ps. Ennen kuin ateistit juoksevat pakoon tai huutavat sheriffille että taas pelotellaan niin pyydän asiallista ja järkeenkäypää selitystä uskonne laadusta.
Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä.
Elämä voi olla ateisteillekin joskus ihanaa ja jumalaton Kristuksen rienaajakin voi saatanallisen henkensä kautta suuressa kaltaistensa porukassa tuntea olevansa joku.
Rohkea pelkuri, vapiseva surkimus ja saatanan viettelemä kurja olento. Tuo surkuhupaisa jumalaton ateisti ei pääse syyttäjästään eroon sillä jokainen jumalaton tietää että kun kuolema tulee niin silloin tulevat myös ne joita jumalattomat ovat palvoneet ja kumartaneet koko ikänsä.
Siksi jumalaton vapise kun lääkäri sanoo että paluuta ei ole ja pidä uskosi että kestät loppuun saakka.
Mistä uskosta ateisti ja rienaaja pitää kiinni, kun itsessään se on vain Jumalanpilkkaamista ja kauhistusta pyhien asioiden pilkkaamista josta Raamattu lupaa heille varatun paikan"taivaan"nimittäin tulisen järven. Siellä he sitten huutavat hirveästi noussen välillä pintaan huutamaan hurjasi ja taas vajoavat helvetin tuliseen järveen ja paluuta sieltä ei ole.
Kertokaa te vuorostanne uskostanne eli mikä on vakaumuksenne että me uskovat voisimme tietää onko ateisteilla jokin salainen tie pelastukseen?
Ateisti perustele uskomuksesi
47
1199
Vastaukset
- bubastis.tmi
olen tehtävissä, joissa tarkoitukseni on kertoa verenmaku suussa puhkuvalle hihulle, että on olemassa lempeämpikin vaihtoehto, nimittäin väkivallattomuus ja rakkaus.
- Usko on voimaa
Hitlerkin ja pol-pot tekivät paljon hyviä tekoja.
Samoin happomurhaaja Haight. - bubastis.tmi
Usko on voimaa kirjoitti:
Hitlerkin ja pol-pot tekivät paljon hyviä tekoja.
Samoin happomurhaaja Haight.missä ne nyt on? Voit kuvitella, mutta et tiedä :D
- Ristinkaataja
Jos olet tosissasi tuon mielipuolisen tekstisi kanssa, suosittelen muuntajaan kusemista tai psykiatriseen hoitoon hakeutumista.
- Tristar
"kuse muuntajaan" on yhä ja vielä minun suosikkihaistatukseni. Repeän joka kerta.
***
- Tristar
Perustelen uskon puutteeni. En siis usko jumaliin, en minkäälaisiin, en yhteenkään. En ole teisti, olen a-teisti. ei teisti. Ymmärrät? Hyvä.
"Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä"
Ei ei-uskomisella mitään sisältöä olekaan, sehän on koko pointti. Se mitä sinä saatanoista höpiset, on omaa uskontoasi, ei minun eikä kenenkään muunkaan ateistin.
"Siksi jumalaton vapise kun lääkäri sanoo että paluuta ei ole ja pidä uskosi että kestät loppuun saakka. "
Paskat vapisee. Miksi vapisisi? Jokainen kuolee ajallaan, minusta on hyvä jos siitä tietää vähän etukäteen, ehtii hyvästellä rakkaansa ja valmistautua henkisesti. Ja sitten se loppuu. Jälleen, ne tulijärvet a jaapajaapa ovat Sinun kuvitelmiasi, eivät todellisia.
"Raamattu lupaa heille varatun paikan"taivaan"nimittäin tulisen järven. Siellä he sitten huutavat hirveästi noussen välillä pintaan huutamaan hurjasi ja taas vajoavat helvetin tuliseen järveen ja paluuta sieltä ei ole. "
Saitko?
***- Usko on voimaa
köyhällä on köyhät selitykset ja elämän turva on näköjään Turvan vakuutus.
Miten sinä kieltäjä voisitkaan sokeana aasina nähdä uskon sisällön kun sitä ei saa antaa koirillr eikä taivaallisia aarteita heittää sikojen eteen sanoi Jeesus.
Hyvästellä ja sitten tappelevat muutamasta kopeekasta, minkä olet kenkälaatikkoon piiloittanut.
Sitten demonien piirittämäksi ja sitten et voikaan hyvästellä.
Ei minulla ole kuvitelmia vain usko ja luottamus Jumalan sanaan.
Onhan niitä kokemuksiakin. Usko on voimaa kirjoitti:
köyhällä on köyhät selitykset ja elämän turva on näköjään Turvan vakuutus.
Miten sinä kieltäjä voisitkaan sokeana aasina nähdä uskon sisällön kun sitä ei saa antaa koirillr eikä taivaallisia aarteita heittää sikojen eteen sanoi Jeesus.
Hyvästellä ja sitten tappelevat muutamasta kopeekasta, minkä olet kenkälaatikkoon piiloittanut.
Sitten demonien piirittämäksi ja sitten et voikaan hyvästellä.
Ei minulla ole kuvitelmia vain usko ja luottamus Jumalan sanaan.
Onhan niitä kokemuksiakin.Että sä olet sekaisin!
Laitat varmaan oven kiinni ennekun yrität kulkea oviaukosta!- Tristar
Usko on voimaa kirjoitti:
köyhällä on köyhät selitykset ja elämän turva on näköjään Turvan vakuutus.
Miten sinä kieltäjä voisitkaan sokeana aasina nähdä uskon sisällön kun sitä ei saa antaa koirillr eikä taivaallisia aarteita heittää sikojen eteen sanoi Jeesus.
Hyvästellä ja sitten tappelevat muutamasta kopeekasta, minkä olet kenkälaatikkoon piiloittanut.
Sitten demonien piirittämäksi ja sitten et voikaan hyvästellä.
Ei minulla ole kuvitelmia vain usko ja luottamus Jumalan sanaan.
Onhan niitä kokemuksiakin.Ei köyhä eikä kipeä, vaikka molempia melkein.
"Miten sinä kieltäjä voisitkaan sokeana aasina nähdä uskon sisällön kun sitä ei saa antaa koirillr eikä taivaallisia aarteita heittää sikojen eteen sanoi Jeesus."
Jaa-a. Olin minä uskossa joskus muinoin. Kyllä sinulla varmaan siihenkin seliys löytyy :D jos ei uskoa saa antaa koirille, niin mitähän otua mahdetaan olla me oille se kerran "annettiin" ja sitten otettiin poi? Kysyy epätietoiinen.
Sarkastisesti, kylläkin.
***
- Mettäpöyröö
Lue nyt vaikka aikasi kuluksi ateismin määritelmä wiki- eikä hikipediasta...
- Usko on voimaa
Palstan ateisteilla on ölykkyyn gorillan tasoa ja sivistys kuin opetetuilla koirilla.
Ainakin se muistuttaa kun lukee kommentteja.
Olette erittäin alhaalla mitä älykkyyteen tulee ja siksi ette kelpaa oppimeitten ateistien joukkoon.
....kaikki tietävät, että meillä ei ole seriffiä.
Kirjoituksesi oli yksi hauskimmista, sekopäisen, hihhuleiden-super-hyper-vajakin avuton kyhäelmä.
Ilmoittaudun HETI lähtemään helvettiin, tule ja hae.
Tule näyttämään missä tämä tulijärvi sijaitsee, lupaan laittaa uimalasit päähäni ja hypätä sinne ihan heti. Koska nähdään?- Kuk regus susej
Vaihtelevalla menestyksellä myös sheriffi panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta. Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos kestokyky yksinkertaistaa nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä. Universaalista näkökulmasta katsoen rienaaja antaa mahdollisuuden parantaa hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.
Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos "rohkea" kristitty pelkuri yksinkertaistaa hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä. Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että lääkäri noudattaa epäilemättä ideatasolla huomaamattomia haittatekijöitä. Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että raamattu ohjaa käyttäjää toivomaan huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja.
Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että tuliseen järveen toisinuskovia toivova kristitty, panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.
Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että pelastus näyttelee keskeistä osaa kristityn harhassa pohdittaessa huomaamattomia haittatekijöitä.
Ps. Mistä pitäisi pelastua?- Kössönöm
että erästä sivustoa on sitten taas menestyksellisesti hyödynnetty:)
ps. Tuo on muuten aika lailla samanlaista juttua mitä Esko Aholta tuli aikoinaan. - Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
että erästä sivustoa on sitten taas menestyksellisesti hyödynnetty:)
ps. Tuo on muuten aika lailla samanlaista juttua mitä Esko Aholta tuli aikoinaan.ollut sivuston tekijöiden konsulttina.
- Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
ollut sivuston tekijöiden konsulttina.
Silloin kun hän vielä toimi politiikassa paskaa lätisemässä, niin ihmettelin, että miksi tuo äijä puhuu niin paljon, mutta ei sano mitään.
Nut hänellä onkin sitten virka, jossa ei tarvitse julkisesti niin kauheasti itseään mokata.
Luulen, että Tähdenlento oli niitä harvoja, jotka ymmärsivät Esko Ahon jutuista jotain ja piti niitä varmaan myös älykkäinä lausuntoina:) - Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
Silloin kun hän vielä toimi politiikassa paskaa lätisemässä, niin ihmettelin, että miksi tuo äijä puhuu niin paljon, mutta ei sano mitään.
Nut hänellä onkin sitten virka, jossa ei tarvitse julkisesti niin kauheasti itseään mokata.
Luulen, että Tähdenlento oli niitä harvoja, jotka ymmärsivät Esko Ahon jutuista jotain ja piti niitä varmaan myös älykkäinä lausuntoina:)hyvin valikoiva ymmärrys.
- Kössönöm
Synnyin, elän ja sitten kuolen pois kuleksimasta. Siinä se on.
- ***.*.*.*.***
Jostain syystä jälleen multinikki, alitti riman jälleen! toivottavasti hän ei koskaan lisäänny!
- Kössönöm
***.*.*.*.*** kirjoitti:
Jostain syystä jälleen multinikki, alitti riman jälleen! toivottavasti hän ei koskaan lisäänny!
Nyt on niin hirveä nälkä, että en tiedä onko minulla vielä kovempi jano vai ei.
- Usko on voimaa
Jokaisella ihmisellä on usko johon hän luottaa.
Ja toivoo että kävisi lopulta niinkuin on ajatellut. - Peikojen kaveri
Usko on voimaa kirjoitti:
Jokaisella ihmisellä on usko johon hän luottaa.
Ja toivoo että kävisi lopulta niinkuin on ajatellut."Jokaisella ihmisellä on usko johon hän luottaa.
Ja toivoo että kävisi lopulta niinkuin on ajatellut. "
Ei pidä paikkaansa. Et taida ymmärtää kaiken prosessiluonteisuutta. Esimerkiski kiinalaisessa kulttuurissa asioiden annetaan tapahtua sensijaan, että keskityttäisiin ohjailemaan prosessia oman mielen mukaiseksi, kuten sinä juuri nyt yrität kontrolloida ateistien elämää ja ajatuksia itsellesi mieleiseksi.
- Peikkojen kaveri
"Ennen kuin ateistit juoksevat pakoon "
Miksi joku juoksisi sinua pakoon?
"Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä."
Hoksasit! Silloinkun ei ole uskoa, niin silloin ei voi olla sisältöä uskolle.
"Elämä voi olla ateisteillekin joskus ihanaa ja jumalaton Kristuksen rienaajakin voi saatanallisen henkensä kautta suuressa kaltaistensa porukassa tuntea olevansa joku."
Ainakin minulle tiiviit yhteisöt ja porukka ovat rasite.
"Rohkea pelkuri, vapiseva surkimus ja saatanan viettelemä kurja olento. "
Nyt päästiin asian ytimeen. Se, että kristinusko ei ole koskaan istunut minun tajuntaani on varmaankin suojannut minua tuollaiselta vihalta ja halveksunnalta muita ihmisiä kohtaan. Siitä olen onnellinen ja katson sinut yhdeksi parhaista perusteluista sille, ettei kannata olla kristitty.
"Tuo surkuhupaisa jumalaton ateisti ei pääse syyttäjästään eroon sillä jokainen jumalaton tietää että kun kuolema tulee niin silloin tulevat myös ne joita jumalattomat ovat palvoneet ja kumartaneet koko ikänsä."
Ei ole mitään syyttäjää, eikä mitään niitä, joita olisin palvonut. Mutta, mitä sinä loppujen lopuksi palvelet, kun olet noin negatiivinen?
"Kertokaa te vuorostanne uskostanne eli mikä on vakaumuksenne että me uskovat voisimme tietää onko ateisteilla jokin salainen tie pelastukseen? "
Minun ei tarvitse pelastua miltään, koska minulla on puhdas mieli, mutta sinun pitäisi pelastaa itsesi tuolta vihalta ja lialta, joka täyttää mielesi ja ajatuksesi. Kommentoin nyt kuitenkin kirjoitustasi ensin.
>> Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä. > ....sillä jokainen jumalaton tietää että kun kuolema tulee niin silloin tulevat myös ne joita jumalattomat ovat palvoneet ja kumartaneet koko ikänsä. > Siksi jumalaton vapise kun lääkäri sanoo että paluuta ei ole ja pidä uskosi että kestät loppuun saakka. > Mistä uskosta ateisti ja rienaaja pitää kiinni, kun itsessään se on vain Jumalanpilkkaamista ja kauhistusta pyhien asioiden pilkkaamista josta Raamattu lupaa heille varatun paikan"taivaan"nimittäin tulisen järven.> Kertokaa te vuorostanne uskostanne eli mikä on vakaumuksenne että me uskovat voisimme tietää onko ateisteilla jokin salainen tie pelastukseen?Ja tässä on se ongelma joka näyttää olevan *uskonnottomille* joko liian vaikea ymmärtää taikka he eivät vain kykene hyväksymään tätä vastausta.
Pitäisi lukea: *uskonnollisille* tai *teisteille*
- beenthere
Ensimmäinen asiavirhe on jo otsikossa. Ei ole uskomusta. Ateismi on nimenomaan sitä että usko jumaliin puuttuu. Jos joku ateisti sitten uskoo esimerkiksi tarotkortteihin tai horoskooppeihin, se on oma juttunsa.
Tuo sinun maalaamasi kuva kuolemasta ja syyttäjästä on lähinnä hupaisa ja kertoo ainoastaan sinun ajattelustasi eikä mitään ateisteista. Kukaan ateisti ei ajattele noin. En minä tarvitse mitään uskoa kuoleman tullessa tai sairauden kohdatessa.
Enkä ymmärrä mistä pelastuksesta puhut? Miltä minun tulisi pelastua? Kuoleman kohdatessa olen elämäni elänyt ja piste. Sinä olet se, joka kaipaa pelastusta, en ymmärrä miltä, ja hamuat ikuista elämää, en minä.
Koko tarinasi oli sinusta ei minusta eikä muistakaan ateisteista. Enkä voi sanoa kadehtivani sinun elämää, jos sitä hallitsee tuollaiset sairaat kuvat kuolemasta ja elämästä.
Sitäpaitsi miksi luulet, että juoksisimme pakoon tuollaista höpinää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ainut syy nähdäkseni tällaisen välttämiseen ja poistattamiseen on uupumus näihin loputtomiin, lähempää tarkastelua kestämättömiin, aloitteisiin.- Usko on voimaa
Toivo että Jumalaa ei ole on ateistin usko ja kaikki hänen väitöksensä on siihen suunnattu.
Olemattomuus on vain toiveajattelua ja ateistin luja luottamus siihen on välttämättömyyden pakko.
Rangaistus ja tuomio ovat ehdottoman olevaisuuden välttämättömyyttä. Usko on voimaa kirjoitti:
Toivo että Jumalaa ei ole on ateistin usko ja kaikki hänen väitöksensä on siihen suunnattu.
Olemattomuus on vain toiveajattelua ja ateistin luja luottamus siihen on välttämättömyyden pakko.
Rangaistus ja tuomio ovat ehdottoman olevaisuuden välttämättömyyttä.Sä kysyt ja sitten valitat vastaajille kun eivät ole kanssasi samaa mieltä.
Tyypillinen uskovainen.Minä,minä,minä ja jeesus.- beenthere
Usko on voimaa kirjoitti:
Toivo että Jumalaa ei ole on ateistin usko ja kaikki hänen väitöksensä on siihen suunnattu.
Olemattomuus on vain toiveajattelua ja ateistin luja luottamus siihen on välttämättömyyden pakko.
Rangaistus ja tuomio ovat ehdottoman olevaisuuden välttämättömyyttä.Taas puhut omiasi. En minä toivo jumalan olemattomuutta. Minulle jumalaa ei ole ja sillä selvä.
Sinun juttusi rangaistuksista ja tuomioista kuvastaa vain sinun toiveitasi. Jostain syystä olet katkeroitunut, etkä tunne pääseväsi voitolle asiassa ja viimeisenä keinona päästäksesi voitolle pahasta olostasi nautiskelet kuvitelmilla, joissa muita rangaistaa ja tuomitaan. Se kertoo vain sinun pettymyksestäsi elämään ei muusta.
Nämä rangaistukset ja tuomiot esiintyvät vain sinun mielessäsi. - Peikkojen kaveri
Usko on voimaa kirjoitti:
Toivo että Jumalaa ei ole on ateistin usko ja kaikki hänen väitöksensä on siihen suunnattu.
Olemattomuus on vain toiveajattelua ja ateistin luja luottamus siihen on välttämättömyyden pakko.
Rangaistus ja tuomio ovat ehdottoman olevaisuuden välttämättömyyttä."Rangaistus ja tuomio ovat ehdottoman olevaisuuden välttämättömyyttä. "
Ahaa, et siis ymmärrä toisia kunnioittavaa elämää ilman rangaistusta ja kontrolloivaa auktoriteettia. Olet siis joutunut trablseihin uhosi kanssa. En kuule yhtään ihmettele!
- Hejkki
Tyypillistä hihhulin tekstiä. Olet yhtä hyvä ihminen kuin ruandalainen kansanmurhapappi. Täynnä vihaa ja raivoa.
- Suomi Ateisti -78
Ainoastaan kristilliset valheet tarvitsee perustella!
- sinä siellä
Etkö idiootti tiedä, että kuoleman jälkeen ei minulla eikä sinulla ole mitään. Madot tai tuli syö ruumiin ja meistä jää vain muistot läheisillemme.
Saathan sinä raukka uskoa satuusi, jos se sua helpottaa, minä en tarvitse moisia lapsellisuuksia
Jumala ei keksinyt ihmistä, vaan ihminen jumalat "Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä"
Ei kai meidän uskolla voi olla mitään sisältöä kun mitään Ateismi uskoa ei ole olemassa.
Sitten jatkosta siiryit normaaliin uskiksen lapselliseen haukkumiseen ja raamatusta vaikeroimiseen.
Kaikki kuolevat ja sillä selvä!- Peikkojen kaveri
Uhoa löytyi! Horisi pakoon juoksevista ateisteista ja yritti vielä reteesti solvailla, mutta luikkikin ite nurkan taa. Aijaijai, vähän pistää naurattamaan!!
- että Jumala
tai jumalat on mustasukkainen. Jos palvot väärää jumalaa miten sinun käy? Jumalia ja lahkoja jumalista, on niin paljon, että oikean jumalan ja siihen sopivan lahkon valitseminen on tuuripeliä. Mitä jos oikea Jumala tai jumalat onkin vielä keksimättä?
- Peikkojen kaveri
Taistelukunto ei ole tasapainossa uhonsa kanssa.
- beenthere
"Siksi koska en näe sillä teidän uskollanne olevan mitään sisältöä ja sitäkin vähemmän kestokykyä." Taisi kirjoittaa tässä itsestään, eikä ateisteista.
- Billy_Ray_Curys
Eli vastaan paskaa.
Tiedän kyllä miksi elä'mä on ihanaa anteeksi antavan Jumalan leirissä! Pahkasika -lehdessähän tämä paljastettiin! Tarinassa mies nussii tytärtään (joka näkyvästi on ahdistelusta henkisesti sairas), mutta tulee katuma päälle. Onneksi hän menee kirkkoon ja Jeesus antaa anteeksi! Kielillä puhutaan ja syntitaakka katoaa rinnasta. Sitten ei muuta kuin toiselle kierokselle.
Käsityksesi Jumala on niin kusipäinen että ennemmin menen sinne ikuiseen kidutukseen kuin kumartelen kusipää-paskapää-Jahvea. - Kersantti Ärjylä
Kun lukee läpi oikein ajatuksen ja yrittää vieläpä saada jotain tolkkua tästä sanomasta, niin kirjoitus mielestäni oikein hyvän kuvan siitä, mitä uskonto voi saada aikaan ja käy siten erinomaisesta perustelusta itsessään otsikon kysymykseen.
- Kohtalon sormi
Kun ei edes halua ymmärtää tai ei pystytä siihen niin ohimosuonet pullistuen koetetaan kiertää kysymys vaikka rienaamalla avausta.
- taisi..
Kohtalon sormi kirjoitti:
Kun ei edes halua ymmärtää tai ei pystytä siihen niin ohimosuonet pullistuen koetetaan kiertää kysymys vaikka rienaamalla avausta.
rienata itse itseään:)
- Ketjun läpi lukenut
Kohtalon sormi kirjoitti:
Kun ei edes halua ymmärtää tai ei pystytä siihen niin ohimosuonet pullistuen koetetaan kiertää kysymys vaikka rienaamalla avausta.
Kiertelemisen sijaan sinä jätit kokonaan vastaamatta niille, jotka vaivautuivat miettimään aloitustasi, vaikka aloituksellasi ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin haastaa riitaa. Sinulla ei ole eväitä muuhun, kuin oman napasi ymmärtämiseen ja riidan haastamiseen. Jengitappaluun tyylisi ehkä käy, mutta keskustelupalstalle se sopii hyvin huonosti.
- Usko on voimaa
Ketjun läpi lukenut kirjoitti:
Kiertelemisen sijaan sinä jätit kokonaan vastaamatta niille, jotka vaivautuivat miettimään aloitustasi, vaikka aloituksellasi ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin haastaa riitaa. Sinulla ei ole eväitä muuhun, kuin oman napasi ymmärtämiseen ja riidan haastamiseen. Jengitappaluun tyylisi ehkä käy, mutta keskustelupalstalle se sopii hyvin huonosti.
Ateisti on niin köyhä ettei pyynnöstäni huolimatta kukaan vastanneista kyennyt perustelemaan ateismin järkevyyttä ja mikä olisi ihmiselle sen arvo.
Ateismi on hevonpaskaa. - keskustelun läpi lukenut
Usko on voimaa kirjoitti:
Ateisti on niin köyhä ettei pyynnöstäni huolimatta kukaan vastanneista kyennyt perustelemaan ateismin järkevyyttä ja mikä olisi ihmiselle sen arvo.
Ateismi on hevonpaskaa.Sun keskustelutyylisi on muuten tosi sivistynyttä ja siinä on paljon järkiargumentteja. Ootko linnassa?
- beenthere
Usko on voimaa kirjoitti:
Ateisti on niin köyhä ettei pyynnöstäni huolimatta kukaan vastanneista kyennyt perustelemaan ateismin järkevyyttä ja mikä olisi ihmiselle sen arvo.
Ateismi on hevonpaskaa.Sulla tuntuu olevan suuria luetunymmärtämisvaikeuksia. Kyllä siihen varmaan nykyajan metodein apua löytyy. Menet vaikka terkkariin hakemaan apua.
- Kuk regus susej
Usko on voimaa kirjoitti:
Ateisti on niin köyhä ettei pyynnöstäni huolimatta kukaan vastanneista kyennyt perustelemaan ateismin järkevyyttä ja mikä olisi ihmiselle sen arvo.
Ateismi on hevonpaskaa.Tähdenlennon typerämpi versio, sinulle vastataan ja sinä itket vastausten puutetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816