Täällämaanpäällä on myös tuomio istuimia,erinimisiä,jossa langetetaan erinäisitä rikoksista,Eripitkiä tuomioita,mitä ihmiset rikkovat esivaltaa vastaan kuten sanota on.
Taivaalinen tuomio on lopullinen,siitä ei voi valittaa enään korkeisiin oikeusiin.
Viimeinen tuomio
Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Viimeinen tuomio
43
1332
Vastaukset
- kuolaten maailmanloppuun
on se niin mukavaa kun kaikki tuhmat tuomitaan ikuiseen piinaan...
kehkehkeh...- ideneb
Tuomarinahan on Jumala , eikä Paavi!!
Jumala kun ei aneita kauppaa! - t...miop..vä jee jee...
** on se niin mukavaa kun kaikki tuhmat tuomitaan ikuiseen piinaan... **
Luuletko itse säästyväsi siltä? - sitten
t...miop..vä jee jee... kirjoitti:
** on se niin mukavaa kun kaikki tuhmat tuomitaan ikuiseen piinaan... **
Luuletko itse säästyväsi siltä?ihan sairasta vaan uskoa moiseen jumalalliseen kostotoimenpiteeseen. Ja eikös se Rakkaus aina anna uuden mahdollisuuden oppia elämään ihmisiksi?
Aika natsimeininki muuten...
:/
Kyllä muakin potuttaa katsoa tätä ihmiskunnan meininkiä kun kaikki menee päin helvettiä, mutta en mä silti jaksa uskoa mihinkään tuomiopäiviin. - sappua
sitten kirjoitti:
ihan sairasta vaan uskoa moiseen jumalalliseen kostotoimenpiteeseen. Ja eikös se Rakkaus aina anna uuden mahdollisuuden oppia elämään ihmisiksi?
Aika natsimeininki muuten...
:/
Kyllä muakin potuttaa katsoa tätä ihmiskunnan meininkiä kun kaikki menee päin helvettiä, mutta en mä silti jaksa uskoa mihinkään tuomiopäiviin.Ei ihmissielua kukaan ulkopuolinen rankaise. Kokemamme mahdolliset kärsimykset vain kertovat, että olemme vielä keskeneräisiä. Vahvuutta oppimassahan täällä aineellisuudessa ollaan.
- saapas näkkee...
sitten kirjoitti:
ihan sairasta vaan uskoa moiseen jumalalliseen kostotoimenpiteeseen. Ja eikös se Rakkaus aina anna uuden mahdollisuuden oppia elämään ihmisiksi?
Aika natsimeininki muuten...
:/
Kyllä muakin potuttaa katsoa tätä ihmiskunnan meininkiä kun kaikki menee päin helvettiä, mutta en mä silti jaksa uskoa mihinkään tuomiopäiviin.Kun ei ymmärrä Jumalan Pyhyyttä, aliarvioi Hänen lupaustaan/uhkaustaan rangaista/tuomita viimeisenä päivänä, kun "kirjat avetaa".
Ihminen itse 'niittää sitä, mitä kylvää' jo täässä elämässä ja ellei tässä, niin tulevassa.
Joten 'ota lusikka kauniiseen käteen', kuten sanotaan, ettei käy kalpaten.
Tuo sinun uskomuksesi:
**Ja eikös se Rakkaus aina anna uuden mahdollisuuden oppia elämään ihmisiksi?**
Ei se anna, jos tahallasi syntiä teet. - oppia ikä..?
sappua kirjoitti:
Ei ihmissielua kukaan ulkopuolinen rankaise. Kokemamme mahdolliset kärsimykset vain kertovat, että olemme vielä keskeneräisiä. Vahvuutta oppimassahan täällä aineellisuudessa ollaan.
Älä opetä väärin!!! Joudut vielä vastaamaan opetuksestasi. Silloin ei voi enää mitään korjata.
- minä taas
saapas näkkee... kirjoitti:
Kun ei ymmärrä Jumalan Pyhyyttä, aliarvioi Hänen lupaustaan/uhkaustaan rangaista/tuomita viimeisenä päivänä, kun "kirjat avetaa".
Ihminen itse 'niittää sitä, mitä kylvää' jo täässä elämässä ja ellei tässä, niin tulevassa.
Joten 'ota lusikka kauniiseen käteen', kuten sanotaan, ettei käy kalpaten.
Tuo sinun uskomuksesi:
**Ja eikös se Rakkaus aina anna uuden mahdollisuuden oppia elämään ihmisiksi?**
Ei se anna, jos tahallasi syntiä teet.ett JUmala olis kuin joku pikkumainen, kosminen pikkuhitleri, joka uhkailee, pelottelee ja lahjoo sieluja puolelleen.
Ei se oikein niin voi mennä jos vähänkin ymmärtää sitä mitä todellinen Rakkaus voisi olla.
Ja ei tää oppi vain yhteen elämään täällä ja sen jälkeen joko ikuinen kidutus tai ilo oikein mene mun kaaliin. Jumalanhan pitäs antaa jokaiselle täsmälleen samanlainen elämä jotta jyvät OIKEESTI erottuis akanoista. Miksi ihmiset ovat niin erilaisia ja monilla ei ole edes mitään mahdollisuutta 'tulla uskoon'. Ja kun se Jumala vielä tietää tämän kaiken etukäteen. Aika älytöntä pelleilyä jos saan sanoa? :/
Parempi matkata ympäri kosmosta eri kehoissa sun muissa olomuodoissa. Sen osan minä ainakin valitsisin itselleni jos saisin valita. Ja ehkä sitten kun alkaa tämä matka oikein kovasti väsyttämään, palaan takaisin taivaaseen tai mihin lie mukavaan paikkaan vähän lepäämään ja kukaties sitten levättyäni jatkan taas matkaani...
;) - 'Aika vaikee..
minä taas kirjoitti:
ett JUmala olis kuin joku pikkumainen, kosminen pikkuhitleri, joka uhkailee, pelottelee ja lahjoo sieluja puolelleen.

;)..vaan uskoo', toteat.
Niin, usko ei olekaan meistä ihmisistä lähtöisin, vaan sekin on Jumalan meille antamaa,
se on LAHJA ja Jumalan teko.
Että sen lahjan saa, ihmisen tulee tahtoa sitä uskomisen lahjaa. Ellei sitä halua, niin ei sitä uskoa olekaan.
Kysyt:** Miksi ihmiset ovat niin erilaisia ja monilla ei ole edes mitään mahdollisuutta 'tulla uskoon'.**
Kaikilla on mahdollisuus uskoa, oli sitten missä tahansa maailman kolkassa. Jumala on
'sisäänrakentanut' ihmiselle tietoisuuden Jumalasta. Sisimmässään hän tietää oikean ja väärän.
Kukaan ei voi puolustella, etteikö olisi tiennyt.
Jollain käsittämättömällä tavalla vaan joku jokaisesta kansasta ja heimosta on evankeliumin kuullut tai tulee kuulemaan.
Kun seurakunnan täysluku toteutuu, tulee Jeesus noutamaan 'morsiamensa'(seurakunta) vainonajan keskeltä.
* Parempi matkata ympäri kosmosta eri kehoissa sun muissa olomuodoissa. Sen osan minä ainakin valitsisin itselleni jos saisin valita.*
Sinä et siis valitsisi iankaikkista elämää taivaassa?.......HM...sinun valitsemaasi vaihtoehtoa vaan ei ole.
Näistä asioista ei kannata laskea leikkiä. - sappua
'Aika vaikee.. kirjoitti:
..vaan uskoo', toteat.

Näistä asioista ei kannata laskea leikkiä.Oma usko on todellisuutta itselle, olipa tuo usko mitä hyvänsä.
Todellinen Itse tietää sen totuuden joka ei ole ristiriidassa Luojan kanssa.
Siksi olemme täällä maailmassa, että oppisimme ja luopuisimme siitä mikä ei Luojan totuutta ja niin voisimme kohdata Itsemme. Kun olemme oppineet tuntemaan Luojan totuuden ja kykenemme sitä noudattamaan, emme ehkä enää tarvitse vajavaista uskoa. - minä jälleen
'Aika vaikee.. kirjoitti:
..vaan uskoo', toteat.
Niin, usko ei olekaan meistä ihmisistä lähtöisin, vaan sekin on Jumalan meille antamaa,
se on LAHJA ja Jumalan teko.
Että sen lahjan saa, ihmisen tulee tahtoa sitä uskomisen lahjaa. Ellei sitä halua, niin ei sitä uskoa olekaan.
Kysyt:** Miksi ihmiset ovat niin erilaisia ja monilla ei ole edes mitään mahdollisuutta 'tulla uskoon'.**
Kaikilla on mahdollisuus uskoa, oli sitten missä tahansa maailman kolkassa. Jumala on
'sisäänrakentanut' ihmiselle tietoisuuden Jumalasta. Sisimmässään hän tietää oikean ja väärän.
Kukaan ei voi puolustella, etteikö olisi tiennyt.
Jollain käsittämättömällä tavalla vaan joku jokaisesta kansasta ja heimosta on evankeliumin kuullut tai tulee kuulemaan.
Kun seurakunnan täysluku toteutuu, tulee Jeesus noutamaan 'morsiamensa'(seurakunta) vainonajan keskeltä.
* Parempi matkata ympäri kosmosta eri kehoissa sun muissa olomuodoissa. Sen osan minä ainakin valitsisin itselleni jos saisin valita.*
Sinä et siis valitsisi iankaikkista elämää taivaassa?.......HM...sinun valitsemaasi vaihtoehtoa vaan ei ole.
Näistä asioista ei kannata laskea leikkiä.Mitens vaikka joku vinkuintiaani jossain viidakossa kun ei koskaan kuule mitään mistään Jesseistä & kump.?
Suoraan helvettiin vaan! :/
>>Sinä et siis valitsisi iankaikkista elämää taivaassa?.......HM...sinun valitsemaasi vaihtoehtoa vaan ei ole. - ideneb
minä taas kirjoitti:
ett JUmala olis kuin joku pikkumainen, kosminen pikkuhitleri, joka uhkailee, pelottelee ja lahjoo sieluja puolelleen.
Ei se oikein niin voi mennä jos vähänkin ymmärtää sitä mitä todellinen Rakkaus voisi olla.
Ja ei tää oppi vain yhteen elämään täällä ja sen jälkeen joko ikuinen kidutus tai ilo oikein mene mun kaaliin. Jumalanhan pitäs antaa jokaiselle täsmälleen samanlainen elämä jotta jyvät OIKEESTI erottuis akanoista. Miksi ihmiset ovat niin erilaisia ja monilla ei ole edes mitään mahdollisuutta 'tulla uskoon'. Ja kun se Jumala vielä tietää tämän kaiken etukäteen. Aika älytöntä pelleilyä jos saan sanoa? :/
Parempi matkata ympäri kosmosta eri kehoissa sun muissa olomuodoissa. Sen osan minä ainakin valitsisin itselleni jos saisin valita. Ja ehkä sitten kun alkaa tämä matka oikein kovasti väsyttämään, palaan takaisin taivaaseen tai mihin lie mukavaan paikkaan vähän lepäämään ja kukaties sitten levättyäni jatkan taas matkaani...
;)Ei Eaamattu ikuisesta kidutuksesta puhu, vaan " tämä on toinen kuolema, tulinen järvi"
Ei siellä nytkään kuolemassa kukaan kidum vaan he nukkuvat haudoissaan!
Tuomion jälkeen " ruumrnrt" ja " oljet" poltetaan"
ja se on sitten siinä!
Eihän " luste" ja ruumenet tulessa montaa minuuttia pala! Tosin on muistettava, että " Tämä maa on talletettu tulelle, kadotuksen päivää varten"
Ja kun tällainen planeetta poltetaan, niin viehän se aikansa, ennenkuin kuumuus on riittävän korkea, että kaupungit , jotka on tiilestä ja kivestä palavat poroksi!
Eihän mikään nuotio ole sellainen että lämpötila heti nousee korkealle, ---ehtiihän siinä hyvin kiristellä hampaita ja kirota Jumalaa!
Mutta tuli kyllä sammuu, kun se on polttamisemsa polttanut! - Minun Jumalani
ideneb kirjoitti:
Ei Eaamattu ikuisesta kidutuksesta puhu, vaan " tämä on toinen kuolema, tulinen järvi"
Ei siellä nytkään kuolemassa kukaan kidum vaan he nukkuvat haudoissaan!
Tuomion jälkeen " ruumrnrt" ja " oljet" poltetaan"
ja se on sitten siinä!
Eihän " luste" ja ruumenet tulessa montaa minuuttia pala! Tosin on muistettava, että " Tämä maa on talletettu tulelle, kadotuksen päivää varten"
Ja kun tällainen planeetta poltetaan, niin viehän se aikansa, ennenkuin kuumuus on riittävän korkea, että kaupungit , jotka on tiilestä ja kivestä palavat poroksi!
Eihän mikään nuotio ole sellainen että lämpötila heti nousee korkealle, ---ehtiihän siinä hyvin kiristellä hampaita ja kirota Jumalaa!
Mutta tuli kyllä sammuu, kun se on polttamisemsa polttanut!En voi muuta kuin kauhistella miten julmaa ja mahtipontista tekstiä. Missä on se rakkauden Jumala joka armahtaa ja antaa armon. Tuon tekstin perusteella ei voi sanoa muutakuin???
Sitä mitä kylvät sitä niität?? Oletko todella kaikkien sanojesi takana. Sillä minun Jumalani on vain todella lempeä ja armollinen ja jopa huumorintajuinen. Mutta sitähän sinä et näytä uskovan koska sinun oma sydämesi näyttää olevan pelkkää pahuutta ja katkeruutta täynnä. HUH HUH.... - sappua
Minun Jumalani kirjoitti:
En voi muuta kuin kauhistella miten julmaa ja mahtipontista tekstiä. Missä on se rakkauden Jumala joka armahtaa ja antaa armon. Tuon tekstin perusteella ei voi sanoa muutakuin???
Sitä mitä kylvät sitä niität?? Oletko todella kaikkien sanojesi takana. Sillä minun Jumalani on vain todella lempeä ja armollinen ja jopa huumorintajuinen. Mutta sitähän sinä et näytä uskovan koska sinun oma sydämesi näyttää olevan pelkkää pahuutta ja katkeruutta täynnä. HUH HUH....Sielu joutui tai pääsi aineellisuuteen, että aineellisuuden lakien avulla luopuisi siteistään pahaan.
Kärsimys johtuu pahasta sitoutumisesta.
Aineen henki hallitsee aineellisuutta. Aineen hengen arvot eivät ole samat kuin RAKKAUDEN JUMALAN. - kuulija
minä taas kirjoitti:
ett JUmala olis kuin joku pikkumainen, kosminen pikkuhitleri, joka uhkailee, pelottelee ja lahjoo sieluja puolelleen.
Ei se oikein niin voi mennä jos vähänkin ymmärtää sitä mitä todellinen Rakkaus voisi olla.
Ja ei tää oppi vain yhteen elämään täällä ja sen jälkeen joko ikuinen kidutus tai ilo oikein mene mun kaaliin. Jumalanhan pitäs antaa jokaiselle täsmälleen samanlainen elämä jotta jyvät OIKEESTI erottuis akanoista. Miksi ihmiset ovat niin erilaisia ja monilla ei ole edes mitään mahdollisuutta 'tulla uskoon'. Ja kun se Jumala vielä tietää tämän kaiken etukäteen. Aika älytöntä pelleilyä jos saan sanoa? :/
Parempi matkata ympäri kosmosta eri kehoissa sun muissa olomuodoissa. Sen osan minä ainakin valitsisin itselleni jos saisin valita. Ja ehkä sitten kun alkaa tämä matka oikein kovasti väsyttämään, palaan takaisin taivaaseen tai mihin lie mukavaan paikkaan vähän lepäämään ja kukaties sitten levättyäni jatkan taas matkaani...
;)Rakkaus piettää synnin paljouden sanotaan,tääelämän aika on rakkautta,niin kauvankun elämme,sen jälkeen on tilin aika,siinä käy hyvin tai huonosti.
- arvaa kuka????
ideneb kirjoitti:
Tuomarinahan on Jumala , eikä Paavi!!
Jumala kun ei aneita kauppaa!Lueppas nyt uudelleen tuo kuulijan viesti. Missään kohtaa ei sanota että ikuiseen piinaan ja sitä ei voi mistään kohtaa rivien välistä niin lukea. Miten sinä noin sekoilet aina? Kuvittelet omiasi ja sitten luulet että ne lukevat tuossa viestissä. Se on vainoharhaisuutta kuten hyvin moni on sen saanut tuta sinun viesteistäsi.
- ole sillä
vain apina sen tietää.
Ei ole viimeistä tuomiota. Synnymme uudelleen maan päälle kehittymään lukuisia kertoja.
Viimeinen tuomio on vallanpitäjien pelottelua. Katso esim. Lohjan kirkon kattomaalauksia.- Lohjan kirkon..
Miksi rauhoittelet itseäsi valheella:
**Ei ole viimeistä tuomiota. Synnymme uudelleen maan päälle kehittymään lukuisia kertoja. **
Et synny tänne uudelleen enää kertaakaan, kun kuolet. On sääli, jos uskot sen vasta, kun sen näet.
Tee täyskäännös elämässäsi ja usko, mitä Raamatussa sanotaan, äläkä toista saatanan sinulle kuiskaamia valheita totena muille. Olet varmasti kuullut, minkälaista helvetissä on. Ethän sinä sinne halua, vai haluatko?
Ei sinua sinne kukaan tuomitse. Itse sinä paikkasi valitset. Lohjan kirkon.. kirjoitti:
Miksi rauhoittelet itseäsi valheella:
**Ei ole viimeistä tuomiota. Synnymme uudelleen maan päälle kehittymään lukuisia kertoja. **
Et synny tänne uudelleen enää kertaakaan, kun kuolet. On sääli, jos uskot sen vasta, kun sen näet.
Tee täyskäännös elämässäsi ja usko, mitä Raamatussa sanotaan, äläkä toista saatanan sinulle kuiskaamia valheita totena muille. Olet varmasti kuullut, minkälaista helvetissä on. Ethän sinä sinne halua, vai haluatko?
Ei sinua sinne kukaan tuomitse. Itse sinä paikkasi valitset.Sinä näet asian jo täällä maan päällä, jos sinulla on suvaitsevaisuutta kohdata asia. Asiaa ei pidä uskoa, silä usko tulee kokemuksesta. Meneppä meedion luokse, niin kohtaat kuolleet omaisesi, jotka ilahtuvat tapaamisestasi. Suhteesi todellisuuteen muuttuu heti.
Mistä muuten päättelet, että se se olisi valhe.
Et tiedä kirkon historiasta mitään. Jälleensyntyminen kuului kristinuskoon, kunnes
se poistettiin siitä v.553 Rooman keisarin painostuksesta. Asia on kirkolle kipeä ja häpeällinen, siksi siitä ei puhuta. Jeesus oli juutalainen, ja jälleensyntyminen kuuluu juutalaisuuteen vieläkin, Jeesus ei tullut kumoamaan mitään. Ota selvää asioista! Idealisoit uskontoa, vaikka se on ihmisten aikansaannos.
Helvetti on ihmisen luomus, ei rakkauteen kuulu helvettiä. Saatana on samoin ihmisen luomus, se on ihmisen negatiivinen kuva hyvästä, alkuaan vallanpitäjien aikansannos.- 'iltarusko'
Lette kirjoitti:
Sinä näet asian jo täällä maan päällä, jos sinulla on suvaitsevaisuutta kohdata asia. Asiaa ei pidä uskoa, silä usko tulee kokemuksesta. Meneppä meedion luokse, niin kohtaat kuolleet omaisesi, jotka ilahtuvat tapaamisestasi. Suhteesi todellisuuteen muuttuu heti.
Mistä muuten päättelet, että se se olisi valhe.
Et tiedä kirkon historiasta mitään. Jälleensyntyminen kuului kristinuskoon, kunnes
se poistettiin siitä v.553 Rooman keisarin painostuksesta. Asia on kirkolle kipeä ja häpeällinen, siksi siitä ei puhuta. Jeesus oli juutalainen, ja jälleensyntyminen kuuluu juutalaisuuteen vieläkin, Jeesus ei tullut kumoamaan mitään. Ota selvää asioista! Idealisoit uskontoa, vaikka se on ihmisten aikansaannos.
Helvetti on ihmisen luomus, ei rakkauteen kuulu helvettiä. Saatana on samoin ihmisen luomus, se on ihmisen negatiivinen kuva hyvästä, alkuaan vallanpitäjien aikansannos.Liityn keskusteluun, kun huomaan, että täällä opetat väärää 'oppia'.
Johdatat toisia ottamaan yhteyttä vainajahenkiin,
ne ovat demoneja, jotka ovat seuranneet ihmistä koko hänen elämänsä ja tarkkaan tietävät ja tuntevat vainajan, jonka halutaan ilmestyvän meedion välityksellä.
Jeesus, ja apostolitkin, aikanaan varoittivat sellaisista.
Sinä et palvele Jumalaa, etkä Häneen usko, kun 'opetat', mitä opetat.Eksytät lähimmäisiäsi.
Herra sinua ja sinunmielisiäsi armahtakoon! - kuolematon sielu
Lette kirjoitti:
Sinä näet asian jo täällä maan päällä, jos sinulla on suvaitsevaisuutta kohdata asia. Asiaa ei pidä uskoa, silä usko tulee kokemuksesta. Meneppä meedion luokse, niin kohtaat kuolleet omaisesi, jotka ilahtuvat tapaamisestasi. Suhteesi todellisuuteen muuttuu heti.
Mistä muuten päättelet, että se se olisi valhe.
Et tiedä kirkon historiasta mitään. Jälleensyntyminen kuului kristinuskoon, kunnes
se poistettiin siitä v.553 Rooman keisarin painostuksesta. Asia on kirkolle kipeä ja häpeällinen, siksi siitä ei puhuta. Jeesus oli juutalainen, ja jälleensyntyminen kuuluu juutalaisuuteen vieläkin, Jeesus ei tullut kumoamaan mitään. Ota selvää asioista! Idealisoit uskontoa, vaikka se on ihmisten aikansaannos.
Helvetti on ihmisen luomus, ei rakkauteen kuulu helvettiä. Saatana on samoin ihmisen luomus, se on ihmisen negatiivinen kuva hyvästä, alkuaan vallanpitäjien aikansannos.aivankuin minun suulla.
Olet kai lukenut alempana keskustelujamme juuri siitä Konstantinopolin petoksesta. Idän uskonnot palstalla on siitä aloittamani keskustelu. - sinä..
kuolematon sielu kirjoitti:
aivankuin minun suulla.
Olet kai lukenut alempana keskustelujamme juuri siitä Konstantinopolin petoksesta. Idän uskonnot palstalla on siitä aloittamani keskustelu.jaksat selkeää asiaa vääntää toiseksi?
Ei ole poistettu, usko pois!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001442&posting=22000000038592467 - Kävin meediolla
Lette kirjoitti:
Sinä näet asian jo täällä maan päällä, jos sinulla on suvaitsevaisuutta kohdata asia. Asiaa ei pidä uskoa, silä usko tulee kokemuksesta. Meneppä meedion luokse, niin kohtaat kuolleet omaisesi, jotka ilahtuvat tapaamisestasi. Suhteesi todellisuuteen muuttuu heti.
Mistä muuten päättelet, että se se olisi valhe.
Et tiedä kirkon historiasta mitään. Jälleensyntyminen kuului kristinuskoon, kunnes
se poistettiin siitä v.553 Rooman keisarin painostuksesta. Asia on kirkolle kipeä ja häpeällinen, siksi siitä ei puhuta. Jeesus oli juutalainen, ja jälleensyntyminen kuuluu juutalaisuuteen vieläkin, Jeesus ei tullut kumoamaan mitään. Ota selvää asioista! Idealisoit uskontoa, vaikka se on ihmisten aikansaannos.
Helvetti on ihmisen luomus, ei rakkauteen kuulu helvettiä. Saatana on samoin ihmisen luomus, se on ihmisen negatiivinen kuva hyvästä, alkuaan vallanpitäjien aikansannos.Kävin meediolla viikko sitten ja sain todella hämmästyttävän tarkkaa tietoa kahdesta lähiomaisestani mm. heidän kuolin tapansa sekä luonteensä. Ulkonäkönsä sekä tapahtumista mitä meille oli yhdessä tapahtunut. Tämä meedio ei millään voinut asioita tietää jollei hän "todella olisi nähnyt" jotain.
Itse olen uskonut tai paremminkin olen toivonut jälleensyntymän olen totta. Mutta tämän kokemukseni meedion luona käytyäni olen siitä täysin varma.
Asioita joita hän kertoi kaikki tapahtui nimenomaan "rakkaudella" niin en millään voi uskoa että tässä olisi kyse jostain pahoista hengistä.
Uskoni Jumalaan tai korkeampaan voimaan niinkuin asian itse tulkitsen niin vahvistui tällä käynnillä.
Lisäksi vahvistui käsitykseni asiasta että me todellakin olemme itse tänne tulomme valinneet sekä olemme täällä oppimassa jotain "läksyä" tässä useampien elämiemme saatossa.
Lisäksi haluan kertoa, että tämä meedio ei ollut mikään "puoskari" vaan oli opiskellut näitä asioita ulkomailla sekä tietenkin täällä kotimaassa.
Lisäksi hän kertoi että minulla olisi myös mahdollisuus ja kyky "nähdä" jotain enemmän jos vain haluaisin ja uskaltaisin. Intuitiivin olen aina ollut ja telepatiastakin on minulla kokemuksia.
Suosittelen kaikille käynti meediolla sillä minulle se oli ainakin kaiken kaikkiaan todella hyvä ja antoisa kokemus. - bolgrad
Kävin meediolla kirjoitti:
Kävin meediolla viikko sitten ja sain todella hämmästyttävän tarkkaa tietoa kahdesta lähiomaisestani mm. heidän kuolin tapansa sekä luonteensä. Ulkonäkönsä sekä tapahtumista mitä meille oli yhdessä tapahtunut. Tämä meedio ei millään voinut asioita tietää jollei hän "todella olisi nähnyt" jotain.
Itse olen uskonut tai paremminkin olen toivonut jälleensyntymän olen totta. Mutta tämän kokemukseni meedion luona käytyäni olen siitä täysin varma.
Asioita joita hän kertoi kaikki tapahtui nimenomaan "rakkaudella" niin en millään voi uskoa että tässä olisi kyse jostain pahoista hengistä.
Uskoni Jumalaan tai korkeampaan voimaan niinkuin asian itse tulkitsen niin vahvistui tällä käynnillä.
Lisäksi vahvistui käsitykseni asiasta että me todellakin olemme itse tänne tulomme valinneet sekä olemme täällä oppimassa jotain "läksyä" tässä useampien elämiemme saatossa.
Lisäksi haluan kertoa, että tämä meedio ei ollut mikään "puoskari" vaan oli opiskellut näitä asioita ulkomailla sekä tietenkin täällä kotimaassa.
Lisäksi hän kertoi että minulla olisi myös mahdollisuus ja kyky "nähdä" jotain enemmän jos vain haluaisin ja uskaltaisin. Intuitiivin olen aina ollut ja telepatiastakin on minulla kokemuksia.
Suosittelen kaikille käynti meediolla sillä minulle se oli ainakin kaiken kaikkiaan todella hyvä ja antoisa kokemus.Varmaan mahtava kokemus.
Itse kävin myös joskus meediolla, joka puhui entisistä elämistäni ja siitä, miksi nyt olen tämä ihminen, kuka olen.
Hän puhui asioista, joita olen ajatellut, mutta en koskaan ääneen sanonut. (esim. toiveesta saada yhteys henkimaailmaan)
Hän kertoi myös minun vaihtavan miestä joskus??? mutta, sitä en kirjaimellisesti uskonut, mutta kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kertoi myös sairaan äitini vielä parantuvan ja elävän pitkään. (äitini parantui)
... ja paljon paljon asioista, mitä en viitsi kertoa. kuolematon sielu kirjoitti:
aivankuin minun suulla.
Olet kai lukenut alempana keskustelujamme juuri siitä Konstantinopolin petoksesta. Idän uskonnot palstalla on siitä aloittamani keskustelu.En ole lukenut keskustelujasi. Olen vaan itse alkanut ottaa selvää asioista, sillä kirkon historia ei ole kilttien poikien historiaa. Luulen, että kirkot eivät kovin pitkään säilytä uskottavuuttaan
'iltarusko' kirjoitti:
Liityn keskusteluun, kun huomaan, että täällä opetat väärää 'oppia'.
Johdatat toisia ottamaan yhteyttä vainajahenkiin,
ne ovat demoneja, jotka ovat seuranneet ihmistä koko hänen elämänsä ja tarkkaan tietävät ja tuntevat vainajan, jonka halutaan ilmestyvän meedion välityksellä.
Jeesus, ja apostolitkin, aikanaan varoittivat sellaisista.
Sinä et palvele Jumalaa, etkä Häneen usko, kun 'opetat', mitä opetat.Eksytät lähimmäisiäsi.
Herra sinua ja sinunmielisiäsi armahtakoon!Mene itse katsomaan ja tule sitten vasta puhumaan.
Mielenkintoista tietää kokemuksesi.
Raamattu on ihmisten tekemä kirja, JOSSA ON KAIKKI IHMSEN VIRHEET esim (viha, kateus,vallanhalu teomania )jne..
Usko tule vain kokemuksesta, jos sinulla on suvaitsevaisuuta katsoa asiaa.- kuolematon sielu
sinä.. kirjoitti:
jaksat selkeää asiaa vääntää toiseksi?
Ei ole poistettu, usko pois!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001442&posting=22000000038592467ylempänä.
Siitäs sait. - kuolematon sielu
Lette kirjoitti:
En ole lukenut keskustelujasi. Olen vaan itse alkanut ottaa selvää asioista, sillä kirkon historia ei ole kilttien poikien historiaa. Luulen, että kirkot eivät kovin pitkään säilytä uskottavuuttaan
vaan niinkuin vertauksellisesti,
sinulla sama "totuus" kuin minulla. - ..'tietoa ja kokemusta..?'
Lette kirjoitti:
Mene itse katsomaan ja tule sitten vasta puhumaan.
Mielenkintoista tietää kokemuksesi.
Raamattu on ihmisten tekemä kirja, JOSSA ON KAIKKI IHMSEN VIRHEET esim (viha, kateus,vallanhalu teomania )jne..
Usko tule vain kokemuksesta, jos sinulla on suvaitsevaisuuta katsoa asiaa.Mitähän sinä sillä 'tiedolla' tarkoitat, ja sitten ne kokemukset???
Väität, että 'usko tulee kokemuksesta'. Kyllä näkee, että olet niin VÄÄRÄLLÄ tiellä kuin vain voi olla.
Usko on Jumalan teko, eli saamme uskon Jumalalta.
(suora kopio lauseestasi)
Mitä suvaitsevaisuudella on tekemistä sillä, että uskoo niiden, jotka ovat Raamattua kirjoittaneet, olleen Pyhän Hengen inspiroimina.
Koko Raamattu on kirjoitettu sillä tavalla, ja vain Pyhä Henki voi sanan 'avata'/selittää lukijalleen.
Sinua kehoitan unohtamaan vainajahenget. Ne EIVÄT ole vainajien henkiä. Ne ovat petosta!
- kuolematon sielu
kun sielu jälleensyntymisensä kynnyksellä
ymmärtää Karman lain astuvan voimaan.Kyllä ihminen näkee jo täällä maan päälläkin Karman lain toteutumisen. Se toteutuu pikuasioita myöten, jos vaan havannoi. Olen itse huomannut sen monta kertaa.
- kuolematon sielu
Lette kirjoitti:
Kyllä ihminen näkee jo täällä maan päälläkin Karman lain toteutumisen. Se toteutuu pikuasioita myöten, jos vaan havannoi. Olen itse huomannut sen monta kertaa.
se on lopulta ihmiskunnan tuomiopäivä.
Uskovaiset uskovat ylöstempaukseen ja jeesuksen tulemiseen,
luulempa vain että odotellessa voi tulla aika pitkäksi. - bolgrad
kuolematon sielu kirjoitti:
se on lopulta ihmiskunnan tuomiopäivä.
Uskovaiset uskovat ylöstempaukseen ja jeesuksen tulemiseen,
luulempa vain että odotellessa voi tulla aika pitkäksi.Ylöstempaus. =-)
... rankka työpäivä takana. Liianvähän aikuisia ja liian monta sairasta lasta hoidossa. Väsy ja hervoton olo... nauruttaa kaikki. - kuolematon sielu
bolgrad kirjoitti:
Ylöstempaus. =-)
... rankka työpäivä takana. Liianvähän aikuisia ja liian monta sairasta lasta hoidossa. Väsy ja hervoton olo... nauruttaa kaikki.sinulle lisää hauskaa
jaksat sitten tempaista itsesi aamulla
hoitamaan niitä mukuloita.. - bolgrad**
kuolematon sielu kirjoitti:
sinulle lisää hauskaa
jaksat sitten tempaista itsesi aamulla
hoitamaan niitä mukuloita..Huomenna on perjantai, ja meillä muutenkin pikkasen "levotonta" menoa. (naiset ovat outoja) Mutta kyllä sitä naurua nyt tarvitaan, kun vatsatauti jyllää.
- paskaa.................
opettele elämään täällä ensin!
- kuulija
Silmäs avautuu ainkin viimeisellä tuomiolla,silloin se on myöhäistä.Ryve synissäsi kuten sika rapakossa.
- Aritta
kuulija kirjoitti:
Silmäs avautuu ainkin viimeisellä tuomiolla,silloin se on myöhäistä.Ryve synissäsi kuten sika rapakossa.
olet vihamielinen? Tuollaiset maininnat ovat saaneet sen tuloksen että uskon uskovaisten olevan erittäin vahingoniloista porukkaa.
Syntiä ei ole eikä myöskään kuolemaa. Mutta olemalla negatiivinen ja vihamielinen toisille vedät itseesi samaa. - ei ole
Aritta kirjoitti:
olet vihamielinen? Tuollaiset maininnat ovat saaneet sen tuloksen että uskon uskovaisten olevan erittäin vahingoniloista porukkaa.
Syntiä ei ole eikä myöskään kuolemaa. Mutta olemalla negatiivinen ja vihamielinen toisille vedät itseesi samaa.mitään merkitystä sille minkälaisia uskovat ovat.
Syntiä on ja kuolema on. Mutta olemalla ivallinen uskoville, vedät itseesi samaa. - Aritta
ei ole kirjoitti:
mitään merkitystä sille minkälaisia uskovat ovat.
Syntiä on ja kuolema on. Mutta olemalla ivallinen uskoville, vedät itseesi samaa.Sitäpä tässä olen ihmetellytkin mistä olen saanut niin huonon käsityksen uskovaisista, mutta jatkuvasti tulee vastauksia kysymykseeni. :-)
- uhh...
Aritta kirjoitti:
Sitäpä tässä olen ihmetellytkin mistä olen saanut niin huonon käsityksen uskovaisista, mutta jatkuvasti tulee vastauksia kysymykseeni. :-)
jääräpää...
- Aritta
uhh... kirjoitti:
jääräpää...
justiinsa.
Toivoton en. :-)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039