kaikesta...
Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa. Timo 6v.
Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on vähän hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa. Tuomas 7v.
Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Siinä oli joku juttu aasin kanssa, mutta en muista mikä. Sanna 6v.
Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa. Kauko 8v.
Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti. Keijo 8v.
On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.
Jos kaikki ovat ajoissa kotona, tulee perhepäivällinen. Muuten tulee usein vain pussikeittoa. Lauri 6v.
Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon. Eero 7v.
Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista ja toinen on vapaaehtoista. Siiri 7v.
Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa.
Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta. Maija 7v.
Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin. Anne 7v.
Älä anna vauvoille sipulia, minä olen kokeillut. Tiina 7 v.
Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta. Saara 7v.
Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla. Heikki 6v.
Presidentin pitää pukeutua hyvin ja pitää olla punainen tukka. Presidentin täytyy osata kätellä, että voi aina sanoa: Kiitos, että olette valtioni.
Kaisa 8v.
Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna. Olli 6v.
Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja erottaa niitä toisistaan. Axel 9 v.
Silloin ymmärtää, että on tullut vanhaksi, kun ei jaksa kävellä sinne saakka minne pitäisi. Victor 7 v.
Vanhainkoti on eräänlainen vanhojen ihmisten kennel. Perheet voivat jättää vanhuksensa sinne, jos ne lähtevät lomalle tai haluavat olla rauhassa.
Vaikka siellä ei panna hihnaan. Pelle 6v.
Vanhainkodissa on paljon sellaista, mitä ei saa tehdä. Ne ei saa ajaa skeittilaudalla eikä syödä purkkaa eikä pitää ruudullisia jumppahousuja.
Lars-Erik 7 v.
Vanhainkodissa käytävillä haisee päivälliseltä ja nurkissa haisee jumalalta.
Siiri 7 v.
Vanhat tädit katselevat mielellään alastomia miehiä. He eivät vain myönnä sitä, kun kysyy. Tone 7 v.
Vaikka vanhoilla tädeillä voi olla valtavat laitokset, maidontuotanto on kokonaan loppunut. Håkan 7 v.
Naisilla on muodot, mutta miehillä on salkku. Björn 7v.
Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia. Niiden munasarjat ovat loppuneet ja sitä paitsi miehillä on proteesiongelmia. Petter 9 v.
Keisarileikkaus tarkoittaa, että vauva leikataan ulos hätäuloskäynnin kautta. Martina 6 v.
Ihmisen tärkein osa on nenä, koska se on keskellä päätä. Anton 4 v.
Melkein kaikilla on aivot. Vähän tyhmillä on kananaivot. Johan 6 v.
Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni. Nina 5 v.
Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita. Harald 7 v.
Maalaiset ovat vähän niin kuin eri rotua, niin kuin putkimiehet ja vanhemmat. Anders 8 v.
Maalaiset tulevat onnelliseksi heti, kun tuntevat paskan hajun. Ola 5v.
Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää. Antti 5 v.
Ennen vanhaan maalaisilla oli navetassa tyrannosaurus rexeja ja liskoja.
Therese 5 v.
Kuningas järjestää juhlia ja kutsuu sinne ystäviä ja julkkiksia.
Sukulaisista hän pitää, julkkiksista hän pitää vähän, mutta hän uhkailee niitä pikkuisen, että maksavat rahaa. Sitä sanotaan veroksi. Mats 7 v.
Jos ei ole yhtään rahaa, niin monet rupeaa köyhiksi. Roope 6 v.
Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä. Anna 5 v.
Afrikassa lehmät syövät banaaneja, mutta jos ne ovat apinoita, ne asuvat aarniometsässä ja nyppivät kirppuja. Christel 5 v.
Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ravistelevat utareitaan, tekevät jugurttia. Allan 5 v.
Sellaiset kanat jotka saavat kulkea missä haluavat, munivat hienompia munia, koska niiden ei tarvitse pitää kanaverkkoa päässään. Hans 6v.
Totuus
bubastis.tmi
6
219
Vastaukset
- Neiti Etsivä
Ei lisättävää :D
Vanhainkodissa käytävillä haisee päivälliseltä ja nurkissa haisee jumalalta.
-Ateismi- Provo Gator
...mikä on 10m pitkä ja haisee kuselle, on letkajenkka samassa vanhainkodissa...
Tämä oli hyvä....
- Kössönöm
Kyllä lapset ovat viisaita.
Paras: "Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni. Nina 5 v."
- Tässä yksi lisää:
Aika tyhmää:
Poika 5, oli saunassa isänsä kanssa:
- Isä, miksi me täällä istutaan? hereillä tänään - tai myöhään valvonut:-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969