Lavatanssiharrastus tauolla

tangotiina

Oletko sinä kokenut kyllästymistä lavatanssiin jossakin vaiheessa? Jäikö tanssi kokonaan sivuun vai palasitko aktiiviharrastajaksi jossakin vaiheessa? Miksi jätit tanssin? Mikä sai sinut uudelleen tanssin pariin?

En olisi uskonut löytäväni itseäni siitä tilasta, että ei teekään mieli lähteä tanssimaan. Nyt tätä on jatkunut 2 kk ja edelleenkään lavat eivät vedä puoleensa vaikka takana on monia vuosia, jolloin ollen ollut lavalla ja harjoituksissa 2-5 kertaa viikossa. Olen kuvitellut, että tanssista en luovu - edes ajoittain - kuin pakon edessä mutta nyt pidän taukoa vapaaehtoisesti.

Miksi? - Siksi, että minusta alkoi tuntua viime talven ja kevään aikana, että lavatanssiharrastus oli muuttanut elämääni perin yksipuoliseksi. Huomasin, että monet muut itselleni tärkeät asiat tuppasivat jäämään sivuun: muut ihmissuhteet, harrastukset ym.
Vaativa työ vaatii kunnon levon mutta yöunet tuppasivat jäämään lyhyeksi tanssien vuoksi. Väsyin. Osansa oli silläkin, että monista yrityksistä huolimatta en löytänyt sellaista tanssipartneria, jonka kanssa olisi voinut paneutua tanssin haasteisiin yhä enemän ja jatkossa kilpailla lavatanssissa.

Arvelen jossakin vaiheessa palaavani lavatanssin pariin mutta vielä vaan ei ole sen aika. Toistaiseksi nautin siitä, että vuorokaudenrytmi on suht´ normaali, että käytän aikaani muihin harrastuksiin. Liikunta on kyllä mukana matkassa monessa muodossa - vaan ei tanssi. ... On tämä outo tunne ja tilanne.

12

3349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kai tanssi ole mitenkään erityisasemassa muihin harrastuksiin verrattuna.

      Ihmisluonteesta ja lajiin paneutumisesta tämä kaikki varmaan on kiinni. Toiset vaan ottaa homman niin tosissaan, että siihen muodostuu viha-rakkaus- suhde.

      Lajiin mennään mukaan kaikella volyymilla, kaikilla ruumiinosilla. Sitten saattaa yllättää tyhjyys jossain kohtaa, homma ei etenekään enää tai jotain.

      Pieni lepotauko tekee varmasti hyvää.

      Itse mietin tuota parin hankkimista tällä hetkellä. Jos haluat syventää tanssitaitoa jne taitaa se oman parin hankkiminen olla edessä, vaikka ei sinne kilpapuolelle menisikään!

      • "omituista"

        Kiinnostus tanssiin on minusta aitoa kun se on tosiaan kiinnostus tanssiin.

        Onkohan se tapa millä monet käy "vain tanssimassa" juuri sitä vai sen parinhankinnan peittelyä tanssin nimellä?

        Olen myös tanssinut monet vuodet tosi ahkerasti ja lähes aina törmään tanssijoihin jotka ovat hakemassa paria, tanssiparia,seksikumppania, korviketta "ukolle/akalle". tai pika parisuhdetta. Yhtään ehdotusta tai sanontaa en ole kuullut 6-7 vuoden aikana että haluaisi tanssiharjoitukseen paria oikeasti.!

        Sitä tosiaan olen myös odottanut ja olen kyllä itse tuonut esiin tanssiharrastusparin puuttumisen vaikka kilpailuihin asti.

        Niinkuin edellä kerrottiin, on kyllästyminen kohdannut ja sehän on selvä sillä moiseen on samat syyt kuin muihinkin asioihin. Hinta,sekä vaihteluhalu,tai suuntaminen kiinnostus toisiin asioihin.

        Tuo tyhjyys mikä tulee, niin tuleeko se siihen ettei löytynyt sitä mitä haettiin sieltä?

      • samoihin kuvoihin väsähtänyt
        "omituista" kirjoitti:

        Itse väsähdin kesän jälkeen lavatanssiin oikein kunnolla. Tuli tanssittua liikaa liian useita viikkoja jatkuvasti ja väsymys ja pettymyskin tuli. Vähän kaihertaa kun nyt katselee kurssi-ilmoituksia, mutta kun ei ole sitä omaa paria, niin ei ole. Paritanssia ei voi harrastaa ilman paria. Eikä sitä sieltä myöskään löytynyt lukuisista tanssi-illoista huolimatta. Ei se ole sen helpompaa sitä uutta parisuhdetta sieltä lavalta löytää kuin jostakin seurustelupalstoilta. Miellyttävän naamavärkin ja kokonaisuuden yms lisäksi mittaillaan taitotasoa ja askelten yhteensopivuutta livenä jne

        Nyt kun ei jaksa niitä samoja paikkoja, samoja ihmisiä, samoja bändejä, samoja tapoja samoja...samoja... samoja... nythän on keksittävä ihan uudet kuviot ja annettava aikaa aikaisemmille harrastuksille, löydettävä nekin uudelleen. Ne ei ole ainakaan minulla niin kansoitettuja kuin lavat.

        Usean vuoden ajan lavat ovat olleet lähes toinen olohuoneeni. Kun oli vähänkään omaa aikaa suunnistin lavoille, tuttuun ja turvalliseen,koskaan ei tarvinnut olla yksin, niitten säännöllisenä toistuvien asioiden parissa. Yksinäiseltä ja tyhjältä tuntuu nyt, täytyy myöntää. Mutta alustakaan ei lavarumbaa jaksa aloittaa. Johan ne kuviot on nähty ja tullut nähdyksi mitä sieltä käteen jää.

        Toivon joskus tanssikipinän löytyvän kuitenkin uudelleen ja tanssiahan voi muuallakin kuin vain lavoilla tyrkyttäen.

      • on hieno asia
        samoihin kuvoihin väsähtänyt kirjoitti:

        Kun on oma pari ja yhteinen harrastus tanssi se on hienoa. Voi kotonakin harjoitella kuvioita ei niitä muuten tule kunnolla opittua.Kurssitkin antaa enemmän kun oppii opetetut asiat oikein ja ne voi kotona kerrata niin että jää varmasti mieleen.

      • paria kurssilla
        samoihin kuvoihin väsähtänyt kirjoitti:

        Itse väsähdin kesän jälkeen lavatanssiin oikein kunnolla. Tuli tanssittua liikaa liian useita viikkoja jatkuvasti ja väsymys ja pettymyskin tuli. Vähän kaihertaa kun nyt katselee kurssi-ilmoituksia, mutta kun ei ole sitä omaa paria, niin ei ole. Paritanssia ei voi harrastaa ilman paria. Eikä sitä sieltä myöskään löytynyt lukuisista tanssi-illoista huolimatta. Ei se ole sen helpompaa sitä uutta parisuhdetta sieltä lavalta löytää kuin jostakin seurustelupalstoilta. Miellyttävän naamavärkin ja kokonaisuuden yms lisäksi mittaillaan taitotasoa ja askelten yhteensopivuutta livenä jne

        Nyt kun ei jaksa niitä samoja paikkoja, samoja ihmisiä, samoja bändejä, samoja tapoja samoja...samoja... samoja... nythän on keksittävä ihan uudet kuviot ja annettava aikaa aikaisemmille harrastuksille, löydettävä nekin uudelleen. Ne ei ole ainakaan minulla niin kansoitettuja kuin lavat.

        Usean vuoden ajan lavat ovat olleet lähes toinen olohuoneeni. Kun oli vähänkään omaa aikaa suunnistin lavoille, tuttuun ja turvalliseen,koskaan ei tarvinnut olla yksin, niitten säännöllisenä toistuvien asioiden parissa. Yksinäiseltä ja tyhjältä tuntuu nyt, täytyy myöntää. Mutta alustakaan ei lavarumbaa jaksa aloittaa. Johan ne kuviot on nähty ja tullut nähdyksi mitä sieltä käteen jää.

        Toivon joskus tanssikipinän löytyvän kuitenkin uudelleen ja tanssiahan voi muuallakin kuin vain lavoilla tyrkyttäen.

        Suurimmalla osalla lavatanssikursseista et tarvitse omaa paria.

    • zöf

      Sama juttu mutta lievempänä, itse haluaisin trenata enemmän mutta parini tyytyy tavanomaisempaan taapertamiseen.

      Samoin olen huomannut että on tanssinautinnon saaminen on alati vaikeutunut, syynä oma nirppaisuuteni vietävien suhteen.

    • seuraillut

      Tosiaankin ne samat naamat, samat orkesterit... Samat muutamat vanhemmat ukkelit, jotka saavat kiksejä nuoria tyttösiä tanssittaessaan illasta toiseen. Ja aina yksin tansseista poistuvat. Tekisi mieli kopauttaa olkapäälle ja todeta että ylpeile vaan että tanssittaa saat, pimppaa et koskaan saa kuitenkaan.

      Luulisi tuommoiseenkin joskus kyllästyvän.

      • Etelän lavoilla

        Inhottavinta Pk-seuden tansseissa ovat juuri ne samat ukkelit eli papparaiset, jotka roikkuvat vuodesta toiseen joka ilta Pavilla, Ruusulinnassa ja muutamissa ravintoloissa. Osa ei edes tanssi kuin muutaman kappaleen illassa.

        Melkein yhtää kamalia ovat ne ylipainoiset 60-70-kymppiset lähes koko illan penkeillä istuvat sadat mummelit, jotka kiertävät porukoilla kaikki mahdolliset tanssitilaisuudet monotansseista tanssiristeilyihin. (Ei voi olla kuulematta.)

      • zöf
        Etelän lavoilla kirjoitti:

        tämä ilmiö johtuu ??

    • "paljastua"

      Kukaisin ketjua vähän ja taitaa todella paljastua miesten hölmöys oikeesti.!

      Kyllä se vain on ihme miten tanssi keskusteluun aina ujuttautuu ja varmaankin miesten tuomana tuo "puute" keskustelu.

      Naisia on naisten tanseissa aina kymmeniä jotaka ei tanssi tai ei hae tai ei pääse tanssimaan. Samoin on miehiä samoin iäkkäitäkin jotka käyvät naisten tansseissa ja jotkut ei pääse tanssimaan ja jotkut pääsee. Nuoria hakijoita on ja naiset hakee myös nuoria miehiä naisten tanseissa.

      Joku valittikin tuolla että, miehet lähtevät tansien jälkeen (nuoria tyttöjä tansitettuaan) yksin pois ? Minkähänlainen kaakatus siitä tulisi jos he lähtisikin pois jonkun naisen kanssa?!.

      Siis miksi te kyttäätte toisia ja etsitte virheitä. Sillä kyllähän naiset jotka hakee tanssimaan miehiä (nuoriakin) hakevat josakin tarkoituksessa heitä mutta he eivät täällä palstoilla puhu ainakaan minkä suvun jatkamisen vuoksi he hakee!!!

      Onko tässä se miesten hölmöyden ero että he aina läähättää teksteissä mutta ei todellisuudessa vai mitenkä se oli?

      Aloittaja taisi puhua vain tauosta tanssissa ja kaipaili kai uutta innostusta.

      • viestini: Kyse on nimenomaan TANSSItauon pitämisestä - ei "miehen hakemisesta" eikä "puutteessa olemisesta" ;).

        Minun kohdalla ei ole kyse siitäkään, että olisin joutunut olemaan seinäruusuna tansseissa, sillä lähes aina olen ollut tanssilattialla 95% illasta, puuttuva 5% on ollut juomataukoa kahvion puolella. - Nyt on vain aika pitää TANSSItaukoa.

        - Ja mitä miehiin tulee, niin ilokseni olen huomannut, että mukavia kavereita voi tavata muissakin yhteyksissä kuin tansseissa. Joten tanssitauolla ei ole mitään tekemistä miesasioiden kanssa :)

        Kiitos kaikille näkemyksistänne. Hyviä tanssihetkiä teille jokaiselle niin lavoilla, harkoissa kuin kilpaillessannekin.

    • mittaaja

      Jos ei kiinnostra tanssit, niin sitten kantsii pitää taukoa niin kauan että taas kiinnostaa. Itselläni ainakin 1-2 viikon tauko on tarpeen lähes yhtä usein kuin palkkatyöstäkin. En aina jaksa sitä samaa.

      Vakitanssipari tuntuisi huonolta ajatukselta kiinnostavuuteen, koska sitten tulisi velsollisuuksia paria kohtaan vääntäytyä kursseille ja tansseihin vaikka ei kiinnostaisikaan.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe