olisi mukava kuulla raitistuneilta

En puhu kokemuksen syvällä rintaäänellä, 2,5 kk raittiutta alkaa nyt olla kasassa. Sen verran kestävältä tämä kuitenkin on tuntunut koko ajan, että uskallan jo heittää jotain kommentteja:

- Henkisellä tasolla mieliala on paljon parempi kuin silloin, kun viikonloput olivat useimmiten pitkiä ja kosteita, lomista puhumattakaan. Missään onnelassa en toki nyt elä ja joka päivä on erilainen, mutta sehän kuuluu elämään. Ajattelu on terävämpää, vastoinkäymisiin osaa suhtautua realistisemmin ja päivittäin jaksaa touhuta kaikenlaista paljon paremmin kuin ennen, jolloin perusolotila oli lähellä yleistä vitutusta. Osansa hyvään oloon on varmasti sillä että nykyään harrastan liikuntaa päivittäin, syön monipuolisemmin kuin ennen ja nukunkin paremmin.

- Perusluonteeltani olen ollut aina enemmän omissa oloissani kuin laumassa viihtyvä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että raitistumisen myötä olen tullut sosiaalisemmaksi, tai ainakin liikun ulkosalla ja ihmisten ilmoilla useammin ja mieluummin kuin ennen. Uusia ihmissuhteita ei ole toistaiseksi kehittynyt, paljolti sen takia etten edelleenkään ole katsonut tarpeelliseksi liittyä mihinkään yhteisöön tms., ottaa kontaktia vanhoihin kavereihin jne. Sen sijaan olen menettänyt ison joukon ihmisiä, jotka tunsin vain baarien kautta. Loppujen lopuksi ei voi puhua menetyksestä, sillä yhtään aitoa tai kestävää ihmissuhdetta ei niissä ollut.

- yksinäisyyden tunteesta: kuten edellisestä käy ilmi, ihmssuhteideni määrä on raitistumiseni kohdalla pikemminkin vähentynyt. Siitä huolimatta tunnen olevani nykyisin enemmän kiinni elämässä ja yhteiskunnassa kuin juoma-aikoinani. Maailma tuntuu yleisesti ottaen paljon kiinnostavammalta paikalta kuin ennen.

Alkoholismi on yksinäinen sairaus.

Luultavasti menneet joonkin kuntoutukseen aluksi, sitten soskun, kelan ja viime kädessä työkkärin kautta johonkin kurssille, tai sitten tuurillaan saaneet töitä.

Alkoholipalstoilla raittit tuskin viitsivät pyöriä muistelemassa menneitä.

Täytyy aloittaa vähän kauempaa. Juoppo hahmottaa kaiken viina/viinattomuus-akselilla, mutta kun viina on jäänyt tarpeeksi kauas, maailma jäsentyy uudella tavalla. Viina ei yksinkertaisesti kuulu siihen. Se on menneisyyttä.

Silloin maailmaansa ei tarvitse "täyttää" tai "korvata" jollakin tekemisellä tms. Maailma täyttyy itsestään mielekkäällä tavalla. Ei se täydellinen ole eikä läheskään aina miellyttäväkään, mutta viinan välittömät vaikutukset ja mielen taustalla vaaninut atavistinen pelko ovat poissa.

Tämä on luonnollisesti henkilökohtainen kokemukseni eikä sitä kenties voi yleistää.

tuttua minullekin. Nyt pitkähkön raittiuden aikana olen kuitenkin saanut useimmat ihmissuhteeni hyvään kuntoon. Uusia ystäviä on löytynyt AA:n toveriseurasta, johon liityin raittiuteni alussa. On kiinnostavaa tavata vierailla paikkakunnilla tai vieraissa maissa monenlaisia toveriseuramme jäseniä.
Raittius on mahdollistanut rohkeamman suhtautumisen ihmisiin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Vapaa-aika vain ei tunnu riittävän kaikkiin hyviin asioihin kuten opiskeluun, kulttuuritapahtumiiin, lukemiseen, matkusteluun, liikuntaan ym. On ollut pantava asioita tärkeysjärjestykseen. Numero 1 on vertaistukeen perustuva raittius.

en vieläkään tiedä mikä olen.

Noin viisivuotta sitten join joka viikonloppu ja usein meni viikolla pikku kännit 2-3 krt.

Oli paska olo. Kaikki vitutti. Ihmiset vitutti eritoten. Usein join jo heti aamusta kun heräsin ja oli vanha känni pohjalla. Kakkospäivän nousu vastasi orgasmia.

Tuli ahdistus. Paniikki. Lihoin kuin sika.
Menin A-klinikalle. Sain nappeja. Nukuin.
Join vähän lisää. Kaikki lähti alta kun ei kiinnostanut. Heräsin yhtenä arkiaamuna tammikuussa 2007. Päätin että nyt tää paska riitttää. Ei kannata. Kävin AA:ssa. Ei sopinut mulle. En kokenut olevani sairas olin vaan janoinen ja vittuntunut kaikkeen.
Rupesin juoksemaan ja pitämään päiväkirjaa. Olin juomatta 6kk. Elämä alkoi hymyilemään. Laihduin 15 kg ja aloin nauttimaan aamuista ja illoista.

Joskus vielä otan vähän mutta se on vähästä se. Pienestäkin määrästä tulee sama vitutus mutta vituttaa se, että join. On helppoa olla juomatta kun tietää minkälaista raitiselämä on.
Koen, että mun oli pakko vetää juomisen kanssa överiksi niin ei ole hinkua siihen paskaan takaisin. Silti kummastelen sitä että voin juoda pari kaljaa lenkin jälkeen ja se that it but not shit!!

Jojo

Muutama vuosikymmen tuli vedettyä viikonloppukännit tavallisen kaavan mukaan, eli ikäänkuin huomaamatta tahti kiihtyen ja määrät kasvaen.
Jossain vaiheessa oli jo pe-la-su-kännäys päällä, ja ma-ti-ke-to-krapulat. Poissaoloja töistä, tai sielläkin kännissä. Putkareissuja, rattipaloja, muita rötöstelyjä viinan voimalla. Jo rajalla, että yksikin töppäys, niin häkki heilahtaa ehdottomana. Tosi pitkän työsuhteen purku.
Sitten alkoikin tavallisen kaavan mukaan päätoiminen ryyppääminen.
Rimpuiluja ylös ja työelämään, ja aina kengän kuva perseeseen, kun viinan juonti ikäänkuin lipsahti väliin joka kerta. Puolen vuoden armoton känni yhtä soittoa.
Tuli jo fiilikset, että henki pakenee, jos tästä jatkaa. Ei jaksanut oikein muuta kuin hengittää ja kasvina tuijottaa ikkunaa. Umpikuja joka suhteessa ja kaikissa asioissa.

Toipuminen olisi pitkä ja kivulias tarina sekin. Kauan kesti.
Omasta päästä sekin käynnistyi, ei mistään muualta tai muista.

Ei ole tarvinnut keksiä mitään alkoholia korvaavaa tekemistä, kun palautuneen jaksamisen, parantuneen voinnin, uudelleen ilmaantuneiden älynlahjojen (?) myötä selvä elämä itse tarjoaa tekemistä vaikka millä suunnalla.

Monet alkuvaiheen kuivattelijat kompastuvat siihen, kun juomattomuus aluksi näyttäytyy tyhjyyden tunteena, tylsyytenä, yksinäisyytenä, masennuksena, ja luulevat juomattomuuden olevan vain sitä.
Se onkin vain alkuvaihe, ja juomishistoriasta riippuen toipuminen takaisin täysipainoiseen elämään voi kestää kauankin.

linnunpönttöjä iltasella, kyl viinaa teki mieli mut helpompi on ku o tekemistä. henkisellä tasolla ainakin ne kovat morkkikset o loppunu. en oo ikinä hävenny ni ei oo ihmisten kans ongelmia, ja yksinäinen aina tulen jollain tasolla olemaan. sekin on kummiskin vain yksi syy muijen joukos. kyl aivot on jo vähän kirkenny vaik en itekkään kauvan oon juomatta ollu 22päivää. kyl ne aivot alkaa tekemistä keksimää et kantsii ainakin kokeilla ihan vittuksillaan olla selvistäpäin

Heippa kaikille!
Joo, minä otin kisun ja olen ollut tyytyväinen. Hänestä on ollut minulle, yksinäiselle naiselle, paljon seuraa. Suosittelen!

Tekemistä.. No, työ kai on yks, varastoduuni ja tylsää ku mikä mut toimii. Kotona näprään netissä, kirjoittelen tänne ja hoidan lemmikkiäni. Omakehu haisee, mut täytyy kuitenkin sanoa et en oo enää yhtä täyspahvi kun juodessa -tuohan on itsestään selvääkin.

Alkuaikoina muistan kuinka hävetti kävell ulkona, liikaa "normaaleja" ihmisiä jotka "varmasti huomaa" että toi on dokannu paljon. Tuo on mennyt ohi aikoja sitten :) Enää ei ahdista.

Raittiuden myötä kehtasin ottaa yhteyttä lapsuuden ystäviinikin, piristävää ja jännää! Heille en ole viitsinyt mainita "renttuvuosistani" paljoakaan.

Lukuisat baarikaverit jäivät taakse, ja hyvä niin. Jos tapaan heidät joskus aivan eri merkeissä, ilahdun ehkä, mutta itse en ota kehenkään enää yhteyttä näin raittiina enkä puhelimeen vastaa jos erehtyvät soittamaan.

Kavereiden määrä tipahti, mutta ystävien nousi ;) Aikaahan tuo vaatii, ja uskallustakin, mutta suosittelen lämpimästi.