http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1617225
Kenguru loikkasikin melkein ihmiseksi? :)
Mutta kunnon evouskova ei tietenkään silmäänsä räpäytä, kun kengurut ovat lähes meikäläisiä
geenikartoituksen pohjalta, mitähän vielä me ollaankaan?
Tämänkin he varmasti nielevät
18
1144
Vastaukset
- gJonii
Evoluutioteoria ennustaa tietyn yhtäläisyyden lajiemme välille, ja ainakaan iltasanomien uutisointi ei anna perusteita epäillä että tämä ennuste olisi epäonnistunut.
Evoluution murskaavasta geenikartoituksesta taitaisi saada kummasti vetävämmän otsikon kuin pelkästä samankaltaisuudesta kahden lajin välillä.- Anteeksi että ajattelen
Jos ihmistä ja kengurua katsoo ilman Jeesus-silmälaseja, niin eihän geeneistä löytyvät yhtäläisyydet mikään yllätys ole.
Yhteisiä rakenteellisia piirteitähän meillä on paljon:
* Sisäinen tukirakenne eli luusto
* Aivot, joita suojaa luinen kallo
* Nikamista koostunut selkäranka
* Selkärankaa pitkin kulkeva aivoista lähtevä selkäydin
* Kaksi kamerasilmää joissa on sokea piste
* Kaksi keuhkoa, joihin ilmaa tulee suun ja kahden sieraimen kautta
* Kaksi munuaista, yksi maksa, yksi sydän
* Hemoglobiinin punaiseksi värjäämä veri
* Kaksi sukurauhasta, yksi kohtu
* Nisät, joista jälkeläiset imevät maitoa
* Karvainen iho (ihmisellä suurin osa karvoista on lähes näkymätöntä "nukkaa", mutta karvoitus ei ole kadonnut)
* Tämän lisäksi lukuisia entsyymeihin ja hormoneihin liittyviä samankaltaisuuksia (esim kalsiumaineenvaihdunta, sukuhormoonit muistuttavat toisiaan jne)
* ym ym ym
Jos katsoo koko maapallolla elävää biodiversiteettiä niin tuo kombinaatio löytyy aika pieneltä joukolta eliöitä. - jep jep
Anteeksi että ajattelen kirjoitti:
Jos ihmistä ja kengurua katsoo ilman Jeesus-silmälaseja, niin eihän geeneistä löytyvät yhtäläisyydet mikään yllätys ole.
Yhteisiä rakenteellisia piirteitähän meillä on paljon:
* Sisäinen tukirakenne eli luusto
* Aivot, joita suojaa luinen kallo
* Nikamista koostunut selkäranka
* Selkärankaa pitkin kulkeva aivoista lähtevä selkäydin
* Kaksi kamerasilmää joissa on sokea piste
* Kaksi keuhkoa, joihin ilmaa tulee suun ja kahden sieraimen kautta
* Kaksi munuaista, yksi maksa, yksi sydän
* Hemoglobiinin punaiseksi värjäämä veri
* Kaksi sukurauhasta, yksi kohtu
* Nisät, joista jälkeläiset imevät maitoa
* Karvainen iho (ihmisellä suurin osa karvoista on lähes näkymätöntä "nukkaa", mutta karvoitus ei ole kadonnut)
* Tämän lisäksi lukuisia entsyymeihin ja hormoneihin liittyviä samankaltaisuuksia (esim kalsiumaineenvaihdunta, sukuhormoonit muistuttavat toisiaan jne)
* ym ym ym
Jos katsoo koko maapallolla elävää biodiversiteettiä niin tuo kombinaatio löytyy aika pieneltä joukolta eliöitä.lähes kaikilla selkärankaisilla eläimillä on 7 niska nikamaa.
- Anteeksi että ajattelen
jep jep kirjoitti:
lähes kaikilla selkärankaisilla eläimillä on 7 niska nikamaa.
Käsittääkseni kaikilla nisäkkäillä on 7 niskanikamaa. Muilla voi olla muita määriä.
Mutta hyvä lisäys tuo sama niskanikamien määrä sekä ihmisellä että kenguruilla (joita on siis monia lajeja).
- aito-outsider
muistetaan, että ihminen on ainoa, joka hyppää kolmiloikkaa niin taas saatiin uusi ja tosi vankka todiste evoluutiosta. Kenguru => ihminen.
Meinasi unohtua sekin suuri yhtäläisyys, että niinhän ihminenkin usein kantaa lastaan mahan päällä pussitettuna. Ja kuljettaa reppuja selässään.
Mitähän nyt sanoo kolmas simpanssi - teorian meuhkaajat. Ollaankin ties kuinka mones kenguru. Menipäs Jared Diamondille ja hänen uskollisille opetuslapsilleen (kengurun) luu kurkkuun.- Pärspub
muista vielä nähneeni miten sinä selität Ötzin ruumiin säilymisen tulvan yli. Joko sinulta löytyy selitys?
Pärspub kirjoitti:
muista vielä nähneeni miten sinä selität Ötzin ruumiin säilymisen tulvan yli. Joko sinulta löytyy selitys?
...mitä on tulossa, kun pyydät aito-outsiderilta selitystä? Naljailua, haukkumista, raamatunlauseita... ja viimeiseksi pakoon luikkiminen. Mutta usko on vahva.
- Turkana
Outsiderille yllätyksenä, että kun kaikella elämällä on yhteinen kantamuoto, niin tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmisillä ja kenguruillakin on ollut yhteinen kantamuoto? Nyt tutkijat siis ajoittivat tuon n.150 miljoonan vuoden taakse.
Tuossa uutisessa ei kerrottu tuota yhteisten geenien määrää, mutta valistunut arvioni on, että niitä yhteisiä geenejä löytyy tuhansia, koska kuten Anteeksi että ajattelen tuossa luetteli, meillä on lukuisia yhteisä rakenteita. - tuomionpasuuna
jossarian69 kirjoitti:
...mitä on tulossa, kun pyydät aito-outsiderilta selitystä? Naljailua, haukkumista, raamatunlauseita... ja viimeiseksi pakoon luikkiminen. Mutta usko on vahva.
jep oon seurannu tämän outsiderin sössötyksiä ja just näinhän se menee se on jo käyttänny kaikki parhaat/pahimmat selityksensä ja jäljelle on jäänyt vain räksyttävä pelle millä ei ole mitään uutta kerrottavaa joten ainoa ase mitä sillä on käytettävissä on pikkunäppärien vastauksien heittely ilmaan.
- juutas.
"Menipäs Jared Diamondille ja hänen uskollisille opetuslapsilleen (kengurun) luu kurkkuun. "
- Eipä ollenkaan. Tietysti ihmisellä ja kengurulla on yhteinen kantaisä, samoin kuin vaikkapa ihmisellä ja koiralla. Kaikilla eläimillä on lopulta yhteinen kantaisä, niin kuin evoluutioteoria esittää.
http://en.wikipedia.org/wiki/Phylogenetic_tree
Sensaatio sen sijaa olisi, jos ihmiseltä ja kengurulta ei yhteisiä geenejä löytyisi. - Anteeksi että ajattelen
"Mitähän nyt sanoo kolmas simpanssi - teorian meuhkaajat. Ollaankin ties kuinka mones kenguru."
Sekä kengurut (joita on monta lajia) että ihmisapinat (joita on muutama laji, ml. ihminen) ovat ties kuinka monensia nisäkkäitä.
Joskus kerroit lukeneesi paljonkin evoluutio-kirjallisuutta, mutta näistä jutuista päätellen ymmärsit lukemastasi harvinaisen vähän tai sitten olet aktiivisesti unohtanut. Eihän tuossa Jared Diamond heitossa ollut järjen häivää?! kirjassaan Tykit, Taudit ja Teräs sanoo uskovansa, että eri kulttuurien väliset erot selittää mahdollisuuksien erot eikä biologiset tekijät. Ts. korkeakulttuureita syntyi vain siellä, missä oli viljelykasveiksi ja kotieläimiksi sopivia paikallisia lajeja. Ja missä niitä oli, siellä niitä myös syntyi. Menipäs evoluutioteorian rasistisuudesta meuhkaavalle siiderille luu kurkkuun. Kiäh kiäh.
Yritin dialogin helpottamiseksi laskeutua kommentissani sinun tasollesi. Auttoiko?- Mr.K.A.T.
Ja Augustinuksen ohella (joka varoitti uskovien tyhmyydestä) myös Jeesus itköö
;) - aito-outsider
Turkana kirjoitti:
Outsiderille yllätyksenä, että kun kaikella elämällä on yhteinen kantamuoto, niin tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmisillä ja kenguruillakin on ollut yhteinen kantamuoto? Nyt tutkijat siis ajoittivat tuon n.150 miljoonan vuoden taakse.
Tuossa uutisessa ei kerrottu tuota yhteisten geenien määrää, mutta valistunut arvioni on, että niitä yhteisiä geenejä löytyy tuhansia, koska kuten Anteeksi että ajattelen tuossa luetteli, meillä on lukuisia yhteisä rakenteita.Täytyy ihmisen ollakin kenguruitten sukua eikä apinoitten. Kun on noita yhteisiä käytöstapojakin. Sitähän juuri yritin teille evoille selittää.
- Turkana
aito-outsider kirjoitti:
Täytyy ihmisen ollakin kenguruitten sukua eikä apinoitten. Kun on noita yhteisiä käytöstapojakin. Sitähän juuri yritin teille evoille selittää.
teit tuon johtopäätöksen, ettemme olisi apinoille sukua, kun meillä oli yhteinen kantamuot kenguruiden kanssa n.150 miljoonaa vuotta sitten ja simpanssiwn kanssa n.5-6 miljoonaa vuotta sitten?
Muun muassa kromosomi nro 2 tietysti vahvistaa tuon lukemattomien endogeenisten retrovirusten ja muiden pseudogeenien ja geneettisten yhtäläisyyksien lisäksi.
Toinen vaihtoehto evoluutiolle olisi tietysti, että meidät on vain luotu näyttämään siltä, että jakaisimme nuo yhteiset kantamuodot, mutta tuollaiseen huijarijumalaan sinäkään tuskin uskot.
- tuossa on?
Hassusti uutisoitu, aivan kuin olisi jotakin uutta ja ihmeellistä löydetty. Totta kai evoluutioteoria ennustaa, että kengurulla ja ihmisellä on yhteinen kantamuoto. Tuossa tutkimuksessa vain saatiin geenejä penkomalla yhdenlainen vahvistus jo tiedetylle asialla.
- Apo-Calypso
Lukutaitosi ei taida olla vahvimpia puoliasi. Lainaus iltasanomien artikkelista:
"Tutkimuksen mukaan ihmisellä ja kengurulla oli yhteinen kantaisä 150 miljoonaa vuotta sitten." - se on
Innostus on kyllä monessa asiassa eduksi. Innostumisen jälkeen kannattaisi kuitenkin aina pikkuiseksi aikaa pysähtyä miettimään.
Tämä palsta on tulvillaan kreationistien innostuksen puuskista lähtöisin olevia aloituksia. Luetaan jostakin artikkelista alku, kuullaan puolet uutisesta ja koetaan elämys TÄMÄ SE NYT ON. Sitten kipin kapin foorumille kylmää suihkua ottamaan.
Toisaalta, mitäs hauskaa tässä muuten olisikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391679En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411339Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 81051
- 121028
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7931- 71846