Vaalitulos

tarkoittaa

sitä että kaupungissa entinen meno jatkuu. Tätäkö te todellakin halusitte:

- Yrittäjävihamielinen asenne kaupungissa jatkuu
- Veroäyri pysyy huippukorkealla
- Kaupunki paapoo juoppoja, luusereita, rikollisia, pakolaisia ym. roskasakkia
- Tavallinen palkansaaja ei terveyskeskuksesta apua saa
- Tavallinen yrittäjä ei löydä osaavaa työvoimaa vaikka työttömiä riittää
- Kaupunki mainostaa itseään koulukaupunkina, millähän perusteella. Entisajan ammattikoulu ja nykyajan ammattikorkeakoulu tasoltaan lähellä toisiaan. Nykyajan ammattikoulu on lähinnä vitsi.
- Suuri osa kaupungin työntekijöistä ei yksityissektorilla pärjäisi. Tehotonta ja tyhmää.
- Kaupunki käyttää yhä rahaa holtittomasti kiinteistöihin.(Teatteri, kurssikeskus, vuokratalot ym)
- Poliittisia palkkiovirkoja jaellaan yhä avokätisesti

Kokemusperäisesti vasemmistoenemmistöinen kaupunki asukkaineen voi kurjemmin kuin keskusta/oikeistoenemmistöinen. Miksi emme ole oppineet mitään kuluneina vuosina. Savonlinna ei lähde nousuun ennenkuin kansalaisten perusasenne muuttuu. Käykääpä katsomassa menoa välillä muuallakin Suomessa kuin Savossa. Ehkäpä ne silmät avautuvat edes pikkuisen.

25

1021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehitys seisoo

      Näinhän se asia on. Valitettavasti savonlinnalaiset ovat vain kuvien kumartajia eikä omaa älliä käytetä yhtään.
      Tulos on kuitenkin pätevä ja kansa saa sitä mitä haluaa. Kärsiköön siis kansa.

      • .....

        Sanojen viskeleminen sinnetänne ei johda mihinkään. Opettele siis asioien tarkempaan analyysiin. Mielestäni Savonlinna on hieno ja kaunis kaupunki, joten katkeruus loppukoon! Jokainen voi omalta paikaltaan kehittää kaupunkiaan. Pelkästään arvostelemalla asiattomasti ei voita mitään. Kannattaa siis tarkastella asioita myös rakentavasti.

      • Helmut Ringelmann
        ..... kirjoitti:

        Sanojen viskelemisestä syntyy lauseita, jopa kokonaisia sanoja. " Opettele siis asioien tarkempaan analyysiin" Voisiko sen fiksummin sanoa. Mitähän tarkoitti??
        Nimenomaan arvostelemalla asioita saadaan muuttumaan. Keskustella voidaan kyllä rakentavasti. Sanonta kuuluu " työmme on ilomme"
        Mutta eihän sitä jaksa aina iloitakkaan, vai mitä?

      • vai palkalla?
        ..... kirjoitti:

        Sanojen viskeleminen sinnetänne ei johda mihinkään. Opettele siis asioien tarkempaan analyysiin. Mielestäni Savonlinna on hieno ja kaunis kaupunki, joten katkeruus loppukoon! Jokainen voi omalta paikaltaan kehittää kaupunkiaan. Pelkästään arvostelemalla asiattomasti ei voita mitään. Kannattaa siis tarkastella asioita myös rakentavasti.

        Mitäs se kaupungin kauneus työttömyyslukuihin vaikuttaa. Tai onhan se tietysti eteski kesäaikaan mukavampi kauniilla rannalla makoilla työttömänä ku jossain pellonreunalla lakeudella.
        Silmänruualla ei kuiteskaa maha täyty vaikka kuinka ahmis.

      • Mikael247
        ..... kirjoitti:

        Sanojen viskeleminen sinnetänne ei johda mihinkään. Opettele siis asioien tarkempaan analyysiin. Mielestäni Savonlinna on hieno ja kaunis kaupunki, joten katkeruus loppukoon! Jokainen voi omalta paikaltaan kehittää kaupunkiaan. Pelkästään arvostelemalla asiattomasti ei voita mitään. Kannattaa siis tarkastella asioita myös rakentavasti.

        Hyvin sanottu!

    • huomaatko

      ettei kansa vaivaudu edes kommentoimaan kertomaasi (mikä kyllä suurelta osin pitää paikkansa). Kyllä nää on luusereita kaikki. Kävin juuri Mikkelin palstalla ja siellä vaalituloksesta on virinnyt edes jonkinlainen keskustelu mutta täällä - EI MITÄÄN.

      • Helmut Ringelmann

        Viljelet Mikkelin palstalla?? Porkkanaa vaiko kenties kiellettyä hedelmää...., kyllähän totuus on sellainen, emme edes huomaa ketä siellä minkin
        kaupungin valtuustossa istuu, ei asiat siitä paremmaksi muutu. Pärstäkertoimet vain vaihtuvat
        samaa paskaa jauhetaan seuraavat 4 vuotta. Kyllä se pitää jokaisen jo tajuta. Eihän se muutu keskutelulla miksikään, ainakaan näin vaalien jälkeen. Vai mitä?? P.s. Siellä on liikaa näitä
        pään nyökyttelijöitä...... samaa mieltä, samaa mieltä. Kun ei ymmärretä kunnallispolitiikasta yhtään mitään.

    • turha valittaa

      Savonlinnassa kumarrettiin taas vanhoja kuvia. Valtuustoon valittiin jopa ihan koulttamattomia henkilöitä jotka eivät ole ikänään tehneet oikeata työtä. Eräskin on loisinut yhteiskunnan elättinä jopa Arkadianmäellä joten hän on turvannut jo oman tulevaisuutensa. Eihän tälläisiä enää yrittäminen kiinnosta. Työpaikkoja luovat yrittäjät, eivät työmiehet. Yrittäjät ovat taas aina porvareita. Joku voi katkerana sanoa että porvarit ryöstävät kansaa ja heidän työpanostaan mutta sanokoon. Isäntä on aina elättänyt renkinsä, koskaan ei toisinpäin. Jos joku katkeroitunut valittaa että yrittäjät tienaavat mahdottomasti niin ruvetkoot itse yrittäjiksi. Laittakoot omaisuutensa, vapaa-aikansa ja jopa perhe-elämänsä peliin ja alkakoot elättämään laumaa työläisiä. Joku tasapainohan riskin ottamisella ja työntekemiselläkin on oltava.
      Nyt valittiin taas vasemmistolainen, yrittäjävastainen valtuusto. Kukas ne rengit nyt elättää kun teollisuus pakenee kaupungista eikä uusisa yrityksiä perusteta kuin korkeintaan itsensä työllistämiseen.
      Kaupunki on kurjassa jamassa ja kohta voimme ylpeillä sillä että pitkäaikaistyöttömiä pilkkapalkalla työllistävä Toimintakeskus ry. on kaupungin suurin työnantaja.

      • mikael11

        Minun käy oikeasti sääliksi sinua, jos elämänkatsemuksesi on noin kuin kerroit? Koskas se yrittäjän arki on helppoa ollut, riippumatta kunnanhallituksesta? Syyllisiä on aina helppo osoittaa, mutta milloin huomataan, että vika voi olla myös itsessä?

      • Helmut Ringelmann

        Kommentit rääkäisit. Ei siinä koulutuksella ole
        väliä, kunhan osaa ajatella mitä sanoo, eikä sano
        mitä ajattelee. Ei kyllä olisi minkäänlaisia yrityksiä, ilman työntekijöitä. Totuushan on se
        että työnantajille välttämätön paha on itse työntekijä, koska sille täytyy maksaa palkkaa työstä mitä tekee. Kyllä renki elättää isännän,ja
        aivan varmasti just tässäjärjestyksessä.
        Kyllä yrittäjänä oleminen on aina ammatinvalintakysymys. Mitä siinä itket, olisit ollut vieraan palveluksessa, niin ei olisi tarvinnut uhrata koko perhettä.
        Kyllä taidat olla katkera yrittäjä. Teeppäs jäde
        konkka, ja yritä töihin vaikka Sokoksenkassalle.
        1000 ekua kuussa käteen, ja palvelet teitä vittumaisia yrittäjiä. Kyllä sylettää. Verovähennyksiin laitatte vittu kaikki, mitä syötte ja ketä syötätte. Pystyykö tavallinen työmies tekemään saman. Taatusti ei pysty.
        Että pidäppäs yrittäjä pienempää suuta. P.s. Tule minulle töihin, saat 8,60 euroa/ tunti - verot. Ja elä leveästi.

      • elättää?
        Helmut Ringelmann kirjoitti:

        Mites se työmies yrittäjää elättää jos ei ole yritystä jossa työskentelee. Pitää olla se yrittäjä ja yritys jotta työmieskin saa niitä töitä.
        Vai missäs se muuten työskentelee?

    • - Yrittäjävihamielinen asenne kaupungissa jatkuu

      TOTTA. EI TÄSSÄ KAUPUNGISSA KANNATA YRITTÄÄ. TAI EHKÄ KANNATTAA YRITTÄÄ RYÖSTÄÄ PANKKI

      - Veroäyri pysyy huippukorkealla

      TOTTA. IHAN AIKUISTEN OIKEASTI SAVONLINNAN VEROÄYRIÄ PITÄISI PUDOTTAA ROIMASTI. KYLLÄ TUOLLAINEN KISKONTA ALKAA VITUTTAA

      - Kaupunki paapoo juoppoja, luusereita, rikollisia, pakolaisia ym. roskasakkia

      SAMA PASKA JATKUNUT JO 30 VUOTTA. MIHIN SE NOILLA EHDOKKAILLA MUUTTUISI?

      - Tavallinen palkansaaja ei terveyskeskuksesta apua saa

      PAREMMIN VARMAAN SAA KUIN TYÖTÖN. PITÄS VIITSIÄ ITSEKIN TEHDÄ ASIAN ETEEN JOTAKIN EIKÄ INISTÄ KOTONA JA LITKIÄ KAHVIA JA MUSSUTTAA SÄMPYLÄÄ

      - Tavallinen yrittäjä ei löydä osaavaa työvoimaa vaikka työttömiä riittää

      NO EI VARMAAN LÖYDÄ. EI KETÄÄN KIINNOSTA NÄLKÄPALKALLA TYÖNTEKO. MIKÄ SE ON MUISTAAKSENI PAHIN REIMARISSA JA TYÖKKÄRISSÄ, KUULIN ETTÄ JOLLEKIN MAKSETAAN 7 TUNNIN PÄIVÄSTÄ KELAKORVAUS JA 8 EUROA YLLÄPITOON. EI SAATANA MITÄ ORJATYÖLLISTÄMISTÄ. HERÄTKÄÄ, ÄLKÄÄ TEHKÖ KUKAAN ENÄÄ MITÄÄN

      - Kaupunki mainostaa itseään koulukaupunkina, millähän perusteella. Entisajan ammattikoulu ja nykyajan ammattikorkeakoulu tasoltaan lähellä toisiaan. Nykyajan ammattikoulu on lähinnä vitsi.

      JOO, OIKEASSA OLET. AMISVIIKSET ALKAA VITUTTAA.

      - Suuri osa kaupungin työntekijöistä ei yksityissektorilla pärjäisi. Tehotonta ja tyhmää.

      NÄIN ON. KUN JOSKUS KÄY KAUPUNGINTALOLLA NIIN TUNTUU SILTÄ ETTÄ SINNE ON KOOTTU KAIKKI SAVONLINNAN TYHMÄT APINAT

      - Kaupunki käyttää yhä rahaa holtittomasti kiinteistöihin.(Teatteri, kurssikeskus, vuokratalot ym)

      VUOKRATALOT ENSINNÄKIN ON AHNEUDESSAAN SUOMEN YKKÖSKAARTIA. VUOKRANKOROTUSTA TOISENSA PERÄÄN, EI MITÄÄN RAJAA. KIRVEELLÄ OLISI TÖITÄ. TEATTERIIN JA OOPPERAAN VOI ANTAA JOTAIN MUTTA SE IÄNIKUINEN POLIITIKKOJEN JA MUIDEN KERMAPERSEIDEN YLETÖN SYÖTTÖ JA JUOTTO KESÄLLÄ ON LOPETETTAVA

      - Poliittisia palkkiovirkoja jaellaan yhä avokätisesti

      AINA VAAN. PALKKIOVIRKOJEN ANTAJA SEKÄ VASTAANOTTAJA ON LAITETTAVA MOLEMMAT HETI VIRALTA JA KORTISTOON. SIELLÄ ON HYVÄ MIETTIÄ JOSKO ENSI KERRALLA OTETAAN HOMMAAN JOKU PÄTEVÄ JA KOULUTETTU NUORI MIELUUMMIN KUIN SERKUN TUTTAVAN KAIMAN VAIMON VELJEN ANOPIN SETÄ.

      • penkkiurheilija.

        SaPKo on paska. Kertoo Savonlinnan tason joka asiassa. Ei mee hyvin.

      • penkkiurheilija. kirjoitti:

        SaPKo on paska. Kertoo Savonlinnan tason joka asiassa. Ei mee hyvin.

        Velliperse ei tunnu ymmärtävän mistä tässä ketjussa keskustellaan.

        Vai että SaPKo on paska? No sittenhän sinä olet sille sukua.

      • Toteaja.
        SavoRULES kirjoitti:

        Velliperse ei tunnu ymmärtävän mistä tässä ketjussa keskustellaan.

        Vai että SaPKo on paska? No sittenhän sinä olet sille sukua.

        SaPKon kohtalo kuvastaa hyvin koko Savonlinnan tilannetta kaikessa, ei tuu mitään. Huomaa, että asut äitisi kanssa, et ole kehittynyt henkisesti sitten murrosiän.

    • mie ite

      Savonlinna ei ole miesmuistiin ollut eikä siitä nytkään tullut vasemmistoenemmistöistä kaupunkia!

      • roikkuu

        mutta kenen luulet määräävän tässä kaupungissa tahdin? Ettei vaan olisi Työväenyhdistys vuodesta toiseen, suuntana taloudellinen katastrofi.
        Eikä siinä auta edes kohtuullisen noheva kaupunginjohtaja (ainakin entiseen verrattuna). Ehkäpä suunnanmuutos onnistuisi jos hän saisi vaikka Sakun kaveriksi ja vähän lisää valtaa.

      • kommunistipitäjän kanssa li...

        Mikäs ihme tuo on. Itsehän halusitte liiton Savonrannan kanssa. Se kunta on ollut vuosikymmenet Savon punaisin kunta.

      • mie ite
        roikkuu kirjoitti:

        mutta kenen luulet määräävän tässä kaupungissa tahdin? Ettei vaan olisi Työväenyhdistys vuodesta toiseen, suuntana taloudellinen katastrofi.
        Eikä siinä auta edes kohtuullisen noheva kaupunginjohtaja (ainakin entiseen verrattuna). Ehkäpä suunnanmuutos onnistuisi jos hän saisi vaikka Sakun kaveriksi ja vähän lisää valtaa.

        Aika hyvin työväenyhdistykseltä, jos pystyy määräämään porvarienemmistöisessä ja -johtoisessa kaupungissa. Demareilla ensi valtuustossa 14 paikkaa, vasemmistoliitolla 3 ja porvaripuolueilla loput 26! Taitavat porvarit olla lälläriporukkaa...

    • on totta

      rakkaassa kaupungissamme. Eräs esimerkki virkamiesten yrittäjäystävällisyydestä: Tuttavallani on pieni yritys, suomen vanhimpia omalla alallaan. Kaupunki pyytää määräajoin tarjoukset tiettyjen pienurakoiden suorittamiseksi. Urakoiden yhteenlaskettu loppusumma on AINOA tekijä joka vaikuttaa siihen, kuka urakan saa. Muunlaista vertailua kaupungin pikkuvirkamies (työnjohtaja) ei pysty tekemään kun ei ymmärrä koko hommasta mitään. Tuttavani on hävinnyt kaksi viimeistä tarjouskilpailua peräkkäin aivan pikkusummilla noin 10-15 t€ kokonaisurakassa yrityksille joita ei pidetä ko. alalla mitenkään hyvässä maineessa. Kaupungin viranhaltija oli todennut että halvin tarjous voitti. Niin tietysti olikin mutta jäi kaupungilta nekin veromarkat saamatta. Tilanteeseen liittyi toisella kerralla lisäksi se että päätöstä urakkatarjosten kohtalosta ei koskaan postitettu yrittäjälle ja hänen itsensä tiedustellessa asiaa valitusaika oli mennyt jo ohi. Kaupungintalolla kyllä väitettiin että päätös olisi lähetetty mutta se posti ei ollut kuulemma koskaan tullut perille. Tästä suivaantuneena tuttavani muutti asuinkuntansa muualle, eivätpähän mene muutkaan vero-eurot kaupungin kassaan. En näe mitään muuta syytä kuin kateuden em. virkamiehen toimintaan hänen hylätessään kaupungille selvästi edullisimman tarjouksen. Että tällainen kaupunki. Ei tarvitse ihmetellä jos kaupunki pysyy köyhänä. Kirjoitin tämän tuttavani puolesta koska hän ei omien sanojensa mukaan "jaksa olla kiinnostunut" hölmöläisten touhusta.

      • Helmut Ringelmann

        Viitsi hyväyrittäjä. Sano vaan reilusti, kuka on
        kirjoituksen takana. Äläkä viitsi pelleillä.
        Ei sinua varmaankaan tunnisteta. Minäkin kirjoitin tämän tuttavani puolesta.

      • lahtari
        Helmut Ringelmann kirjoitti:

        Viitsi hyväyrittäjä. Sano vaan reilusti, kuka on
        kirjoituksen takana. Äläkä viitsi pelleillä.
        Ei sinua varmaankaan tunnisteta. Minäkin kirjoitin tämän tuttavani puolesta.

        pistää kommarit hirteen

      • virkamiehillä

        Kaupungin pikkupomoina on just sellaisia vanhan ajan jäänteitä jotka tekevät vain sen mikä on ihan pakko jotta virka säilyisi. Epäpäteviä hommiinsa mutta kun ovat kymmenet vuodet paikalla olleet niin vain kuolema voi heidät erottaa. Ei edes viranhoidon laiminlyönti tai joku selvä rikekkään tuota potkuja.
        Käräjiltä vain ehkä sakkoja ja sama meno jatkuu.

    • sanon sulle että,

      kurssikeskukseen laitettava raha ei mene hukkaan. Tiedätkö mitä siellä tehdään ja miksi? Et taida tietää tämän asian faktoja...

      • faktoja

        vuodesta -80 alkaen. Niihin aikoihin valmistui ammattikurssikeskuksen rakennus. Sitä ennen kurssikeskus toimi tulliportinkadulla nykyisen Vehviläisen huonekaluliikkeen yläkerrassa ja Ainonkadulla Automestarien talossa. Talon omisti SDP:tä lähellä olevat tahot, taisi olla Kansa-yhtiöt vai mikä se nyt oli. Kaupunki (=me kaikki) maksoi uuden kurssikeskuksen tiloista aivan helvetinmoista vuokraa. Varsinkin siihen nähden, mikä oli kurssitoiminnan tulos. Juoppoja luusereita suurin osa kurssitettavina, muutama juoppo opettaja mutta vastapainoksi myös muutama loistava ammattimies opettajana.
        Nyt kun kävin tätä asiaa miettimään niin oikeastaan harmittaa vietävästi kun tämäkin asia on sössitty nykyiseen tilaansa ammattikoulun kanssa. Ennen vanhaan voi molempiin laitoksiin viedä vaativiakin hommia tehtäväksi oppilastöinä mutta nykyisin ei onnistu oikein mikään. Tähän on tultu, valitettavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      91
      2675
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1829
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1724
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1622
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      20
      1599
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1427
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1237
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1136
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe