään, sitä enänpi vaatii se myöskinsä nuorten- ja vanhaintanssitaitoa tekijöiltään – täysin erillisten kuvioitten hallintakyvystä puhumattakaan. No voihan etenkin joku helkkarin komeista herroistamme varsinkin heikkoina ja sitä totisenpina nuorten- tahi vanhaintanssihetkinään herkutella siinä nuorten- ja vanhaintanssitilanteessaan hurjaa vauhtia ohikiitävällä ajatuksellaan siitä, ettei haluaisikaan täysillä päästellä ja voisi mukamas siten todella upeita daamejaan vähän säästellä. Joopa joo, mutta edes epähuomiossa se ei herra sitä niin tee, vaan alkaa asiaa senkään tarkemmin ajattelematta heilua täysin reilusti swengissä: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ei siitäkään kuviosta se herrakaan selviä hengissä kuitenkaan, mikäli tuollainen ilmaisumuotoilu tuossa kohdin sinänsä toki muutoinkin ansiokkaista nuorten- ja vanhaintanssitoimistanne suinkinsa sallitaan. Siis sallitaan: ei nuorten- eikä vanhainkaan tanssikuvioista selviä hengissä kukaan!

      Sitä helkkarin komeaa herraa ne todella upeat daamit hämmästyttävänkin pitkine ripsinensä jatkuvasti räpsivät. Nuorten- ja vanhaintanssimoittemme kurkot salakavalasti sitä herraa tökkivät ahteriin ja mielellänsä kohtiin sitäkin arenpiin. No ottaahan moni helkkarin komeista herroistamme lähtökohdaksi toki pelkän nuorten- ja vanhaintanssitunnelman, mutta silloin vielä varmemmin joutuu hän sen todella upean daaminsa kanssa seikkailuun sellaiseen, että siitä nuorten- ja vanhaintanssiaikuisetkin erittäinkin pitkälti puhuu keskinänsä salaa kuiskaillen. Joo, joo! Vaikka se ei herra jäitä ja lantrinkejakaan ehtinyt ois. Ja sehän se on yhteistä tuossa daamissa ja siinä herrassa, että ne ei siitäkään kuviosta selviä hengissä, koska yhdestäkään nuorten- tahi vanhaintanssikuviosta ei selviä hengissä kukaan.

      Tavallaan pahinta tai tietystikin itse kunkin nuorten- ja vanhaintanssinäkökannasta riippuen parasta siinä kuviossa erittäinkin pitkälti on, että kokoajan se ex-nuorten- ja vanhaintanssipartneri sinänsä toki hyvinkin ymmärrettävistä syistänsä tunnekuohuissansa on siitä helkkarin komeasta herrasta mukamas huolissaan ja kehuu sitä helkkarin komeaa herraa hulttioksi ja väittää, että kohta tuokin nuorten- ja vanhaintanssikuvio kauheankin pitkälti päättyy hirvittäviin kyyneliin ja siitä kuuluu bänx, bänx, kun se ajautuu herra jälleen kerran yhdelle kuuluisista nuorten- ja vanhainkin tanssiparisuhdanteisista kivikoistaan. Sen helkkarin komean herran mielestä pääasia kuitenkin on, että se kestää kuvio koko nuorten- ja vanhaintanssi-illan, sillä ei kai kenenkään toisenkaan nuorten- ja vanhaintanssikuvio sen enenpää kestä ja jos kestääkin, ei siitäkään kuviosta kukaan hengissä selviä, koska ei yhdestäkään nuorten- ja vanhaintanssikuviosta hengissä kuitenkaan selviä. Ei nuorten tahi vanhainkaan tanssikuvioista selviä hengissä! Eikä ainakaan missään nuorten- ja vanhaintanssijengissä voi yhdestäkään kuviosta selvitä hengissä. //Leskinen

      http://www.geocities.com/vaino.harha/EiElamastaSelviaHengissa.asx

      Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
      www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • Vaino Harha

        komea herra liian kiltti? Mahtaakohan sen komean herran olla vaikea sanoa noille todella upeille daameilleen ei? Olisiko mainitun herran syytä opetella pitämään noissa sekä nuorten- että vanhainkin tanssihaku- ja pakohässäköissä vähän paremmin puoliaan, tekemään jokseenkin selviä nuorten- ja vanhaintanssireittivalintoja ja ilmaisemaan melko jämerästi muitakin tarpeitansa kuten esimerkiksi nuorten- ja vanhaintanssitunnelmia entisestään kohottelevia jäitä ja lantrinkejakin? Tuntuuko tuo jotenkin tutulta? Nuorten- tahi vanhaintanssihädän ei siitä huolimatta välttämättä pidä jäädä juuri tuon näköiseksi: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että jokaisella melko komeallakin herralla on mahdollisuus oppia hyvissä ajoin tunnistamaan paitsi omia niin myöskinsä todella upeitten daamiensa sietorajoja.

        On toki totta, että jopa standarditanssimon erilaiset, nuorten- ja vanhaintanssitilanteet ja em tilanteiden väistämät luomat, täysin triviaalit ja sitä huomattavasti monimutkallisemmatkin nuorten- ja vanhaintanssikuviot voivat myöskinsä helkkarin komeaa herraa etenkin vähänkin tarkemmin ajateltuna kovasti paljon mietityttää: siinähän tulee sellaista pohtiessa erittäinkin pitkälti sille herralle mieleen niin, että kuinkakohan mahtaa herralle taaskin käydä nuorten- tahi vanhaintanssijana, viejänä, kaikille – ja todettakoon ohimennen, ettei niitä edes koko nuorten- ja vanhaintanssiura ja eräät muut urat huomioiden yhteensäkään niin montaa ollut ole, että siitä taaskin sellaista numeroa pitäisi tehdä – todella upeille daameillensa nöyränä nuorten- ja vanhainkin Tanssiritari-Pöxyliininä, ystävänä, uskottuna, nuorten- ja vanhaintanssiaikuisena, jne., jne., miten kukaan voi sillä tavalla jaksaa nuorten- ja vanhaintanssi-illasta toiseen ja niissä väleissäkin mitäilmeisimminkin kestää sellaista rääkkiä, miten kukaan voi olla niin tarpeellinen itselleen ja daameilleen?

        Tuollaisten kieltämättä hyvin huolestuttavien ajatusten ei pitäisi etenkään nuorten- ja vanhaintanssitunnelmien edistämismielessä antaa edes melko komeittenkaan herrain toimesta hämätä itseään ja siten johdatella melko huolettomiakin ajatuksia pois itse asiasta eli erittäinkin pitkälti nuorten- ja vanhaintanssista sekä kaikesta muusta mukavasta, mitä siihen liittyy: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ainakin monilla helkkarin komeilla herroillahan on täysin satunnaisiakin kokemuksia siittä, kuinka mukavalta tärkeinä pitelemiensä asioitten luottamuksellinen jakaminen daamiseurassa voi tuntua. Helkkarin komean herran ja todella upean daamin keskeinen nuorten- tahi vanhaintanssituki ja herran tilaisuus tulla sen todella upean daamin kanssa tutuksi ja daamin toimesta hieman huolta pidetyksi täydellisen sekä nuorten- että vanhaintanssiluottamuksellisuuden ilmapiirissä tekevät todella hyvää herralle kuin herralle.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • Vaino Harha
        Vaino Harha kirjoitti:

        ovat nuorten- ja vanhaintanssiuriensa varrella mitäilmeisimminkin huomanneet, että edes todella upeitten daamien asettamiin muotteihinhan ei ole varsinkaan tarkemmin ajateltuna helppo niin suurta nuorten- ja vanhaintanssiegoa ahtaa eikä edes melko vakituisen standardinuorten- tahi -vanhaintanssiparisuhteen normistoa todellakaan helppo ole edes helkkarinkaan komeain herrain toimista noudatella: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kaikesta näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä nähdystä päätellen juuri mainituista syistä hämmästyttävänkin monet herrat näyttävät yrittävän jopa epätoivoisen tietoisesti nuorten- ja vanhaintanssi-illoistansa toisiin piilotella ainakin kunkin herran omasta mielestä jumalaista komeuttansa, vaikka kaikkien nähtäväksi jätettynä siihen saakka salatusta komeudesta ällistyttävänkin häikäisevästi säteilevä nuorten- ja vanhaintanssimokarisma voisi valloillensa laskettuna valaista kokonaisia nuorten- ja vanhaintanssimoita ja mikä tärkeintä – kantajansa nuorten- tahi vanhaintanssielämän tahi molemmat ja useitten – no ei niitäkään niin montaa yhteensäkään tulisi olemaan, että yksistään sitä voisi pitää sen herran koko komeuden paljastamisperusteena – todella upeitten daamien.

        Nuorten- ja vanhaintanssimossa sijoittuminen on tuossakin mielessä eräs jopa täysin häpeilemättä helkkarin komean herran mielenkiintoisimmista nuorten- tahi vanhaintanssihaasteista: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että nuorten- ja vanhaintanssimossa sijoittuminen on paljon muutakin kuin oiva keino kerätä ansaitsemiaan katseita todella upeitten daamien tahoilta. Oikeaoppisella nuorten- ja vanhaintanssimoon sijoittumisella on ratkaiseva merkitys ns nuorten- ja vanhaintanssisinkkumarkkinoille pääsyyn tai varsinkin kateellisten sivullisten katsantokannasta riippuen ajautumiseen. Nuorten- ja vanhaintanssimoissa sijoittuminen on käytännössä erittäinkin pitkälti nuorten- ja vanhaintanssiriskien ja -hermojen sekä niitä vastaavien kriisien hallintaa.

        Melko komeankin herran kannattaisi pysähtyä sinne tanssimoon tullessaan hekeksi kaikessa rauhallisuudessansa narikkaan ja sieltä käsin silmäillä sen tanssimon tarjoamia mahdollisuuksia siihen tanssimoonsijoittumismielessä. Herran kannattaa arvioida eri pöytien ja nurkka- sekä välikonkien käyttömahdollisuudet. Erilaiset pylväät ovat varteenotettava vaihtoehto ylvään ja silti täysin nuorten- ja vanhaintanssihuolettoman näköistä nojailua silmälläpitäen paitsi eivät joonialaiset eivätkä savo-karjalaisesti koristeleikellyt: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ne upeat daamithan saattavat epähuomiossa kiinnittää kaiken huomionsa niihin savo-karjalaisiin koristeleikkauksiin ja joonialaisiin kiemuroihin.

        Oikeaoppisesti suoritetun nuorten- ja vanhaintanssimoon sijoittumisen kruunaa sen sijoittumispaikan nuorten- ja vanhaintanssijuhlakoristelu, joka nimestänsä huolimatta on parhaimmillaan hämmästyttävänkin huomaamaton ja vetää silti todella upeitten daamien katseita puoleensa kuin vetää aurinkoisella kedolla vielä tuoreuttansa höyryävä lehmänläjä kärpäsiä: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että juuri ja juuri kohtuullisella määrällä jäitä ja lantrikejakin on tässä mielessä ilmiömäinen vaikutus.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe