Olen ollut n. puolitoista vuotta ilman viinaa ja painajaisia näen silti öisin joissa ryyppään yms. mokailen.
Milloin loppuu painajaiset?
5
525
Vastaukset
Voin puhua vain omasta kokemuksestani enkä tiedä kuinka yleispätevää se on. Joka tapauksessa viinapainajaisten määrä harvenee ja niiden ahdistavuus heikkenee. Jonkun kerran vuodessa niitä tulee edelleen; yhdestoista huikaton vuosi menossa.
- ei ne lopu
Itse lopetin kanssa yli puolitoista vuotta ja viina kummittelee unissa niin kuin äiti vainaakin. Ei siinä mitään outoa ole eikä ne minnekkään lähde eikä tarvitsekaan lähteä. On terveen merkki nähdä voimakkaita ja hyviä unia.
Sen mitä ihminen on joskus kokenut jää muistilokeroihin, joka sitten ajoittaan kertautuu unissa. Eo se ole sen kummempaa. - Unissajuoja myös
Säännöllisen juomisen lopetin viime huhtikuusa. Syyskuussa tosin oli reilu viikon mittainen retkahduskausi. Taas tänä aamuna heräsin juomis /örvellys unesta. Olin työkavereiden kanssa laivareissulla, lompakko, rahat yms hukattu...
Useinmiten mulla juomisunet liittyvät juomisen aloittamiseen, mietin unessa että onko tässä järkeä, mitä olen ryhtymässä tekemään.- mutta sanoisin
jos jo unessa epäilet, että juomaan ryhtymisessä ei oikein ole järkeä niin silloin olet jo aika pitkälle sisäistänyt raittiuden paremmaksi vaihtoehdoksi, se on jo sinulla alitajunnassa
- Unissajuoja myös
mutta sanoisin kirjoitti:
jos jo unessa epäilet, että juomaan ryhtymisessä ei oikein ole järkeä niin silloin olet jo aika pitkälle sisäistänyt raittiuden paremmaksi vaihtoehdoksi, se on jo sinulla alitajunnassa
Raittius on kohdallani todellakin parempi vaihtoehto. Vuoteen 2008 sisältyy mm. katkaisuhoitoa ja kuukauden mittainen myllyhoitojakso. Raittiudelle on pikkuisen motivaatiota...
:Nytpä lähdenkin tästä "Palaveriin". Moi! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816