Olen usein pohtinut, miksi joku tahtoo välttämättä kieltää Luojansa. Sehän vaikuttaa ensialkuun aivan järjettömältä ajatukselta. Nyt kuitenkin uskon löytäneeni loogisen syyn niin kutsuttuun ateismiin.
Ateisti kyllä sisäsyntyjään tiedostaa kaikkivoipan Jumalamme olemassaolon, mutta on olemassa syitä, joidenka vuoksi hän ei sitä uskalla tunnustaa edes itselleen. Ateistiksi itseään nimittävä henkilö on nimittäin tehnyt syntiä ja tahtoo unohtaa mielestään kadotuksen laittamalla kädet korvillaan ja huutamalla täyttä kurkkua: "Ei ole Jumalaa, ei ole Jumalaa..."
Ateisti ei siis tiedä ollenkaan, että ottamalla Jeesuksen sydämeensä saa syntinsä anteeksi. Siksi meidän uudestisyntyneiden kristittyjen pitää yhä uutterammin levittää tietoa Vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta, jotta niin sanotut ateistit saisivat rauhan sydämeensä. Kuvitelkaa itse sellainen tilanne, että olette tehneet syntiä, mutta ette ole kuulleet Jeesuksesta; sehän olisi järkyttävää.
Ottakaa ateistit Jeesus sydämeenne niin saatte syntinne anteeksi ja pelastutte!
Miksi ateisti kieltää Jumalan?
57
1542
Vastaukset
- räpsy
olet ajatellut laittaa tuon saman aloituksen?
- Uudestisyntynyt ylhäällä
Tahdon teidän ateistien tietävän, miten voi pelastua. Ei ole olemassa tikapuita Taivaaseen - on vain Jeesus.
- omaa päätäsi
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tahdon teidän ateistien tietävän, miten voi pelastua. Ei ole olemassa tikapuita Taivaaseen - on vain Jeesus.
käyttäen. Jos uhraat aivokapasiteettiasi satujen jauhamiseen, joudut helpommin onnettomuuksiin, esim auton alle. 500 ihmistä kuolee vuosittain liikenteessä, joten liikenteessä kannattaa olla 100% aivokapasitetti käytössä.
- cxz
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tahdon teidän ateistien tietävän, miten voi pelastua. Ei ole olemassa tikapuita Taivaaseen - on vain Jeesus.
Yritä ensi kerran jotain edes vähän älykkäämpää, please!
Ei pitäisi olla kovin vaikeaa:-) - Uudestisyntynyt ylhäällä
omaa päätäsi kirjoitti:
käyttäen. Jos uhraat aivokapasiteettiasi satujen jauhamiseen, joudut helpommin onnettomuuksiin, esim auton alle. 500 ihmistä kuolee vuosittain liikenteessä, joten liikenteessä kannattaa olla 100% aivokapasitetti käytössä.
Jumala ei salli minun kuolevan vielä, sillä minun on ensin kerrottava mahdollisimman monelle Karitsasta.
- Uudestisyntynyt ylhäällä
cxz kirjoitti:
Yritä ensi kerran jotain edes vähän älykkäämpää, please!
Ei pitäisi olla kovin vaikeaa:-)Mutta tämähän onkin jo SANASSA ilmoitettu! TE TOTEUTATTE VAIN PROFETIAA!!
- nam..
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Jumala ei salli minun kuolevan vielä, sillä minun on ensin kerrottava mahdollisimman monelle Karitsasta.
eikä pidä unohtaa sitä minttuhyytelöä völjystä.
Pahus kun on vielä pitkästi aikaa kevään juhlaan, jonka ajankohta määräytyy uudenkuun mukaan:) - räpsy
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tahdon teidän ateistien tietävän, miten voi pelastua. Ei ole olemassa tikapuita Taivaaseen - on vain Jeesus.
syntynyt jossain Iranissa, niin samalla kiihkolla varmaan sitten huutaisit allahu akbar.
- toteutamme
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Mutta tämähän onkin jo SANASSA ilmoitettu! TE TOTEUTATTE VAIN PROFETIAA!!
profetiaa, jonka mukaan käteen sattuu, kun sen tunkee kuumalle saunankiukaalle.
- ........
räpsy kirjoitti:
syntynyt jossain Iranissa, niin samalla kiihkolla varmaan sitten huutaisit allahu akbar.
Allah on vain kuuepäjumala, joten en voisi palvoa sellaista. Uudestisyntyneet kristityt sen sijaan palvovat koko kaikkeuden yhtä ja ainoaa Jumalaa, joka on myös todellinen.
- Tarkastaja X
nam.. kirjoitti:
eikä pidä unohtaa sitä minttuhyytelöä völjystä.
Pahus kun on vielä pitkästi aikaa kevään juhlaan, jonka ajankohta määräytyy uudenkuun mukaan:)....karitsan takajalat saappaisiin, ja pumppaamaa uskoa... hähhhääääää.....
- jasitäpaitsi
........ kirjoitti:
Allah on vain kuuepäjumala, joten en voisi palvoa sellaista. Uudestisyntyneet kristityt sen sijaan palvovat koko kaikkeuden yhtä ja ainoaa Jumalaa, joka on myös todellinen.
arabiassa, jossa Jumalan sana ei juuri leviä Jeesus oli ilmestynyt moskeijassa jolloin väki oli tullut uskoon ja alkanut saarnaamaan evankeliumia. Moskeija oli muuttunut seurakunnaksi.
ja tämän lisäksi useat muslimit alueilla joita ei voida tavoittaa saavat paljon unia Jeesuksesta, ne jotka ei ole vielä uskossa.
- Nasse.
ei kiellä.
Sinä krisuhihuna kiellät Allahin, me ateistit emme usko kummankaan väkivaltauskonnon jumaliin.
Vissi ero.>>>>uskis kieltää Jumalan, ateisti ei kiellä.
Sinä krisuhihuna kiellät Allahin, me ateistit emme usko kummankaan väkivaltauskonnon jumaliin.
Vissi ero.- vertaa roomalaiskatolisuus
ja Islamn,kummassakin on kiirastuli jne ja kummassakin kunnioitetaan Mariaa, Jumalan äitiä.saastaista touhua ja rikollista, sanon minä tosi uskovainen ei milloinkaan tee väkivaltaa tai pahaa kelleen, siis kristillisestä lähtökohdasta lkäsin ainakaan, maan puolustus on toki eri asia
- J...J
Kristityillä, juutalaisilla ja muslimeilla on sama jumala.
- Nasse.
J...J kirjoitti:
Kristityillä, juutalaisilla ja muslimeilla on sama jumala.
nuo muslimit eivätkä juutalaiset.
Vai tarkoititko sitä että Jumala on sama sikäli että sitä ei ole olemassa? - historiasi
vertaa roomalaiskatolisuus kirjoitti:
ja Islamn,kummassakin on kiirastuli jne ja kummassakin kunnioitetaan Mariaa, Jumalan äitiä.saastaista touhua ja rikollista, sanon minä tosi uskovainen ei milloinkaan tee väkivaltaa tai pahaa kelleen, siis kristillisestä lähtökohdasta lkäsin ainakaan, maan puolustus on toki eri asia
>
Muista kuitenkin, että Sinunkin uskosi on Sinulle toimitettu ristiretkien murhan kautta. Jokaisen kristityn kädet ovat veressä.
>
Missä Raamatun kohdassa taas lukeekaan, että tappaa saa, jos omaa maata uhataan ?
- e.k.v_
Lainaus: "Olen usein pohtinut, miksi joku tahtoo välttämättä kieltää Luojansa."
Miksi kukaan järkevä äitiään ja isäänsä kieltäisikään?
Lainaus: "Sehän vaikuttaa ensialkuun aivan järjettömältä ajatukselta"
Olen ehdottomasti samaa mieltä.
Lainaus: "Nyt kuitenkin uskon löytäneeni loogisen syyn niin kutsuttuun ateismiin."
Jotenkin arvelisin että nyt alkaa jokin jo 10^10 kertaa aiemminkin kuultu muka-hieno päätelmä.
Lainaus: "Ateisti kyllä sisäsyntyjään tiedostaa kaikkivoipan Jumalamme olemassaolon"
Ja kuinka oikeassa olinkaan. Uskoisin tietäväni oman sisäsyntyisen tiedostamiseni paremmin kuin sinä. Vai väitätkö toisin? Minä kuitenkin väitän että olet väärässä.
Lainaus: "Ateistiksi itseään nimittävä henkilö on nimittäin tehnyt syntiä ja tahtoo unohtaa mielestään kadotuksen laittamalla kädet korvillaan ja huutamalla täyttä kurkkua: "Ei ole Jumalaa, ei ole Jumalaa...""
Hohohoho. Varsin huvittava veto mielestäni. Kukapa ei olisi tehnyt syntiä? Mielummin kutsun noita rikkeiksi tai rikoksiksi mutta syntikin sanana käy mainiosti.
Lainaus: "Ateisti ei siis tiedä ollenkaan, että ottamalla Jeesuksen sydämeensä saa syntinsä anteeksi."
Luuletko siis tosissasi ettei kukaan ennen sinua vielä ole tuosta anteeksi annosta käynyt meille kertomassa? Elätkö uskossa että nyt toit silmiemme eteen jotain uutta, jotain mitä kukaan muu uskovainen ei vielä ole meille koettanut tyrkyttää?
Lainaus: "Siksi meidän uudestisyntyneiden kristittyjen pitää yhä uutterammin levittää tietoa Vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta, jotta niin sanotut ateistit saisivat rauhan sydämeensä."
Me saamme rauhan sydämiimme jahka jonain päivänä te jätätte meidät rauhaan.
Lainaus: "Kuvitelkaa itse sellainen tilanne, että olette tehneet syntiä, mutta ette ole kuulleet Jeesuksesta; sehän olisi järkyttävää."
Niin, eihän tuollaisia ihmisiä ole kuin jokusia miljardeja tällä hetkellä.
Lainaus: "Ottakaa ateistit Jeesus sydämeenne niin saatte syntinne anteeksi ja pelastutte!"
Minä kun uskon siihen että anteeksi pyydetään siltä jota vastaan on toimittu väärin. Ei sun jumalasi voi antaa minulle anteeksi jos potkaisen naapuria tai sanon rumasta vaikkapa emännälleni. Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa.
Eli kuten tuhannen aikaisemmankin yrittäjän, antisi oli tasan 0. Keksi muuta tekemistä koska ainakaan tässä pohtimisessa et vaikuta kovinkaan lahjakkaalta.>>>Minä kun uskon siihen että anteeksi pyydetään siltä jota vastaan on toimittu väärin. Ei sun jumalasi voi antaa minulle anteeksi jos potkaisen naapuria tai sanon rumasta vaikkapa emännälleni. Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa.
- Uudestisyntynyt ylhäällä
"Miksi kukaan järkevä äitiään ja isäänsä kieltäisikään?"
Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan.
"Minä kuitenkin väitän että olet väärässä."
Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista.
"Varsin huvittava veto mielestäni. Kukapa ei olisi tehnyt syntiä?"
Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa.
"Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa."
Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä.
Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse. - paholainen666
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
"Miksi kukaan järkevä äitiään ja isäänsä kieltäisikään?"
Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan.
"Minä kuitenkin väitän että olet väärässä."
Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista.
"Varsin huvittava veto mielestäni. Kukapa ei olisi tehnyt syntiä?"
Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa.
"Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa."
Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä.
Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse.Mihin uskontoon sitten pitäisi tutustua?
Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka uskovat myytteihin ja satuihin ja vieläpä vetävät muita ihmisiä valheisiinsa!! Näytä minulle todellinen Jumalan voima, niin käännyn heti uskovaiseksi.Minäkin olen sitä mieltä, että jos olisit syntynyt Irakissa, huutaisit allahu akbaria. Ja jos vastauksesi on, että tunnet todellisen Jumalan voiman, etkä todista sitä, niin luen mieluummin vaikka Kalevalaa kuin kuuntelen enää noita juttuja. - Uudestisyntynyt ylhäällä
paholainen666 kirjoitti:
Mihin uskontoon sitten pitäisi tutustua?
Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka uskovat myytteihin ja satuihin ja vieläpä vetävät muita ihmisiä valheisiinsa!! Näytä minulle todellinen Jumalan voima, niin käännyn heti uskovaiseksi.Minäkin olen sitä mieltä, että jos olisit syntynyt Irakissa, huutaisit allahu akbaria. Ja jos vastauksesi on, että tunnet todellisen Jumalan voiman, etkä todista sitä, niin luen mieluummin vaikka Kalevalaa kuin kuuntelen enää noita juttuja.Jumalan suuri voima näkyy siinä, että miljardit ihmiset ovat kautta historian löytäneet elävän uskon. Kuka ihminen muka todistaa olemassaolollaan kalevalaa?
Jumalan työ näkyy myös luonnossa; mikään eläin ei synny itsestään kuralammikosta, vaan siihen tarvitaan aina Jumalan luomistyötä. - pahis
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Jumalan suuri voima näkyy siinä, että miljardit ihmiset ovat kautta historian löytäneet elävän uskon. Kuka ihminen muka todistaa olemassaolollaan kalevalaa?
Jumalan työ näkyy myös luonnossa; mikään eläin ei synny itsestään kuralammikosta, vaan siihen tarvitaan aina Jumalan luomistyötä.joo mutta uskovathan ihmiset allahiin ja buddhaankin. kyse on siitä että ihmiset ottavat voimakkaita ulkoisia impulsseja mieleensä raamatusta yms. paskasta ja uskovat siihen koska ihmisen ainoa tarkoitus ion tyynnyttää mielensä
- e.k.v_
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>Minä kun uskon siihen että anteeksi pyydetään siltä jota vastaan on toimittu väärin. Ei sun jumalasi voi antaa minulle anteeksi jos potkaisen naapuria tai sanon rumasta vaikkapa emännälleni. Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa.
Lainaus: "aivan ja jokainen ihminen on rikkonut myös Jumalaakin vastaan, joten ei kun lumpiot lattiaan"
Tasan heti kun tuon paljon puhutun tyypin tunnen. Eipä vaan ole näkynyt joten tokkopa mokomaa onkaan. - pahis
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Jumalan suuri voima näkyy siinä, että miljardit ihmiset ovat kautta historian löytäneet elävän uskon. Kuka ihminen muka todistaa olemassaolollaan kalevalaa?
Jumalan työ näkyy myös luonnossa; mikään eläin ei synny itsestään kuralammikosta, vaan siihen tarvitaan aina Jumalan luomistyötä.mutta ei tästä umpikujasta pääse mihinkään. sinä väität omaavasi elävän uskon ja minä taas uskon tieteeseen ja itseeni
- Uudestisyntynyt ylhäällä
pahis kirjoitti:
mutta ei tästä umpikujasta pääse mihinkään. sinä väität omaavasi elävän uskon ja minä taas uskon tieteeseen ja itseeni
Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?
Jumala sen sijaan on pysyvä ja ikuinen. - e.k.v_
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
"Miksi kukaan järkevä äitiään ja isäänsä kieltäisikään?"
Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan.
"Minä kuitenkin väitän että olet väärässä."
Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista.
"Varsin huvittava veto mielestäni. Kukapa ei olisi tehnyt syntiä?"
Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa.
"Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa."
Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä.
Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse.Lainaus: "Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan."
Ja se sukukirja on missä? Ei raamatussa ainakaan mainita virtasten sukua missään. Ei myöskään mäkisiä, niemisiä, suomisia tahi muitakaan.
Lainaus: "Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista."
Ulotappas se hengellinen ulottuvuutesi sitten tänne seinäjoellekin saakka. Pitääkö mennä katolle odottamaan että löydät hengelläsi tänne paremmin? Siihen saakka, sinun väitteesi ei ole mitään muuta kuin maallista soopaa internetissä. Eli nollia ja ykkösiä.
Lainaus: "Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa."
No minä olen pyytänyt ja yleensä saanutkin anteeksi joten im fine sanoakseni.
Lainaus: "Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä."
No menenkö katolle vartoomaan sitä hengellisyyttäsi?
Lainaus: "Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse."
Ehei, minulla on silmät millä katsella. Korvilla kuuntelen, nenällä haistelen ja niin edelleen. Ihmisen näkökenttä on miltei 180 astetta joten ei sitä kyllä putkeksi voi kutsua. - Uudestisyntynyt ylhäällä
e.k.v_ kirjoitti:
Lainaus: "Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan."
Ja se sukukirja on missä? Ei raamatussa ainakaan mainita virtasten sukua missään. Ei myöskään mäkisiä, niemisiä, suomisia tahi muitakaan.
Lainaus: "Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista."
Ulotappas se hengellinen ulottuvuutesi sitten tänne seinäjoellekin saakka. Pitääkö mennä katolle odottamaan että löydät hengelläsi tänne paremmin? Siihen saakka, sinun väitteesi ei ole mitään muuta kuin maallista soopaa internetissä. Eli nollia ja ykkösiä.
Lainaus: "Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa."
No minä olen pyytänyt ja yleensä saanutkin anteeksi joten im fine sanoakseni.
Lainaus: "Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä."
No menenkö katolle vartoomaan sitä hengellisyyttäsi?
Lainaus: "Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse."
Ehei, minulla on silmät millä katsella. Korvilla kuuntelen, nenällä haistelen ja niin edelleen. Ihmisen näkökenttä on miltei 180 astetta joten ei sitä kyllä putkeksi voi kutsua.Hengellisyyttä ei löydy korkealta, matalalta, kiven alta tai tähdistä, vaan jokainen Pyhällä Hengellä täytetty voi löytää sen sisältään.
- soopaa...
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?
Jumala sen sijaan on pysyvä ja ikuinen."Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?"
Sinä et siis usko tieteisiin. Aurinko siis kiertää maata. Merillä pitää olla varovainen, ettei seilaa maailman reunan yli. Hyönteisillä on neljä jalkaa. On olemassa puhuvia aaseja ja käärmeitä. Lepakot ovat lintuja ja jänöt märehtii. Kun jumalien pojat yhtyvät maan tyttäriin, niin heille syntyy jälkeläisiksi jättiläisiä.
Siinä pikku tiedepläjäys muuttumattomasta tieteestä johon tunnustit uskovasi. - pahis
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?
Jumala sen sijaan on pysyvä ja ikuinen.mistä ihmeen absoluutista totuudesta edes pitäisi puhua?!?!?!? Uskon tieteellisiin menetelmiin, kun etsitään tietoja ja katetreja maailmasta
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Hengellisyyttä ei löydy korkealta, matalalta, kiven alta tai tähdistä, vaan jokainen Pyhällä Hengellä täytetty voi löytää sen sisältään.
mutta olen pieraissut sen pyhän hengen sisältäni jo aikoja sitten!
- Tarkastaja X
soopaa... kirjoitti:
"Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?"
Sinä et siis usko tieteisiin. Aurinko siis kiertää maata. Merillä pitää olla varovainen, ettei seilaa maailman reunan yli. Hyönteisillä on neljä jalkaa. On olemassa puhuvia aaseja ja käärmeitä. Lepakot ovat lintuja ja jänöt märehtii. Kun jumalien pojat yhtyvät maan tyttäriin, niin heille syntyy jälkeläisiksi jättiläisiä.
Siinä pikku tiedepläjäys muuttumattomasta tieteestä johon tunnustit uskovasi.Lisätään vielä Aatamin ja Eevan yhteinen pikku perhe, jossa Aatami siitti tyttäret ja Eeva antoi pojille muutakin kun äidin kädestä. Siellä sikä sukurutsausta harjoitettiin huolella.
Nooan arkissa pantiin myös haisemaan ja kaikki antoi kaikille. Eläin populaatiot kaikki kahdesta eläimestä.
Kyllä tälläiseen uskoon on helppo uskoa. Lohikäärmeet vain lentelee ja niin edelleen. - Puke_Skywanker
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?
Jumala sen sijaan on pysyvä ja ikuinen."Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?"
onko raamattu jumalasi totuus, jos on, sekin on muuttunut vuosien myötä aika paljon. - Kössönöm
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
"Miksi kukaan järkevä äitiään ja isäänsä kieltäisikään?"
Sanopa muuta. Kun menemme sukuketjua pitkin riittävästi taaksepäin, kohtaamme todellisen Isämme eli Jumalan.
"Minä kuitenkin väitän että olet väärässä."
Maallisella väitteellä ei ole mitään arvoa, kun puhe on hengellisistä ulottuvuuksista.
"Varsin huvittava veto mielestäni. Kukapa ei olisi tehnyt syntiä?"
Olet aivan oikeassa. Kaikki ovat tehneet syntiä, mutta jotkut eivät löydä anteeksiantoa.
"Naapuri ja emäntä sen anteeksi annon suorittaa."
Jälleen kyseessä on vain maallinen näkemyksesi, jolla ei juurikaan ole arvoa Jumalan silmien edessä.
Suosittelen sinuakin tutustumaan hengelliseen todellisuuteen, jotta ei tarvitsisi katsoa maailmaa pelkän kapean putken lävitse.sukupuuta pitkin taaksepäin löytisi joku jumala? Mitä mahdat tarkoittaa. Tarinan mukaan se oli pyhä henki joka kiksautti Mariaa, ei mikään jumala.
- Uudestisyntynyt ylhäällä
Puke_Skywanker kirjoitti:
"Tieteen ns. totuus on alati muuttuva, joten miten sellaisen voi edes uskoa?"
onko raamattu jumalasi totuus, jos on, sekin on muuttunut vuosien myötä aika paljon.Sanassa oleva totuus ei koskaan muutu, mutta ikävä kyllä valtaa tavoittelevat nimikristityt ovat pyrkineet muuttamaan Jumalan antamaa totuutta. Siksi kaikkien tulisi turvautua alkuperäiseen versioon Raamatusta.
- Uudestisyntynyt ylhäällä
Kössönöm kirjoitti:
sukupuuta pitkin taaksepäin löytisi joku jumala? Mitä mahdat tarkoittaa. Tarinan mukaan se oli pyhä henki joka kiksautti Mariaa, ei mikään jumala.
Jumala loi Aatamin ja Eevan, joista koko ihmiskunta on peräisin.
- Huhahhhei
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Sanassa oleva totuus ei koskaan muutu, mutta ikävä kyllä valtaa tavoittelevat nimikristityt ovat pyrkineet muuttamaan Jumalan antamaa totuutta. Siksi kaikkien tulisi turvautua alkuperäiseen versioon Raamatusta.
jo luulin, että olet oikeasti uskovainen. Hyvä trolli.
- e.k.v_
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Jumala loi Aatamin ja Eevan, joista koko ihmiskunta on peräisin.
Ja kun jatketaan sitä sukupuuta niin kukas tulee ennen Jumalaa?
- Puke_Skywanker
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Sanassa oleva totuus ei koskaan muutu, mutta ikävä kyllä valtaa tavoittelevat nimikristityt ovat pyrkineet muuttamaan Jumalan antamaa totuutta. Siksi kaikkien tulisi turvautua alkuperäiseen versioon Raamatusta.
miltä vuodelta?. ei kai 552.
- Kössönöm
Uudestisyntynyt ylhäällä kirjoitti:
Jumala loi Aatamin ja Eevan, joista koko ihmiskunta on peräisin.
että sukupuuta taaksepäin metäessä päädymme jumalaan. Vai oliko se joku multinikki joka niin väitti.
Tuo Aatami ja Eeva-stoori on täysin mahdoton. Ei kahdesta ihmisestä synny mitään populaatiota, vaan se sukurutsan takia sammuu alkuunsa. e.k.v_ kirjoitti:
Lainaus: "aivan ja jokainen ihminen on rikkonut myös Jumalaakin vastaan, joten ei kun lumpiot lattiaan"
Tasan heti kun tuon paljon puhutun tyypin tunnen. Eipä vaan ole näkynyt joten tokkopa mokomaa onkaan.>>>>hähä
e.k.v_ 4.9.2008 klo 14.26
Lainaus: "aivan ja jokainen ihminen on rikkonut myös Jumalaakin vastaan, joten ei kun lumpiot lattiaan"
Tasan heti kun tuon paljon puhutun tyypin tunnen. Eipä vaan ole näkynyt joten tokkopa mokomaa onkaan.- e.k.v_
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>>hähä
e.k.v_ 4.9.2008 klo 14.26
Lainaus: "aivan ja jokainen ihminen on rikkonut myös Jumalaakin vastaan, joten ei kun lumpiot lattiaan"
Tasan heti kun tuon paljon puhutun tyypin tunnen. Eipä vaan ole näkynyt joten tokkopa mokomaa onkaan.Lainaus: "-mikäli tosissaan haluat Hänet tuntea, varmasti se onnistuu. Etsivä löytää :)"
Korillisesta olutta vetoa että voin sijoittaa sanan "Hänet" tilalle tusinan verran muitakin jumalia ja lauseesi on edelleen yhtä tosi?
Avaa silmäsi ja näe koko uskonnollinen maailma globaalisesti niin ymmärrät ehkä pätkän matkaa paremmin ihmisen mieltä. e.k.v_ kirjoitti:
Lainaus: "-mikäli tosissaan haluat Hänet tuntea, varmasti se onnistuu. Etsivä löytää :)"
Korillisesta olutta vetoa että voin sijoittaa sanan "Hänet" tilalle tusinan verran muitakin jumalia ja lauseesi on edelleen yhtä tosi?
Avaa silmäsi ja näe koko uskonnollinen maailma globaalisesti niin ymmärrät ehkä pätkän matkaa paremmin ihmisen mieltä.>>>en epäile. Lainaus: "-mikäli tosissaan haluat Hänet tuntea, varmasti se onnistuu. Etsivä löytää :)"
Korillisesta olutta vetoa että voin sijoittaa sanan "Hänet" tilalle tusinan verran muitakin jumalia ja lauseesi on edelleen yhtä tosi?
Avaa silmäsi ja näe koko uskonnollinen maailma globaalisesti niin ymmärrät ehkä pätkän matkaa paremmin ihmisen mieltä.
- taas on se
että ko. ihminen ei kestä epätietoisuutta vaan haluaa asioille helpon selityksen, Goddidit.
mitä paskaa!
Miksi uskovaiset kieltävät Teräsmiehen, Batmanin, Kissanaisen, Tarzanin ym. satuhahmot???
Luuletteko, että Jeesus voittaisi esim. Teräsmiehen??? Älkää nyt unta nähkö! Teräsmies käyttää laserkatsettaan ja sytyttää Jeesuksen mekon tuleen ja siinä se sitten hyppelee munasilleen, pelkät sandaalit jaloissaan, samalla kun Batman vetelee sitä turpaan!!!
Yllä oleva bullshit kuulostaa aivan yhtä todelliselta, kuin teidän raamattunne!Kuinka hyvällä omalla tunnolla tuollaista roskaa voi ihmisille levittää? Mietittekö itsekään seurauksia?
Yhtäkkiä pitäisi alkaa tuomitsemaan kaikkia vääräuskoisia helvettiin, sellaisia joita ei ennen nähnyt yhtään sen erilaisempana omasta itsestään. Pitäisi alkaa tuomita homoja ja kaikkia jotka eivät toteuta 2000 vuotta vanhan kirjan käskyjä.
Ei kiitos. Elän mieluummin nykyajassa kuin keskiajalla. Ajattelen ihmisiä mieluummin ihmisinä kuin helvettiin tuomittavina syntisinä. Mieluummin kunnioitan muiden uskontoa kuin yritän siihen itsekkäästi puuttua.
Ja kuten tässä on jo pari kertaa todettu, uskot kristinuskon jumalaan koska asut suomessa. Lähi-idässä huutaisit niiden puoleen joita nyt pidät epäjumalina. Uskonto on paikalliseen kulttuuriin sidottu.
Olen kyllä tutustunut kristinuskon julmuuksiin ja epäloogisuuksiin sen verran ettei omatunto ja järki salli moiseen sekaantumista.- Tarkastaja X
Sydän on ELIN joka huolehtii elimistön verenkierrosta.
Miten tähän elimeen voi tunkea ketään jeesusta?
Ainoa mitä voidaa lisätä on keinoläppä tai tahdistin.
Kuten aikaisemmin oli juttua, olen tehnyt elintenluovutus testamentin, ja voit saada ateisti pumpun itsellesi! Sinne voi sitten tunkea jumalat, jeesukset, allahit ja vaikka Aku Ankan jos haluaa. Olkaa hyvä. Lyhyt vastaus:
Minä en usko jumaliin, koska minulla ei ole mitään syytä uskoa jumaliin.
Sitten vähän kritiikkiä:
"Ateisti kyllä sisäsyntyjään tiedostaa kaikkivoipan Jumalamme olemassaolon..."
Väärin. Minä en tiedosta minkään jumaluuden olemassaoloa.
"Ateistiksi itseään nimittävä henkilö on nimittäin tehnyt syntiä ja tahtoo unohtaa mielestään kadotuksen laittamalla kädet korvillaan ja huutamalla täyttä kurkkua: "Ei ole Jumalaa, ei ole Jumalaa...""
Tuo on pelkkä kyhäämäsi olkiukko ateisteista eikä edes vastauksen arvoinen.
"Ateisti ei siis tiedä ollenkaan, että ottamalla Jeesuksen sydämeensä saa syntinsä anteeksi."
Ateisti ei usko jumalaan eikä sitä kautta syntiin. Tällöin ei ole tarvetta millekään syntien anteeksiantamiselle.
"Siksi meidän uudestisyntyneiden kristittyjen pitää yhä uutterammin levittää tietoa Vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta, jotta niin sanotut ateistit saisivat rauhan sydämeensä."
Tai sitten voisitte oikeasti nöyrtyä ihmisten tasolle ja oikeasti keskustella ateistien kanssa.
"Ottakaa ateistit Jeesus sydämeenne niin saatte syntinne anteeksi ja pelastutte!"
Minua ei teidän mielivaltaiset ja keinotekoiset 'synnit' kiinnosta enkä minä ole velvollinen tekemään tiliä uskoville.
Minä en pelkää teitä tai teidän seurakuntianne. Minä en tarvitse teitä tai teidän oppianne.- vihtuilija
Tätä on teismi...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000033849223#22000000033849223
...ja ateismi on sitä ettei ole mallioppinut ko.käyttäytymistä. - puusilimä
en minä mitään kiellä. palikka. minä en usko minkään sadistisen esinahkan keräilijän olemassaoloon. en myöskään usko homppelijessen olemassaoloon.
mitä minä kielsin? en mitään.. vitun tyhmä. - Bubastis.tm
voi nimittäin tulla vaikeuksia tuollaisella asenteella kun palaudut kehoosi.
Helppohan se on irti olla, mutta koetas pysyä kehossasi vähän aikaa :D - Uudestisyntynyt ylhäällä
Ymmärrän kyllä, että ateistien viha nousee pintaan, kun heille kerrotaan asioiden oikea laita. Älkää kuitenkaan pelästykö tunnetta, sillä olette nyt askeleen lähempänä Jumalan tuntemista.
- luuhamar
Se miten näet maailman, on sinun ajatuksiesi tuotos. Se on sinulle totta. Et voi kuitenkaan vaatia muita ymmärtämään maailmankuvaasi. Minä esimerkiksi näen maailman täysin toimivana ilman jumalaakin. Sitä sinä et tuskin koskaan tule ymmärtämään, mutta sitä en myöskään vaadi.
Jumalan olemassaolo on mielipideasia. Pidetään se sellaisena ja kunnioitetaan toistemme erilaisia maailmankuvia. Minulle jumalaa ei ole, sinulle se on. Totuutta ei tiedä kumpikaan.. - Alffa-Omega. Ei kirj.
On se hyvä että meillä on täällä viisaita uskovaisia jotka tietävät ateisteja paremmin mistä ateistisuus johtuu.
Minä en kiellä mitään jumalaa, koska jonkin asian kieltäminen viittaa sen olemassaoloon. Jumalaa tai jumalia taas ei ole joten sellaisen kieltäminen olisi täysin absurdia.
Minä kieltäydyn uskomasta uskonnollisten instituutien sekä uskonnollisten yksityishenkilöiden filosofiseen jumalkuvaan.
Tarkentaakseni asiaa hieman.
Minä en usko minkäänlaisen jumalallisen olennon olemassaoloon missään fyysisessä muodossa.
Jumala(t) käsitteenä on kuitenkin olemassa. On siis olemassa filosofinen käsitys tai käsitteistö joka pohjautuu jumalkuvaan, uskontojen olemassaolo todistaa tämän.
Minusta pyrkimys selittää jotakin taikka jokin josta ei ole saatu tietoa filosofisella jumalkäsitteellä on merkityksetöntä ja haitallista.
Minä siis kieltäydyn hyväksymästä oikeutusta jumalallisen olemassolon filosofoinnille.
>> Ateistiksi itseään nimittävä henkilö on nimittäin tehnyt syntiä ja tahtoo unohtaa mielestään kadotuksen laittamalla kädet korvillaan ja huutamalla täyttä kurkkua: "Ei ole Jumalaa, ei ole Jumalaa..." > Ateisti ei siis tiedä ollenkaan, että ottamalla Jeesuksen sydämeensä saa syntinsä anteeksi. - Onneksi olen ateisti!
Eikö uskovien tyhmyydellä ole rajaa?
Miten heikkoälyisten kanssa edes keskustellaan, kun toisella ei riitä kapasiteetti ihan oikeaan keskusteluun oikeilla argumenteilla ja todistettujen faktojen pohjalta.
Tämä on kai syy, miksi uskovat ovat niin rauhoitettu kansanosa, heidän hipiänsä ei kestä totuutta ja oikeaa faktoihin pohjaavaa keskustelua.
Olen lopen kyllästynyt näihin toinen toistaan tyhmempien provojen yritelmiin. Kun ei äly riitä enempään, niin tällaista sieltä sitten tulee.
Säälittävää! - Yksinkertaista
" Ateistiksi itseään nimittävä henkilö on nimittäin tehnyt syntiä ja tahtoo unohtaa mielestään kadotuksen laittamalla kädet korvillaan ja huutamalla täyttä kurkkua: "Ei ole Jumalaa, ei ole Jumalaa..." "
Se syyllisyyden piina on teille uskiksille tyypillinen piirrre ja kokenmus. Meille tavallisille ihmisille tuo on ihan omituista ja vähän huvittavaakin sekoilua.
Minä en ole tappanut ketään, enkä ole varastanut, enkä tehnyt mitään muutakaan sellaista, jota en voisi itse korjata, jos niin haluan. Mihin sitä anteeksiantoa oikein tarvitaan? Siihenkö, että julkeaa olla olemassa? Vai siihenkö, että ei tarvitse mennä pyytämään siltä anteeksi, jota vastaan on rikkonut, kunhan pyytää jumalalta anteeksi?
Voisitteko te uskovaiset kertoa mitä kauheuksia te olette tehneet, kun viittaatte niin asiantuntevan oloisesti johonkin piinaavaan syyllisyyteen. Puhukaa ihan suoraan, mitä te tarkoitatte, älkääkä vihjailko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039