Ateistithan kieltävät kaiken yliluonnollisen ja ovat vastaan uskontoa, näin olen ymmärtänyt hyvinpitkälti.
Mites on, kun Enlannissa kuuluu olevan saatanan kirkko jossa monet (hevirokkaritkin) käyvät ja uhraavat veriuhreja saatanalle, on myös muutama kerta tullut ilmi että ihmisiäkin on tapettu rituaalimurhan merkeissä maailmalla jopa suomessakin.
Eikös tällaista "uskonnollista" touhua olisi syytä vastustaa voimakkaasti, ja oletteko tehneet mitään
tämänkaltaisen touhun estämiseksi.
Ateistit herätkää! vartiotorni kaatuu!
46
1274
Vastaukset
- e.k.v_
Ateistit eivät ole mikään hemmetin järjestö uskontoja vastaan.
Meillä on hallitus ja poliisi sitä varten että tuollaiset kultit saadaan lopetettua ja syylliset edesvastuuseen.
Minä en ole mitään tiettyä uskontoa vastaan. Niitä saa olla kunhan niiden toiminta ei ole valtiollista ja ne eivät riko ihmisoikeuksia, sanan- ja uskonnonvapautta.- melperi,.
vastauksesi oli järkevä,jopa lähimmäiset huomioonottava, kivaa muuten olla itseään viisaammassa seurassa.
OK. - e.k.v_
melperi,. kirjoitti:
vastauksesi oli järkevä,jopa lähimmäiset huomioonottava, kivaa muuten olla itseään viisaammassa seurassa.
OK.Mitä sinä melperi oikein ateisteista kuvittelet? Emme me ole mikään "Ihmiset uskontoja vastaan" organisaatio.
Maailma on täynnä kultteja joissa tapetaan ihmisiä joka päivä. Uskonnollisuuden nimissä kuolee varmaankin satoja ellei peräti tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa joka ikinen päivä. Tuhansia naisia ja heidän oikeuksiaan sekä ihmisarvojaan poljetaan surutta joka päivä jonkun jumalan nimissä.
Lapsia silvotaan, otetaan vaimoiksi ja uhrataan koko ajan. Joka sekunti joku varmastiki kärsii suurta fyysistä ja henkistä tuskaa ties minkä jumalan nimissä.
Ei ole kirkko kovasti ääntä pitänyt noiden ihmisten puolesta? Edes sinä et ole niistä ennen tätä täällä puhunut. Nyt olet lukenut jostain yksittäisestä lahkosta ja tulet tänne meuhkaamaan kun "te ateistit" ette tee mitään vaikka olette uskontoja vastaan.
Jopa sinun rakastamasi kristinuskon Jumalan nimissä tehdään joka päivä pahaa.
Pitäisikö nyt mennä kirkolle huutamaan kirkon toiminnan lakkauttamista tuon takia? - e.k.v_

Pitäisikö nyt mennä kirkolle huutamaan kirkon toiminnan lakkauttamista tuon takia?
Sori jos tuli tuplapostaus. suomi24 qsee taas - Kössönöm
e.k.v_ kirjoitti:
Mitä sinä melperi oikein ateisteista kuvittelet? Emme me ole mikään "Ihmiset uskontoja vastaan" organisaatio.
Maailma on täynnä kultteja joissa tapetaan ihmisiä joka päivä. Uskonnollisuuden nimissä kuolee varmaankin satoja ellei peräti tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa joka ikinen päivä. Tuhansia naisia ja heidän oikeuksiaan sekä ihmisarvojaan poljetaan surutta joka päivä jonkun jumalan nimissä.
Lapsia silvotaan, otetaan vaimoiksi ja uhrataan koko ajan. Joka sekunti joku varmastiki kärsii suurta fyysistä ja henkistä tuskaa ties minkä jumalan nimissä.
Ei ole kirkko kovasti ääntä pitänyt noiden ihmisten puolesta? Edes sinä et ole niistä ennen tätä täällä puhunut. Nyt olet lukenut jostain yksittäisestä lahkosta ja tulet tänne meuhkaamaan kun "te ateistit" ette tee mitään vaikka olette uskontoja vastaan.
Jopa sinun rakastamasi kristinuskon Jumalan nimissä tehdään joka päivä pahaa.
Pitäisikö nyt mennä kirkolle huutamaan kirkon toiminnan lakkauttamista tuon takia?Uskikset niin lahjakkaasti ummistavat silmänsä siltä, miten juuri uskonnot aiheuttavat kaikenlaista sortamista ja pahaa. Koska nimenomaan sekä kristinuskoon ja islamiin tämä sorto liittyy jo niihin opinkappaleisiin.
Joku täällä kerran meuhkasi, että miksi te ateistit ette mene auttamaan musliminaisia sinne, missä heitä sorretaan. Kyllä on meikäläisen aivan turha mennä Teheranin torille huutamaan iskulauseita, kun tuntuu siltä, ettei kohta saa enää Suomessakaan sanoa mitä ajattelee fundiksista.
Poliitikot eivät hoida hommiaan, on aivan turha syyllistää ateisteja siitä, että musliminaisia sorretaan. - melperi,.
e.k.v_ kirjoitti:
Mitä sinä melperi oikein ateisteista kuvittelet? Emme me ole mikään "Ihmiset uskontoja vastaan" organisaatio.
Maailma on täynnä kultteja joissa tapetaan ihmisiä joka päivä. Uskonnollisuuden nimissä kuolee varmaankin satoja ellei peräti tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa joka ikinen päivä. Tuhansia naisia ja heidän oikeuksiaan sekä ihmisarvojaan poljetaan surutta joka päivä jonkun jumalan nimissä.
Lapsia silvotaan, otetaan vaimoiksi ja uhrataan koko ajan. Joka sekunti joku varmastiki kärsii suurta fyysistä ja henkistä tuskaa ties minkä jumalan nimissä.
Ei ole kirkko kovasti ääntä pitänyt noiden ihmisten puolesta? Edes sinä et ole niistä ennen tätä täällä puhunut. Nyt olet lukenut jostain yksittäisestä lahkosta ja tulet tänne meuhkaamaan kun "te ateistit" ette tee mitään vaikka olette uskontoja vastaan.
Jopa sinun rakastamasi kristinuskon Jumalan nimissä tehdään joka päivä pahaa.
Pitäisikö nyt mennä kirkolle huutamaan kirkon toiminnan lakkauttamista tuon takia?tottahan se valitettavasti on että jonkun Jumalan nimissä kuolee ihmisiä varmaan joka päivä.
En minä muuten mitään meuhkaa kunhan vain halusin saada aikaan keskustelua jossa taisin onnistuakkin.
Enkä muuten edusta mitään lahkoa enkä kirkkokuntaa,
raamatun ilmoittamaan Jumalaan uskon ja Jeesus on hänen kasvonsa jotka Hän on ihmisille näyttänyt itsestään. Jeesus ei ole tappanut ketään eikä ole minuakaan ketään kehottanut tappamaan. melperi,. kirjoitti:
tottahan se valitettavasti on että jonkun Jumalan nimissä kuolee ihmisiä varmaan joka päivä.
En minä muuten mitään meuhkaa kunhan vain halusin saada aikaan keskustelua jossa taisin onnistuakkin.
Enkä muuten edusta mitään lahkoa enkä kirkkokuntaa,
raamatun ilmoittamaan Jumalaan uskon ja Jeesus on hänen kasvonsa jotka Hän on ihmisille näyttänyt itsestään. Jeesus ei ole tappanut ketään eikä ole minuakaan ketään kehottanut tappamaan.hahmo eikä näin ollen ole tappanut omin pikku kätösin tai loitsuin ketään.
Ko. sadussahan Jesse taisi ajaa lauman sikoja mereen ja hänen isänsä sitten jo murhasikin laajemmalta, kokonaisia kansakuntia ja taisi kerran koko ihmiskunnankin paria poikkeusta lukuunottamatta murhata.
Onneksi kyse kyitenkin on sadusta.
lähdemme ensi viikolla sinne Enlantiin(?) ristiretkelle!
Eikös ne saatanaan uskovat usko samalla jumalaankin?Teotwawki kirjoitti:
saatanalla on ateisimin kanssa? Emme usko edes saatanaan. Saatana on uskovaisten keksintö.
yhtään mitään!
Onko joku väittänyt niin?keiky3 kirjoitti:
yhtään mitään!
Onko joku väittänyt niin?mutta olenkohan minä nyt laittanut sinulle viestin, joka on tarkoitettu jollekin uskikselle. Sori jos tässä on joku väärinkäsitys. En muista miten tuo jutun ajattelin, mutta varmasti ei ollut tarkoitettu sinulle. Siitä saatanastahan ne puhuvat, uskikiset meinaan. Vertaavat meitä saatananpalvojiin, vaikka saatanan palvontahan uskonnollista toimintaa sekin.
Teotwawki kirjoitti:
mutta olenkohan minä nyt laittanut sinulle viestin, joka on tarkoitettu jollekin uskikselle. Sori jos tässä on joku väärinkäsitys. En muista miten tuo jutun ajattelin, mutta varmasti ei ollut tarkoitettu sinulle. Siitä saatanastahan ne puhuvat, uskikiset meinaan. Vertaavat meitä saatananpalvojiin, vaikka saatanan palvontahan uskonnollista toimintaa sekin.
ei se mitään... errare humanum est.
Kaikki fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa harjoittavat kristilliset yhteisöt ovat vastustettavia, mutta en ymmärrä kristityn motiivia usuttaa ateisteja toisen kristinuskoon pohjautuvan yhteisön kimpuun.
- melperi,.
ole mitään vikaa, mutta tarkka tutkiminen mikä tai mitkä on niitä yhteisöjä jossa tehdään oikeesti pahaa lähimmäiselle.
- ertert
melperi,. kirjoitti:
ole mitään vikaa, mutta tarkka tutkiminen mikä tai mitkä on niitä yhteisöjä jossa tehdään oikeesti pahaa lähimmäiselle.
Laitahan nyt sitten linkki, kun olet niin tietoinen tuosta saatanan kirkosta jne.
- melperi,.
ertert kirjoitti:
Laitahan nyt sitten linkki, kun olet niin tietoinen tuosta saatanan kirkosta jne.
edes linkkiä tiijä, olen vai kuullut"viisaampien" juttuja noista että USA:ssakin olisi saatanan kirkkoja.
Ainakin jotkut saarnaajat on sanoneet että niitä on tullut trollamaan jopa uskovaisten kokouksiin. - e.k.v_
melperi,. kirjoitti:
edes linkkiä tiijä, olen vai kuullut"viisaampien" juttuja noista että USA:ssakin olisi saatanan kirkkoja.
Ainakin jotkut saarnaajat on sanoneet että niitä on tullut trollamaan jopa uskovaisten kokouksiin.Tuollaisia lahkoja on, siitä ei käy kiistelemän.
Kannattaa googlailla, niin rupeaa juttua löytymään. - ertert
melperi,. kirjoitti:
edes linkkiä tiijä, olen vai kuullut"viisaampien" juttuja noista että USA:ssakin olisi saatanan kirkkoja.
Ainakin jotkut saarnaajat on sanoneet että niitä on tullut trollamaan jopa uskovaisten kokouksiin.melperi kirjoittelee:
"mutta tarkka tutkiminen mikä tai mitkä on niitä yhteisöjä"
"edes linkkiä tiijä, olen vai kuullut"viisaampien" juttuja"
- Hevirokkari
"Ateistithan kieltävät kaiken yliluonnollisen ja ovat vastaan uskontoa, näin olen ymmärtänyt hyvinpitkälti."
Olet ymmärtänyt oikein, hyvin pitkälti.
"Mites on, kun Enlannissa kuuluu olevan saatanan kirkko jossa monet (hevirokkaritkin) käyvät ja uhraavat veriuhreja saatanalle..."
Annatko osoitteen?
"...ihmisiäkin on tapettu rituaalimurhan merkeissä maailmalla jopa suomessakin."
Muistuu mieleen hiljattainen uutinen Yhdysvalloista, missä pieni lapsi sai kuolla nälkään, koska ei oppinut sanomaan aamen.
"Eikös tällaista "uskonnollista" touhua olisi syytä vastustaa voimakkaasti, ja oletteko tehneet mitään
tämänkaltaisen touhun estämiseksi."
Kaikkea uskonnollista touhua on syytä vastustaa. Se on vahingollista sekä meille itsellemme, että ympäristöllemme.- melperi,.
äärihevarit on julkisesti tunnustaneet osallistuvansa mustaan messuun.
- ertert
melperi,. kirjoitti:
äärihevarit on julkisesti tunnustaneet osallistuvansa mustaan messuun.
Voisit nyt laittaa jonkun linkin, etkä vain vihjailisi. Ei tässä jaksa yhden hihhulin sanomisten perään lähteä etsimään.
- Kössönöm
ollut oikeusjuttuja ihmisuhreista, oletko kuullut?
- melperi,.
suomessa, jokuvuosi sitten ainakin yksi, jossa asianomaiset tunnustivat tekonsa.
- Kössönöm
melperi,. kirjoitti:
suomessa, jokuvuosi sitten ainakin yksi, jossa asianomaiset tunnustivat tekonsa.
Kuka, mitä, milloin?
Kössönöm kirjoitti:
Kuka, mitä, milloin?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvink%C3%A4%C3%A4n_paloittelusurma
Pitäähän sitä nyt huolissaan olla kun kymmenen vuotta sitten Suomessa oli yks tämmönen juttu. Ja kun lasketaan että Suomessa on sentään 5 miljoonaa ihmistä, ja viimeseen kymmeneen vuoteen yksi tämmöinen tapaus niin vuositasolla se tekee 1/5milj/10 = 0,00000002% rituaalimurhaa vuodessa per asukas. Huolestuttavan yleistä, ja vaatii välittömiä toimenpiteitä!- Kössönöm
Whitewash kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvink%C3%A4%C3%A4n_paloittelusurma
Pitäähän sitä nyt huolissaan olla kun kymmenen vuotta sitten Suomessa oli yks tämmönen juttu. Ja kun lasketaan että Suomessa on sentään 5 miljoonaa ihmistä, ja viimeseen kymmeneen vuoteen yksi tämmöinen tapaus niin vuositasolla se tekee 1/5milj/10 = 0,00000002% rituaalimurhaa vuodessa per asukas. Huolestuttavan yleistä, ja vaatii välittömiä toimenpiteitä!tällä jutulla on jonkun lontoolaisen musiikkitapahtuman kanssa? Tuossa linkissä sanottiin näin:
"Verityön tekijöihin kuuluneet tuolloin 23-vuotias Jarno Elg, 20-vuotias mäntsäläläinen Mika Kristian Riska, 17-vuotias järvenpääläinen Terhi Johanna Tervashonka (s. marraskuussa 1981) sekä julkisuudessa tuntemattomaksi jäänyt 16-vuotias keravalaispoika joivat kiljua järvenpääläisessä asunnossa ja kuuntelivat black metal -musiikkia. Tämän jälkeen seurue siirtyi helluntaiseurakunnan ylläpitämään, nuorisolle suunnattuun teetupaan. Epäillyt ja uhri lähtivät junalla kello 23 jälkeen Hyvinkäälle."
- Eikö kellekään tullut mieleen, että hellarit sekoittivat noitten tyyppien pään? Kössönöm kirjoitti:
tällä jutulla on jonkun lontoolaisen musiikkitapahtuman kanssa? Tuossa linkissä sanottiin näin:
"Verityön tekijöihin kuuluneet tuolloin 23-vuotias Jarno Elg, 20-vuotias mäntsäläläinen Mika Kristian Riska, 17-vuotias järvenpääläinen Terhi Johanna Tervashonka (s. marraskuussa 1981) sekä julkisuudessa tuntemattomaksi jäänyt 16-vuotias keravalaispoika joivat kiljua järvenpääläisessä asunnossa ja kuuntelivat black metal -musiikkia. Tämän jälkeen seurue siirtyi helluntaiseurakunnan ylläpitämään, nuorisolle suunnattuun teetupaan. Epäillyt ja uhri lähtivät junalla kello 23 jälkeen Hyvinkäälle."
- Eikö kellekään tullut mieleen, että hellarit sekoittivat noitten tyyppien pään?Nimimerkki melperi tuossa vain mainitsi että muutamia tapauksia on ollut, ja Suomessakin pari vuotta sitten. Sitä varten kaivoin tuon Hyvinkään tapauksen esille. En todellakaan tiedä miten se liittyi alkuperäiseen aiheeseen, mutta melperi siihen viittasi, joten hän voinee vastata omasta puolestaan, oliko tämä se juttu jota hän tarkoitti, ja kuinka se nyt sitten liittyi hänen alkuperäiseen juttuunsa.
- e.k.v_
Kössönöm kirjoitti:
tällä jutulla on jonkun lontoolaisen musiikkitapahtuman kanssa? Tuossa linkissä sanottiin näin:
"Verityön tekijöihin kuuluneet tuolloin 23-vuotias Jarno Elg, 20-vuotias mäntsäläläinen Mika Kristian Riska, 17-vuotias järvenpääläinen Terhi Johanna Tervashonka (s. marraskuussa 1981) sekä julkisuudessa tuntemattomaksi jäänyt 16-vuotias keravalaispoika joivat kiljua järvenpääläisessä asunnossa ja kuuntelivat black metal -musiikkia. Tämän jälkeen seurue siirtyi helluntaiseurakunnan ylläpitämään, nuorisolle suunnattuun teetupaan. Epäillyt ja uhri lähtivät junalla kello 23 jälkeen Hyvinkäälle."
- Eikö kellekään tullut mieleen, että hellarit sekoittivat noitten tyyppien pään?Mielenkiintoista että tuosta heavymetallista saadaan aina se paha. Rikokset kuitenkin kait tekee suurimmaksi osaksi vallan toisenlaista musiikkia kuunteleva väki.
Tampereella (sauna-open), seinäjoella (provinssi), vaasassa (rock perry) ja helsingissä (tuska ja miljoona muuta) taksikuskit oikein kehuvat kuinka ne pitkätukat ovat parhaita asiakkaita mitä he voisivat edes kuvitella.
Eräs taksikuski mansessa oikein innostui kehumaan että koskaan ei ole hänen yli 10v urallaan ollut mitään ongelmia rokkareiden ja heavymiesten kanssa. Ovat kiltisti kyydissä, juttelevat mukavia ja antavat vielä yleensä juomarahaakin päälle. Joskus harvoin on joku hörökänninen vähän korottanut ääntään niin muu kaveriporukka on käskenyt olemaan hiljaa.
Sanoi että rock ja heay baareista on mukava hakea porukkaa kun tietää kuinka leppoista sakkia sieltä tulee.
Toisin on sitten kun keski-ikäisten tanssiravintoloista tai K18 "pillubaareista" menee kyytiläisiä hakemaan. Aina on kuulemma koko ajan jotain kränää niiden kanssa.
Ikäni noissa piireissä pyörineenä, tuo ei ollut minulle yllätys. - Kössönöm
Whitewash kirjoitti:
Nimimerkki melperi tuossa vain mainitsi että muutamia tapauksia on ollut, ja Suomessakin pari vuotta sitten. Sitä varten kaivoin tuon Hyvinkään tapauksen esille. En todellakaan tiedä miten se liittyi alkuperäiseen aiheeseen, mutta melperi siihen viittasi, joten hän voinee vastata omasta puolestaan, oliko tämä se juttu jota hän tarkoitti, ja kuinka se nyt sitten liittyi hänen alkuperäiseen juttuunsa.
Ymmärsin kyllä ja siksi en malttanutkaan olla kysymättä, että eikö hellareilla ollut osaa tähän tapahtumaan.
- Kössönöm
e.k.v_ kirjoitti:
Mielenkiintoista että tuosta heavymetallista saadaan aina se paha. Rikokset kuitenkin kait tekee suurimmaksi osaksi vallan toisenlaista musiikkia kuunteleva väki.
Tampereella (sauna-open), seinäjoella (provinssi), vaasassa (rock perry) ja helsingissä (tuska ja miljoona muuta) taksikuskit oikein kehuvat kuinka ne pitkätukat ovat parhaita asiakkaita mitä he voisivat edes kuvitella.
Eräs taksikuski mansessa oikein innostui kehumaan että koskaan ei ole hänen yli 10v urallaan ollut mitään ongelmia rokkareiden ja heavymiesten kanssa. Ovat kiltisti kyydissä, juttelevat mukavia ja antavat vielä yleensä juomarahaakin päälle. Joskus harvoin on joku hörökänninen vähän korottanut ääntään niin muu kaveriporukka on käskenyt olemaan hiljaa.
Sanoi että rock ja heay baareista on mukava hakea porukkaa kun tietää kuinka leppoista sakkia sieltä tulee.
Toisin on sitten kun keski-ikäisten tanssiravintoloista tai K18 "pillubaareista" menee kyytiläisiä hakemaan. Aina on kuulemma koko ajan jotain kränää niiden kanssa.
Ikäni noissa piireissä pyörineenä, tuo ei ollut minulle yllätys.tuolla tavalla. Minä käyn tanssimassa vanhan tanssimusiikin tahtiin ja olen erittäin rauhallinen ja kiltti ja kohtelias ihminen.
Mutta joo, tuollainen leimaaminen jonkun musiikin pohjalta on ääliömäistä. - Rattiveivari
e.k.v_ kirjoitti:
Mielenkiintoista että tuosta heavymetallista saadaan aina se paha. Rikokset kuitenkin kait tekee suurimmaksi osaksi vallan toisenlaista musiikkia kuunteleva väki.
Tampereella (sauna-open), seinäjoella (provinssi), vaasassa (rock perry) ja helsingissä (tuska ja miljoona muuta) taksikuskit oikein kehuvat kuinka ne pitkätukat ovat parhaita asiakkaita mitä he voisivat edes kuvitella.
Eräs taksikuski mansessa oikein innostui kehumaan että koskaan ei ole hänen yli 10v urallaan ollut mitään ongelmia rokkareiden ja heavymiesten kanssa. Ovat kiltisti kyydissä, juttelevat mukavia ja antavat vielä yleensä juomarahaakin päälle. Joskus harvoin on joku hörökänninen vähän korottanut ääntään niin muu kaveriporukka on käskenyt olemaan hiljaa.
Sanoi että rock ja heay baareista on mukava hakea porukkaa kun tietää kuinka leppoista sakkia sieltä tulee.
Toisin on sitten kun keski-ikäisten tanssiravintoloista tai K18 "pillubaareista" menee kyytiläisiä hakemaan. Aina on kuulemma koko ajan jotain kränää niiden kanssa.
Ikäni noissa piireissä pyörineenä, tuo ei ollut minulle yllätys.Perus justintimberlaket ja britneyt saa aikaan paljon enempi agressiivisia ja negatiivisia ajatuksia (haluaisin tappaa jonkun) kuin vaikkapa ihan rehellinen IronMaiden :)
- hemmo
"Enlannissa kuuluu olevan saatanan kirkko jossa monet (hevirokkaritkin) käyvät ja uhraavat veriuhreja saatanalle"
Miksi hevirokkarit kiehtovat teitä uskovaisia niin paljon? Kuuntele vähän Black Sabbathia:
http://www.youtube.com/watch?v=0tmCAgWLIiU&feature=related
"Eikös tällaista "uskonnollista" touhua olisi syytä vastustaa voimakkaasti, ja oletteko tehneet mitään tämänkaltaisen touhun estämiseksi."
Kristilliseen mytologiaanhan tuo saatanan palvonta perustuu, joten saatanan palvojat ovat kyllä enemmänkin kristittyjen vastuulla, kuin ateistien. Itse en koe tuota sen vaarallisemmaksi kuin muitakaan lahkoja tai lohkoja, joten miksi käyttäisin aikaani joidenkin saatananpalvojien touhujen estämiseksi? muutkin tekevät vääryyttä, joten meidän vääriin tekoihimme ei ole syytä kiinnittää huomiota ja ne ovatitseasiassa oikeutettuja. Onhan meillä Jumala.
- e.k.v_
Luulenpa että jos melperille osoittaisi kuinka paljon maailmassa tapahtuu pahaa uskontojen nimissä niin hänen psyykkeelleen se voisi olla jo liikaa.
Mikä lie pumpulissa kasvanut... - Kössönöm
e.k.v_ kirjoitti:
Luulenpa että jos melperille osoittaisi kuinka paljon maailmassa tapahtuu pahaa uskontojen nimissä niin hänen psyykkeelleen se voisi olla jo liikaa.
Mikä lie pumpulissa kasvanut...luulen ma.
- puusilimä
e.k.v_ kirjoitti:
Luulenpa että jos melperille osoittaisi kuinka paljon maailmassa tapahtuu pahaa uskontojen nimissä niin hänen psyykkeelleen se voisi olla jo liikaa.
Mikä lie pumpulissa kasvanut...pääsee alkuun.
http://listverse.com/religion/8-atrocities-committed-in-the-name-of-religion/
ja tästä vähän videota:
*The Root Of All Evil*
Professor Richard Dawkins, Chair of the Public Understanding of Science at Oxford and world-renowned evolutionary biologist, is no stranger to controversy. In this contentious two-part series, Dawkins decribes God as the most unpleasant fictional character of all and launches a wholehearted attack on religion as the cause for much of the pain and suffering in the world.
http://thepiratebay.org/torrent/3434721/The_Root_of_All_Evil - puusilimä
puusilimä kirjoitti:
pääsee alkuun.
http://listverse.com/religion/8-atrocities-committed-in-the-name-of-religion/
ja tästä vähän videota:
*The Root Of All Evil*
Professor Richard Dawkins, Chair of the Public Understanding of Science at Oxford and world-renowned evolutionary biologist, is no stranger to controversy. In this contentious two-part series, Dawkins decribes God as the most unpleasant fictional character of all and launches a wholehearted attack on religion as the cause for much of the pain and suffering in the world.
http://thepiratebay.org/torrent/3434721/The_Root_of_All_Eviltuohon dawkinsin dukomenttiin
http://www.moviesfoundonline.com/root_of_all_evil1.php
näkyy suoraan selaimessa. - e.k.v_
puusilimä kirjoitti:
tuohon dawkinsin dukomenttiin
http://www.moviesfoundonline.com/root_of_all_evil1.php
näkyy suoraan selaimessa.Ei lähde pyörimään jostain syystä. Saatoin tosin mokata wincodekkien eilen kun uuden masiinan ostin ja käyttiksen kanssa kun on vähän muutakin ongelmaa.
- puusilimä
e.k.v_ kirjoitti:
Ei lähde pyörimään jostain syystä. Saatoin tosin mokata wincodekkien eilen kun uuden masiinan ostin ja käyttiksen kanssa kun on vähän muutakin ongelmaa.
kun se on flashplayer joka puuttuu.. ehkä?
minen tiedä noista windowseista oikein.. mulla ainakin firefoxissa on flashplugin ja ei kai se muuta tarvitse.. - e.k.v_
puusilimä kirjoitti:
kun se on flashplayer joka puuttuu.. ehkä?
minen tiedä noista windowseista oikein.. mulla ainakin firefoxissa on flashplugin ja ei kai se muuta tarvitse..Lainaus: "minen tiedä noista windowseista oikein"
Enpä minäkään joten lienemme sujut. Olin vahingossa asentanut "swfdec-flash" pluginin mutta kun poistin sen ja asensin "flashplugin-nonfree" niin toimii tuliketulla ja epiphanyllä ainakin. - puusilimä
e.k.v_ kirjoitti:
Lainaus: "minen tiedä noista windowseista oikein"
Enpä minäkään joten lienemme sujut. Olin vahingossa asentanut "swfdec-flash" pluginin mutta kun poistin sen ja asensin "flashplugin-nonfree" niin toimii tuliketulla ja epiphanyllä ainakin.näin sen pitääkin olla :)
sorge.. luulin sinnuu ihan tavantallaajaksi :$
my bääd - puusilimä
puusilimä kirjoitti:
näin sen pitääkin olla :)
sorge.. luulin sinnuu ihan tavantallaajaksi :$
my bäädettä meinasin tuohon yhteen läppäriin *ihan harjoituksen vuoksi* ettei opit unohdu pistää gentoon ihan "nollasta".. taas kerran *huoh*.. mut siit on aikaa kun viimeks..
onneks mun ukko on kans ihan friikki nii se ymmärtää kun tuherran näiden kans(ja neuvookin välillä, vaikka MINÄHÄN EN NEUVOJA KAIPAA..KELE! TUU SIIHE NEUVVOO NI SAAT TURPSADFJHSIUOER#%"&!!!! TANA! :D:D:D..)
njoo.. kunhan kerroin.. kiinnosti varmaan ihan vitusti :D - e.k.v_
puusilimä kirjoitti:
näin sen pitääkin olla :)
sorge.. luulin sinnuu ihan tavantallaajaksi :$
my bäädSanotaanko jotta distroja on tullut kokeiltua tarpeeksi. Niin paljon, etten sitä distro-rallia enää jaksa vaan käytän yhtä niistä joka miellyttää sopivasti ;)
- puusilimä
kristittyjen puuhaa tuo saatananpalvonta..
ateisti ei kiellä yliluonnollista.
ateisti ei usko jumaliin.
siinä se lyhykäisyydessään.
jäikö jotain epäselväksi? - e.k.v_
Ei olisi mitään linkkiä heittää tai edes nimeä tuolle lahkolle? En ole moisesta kuullutkaan joten voisi olla kiinnostavaa lukea millaisia hörhöjä nuo ovat.
Tuollaisista kyllä kulkee urbaania legendaa joten kannattaa miettiä mitä uskoo ja mitä ei ;) - apina
Tekstisi on hyvä esimerkki siitä mitä raamatun satuhahmojen seikkailut saavat aikaan todellisuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039