Professori Puolimatkan ajatukset ovat raikas tuulahdus ummehtuneeseen tiedeyhteisöön.
http://www.laurinkallio.fi/uutiset.html?a100=155
Evoluutioteoria tiensä päässä
22
1238
Vastaukset
- Apo-Calypso
Kummallista kuinka evoluutioteoria on häiden aivottomien hihhuleiden (kuten esim. Puolimatka) mielestä ollut kuolintoreissaan jo 150 v. ajan, mutta niin se vaan porskuttaa vahvempana kuin koskaan.
- johannes19
Vaikka sinänsä keskustelullinen "tuulettaminen" onkin aina paikallaan, väite "evoluutioteorian tulemisesta tiensä päähän" on melko tuntemattoman professorin ajatusten uskonnollisesti värittyneen tulkinnan perusteella melkoista sontaa. Toisaalta, eipä tällaisista "näkemyksistä" tulisi yllättynytkään olla, kun arvoisassa avauksessa jopa kaksi "omaa" mielipidettään esittänyt linkittäjä nojaa koko painollaan sivustoon, jonka edellisen "uutisen" ingressi kuului seuraavasti:
"Nettievankelista ja LivePrayer-verkkopalvelun vetäjä Bill Keller pyytää presidentti George W. Bushia ja Yhdysvaltain kongressia omistamaan päivämäärän 18.12. kansalliseksi rukous- ja paastopäiväksi talouden puolesta."
-www.laurinkallio.fi
Kyllä tämä alkaa vahvasti vaikuttaa juurikin "siltä itseltään". Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.- Mr.K.A.T.
Nettisivusto hyväksyy ja paapoo Chavezin murhaamiskäskyn antaneen Bill Robertsonin joukkoonsa antamaan lausuntoja..
..juuri sen halveksiittavan miehen jonka jopa Suomen uskonnollinen Tv7 hylkäsi tuon takia.
Ja sivusto ihailee selvästi myös kidutusluvan antaneen ja keskitysleirityksen hyväksyneen presidentin rukoilevaiseen joukkoonsa.
Vastenmielistä. Mr.K.A.T. kirjoitti:
Nettisivusto hyväksyy ja paapoo Chavezin murhaamiskäskyn antaneen Bill Robertsonin joukkoonsa antamaan lausuntoja..
..juuri sen halveksiittavan miehen jonka jopa Suomen uskonnollinen Tv7 hylkäsi tuon takia.
Ja sivusto ihailee selvästi myös kidutusluvan antaneen ja keskitysleirityksen hyväksyneen presidentin rukoilevaiseen joukkoonsa.
Vastenmielistä.sopii sinulle paremmin :)
http://www.laurinkallio.fi/uutiset.html?a100=150- onnenpuiston.oraakkeli
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
sopii sinulle paremmin :)
http://www.laurinkallio.fi/uutiset.html?a100=150Totta tosiaan, valikoituja uutisia irvokkaassa paketissa. Voiko asiaa enää populistisemmin esittää? Tyyli on suoraan Seiska-lehdestä.
En tunne uutisen todellisia taustoja, mutta en näe mitään huonoa siinä, että pienille lapsille kerrotaan varhaisessa vaiheessa siitä, että on myös miehiä, jotka tykkäävät miehistä, eivätkä he mene naimisiin naisten kanssa. Sehän on vissi totuus eikä muuksi muutu. Miksi se pitäisi salata lapsilta?
Jos homoasenteesi on näin katala, et voi milloinkaan sanoa olevasi minkäänlaisen ihmisystävällisen, hyväntahtoisen entiteetin asialla, et ihmisen asialla vaan ainoastaa oman napasi asialla. Piste. onnenpuiston.oraakkeli kirjoitti:
Totta tosiaan, valikoituja uutisia irvokkaassa paketissa. Voiko asiaa enää populistisemmin esittää? Tyyli on suoraan Seiska-lehdestä.
En tunne uutisen todellisia taustoja, mutta en näe mitään huonoa siinä, että pienille lapsille kerrotaan varhaisessa vaiheessa siitä, että on myös miehiä, jotka tykkäävät miehistä, eivätkä he mene naimisiin naisten kanssa. Sehän on vissi totuus eikä muuksi muutu. Miksi se pitäisi salata lapsilta?
Jos homoasenteesi on näin katala, et voi milloinkaan sanoa olevasi minkäänlaisen ihmisystävällisen, hyväntahtoisen entiteetin asialla, et ihmisen asialla vaan ainoastaa oman napasi asialla. Piste.Miten sä viitsitkin puolustella sitä, että viattomista lapsista tehdään homoseksuaaleja...Häpeä jos osaat :(
- onnenpuiston.oraakkeli
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Miten sä viitsitkin puolustella sitä, että viattomista lapsista tehdään homoseksuaaleja...Häpeä jos osaat :(
Ensinnäkään lapsesta ei voi "tehdä" homoseksuaalia, varsinkaan kertomalla, että on olemassa homoseksuaalisuutta, ja kyseinen fakta ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Suppo, homoseksuaalisuus on selvästikin sinulle vaikea ja vieras asia - missä ihmeen peräkammarissa oikein mahdat asustellakaan.
Toiseksi kun kerran isoveli tai täti tai naapuri voi olla homoseksuaali, miksi peittää lapsilta moinen asia? Taas kannatat valehtelua.
Homoseksuaalisuus on mielestäsi jotain likaista ja tarttuvaa. No kuule, sitä se ei ole. Monet elämässäni vaikuttavat mahtavat tyypit ovat homoseksuaaleja. Homoseksuaaleja on myös siellä, missä vähiten osaisit odottaa, sinunkin piireissäsi.
Hyi kamalaa itsellesi - miten joku voi olla noin loukkaava seksuaalivähemmistöjä kohtaan? Sinun jumalasihan homot loi, miten itse kehtaat nyrpistellä heille nenääsi?
Luuletko tosiaan, että tutkijat kehoittavat opettamaan lapsille homostelevia seksileikkejä? Et voi olla oikeasti niin jurnu. Lapsia ei sovi aliarvioida, lapsia voi informoida ja opettaa heille täten SUVAITSEVAISUUTTA.
Osaan kyllä hävetä kun häpeämisen paikka on, tämä ei ole se paikka. Ei lähellekään. onnenpuiston.oraakkeli kirjoitti:
Ensinnäkään lapsesta ei voi "tehdä" homoseksuaalia, varsinkaan kertomalla, että on olemassa homoseksuaalisuutta, ja kyseinen fakta ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Suppo, homoseksuaalisuus on selvästikin sinulle vaikea ja vieras asia - missä ihmeen peräkammarissa oikein mahdat asustellakaan.
Toiseksi kun kerran isoveli tai täti tai naapuri voi olla homoseksuaali, miksi peittää lapsilta moinen asia? Taas kannatat valehtelua.
Homoseksuaalisuus on mielestäsi jotain likaista ja tarttuvaa. No kuule, sitä se ei ole. Monet elämässäni vaikuttavat mahtavat tyypit ovat homoseksuaaleja. Homoseksuaaleja on myös siellä, missä vähiten osaisit odottaa, sinunkin piireissäsi.
Hyi kamalaa itsellesi - miten joku voi olla noin loukkaava seksuaalivähemmistöjä kohtaan? Sinun jumalasihan homot loi, miten itse kehtaat nyrpistellä heille nenääsi?
Luuletko tosiaan, että tutkijat kehoittavat opettamaan lapsille homostelevia seksileikkejä? Et voi olla oikeasti niin jurnu. Lapsia ei sovi aliarvioida, lapsia voi informoida ja opettaa heille täten SUVAITSEVAISUUTTA.
Osaan kyllä hävetä kun häpeämisen paikka on, tämä ei ole se paikka. Ei lähellekään."""Projektin vetäjät pitävät päämääränään luoda peruskouluun luokkahuone, jossa homoseksuaalisuus myönnetään ja siitä iloitaan"""
Miten voit olla noin tyhmä ? Voiko olla inhottavampaa asiaa kuin homoseksualisuuden puolustelu. Jumala ei ole luonut ainuttakaan homoa. Homous on tuomittava asia; sen tuomitsee -en minä- vaan Jumalan sana. Tietäessään tämän homoutta harjoittava ihminen tuomitsee itse itsensä. Projektin vetäjät puhuvat 5 vuotiaista lapsista. Lapsen seksuaalinen kehitys tapahtuu pääasiassa vasta murrosiässä. 5 vuotias ei tarvitse minkäänlaista seksivalistusta eikä sitä missään tehdäkkää. Sen ikäisen lapsen tulee antaa rauhassa muodostaa persoonaansa aivan muilla tasoilla. Psykologit pitävät seksin esilletuomista tämän ikäisille vahingollisena. On äärimmäisen vähän murrosikäistä nuorenpia tyttöjä jotka eivät ole identiteetiltään tyttöjä tai poikia, jotka eivät koe olevansa poikia. Ja ne joiden identiteetti ei ole kromosomistoon sopiva elävät traumaattisessa ympäristössä. Homous on ilmiö, joka "keksittiin" vasta muutama vuosikymmen sitten ja kun keitosta vatkataan vaahto kasvaa. Ei homous ole koskaan ollut `normaali` ilmiö maailman kulttuureissa, vaikka sitä tiedetäänkin harjoitetun, mutta tiedetään myös, että siellä missä sitä on enemmän harjoitettu on ollut seurauksena kulttuurin ja yhteiskunnan rappeutuminen.
Uskonpa tosiaan, että irstauden kietomat ihmiset tosiaan voivat opettaa lapsillemme homohommia vaikka ihan kädestä pitäen. Vai mitä eroa luulet olevan sillä kun yksi sanoo "olen identiteetiltäni homo minun täytyy saada harjoittaa sitä vapaasti" ja "olen identiteetiltäni pedofiili, minun täytyy saada harjoittaa sitä vapaasti." Miksi siis luulla, ettei kieroutunut ajatusmailma, vaikka se pesisi kuinka korkeasti koulutetun päässä, yrittäisi tehdä myös puheena olevaa asiaa todeksi. Niin kauan kuin erehdymme ajattelemaan "No ei ne nyt ihan sitä tarkoita" tulemme myös toteamaan "Oho ne teki sen sittenkin."
Totta on sekin, että tänä Sodoman aikana myös uskovien ja varsinkin heidän paimentensa kimppuun saatana käy myös tämän aseen kanssa. Aika on pimeä, kuitenkin tahdomme kantaa valoa ja julistaa synnin synniksi.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys saanut sitä valtaansa. 1 Joh. 4,5.- Kansankynttilä
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
"""Projektin vetäjät pitävät päämääränään luoda peruskouluun luokkahuone, jossa homoseksuaalisuus myönnetään ja siitä iloitaan"""

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys saanut sitä valtaansa. 1 Joh. 4,5.Ihan oikeasti kannattaisi edes vähän ottaa asioista selvää ennen kuin tulee tuommoistakin sontaa tänne höpisemään. Homoja on ollut läpi maailmanhistorian. Eläimissäkin on homoja; mitä tiiviimpi populaatio, sitä enemmän, ja mikä herttaisinta, Jeesuskin taisi olla poikiin päin kallellaan.
- onnenpuiston.oraakkeli
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
"""Projektin vetäjät pitävät päämääränään luoda peruskouluun luokkahuone, jossa homoseksuaalisuus myönnetään ja siitä iloitaan"""
Miten voit olla noin tyhmä ? Voiko olla inhottavampaa asiaa kuin homoseksualisuuden puolustelu. Jumala ei ole luonut ainuttakaan homoa. Homous on tuomittava asia; sen tuomitsee -en minä- vaan Jumalan sana. Tietäessään tämän homoutta harjoittava ihminen tuomitsee itse itsensä. Projektin vetäjät puhuvat 5 vuotiaista lapsista. Lapsen seksuaalinen kehitys tapahtuu pääasiassa vasta murrosiässä. 5 vuotias ei tarvitse minkäänlaista seksivalistusta eikä sitä missään tehdäkkää. Sen ikäisen lapsen tulee antaa rauhassa muodostaa persoonaansa aivan muilla tasoilla. Psykologit pitävät seksin esilletuomista tämän ikäisille vahingollisena. On äärimmäisen vähän murrosikäistä nuorenpia tyttöjä jotka eivät ole identiteetiltään tyttöjä tai poikia, jotka eivät koe olevansa poikia. Ja ne joiden identiteetti ei ole kromosomistoon sopiva elävät traumaattisessa ympäristössä. Homous on ilmiö, joka "keksittiin" vasta muutama vuosikymmen sitten ja kun keitosta vatkataan vaahto kasvaa. Ei homous ole koskaan ollut `normaali` ilmiö maailman kulttuureissa, vaikka sitä tiedetäänkin harjoitetun, mutta tiedetään myös, että siellä missä sitä on enemmän harjoitettu on ollut seurauksena kulttuurin ja yhteiskunnan rappeutuminen.
Uskonpa tosiaan, että irstauden kietomat ihmiset tosiaan voivat opettaa lapsillemme homohommia vaikka ihan kädestä pitäen. Vai mitä eroa luulet olevan sillä kun yksi sanoo "olen identiteetiltäni homo minun täytyy saada harjoittaa sitä vapaasti" ja "olen identiteetiltäni pedofiili, minun täytyy saada harjoittaa sitä vapaasti." Miksi siis luulla, ettei kieroutunut ajatusmailma, vaikka se pesisi kuinka korkeasti koulutetun päässä, yrittäisi tehdä myös puheena olevaa asiaa todeksi. Niin kauan kuin erehdymme ajattelemaan "No ei ne nyt ihan sitä tarkoita" tulemme myös toteamaan "Oho ne teki sen sittenkin."
Totta on sekin, että tänä Sodoman aikana myös uskovien ja varsinkin heidän paimentensa kimppuun saatana käy myös tämän aseen kanssa. Aika on pimeä, kuitenkin tahdomme kantaa valoa ja julistaa synnin synniksi.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys saanut sitä valtaansa. 1 Joh. 4,5.Vaikka pilkkaatkin minua tyhmäksi, en voi loukkaantua, sillä olet tässä tapauksessa jotenkin itsesi ja elämänkatsomuksesi vanki.
"Voiko olla inhottavampaa asiaa kuin homoseksualisuuden puolustelu"
No, tästä voisin jo ottaa vähän hernettä nenään. Sinä kutsut sitä kuvotuksen huipentumaksi kun minä puolustan vähemmistöä. Well, yökkäile rauhassa.
Jos lapsia informoidaan homojen olemassaolosta ei se ole sen seksuaalisempaa kuin se, että informoidaan heterojen olemassaolosta. Tuskin kenenkään tarkoitus on kertoa mitään homoSEKSISTä vaan homoseksuaaleista eli henkilöistä, jotka haluavat elää ja olla samaa sukupuolta olevien henkilöiden kanssa. Ihmisten yhteiskunnissa on aina ollut tällaisia henkilöitä ja on aina oleva, mutta se miten heihin suhtaudutaan, vaihtelee.
En voi muuta kuin epäillä että olet kehittänyt persoonasi erittäin umpimielisessä, suppeakatseisessa ja kaksinaismoralistisessa ympäristössä, jossa homous on ollut iljettävä, pelottava ja vaiettava asia. Tai siis ylipäänsä koko ihmisen seksuaalisuus on varmasti ollut tätä. Minä olen kehittänyt persoonani ympäristössä, jossa homous ei ole mikään numero eikä erityinen poikkeama, korkeintaan hieman rikastuttava yksityiskohta. Ei mitään sellaista, mistä pitäisi numeroa nostaa, paitsi sitten jos homoseksuaaleja pidetään epäihmisinä.
Sinulle ei kuulu sen enempää mitä homo tekee rakkaansa kanssa, kuin mitä homolle mitä sinä teet rakkaasi kanssa. Pedofiliaa älä tähän vahingossakaan sekoita. Älä edes yritä.
"Homous on ilmiö, joka "keksittiin" vasta muutama vuosikymmen sitten ja kun keitosta vatkataan vaahto kasvaa."
Mykistyn. Mykistyn tämän väitteen edessä. Siis oletko nyt ihan tosissasi, vai naureskeletko siellä nautiskellen, että saat bimbon pois tolaltaan? Jos kuvittelet, että homous keksittiin muutama kymmenen vuotta sitten, olet elänyt tynnyrissä etkä peräkammarissa.
Ja mikä ettei Jeesuskin ollut homo: huippuempaattinen ja hoivaviettinen mieshenkilö joka ei halua suhdetta naiseen vaan viettää aikansa miesten kanssa. Sounds pretty gay to me. Taisihan hän viettää jonkun yönkin jonkun nuorukaisen kanssa, kertoo kuulemma raamattu.
Koita toeta homofobiastasi, hyvä ihminen (Homo). Ei se ole vaarallista ollenkaan. Kansankynttilä kirjoitti:
Ihan oikeasti kannattaisi edes vähän ottaa asioista selvää ennen kuin tulee tuommoistakin sontaa tänne höpisemään. Homoja on ollut läpi maailmanhistorian. Eläimissäkin on homoja; mitä tiiviimpi populaatio, sitä enemmän, ja mikä herttaisinta, Jeesuskin taisi olla poikiin päin kallellaan.
Evolutionisteissa taitaakin olla melkoinen prosentti noita ruskeanreiän ritareita, mitähän valintaetua siitä on evoluution kannalta. LOL
- Kansankynttilä
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Evolutionisteissa taitaakin olla melkoinen prosentti noita ruskeanreiän ritareita, mitähän valintaetua siitä on evoluution kannalta. LOL
Esimerkiksi natsit kuskasivat homoja leireille, eli Adolf olikin sinun mielestäsi hyvällä asialla?
Delfiineillä homoseksuaalisuus vähentää urosten välistä agressiivisuutta, siinä on yksi hyöty evoluution kannalta. Lisää muiden eläinten homoudesta voit lukea täältä;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus#El.C3.A4inten_homoseksuaalisuus
Näistä sinun kammoksumista "evolutionisteista" taitaa olla suunnilleen 5% homoja, ihan saman verran kuin muistakin ihmisistä, helluntailaiset ja muista uskontohörhöt mukaanlukien. Vai onko Iran maailman parhaiten jumalan käskyjä noudattava valtio, siellä kun ei ole homoja ollenkaan?
Useinhan esimerkiksi juuri homouden fanaattinen vastustaminen kuvastaa oman seksuaali-identiteetin epävarmuutta.
- onnenpuiston.oraakkeli
"Raikas tuulahdus" ei tule kyllä ensimmäisenä mieleen itsesuojelumekanismien värittämästä faktojen kieltämisestä ja umpimielisyydestä. Kreationistit ovat täällä viime aikoina pyrkineet yksissä tuumin antamaan kuvaa siitä, evoluutioteoria olisi murenemassa. Ei siinä mitään epätavallista että joku elää luulossa, mutta kun tässä maassa kaikki tieto on käsillä. Se hieman huolestuttaa. Omassa mielikuvitusmaailmassa ja valheessa eläminen ei voi olla terveellistä. Miten käy ihmissuhteidenkin, jos on taipumus kieltää asioita noin tiukasti...
- jumalolentona
Mikäs ihme "kaikkiluovan" jumalan on luonut! vai eiks saa edes kysyä?
Miks olemme olemassa? miksi ylipäätään mitään on olemassa, jos jumala on olemassa hän asuu takuulla joka atomin, tai vielä sitäkin pienemmän "tuntemattoman" ytimessä, jota käsin luominen tapahtuu, jos näin haluaa ajatella, on lapsellista ajatella että jumala olisi joku "jossain ulkopuolella" valvovana elimenä.
Luomista tapahtuu joka hetki ja joka paikassa, turha kuvitella että se loppuu koskaan, ihminen on auttamatta osa kaikkeutta, eikä vain osa, vaan itse kaikkeus, tämä vain pitää tuntea ja ymmärtää muulla keinolla, kun harhaisilla sanoilla ja ajatuksilla, valaistuneet mestarit auttaa.http://www.eckharttolle.com/eckharttolle- ajateltuna
kaikki mitä ylipäätään tapahtuu tapahtuu jumalan mielikuvituksessa. Ei ole mitään muuta kuin jumalan vilkas mielikuvitus. Jos siis jossittelamaan aletaan. No eipä kyllä aletakkaan. Hedelmätöntä on se.
-evvk-
- Mr.K.A.T.
..Laurinkallion uskovaisten sivuston lukijoista.
Kyllä tuo kertoo mikä on todellisuussa tullut tiensä päähän: vastenmielinen kreationismi.
:D- vaan
61% JOUTUU HELVETTIIN:
vaan kirjoitti:
61% JOUTUU HELVETTIIN:
>61% JOUTUU HELVETTIIN:
"Valitse taivas, koska siellä on kauniit maisemat; valitse helvetti, koska siellä on hyvää seuraa." - Mark Twain- jep jep
jossarian69 kirjoitti:
>61% JOUTUU HELVETTIIN:
"Valitse taivas, koska siellä on kauniit maisemat; valitse helvetti, koska siellä on hyvää seuraa." - Mark Twainvanhaa sanontaa siteraten:
"toisen helvetti on toisen taivas" tai
"toisen taivas on toisen helvetti"
- Salccari
Eikö nämä asiat olla jo useasti puitu täällä ja joka kerran keskustelut päättyneet (kuten nytkin näyttää käyvän) kreationistien hiljaisuuteen?
- polio
Miten niin raikas? Se, että esittää rautakaudella kirjoitetun kirjan ajartuksen, että jumala on luonut maailman on suoraan pimeältä keskiajalta.
Mitä raikasta on siinä on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa842605En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361819- 101684
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701609Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181562Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1191227
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201029