Nordea ennustaa suhdannekatsauksessaan, että Suomen bruttokansantuote supistuu 1,3 prosenttia tänä vuonna.
Vielä marraskuun alussa pankki arvioi talouden kasvavan tänä vuonna puoli prosenttia.
Vientimarkkinoiden jyrkkä alamäki suisti Suomenkin talouden taantumaan loppuvuonna 2008. Useiden vuosien voimakkaan kasvun jälkeen edessä on pari vuotta, jolloin talous ei kasva keskimäärin juuri lainkaan. Vuoden 2008 lopussa bruttokansantuote supistui voimakkaasti ja supistuu edelleen kuluvan vuoden alkupuolella, sanotaan Nordean suhdannekatsauksessa.
Nordean ekonomistit arvioivat kokonaistuotannon pienenevän noin kaksi prosenttia kesään mennessä.
Keskustavetoinen porvarihallitus katselee vain tumput suorina, kun kansantalous luhistuu. Varsinkin pääministeri Matti Vanhasen toiminta on ollut täysin luokatonta.
Suomen BKT supistuu 1,3 % tänä vuonna
8
202
Vastaukset
- Oraakkelix
4 % tänä vuonna ja seuraavana 10 %. Siitä sitten vielä 3 lamavuotta a 6 %.
2009
1*0,96=0,96
2010
0,96*0,9=0,864
2011
0,864*0,94=0,812
2012
0,812*0,94=0,763
2013
0,763*0,94=0,718
Siis viiden vuoden päästä BKT on noin 70 % nykyisestä ja työllisyysprosentti 50. Näillä mennään. - Seppo Ilmarinen
Ennustukset ovat menneet tähänkin asti pieleen,joten en ihmettelisi, jos nykyisetkin. Ekonomistit eivät ole juuri sen kummallisempia ennustuksissaan kuin ennustajaeukot kahvinporojensa kanssa. Tai sammakoista säätäennustavat kollegansa. Jotkut tutkijat ovat kuulemma kokeissaan havainneet, että simpanssit pystyivät tekemään jopa parempia sijoituspäätöksiä kuin alan ihmispuoliset asiantuntijat.
Siitä voinemme olla yhtä mieltä, ettei hallitus ole tehnyt juuri mitään muuta kuin tullut ongelmissa aina muutaman askeleen jäljessä ja tehnyt sitten muodon vuoksi jotakin. Joissakin tapauksissa jättänyt jopa tekemättä. - oivahärkönen
... keskustavetoinen hallitus on tehnyt kansainvälisen laman edessä. Minusta Suomi on selvinnyt tilanteessa hyvin. Olin muutama päivä sitten Ruotsissa. Siellä oli karmea lamatunnelma.
- virhe.
Vanhasen hallituksen suurin virhe on ollut huonon taloustilanteen hidas hyväksyminen.
Vielä loka-marraskuussa Vanhanen ja Katainen rauhoittelivat suomalaisia sanomalla, että kansainvälinen finanssikriisi "ei koske Suomea".
Katainen vitsaili, että "Neuvostoliitto ei voi romahtaa toista kertaa".
Sitten hallitus havahtui ja alkoi luvata elvytystä. Katainen arvioi elvytyspaketin kooksi 10-100 milj. euroa. Urpilainen vaati elvytykseen 1 miljardia (=1000 miljoonaa) euroa.
Olen varma, että hallitus on joutunut nöyrtymään ja elvytyspaketin koko tulee olemaan lähempänä Urpilaisen kuin Kataisen lukua.
Mutta koko elvytyspaketti valmistuu liian hitaasti - työllisyystilanne heikentyy päivä päivältä. Mutta hitaita ovat hallituksen kiireet. - Kannattaa puhua totta.
virhe. kirjoitti:
Vanhasen hallituksen suurin virhe on ollut huonon taloustilanteen hidas hyväksyminen.
Vielä loka-marraskuussa Vanhanen ja Katainen rauhoittelivat suomalaisia sanomalla, että kansainvälinen finanssikriisi "ei koske Suomea".
Katainen vitsaili, että "Neuvostoliitto ei voi romahtaa toista kertaa".
Sitten hallitus havahtui ja alkoi luvata elvytystä. Katainen arvioi elvytyspaketin kooksi 10-100 milj. euroa. Urpilainen vaati elvytykseen 1 miljardia (=1000 miljoonaa) euroa.
Olen varma, että hallitus on joutunut nöyrtymään ja elvytyspaketin koko tulee olemaan lähempänä Urpilaisen kuin Kataisen lukua.
Mutta koko elvytyspaketti valmistuu liian hitaasti - työllisyystilanne heikentyy päivä päivältä. Mutta hitaita ovat hallituksen kiireet...on jo tullut tähän mennessä ja neljättä kasataan kokoajan sitä mukaa kun palaset kootaan yhteen tämä on tosi viisasta politiikkaa ei kannata kerralla tyhjentää koko pajatsoa mistä sitten otetaan kun pajatso on tyhjä no eihän sossut ymmärrä mitään talouden pidosta ja se ei ole kenellekkään mikään uutinen vaan pelkkä fakta.
- Ei mitään vaikutusta
Kannattaa puhua totta. kirjoitti:
..on jo tullut tähän mennessä ja neljättä kasataan kokoajan sitä mukaa kun palaset kootaan yhteen tämä on tosi viisasta politiikkaa ei kannata kerralla tyhjentää koko pajatsoa mistä sitten otetaan kun pajatso on tyhjä no eihän sossut ymmärrä mitään talouden pidosta ja se ei ole kenellekkään mikään uutinen vaan pelkkä fakta.
Hallitukselta puuttuu pitkäjänteinen suunnittelu kokonaan. Paniikissa heitellään pikkumuruja sinne sun tänne. Mitään positiivista vaikutusta näillä ei ole.
Esko Ahon hallituskin teki aikoinaan karkeita virheitä, jotka sekä syvensivät lamaa että pidensivät sen kestoa. Samaan näyttää syyllistyvän Matti Vanhanen. - Kyllä niin on.
Ei mitään vaikutusta kirjoitti:
Hallitukselta puuttuu pitkäjänteinen suunnittelu kokonaan. Paniikissa heitellään pikkumuruja sinne sun tänne. Mitään positiivista vaikutusta näillä ei ole.
Esko Ahon hallituskin teki aikoinaan karkeita virheitä, jotka sekä syvensivät lamaa että pidensivät sen kestoa. Samaan näyttää syyllistyvän Matti Vanhanen..tietoa asiasta Aho nosti Suomen sinipunan aiheuttamasta julmetusta lamasta mutta se vaati kovat keinot mutta kannatti.
Esko Tuhoaho lamautti Suomen vuosina 1991-95.
Matti Vanhanen ei halua olla Tuhoahoa huonompi. Vanhanen lamauttaa Suomen 2009.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902090- 1222001
- 771699
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097