Uskallanko tanssiristeilylle?

Satunnainen naistanssija

Millaista väkeä käy ns. tanssiristeilyillä, esim. tulossa oleva Turku-Tukholma-risteily 5.-6.10.? Uskaltaako tavallinen tallaaja mukaan ollenkaan?

Perhesyistä johtuen käyn lavatansseissa vain 1-2 kertaa vuodessa. Tanssikursseilla olen parin vuoden ajan käynyt useastikin, mutta oppien käytäntöön vienti on muista syistä jäänyt tosi vähälle.

Harrastan aktiivisesti latinobicciä ja bailatinoa (yksilötason juttuja) sekä pari vuotta sitten kävin kansalaisopiston lattarikurssin.

Eri tanssilajien oppiminen kiinnostaa paljonkin. Tanssitaitoni buggin, jiven, boogie woogien, kävelyhumpan, fuskyn ym. osalta on tietenkin tanssifriikkeihin verraten liki nollatasoa.

Intoa kuitenkin on, joten jätänkö perumatta tehdyn varauksen?

16

2589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arkailu ja pelko pois ja mukaan, jos kiinnostaa! Todennäköisesti laivan parketilla on suurimman osan aikaa niin ruuhkaista, että siellä ei tanssitaidoilla juuri pääse briljeeraamaan.

      Luultavasti tanssiporukka laivalla on pääosin "tavallista" ja monentasoista tanssiharrastajaa, ja kilpatanssijoita tuskin lainkaan.

      Olen ollut pari kertaa mukana paikallisen tanssiseuran vastaavalla Turku-Tukholma -ristelyllä. Tanssimisesta kiinnostunutta väkeä risteilyllä on, joten tanssimaankin päässee, jos parketille mahtuu. Kannattaa myös vilkaista millainen orkesteri vastaa musiikista. Onko odotettavissa musiikkia, jota on mukava kuunnella ja tanssia?

      Itse en ko. risteilylle ole lähdössä.

      • vaan.... :)

        Lähde ihmeessä mukaan. Monen tasoisia tanssittajia ja huipuilla on omat "eväät" mukana, niin ei tarvii pelätä oman "tason" puolesta. Parketilla on tungosta, melko varmaan, jos olet Viikkarilla menossa. Silja risteilee "tyhjillään".

        Rentouttavaa reissua! :)


    • vaan kotiin.

      Ei tarvitse päätä turhaan vaivata moisella asialla.

    • lähteä mukaan

      vaan.

      "Eri tanssilajien oppiminen kiinnostaa paljonkin. Tanssitaitoni buggin, jiven, boogie woogien, kävelyhumpan, fuskyn ym. osalta on tietenkin tanssifriikkeihin verraten liki nollatasoa. "

      Etenkin FuskYn osalta menee varmasti tosi upeasti.

    • Ja sitä, onko

      risteily lähinnä panemista ja orgioita vai onko siellä miten paljon tanssiakin? Voinko vaimona lähteä tanssiristeilylle ja jättää miehen kotiin lasten kanssa ilman huolta tulevista parisuhdekeskusteluista...

      ;)

      • luota itseesi?

        Eiköhän se ole itsesi päätettävissä, jos risteilyllä alat tavaraasi jakamaan. Vastuu on sinun ja seuraukset myös on kestettävä.


    • onko aihetta

      mielestäni, tuo arvelu muiden kanssa on aika outoa! Sillä mikähän tuolla mietityttää? Yleensä moiset risteilyt ovat yleisesti tiedossa että motiivit siellä on aina hyvin kirjavat.

      Tanssiristeily voi olla toisille aivan muuta kuin toisille. Siis oleminen kaiken tarkoituksilla olevien kanssa on varmaankin haastavaa ja omat tarkoitukset sovitettuna siihen ovat kai jokaisen selvietettvä itse etukäteen.

      Uskaltaako tarkoittako se sitä että, paatti uppoaako vai uppoaako suhde, vai suhteet, kärsiikö perhe, vai lapset, vai kehittytkö tanssitaito liikaa vai mikä onkaan se uhka?

      Useat riteilyt on jäänyt väliin ja vain siitä syystä että, se ympäristö vain ei ole ollenkaan toimivaa kuin siihen mitä siellä on se "rentoutuminen". Itse laiva ympäristöhän on tosi jes, mutta väki tekee siitä ongelman. Varsinkin kun on teema risteily.

      Mut senhän näkee menemällä.

    • risteilylle.

      Sitten ei oo yhtään mietittävää.

      • ollakin

        mietittävää.


      • hassuttelemaan
        ollakin kirjoitti:

        mietittävää.

        Mene tyttö hyvä nauttimaan tanssiseurasta/muusikista,myös rentoutumaan syksyn pimeydestä.

        Rentoa ruokailua, maukasta aamiaista kuin myös pötköllään hytissä ilman mitään huolia huomisesta.

        Tässä osiossa matalaotsaiset peräkylän pojat kateuksissaan, yrittävät sinun jäävän rannalle heidän toiveuniinsa, parempi reissu merellä kuin heidän aatoksissaaan.


      • Kansliapäällikkö
        hassuttelemaan kirjoitti:

        Mene tyttö hyvä nauttimaan tanssiseurasta/muusikista,myös rentoutumaan syksyn pimeydestä.

        Rentoa ruokailua, maukasta aamiaista kuin myös pötköllään hytissä ilman mitään huolia huomisesta.

        Tässä osiossa matalaotsaiset peräkylän pojat kateuksissaan, yrittävät sinun jäävän rannalle heidän toiveuniinsa, parempi reissu merellä kuin heidän aatoksissaaan.

        ...onnistu Turun risteilyllä. Illalla ja yöllä ollaan tietty radalla ja aamiaisen jälkeen kun vois hetken lekotella niin:
        Kop kop kop, hyttinne siivous on alkanut punkkaa ei siivouksen jälkeen lupa käyttää.

        Eli se siitä rentoutumisristeilystä.


    • Mukana ollut

      jos asennoituu valmiiksi niin, että tanssimaan ei välttämättä paljon pääse muuta kuin kursseilla. Niin suuri naisenemmistö noilla risteilyillä on. Mutta jos on mukavaa seuraa omasta takaa, niin kannattaa mennä.
      Ja tanssikurssitkin ovat mukavia. Ja hyödyllisiä myös tanssiharrastuksen jatkoa ajatellen.

    • ooh tätä tanssiväkeä!

      Älkää olko niin tosikoita tuon tanssin suhteen, please. Ja kiitos niille, jotka kantoivat huolta perhesuhteistani:)

      Onneksi paikallisella tanssikurssilla sain kehuja perusaskeleistani buggissa. Kyllä bailatino-harrastus tuo joustoa askeleeseen ja osaan monta lattaritanssin perusaskelta, vaikken kavaljeerin kanssa osaakaan ex tempore niitä tanssia. Ja mikä tärkeintä, kun lattarit alkaa soida missä vaan, alkaa rytmi keinuttaa lantiota minulla ja lapsilla myös. Tanssin riemua kaikille toivotellen, v. 1986 Dominikaanisessa tasavallassa hotellin kuntosalilla paikallisen ohjaajan merenque-tanssin ohjauksesta tanssikipinän saanut kohta 50 v.juhliva (?) nainen

    • ENUSKALLA

      KIRJOITAN TÄMÄN VARMAAN VÄÄRÄLLE PALSTALLE, MUTTA USKALLANKO ALOITTAA TANSSIN??

    • Hoh hoijaa

      Enpä usko että olet "satunnainen tasnssija" enkä usko että olet nainen.

      Palstamme vakihäirikkö tässä taas lieventää ahdistustaan käynnistämällä uuden ihmissuhdepainotteisen "tanssikeskustelun".

    • Se risteily

      "Millaista väkeä käy ns. tanssiristeilyillä, esim. tulossa oleva Turku-Tukholma-risteily 5.-6.10.? Uskaltaako tavallinen tallaaja mukaan ollenkaan?
      Perhesyistä johtuen käyn lavatansseissa vain 1-2 kertaa vuodessa. Tanssikursseilla olen parin vuoden ajan käynyt useastikin, mutta oppien käytäntöön vienti on muista syistä jäänyt tosi vähälle.
      Harrastan aktiivisesti latinobicciä ja bailatinoa (yksilötason juttuja) sekä pari vuotta sitten kävin kansalaisopiston lattarikurssin.
      Eri tanssilajien oppiminen kiinnostaa paljonkin. Tanssitaitoni buggin, jiven, boogie woogien, kävelyhumpan, fuskyn ym. osalta on tietenkin tanssifriikkeihin verraten liki nollatasoa."

      Tämä nyt voi tulla hieman jälkijunassa. Uskalla, kerran uskalsin ja se muutti koko loppuelämäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe