Kuulkaas

metalgod91

Olen huomannut kuinka usein te hyökkäätte evoluution ja sen todistusaineiston kimppuun ja olen saanut sellaisen kuvan että te olette tietämättömiä koko evoluutiosta tai kieltäydytte muuten vaan uskomasta mihinkään muuhun kun ikiajat sitten kirjoitettuun kirjaan. Te vain solvaatte ja haukutte ILMAN ESITTÄMÄSTÄ MITÄÄN TODISTEITA OMAN AATTEENNE TODENPERÄISYYDESTÄ. Jos teidän mielestänne tiedemiesten tarjoama malli on huono, esittäkää ihmeessä parempi ja järkevästi. Minkä takia pitäisi uskoa johonkin pelastavaan täysin oikeamieliseen olentoon kun elämme maailmassa jossa on terrorismia, tauteja, tuhansia ihmisiä tappavia luonnonilmiöitä, koulukiusaamista, itsekeskeisyyttä ja ahneutta. Ja kun katsoo ihmistä pintaa syvemmälle niin huomaa että kukaan ei olekkaan täysin paha eikä hyvä, vaan koko hyvä ja paha käsitys ei pidä paikkaansa ollenkaan. Ja vielä kun sen hyvän jumalan sanansaattajatkin ovat tuollaisia päänaukojia. Ehkä teistä tuntuu mukavalta ajatella että on joku korkeampi voima, mutta kun mikään ei tässä universumissa mene niin kuin ihmisestä mukavalta tuntuu. Kaikki perustuu luonnonlakeihin, fysiikkaan ja kemiaan eikä siinä näy moraalin tai etiikan tippaakaan.

Ja muuten kun väitetään että ihmisen ja MUIDEN ELÄINTEN välillä on niin "suuri" ero niin ei varmana ole sen tietävät kaikki jotka ovat eläimiä tippaakaan seuranneet. Eläimissä esiintyy täysin samoja tunteita kuin ihmisissäkin kuten pelkoa, kateutta, inhoa, surua, kaipuuta ja läheisyyden tarvetta.
Kun väitätte että ihminen ei mitenkään ole voinut kehittyä apinasta, niin ei tarvitse muuta kuin kokeilla häntäluutansa ja tietää kumpi on oikeassa.
Jos joskus käy niin että evoluutioteoria korvataan paremmalla, niin se ei todellakaan ole älykäs suunnittelu

32

1043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovat sitä

      itteään, eli henkistä itsetyydytystä, mutta eihän ne kuunas päivänä vastaa kunnon panoa. Siinä on iso ero, ...

      Sullapa oli skarppeja mietteitä, allekirjoitan.

      -evvk-

    • syy moiseen

      Evoluutioteorian mukaan kaikki on kehittyneet sattuman seurauksena ja kreationismin mukaan tarkoituksella.
      Se mitä maailmassa todella löytyy, on se todellisuus joka toteutuu ja on aina sama.
      Evoluutioteoria ei mitenkään selitä mistään niiden todellista olemisen syytä.
      Evoluutioteoria perustuu siihen oletukseen, ettei millään olemassaolevalla ole syytä olla olemassa.

      • eipäs vääristellä

        "Evoluutioteoria perustuu siihen oletukseen, ettei millään olemassaolevalla ole syytä olla olemassa."

        Väärin. Jos mihinkään, se perustuu kaiken tieteen muun tieteen tavoin oletukseen, että jos olemassaolevalla on jokin syy olla olemassa, se on löydettävissä tutkimalla kaikkea olemassaolevaa.

        Toistaiseksi sitä pohjimmaista syytä ei ole löytynyt. Se ei tarkoita ettei sitä olemassa, vain sitä, ettemme voi tietää mikä se on, jos sellainen on.

      • mene jakeluun?

        Luonnonvalinta ei ole sattumanvarainen prosessi, se antaa satunnaisten mutaatioiden ajamalle muutokselle suunnan.

      • Apo-Calypso

        "Evoluutioteorian mukaan kaikki on kehittyneet sattuman seurauksena..."

        "...Evoluutioteoria perustuu siihen oletukseen, ettei millään olemassaolevalla ole syytä olla olemassa."

        Ettekö te vajakit *todellakaan* osaa olla valehtelematta?

        "Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto."

    • maa_tiainen

      Evoluutioteoria alkaa olla jo vanhentunut teoria. Nykyisin puhutaan esimerkiksi kulkuneuvojen evoluutiosta, kännyköiden evoluutiosta jne... vaikka ne eivät ole sattuma/valinta-prosessin tuotoksia vaan ennemminkin suunnittelu/valinta-prosessia. Tulevaisuus on suunnittelun, myös biologiassa.

      • does not compute

        Logiikkasi on täysin käsittämätön. Yhtä hyvin voisit väittää, että koska uskovaisia kutsutaan nykyisin niin usein lampaiksi, tulevaisuudessa lampaatkin muuttuvat uskonnollisiksi.

      • sekoilko
        does not compute kirjoitti:

        Logiikkasi on täysin käsittämätön. Yhtä hyvin voisit väittää, että koska uskovaisia kutsutaan nykyisin niin usein lampaiksi, tulevaisuudessa lampaatkin muuttuvat uskonnollisiksi.

        Jokin "voima" tämän sekasotkun on "luonut" mutta älykkyydestä on turha puhua.
        Katselkaapa maailmaa ympärillänne ja seuratkaa maailman tapahtumia niin kyllä siitä on järki kaukana.
        Tälle ns.jumalalle näyttää mainiosti sopivan että me ihmiset kehittelemme milloin minkinlaisia teorioita maailman synnystä, kehityksestä jne.
        Mitä siitä pitäisi ajatella.
        Olisikohan aika jo pikkuhiljaa avata silmät ja nähdä millainen tyyppi tätä maailmaa hallitsee.

      • Turkana

        että MrKat on paljatanut joitakin kertoja tälläkin palstalla kännykkäsuunnittelijoiden tarkoin varjellun salaisuuden: heidän keksintönsä syntyvät sattumalta. He vain huomaavat, että hei, tuo saattaisi toimia.

      • molley
        Turkana kirjoitti:

        Ja kumpaa ne kännykän suunnittelijat edustavat?
        Ei kai suunnittelua?
        Missäs se analogia sitten on?

      • asiaa näin
        molley kirjoitti:

        Ja kumpaa ne kännykän suunnittelijat edustavat?
        Ei kai suunnittelua?
        Missäs se analogia sitten on?

        Suunnittelijat päättävät mitä noin suunnilleen halutaan, mutta eivät suunnittele ja säädä itse rakenteita, määräävät vain halutun päätepisteen. Todella älykäs suunnittelija voi antaa luonnon hoitaa hommat puuttumatta itse välivaiheisiin tai edes lopputulokseen.

      • pätevä
        asiaa näin kirjoitti:

        Suunnittelijat päättävät mitä noin suunnilleen halutaan, mutta eivät suunnittele ja säädä itse rakenteita, määräävät vain halutun päätepisteen. Todella älykäs suunnittelija voi antaa luonnon hoitaa hommat puuttumatta itse välivaiheisiin tai edes lopputulokseen.

        Raamattuhan kertoo jo lopunkin!
        Tämä on välivaihe jossa luodaan tulevaan lopullinen tilanne.
        Ja kukin valinnoillaan päättää tietämättäänkin kohtalonsa.
        Viisaat paremman ja nurisijat huonomman.
        Me olemme lopussa kaikki samassa ympäristössä, mutta oman elämämme valintojen välityksellä tylyt vähäpätöisinä ja muut senmukaan kuin ovat eämässään osoittaneet kelpoisuutensa.
        Joka on muiden siivellä nauttinut ,maksaa velkojaan muille ollen halvempiarvoinen. Ethän liene halukas olemaan siellä "kärpäsenä" katossa?
        Ja jos täällä olet kaunis, haluatko olla siellä ruma?

      • ei ihan onnannut
        pätevä kirjoitti:

        Se välivaihe alkoi jo alkuräjähdyksestä. Päätepisteen väittävät lukemattomat tietävänsä, ja ovat aina poikkeuksetta olleet väärässä.

      • hutiko
        ei ihan onnannut kirjoitti:

        Se välivaihe alkoi jo alkuräjähdyksestä. Päätepisteen väittävät lukemattomat tietävänsä, ja ovat aina poikkeuksetta olleet väärässä.

        Ihmisen luominen oli kuudes päivä!
        Ihmisen aika on kuudes päivä niinikään, ja tällöin "luodaan" ihmiskunta. 6 on ihmisen luku juuri tuosta syystä. numero 3 on täydellisyyden luku ja 7 on Jumalan luku.
        Sapatti on seitsemäs päivä ja sen toteutuminen oli ensimmäinen maininta Jumalan lepäämisestä 7-päivänä. Viikottainen lepopäivä 7s päivä on vertausta lopullisesta levosta, jolloin kaikki yhdentyy ja luomisvaiheet ovat päätöksessä. Loppu on siirtymä tuonpuoleiseen ja samalla koko maailmankaikkeuden loppu. "Ja aikaa ei enään ole" sanotaan tuosta vaiheesta, sillä aikakin on yksi tämän maailman ulottuvuuksista.

      • maa_tiainen
        Turkana kirjoitti:

        että MrKat on paljatanut joitakin kertoja tälläkin palstalla kännykkäsuunnittelijoiden tarkoin varjellun salaisuuden: heidän keksintönsä syntyvät sattumalta. He vain huomaavat, että hei, tuo saattaisi toimia.

        Mutta eihän tässä MrKatin paljastuksessa ollut mitään tolkkua!

      • maa_tiainen kirjoitti:

        Mutta eihän tässä MrKatin paljastuksessa ollut mitään tolkkua!

        Sattumako se aina saa kaikki tiaiset solmuun.

        Hehe :D

      • metalgod91

        huipussaan. Puhelinten ja muun teknologian evoluutiolla (jos sitä evoluutioksi voi kutsua) ei ole mitään tekemistä luonnon evoluution kanssa jos et ole sattunut huomaamaan. Evoluutioteoria vanhentunut teoria HA HA HA HA HA puhuu hän joka kannattaa satoja vuosia sitten keksittyä teoriaa. Ajalta jolloin tulivuorenpurkaustakin pidettiin jumalan vihana. Tarkoittaako se että ihmiset ja eläimet osaavat suunnitella asioita että universumin pitäisi rakentua myös tuollaisten suunnitelmien seurauksena. Minäkin pienempänä rukoilin kun kaikki meni päin helvettiä, mutta jouduin huomaamaan kuinka siitä huolimatta kaikki meni enemmän pilalle. Vasta kun itse onnistuin korjaamaan asiani kaikki kääntyi hyvin. On hassua miten ihmiset kiittävät jumalaa kun asiat ovat hyvin, mutta kun ne ovat huonosti ihmiset vain sanovat että herran polut ovat tuntemattomat tai muuta paskaa. että mitä jos menisit kotios kasvamaan ennen kun tulet tänne määkimään.

    • naturalistisen filosofian

      omaavat ääripäähihhulit eivät siedä jotain selitystä ei automaattisesti merkitse että se olisi totta. Todennäköisempi vaihtoehto olisi edelleen luominen kuin naturalistisen metodologian ylistämä sattuma ja luonnonvalinta, ilman Jumalaa.

      • ertert

        "Todennäköisempi vaihtoehto olisi edelleen luominen kuin naturalistisen metodologian ylistämä sattuma ja luonnonvalinta, ilman Jumalaa."

        Luulemuksilla ei ole mitään tekemistä todennäköisyyksien kanssa. Naturalistinen metodologia ei muuten ole sama asia kuin naturalistinen filosofia.

      • Apo-Calypso

        No, alahan päkertää pöydälle todisteitasi tuosta "jumalasta".

      • single standard

        "Todennäköisempi vaihtoehto olisi edelleen luominen"

        Täällä on monelta kreationistilta saatu kuulla, ettei todennäköisyksillä olettaminen ole minkään arvoista. Teidän pitää pystyä kiistattomasti osoittamaan luominen, ei pelkillä "mahdollisuuksilla" ja "todennäköisyyksillä" todisteta yhtään mitään!

      • kumma heppu
        Apo-Calypso kirjoitti:

        No, alahan päkertää pöydälle todisteitasi tuosta "jumalasta".

        Eipä niitä todisteita ole minullekaan ihmisiltä herunut.
        Mutta silti olen löytänyt sen mitä uskomisesta riittää tietää.
        Sinäkö tarvitset muilta saadun tiedon?
        Taidat olla perässähiihtäjiä luonteeltasi?

      • kummal heppu
        single standard kirjoitti:

        "Todennäköisempi vaihtoehto olisi edelleen luominen"

        Täällä on monelta kreationistilta saatu kuulla, ettei todennäköisyksillä olettaminen ole minkään arvoista. Teidän pitää pystyä kiistattomasti osoittamaan luominen, ei pelkillä "mahdollisuuksilla" ja "todennäköisyyksillä" todisteta yhtään mitään!

        "Pitää" on vaatimus. Sinun olisi hyvä todistaa mihin tuo vaatimuksesi perustuu.
        Ei kai kukaan ole sinulle mitään velkaa?

      • olette velkaa
        kummal heppu kirjoitti:

        "Pitää" on vaatimus. Sinun olisi hyvä todistaa mihin tuo vaatimuksesi perustuu.
        Ei kai kukaan ole sinulle mitään velkaa?

        Kaiken vittuilun, kiertelyn ja valittamisen jälkeen kreationistit ovat kyllä viimein kunnon selityksen velkaa. Miksi teille pitäisi olla lievemmät kriteerit?

      • että se on todennäköisempi, niin sitten sinulla lienee tiedossa nuo todennäköisyydet. esim näin:

        luomisen todennäköisyys: 0,44
        naturalistisen metodologian paikkansapitävyys: 0,38
        jokin muu, mikä: 0,18

        Anna toki jokin esimerkki, miten nuo todennäköisyydet laskit.

      • metalgod91
        kumma heppu kirjoitti:

        Eipä niitä todisteita ole minullekaan ihmisiltä herunut.
        Mutta silti olen löytänyt sen mitä uskomisesta riittää tietää.
        Sinäkö tarvitset muilta saadun tiedon?
        Taidat olla perässähiihtäjiä luonteeltasi?

        Onko parempi hiihtää satukirjaopin perässä kuin tiedon perässä

        Jeps. En ole kreationisti ja olen jo oppinut haluamani teidän läpimädästä "uskostanne".

        Jos ette pysty esittämään todisteita luomisestanne tai 6000 v. ikäisestä maailmastanne, niin olette ainoastaan aivottomia hihhuleita, toistenne perässähiihtäjiä ja kuoromasturboijia.

      • metalgod91

        on monimutkainen asia. Oletko varma että olet ymmärtänyt senkään oikein. Jos te ette kykene ymmärtämään miten evoluutio oikeasti toimii, ei se tarkoita että se ei pitäisi paikkaansa. Kaiken materian rakenne ja elävät organismit ovat rakentuneet niin monimutkaisesti että sitä ei tyhmempi pysty ymmärtämään. Jos tutkailee tarkasti avaruuden tai maapallon käytöstä niin huomaa että niissä ei ole mitään moraalia tai suurempaa tarkoitusta. Ja jos jumala olisikin olemassa. Sen etiikka ja moraalin taju olisi lähellä nollaa.

      • erittäin paljon
        metalgod91 kirjoitti:

        Onko parempi hiihtää satukirjaopin perässä kuin tiedon perässä

        Raamatun sanoma on haasteellinen ja mielenkiintoinen.
        Ei siitä saa selkoa vain perässähiihdellen. Siksihän Raamattua on hyvä lukea.

        Salapoliisikertomukset jäävät juonessa kauas taakse.
        Vaikka juoni on selkeä, se on hyvin piilotettu.

      • tieteellinenkin vielä
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Jeps. En ole kreationisti ja olen jo oppinut haluamani teidän läpimädästä "uskostanne".

        Jos ette pysty esittämään todisteita luomisestanne tai 6000 v. ikäisestä maailmastanne, niin olette ainoastaan aivottomia hihhuleita, toistenne perässähiihtäjiä ja kuoromasturboijia.

        Paras todiste sinun mielipiteittesi arvosta on se, että jos noinkuin teet uskon kanssa, toimit tieteessäsikin, niin kovin luokatonta ovat muutkin puheesi.
        Sinulla on mielipiteesi sellaisista asioista joista et tiedä mitään.

        Ja tietämättömyytesi osoitus on se, että kun kerrot uskosta, sellaiseen mistä puhut, ei usko täällä kukaan.
        Enkö tiedäkin hyvin, miksi sinusta ei tullut pappia?

      • Apo-Calypso
        tieteellinenkin vielä kirjoitti:

        Paras todiste sinun mielipiteittesi arvosta on se, että jos noinkuin teet uskon kanssa, toimit tieteessäsikin, niin kovin luokatonta ovat muutkin puheesi.
        Sinulla on mielipiteesi sellaisista asioista joista et tiedä mitään.

        Ja tietämättömyytesi osoitus on se, että kun kerrot uskosta, sellaiseen mistä puhut, ei usko täällä kukaan.
        Enkö tiedäkin hyvin, miksi sinusta ei tullut pappia?

        Kuvittelitko harhoissasi kenties, että tulevaisuuden suunnitelmissani oli tulla papiksi? :) :)

      • metalgod91
        erittäin paljon kirjoitti:

        Raamatun sanoma on haasteellinen ja mielenkiintoinen.
        Ei siitä saa selkoa vain perässähiihdellen. Siksihän Raamattua on hyvä lukea.

        Salapoliisikertomukset jäävät juonessa kauas taakse.
        Vaikka juoni on selkeä, se on hyvin piilotettu.

        Ja tieteenkö ymmärtäminen ei vaadi muuta kuin perässähiihtelyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe