yksi malliksi:
Eläintarhan gorillanaaras oli ollut jo pitkään kiukkuinen. Hoitajat
arvelivat että kyse oli silkasta munan puutteesta eli että naaras
tarvitsisi vain kunnon panoa.
Mutta mistä apu? Lähimmät gorillaurokset olivat Göteborgissa asti.
Silloin joku hoitajattarista esitti, että kysytään erästä hänen
tuntemaansa suurimunaista basistia hoitamaan hommaa. Hänen tietääkseen
basistia vaivasi sitäpaitsi krooninen rahapula, mikä tekisi houkuttelusta
helpompaa. Eläintarhan johto katsoi, että jos gorilla tulee 100:lla
eurolla vähänkin helpommin käsiteltäväksi, niin keino oli kokeilemisen
arvoinen. Basistille soitettiin ja häntä pyydettiin tulemaan eläintarhaan.
Gorillahäkin luona hänelle tehtiin selvä tarjous: 100 euroa oikein kunnon
panosta. Basisti katseli gorillaa pitkään. Sanoi lopulta suostuvansa.
Kolme ehtoa hänellä kuitenkin oli:
1. Katselijoita ei saanut olla
2. Hän saisi käyttää kondomia
3. Hän voisi maksaa kahdessa erässä
Laittakaas vitsejä perjantain kunniaksi
30
4010
Vastaukset
- illanratksi
Kun kannattajiakin löytyy tälle kosolti:
http://www.youtube.com/watch?v=RIe6Oq6eIvg - talossa:
Pertti Nurmela Toholammella oli menossa nukkumaan kun hänen vaimonsa
sanoi hänelle että hän oli jättänyt valot päälle autotallissa, minkä
hän näki makuuhuoneen ikkunasta.
Pertti avasi takaoven sammuttaakseen valot mutta näki että
autotallissa oli varkaita viemässä tavaroita. Hän soitti poliisille joka kysyi jos joku oli murtautunut myös asuintaloon.
Pertti sanoi että ei ollut. Poliisi sanoi silloin että kaikki poliisiautot olivat varattuja ja
neuvoi hänet lukitsemaan kaikki ovet niin he lähettäisivät auton heti kun joku vapautui.
Pertti sanoi OK ja sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen.
Sitten hän soitti uudestaan poliisille.
"Hei, soitin juuri koska meillä oli väkeä varastamassa autotallistani
tavaroita. Nyt teidän ei tarvitse tulla enään koska ammuin heidät
juuri".
Sitten hän laski luurin paikoilleen.
Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, musta-maija
erioisjoukolla, helikopteri sekä paloauto ja kaksi ambulanssia.
He vangitsivat varkaat paikan päällä.
Yksi poliiseista sanoi Pertille: "Mielestäni sanoit että olit ampunut heidät".
Pertti vastasi: "Mielestäni sanoit että teillä ei ollut vapaita autoja "- kukkia;
- Kukkia
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut etten mä koskaan osta kukkia ja
kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niin kuin sijoittaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia?
Ainoastaan silloin kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli.
Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Tottakai mä haluan sua!.
- Huomaa että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä
ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies
haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvitää!
- Miksi sä taas huudat? Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman että on
joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain
ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt
onko jotain ruokaa. Luuletko että mä olen täällä sua varten palvelemassa
ja pyllistelemässä heti jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä
huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni että tuon
huomasit että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niinkuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä että mä en tosiaan enää tuo kukkia..
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon
vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata
kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!
- Putkivalo
Jänis, orava, siili ja etana pelasivat pokeria ja joivat kaljaa, kuten tyyliin usein kuuluu. Parin tunnin pelailun jälkeen juomat loppuivat ja kortilla arvottiin, kuka lähtee hakemaan lisää lähikaupasta. Noutajan rooli osui etanalle.
Etanan lähdettyä kaljan hakuun muut yrittivät kuluttaa aikaa ja alkoivat viimein tuskastua:
"Missä hitossa se kaveri viipyy?"
"Tässähän kuollaan kohta janoon!"
Eteisestä kuului etanan närkästynyt ääni: "Jos siellä ruvetaan vidduilemaan mä en lähde ollenkaan!" Tiesitkö,että:
Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia
Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin .
Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo .
Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti .
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä .
Naiset ovat jo lukeneet tämän mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan :-)
Pizzaa masu täysi kohta saunaan ja kylmä kalja,
siinä se perjantai-ilta- pookionki
miksi nainen räpyttää silmiään kaksi kettaa tiheämpään kuin mies. Ovatko naiset jo lentoon lähdössä? :)
pookionki kirjoitti:
miksi nainen räpyttää silmiään kaksi kettaa tiheämpään kuin mies. Ovatko naiset jo lentoon lähdössä? :)
...Siinäkö se pointti , ei kai kaikki naiset
ilolintusia ole.
Jos se sitä silmäpeliä.
Varmaan joku fiksu palstalainen keksii tähän
pulmaan hyvä vastauksen * hymy*- Putkivalo
Tuleekohan enää katsottua miestä silmiin kun sanoo käsipäivää ;DD
Pizzaperjantai! Ei tuo mun eväitä voittanut, paahdettua reissumiestä ja mustaa emmentaalia, mansikkajugurttia :P Jälkkäriksi viinirypäleitä. Voiko romanttisempaa olla ;)) - pookionki
Putkivalo kirjoitti:
Tuleekohan enää katsottua miestä silmiin kun sanoo käsipäivää ;DD
Pizzaperjantai! Ei tuo mun eväitä voittanut, paahdettua reissumiestä ja mustaa emmentaalia, mansikkajugurttia :P Jälkkäriksi viinirypäleitä. Voiko romanttisempaa olla ;))Sano sille basistilles, että " minä ymmärrän" DDDD
- pookionki
KrisseLinnanneito kirjoitti:
...Siinäkö se pointti , ei kai kaikki naiset
ilolintusia ole.
Jos se sitä silmäpeliä.
Varmaan joku fiksu palstalainen keksii tähän
pulmaan hyvä vastauksen * hymy*tiedän mistä helikopteri on keksitty---joku on nähnyt naisen selällään... DDDD
- norMix evk
Putkivalo kirjoitti:
Tuleekohan enää katsottua miestä silmiin kun sanoo käsipäivää ;DD
Pizzaperjantai! Ei tuo mun eväitä voittanut, paahdettua reissumiestä ja mustaa emmentaalia, mansikkajugurttia :P Jälkkäriksi viinirypäleitä. Voiko romanttisempaa olla ;))Olettaen, että naisen silmät ovat rintojen tasolla! :))
Putkivalo kirjoitti:
Tuleekohan enää katsottua miestä silmiin kun sanoo käsipäivää ;DD
Pizzaperjantai! Ei tuo mun eväitä voittanut, paahdettua reissumiestä ja mustaa emmentaalia, mansikkajugurttia :P Jälkkäriksi viinirypäleitä. Voiko romanttisempaa olla ;))...joo katse peukalossa ...
Kääk tuo voi olla tarttuva tauti.
Sulla illallinen pitkän kaavan mukaan.
ps. pistin pakkaseen jos poikkeet *hymy*pookionki kirjoitti:
tiedän mistä helikopteri on keksitty---joku on nähnyt naisen selällään... DDDD
...Sulla välähti nauraa...
Mää vaan iloluontoinen=)- Putkivalo
pookionki kirjoitti:
Sano sille basistilles, että " minä ymmärrän" DDDD
Onko mulla sellainenkin :P Mutta jos olisi niin taatusti sanoisin ;D
norMix evk kirjoitti:
Olettaen, että naisen silmät ovat rintojen tasolla! :))
...Kansallispuvuntaskut...
Käy niinkö ? hihittää=)- Putkivalo
norMix evk kirjoitti:
Olettaen, että naisen silmät ovat rintojen tasolla! :))
miehet ootte rontteja ;D Me naiset katsellaan vaan siveästi käsiä :)))
- Putkivalo
KrisseLinnanneito kirjoitti:
...joo katse peukalossa ...
Kääk tuo voi olla tarttuva tauti.
Sulla illallinen pitkän kaavan mukaan.
ps. pistin pakkaseen jos poikkeet *hymy*ja navigaattorille syötin osoitteen "Linnaan" :)))
Eiku koiralenkille lyllertämään..
- maatilan isäntä
Pariskunta jäi työttömäksi ja mietti mistä saisi elannon jatkossa. Heitä neuvottiin hankkimaan lampaita, niitä keritsemällä saisi lankaa ja voisivat kutoa vaikka villapaitoja. Tuumasta toimeen, hankkivat neljä lammasta mutta huomasivat pian ettei ne riitä elantoon, joten lampaita piti saada lisää. Rahaa ei oikein ollut joten kävivät eläinlääkärin juttusilla, joka asianmukaisesti kertoi keinosiemennyksestä, joka tietysti maksaa. Lääkäri totesi lopuksi että kyllä homman voi itsekin hoitaa.. Mies kysyi mistä he sitten tietävät onko lampaat tiineenä vai eivät. Lääkärin mukaan sen näki siitä, että lampaat vaan köllöttelivät tyytyväisinä kyljellään.
No, kotiin päästyään aviomies pisti lampaat auton lavalle, vei ne niitylle, paneskeli jokaista kertaalleen ja toi takaisin. Mies kurkkasi ikkunasta seuraavana päivänä miltä näyttää, ja lampaat kirmailivat iloisina aitauksessa. Hän lastasi elikot autoon uudestaan, vei taas niitylle ja paneskeli jokaista kahteen kertaan. Taas kurkkaus aamulla, ei mitään vaikutusta vaan lampaat jatkoivat kirmailuaan.
Mies alkoi jo hikeentyä mutta otti vielä kerran lampaat kyytiin niitylle ja kiksautti kutakin kolme kertaa. Miehellä alkoi paikat olla kipeinä kun oli huono asento ja se yksi paikka oli erityisen koetuksella.. ei oikein päässyt aamulla ylös sängystä. Huuteli sitten vaimolleen että käypä kurkkaamassa ikkunasta missä asennossa lampaat tänään ovat, makaavatko vihdoin kyljellään.
Vaimo vastasi: Eivät ole kyljellään. Kolme istuu auton lavalla ja neljäs painaa äänitorvea. - norMix evk
Turkulainen poliisi ilmestyi keskellä yötä työpaikalleen - ilkosenalastomana.
"Mitä sää ny tollai?", kysyi kolleega.
"No ko mää oli yksis nii hemskati hauskois bileis. Ja just ko juhlat alkas just ol hauskimmillas, ni joku sanos, et ei ko vaatteet pois ja sit töihi. Ja täsä mää ny sit ole!!!" - norMix evk
Tamperelainen pankkiryöstäjä tuli pankkiin ja sanoi:
-Tää on pankkiryöstö nääs. Rahat kaikki tänne nääs.
Siihen pankkineiti tokaisi:
-Ootko Tampereelta.
Ryöstäjä:
-Olen. Mistäs tiesit.
Neiti:
-No ku oot katkassu haulikon väärästä päästä- NK:-
nauratti:))) vaikkei perjantai enää olekkaan!
- Näin se menee
Otteita pariskunnan päiväkirjasta
SIVU NAISEN PÄIVÄKIRJASTA
Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme Forumissa yhteistä kahvikupposta varten. Mieheni oli katsomassa jääkiekkoa ja minä olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän. Ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.
Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.
Kysyin häneltä oliko hänellä murheita -- hän vastasi: " Ei tässä mitään." Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.
Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.
Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.
Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.
En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.
SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA
Lauantai-ilta - Tänään Jokerit hävisi, mutta sainpahan pesää. Ranskalainen, englantilainen ja suomalainen keskustelivat lempiasennoistaan.
Ranskalainen: - Päällä, jotta näen hänen kauniit kasvonsa.
Englantilainen: - Alla, jotta näen hänen ihanat rintansa.
Suomalainen: - Takaapäin.
- Mitä sinä sieltä näet?!
- No, se vaihtelee. Viimeksi näin lätkämatsin.- totta toinen puoli?
Infoa viikonloppuleiristä: Tosinaiset Ry -viikonloppuleiri
Naisten Päivän Perinnesäätiö järjestää viikonloppuleirin tosinaisille
Ilmoittautumiset Säätion konttoriin 15.03.2009 mennessä
Päiväohjelma
6.00 Aamutoimet
- Meikkausta ja hiusten laittoa
- Käydään läpi lyhyesti yöunien keskeytyssyyt
- Haukutaan Merja ja Marjo, jotka eivät vieläkään ole saapuneet paikalle
9.00 Aamupala
- Tehdään aamupala salaatista , juureksista ja retiisimehusta
- Jatketaan ehostustoimia
- Manikyyri varpaille
- Halukkaat menevät aamusaunaan
- Saunassa haukutaan ne, jotka eivät lähteneet saunaan ja tuvassa haukutaan ne jotka menivät saunaan
10.00 Hengen nostatus
- Saunasta tulijat tekevät toisen meikkauksen ja hiusten laiton
- Yleistä miesten morkkaamista ja naapureista juoruamista
- Merja ja Marjo saapuvat paikalle taksilla ja pahoittelevat myöhästymistään
11.00 Käydään yhdessä liiteristä hakemassa Essolta sinne tilatut koivuhalot
11.30 Lounas
- Yritetään sytyttää liesi ja ihmetellään ohjeessa olevaa ohjetta "avaa
pelti ennen kuin sytytät lieden"
- Tuuletetaan tuvasta savut pois
- Päätetään pysyä salaattilinjalla ja lisäksi syödään ranskalaisia pilaantuneita maitotuotteita (juustoja) ja pilaantunutta espanjalaista herukkamehua (valkoviiniä)
- Kerrotaan mehevimmät työpaikkajuorut
12.00 Ruokalepo
- Tilataan pitsat lähimmästä kaupungista
- Nukutaan kauneusunet
- Ne joita ei nukuta nälän takia haukkuvat ne jotka nukkuvat
14.45 Tosihommat alkaa
- Pikasuihku ja ehostusta
- Ihmetelään että lämmin vesi ei riittänytkään kaikille
- Luetaan tuvan käyttöohjeesta, että boileri täytyisi laittaa päälle???
- Päätetään laittaa suihku käyttökieltoon
- Juodaan argentiinalaista pilaantunutta punamehua
15.30 Ohjattua välineiden valmistelua
- Ajetaan Brasilialainen häpykarvojen poisto
- Kulmakarvojen nypintää
- Pitsat saapuvat, kerätään kolehti ja loppu maksetaan Tertun rinnakaisvisalla = Reinon visa
- Kinastellaan siitä kuka tilasi Amerikaanon valkosipulilla
- Haukutaan kaikki ulkomaalaiset, josta Terttu, Erja ja Elsa suuttuvat, koska heidän miesystävänsä ovat Mutumaaneja
- Haukutaan muut ulkomaalaiset, paitsi Mutumaanit johon myös Terttu, Erja ja Elsa yhtyvät
Katsotaan saippuasarjoja 14:00- 17:00
- Haukutaan suomalaiset saippuasarjat
17.00 Illallinen
- Kylmää hernekeittoa ja näkkileipää
- Eteläafrikkalaista pilaantunutta marjamehua
- Haukutaan suomalainen elintarviketeollisuus
18.00 Ehostusta
- Haukutaan naapurin pennut ja kehutaan omia lapsia
18.30 Lämmitetään sähkösauna koska kukaan ei uskalla sytyttää rantasaunaa
- Jokainen kertoo vuorollaan, missä saunassa on kenenkin kanssa käynyt
- Juodaan unkarilaista pilaantunutta marjamehua
- Käydään alasti uimassa
- Seurataan salaa kenellä riippuu eniten ja maha pömpöttää ja onko millaista selluliittia
- Valitetaan omia riippuvia, pömpöttäviä ja muitakin löysiä paikkoja
- Ehostusta
19.00 Päätetään lähteä latotansseihin
- Paitsi Mirja, Anne ja Aune koska heillä ei ole mitään päälle pantavaa
- Yritetään yhdessä vaatettaa ko. naiset
20.00 Perutaan solidaarisista syistä latotanssit
- Juodaan saksalaista pilaantunutta marjamehua
- Haukutaan latotanssit ja kaikki maalaiset
- Paula ja Vieno pahastuvat koska he asuvat maalla
- Haukutaan tasapuolisuuden nimissä myös kaikki kaupunkilaiset
21.00 Makkaranpaisto alkaa
- Tyydytään pelkkiin perunalastuihin koska polttopuut ovat kastuneet sateessa
- Syödään salaa omia suklaita puuceessä
- Haukutaan aina vuorollaan puuceessä olija
- Kyynelehditään yhdessä menneitä ensirakkauksia
- Haukutaan nykyiset puolisot
22.00 Lauletaan Karaokea
- Juodaan kaljaa ja syödään kylmää makkaraa
- Kehutaan suomalaiset miehet miten fiksuja he ovat kun nälkäkin lähti näillä eväillä
- Paitsi Minna, Jaana ja Pirjo jotka ovat oksentamassa
- Päätetään sittenkin lähteä latotansseihin ja käynnistetään n. 20 fööniä yhtäaikaa. Sulake palaa ja perutaan lähtö toistamiseen
23.30 Iltatoimet
- Juodaan Koskenkorvaa kynttilän valossa
- Halaillaan ja kyynelehditään yhdessä
- Kikatetaan
- Ehostetaan ja mennään vaatteet päällä nukkumaan. - epätoivonen
Hyvä ATK-tukihenkilö,
Viime vuonna päivitin Poikaystävä 5.0:n Aviomies 1.0:ksi ja huomasin, että kukka- ja koruohjelmassa alkoi heti ilmetä ongelmia. Poikaystävä 5.0:ssa
ne toimivat vielä moitteettomasti.
Aviomies 1.0:n asennuksessa katosi myös koko joukko tärkeitä ohjelmia, kuten Romanssi 9.9, mutta sen sijaan Aviomies asensi automaattisesti Veikkaaja 5.0:n ja Penkkiurheilija 3.0:n. Keskustelu 8.0 ei enää toimi, ja jos yritän käyttää Siivous 2.6:tta, koko kone kaatuu.
Olen yrittänyt asentaa Jankutus 5.3:n korjatakseni ongelman, mutta siitä ei ole mitään apua. Miten minun pitäisi toimia? Vastaustanne odottaen!
Epätoivoinen
-
Hyvä Epätoivoinen,
Teidän on ensinnäkin muistettava, että Poikaystävä 5.0 on vain ilmainen tutustumisversio, kun taas Aviomies 1.0 on kokonainen käyttöjärjestelmä.
Kokeilkaa ensin komentoa C:/LUULIN, ETTÄ RAKASTAT MINUA. Asentakaa valmiiksi Kyyneleet 6.2. Silloin Aviomies 1.0 käynnistää automaattisesti ohjelmat Syyllisyydentunne 3.0 ja Ruusukimppu 7.0.
Älkää kuitenkaan toimiko näin kovin usein, muuten Aviomies 1.0 saattaa käynnistää edellisten sijaan Happy Hour 7.0:n ja Iso tuoppi 6.1:n. Nämä taas luovat Kuorsaa_kovaa.KROOH -tiedostoja. Älkää myöskään MISSÄÄN TAPAUKSESSA asentako Anoppi 1.0:aa, Mykkäkoulu 2.5:tä tai poikaystävä 5.1 ohjelmaa. Ne eivät tue Aviomies 1.0:aa vaan kaatavat sen.
Haluaisin painottaa, että Aviomies 1.0 toimii yleensä hyvin, mutta ohjelman muistinkäyttökapasiteetti on rajallinen ja se omaksuu hitaasti uusia toimintoja. Voitte tietysti parantaa ohjelman suorituskykyä asentamalla mm. Lämmin_ateria 3.0 ja Pitsialusvaate 6.9 apuohjelmat.
Onnea matkaan!
Mikrotuki - Reino
Muuan mies sai porttikiellon Korkeasaareen. Hän kävi usein siellä kiusaamassa urossimpansseja. Hän avasi sormin oman silmänsä apinan nähden, jolloin apina sai raivarin. Kuuluu tarkoittavan simpanssien kielellä Haista v...
Porttikiellon saanut naamioitui, tummat lasit ja poplari päälle sekä banaani ja puukko taskuun. Ja Korkeasaareen simpanssihäkin tykö. Poplarin sisältä hän vaivihkaa työnsi vesirajan korkeudelta banaanin näkyviin, katkaisi sen puukolla ja tarjosia puukkoa apinalle.
Ei apina kaluaan katkaissut. Se levitti sormillaan silmäänsä. Haistatteli kiusaajaansa. Tämä on kaikille niille, jotka rakastavat tietokoneita ja joiden mielestä tietokoneet ovat huomattavasti kohentaneet elämämme laatua.
Kerran tietokonemessuilla (COMDEX) Bill Gates vertasi tietokoneteollisuutta autoteollisuuteen sanomalla: "Jos General Motors olisi pysynyt kehityksen tahdissa kuten tietokoneteollisuus, me kaikki ajaisimme 25 dollarin autoilla jotka kulkevat 1000 mailia gallonalla".
Vastauksena Billin kommenteille General Motors julkaisi lehdistötiedotteen, jossa sanottiin: "Jos General Motors olisi kehittänyt teknologiaa kuten Microsoft, me kaikki ajaisimme autoilla, joissa olisi seuraavanlaisia ominaisuuksia:
1. Ilman minkäänlaista syytä autosi hajoaisi kaksi kertaa päivässä.
2. Joka kerta kun teiden viivat maalattaisiin uudestaan, sinun pitäisi ostaa uusi auto.
3. Silloin tällöin autosi pysähtyisi maantielle ilman syytä. Sinun täytyisi ajaa tien sivuun, sulkea kaikki ikkunat, sammuttaa auto, käynnistää auto uudelleen ja avata uudelleen kaikki ikkunat ennen kuin voisit jatkaa matkaa. Jostain syystä sinä vain hyväksyisit tämän mukisematta.
4. Joskus jonkin toimenpiteen suorittaminen, kuten vasemmalle kääntyminen, aiheuttaisi sen, että autosi sammuisi ja kieltäytyisi käynnistymästä uudelleen, jolloin sinun tulisi asentaa moottori uudelleen.
5. Macintosh valmistaisi auton joka toimisi auringosta saadulla energialla, olisi luotettava, viisi kertaa nopeampi ja kaksi kertaa helpompi ajaa, mutta jolla voisi ajaa vain viidellä prosentilla teistä.
6. Öljyn, vesilämpötilan ja muut varoitusvalot korvattaisiin yksinkertaisella ilmoituksella: "Tämä auto on suorittanut laittoman toiminnon!"
7. Airbag-systeemi kysyisi ennen laukeamistaan: "Haluatko varmasti?"
8. Silloin tällöin, ilman mitään syytä, autosi lukitsisi sinut ulos eikä päästäisi sinua enää sisään ennen kuin yhtäaikaisesti nostaisit ovenkahvaa, kääntäisit avainta ja pitäisit kiinni radioantennista.
9. Joka kerta kun uusi automalli esitellään, auton ostajat joutuisivat opettelemaan autolla ajamisen aivan alusta, koska mitkään aiemmin käytetyt ajotavat ja toimenpiteet eivät toimisi samoin kuin vanhassa autossa.
10. Sinun pitäisi painaa Käynnistä -nappia moottorin sammuttamiseksi.- miljoonapulu
Mää oon vähän myöhässä ku eilen se vitsi piti laittaa, haittaako kyselijää vaikka myöhästyin?
Tässä tää nyt olisi:
Miksi blondi kiertää suihkussa ympyrää?
Vaastaus: Koska shampoopullossa lukee Wash and go. - tällainen ;)
mitä tulee kun risteyttää tulikärpäsen ja satiaisen?
- tulisi
puutarhavalaisin ;)
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1012900En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101834
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3861692Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039