On tääkin outoa..!!

Hämmästynyt!?

Olen kovasti hämmästynyt (erityisesti) tähän palvelimeen kirjoittavien ihmisten ajatusmaailmasta! Olen koko ajan tuudittautunut ajatukseen, että tanssin pitäisi olla mukavaa, hymyssä suin harrastettavaa ajanvietettä..mutta, mutta..

Hyvin monet tänne kirjoittavat henkilöt tuntuvat olevan kovinkin ahdasmielisiä ja keskittyvät lähinnä toisten ihmisten suoranaiseen "kyttämiseen".. Mitä järkeä siinä nyt on??

Toisaalta mietin, että missä nämä ihmiset sitten piileskelevät?? Koska itse en heitä ole koskaan tanssiparketilla tavannut, ainakaan käytöksen perusteella tulkittuna. Itse en lukeudu pro-luokkaan, mutta voisin kuitenkin väittää tanssivani hyvin ja kulloisenkin tanssittajan viemään tyyliin. Aina sattuu ns. "virheitä" ja kömmähdyksiä, jotka korjaan/mitätöin säteilevällä hymyllä ja aina on "anteeksipyyntö" hyväksytty! En ole ikinä törmännyt ilkeilyyn, huokailuun, yms...

Mutta näitä juttuja täällä lukiessa tulee mieleen, että tanssipaikathan pursuaa ääliöitä ja itsensä muiden yläpuolelle nostavia huippuja, jotka todellakin ovat unohtaneet tanssin ja uusien ihmisten tapaamisen ilon! Hei, herätkää...!!

Oikeastaan tämän kirjoituksen viesti taitaa olla se, että minä ainakin koen, etten ole näitä tyyppejä tavannut. Noinkohan heitä on oikeastikaan olemassa? Koska aina on ollut mukavaa ja tanssittajat kohteliaita, iloisia ja miellyttäväkäytöksisiä.. Varmasti osa siitä käytöksestä on roolia, mutta niinhän monessa muussakin tilanteessa on jokin rooli päällä. Monella meistä taitaa kuitenkin olla esim. työ-minä, koti-minä, jne. Ja tähän miellyttävien tanssittajien luomaan lumoon aion uskoa/antautua edelleenkin! :-)

30

4882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helppo juttu

      Ei tuo asia mikään mysteeri ole kun vähän mietit. Ei tällä palstalle olevan paskan kirjoittamiseen tarvita kuin puoli tusinaa eri ihmistä, jos sitäkään. Sellainen määrä sulahtaa äkkiä Suomen lavoille ilman että heitä koskaan tapaa. Vaikka kyllähän se tietysti on totta sekin, että Internet saa monet normaalin oloiset syytämään kaikenlaista varsinkin jos he ovat vielä anonyymejä

      Niin tai näin siitä mitä täällä puhutaan ei voi päätellä mitään siitä mikä tilanne lavoilla yleensä on ja millaisia ne ihmiset siellä ovat.

      • Näyttää olevan yleinen piirre, että täällä suomi24 -keskustelupalstoilla loka lentää.

        Asiallisempaa keskustelua on mm. tanssinetissä:

        http://tanssi.org/keskustelu/index.html

        Edellä oli hyvä tiivistelmä: "Niin tai näin siitä mitä täällä puhutaan ei voi päätellä mitään siitä mikä tilanne lavoilla yleensä on ja millaisia ne ihmiset siellä ovat."

        Niin ja on täällä välillä myös hyviä tai hauskoja kirjoituksia.

    • Vaino Harha

      huomaatte, että se nuorten- ja vanhaintanssitunnelma koostuu myöskinsä näistä nuorten- ja vanhaintanssipareista siten, että nuo täysin satunnaiset ja tietyt parit hyppivät sinne sun tänne ja törmäilevät sinänsä toki aivan mahdollisista ja aivan mahdottomistakin suunnista toinen toisiinsa useita kertoja minuutissa kullakin tanssimon kirotunkin rajallisella nuorten- ja vanhaintanssineliömetrillä: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että juurikin tästä ainaisesta poukkoilusta ja siitä nuorten tahi vanhain tanssiorkesterista noiden parien kiihkeä ja usein myös äärimmäisen kiivas sekä nuorten- että vanhain tanssitunnelma syntyy. Tuo havainto pätee melko yleisesti myöskinsä näihin sekä nuorten- että vanhainjälkitanssipeleihin. No onhan tietysti totta, että etenkin optimitapauksessa tällaiset jälkipelit voivat olla selvästikin enänpi teerenpelimäisenpiä ja siten jopa useita lukijoitansa viekoittelevanpia keskustelukäytännöiltään kuin nämä puhtaasti sekä nuorten- että vanhaintannsillisteknillisiin seikkoihin keskittyvät jälkitanssipelit, joissa ei juurikaan nuorten tahi vanhainkaan tanssien inhimilliseen tahi persoonalliseenkaan puoleen paneuduta. Tuollaisten optimitapausten kuitenkin väitetään vähänkin edistyneenpien nuorten- ja vanhaintanssipiirien toimista olevan äärimmäisen harvinaisia, joten ei meidänkään niistä olisi edes kuriositeetillisesti mitään nuorten tahi vanhainkaan tanssijärkeä tämän enenpää keskustelemaan lähteä.

      Vaikka jopa näistä nuoren ja vanhainkin tanssipiireistä katsoen saattaisi melkein monasti näyttää siltä, että noitten nuorten- ja vanhaintanssiparien hyppely on jokseenkin sokeaa ja paitsi täysin epärytmillistä niin myöskinsä kauhean epäkohteliasta, on jokaisessa standardinuorten- ja -vanhainkin tanssimossa normi- tahi vähänkin erikoisenpana nuorten- ja vanhaintanssi-iltana keskimäärin useita pareja ja noin huomattavan sekä nuorten että vanhain parimäärän johdosta noista kaikesta nähdystä päätellen jokseenkin sattumanvaraisista pikku poukkoiluista ja syöksähdyksistä ja äkkipysähdyksistä syntyy niskainnakkeluitten ja toinen toistansa vihaisenpien mulkaisuitten ja käsittämättömänkin raivoisien sekä nuorten- että vanhaintanssiriitojen ohella nuorten- ja vanhaintanssilliskäytännöllisesti tarkasteltuna mitä ilmeisimminkin täysin epähuomiossa ällistyttäviä nuorten- ja vanhaintanssikuvioita myös. Älkäätte kuitenkaan olko tippaakaan nuorten- tahi vanhainkaan tanssihuolissanne, vaikka ette yhtäkään niistä kuvioista kenties jopa harmiksenne hahmottaisi. Tiedän ei pidä tippaakaan huolestua silloinkaan vaikka kaiken niissä nuorten- ja vanhaintanssitilanteissanne käytettävissänne olevan nuorten- ja vanhaintanssijärkenne puitteissa hahmottaisittekin, ettekä silti tietäisi, mitä ne kuviot tarkemmin tahi ohimennen ajateltuna ovat: Nythän on erittäinkin pitkälti niin, että vaikka ette olisikaan mikään tavallinen nuorten- tahi vanhaintanssija, vaan olisitte sekä nuorten- että vanhaintanssillistyylillisesti erittäin hienostunut, kaikeksi nuorten- ja vanhaintanssikukkuraksenne nuorten- ja/tahi vanhaintanssitohtoreitten arvoja – sinänsä toki ainoastansa näytöillänne, joita me muut voimme varsinkin kuvioitanne salaa siittä sivusta seuratessamme keskinämme vain arvailla – hankkinut nuorten- ja vanhaintanssija, ette siltikään em kuvioita enemmän tahi vähemmän salaa sillä paremmallakaan nuorten- ja vanhaintanssisilmällänne sivusta seuratessanne välttämättä tietäisi, mistä po kuvioissa on kysymys.
      http://www.geocities.com/vaino.harha/SyksynSavel.asx

      Näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä riittää varsinkin täysin yleisten nuorten- ja vanhaintanssitunnelmien entisestään edistämismielessä vallankin mainiosti aavistuksenomainen tietoisuus siitä, että niitten nuorten ja vanhain sekä sekatanssiparien törmäilystä täytyy pitkissä nuorten- ja vanhaintanssijuoksuissa syntyä myös merkityksellisiä kuvioita hieman samaan tapaan kuin riittävän pitkälle hankeen sepalus puoliauki sen tuhatta Ryyd-laukkaa juosten kusten syntyy katkelmia hitti- ynnä muista vastaavista nuorten- ja vanhaintanssimusiikkipartituureista ja klassikkonuorten- ja -vanhaintanssirakkausseikkailuromaaneista. Niissä kuvioissa saattaa hyvinkin laajasti tulkittuna olla siis kysymys häviävän pienistä huippukoreografioitten palasista: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että sellaista, mitä aika monen nuorten tahi vanhaintanssijan omasta mielestä melko selvästi tapahtuu yksilötasolla nuorten tahi vanhain avarassa ja miellyttävän ilmavassa tanssiharjoitussaliolosuhteessa solkenaan, tapahtuu monasti kirotunkin ruuhkaisan, tunkkaishikipieruisan nuorten- ja vanhaintanssimon tasolla äärimmäisenkin harvoin ja se johtuu nimenomaisesti niitten useitten parien välillä sattuvista lukuisista törmäyksistä pär minuutti pär nuorten- ja vanhaintanssimoneliömetri.

      Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
      www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • Vaino Harha

        nuorten- tahi vanhaintanssiparin töytäilevästi ja tungeksivasti tuottamaan äärimmäisen pitkään kuten esimerkiksi sen tanssimon päästä toiseen ja takaisin sen tuhatta Ryyd-laukkaa tuottamaan joko nuorten tahi vanhain tahi jonkin tuolta väliltä mitä ilmeisimminkin olevaan tanssijuoksuun liittyy sen paikallisista erinomaisuuksista huolimatta kuitenkin myös näitten jälkitanssipelien kannalta katsoen hirvittävä ongelma: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että vaikka olisitte äärimmäisen varma siitä, että siellä tanssimossa, aivan siinä helkkarin leveitten hartioittenne takana tahi niitten jommalla kummalla sivulla olevalla katvealueella, mutta jostain teillekin täysin arvoituksellisesta syystä ei milloinkaan niitten edessä, tapahtuva mainittu tungeksinta tuottaisi kosolti lyhyehköjä pätkiä myöskinsä huippukoreografioista sisältäen loppuillasta yhtiin laskettuina myöskinsä kaikkien niitten huippukoreografioitten askeleet, jotka keksittäisiin seuraavan sadan tahi jopa tuota useamman nuortentanssisukupolven aikana, mukaan luettuna standardiratkaisut kaikkiin sinänsä toki täysin mahdollisiin ja aivan mahdottomiinkin sekä nuorten- että vanhaintanssiongelmiinne, ette ehkä kykenisi niin lyhyissä törmäysajoissa siivilöimään kaikkea sitä hyödyllistä nuorten ja vanhain tanssitietoa, vaikka ne lukemattomat töytäilyt kaiken nuorten- tahi vanhaintanssiaikaanne tapahtuisivat helkkarin leveitten hartioittenne edessä eli jumalaisen komean nenänne alla.

        Tämä johtuu erittäinkin pitkälti ensinnäkin siitä, että em tungeksinta tunnetustikin tuottaa tuhansia ja taas tuhansia kertoja enemmän pitkähköjä pätkiä koreografioista, joissa ei ole nuorten tahi vanhainkaan tanssijärjen hiventä ja toisaalta siitä, että lyötyään kyynerpäänsä teihin, töytäilevästi ja tungeksivasti äärimmäisenkin pitkässä sekä nuorten- että vanhaintanssijuoksuissa olevat parit suorastansa lennähtävät taas omille nuorten- ja vanhaintanssiteilleen ja ne koreografiat katoavat sen tanssimon vilinään luultavasti melko lyhyiksi ajoiksi osuakseen kohdillenne nopeammin kuin ehditte ajatella joistain muista suunnista. Täytyisi siis toimistamme keksiä keino, jolla erottaa standarditanssimon täysin yleisestä sekä nuorten että vanhain tanssimylläkästä vain se, millä on nuorten- tahi vanhaintanssikeskustelumielessä merkitystä, jotta voisimme suodattaa sekä omastamme että muitten nuorten- tai vanhaintanssista vain sen tiedon, joka on oikeaa ja aitoa, sekä nuorten että vanhain tanssikäytännössä saman arvoista kuin se, jota on jokseenkin tanssillisissa oppaissa ja käsikirjoissa ja valo- ja elokuvissa ja sekä daamein että herrain tanssipukimoitten esitteissä ja niitä vastaavien kanpaamoitten hiusten pesu- ja föönausohjeissa.

        On toki totta, että sinänsä toki ainoastansa syistä, joita me muut tässä saatamme vain arvailla, voitaisiin viimeistään vähän ennen noin yltiöpäiseen hankkeeseen ryhtymistä tiettyjen tahojen toimista kysyä, mitä nuorten tahi vanhainkaan tanssijärkeä niillä töytäilevillä pareilla olisi sillä tavalla törmäillä, jos ne kuitenkin heti lennähtävät omille nuorten- ja vanhaintanssiteilleen? Tuollaista voisivat etenkin halutessaan kysellä mahdollisimman suurieleisesti ja siten huomiota pois itse tanssiasiastamme parhaalla mahdollisella nuorten- ja vanhaintanssitaidollaan kiinnittävät tahot, jotka eivät halua, että kukaan alkaisi siivilöidä kiistämättömiä totuuksia noissa tanssimoissa töytäilevien ja poukkoilevien juoksuista, jotka mitä ilmeisimminkin ovat täysiä nuorten- ja vanhaintanssiymmärryksiä vailla ja täysin armottomia jokaiselle kohdalle sattuvalle.

        Vaino Harha kirjoitti:

        voidaan täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta erittäinkin pitkälti nähdä nuorten ja vanhain tanssin sinänsä ynnä kaiken tuohon liittyvän ja eritoten siihen liittymättömän siivilöinti kulloisestakin tilanteesta riippuen joko nuorten- tahi vanhaintanssilliskeskustelullisesti tarkasteltuna jokseenkin kestäviin ja siten jopa näiden nuorten- ja vanhaintanssipiirien ulkopuolella melko hyvin ymmärrettäviin muotoihin. Tätä lienee jokseenkin turha kenenkään lähteä nuorten tahi vanhainkaan tanssillisteoreettisesti täysin oikeaksi tahi vääräksi todistamaan: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ainakin periaatteessa voisimme suosiollisilla avustuksillanne konstruoida jopa jatkotason nuorten- ja vanhaintanssidemonin, joka käytännössä äärimmäisenkin luotettavasti ja tippaakaan väsymättä suorittaisi em siivilöinnin puolestamme missä tahansa standardi- tahi sitä erikoisemmassa sekä nuorten että vanhain tanssimo-olosuhteessa.

        Teidän ei tarvitsisi kuin varata tuohon ylle ja alle kirjoittaneelle siitä tanssimosta jonkinlainen pöytä, joka saa olla millainen hyvänsä, kunhan se on tukeva. Sitten pistäisitte siihen pöytään helkkarin suuren leilin, joka on ilmanpitävä ja sisältä täynnä erästä kauniisti ruskettunutta, sekä suorilta että epäsuorilta auringonkin valoilta visusti vuosikymmeniä suojeltua nestettä. Yhdessä aukaisisimme pastillinraikkaita hengityksiämme pidätellen ja voimakkaat sydämemme lihaksikkaissa rinnoissamme pamppaillen varovasti…hyvin varovasti eli pisaraakaan läikyttämättä siittä leilistä korkin ja istuttaisimme po kirjoittaneen siihen pöytään. Siinä pöydässä istuessaan noihin kohtiin kirjoittanut vähän väliä kaatelisi siitä valtavasta leilistä jäihin ja ehkä silkassa kokeilumielessä tahi kenties epähuomiossa lantrinkeihinkin jättäen kaiken muun tanssimohölynpölyn kuten esimerkiksi pikkiriikkiset paperisateenvarjot ja imelän väriset drinkkitikut täysin vaille valokuvauksellisen komeata huomiotaan.

        Kun jokin daamiryhmä järjestäytyy kaikkien muitten mielestä täysin merkilliseksi tahi jopa merkityksettömäksi ja toisistaankin jokseenkin irralliseksi eli täysin akraptisk…aksraptsik…sexi nuorten- tahi vanhaintanssikuvioksi, tuolla tavalla toki muutoinkin nerokkaista nuorten- ja vanhaintanssitoimistanne juonikkaasti konstruoitu nuorten- ja vanhaintanssidemoninne loikkaa siittä pöydästä elastisen notkeasti, kirotunkin nerokkaita nuorten- ja vanhaintanssitekosyitään ladellen eli käytännössä viekkaudella mukaan ja kirjoittaa muistiin niitten todella upeitten daamien huulipunilla puhelinnumerot ja muut sen nuorten tahi vanhaintanssitilanteen oikeat ja siten aidot merkitykset useaan kertaan rypisteltyihin ja pois heiteltyihin kassakuitteihin, joita teidän tulee tuottaa demoninne saataville tilaamalla kokoajan lisää siihen pöytään, sillä tuolla tavalla ällistyttävänkin nerokkaasti konstruoitu, jopa jatkotason nuorten ja vanhaintanssidemoni työskentelee vauhtiin päästyään herkeämättä kaiken nuorten- ja vanhaintanssi-iltaa siihen saakka kunnes siittä nuorten- ja vanhaintanssiorkesterista loppuu puhti ja vielä senkin jälkeen valomerkkiin säilyttäen silti täyden toimintakykynsä melkein auringonnousuun saakka.

      • Vaino Harha kirjoitti:

        ...jo varsin monen vuoden ajan yrittänyt keksiä, millä motiivilla ystävämme Vaino tänne kirjoittelee. Nyt sitten lopulta kysyn.

        Et nimittäin ainakaan siksi näy kirjoittavan, että haluaisit vuodatuksiasi luettavan.

        Muussa tapauksessahan kirjoittaisit suunnattoman paljon helpommin luettavalla tavalla.

        Välimerkkien johdonmukainen käyttö (kuten varmasti tiedätkin) helpottaisi huomattavasti pitkien tekstiesi lukemista.

        Artikkelin pilkkominen pienempiin osiin kappalejakoa käyttäen myös olisi huomattava parannus asiaan.

        Joitakin sepustuksiasi luettuani olen kyllä ollut havaitsevinani niissä ihan asiaakin, mutta jostakin syystä katsot aiheelliseksi hukata sen mutkikkaiden sanahirviöiden sekaan.

        Olen varma, että vain alle 10 % palstan lukijoista jaksaa lukea edes yhtäkään viestiäsi loppuun.

        Onko kyseessä jonkilainen omien ongelmiesi purkaminen terapeuttisen kirjoittamisen avulla?

        Et siis haluakaan kenekään lukevan saati ymmärtävän viestejäsi?

      • Vaino Harha
        Truehum kirjoitti:

        nyt niin montaa ole yhteensäkään voinut olla, että niistä vuosistakaan kenenkään pitäisi sellaista numeroa tekemään lähteä. Ja ymmärtääkseni ja huomautettakoon tässä välissä, että tuohan voi olla hirvittävä väärinkäsitykseni, tämä on sekä nuorten että vanhain tanssia eikä varsinaista kielioppia, vaikka jokainen, joka vähänkin kieliopeista tietää, näkee, että viittaamiisi kohtiin kirjoitellut taho todellakin tietää, mitä kieli- ynnä muita sensemmoisia, tuiki tärkeitä oppeja mitäilmeisimminkin antaumuksillaan raiskatessaan tekee: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että standardi- ja sitä monimutkallisemmat opit täytyy toki tuntea aasta ööhön, jotta sellaista jälkeä voisi saada aikaiseksi, sillä muussa tapauksessa tuloksena olisi käsittämättömän kaameata mökellystä.

        Vaikka viimeisestä lääkärini, joka ei sattumoisin ole tuo omalääkärini, jonka olemassa olo selvisi minulle pyrkiessäni tuuhea tukkakin pystyssä ja takki auki erääseen terveyskeskukseen aamutuimaan tulipalopakkasessa kiiltonahkakengissä avopäineni ja -käsineni röntgenkuvattavaksi ja kipsattavaksi, määräämästä rajusta lääkekuurista on aikaa – saattaa hyvinkin olla, että joistain (eikä niitä vahinkojakaan niin montaa ole) vahingoista viisastuu tai sitten tulin kerta kaikkiaan laakista immuuniksi sille taudinaiheuttajalle – useita vuosia, eivät henkilökohtaiseni ja sitä vieraammat ongelmat ainakaan keskimäärin kohdalleni ole lakanneet kasautumasta, joten lienee syytä todeta arvauksesi tällaisen kirjoittelunkin terapeuttisista vaikuttimista olevan oikean suuntainen: nythän vasta onkin äärimmäisenkin pitkälti niin, että aloitettuani sekä nuorten- että vanhaintanssiharrastuksen, aloin törmäillä hirvittäviin ja siten ällistyttävänkin vaikeasti käsiteltäviin ongelmiin, joiden olemassaolosta minulla ei sitä ennen ollut aavistustakaan.

        Ymmärrys on siitä kirotunkin hankala jo käsitteenä, että se on niin suhteellinen ja silti äärettömän henkilökohtainen: sen, minkä joku ymmärtää näin, joku toinen ymmärtää noin ja näin ja noin välissä on minimissään pienehkö kuilu, jota ei ole niin helppo ylittää kuin sitä kuilua varsinkin sivusta päin katsoen voisi kuvitella. Silti se, että joku huomaa ja edes itselleen salaa mielessään myöntää, ettei yhtään ymmärrä, mistä ja mitä siinä puhutaan, on helkkarin komea sulka siinä: n tuottajan hattuun. Tämä on ilmiselvää, mikäli ajattelemme tuiki tavallista tenttupulloa, jonka kylkiin kaikilla mahdollisilla kielioppisäännöillä joku on huolellisesti laatinut käyttöohjeen, jonka useat ymmärtävät täysin väärin, mutta eivät huomaa ymmärtäneensä väärin tahi eivät edes itselleenkään myönnä ymmärtäneensä sitä ohjetta väärin. Tällöinhän on vääjäämätöntä, kuten kaikkialla ympärillämme vallitseva käytäntö täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta oivallisesti osoittaa, että tuo joku käyttää sitä tenttupulloa jokseenkin väärin eli käyttöohjeen vastaisesti. Vastaavasti henkilö, joka huomaisi, ettei ymmärrä, mitä siinä tenttupullon kyljessä sanotaan, jättäisi ryhtymättä siihen tenttupulloon jo silkoista itsevarjelullista syistään samaan tapaan kuin hän ymmärtää olla ryhtymättä valo- tahi sitä vahvenpiin virtatöihin, vaikka jostain kuin ihmeen kaupalla saisikin käsiinsä seikkaperäiset selostukset ja piirustukset, joista ei sanaakaan ymmärrä.

        Osanottoni lähipiiriäsi kohdanneen surun vuoksi.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • kehumista
        Truehum kirjoitti:

        ...jo varsin monen vuoden ajan yrittänyt keksiä, millä motiivilla ystävämme Vaino tänne kirjoittelee. Nyt sitten lopulta kysyn.

        Et nimittäin ainakaan siksi näy kirjoittavan, että haluaisit vuodatuksiasi luettavan.

        Muussa tapauksessahan kirjoittaisit suunnattoman paljon helpommin luettavalla tavalla.

        Välimerkkien johdonmukainen käyttö (kuten varmasti tiedätkin) helpottaisi huomattavasti pitkien tekstiesi lukemista.

        Artikkelin pilkkominen pienempiin osiin kappalejakoa käyttäen myös olisi huomattava parannus asiaan.

        Joitakin sepustuksiasi luettuani olen kyllä ollut havaitsevinani niissä ihan asiaakin, mutta jostakin syystä katsot aiheelliseksi hukata sen mutkikkaiden sanahirviöiden sekaan.

        Olen varma, että vain alle 10 % palstan lukijoista jaksaa lukea edes yhtäkään viestiäsi loppuun.

        Onko kyseessä jonkilainen omien ongelmiesi purkaminen terapeuttisen kirjoittamisen avulla?

        Et siis haluakaan kenekään lukevan saati ymmärtävän viestejäsi?

        Ei sinunkaan jorinoitasi kovin moni jaksa lukea, ääliö

      • Vaino Harha
        Vaino Harha kirjoitti:

        voidaan täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta erittäinkin pitkälti nähdä nuorten ja vanhain tanssin sinänsä ynnä kaiken tuohon liittyvän ja eritoten siihen liittymättömän siivilöinti kulloisestakin tilanteesta riippuen joko nuorten- tahi vanhaintanssilliskeskustelullisesti tarkasteltuna jokseenkin kestäviin ja siten jopa näiden nuorten- ja vanhaintanssipiirien ulkopuolella melko hyvin ymmärrettäviin muotoihin. Tätä lienee jokseenkin turha kenenkään lähteä nuorten tahi vanhainkaan tanssillisteoreettisesti täysin oikeaksi tahi vääräksi todistamaan: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ainakin periaatteessa voisimme suosiollisilla avustuksillanne konstruoida jopa jatkotason nuorten- ja vanhaintanssidemonin, joka käytännössä äärimmäisenkin luotettavasti ja tippaakaan väsymättä suorittaisi em siivilöinnin puolestamme missä tahansa standardi- tahi sitä erikoisemmassa sekä nuorten että vanhain tanssimo-olosuhteessa.

        Teidän ei tarvitsisi kuin varata tuohon ylle ja alle kirjoittaneelle siitä tanssimosta jonkinlainen pöytä, joka saa olla millainen hyvänsä, kunhan se on tukeva. Sitten pistäisitte siihen pöytään helkkarin suuren leilin, joka on ilmanpitävä ja sisältä täynnä erästä kauniisti ruskettunutta, sekä suorilta että epäsuorilta auringonkin valoilta visusti vuosikymmeniä suojeltua nestettä. Yhdessä aukaisisimme pastillinraikkaita hengityksiämme pidätellen ja voimakkaat sydämemme lihaksikkaissa rinnoissamme pamppaillen varovasti…hyvin varovasti eli pisaraakaan läikyttämättä siittä leilistä korkin ja istuttaisimme po kirjoittaneen siihen pöytään. Siinä pöydässä istuessaan noihin kohtiin kirjoittanut vähän väliä kaatelisi siitä valtavasta leilistä jäihin ja ehkä silkassa kokeilumielessä tahi kenties epähuomiossa lantrinkeihinkin jättäen kaiken muun tanssimohölynpölyn kuten esimerkiksi pikkiriikkiset paperisateenvarjot ja imelän väriset drinkkitikut täysin vaille valokuvauksellisen komeata huomiotaan.

        Kun jokin daamiryhmä järjestäytyy kaikkien muitten mielestä täysin merkilliseksi tahi jopa merkityksettömäksi ja toisistaankin jokseenkin irralliseksi eli täysin akraptisk…aksraptsik…sexi nuorten- tahi vanhaintanssikuvioksi, tuolla tavalla toki muutoinkin nerokkaista nuorten- ja vanhaintanssitoimistanne juonikkaasti konstruoitu nuorten- ja vanhaintanssidemoninne loikkaa siittä pöydästä elastisen notkeasti, kirotunkin nerokkaita nuorten- ja vanhaintanssitekosyitään ladellen eli käytännössä viekkaudella mukaan ja kirjoittaa muistiin niitten todella upeitten daamien huulipunilla puhelinnumerot ja muut sen nuorten tahi vanhaintanssitilanteen oikeat ja siten aidot merkitykset useaan kertaan rypisteltyihin ja pois heiteltyihin kassakuitteihin, joita teidän tulee tuottaa demoninne saataville tilaamalla kokoajan lisää siihen pöytään, sillä tuolla tavalla ällistyttävänkin nerokkaasti konstruoitu, jopa jatkotason nuorten ja vanhaintanssidemoni työskentelee vauhtiin päästyään herkeämättä kaiken nuorten- ja vanhaintanssi-iltaa siihen saakka kunnes siittä nuorten- ja vanhaintanssiorkesterista loppuu puhti ja vielä senkin jälkeen valomerkkiin säilyttäen silti täyden toimintakykynsä melkein auringonnousuun saakka.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

        nuorten tahi vanhaintanssijat sellaiselta demonilta lopulta haluaisivat oppia? Useat heistä mitä ilmeisimminkin herkuttelevat ajatuksella, että tuollaisen demonin varsin käytännölliset sekä nuorten- että vanhaintanssidemot, mikäli tällainen ilmaisumuotoilu toimistanne tuossa kohdassa suinkin sallitaan, voisivat kulloisestakin tilanteesta riippuen olla joko nuorten- tahi vanhaintanssillisesti ällistyttävänkin kehittäviä. On toki myös sekä nuorten- että vanhaintanssillisesti hieman edistyneenpiä epäilijöitä, jotka kaikesta päätellen tuntevat pakoittavia tarpeitansa vähän väliä huomautella, etteivät ne demot sellaisilta ainakaan heidän toimistaan salaa siitä sivusta seurattuna ja siten heidän tasoisillensa esitettynä tuntuisi: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heidän mielestään sen demonin sinänsä toki äärimmäisenkin häikäisevät sekä nuorten- että vanhaintanssidemot saattaisivat olla heitä suuresti huvittavia eivätkä lainkaan opettavia ja siksi heidänkin toivomuksena on että tuollainen demoni kaiken sekä nuorten- että vanhaintanssiaikaa esittelisi heillekin täysin yleisestikin himoittujen sekä nuorten- että vanhaintanssitunnelmien entisestään edistämismielissä niitä demojaan lisää.

        Tuo osoittaa täysin sekä nuorten- että vanhainkin tanssikiistatta, että moni standardi- ja sitä edistyneenpi joko nuorten- tahi vanhaintanssija haluaisi ilman muuta ja mieluiten heti alkunuorten- ja -vanhaintanssi-illasta oppia sellaiselta nuorten- ja vanhaintanssidemonilta – sikäli kuin sellaisen konstruointi edes suosiollisilla avustuksillanne mahdollista olisi – mitä on sekä nuorten että vanhain tanssitäydellisyys ja kuinka sen voisi oikotietä saavuttaa. Eivät he mitään nuorten tahi vanhainkaan tanssikeinoa kaihtamattomissa pyrkimyksissään kohti täysiä sekä nuorten- että vanhaintanssikukkeuksiaan, nuorten- ja vanhaintanssitunnelmahimojensa riivaamina mitä ilmeisimminkään kykenisi alustavastikaan ymmärtämään yhtäkään niistä äärettömän syvistä sekä nuorten- että vanhaintanssiajatuksista tahi niitä vastaavista piinallisista totuuksista, joita sellaisen nuorten- ja vanhaintanssidemonin demot luultavasti olisivat tulvillaan: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että jopa kaikkein pisimmälle edistyneet nuorten- ja vanhaintanssijat kaikesta väittämästään huolimatta himoitsevat vain yhden illan viihdykettä eivätkä niinkään nuorten tahi vanhainkaan tanssiviisautta.

        Tuosta huolimatta ei olisi täysin poissuljettua sekään, etteivätkö sillä tavalla toimistanne nerokkaasti konstruoidun sekä nuorten- että vanhaintanssidemoninne demot voisi hiljalleen imeytyä myöskinsä noitten kaikkein edistyneinpien nuorten- ja vanhaintanssijoitten aivoihin ja alkaa toimia niissä haluamallanne tavalla ja myöhemmin hekin alkaisivat täysin epähuomiossaan toimia kuin se demoni edistäen kadehdittavankin epäitsekkäästi täysin yleisiäkin sekä nuorten- että vanhaintanssitunnelmia entisestään.

        tanssijoilla mitään toivoa? Näissä sekä nuorten- että vanhaintanssipiireissä on kerta toisensa jäljestä kummasteltu, miksi tämä kysymys huolestuttavasti alkaa joko pikkuhiljaa tahi jopa huomattavasti tuota nopeammin itää jokaisen nuorten tahi vanhain tanssin aloittaneen tahon enänpi tahi vähenpi sievässä päässä. On toki totta, että näitten nuorten- ja vanhaintanssipiirien ulkopuolella olevien toimistahan kutakuinkin noin on ajateltu kautta-aikain eli on siellä sitä kysymystä itsestään selvänä pidetty, eikä sitä kysymystä siellä näinkään takertumisen arvoiseksi koettu ole, mutta näitten nuorten- ja vanhaintanssipiirien sisällä, puhtaasti henkilökohtaiselta kannalta ajateltuna siinä esitetty kysymys ei varsinkaan vähänkään tarkemmin ajateltuna tunnu – syistä, joita tässä voimme myös arvailla – läheskään yhtä hupaisalta eikä edes sketsikkäältä: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että on aivan luonnollista, että hämmästyttävänkin monissa tapauksissa ja kaikesta sanotusta huolimatta näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä halutaan nähdä sinänsä toki hyvinkin rakkaat ex: ätkin uudestaan ja uudestaan mahdollisimman itkettyneine silminensä.

        Useimmat sekä nuorten- että vanhaintanssigurut opettavat pääasiassa teoriassa, että jokin hieno henkilön sisällä herää eloon hänen alettua joko nuorten- tahi vanhaintanssia. Nuorten ja vanhain tanssidemoni puolestaan voisi käytännössä eli kieltämättä kirotunkin ruuhkaisassa tanssimo-olosuhteessa jokseenkin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta osoittaa, että jotkut nuorten- ja vanhaintanssijat saattavat mitä ilmeisimminkin jopa tarkoituksillaan vahingoittaa itseään ja siinä sivussaan mitään pahaa aavistamattomia sivullisiakin, ainakin omista mielistään yllättävänkin koviin kohtaloihinsa täysin syyttömiä, tuomitsemalla heidät ja kaikki muutkin sekä nuorten että vanhain tanssihelvetilliseen pari- tai sitä pidemmän haun mittaiseen piinaansa.

        Nuo gurut hokevat, että periaatteessahan heidän menetelmillään melko suuri osa nuorten ja vanhainkin tanssijoista saavuttaisi kulloisessakin tilanteessaan himoitsemansa joko huippunuorten- tahi -vanhaintanssitunnelman tahi molemmat, mutta he jättävät syistä, joita tässä voimme taaskin vain arvailla kertomatta, keitä he kaiken kaikkiaan olisivat. Nuorten- ja vanhaintanssidemoni puolestaan voisi käytännöllisessä tanssimo-olosuhteessa osoittaa, että kenellä tahansa on mahdollisuus nuorten- ja vanhaintanssi-illastaan toiseen elää sekä nuorten- että vanhaintanssiparatiisissa, joka on ällistyttävänkin harmonisessa sopusoinnussa paitsi sekä nuorten- että vanhaintanssin alkuperäisen tarkoituksen niin myöskinsä jäitten ja lantrinkienkin ja henkilön itsensä ja sivullisten kanssa.

        ja kieltämättä aivan liian pinnallisesti – eräitten näihin nuorten ja vanhain tanssipiireihin pesiytyneitten tahojen mielestä jopa äärimmäisen piinallisesti – tarkastelleet sekä nuorten että vanhain tanssidemonin sillä tavalla toimistanne nerokkaasti konstruoituna ehdottelemia, ällistyttävänkin nerokkaita ja osin yllättäviä vastausmallistoja aika useaan, toinen toistansa kiperänpään sekä nuorten- että vanhaintanssikysymykseenne. Mutta haluaisitteko tekin tietää vähän enemmän? Epäilemättä haluaisitte, mikäli kuin joko nuorten- tahi vanhaintanssi-ihmeen kaupalla kuuluisitte heihin, jotka verrattaen terveillä tavoillansa ovat tietoisia sekä nuorten- että vanhaintanssillisista tarpeistaan ja niitä vastaavien tunnelmien himokkuuksistaan kaikessa raadollisuudessaan. Mieltänne toki saattavat ainakin ohimennen askarruttaa mainittujen sekä nuorten- että vanhaintanssikysymystenne ohella jotkin muutkin ajatukset, mutta ette mitä ilmeisimminkään pidä niitä läheskään niin tärkeinä ja siten huolestuttavina.

        Saatatte hyvinkin pohtia, miksi tuo sekä nuorten- että vanhain tanssidemoni käyttää niin runsaasti jäitä ja joskus lantrinkejakin ja uskomattoman hataria ja silti niin ilmiömäisesti toimivia sekä nuorten että vanhain tanssitekosyitään. Lähes poikkeuksetta alatte sen demoninkin kaiken sekä nuorten- että vanhaintanssi-iltaa pitelemää bakkanaalia siitä sivusta herkeämättä seuratessanne minimissänne lievästi kummastella, että miten ylipäätään on mahdollista, että parhainta mahdollista ja sitä huononpaakin sekä nuorten- että vanhaintanssia järjestetään käytännössä paikoissa, jotka vähänkin tarkemmin tarkasteltuna osoittautuvat toinen toistansa suuremmiksi ravitsemusliikkeiksi, vaikka etenkin Internetin sekä nuorten että vanhain tanssikeskustelupalstoilla omista mielistään kaikkein parhaat sekä nuorten- että vanhaintanssijat kiven kovaa väittävät, että jäillä ja lantrinkeillakin on ällistyttävänkin pieni rooli heidän harrastuksensa kehittymisessä täyteen kukkeuteensa ollut. Saatatte myös herkeämättä pohtia, kuinka kummassa voisitte parantaa omaa sekä nuorten- että vanhaintanssiflaksianne siten, ettei teitä alettaisi näissä sinänsä toki ainoastansa päällisin puolin tarkasteltuna verrattaen puritaanisilta vaikuttavissa sekä nuorten- että vanhaintanssipiireissä pitää äärimmäisenkin huonona ihmisenä.

        Ehdotetulla tavalla toimistanne nerokkaasti konstruoitu sekä nuorten että vanhain tanssidemoni antaisi nerokkaat vastaukset kaikkiin sillä tavalla mieliänne askarruttaviin ja moniin muihinkin sekä nuorten- että vanhaintanssikysymyksiinne paitsi ei tuohon viimeiseen, tyytyen siinä kohdassa kysymystänne vastaamaan kirotunkin arvoituksellisesti kutakuinkin näin että: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tutustuttuanne hieman tarkemmin näihin sekä nuorten- että vanhaintanssipiireihin, oivallatte sen itse. Tästä huolimatta monet varsinkin omista mielistään kaikkein parhaat sekä nuorten- että vanhaintanssijat epäröivät tutustua sillä tavalla konstruoituun sekä nuorten- että vanhaintanssidemoniin: edelleenkinhän on erittäinkin pitkälti niin, että varsinkin heidän, sinänsä toki melko komeissa silmissään se on demoni vain yx helkkarin (komea) herra, joka kadehdittavan tuuhea tukkakin pystyssä http://profiles.yahoo.com/vaino.harha siinä tanssimossa viilettää ja jonka perimmäisiä tarkoitusperiä niitten todella upeitten daamien näyttäisi jostain täysin käsittämättömästä syystä olevan paljon vaikeanpi ymmärtää kuin heidän.

        Haluaisitteko, että teitä autettaisiin löytämään vastaukset kaikkiin muihin paitsi yhteen mieltänne askarruttaviin ja siten teitä huolestuttaviin sekä nuorten- että vanhaintanssikysymyksiinne? Nuorten- ja vanhaintanssidemoni voi auttaa teitä.

        Vanhaintanssi- ja nuorteintanssipiireissä on ihan parasta keskustella keskenään niin ei tule riitoja mitä niitä askelmerkkejä miettimään kun ei harrastajat niistä mitään ymmärrä.

        sekä nuorten että vanhain tanssitäyttymyksen? Tämä on kiperähkö kysymys, joka herää kerta toisensa jäljestä mitä ilmeisimminkin siksi, että jopa näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä hämmästyttävänkin monet kaikesta nähdystä ja kuullusta päätellen herkuttelevat salaisella ajatuksellaan siitä, että huippukoreografia, raivoisa suosikkius – jopa suoranaisesti sekä nuorten- että vanhaintanssivaltakunnallinen ja sitä mittavenpi joko nuorten tahi vanhain tanssijulkkissuus ja huolellisesti föönattu, sinänsä toki melko tuuhea tukka tekisivät heidät onnellisiksi ja siksi he mitään nuorten tahi vanhainkaan tanssikeinoaan kaihtamatta niitä herkeämättä tavoittelevat, mutta huomaavat siitä huolimatta, kuinka em heidän aina niin äärimmäisenkin ansiokkaista toimistaan himoittu täyttymys yhä edemmäs loittonee eikä heitä lohduta yhtään havainto siitä, että kaikesta nuorten ja vanhain tanssivastoinkäymisestä huolimatta tukka ja askeleetkin sentään ovat vielä viimeiselläkin valssilla tip ja top, vaikka se kinppakyyti tosin meni jo. Oma osuutensa tuossa voi hyvinkin pitkälti olla sillä, että heidän joko nuorten- tahi vanhaintanssipelihousunsa kaikeksi nuorten- ja vanhaintanssikukkuraksi ovat todella useasta kohdasta ammottaville palkeenkielille illan mittaa revenneet, mutta tämä on luonnollisesti silkkaa arvailua.

        Sillä tavalla hämmennyksistä, peloista ja epäuskoista sekä -luuloista kireitten nuorten- tahi vanhaintanssijoitten avuksi voitaisiin ehdotetulla tavalla ja suosiollisilla avustuksillanne konstruoida sekä nuorten että vanhain tanssidemoni, joka voisi muutamien sekä nuorten- että vanhaintanssi-iltojen mittaan osoittaa, mitä nuorten- ja vanhaintanssi todella on. Tällä tavalla toimistanne nerokkaasti konstruoidun tanssidemoninne avulla voisitte tekin saada melko selvät vastaukset myös teille kauhean tärkeisiin ja siten mieltänne paitsi askarruttaviin niin myöskinsä äärimmäisenkin huolestuttaviin sekä nuorten että vanhain tanssikysymyksiinne: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että ette te millään tunnetulla tahi toistaiseksi vielä tuntemattomallakaan nuorten tahi vanhainkaan tanssivippaskonstillakaan voisi sitä parenpia saati pätevänpiäkää vastauksia nuorten- ja vanhaintanssiin ja kaikkeen sensemmoiseen löytää. Nuorten ja vanhain tanssidemoninne totuus vapauttaisi teidätkin oitis sekä nuorten että vanhain tanssitaikauskostanne, -hämmennyksestänne ja jopa sivullisianne hirvittävästä -pakokauhustanne.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Vaino Harha kirjoitti:

        Vanhaintanssi- ja nuorteintanssipiireissä on ihan parasta keskustella keskenään niin ei tule riitoja mitä niitä askelmerkkejä miettimään kun ei harrastajat niistä mitään ymmärrä.

        sitä ei käy suoranaisesti kiistäminen, mutta nythän on hyvinkin pitkälti niin, että siitäkään, onko se suositeltavin vaihtoehto, ei mitä ilmeisimminkään tulla edes näitten nuorten- ja vanhaintanssipiirien sisällä varsinaiseen yhteisymmärrykseen pääsemään.

      • Vaino Harha
        Vaino Harha kirjoitti:

        nuorten tahi vanhaintanssijat sellaiselta demonilta lopulta haluaisivat oppia? Useat heistä mitä ilmeisimminkin herkuttelevat ajatuksella, että tuollaisen demonin varsin käytännölliset sekä nuorten- että vanhaintanssidemot, mikäli tällainen ilmaisumuotoilu toimistanne tuossa kohdassa suinkin sallitaan, voisivat kulloisestakin tilanteesta riippuen olla joko nuorten- tahi vanhaintanssillisesti ällistyttävänkin kehittäviä. On toki myös sekä nuorten- että vanhaintanssillisesti hieman edistyneenpiä epäilijöitä, jotka kaikesta päätellen tuntevat pakoittavia tarpeitansa vähän väliä huomautella, etteivät ne demot sellaisilta ainakaan heidän toimistaan salaa siitä sivusta seurattuna ja siten heidän tasoisillensa esitettynä tuntuisi: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heidän mielestään sen demonin sinänsä toki äärimmäisenkin häikäisevät sekä nuorten- että vanhaintanssidemot saattaisivat olla heitä suuresti huvittavia eivätkä lainkaan opettavia ja siksi heidänkin toivomuksena on että tuollainen demoni kaiken sekä nuorten- että vanhaintanssiaikaa esittelisi heillekin täysin yleisestikin himoittujen sekä nuorten- että vanhaintanssitunnelmien entisestään edistämismielissä niitä demojaan lisää.

        Tuo osoittaa täysin sekä nuorten- että vanhainkin tanssikiistatta, että moni standardi- ja sitä edistyneenpi joko nuorten- tahi vanhaintanssija haluaisi ilman muuta ja mieluiten heti alkunuorten- ja -vanhaintanssi-illasta oppia sellaiselta nuorten- ja vanhaintanssidemonilta – sikäli kuin sellaisen konstruointi edes suosiollisilla avustuksillanne mahdollista olisi – mitä on sekä nuorten että vanhain tanssitäydellisyys ja kuinka sen voisi oikotietä saavuttaa. Eivät he mitään nuorten tahi vanhainkaan tanssikeinoa kaihtamattomissa pyrkimyksissään kohti täysiä sekä nuorten- että vanhaintanssikukkeuksiaan, nuorten- ja vanhaintanssitunnelmahimojensa riivaamina mitä ilmeisimminkään kykenisi alustavastikaan ymmärtämään yhtäkään niistä äärettömän syvistä sekä nuorten- että vanhaintanssiajatuksista tahi niitä vastaavista piinallisista totuuksista, joita sellaisen nuorten- ja vanhaintanssidemonin demot luultavasti olisivat tulvillaan: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että jopa kaikkein pisimmälle edistyneet nuorten- ja vanhaintanssijat kaikesta väittämästään huolimatta himoitsevat vain yhden illan viihdykettä eivätkä niinkään nuorten tahi vanhainkaan tanssiviisautta.

        Tuosta huolimatta ei olisi täysin poissuljettua sekään, etteivätkö sillä tavalla toimistanne nerokkaasti konstruoidun sekä nuorten- että vanhaintanssidemoninne demot voisi hiljalleen imeytyä myöskinsä noitten kaikkein edistyneinpien nuorten- ja vanhaintanssijoitten aivoihin ja alkaa toimia niissä haluamallanne tavalla ja myöhemmin hekin alkaisivat täysin epähuomiossaan toimia kuin se demoni edistäen kadehdittavankin epäitsekkäästi täysin yleisiäkin sekä nuorten- että vanhaintanssitunnelmia entisestään.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

        todennäköisyyttähän perinteisesti on näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä yritetty pitää niin pienenä, että ainakaan omista mielistään kaikkein pisimmille edistyneitten sekä nuoren- että vanhaintanssijoitten mielistä ja sinänsä toki ainoastansa heidän meiltä muilta salaamistaan syistään, joita me muut tässä voimme vain arvailla, näistä jumalista ei edes sellaisen nuorten tahi vanhain tanssidemonihavainnonkaan yhteydessä olisi mitään teoreettistakaan tarvetta senkään yleiskohtaisemmin keskustella. Kuitenkin on niin, että etenkin näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä liikuskelee erittäinkin pitkälti tahoja, joiden puoli- tahi sitä ammatillisenpana sättimiskohteena ovat kaikki muut sekä nuorten- että vanhaintanssijat ja nuorten ja vanhainkin tanssimattomat tahot, joista erittäinkin pitkälti liikuskelevista tahoista jokainen on salaa mielissään täysin varma siitä, että juuri hänen nimensä joskus loistaa kirkkaanpana kuin kaikki nuorten ja vanhainkin tanssitähdet siihen saakka tahi sen jälkeen yhteensä.

        Esitettyämme – emme ainoastaan sekä nuorten- että vanhaintanssillisteoreettista mallia, vaan täysin käytännöllisen siten sekä nuorten- että vanhaintanssi-illasta toiseen, siitä saatuun täysin yleiseen ja siten laaja-alaiseen sekä nuorten- että vanhaintanssihyötyyn nähden ällistyttävänkin pienellä budjetilla täysin toteutuskelpoisen mallimme eli speksimme sekä nuorten että vanhain tanssidemonistamme, tulimme mitä ilmeisimminkin täysin epähuomioissamme osoittaneeksi siihen saakka ainoastansa maksimissaan hyvin vahvasti epäiltyjen nuorten- ja vanhaintanssijumalten olemassaolon. Tuo olisi pitänyt huomata jo vuosia sitten eritoten siitä, että vähänkin tarkemmin katsoen kaikkihan näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissäkin parillista ja siten äärimmäisen vastakohtaista on: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että samalla tavalla kuin tulee täydelliseksi raikkain jää eräästä puhtaimmillaan mauttomasta ja kurkkua miellyttävästi polttavasta monimutkallisen nestemäisestä hiiliyhdisteestä, upein daami helkkarin komeasta herrastaan, kedon kaunein kukka ainakin omasta mielestään rumimmasta ja siksi (se yrittää ylettömällä ahkeruudellaan kiinnittää täysin yleistä huomiota pois eräistä muista, puutteellisena pitämistään avuistaan) ahkerimmasta sitsontiaisestaan, paras huonimmastaan ja kirkkain synkimmästään, tulee myöskin sekä nuorten että vanhain tanssijumala täydelliseksi äärimmäisestä vastakohdastaan, nuorten- ja vanhaintanssidemonistaan.

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

      • Vaino Harha

        nuorten- ja vanhaintanssitapauksistahan tapahtui tiettävästi vähän jälkeen yhdenkään käden vivuttomien kraanojen tultua sekä nuorten- että vanhaintanssimosaniteettitilamarkkinoille: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tanssimoissa yhä yleistyvämmässä määrin tuollainen yhdenkään käden vivuton kraana ei vastaa todella janoistenkaan huulien pyyntöihin muutoin kuin korkeintansa laskemalla niille mahdollisimman lämmintä, optimisaniteettitapauksessa ja osin sekä nuorten- että vanhaintanssihygieniasyistäkin esisaippuoitua vettä.

        Kenties juurikin tuon vuoksi myöskin jokseenkin sivulliset kuulivat, kuinka se kurko sieltä tanssimon saniteettitilasta poistuessaan närkästyneenä totesi portiérille, että siellähän on klosetissa kirotunkin kuumaa vettä, jolloin tuo portiéri oli kohteliaasti huomauttanut, että olisi kurkon kenties syytä harkita ******nsa lyhennysleikkausta. Tästä kimmastuneena kurko oli aika sivullistenkin todistajalausuntojen mukaan uhonnut, ettei hänellä sentään NIIN pitkät ******t ole, vaan hän oli polttanut siinä kielensä!

        Aika outoo?!?!

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

        Toim:huom l jk: Tämä oikolukijaimme arkistokaapin liukukiskoston väliin juuttunut ja po kiskoston välistä vuosihuollossa pieninä paloina (varmasti teidänkin mielistänne ne toivottavasti olivat kaikki siinä) nyhdetty tekstuuri oli kaikesta päätellen alkuperäinen ja siten äärimmäisenkin spontaani hahmotelma vastineeksi joko säikeen avaajalle tahi johonkin noihin kohtiin digitaalisesti allekirjoittaneelle, mutta mitä ilmeisimminkin todella hyvistä – olkoonkin, että näin jälkeen päin kaikessa rauhassa ajateltuna toistansa ja kaikista muistakin kauhean erilleen ajautuneilta tuntuvista, mutta mitä ilmeisimminkin todella hyvistä sekä nuorten- että vanhaintanssisyistä, joita ei millään voi enää muistaa, jätti sen siihen luultavasti tarkemmin sitä juttuaan ajateltuaan mainittu allekirjoittanut mitä ilmeisimminkin myöskinsä täysin yleistenkin nuorten- ja vanhaintanssitunnelmain entisestään edistämismielessä julkaisematta.

        Ehkä siinä oli kysymys enänpi intimiteetillisistäkin suojailukertoimista, kuten näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä yleisemminkin tuiki tavallista on: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kuullessaan tuon siltä henkilökunnalta, kerrotaan sinänsä toki kirotunkin hatarien muistikuvajaisten mukaan sen digitaalisesti allekirjoittaneen olleen olevinaan joku muu eli oli hän erittäinkin pitkälti lähtenyt sen todella upean daamin kanssa niistä naamiaisista sinne tanssimoon hieman ja sinänsä toki ainoastansa luvillanne sanottuna irrottelemaan, mutta koskaanhan ei voi olla liian varovainen. Saattaa se tietysti olla paikalla olleitten silminnäkijäin ja henkilökuntain sinänsä toki mahdollisimman vilkkaan mielikuvituksenkin tuotetta, mutta yhä oudommalta se silti tuntuu. Kuinka kummassa kukaan heistäkään tuollaista edes melko selvään päähänsä olisi voinut saada?

    • lumoon lavoilla

      Saman olen kokenut eli ei tanssipaikoilla ole mitään tämän palstan antamaa hämmennystä tai katastrofia.

      Taitavakin tanssija voi sulautua lavoille siten ettei se joudu tämän arvostelija kyynikko joukon rattaisiin.

      Tosiian luulen myös että on vin muutama ylikorostunut kirjoittaja joka pitää omaa showta näillä palstoilla.

      kuva minkä olet saanut on tosiaan hyvin hämmentävä ja voi vaikka aiheuttaa estyneisyyttä esim aloitteleville tanssijoille.

      Paljonhan jo puhutaan miten nämä palstat "velvoittaa" korkeatasoiseen osaamiseen tansipaikoilla.

      Tuo pilkunfiilaus ja nippelitietous diivailu on esimerkikisi sitä.

      Tansijat keskuudessaan jakavat ja on hienoa että niin tehdäänkin mutta palstat ovat kokonaiskuvia harratuksesta. Sekä sen harrastajajoukon peroonallisuuskuvasta.

      • Missähän sitä olisi

        ...joopa joo... Sitä nippelitietotta täältä juuri kaipaisin, mutta sitä täältä ei kertakaikkiaan löydä. Miten täälä voi olle edes nippelitietousviilausta. Se nippelitietos kun sitä tanssilajin mukaista tanssitietoa, kun muuten moni tanssiminen olisi vaan pelkkää saman toistamista. Ota huomioon että kaikilla ei ole sitä sinun tanssilajikohtaista tietoa.

        Sitä nippelitietoa kehiin toivoisin, vaikka muutama tuikkapipo pitääkin nippelitietoudesta kirjoittamisen nippelitietousdiivailimisena.

    • Ruusut tai mustat

      Ei muuta kuin ne omahyväisyyden tummat lasit pois silmiltä niin huomaat sinäkin jotain ihan oikeasta elämästä. Toisaalta saattaa olla mukavampaa kävellä silmät kiinni ja kuvietlla maailma paremmaksi kuin se onkaan.

      • lasit tai ei

        Mutta toisaalta, eikös meillä kaikilla ole elämän realiteetit tiedossa?! Joten jos saa mukavaa kohtelua tanssimassa ja jopa nauttii siitä, lasien kanssa tai ilman..niin onko siinä sitten jotain väärää tai pahaa??? Nythän on kuitenkin kyse tietynlaisesta nautinnon hakemisesta ja jos sen saa, eikös silloin kaikki ole parhain päin!?

        En oikein jaksa uskoa, että kirjoittajalla olisi välttämättä omahyväisyyteen tai ruusun punaisten lasien läpi katsomiseen taipuvaisuutta. Vaan hän ehkä osaa karsia typerät suunsoittajat ja katkeroituneet tyypit omasta ajatusmaailmastaan jättäen heidät omaan arvoonsa arvottomaan.. Taidat olla itsekin tätä joukkoa?? Vai rasittaako sinua vaan suunnattomasti ajatus siitä, että joku jopa vielä löytää nautintoa tämänkin lajin parista tänä päivänä...?? ;-)

      • Vaan näin
        lasit tai ei kirjoitti:

        Ei. Minua rasittaa ajatus, että teennäiset tai typerät ihmiset kulkevat laput silmillä koko elämänsä ja katsovat oikeudekseen aina tilaisuuden tullen nalkuttaa realisteille siitä, että he pilaavat heidän ainaisen hehkutuksensa muutamalla jalat maassa pysyvällä kommentilla.

      • on lasit silmillä?
        Vaan näin kirjoitti:

        Ei. Minua rasittaa ajatus, että teennäiset tai typerät ihmiset kulkevat laput silmillä koko elämänsä ja katsovat oikeudekseen aina tilaisuuden tullen nalkuttaa realisteille siitä, että he pilaavat heidän ainaisen hehkutuksensa muutamalla jalat maassa pysyvällä kommentilla.

        Ikäviin asioihin keskittyminen tansseissa ei ole realismia. Suurin osa tanssijoista on mukavia ja heillä on kivaa keskenään. Esimerkiksi minulla on tansseissa hauskaa. Tämä on realistinen totuus. Tätä ei muuta se, että samalla lavalla voi olla ihmisiä joista en erityisemmin pidä. En tanssi heidän kanssaan tai muutenkaan erityisesti kiinnitä heihin huomiota. Eritoten en kirjoita heistä netissä.

      • jaksan uskoa...
        lasit tai ei kirjoitti:

        Mutta toisaalta, eikös meillä kaikilla ole elämän realiteetit tiedossa?! Joten jos saa mukavaa kohtelua tanssimassa ja jopa nauttii siitä, lasien kanssa tai ilman..niin onko siinä sitten jotain väärää tai pahaa??? Nythän on kuitenkin kyse tietynlaisesta nautinnon hakemisesta ja jos sen saa, eikös silloin kaikki ole parhain päin!?

        En oikein jaksa uskoa, että kirjoittajalla olisi välttämättä omahyväisyyteen tai ruusun punaisten lasien läpi katsomiseen taipuvaisuutta. Vaan hän ehkä osaa karsia typerät suunsoittajat ja katkeroituneet tyypit omasta ajatusmaailmastaan jättäen heidät omaan arvoonsa arvottomaan.. Taidat olla itsekin tätä joukkoa?? Vai rasittaako sinua vaan suunnattomasti ajatus siitä, että joku jopa vielä löytää nautintoa tämänkin lajin parista tänä päivänä...?? ;-)

        "En oikein jaksa uskoa, että kirjoittajalla olisi välttämättä omahyväisyyteen tai ruusun punaisten lasien läpi katsomiseen taipuvaisuutta."

        Eikö ole omahyväinen?

        Miksihän hän nostaa oman mielipiteensä sitten niin paljon paremmaksi kuin sellaisten, jotka jo vuosikymmeniä ovat lavoilla tanssineet ja nautineet. He, jotka jaksavat yhä siitä täysin rinnoin nauttia ja lisäksi vielä jaksavat jakaa oman kokemuksensa ja nautintonsa kirjoittajankin kaltaisten kanssa.

        Ilman hänen arvostelemiaan erilaisia, tanssista kiinnostuneita ja siitä myös mielipiteensä rohkeasti ilmaisevia ihmisiä, hänellä ei edes olisi tätä mahdollisuutta nostattaa omaa egoaan esiin.

        Juuri tuollaiset toisten arvostelijat ovat niitä lavakulttuurin pahimpia kyttääjiä.

        Kritiikki tanssiharrastuksessakin voi olla joskus kovaa ja sen puolustaminen kanavalla noudatettuun kulttuuriin sopeutettua ja tarpeellistakin, ei se ihmisiä huonoksi tee.

        Sen lisäksi kanavalla rehottaa myös sellaisten kirjoittajien kirjoitukset, jotka eivät itse edes tanssi, vaan keräävät kanavalta osatietoa ja suoltavat näppikseltään sen perusteella mitä sattuu.

        Tanssilavoilla viihtyvät kyllä nopeasti tunnistavat kirjoittajista, koska tällaisesta kirjoittelusta on kyse, untuvikot eivät.

        Omahyväisyys ja kermankuorinta on aloittajan tavaramerkki vai, miten tuollainen kirjoittelu on korkeatasoisempaa kuin se muu roska mitä täällä esiintyy. Mitään positiivisia elementtiä en siinä harrastusta ajatellen havaitse.

      • Ei mee ei
        on lasit silmillä? kirjoitti:

        Ikäviin asioihin keskittyminen tansseissa ei ole realismia. Suurin osa tanssijoista on mukavia ja heillä on kivaa keskenään. Esimerkiksi minulla on tansseissa hauskaa. Tämä on realistinen totuus. Tätä ei muuta se, että samalla lavalla voi olla ihmisiä joista en erityisemmin pidä. En tanssi heidän kanssaan tai muutenkaan erityisesti kiinnitä heihin huomiota. Eritoten en kirjoita heistä netissä.

        Höpö höpö. Kiellätkö muitakin asioita? Et esimerkiksi koskaan valehtele tai riko lakia? Et varmaan juoruile, etkä puhu pahaa kenestäkään selän takana? Kerro nyt vielä miltä tuntuu olla jeesus nykyaikana?

      • suodatus
        lasit tai ei kirjoitti:

        Mutta toisaalta, eikös meillä kaikilla ole elämän realiteetit tiedossa?! Joten jos saa mukavaa kohtelua tanssimassa ja jopa nauttii siitä, lasien kanssa tai ilman..niin onko siinä sitten jotain väärää tai pahaa??? Nythän on kuitenkin kyse tietynlaisesta nautinnon hakemisesta ja jos sen saa, eikös silloin kaikki ole parhain päin!?

        En oikein jaksa uskoa, että kirjoittajalla olisi välttämättä omahyväisyyteen tai ruusun punaisten lasien läpi katsomiseen taipuvaisuutta. Vaan hän ehkä osaa karsia typerät suunsoittajat ja katkeroituneet tyypit omasta ajatusmaailmastaan jättäen heidät omaan arvoonsa arvottomaan.. Taidat olla itsekin tätä joukkoa?? Vai rasittaako sinua vaan suunnattomasti ajatus siitä, että joku jopa vielä löytää nautintoa tämänkin lajin parista tänä päivänä...?? ;-)

        Aivan niin, eli on osattava suodattaa mikä on oleellista ja mikä ei. Annettava vain ilon kulkea edeltä.

      • olla jeesus
        Ei mee ei kirjoitti:

        Höpö höpö. Kiellätkö muitakin asioita? Et esimerkiksi koskaan valehtele tai riko lakia? Et varmaan juoruile, etkä puhu pahaa kenestäkään selän takana? Kerro nyt vielä miltä tuntuu olla jeesus nykyaikana?

        Mikä tuossa viestissäni oli sinusta niin uskomatonta? En minä väittänyt että en huomaa omasta mielestäni ikäviä ihmisiä, sanoin vain että en kiinnitä heihin erityistä huomiota. Eikä senkään pitäisi olla ihmeellistä että en kirjoita heistä nettiin. Tiesitkö että monet eivät kirjoita tanssijutuista nettiin ollenkaan?

        Saat aivan vapaasti olla negatiivinen ihminen, ei se minun napaani kutita. Turha kuitenkin yrittää selittää sitä "realismiksi" tai "älykkyydeksi" kun se ei ole kumpaakaan. Tanssimisessa ei ole kyse maailmantalouden tilasta tai Afrikan nälänhädästä. Se on hauskanpitoa! Positiivisten puolien korostaminen ja niihin keskittyminen on pelkästään fiksua.

        Se on hyödyllistä myös harrastuksen tulevaisuuden kannalta, koska kaiken mahdollisen loan tonkiminen ja julkinen huutelu ei auta ketään eikä mitään, se on vain huonoa PR:ää. Joku voi ajatella olevansa olevansa rakentava ottamalla kaikenlaiset ongelmat ja ikävät ihmiset esille, mutta väitän, että sellaisten aiheiden puimisesta netissä on tuskin koskaan yhtään mitään hyötyä kenellekään.

      • olis jo aika
        olla jeesus kirjoitti:

        Laput silmillä siis jatkossakin tansseihin. Onhan se kivaa ku kaikki on siistii ja fantsuu. Ja nimenomaan kaikki tanssi-ihmiset mukavia ja sivistyneitä. Ja tanssi on aina niiiiiiiiiiiin ihana harrastus. Kukaan ei oo tansseis etsimässä pesää ja kaikki vaan haluaa harrastaa ja oppia joka päivä uusia kuvioita. Nami nami pusi pusi

        Herätkää nyt jo..

      • Järkeä
        olla jeesus kirjoitti:

        Mikä tuossa viestissäni oli sinusta niin uskomatonta? En minä väittänyt että en huomaa omasta mielestäni ikäviä ihmisiä, sanoin vain että en kiinnitä heihin erityistä huomiota. Eikä senkään pitäisi olla ihmeellistä että en kirjoita heistä nettiin. Tiesitkö että monet eivät kirjoita tanssijutuista nettiin ollenkaan?

        Saat aivan vapaasti olla negatiivinen ihminen, ei se minun napaani kutita. Turha kuitenkin yrittää selittää sitä "realismiksi" tai "älykkyydeksi" kun se ei ole kumpaakaan. Tanssimisessa ei ole kyse maailmantalouden tilasta tai Afrikan nälänhädästä. Se on hauskanpitoa! Positiivisten puolien korostaminen ja niihin keskittyminen on pelkästään fiksua.

        Se on hyödyllistä myös harrastuksen tulevaisuuden kannalta, koska kaiken mahdollisen loan tonkiminen ja julkinen huutelu ei auta ketään eikä mitään, se on vain huonoa PR:ää. Joku voi ajatella olevansa olevansa rakentava ottamalla kaikenlaiset ongelmat ja ikävät ihmiset esille, mutta väitän, että sellaisten aiheiden puimisesta netissä on tuskin koskaan yhtään mitään hyötyä kenellekään.

        Olen täysin samaa mieltä.

        Tuo ei tosiaan ole jeesustelua mikäli ei kiinnitä huomiota niinkuin ei ole tarpeenkaan ja se on mahdoton "vahtia toisia" tansseissa.

        Realismia on tosiaan ymmärtää kohtuus ja käsitellä asioita mittasuhteiltaan kokonaisuuksina ja kohtuullisina. Omaan hauskanpitoon ja onnistua olemaan muilekkin hauskan pidon osallinen on juuri tuo peruste että voi kykenee ja haluaa vain olennaisen . Mutta ei lähde poimimaan ja pilaamaa omaa ja muidenkaan oloa tai edes arvioimaan saati arvostelemaan. Sillä kaikilla tanssipaikoilla löytyy kriittiselle ja ongelmakeskeiselle tarkkailijalle töitä niin ettei jouda viihtymään ollenkaan.
        Myös tuo kirjoittelu niin sitä ei tosiaan tee suurin osa tanssijoista. Suurin osa odottaa milloin tanssimiseta ja sen ylivoimaiseti suurimmasta osa alueesta eli aidosta viihtymisestä ja kohtuullisista asioista koostuvasta hyvinvoinnista voisi kirjoittaa siten ettei siihen "hyökkäisi" kriitikkoryhmä. ylitarkkailevine mielipiteineen.

        Siis, edellä kirjoitettu ja aikaisempikin on täyttä asiaa ja helposti ymmärettävää. (otsikko ei tarvitse olla jeesus)

    • Jerryjeee

      "Olen koko ajan tuudittautunut ajatukseen, että tanssin pitäisi olla mukavaa, hymyssä suin harrastettavaa ajanvietettä..mutta, mutta.."

      Voit tietysti tuuditella rauhassa - mutta jos ihmisillä on tunnekirjo ja negatiivisia tunteita muussakin elämässä, niin miten se tanssipaikoilta olisi pois.

      Joku gradutyökin siitä aikoinaan on tehty, näistä lavatanssimaailman näennäisen onnenauvoisen pinnan alla muhivista "kirjoittamattomista säännöistä" ja siitä, kuinka eri harrastajaryhmät pyrkivät klikkiytymään.

      Jos joku hakee nenäni edestä naista, jota minun piti hakea, enkä tätä naista saa "käsiini" enää loppuiltana, niin saattaa se harmittaa. Eri asia on, miten nämä tunteet käsittelee ja mihin arvoon asettaa.

    • joojo

      Onhan tämä valittaminen täällä hassua, siis aiheesta, joka ei todellakaan kuuluisi olla hammastenkiristystä. Mutta ehkä olet huomannut, että nykypäivänä valittajia on paljon. Siis oikeita valittajia, jotka löytävät jotain huonoa sanottavaa ihan kaikesta. Ne ovat sellaisia, joiden elämä muutenkin on perseestä ja pessimistisyys perusluonteenpiirre.

      Toinen todella huvittava, mutta samalla käsittämätön, piirre joissakin ihmisissä on se, että tullaan jopa tansseihin suu mutrulla. Olen ollut noin 10v. lipunmyyjänä parissakin eri tanssipaikassa (ei ravintola), ja aina silloin tällöin lipun ostaa ihminen, joka ei osaa sanoa edes "Hei ja kiitos", saati että hymyilisi. Silloin tulee väkisinkin mieleeni, että tuonkin olisi kannattanut jäädä kotiin murjottamaan, kun jo tansseihin tullessa on naama norsun v*tulla.

      Noh, mutta ihmisiä on moneen junaan. Onneksi vielä on kuitenkin niitä iloisia, kohteliaita ja mukaviakin joukossa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2280
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1494
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1101
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1064
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      989
    Aihe