se onnistuu?
Hoopo kysymys, mutta viitsiikö joku silti vaivautua vastaamaan.
Olen pökkelö-tanssija. Askeleet tuppaa unohtumaan ja muutenkin kaikki tuntuu niin kovin vaikealta. Jokaisella miehellä tuntuu olevan oma tyylinsä viedä, mutta miten rentoutua ja ottaa selkoa miehen askeleista ja silti olla olematta raahattavana.
Olla vietävänä...
17
2540
Vastaukset
Jos on viejiä monta sorttia, niin sama pätee seuraajiinkin.
Parhaat naiset tuntuvat seuraajina olevan kuin osa minuuttani, olipa sitten kysymys suljetun tai avoimen otteen tanssista. Aloitteleville naisille on varsin tavallista, että he pyrkivät ennakoimaan miehen vientiä tai jopa itse viemään. Edellä mainitut parhaat seuraajat eivät todellakaan ennakoi vaan he seuraavat miehen vientiä arvailematta mitä tapahtuu seuraavaksi. Nainen seuraa miehen vientiä hienoisella viiveellä, jota ulkopuolinen ei edes pysty erottamaan.
Jos vientiä ja seuraamista pyrkii jakamaan osatekijöihin, niin avoimen ja suljetun otteen tansseissa on eroja. Avoimessa otteessa vienti ja seuraaminen välittyy pääosin käsien kautta, joissa pitää olla hyvä vaste. Suljetun otteen tansseissa nainen oppii tuntemaan lähinnä vartalokontaktin avulla kummallako jalalla miehen paino on ja kumpi jalka liikkuu ja mihin suuntaa mies liikkuu.
Nainen liikkuu omin voimin eli miehen vienti on "merkki" naiselle mihin suuntaan liikutaan seuraavaksi. Tästä seuraa se, että naisen omalla fyysisellä painolla ei ole suoraan merkitystä viennin keveyteen. Hyvin hoikka nainen voi olla vaikea vietävä ja taas tukevahko nainen voi seurata vientiä hyvin kevyesti.
Hyväksi seuraaraajaksi/viejäksi ei oppine kuin paljon tanssimalla ja kursseilla käymällä.
Joku toinen viejä voi ajatella toisin, mutta tällaista tulee mieleeni, kun puhutaan viennistä ja seuraamisesta.- naisnäkökulmaa
Oikeastaan olet jo huomannut olennaisen, mutta muutama vinkki:
Älä jännitä.
Malta kuunnella vienti.
Älä yritä liikaa. Usein riittää, kun otat askelen siihen, mihin mies on siirtänyt painon.
Näillä pääset jo aika pitkälle. Mutta viejiäkin on erilaisia, ja joidenkin kanssa ei vain suju. - itseluottamusko
Viejänä tulee mieleen suurimpana vaikuttajana seuraamiskehitykseen eräänlainen itseluottamus ja asenne asettua ja antautua rennosti seuraajaksi.
Jotenkin aistii ne daamit joilla on "päällä" kiintolevyllä eräänlainen "tasaarvo" ajattelu tansissakin eli miestä on saatava vedättää eli viedä tai jos jotain ilmenee epäsuhtaa on se miehen korjattava!?
Lähes aukottomasti tanssin opetuksessa (olipa mies tai nainen opettajana) kerrotaan roolien perus pelisäännöistä erittäin ansiokkaasti.
Tanssiminen tulee aina henkilöstä itsestään eikä roolit rajoita tanssia.
Roolit mahdollistavat paritanssin ja ilman esteetöntä rooli asennetta oppiminen hidastuu tai estyykin.
On todella upeaa tanssia rennon ja itseluottamuksen omaavien erilaisten tansijoiden kanssa koska se välittyy seuraamisessa hyvin ja osaa vientiä pidättää sen mukaan ja etsiä sitä mikä kenellekkin tarjoaa mahdollisimman silloisen tason mukaista mahdollisuutta toteuttaa ja nauttia seuraamisestaan.
Yksi jännittyksen syy näyttää olevan se että, pyrkii kiven kovaan tanssimaan ja arvostelemaan itseään siitä koska ei ole oivaltanut jokaista "pilkuntarkaa" asekelta viejän askelista.
Mahdoton yhtälö, joten rentoutta ja voisiko sanoa armoa itselle jolloin hanat aukeaa paremmin. - teille...
kaikille vastauksistanne. Jatketaan yrittämistä :)
- Vanha Laahustaja
Kun opit seuraamaan miehen vientiä miehen vartalon ja käsien kautta, niin sinulle jää hyvin aikaa varsinaiseen seuraamiseen. Varsin pienet liikkeet on havaittavissa kun vaan oppii niitä lukemaan. Tuskin kukaan mies pystyy ottamaan askelia niin että ne eivät olisi luettavissa vartalon ja käsiotteen kautta.
Hyvää seuraajaa ei perustanssissa tarvi erityisesti viedä vaan se perustuu juuri hyvään vartalon ja käsien lukemiseen. Vaikeimmissa kuvioissa hyvälle seuraajalle riittää, kun tulee merkki "nyt on tulossa jotain perustanssista poikkeavaa" ja seuraaja vain hiukan skarppaa seuraamistaan. Tietysti muutenkin vienti tehostuu kun tanssitaan jotain vaikeampaa.
Jos yrittää seurata miehen askelia, niin siinä vaiheessa on myöhässä. Askel tulee ennakoida miehen vartalosta saatavan informaation avulla, mutta askelta ei saa kuitenkaan ottaa ennkkoon, vaan pitää malttaa odottaa miehen askeleen ottamista. Ennakoinnin tarkoituksena on ainoastaan olla valmiina ottamaan askel. Monille naisille onkin vaikeaa ymmärtää askelluksen viivästyttäminen miehen askeleen suhteen ja kuitenkaan ei saa jäädä alle ja tässähän sitä sovittamista onkin. Helppoa kunhan sen vaan oivaltaa.- Freak_Engineer
>>>Vaikeimmissa kuvioissa hyvälle seuraajalle riittää, kun tulee merkki "nyt on tulossa jotain perustanssista poikkeavaa" ja seuraaja vain hiukan skarppaa seuraamistaan.
- mitä...
Freak_Engineer kirjoitti:
>>>Vaikeimmissa kuvioissa hyvälle seuraajalle riittää, kun tulee merkki "nyt on tulossa jotain perustanssista poikkeavaa" ja seuraaja vain hiukan skarppaa seuraamistaan.
sanoja... hesitation...Elä pelästyttele ;) jos minä nyt vaan ihan hiljaksiin opettelen perus/tavisjuttuja. Pökkelö kun oon :).
- Vanha Laahustaja
mitä... kirjoitti:
sanoja... hesitation...Elä pelästyttele ;) jos minä nyt vaan ihan hiljaksiin opettelen perus/tavisjuttuja. Pökkelö kun oon :).
En minäkään tunnistanut mainittua kuviota, mutta kirjoittajan ajatuksen ymmärsin vallan hyvin. Monet kuviot ovat vain pelkkiä vientejä ja niiden nimiä ei sen kummemmin kannata pelästyä. Kaiken lisäksi lavatanssikursseilla on kuvioiden nimistä aika pitkälle luovuttu. Jos nyt joku "hesitation" tulee kirjoituksissa esille, niin se on vain yksi vienti monien muiden vientien joukossa.
Freak_Engineer kirjoitti:
>>>Vaikeimmissa kuvioissa hyvälle seuraajalle riittää, kun tulee merkki "nyt on tulossa jotain perustanssista poikkeavaa" ja seuraaja vain hiukan skarppaa seuraamistaan.
Ei se niin vaikeaa ole, että hesitaatio pitää viedä matalana tms. Kun ei ole painonsiirtoa seuraavalle askelelle, ei tule askeltakaan. Ihan sama, mikä on kuvion nimi. Seuraaminen on paljon helpompaa, kun ei ajattele liikaa.
Turhat merkit tai jopa sanalliset viestit siitä, että nyt tulee jotain erikoista, saattavat pikemminkin häiritä seuraamista.
- Drago`
1. Pidä ryhtisi hyvänä ja tasapainosi kasassa. Seiso omilla jaloillasi, älä nojaa eteen äläkä taakse,pidä polvesi joustavana, älä anna polven "lukkiuttua" suoraksi. Äläkä varsinkaan takerru miesparan olkapäähän ja roiku siinä.
2. Ota vartalokontakti siten, että oma vasen reitesi hipoo miehen oikeaa reittä ja tunnet hänen vartalonsa omaasi vasten. Tarkoitus ei ole rutistautua lähelle, vaan säilyttää kevyt mutta selkeä tuntuma kokoajan.
Ps. Anna miehen astua reilusti jalkojesi väliin, mutta varo leveätä haara-asentoa.. se näyttää rumalta ja häiritsee tasapainoa.
3. Lopeta arvuuttelu, arvuuttelu on ennakointia. Lopeta hätiköinti, sinulla on aivan tarpeeksi aikaa jokaista askelta varten, ei ole hoppu eikä kiire. Unohda että on jokin perusaskel tai vastaava.. pärjäät suljetun otteen tansseissa ihan silläkin että tunnet miehen vartalon liikkeet. jos seuraat vartalon liikettä, et oikeastaan voi mennä väärin. Vienti tulee vartalosta.
4. Reidelläsi tunnet koska mies siirtää vasemman jalkansa.. älä siirrä omaa jalkaasi ennen kuin mies siirtää omaansa.
5. Älä tallaa jalkaasi alas lattiaan ennen kuin mies on laskenut omansa lattialle. Miehen vartalon liike kertoo kummalla jalalla hänen painonsa on ja siitä tiedät kummalla jalalla hän seuraavaksi astuu.
6. Sulje silmät. Ympärillä olevien parien liike saattaa häiritä keskittymistäsi. Silmät sulkemalla herkistyt tuntoaistimuksiin paremmin.- mittaaja
Kiitos Drago tästä hyödyllisestä esityksestä.
Lisään vielä että hyvin tärkeää on että jalkaterät ovat perusaskelen aikana samaan suuntaan (suoraan tai tangossa haluttaessa samaan suuntaan vinossa). Jalkojen aukikierto tukkii tanssiparin jalkojen tien jolloin kolisee ja on muutenkin hyvin vaikea tanssia. - kuppi nurin
Jes Drago
Viejänä juuri tuo kippo pitää potkia nurin ja vain te naiset voitte sen tehdä "miesten on turha yrittää kertoa".
Tuon mielen kirkkauden löytäminen on se asettatuminen tansikehityksensä puolella ja edistää oikeasti paritanssia.
Tuo sama kristallipallo on miehen käytävä viejänä kunnes pystyy viemään. Eikä silti pysty seuraamaan.
Joten no hätä , vaikka antaakin vapauden tulla itseensä.
Hyvää listaa kesää varten. - viestin aloittaja
on selkeä ja erinomainen. Kiitos siitä.
- Drago`
viestin aloittaja kirjoitti:
on selkeä ja erinomainen. Kiitos siitä.
Toivottavasti tanssi alkaa sujua :) Kärsivällisyyttä siinä vaan vaaditaan ja kilometrejä, kyllä se sieltä tulee.
Vielä edelliseen listaan tasapainon osalta lisäisin yhden huomion arvoisen seikan.. se on meidän naisten oikea "helmasynti", eli pepun työntäminen ulospäin (tosin kyllä näitä löytyy miehissäkin.. miehillä kyseessä enemmän sellainen "linkkuveitsi" asento). Itsekin siihen olen syyllistynyt ja vieläkin vaatii tarkkailua.. Siis: Pidä huoli ettet työnnä peppua ulospäin! Pylly pitkällä tanssiminen on rumaa.. ja tasapaino on huono jos työnnät peppua ulospäin. Pidä siis ruotosi suorana ja katso että lantiosi on suoraan sen ruodon jatkeena. :) - aloittaja
Drago` kirjoitti:
Toivottavasti tanssi alkaa sujua :) Kärsivällisyyttä siinä vaan vaaditaan ja kilometrejä, kyllä se sieltä tulee.
Vielä edelliseen listaan tasapainon osalta lisäisin yhden huomion arvoisen seikan.. se on meidän naisten oikea "helmasynti", eli pepun työntäminen ulospäin (tosin kyllä näitä löytyy miehissäkin.. miehillä kyseessä enemmän sellainen "linkkuveitsi" asento). Itsekin siihen olen syyllistynyt ja vieläkin vaatii tarkkailua.. Siis: Pidä huoli ettet työnnä peppua ulospäin! Pylly pitkällä tanssiminen on rumaa.. ja tasapaino on huono jos työnnät peppua ulospäin. Pidä siis ruotosi suorana ja katso että lantiosi on suoraan sen ruodon jatkeena. :)Kävin vuonna -97 tanssikurssilla ja siellä opetettiin pitämään peppu ulkona. Etunoja-asento oli ehdoton. Ehkä olisi minun hyvä käydä päivittämässä tietoni...:).
- päivittelysi
aloittaja kirjoitti:
Kävin vuonna -97 tanssikurssilla ja siellä opetettiin pitämään peppu ulkona. Etunoja-asento oli ehdoton. Ehkä olisi minun hyvä käydä päivittämässä tietoni...:).
tuo "helmasynti" tosiaan on suorastaan ruma sekä että viejä aistii sen heti sillä liike ei seuraa enää kroppana vaan siitä kohden vuotaa jäntevyys.
Lisäksi "kiikut" sitten miehessä kiinni.
Yleisin kranttuilu lienee siinä että, jalkoja ja haaroja vältellään kohtaamasta , mutta niinkuin edellä kerrottiin on se aika usein ohjaavin kontakti liikkua riittävän lähellä keskivartaloista jotta yleensä pääsee oman kropan alle liikkkumaan vapaasti ja seurataen eri suuntiin.
Kainostelua ei tarvita ja nuljaskoijat on syytä sitten kylmästi pakittaa takas jonoon. Mikäli haluaa säilyttää tanssin tanssina.
on pitänyt muutamia daameja jättää haku reberttuaarista pois koska taas kampeavat "alle" tanssin aikaan. ongelma sekin yli/ali lyönnistä.
- olemisesta
Kävimme daamini kanssa fuskun kurssilla.
Aiemminkin olen antanut hänelle palautetta siitä että hän ei halua seurata vientiäni eikä todellakaan ole kyse siitä ettenkö antaisi selvää merkkiä (käsivarret kipeinä tanssi-illan jälkeen).
No fuskua harjoitellessa daaminikin sitten väkisin huomasi ettei hän todellakaan hevillä ole vietävissä.
Aloin ohjata häntä liikkeeseen vetämällä häntä oikeasta käsestä sillä seurauksella että käsi kyllä tuli ja olkapääkin jonkin matkaa mutta vartalo ei liikkunut mihinkään, minulta olisi vaadittu yksi askel taakseppäin että olisin voinut jatkaa vetämistä tarpeeksi että vartalokin olisi seurannut.
Toinen oli ennakoiminen, hänellä on paha tapa ennakoida ja etuilla jonkin verran askeleissa.
Fuskussa sekin kostautuu aika raakasti jos ennakoi ja hänelle tulikin sellsinen tunne että hänen täytyisi tietää etukäteen mitä liikkeitä tulisin tekemään eli koreokrafi olisi pitänyt olla selvillä ja harjoiteltuna ennen tanssia.
Onneksi hänelle selvisi että daami tulle seurata miehen ohjausta eikä olettaa mitään ja tehdä vasta sitten kun mies antaa merkin.
Niinkuin viisasteltiin daami jatkaa perusliikkeitä vaikka mies kävisi välillä kaljalla ja tulee sitten jatkamaan ohjausta.
Daaminikin aina vetosi siihen että hän tanssii tunteella musiikin mukana, no mihin piruun siinä miestä sitten tarvitaan sehän on silloin yksintanssimista.
Jos laajennetaan tanssin ulkopuolelle niin minulla on tapana ohjata daamia esim. pöydästä noustessa kulkemaan edelläni, tai ovesta mennessä ohjaan daamin ensin, myös ruuhkaisella kadulla ohjaan omasta mielestä parempaa reittiä pitkin.
Tämä kaikki tapahtuu pienellä ohjausliikkellä kädellä daamin selän takaa.
Liikkeet ovat aika johdonmukaisia, siirretään daamia sinnepäin minne halutaan hänen menevän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889