Olin tiistai-iltana rukouskokouksesssa. Eräs seurakuntamme venhemmistoveli todisti pikkuveljensä jäähyväisisistä serkkupojallensa. Toivo oli silloin kuusi-seitsemän vuotta. Sairastui keuhkokuumeeseen. Hän heikkeni ja ei ollut siihen aikaan lääkkeitä ja monet lapset menehtyivät tavallisiin tauteihin. Noin viiden kilometrin päässä asui kertojan setä, jolla oli myös Toivon ikäisiä lapsia. Tässä naapuriveljen perheessä istuttiin aamiasispöydässä - yllättäen perheen poika ryntää ikkunan luo ja hihkaisee "katso Toivo tuolla." Toivo vastaa ikkunan läpi huutaen: "Olen matkalla taivaaseen!" Perheen muut eivät ehtineet nähdä näkyä.
Perheen huoli ja uteliaisuus heräsi naapuriveljen perheestä ja mentiin sitten heti käymään. Sukulaisperheessä oli suuri suru, sillä juuri samaan aikaan pojan "näystä", oli Toivo henkäissyt viimeisen kerran tälle maailmalle. Tällä kertojamiehellä on heikko sydän ja jo ikääkin melkein 70 vuotta. Hän itkien todisti, että voi olla, että pian hän pääsee tapamaan vuosikymmeniä sitten lähteneen pikkuveljensä Toivon. Mies on joskus toistekkin kertonut tästä. Itselläni on myös merkillinen lohdutus isänisäni kuolemasta, jonka eräs uskovainen täti sai vaarin kuolinhetkellä.
Kyllä, Hyvät ateistit, henkimaailma on ihan todellinen ja ei ihmisen elämä kuolemaan pääty.
Myös eräs seurakuntamme sisar kertoin merkillisen näyn. Hänen ateistimiehensä oli metsätöissä. Kesken työpuuhiensa hänen eteensä ilmestyy tuttu uskovainen mies kirkkaissa vaatteissa. Valkopukuinen mies ilmoittaa olevansa matkalla taivaaseen Jeesuskseen luo. Juuri samaan aikaan oli tuo mies kuollut sairaskohtaukseen.
Pikku Toivo meni taivaaseen!
23
766
Vastaukset
- Kössönöm
olet pelkkä painajainen. Katoa siitä, hus.
- Hanna
Lähden huomenna saarnamatkalle Venäjälle. Saatte olla hetken rauhassa, mutta minusta, mutta Elämän Herraa ette pääse pakoon!
- Sinuun kyllästynyt
Hanna kirjoitti:
Lähden huomenna saarnamatkalle Venäjälle. Saatte olla hetken rauhassa, mutta minusta, mutta Elämän Herraa ette pääse pakoon!
Mitä varten sä täällä roikut, kun et ole tervetullut? Onhan olemassa palstoja, jonne sinun juttusi oikeasti kuuluvat.
Hanna kirjoitti:
Lähden huomenna saarnamatkalle Venäjälle. Saatte olla hetken rauhassa, mutta minusta, mutta Elämän Herraa ette pääse pakoon!
elämän herra nyt taas on?
Taitaa sulla tuo kenkä olla aika köykäinen kun joka käänteessä sulla on uusi tyyppi mukanas.- JohanCross
Hanna kirjoitti:
Lähden huomenna saarnamatkalle Venäjälle. Saatte olla hetken rauhassa, mutta minusta, mutta Elämän Herraa ette pääse pakoon!
Tässä Jumala, jota Hanna palvoo, Jumla
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000041984593#22000000041984593
- Sitähän se
Keskenään yhteydessä ollet ihmiset olivat uskovaisia, ja kuoleva kertoi tilanteensa ainoan tuntemansa käsitteistön pohjalta.
- Geenis
Mielestäni Hannan kirjoitukset ovat ennemmänkin psykopaattisen sarjamurhaajan narsistisia tunnustuksia kun uskovaisen ihmisen vuodatuksia!!!!!!!!
ettei olisi taas joku insuliinimurhaaja???- Kössönöm
Karmea otus, kun hehkuttelee koko ajan kuolemalla.
- Kuk regus susej
voi olla avohoidossa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000042038355- Kössönöm
vaikka hoidon tarpeessa olisikin. Uskonnot ja hihhulit kun ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Vaikka mitä tekisivät.
- Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
vaikka hoidon tarpeessa olisikin. Uskonnot ja hihhulit kun ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Vaikka mitä tekisivät.
samoista hulluuden oireista, niin se muuttuu uskonnoksi.
- Kössönöm
Kuk regus susej kirjoitti:
samoista hulluuden oireista, niin se muuttuu uskonnoksi.
Joku kirjailija on ilmaissut saman asian hieman eri sanoin. En muista kuka.
- Kuk regus susej
Kössönöm kirjoitti:
Joku kirjailija on ilmaissut saman asian hieman eri sanoin. En muista kuka.
tällä palstalla, ei se ihan noin mennyt, mutta aika läheltä kuitenkin.
Ihme on juuri siinä, ettei nämä hellareiden lapset jää henkiin. Siellä lapset hukkuu mökkirannassa ja kaikki ovat hyvin iloisia...
Jos tämä hellarijumala on olemassa, miksi hän ei koskaan pelasta näitä satujen lapsia?
Hanna-täti joka itse on lapseton nauttii näillä asioilla mässäilemisellä. Hän saa itse aina perinnön, pissa muuttuu bensaksi, vessapaperia lentää taivaasta jne.
Henkisestisairaan, katkeran ihmisen tekstiä!- Kössönöm
että tuosta tyypistä pitäisi tehdä poliisille ilmoitus. Sen verran sairasta tekstiä se suoltaa. Mutta ottaisiko poliisi asian vakavasti? Sehän on uskovainen!
Kössönöm kirjoitti:
että tuosta tyypistä pitäisi tehdä poliisille ilmoitus. Sen verran sairasta tekstiä se suoltaa. Mutta ottaisiko poliisi asian vakavasti? Sehän on uskovainen!
...lopuksi niin, että pääsee lataamoon. Ei hyvältä näytä.
- sinun tekstisi
nimittäin. Te ateistit olette kaikki henkisesti sairaita. Hyvä, että Hanna-tätejä on olemassa.
- jos kehut
sinun tekstisi kirjoitti:
nimittäin. Te ateistit olette kaikki henkisesti sairaita. Hyvä, että Hanna-tätejä on olemassa.
tuollaista hihhulia, joka kusee hunajaa, kun joku kuolee.
sinun tekstisi kirjoitti:
nimittäin. Te ateistit olette kaikki henkisesti sairaita. Hyvä, että Hanna-tätejä on olemassa.
Jos et muuta keksi.
- sepeteusX
Älähän nyt sentään! Et saa antaa KGB:lle tai mikä se nykyisin olikaan - sellaista vihjettä, että Hanna on CIA:n salainen erikoisagentti tärkeässä operaatiossa!
Täti joutuisi vuosikymmeniksi Siperian karuille vankileirelle!
Kyllähän me nyt yksi Hanna kestetään vaikka joskus pahasti nyppiikin! - JohanCross
Toissa päivänä Hanna kertoi että Jumla auttaa.
Näköjään vaihtoi Jumalaansa, kun entinen hajosi Hannan leikeissä rajuissa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000041977894#22000000041977894
Uskottava se on, kun Hanna itse kertoo. - ertert
Maailmassa riittää tarinoita. Niiden todellisuuden laita onkin ihan toinen juttu.
- Atte Ateisti
Joo.
Ihan selvästi aito Hanna-tarina...
Ei tuosta voi erehtyä. (Huokaus)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959