Tämä tapahtui kauan sitten: olin liike-elämän palveluksessa ja niihin aikoihin pitkät lounaat kuuluivat jokaviikkoiseen elämäntapaan. Olin kuitenkin ollut 6 vuotta kokonaan raittiina, enkä kaivannut alkoholia.
Sitten kuitenkin sattui niin, että otin muutaman kerran vähän reippaammin. Silloinen puolisoni oli sitä mieltä, että olen pahasti alkoholisoitunut ja vain säilyttääkseni avioliittoni lupasin mennä AA-kerhoon.
AA-kerho on miesten ja naisten toveriseura, jossa seurataan 12 askelta, joiden ohjeiden mukaan on tarkoitus olla selvin päin tämä päivä.
Kerho on uskonnoista ja vakaumuksista riippumaton järjestö, jolla ei ole katto-organisaatiota.
Oltuani vuoden mukana, olin sitä mieltä, että minä en tätä tarvitse, enkä ole sen kummemmin menettänyt hallintaani alkoholin suhteen, mutta kokemuksena se oli mielenkiintoinen.
Vaikka sen pitäisi olla uskonnoista ja vakaumuksista riippumaton toveriseura, sen ensimmäisessä askeleessa kehoitetaan sinua tunnustamaan voimattomuutesi alkoholin suhteen ja antamaan tahtosi korkeammalle voimalle, jonka avullla voit vapautua riippuvuudestasi.
Tämän korkeamman voiman läsnäoloa korostettiin joka ainoassa kokouksessa. Kun muutaman kerran olin kysellyt, että mitä sillä voimalla tarkoitettiin sanottiin minulle, että useimmille se on jumala.
AA-kerhon ristiriitaisuus.
18
1945
Vastaukset
Anonyymit ateistiset alkoholistit ry?
0:n askeleen ohjelma
0. En ota askeltakaan enkä myönnä, että olisin voimaton alkoholiin nähden ja että elämäni olisi muodostunut sellaiseksi, etten omin voimin kykene selviytymään. Minä pärjään itsekin ja mitä nimeni sitä paitsi teille kuuluu.- olla..
Tuttumiehen uskistumisen syy...
Ts. oletko ollut raittiina jo pitkäänkin? - Kuule aivan
Uniikki! En edes telkkarissa ole moista tapausta nähnyt.
Sanat eivät riitä ylistämään sinun typeryyttäsi!
Ehkä osa meistä ihmisistä on sellaisia jotka eivät tavallaan hallitse itse elämäänsä, vaan se on joku asia, esimerkiksi alkoholi. Ehkä he ovat aa-kerhossa oppineet, että nämä ihmiset eivät ole oman elämänsä herroja ja siksi kehottavat ottamaan jonkun muun herran elämäänsä ja joillekin se on sitten se jumala. Suurin osa tänne kirjoittelevista uskovaisista saattaa hyvinkin olla entisiä alkoholisteja, ainakin kirjoitusten perusteella voisi hyvinkin ajatella niin. "Jos et usko, olet alkoholisti" tyylisiä kirjoituksia saa tämän tästä lukea täällä.
- tiedetään kyllä
AA on puhtaasti uskonnollinen järjestö jonka perimmäinen tarkoitus on käännyttää ihminen uskovaiseksi, vaikka näennäisesti puhutaankin alkoholismista. Vai miltä nämä AA:n askeleet kuulostavat?
Askel 2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.
Askel 3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan
Askel 5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
Askel 6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.
Askel 7. Nöyrästi pyysimme Häntä (siis Jumalaa)poistamaan vajavuutemme.
Askel 11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, rukoillen ainoastaan tietoa Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
Askel 12. Koettuamme hengellisen heräämisen (siis uskoontulon) näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.
Mitä muuta tuo on kuin täysin tyylipuhdasta uskonnollisen soopan syöttämistä? Tuossa 12 askeleen ohjelmassa 7:ssä askeleessa mainitaan Jumala ja uskonto ja aivan selkeänä tavoitteena on uskoontulo.
Liikkeen syntyhistoriaan voi perehtyä täällä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Alcoholics_Anonymous
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Alcoholics_Anonymous
Liikkeen perustivat uskovat pappismiehet osana uskonnollista liikettä ja se oli alun alkaenkin puhtaasti uskonnollista toimintaa, vaikka sitä onkin (aika surkeasti) yritetty naamioida maallisemmaksi joitain vanhoja alkuperäisiä sanamuotoja muuttamalla ja vääntelemällä. Puhdasta uskonnon levittämistä silti edelleenkin.
"The Oxford Group was an Episcopalian Christian Fellowship organization founded by American Christian missionary Dr. Franklin Nathaniel Daniel Buchman. Buchman was an American Lutheran minister of Swiss descent who in 1908 had a conversion experience in a chapel in Keswick, England and as a result of that experience he would later found a movement called A First Century Christian Fellowship in 1921, that eventually became known as the Oxford Group by 1931. The Group believed in the practice of meditation, a belief in God of the believers understanding, and following the six tenets. The Six Tenets were 1. Men are Sinners, 2. Men can be changed, 3. Confession is a prerequisite of Change, 4. The changed soul had direct access to God, 5. The age of miracles has returned, 6. Those who have been changed must change others. The Oxford Group influenced the structure of Alcoholics Anonymous and many of the ideas that formed the foundation of AAs suggested twelve-step program."- JäsenAA
Mikä on AA-kerho, AA-liike on kyllä olemassa vaan, että kerho???
AA-n kirjallisuudessa mainitaan, että sanaa jumala käytetään yleisesti ilman mitään "osoitetta" jos menee jakeluun - Penni ja Kasöörska
AA-asiaa ohjelmassaan käsitelleet Penn ja Teller kritisoivat sitä, että USA:ssa monet tuomarit passittavat rikkomuksiin syyllisiksi havaitsemansa ihmiset erittelemättä AA-kokouksiin. Siellä sitten uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta on seurattava joka askelta tai häkki heilahtaa.
Vastaväittäjät olivat sitä mieltä, että "ei siitä mitään haittaa ole", mutta eivät varmaan itse olisi innoissaan joutuessaan pyytämään Allahia poistamaan vajavuutensa tai luvatessaan luovuttaa tahtonsa ja elämänsä Hanumanin huomaan.
Se, että joidenkin mielestä voi tuon säännöissä mainitun jumalan tilalle panna jotakin itselleen sopivaa, on pelkkää sanoilla ja käsitteillä pelleilyä. Alkoholismista, kuten muistakin huumeista - muun muassa uskonnosta - irtipääsyssä se ainoa tekijä on ihminen itse, ei mikään voima, mielikuvitusolento eikä edes yhteisö.
Onneksi en ole alkoholisti, rettelöitsijä enkä amerikkalainen. - -anon-
Penni ja Kasöörska kirjoitti:
AA-asiaa ohjelmassaan käsitelleet Penn ja Teller kritisoivat sitä, että USA:ssa monet tuomarit passittavat rikkomuksiin syyllisiksi havaitsemansa ihmiset erittelemättä AA-kokouksiin. Siellä sitten uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta on seurattava joka askelta tai häkki heilahtaa.
Vastaväittäjät olivat sitä mieltä, että "ei siitä mitään haittaa ole", mutta eivät varmaan itse olisi innoissaan joutuessaan pyytämään Allahia poistamaan vajavuutensa tai luvatessaan luovuttaa tahtonsa ja elämänsä Hanumanin huomaan.
Se, että joidenkin mielestä voi tuon säännöissä mainitun jumalan tilalle panna jotakin itselleen sopivaa, on pelkkää sanoilla ja käsitteillä pelleilyä. Alkoholismista, kuten muistakin huumeista - muun muassa uskonnosta - irtipääsyssä se ainoa tekijä on ihminen itse, ei mikään voima, mielikuvitusolento eikä edes yhteisö.
Onneksi en ole alkoholisti, rettelöitsijä enkä amerikkalainen.Ei, kyseessä ei ole sanoilla pelleily vaan yritys saada laajempi joukko alkoholisteja pelastettua sairaudestaan. Niinpä korkeamman voiman käsite on annettu jokaisen itsensä määrittemäksi, et voi joutua Allahin/Mullahin/Keropään - palvojaksi jos et itse sitä tee, eikö ?
Kenellä tahansa on vapaus ajatella että irtipääsyn tekee ihminen itse, kyllä kokonaisena fyysisenä entiteettinä. Mutta ei vanha ego, vaan uusi konstruktio siellä hermoverkossa joka ei kuulu egoon ja johon tukeudutaan,. - Yksi entiteetti
-anon- kirjoitti:
Ei, kyseessä ei ole sanoilla pelleily vaan yritys saada laajempi joukko alkoholisteja pelastettua sairaudestaan. Niinpä korkeamman voiman käsite on annettu jokaisen itsensä määrittemäksi, et voi joutua Allahin/Mullahin/Keropään - palvojaksi jos et itse sitä tee, eikö ?
Kenellä tahansa on vapaus ajatella että irtipääsyn tekee ihminen itse, kyllä kokonaisena fyysisenä entiteettinä. Mutta ei vanha ego, vaan uusi konstruktio siellä hermoverkossa joka ei kuulu egoon ja johon tukeudutaan,.Meinaatko, että sen päihteisiin sortuneen pitäisi kehitellä jokin ulkopuolinen olio, jonka avulla sitten päästään päihteestä eroon? Mitäs, jos vain järjestelisi ne omat voimansa uuteen riviin ja valjastaisi ne käyttöönsä? Millä pakotetaan ihmisen uskomaan "korkeampaan voimaan" - olkoon sitten minkä niminen tahansa tai tykkänään nimetön - jos hän alun alkaenkaan ei sellaisen olemassaoloon usko?
>
Noin siinä käy, kun ei osata ajatella eikä kirjoittaa selvästi ja kun vaikeat sanatkin on opeteltu vain puoliksi. Hermoverkkoko nyt ei kuulu egoon? Ja hermoverkkoonko tukeudutaan? Ja mihin yksi ego lähti ja mistä toinen tuli tilalle? Onpa muuten hankala ymmärtää ihmistä, joka ei itsekään ymmärrä, mitä kirjoittaa. - -anon-
Yksi entiteetti kirjoitti:
Meinaatko, että sen päihteisiin sortuneen pitäisi kehitellä jokin ulkopuolinen olio, jonka avulla sitten päästään päihteestä eroon? Mitäs, jos vain järjestelisi ne omat voimansa uuteen riviin ja valjastaisi ne käyttöönsä? Millä pakotetaan ihmisen uskomaan "korkeampaan voimaan" - olkoon sitten minkä niminen tahansa tai tykkänään nimetön - jos hän alun alkaenkaan ei sellaisen olemassaoloon usko?
>
Noin siinä käy, kun ei osata ajatella eikä kirjoittaa selvästi ja kun vaikeat sanatkin on opeteltu vain puoliksi. Hermoverkkoko nyt ei kuulu egoon? Ja hermoverkkoonko tukeudutaan? Ja mihin yksi ego lähti ja mistä toinen tuli tilalle? Onpa muuten hankala ymmärtää ihmistä, joka ei itsekään ymmärrä, mitä kirjoittaa.Aivot ovat hermoverkko. Ego on konstruktio joka on siellä hermoverkossa. Otamme meemin, jumala, korkeampi voima ja istutamme sen hermoverkkoomme. Se ei ole osa sitä joka on ego mutta on osa samaa ihmistä jos ihminen on kokonaisuus eikä pelkästään ego.
Tämä AA:n 12 askeleen ohjelma toimii tämän korkemman voiman konstruktion avulla.
Jos et ymmärrä niin älä ymmärrä.
En ole opetellut vaikeita sanoja, mutta neuroverkkojen toimintaa olen opiskellut joskin vain yhden kurssin verran. Neuroverkko mallintaa hermoverkkoa.
On myös muita keinoja päästä eroon riippuvuuksista kuin 12 askeleen algoritmi. - edelleen sama
JäsenAA kirjoitti:
Mikä on AA-kerho, AA-liike on kyllä olemassa vaan, että kerho???
AA-n kirjallisuudessa mainitaan, että sanaa jumala käytetään yleisesti ilman mitään "osoitetta" jos menee jakeluunAA-liikkeen perustaneet kristityt papit eivät käyttäneet sanaa Jumala isolla alkukirjaimella yleisesti ja ilman mitään osoitetta. Eikä kyseessä tietenkään ollut mikä tahansa jumala, vaan nimenomaan ja ehdottomasti se ainoa oikea eli kristinuskon Jumala.
Aivan samoin vielä nykyäänkin AA:n 12 askelta puhuu Jumalasta isolla alkukirjaimella, eikä siis yleisesti ilman mitään osoitetta. Yhä edelleen täsmälleen siitä ihan samasta kristinuskon Jumalasta, josta liikkeen alullepanijatkin puhuivat. Kun kristitty pappismies puhuu Jumalasta, hän ei puhu Allahista eikä Brahmanista, vaan osoite on täsmällisen tarkka ja aina se yksi ja sama.
- DarkNinjaHiiri
Ainut ongelmasi oli nalkuttava akka!
- ristiriitaisuus oli?
en havainnut sitä tarinastasi?
niin vastaus löytyy sieltä. AA on uskonnoista vapaa toveriseura. Jumala mainitaan silti useissa askeleissa.
- -anon-
Teotwawki kirjoitti:
niin vastaus löytyy sieltä. AA on uskonnoista vapaa toveriseura. Jumala mainitaan silti useissa askeleissa.
vissiin osaa lukea ? Ehkä tietysti joku voi olla niin suuri egoisti että pitää maailmanlaajuista toveriseuraa itseään pienempänä voimana ;-)
Tämähän on kuitenkin se pienin korkein voima jonka olemassaolo on varmasti totta ja tätä korkeampana voimanaan käyttäviä ateisteja on AA:ssa runsaasti.
AA:ssa ei edes vaadita uskomaan askeleiden tehokkuuteen, ainoa jäsenyysvaatimus on halu lopettaa juominen.
- bubastis.tmi
Tutustuin kerran AA-kerhoon, mutta se ei ollut pelkästään alkoholisteille, vaan Addicts Anonymous.
Siellä sai siis kertoa kaikista riippuvaisuuksistaan. Sain puheenvuoron, ja aloin puhumaan pakkomielteisestä riippuvaisuudesta ajatukseen että jokin korkeampi voima tai jumala oli olemassa. Kysymättäkin selvää, että minua ei päästetty sinne toiste :D
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa862650En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361819- 101704
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181572Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681427- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201029