Vuoden edetessä KEPUpaniikki pahenee.
Mannertenvälisellä nahjuksella Matti Vanhasella alkavat olla ystävät vähissä myös omassa puolueessa. Puolueen kannatus jatkaa syöksylaskuaan ja samaan aikaan päähallituspuolue Kokoomuksen kannatus kasvaa.
KEPUn kansanedustaja Markku Laukkanen esittää jo aivan avoimesti puoluejohtajan vaihtamista. Samaa on rivien välissä esittänyt myös KEPUn eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.
Vanhanen miettii parhaillaan voisiko vielä projekti Mertalalla korjata jotakin, mutta nekin kortit on jo pelattu.
Paula Lehtomäki ja Anu Vehviläinen jo kuolaavat Vanhasen pallin perään.
Vanhasen palli heiluu
4
182
Vastaukset
- ja lisäsi
Mitä mieltä olet Jyrki Kataisen kommentista demareiden yhteistyönkättä tarjoukseen, kun hän totesi napakasti sen olevan Terijoen hallituksen kädenojennus.
Jyrki Katainen osoitti miehekkyyttä, sillä hän pyysi reilusti anteeksi tätä pientä ylilyöntiään.
KEPUmessias Vanhaselle ei tulisi mieleenkään pyytää tuollaita anteeksi. Sen sijaan hän katsoi aiheelliseksi pyytää muslimimaailmalta anteeksi, että tanskalainen lehti oli julkaissut pilakuvan Muhamedista. Että sellainen nahjus.- pyysin
Känä kirjoitti:
Jyrki Katainen osoitti miehekkyyttä, sillä hän pyysi reilusti anteeksi tätä pientä ylilyöntiään.
KEPUmessias Vanhaselle ei tulisi mieleenkään pyytää tuollaita anteeksi. Sen sijaan hän katsoi aiheelliseksi pyytää muslimimaailmalta anteeksi, että tanskalainen lehti oli julkaissut pilakuvan Muhamedista. Että sellainen nahjus.On paljon kohteliaampaa pyytää muslimeilta anteeksi kuin sossuilta, noilta iän'ikuisilta valehtelijoilta.
- Noin parittuhannet potkut
Olet antanut Vanhaselle täällä n. parittuhannet (2000) potkut, kaupanpäälisiksi ovat lähtöpasseja saaneet monet muutkin.
On siinä ovi käynyt.
Mutta toisaalta?
Kyllähän maailmaan mölinää mahtuu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097