Itse odotan tanssista kosketusta toiseen ihmiseen. Ei välttämättä tarvitse puhua mitään, mutta yhteinen kehon kieli, tanssi ja musiikin rytmi luo jokaisesta tanssista oman kokemuksen, oli tanssittaja sitten millainen tahansa, parkettien partaveitsi, teroitusta kaipaava tai aivan aloittelija.
Tanssiminen on aistimista vartalon, ihon kautta, silmien kautta. Tanssiessa on myös hyvä tunnelmoida, unelmoida ja nauttia toisen ihmisen sylistä ja lämmöstä.
Tanssi kantaa arjen yli!
Tanssin nautinto
14
2569
Vastaukset
- tänään
kuntsille siel tavataan.
- Myös Kuntsilla tanssija
Tällaista toivoisin minä myös tanssain olevan silloin siinä on se oikea tunne/tunnelma mukana viis hienoista kuvioista,vaikka niilläkin on oma paikkansa.
- helmat hei
Kirjoitit hienosti, täällä myös samaa ajatteleva.. niin että miehet, nauttikaa kaikista kauniista naisista käsivarsillanne.
- Mies.
Tanssija kaipaa sylitanssia, eli tanssimista
vartalon lähiotteella.
Valitettavsti jiven syöpä on melkein tuhonnut
perinteisen lähekkäin tanssin.
Olen nähnyt jopa valssia ja tangoa tanssittavan
pelkästään käden-ali tekniikalla.
Tasssilattiat ovat kuin formularatoja, jossa
hirmuinen suoritus on tyyliä tärkeämpi.Mikä tässä on ongelma vai onko ongelmaa olemassakaan? Mies on tanssissa se joka vie ja valitsee tanssilajin toivottavasti naisenkin toiveita ja taitoja kuunnellen.
Kun orkesteri soittaa vaikkapa jivemusikkia, niin se antaa mahdollisuuden hyvinkin monenlaiseen tanssilajiin. Musiikkiin mahdollisia tanssilajeja ovat ainakin foksi, fusku, jive, boogie woogie, lindy hop, west coast swing, bugg. (Kaikki luetellut vaihtoehdot eivät hyvin sovellu mihin tahansa jivemusiikkiin.) Mikä niistä lopulta sopii parhaiten, riippuu kunkin tanssiparin mieltymyksistä, taidoista ja siitä millaista jiveä soitetaan.
Jos jokin pari tässä tapauksessa foksaa nautinnollisesti, niin onko se joltain muulta pois, jos joku toinen pari tanssiikin jiveä tai jotain muuta tanssityyliä? Mielestäni ei ole.
Tanssikursseillakin korostetaan usein, että lavatanssissa aina tanssitaan juuri sen hetkiselle parille.
Tansseissa ei tietenkään kuljeta laput silmillä ja katsellaan kyllä muidenkin tanssimista, varsinkin silloin kuin ei itse tanssita. Itse saan mielihyvää myös muiden tanssijoiden "esityksistä". Esitys tässä on lainausmerkeissä, koska esitys on siis parin keskinäistä tanssia toisilleen.
- tanssia kaipaava
Kädenalitansseissakin kosketus toiseen tanssijaan ja se henkinen kosketus, sanomattomat sanat, on kaiken a ja o. Näissä tansseissa vähempi kokemusta omaavana nautin suunnattomasti siitä, jos osaan seurata vientiä, minkä huomaan edelleen tanssittajan otteissa, ja meno sen kun kiihtyy:)
Viime kesänä tanssin yhden rumban (varsinaisesti itse en osaa rumban kuvioita, perusjutun suunnilleen tiedän)ja oli sangen hurja viejä, eläytyi rytmiin ja vei mua mennessään. Olin aivan myyty! Kokemus oli tosi alkukantainen, ja olin ihan että voiko tällaista olla?
On aivan ihanaa, kun löytyy yhteinen rytmi, vientiä pystyy seuraamaan. Tai sitten on mukava, puhetaitoinen tanssittaja, jolloin tanssitaito onkin toissijainen asia.
Vientiä, vientiä vaan! Olette ihania kaikki tanssivat miehet:)Monen tasoista yhteyttä, kosketusta ja viestintää todellakin voi välittyä avoimen otteen tansseissa. Kaikissa avoimen otteen tansseissa lienee käytössä mm. kuviot tyttö vierelle ja kainaloon. Näissä kuviossa miehen käsi voi olla luontevasti naisen vartalolla. Näistä kuvioista voidaan halutessa edelleen jatkaa erilaisilla kävelyillä ja taas läheinen kosketus parien välillä säilyy jne.
Välillä taas ollaan kauempana parista, mutta silloin on erinomainen tilaisuus silmäpelille ja tanssiparin ihailemiseen. Suljetun otteen tansseissa tämä ei välttämättä ole edes mahdollista. Naisen kasvoista näkee helposti onko hän tanssiin tyytyväinen vai ei. Muutaman kerran olen ollut näkevinäni naisen kasvoilla innostuneen ja yllättyneen ilmeen: "Katopas äijää, sehän osaa tanssia!"
Onnistunut tanssi naisen osalta lienee sellainen, että nainen tuntee itsensä tanssin aikana primadonnaksi miehen taitavan tanssin ja viennin johdosta, mikä tanssilaji sitten onkaan kysymyksessä. Naisen osuus onnistuneessa tanssissa on yhtä tärkeä kuin miehenkin. Ilman toista osapuolta ei olisi paritanssia.- juuri näin..
Cake kirjoitti:
Monen tasoista yhteyttä, kosketusta ja viestintää todellakin voi välittyä avoimen otteen tansseissa. Kaikissa avoimen otteen tansseissa lienee käytössä mm. kuviot tyttö vierelle ja kainaloon. Näissä kuviossa miehen käsi voi olla luontevasti naisen vartalolla. Näistä kuvioista voidaan halutessa edelleen jatkaa erilaisilla kävelyillä ja taas läheinen kosketus parien välillä säilyy jne.
Välillä taas ollaan kauempana parista, mutta silloin on erinomainen tilaisuus silmäpelille ja tanssiparin ihailemiseen. Suljetun otteen tansseissa tämä ei välttämättä ole edes mahdollista. Naisen kasvoista näkee helposti onko hän tanssiin tyytyväinen vai ei. Muutaman kerran olen ollut näkevinäni naisen kasvoilla innostuneen ja yllättyneen ilmeen: "Katopas äijää, sehän osaa tanssia!"
Onnistunut tanssi naisen osalta lienee sellainen, että nainen tuntee itsensä tanssin aikana primadonnaksi miehen taitavan tanssin ja viennin johdosta, mikä tanssilaji sitten onkaan kysymyksessä. Naisen osuus onnistuneessa tanssissa on yhtä tärkeä kuin miehenkin. Ilman toista osapuolta ei olisi paritanssia.Juuri nappiin valitsit sanasi.. :-)
Minä naisena ainakin toivoisin olevani se primadonna ja haluaisin tuntea miehen tanssivan vain ja ainoastaan minulle ne muutamat kappaleet, jotka yhdessä vietämme! Ikään kuin olisin ainoa nainen siinä tanssipaikassa.. Mutta hyvinkin usealle miehelle se tuntuu olevan äärettömän vaikeaa ja tanssiessa katsee etsii jo seuraavaa hakukohdetta.
Toki nainen on se vastapari siinä kyseisessä tanssissa ja molemminpuolinen pitää yhteyden/antautumisen olla, muuten ei tätä ihanaa yhteyttä kyllä löydy.. Mutta kun/jos se löytyy, onko oikeastaan ihanampaa tanssifiilistä olemassakaan!? :-)) - mieskulma
juuri näin.. kirjoitti:
Juuri nappiin valitsit sanasi.. :-)
Minä naisena ainakin toivoisin olevani se primadonna ja haluaisin tuntea miehen tanssivan vain ja ainoastaan minulle ne muutamat kappaleet, jotka yhdessä vietämme! Ikään kuin olisin ainoa nainen siinä tanssipaikassa.. Mutta hyvinkin usealle miehelle se tuntuu olevan äärettömän vaikeaa ja tanssiessa katsee etsii jo seuraavaa hakukohdetta.
Toki nainen on se vastapari siinä kyseisessä tanssissa ja molemminpuolinen pitää yhteyden/antautumisen olla, muuten ei tätä ihanaa yhteyttä kyllä löydy.. Mutta kun/jos se löytyy, onko oikeastaan ihanampaa tanssifiilistä olemassakaan!? :-))Erityisen todellista on mitä sanailet, se koskee ainkin minua miehenä myös.
(todellisuuden kyllä palastat myös naisista) He hakee pälyillen ja flirtaten hyvin usein aivan muiden miesten kanssa ja se viestin kuuleminen tai kokeminen jää saavuttamatta.
Se valitettavasti on todellista. Pyrin itse "nollaamaan" edellisen tanssin juuri tästä syystä sillä joskus on todellinen sanomaton side joka kohottaa itse musiikin parin kanssa keskeiseksi joka saa viennin aitouteen. Muutaman kerran se on nostanut taivastähdet sisälle aivan ensikertaa haetun daamin kanssa.
Eli sekin on kai paljontanssivien opeteltava miten onnistuu sen parikunnioituksen tuomaan siihen hetkeen.
- Kartsa
Ennustaisin tulevaa esim: viisivuotta eteenpäin: eiköhän sylitanssi ole taas kovin suosittua, unohtamatta lattareita esim 1-2 kappaletta illassa kutakin "plaatua"
- ennustamatta
Tanssi on edelleen lähi-ote sekä avo-ote tanssia ja on sitä vuosienkin päästä. Sitä se on ollut aina.
Ne eivät ole vastakkain asettellua eikä toisaan vastaan eikä mitenkään provosoi toisiaan tansseina. Kaikille tarjontaa on ja musiikki tosiaan tarjoaa lähes joka rytmilajissa molempien käytön. Nyt vain on pitkän aikaa yleistynyt rohkeus ja uskallus kokeilla enenevästi enemmän moninaisempia tyylejä. Kiitos upeiden ja aikaansaavien opettajien ympäri maata.
Aika pitkälle samaa mieltä edellyttäen ,
että askeleet sopivat yhteen.
Myös musiikin pitää olla sellaista joka
kolahtaa....wau!!!- alapalo
Tanssi on nautinto, kun askeleet sopivat yhteen ja rytmi tarttuu tanssioihin. En aina ymmärrä mistä ne askeleet tulevat, jalat ja koko keho ovat latautuneet rytmin vietäväksi.
Hyvään latautumiseen tarvitaan: viehättävä nainen, nainen, joka vastaa kutsuun ja seuraa hyvin.
Rytmikäs musiikki ja vapautunut tunnelma.
Tanssi tyyli on vaihteleva, riippuen naisen otteesta, joskus nainen oikein liimaantuu kiinni - lähiotteella, poski poskea vasten. Kyllä sekin käy. Mutta mielummin tansiin ilman poski kontaktia. Tunnelman kyllä aistii. - p.mie
Mulle ei ole elämää ilman tanssia, mielummin luopuisin ruisleivästä ja loppupeleissä varmaan jostain muustakin, mutta tanssista en näillä näkymillä pystyisi luopumaan. Se on vaan sellainen laji, niinkuin jossain laulussa sanotaan, että tanssi, tyttö tanssi, niinkuin olis päivä viimeinen, ja laulaahan souvaritkin että tanssi saa unohtamaan määrän kiinnelainan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959