Pulkkisen puheenvuoro

Psykopatologia

-
YLE24:n arkistohaku

Professori: Nuorisopsykiatriaan panostaminen ei estä hirmutekoja    

Julkaisuaika 04.10.2008 13:48    
           
Psykologian professorin Lea Pulkkisen mielestä Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia kriisejä ei ehkäistä lisäämällä varoja nuorisopsykiatriaan.
Hänen mukaansa suomalaista koululaitosta on kehitetty opettajien, ei oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

- Välittömässä kriisitilanteessa on tietenkin hoidettava ne, jotka kriisin uhreiksi joutuvat, mutta tällä ei ennaltaehkäistä seuraavia vastaavia hirmutekoja, sanoo Lea Pulkkinen.

Pulkkisen mielestä nyt olisi ryhdyttävä ennakkoluuttomasti muuttamaan niitä rakenteita, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Pisa-tutkimuksella paistattelu voidaan unohtaa, sillä tutkimus ei kiinnitä huomiota ongelmiin.

- Siinä on jäänyt esimerkiksi huomaamatta lasten oma viesti siitä, että suomalaiset lapset eivät pidä koulusta, muistuttaa Pulkkinen.

Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja vaan paremman opetussuunnitelman. Pulkkisen mukaan nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään.

- Nykyinen kilpailu kaikenlaisista suorituksista johtaa siihen, että häviäminen kasautuu, kun keskitytään älyllisiin toimintoihin.

"Pitkäaikaisia oppilas-opettajasuhteita ei ole"

Pulkkinen haluaa kouluihin enemmän mielikuvitusta ja yhteisöllistä toimintaa, johon monipuolinen taideaineiden opetus antaisi mahdollisuuden. Kun valmistetaan näytelmä, lauletaan kuorossa ja tehdään isoja kuvataiteellisia projekteja, jokainen löytää kokonaisuudessa oman paikkansa.

- Tämän tapainen yhteisöllisyys on onnistuttu erittäin hyvin tuhoamaan kaikenlaisilla ratkaisuilla: suurilla yläasteilla, joissa lapset katoavat massaan, kurssimuotoisella opiskelulla ja opettajan työn pilkkomisella pelkästään oppitunneiksi. Kokonaisvastuut yhteisöstä, pitkäaikaiset opettaja-oppilassuhteet ovat mennyttä päivää, Pulkkinen huomauttaa.

Pulkkinen näkee suomalaisen koulun muuttuneen tuloskeskeiseksi ja materialistiseksi, koska sitä on kehitetty opettajien, ei oppilaiden näkökulmasta. Esimerkiksi sopii koulupäivän rakenne.

- Kenen näkökulmasta sitä on nykyiseen suuntaan viety? Mitä se olisi, jos lähdettäisiin oppilaiden hyvinvoinnista ja oppilaiden kehityksellisistä näkökohdista, Pulkkinen kysyy.

YLE Uutiset
_______

20

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykopatologia

      -
      Linkki edelliseen:
      http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=296937&search=pulkkinen
      _

      Emeritaprofessori Lea Pulkkisen sanomaa on haluttu ymmärtää väärin: Hän ei väitä, ettei tehokasta oppilashuoltoa (kouluterveydenhuoltoa, psykologeja, kuraattoreita ym.) tarvittaisi. (Tarvitaanhan palokuntaakin aivan riippumatta siitä, ovatko talot hyvin tai huonosti rakennettuja.)

      http://users.jyu.fi/~leapulkk/

      Professori Pulkkinen haluaa tunkeutua asioiden juuriin ja uudistaa koulua sosiaalisesti "eheytetyn koulupäivän" mallin mukaan yhteisöllisyyden parantamiseksi.
      http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9513744477

      Vain tällaiset toimet vaikuttavat primaariehkäisevästi. Kouluterveydenhuollon parantaminen on sekundaarista ennaltaehkäisyä.
      .
      http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9513744477

    • on ollut

      täällä jo aiemminkin, mutta jostain syystä se on ylläpidon mielestä asiaton :O

      Olen kyllä Pulkkisen kanssa täysin samaa mieltä, ettei psykologien lisääminen kouluihin estä mitään hirmutekoja. Kauhajoen koulussahan oli kaikki psykologit hommattu viimeisen päälle. Pitäisiko nyt syyttää Kauhajoen koulun ikiomaa psykologia tapahtuneesta, kun ei ole ehkäissyt joukkomurhaa? Ehkäpä olisi hyvä asia joku rangaistus psykologeille kenen vastuulla murhaajat ovat, jos eivät pysty ehkäisemään niitä.

      • Psykopatologia

        -
        "Kauhajoen koulussahan oli kaikki psykologit hommattu viimeisen päälle."

        Kauhajoen kylässä on oma TK-psykologi, ei oppilaitiksessa. Mm. pääministeri on tässä asiassa sekoillut. Sen sijaan Seinäjoella, ammattikorkeakoulun pääpaikalla, on oppilaitoksessa ihan ikioma psykologi.
        _______

        Ja jos romu poistaa vielä tämän viestiketjun, niin turpiin tulee.

      • psykologi tekee
        Psykopatologia kirjoitti:

        -
        "Kauhajoen koulussahan oli kaikki psykologit hommattu viimeisen päälle."

        Kauhajoen kylässä on oma TK-psykologi, ei oppilaitiksessa. Mm. pääministeri on tässä asiassa sekoillut. Sen sijaan Seinäjoella, ammattikorkeakoulun pääpaikalla, on oppilaitoksessa ihan ikioma psykologi.
        _______

        Ja jos romu poistaa vielä tämän viestiketjun, niin turpiin tulee.

        koulussa? Saadaankohan kohta kouluihin myös joulupukit?

      • idea!
        psykologi tekee kirjoitti:

        koulussa? Saadaankohan kohta kouluihin myös joulupukit?

        Voisi tuoda lapsillekin iloa koulupahoinvoinnin keskelle :)

      • miettikää nyt itekki
        idea! kirjoitti:

        Voisi tuoda lapsillekin iloa koulupahoinvoinnin keskelle :)

        ¨
        miten joku pyskonlooki koulussa olisi voinut teon estää?

        miten aseluvat vaikuttavat?

        Kielletään tällaisten ratkaisumallien taustalla olleet tietokonepelit.

        Ja vielä!!
        Voimmeko tuudittautua uskoon, että se olisi ollut suomen teon vuosipäiväteko, joka vaan joistakin syistä aikastui.

      • rangaistukset vaan kaikille psykologeille kaikista ennaltaehkäisemättömistä rikoksista yms.

        Ennen pitkään kaikki yliopistollisen koulutuksen saaneet riutuvat tiilenpäitä lukemassa samalla kun yhteiskunnassa vallitsee täydellinen anarkia.

        Inkvisiittoreina tässä uuden ajan noitavainoissa toimivat kärsineet henkilöt/ perheet, jotka sormet suorina osoittelevat onnettomien psykologien puoleen huolimatta siitä vanhasta totuudesta joka virkkaa jotain malkasta omassa silmässään...

    • 'P. u. P.'
      • -
        "'P. u. P.'" kirjoitti:

        "Liioittelua

        Ei kaikissa kouluissa eikä kaikilla koululaisilla mene huonosti. Katso pieni pätkä kuvausta onnellisesta elämästä Helsingin Pakilassa."

        Eihän kukaan ole väittänytkään, että kaikilla menisi huonosti! Päinvastoin on sanottu, että osalla lapsista/nuorista menee paremmin kuin on lapsilla/nuorilla on koskaan mennyt.

        Ei silti pidä tai saa sulkea silmiä siltä, että osalla lapsista/nuorista menee erittäin huonosti!.

        Eikä "pieni pätkä onnellisen elämän kuvausta" ole koko totuus Suomen koulusta ja lapsista tai nuorista.

      • 'P. u. P.'
        kellastunut kirjoitti:

        Enemmän kuin lisää psykologeja kouluihin tarvitaan nuorille oikean tyyppisiä esikuvia sekä kotiin että kouluun. Valitettavasti liian monelta nuorukaiselta puuttuu kotoa miehinen esikuva ja kun myös koulujen opettajista suurin osa on naisia, ei ole ihme, että jotkut tuntevat elämänsä tulleen ulkoistetuksi.

        You Tube-video edellä on käsittääkseni yläasteen koulun oppilaiden tekemä ja koulun rehtorin – Maukan – nettiin laittama. Että sillä lailla.

      • 'P. u. P.' kirjoitti:

        "... You Tube-video edellä on käsittääkseni yläasteen koulun oppilaiden tekemä ja koulun rehtorin – Maukan – nettiin laittama. Että sillä lailla."

        Vaikka linkittämäsi video olisi itse Jumalan nettiin laittama, se ei todista etteikö aivan liian moni oppilas kärsisi ja voisi huonosti koulussa ja koulun ulkopuolella.

        PS. Ne syrjäytyneet oppilaat ovat todennäköisesti syrjäytyneet videotyöryhmästäkin.

      • Tarvajärveä tarkoitat?

        Wiki tuntee sekä toimittajan että jalkapalloilijan:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Niilo_Tarvajärvi
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Niklas_Tarvajärvi

      • 'P. u. P.'
        kellastunut kirjoitti:

        -
        "'P. u. P.'" kirjoitti:

        "... You Tube-video edellä on käsittääkseni yläasteen koulun oppilaiden tekemä ja koulun rehtorin – Maukan – nettiin laittama. Että sillä lailla."

        Vaikka linkittämäsi video olisi itse Jumalan nettiin laittama, se ei todista etteikö aivan liian moni oppilas kärsisi ja voisi huonosti koulussa ja koulun ulkopuolella.

        PS. Ne syrjäytyneet oppilaat ovat todennäköisesti syrjäytyneet videotyöryhmästäkin.

        ”…video … ei todista etteikö aivan liian moni oppilas kärsisi ja voisi huonosti koulussa ja koulun ulkopuolella.”
        Oliko todella noin vaikeaa ymmärtää, että juuri samaa asiaa kirjoituksessani painotin?
        Asenteestasi, hellu, saan käsityksen, että olet itse jonkin sortin ammattipsykologi, joka kaikin tavoin pyrkii lisäämään ammattikuntansa työmahdollisuuksia.

        Myös sen huomaa, ettet (naisena) kykene ymmärtämään aikuistuvien miehenalkujen ajatusmaailmaa.

        'P. u. P.'" kirjoitti:

        " Oliko todella noin vaikeaa ymmärtää, että juuri samaa asiaa kirjoituksessani painotin?

        Suorastaan mahdotonta ymmärtää viestejäsi tuolla tavalla, sillä ethän sinä painottanut mitään sinne päinkään vaan väitit puheita pahoinvoinnista liioitteluksi sekä esitit todisteeksi kehumasi linkin.

        "... Asenteestasi, hellu, saan käsityksen, että olet itse jonkin sortin ammattipsykologi, joka kaikin tavoin pyrkii lisäämään ammattikuntansa työmahdollisuuksia..."

        1. En ole "hellu". En sinulle, enkä kenellekään muullekaan.

        2. En pyri lisäämään minkään ammattikunnan työmahdollisuuksia.
        Haluaisin mielelläni kyetä vähentämään niin terveydenhuollon ammattilaisten, lastensuojeluviranomaisten, poliisien, oikeuslaitoksen kuin vankilavirkailijoidenkin työtä, mutta en usko asian olevan minun vallassani.

        "... Myös sen huomaa, ettet (naisena) kykene ymmärtämään aikuistuvien miehenalkujen ajatusmaailmaa..."

        No johan on rohkea väite!
        Ilmeisesti sinä luulet sekä siihen kykeneväsi että olevasi pätevä arvioimaan muiden (erityisesti naisten!) ymmärrystä?

        Voi voi...

      • sivistänyt
        kellastunut kirjoitti:

        -
        Jokaiselle yli 40-vuotiaalle on ilmiselvää keneen viitataan tokaisulla "Sillä lailla".

        Jos olet nuorempi, saat anteeksi tietämättömyytesi.

        Olen kuullut käytettävän sanayhdistelmää kovin monissa eri asioita tarkoittavissa tilanteissa. Siis niin erilaisissa, mitä vain keksiä voimme.

    • Edesmennyt elokovaohjaaja Pier Paolo Pasolini:

      Kilpailua ja voittajia ihannoivassa yhteiskunnassa mielen tasapaino ja oman arvon tunto helposti luhistuvat niissä, jotka löytävät itsensä häviäjien joukossa. Mutta myös voittajien, ulkoisesti hyvin pärjäävien maailma kuihtuu ja näivettyy, sitä mukaa kun kilpaileminen ja niskan päällä oleminen muuttuvat tärkeimmiksi kuin toisten ihmisten ja itsensä hyväksyminen ja kunioittaminen. Elämämme saa mielekkyytensä ja merkityksensä ainoastaan toisten ihmisten kautta.

      Pasolini näkee hyvin yhteiskunnan ytimeen. Ihmisten henkinen hyvinvointi on jäänyt tehokkuuden ja materialististen arvojen alle.

    • Kun tässä viestissä käsitellään koulua, opettajia ja oppilaita, niin tuli mieleeni kysyä, mitä ajattelet siitä Jyväskylän kasvatustieteilijöiden julkaisemasta tutkinmustuloksesta, josta on informaatio kirjoituksessani "Häirikköopilas..." erityisesti kohdasta:
      "järjestyshäiriöiden syyt eivat olisi kodeissa, vaan opettajissa...."

      Asia on Hesarin mukaan esitelty psykologipäivillä.
      Tiedätkö, millaisen vastaanoton se on saanut?
      Olen kritisoinut asiaa, mutta eihän sanallani ole painoarvoa. Voisitko laittaa alotteeseeni jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      73
      2480
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      111
      1187
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1105
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe