Lilius saamassa potkut

Niin se on

Iltasanomien mukaan Fortumin Lilius on saamassa potkuja http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1672107

Mikä mahtaa olla potkujen syy, jos syynä on ylisuuret palkkoit niin eihän se ole Liliuksen vika. Vika on yhtön hallituksessa joka palkkiot henkilölle on myöntänyt ei johtajassa joka on vain hoitanut hyvin hänelle annettua työtään.
Jos joku toteaa että palkitsemisessa on tapahtunut joku virhe niin yhtön hallitus pitää siitä sitten pistää tilille. Esim. siten että hallituksen jäsenet yhteisesti maksavat korvausta x kymmentämiljoonaa Euroa. Jos ei rahoja muuten saada hallituksen jäseniltä niin sitten vaan ulosottoon. Tämä on mielestäni ainut tapa saada suuryhtiöiden hallitukset ajatelemaan tulevaisuudessa tekosiaan. Jos taas todetaan että mitään virhettä ei ole tapahtunut ei mielestäni Liliuksen potkuille ole mitään perustetta. Kyllä minustakin on väärin että joudun sähkölaskussani maksamaan Liliuksen miljoonia mutta jos me äänetäjät olemme valtion omistamaan yhtiöön tällaisen järjestelmän luoneet niin siihen on sitten tässä demokraattisessa yhteiskunnassa tyytyminen. Valitettavasti!!

132

16861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuttaa!!!!

      Oletkon miettinyt mikä kuvio oli Sonerassa? Herra X osti hyvää ilmaa Saksasta... Siten Sonera olikin myyntikunnossa.
      Lilius kävi ostoksilla Venäjällä....

      Olen vähän epäluuloinen, ettei vain ole kyseessä valtion omaisuuden kuppaaminen?

      • JOS JOKU KUPPAAJA

        multimiljonääri saakin potkut? Kyllä porvarihallitus
        sille suojatyöpaikan järjestaa, jos HERRA ei yli 30 miljoonan varallisuudella ja 40 tonnin eläkkeellä nyt satu kaviaaria saamaankaan!

    • k.s.a.

      Politiikot keksivät myydä valtionyhtiöstä osan. Lailla turvattiin kuitenkin että valtion on omistettava siitä väh. 50,1 %.

      Nuo Liliuksen saamat optiot ja palkkiot ovat vain murto-osa siitä tuloksesta minkä halvalla osakkeita ostaneet sijoittajat saavat. Ne kaikki ovat valtiolta pois.

      Nyt politiikot kehuvat kilvan kuinka yhtiön osakkeen arvo ja tulos on noussut. Se on totta, valitetavasti vain n. puolet siitä on siirtynyt osakkeita halvalla ostaneille keinottelijoile.

      Samanlainen älytön kauppa oli valtion omistaman ajoneuvokatsastuksen myyminen pilkkahinnalla. Maksamansa hinnan ostajat saivat takaisin jo vajaassa vuodessa.

      Katsastus on pakollinen, mutta hinnat voi päättää vapaasti. Suomessa katsastus maksaa tuplaten Ruotsin valtion omistamaan katsastukseen verrattuna. Syyksi on väitetty kallit uusien autojen vaatimat laitteet. Ruotsin autokanta on varmasti uudempaa kuin Suomessa. Tuo väite ei pidä paikkaansa.

    • ldkdkdk993

      Käsittääkseni vika myös suomen hallituksessa sillä eikö näitten valtionyhtijöiden palkkioihin vaadita ihan omistajan suostumus eli suomen valtion (hallituksen) myöntymys yhtiön oman hallituksen lisäksi.

      • Yhtiön hallitus päättää

        Suomen valtion halluïtus ei voi mitään päättää. Vain eduskunnan valitsemat jäsenent Fortumin hallinnossa. Heidän olisi pitänyt älähtää.
        Pannaanpa merkille keitä poliitikkoja siellä oli ja lista esiin seuraavissa vaaleissa!
        Löytyykö medialta munaa se julkistaa?

      • hernande9

        Ette tässä ketjussa näköjään ymmärrä mistä on kyse;
        1. Lilius on haukkunut valtion törkeästi ja vertaamalla Ruotsin ja Suomen työnantajakulttuuria toisiinsa,
        2. Pekkarinen, Häkämies yms. "herrat" ovat ottaneet nokkiinsa eli "kasvot" ovat menneet ja ei ole muuta mahdollisuutta kuin "kasvojen" palautus ja tähän päästään vain kahdella tapaa;
        1. Lilius eroaa itse tai
        2. Lilius erotetaan Fortumin uuden hallituksen toimesta.

        Lilius ei eroa itse heti koska se olisi hänelle taloudellisesti erittäin kannattamatonta, ei saisi "kultaista kädenpuristusta".

        Kun Fortumin hallitus erottaa hänet niin hänen johtajasopimuksessaan on todennäköisesti klausuuli, että mikäli yhtiö erottaa hänet niin hänellä on oikeus 2-3 miljoonan euron erorahaan tai 2-3 vuoden palkkaan,jonka yhtiö maksaa mukisematta, että Pekkarisen, Häkämiehen ym. poliittiset "kasvot" kirkastuvat uudelleen !!!

        Näin se menee homma poliittisessa pelissä ja turha edes puhua, että joku Fortumin elin tai johtohenkilö maksaisi centtiäkään takaisin saamastaan opiosta (työmies on palkkansa ansainnut) !

      • ewweew9939
        Yhtiön hallitus päättää kirjoitti:

        Suomen valtion halluïtus ei voi mitään päättää. Vain eduskunnan valitsemat jäsenent Fortumin hallinnossa. Heidän olisi pitänyt älähtää.
        Pannaanpa merkille keitä poliitikkoja siellä oli ja lista esiin seuraavissa vaaleissa!
        Löytyykö medialta munaa se julkistaa?

        "Päätös valtionyhtiöiden (Fortum) johtoa palkitsevasta optio-ohjelmasta tehtiin Paavo Lipposen (SDP) II-hallituksen aikana 2002.
        Hallituksessa tuolloin olivat SDP, Vas, Kok, Vihr ja Rkp.
        Päätöksestä vastuullinen ministeri oli Sinikka Mönkäre (SDP) joka onkin sujuvasti karannut vastuunkannosta RAY:n johtajaksi.

        Optio-ohjelmaa vastusti tuolloin mm. Ben Zyskowicz (Kok).

        Opito-ohjelman tulkintaa tarkennettiin 2006 ja tuolloin istui Matti Vanhasen (Kesk) hallitus jossa mukana olivat SDP, Kesk ja RKP.

        Nyt korjataan muiden mokia sen kun ehditään."

        Alan enemmän ja enemmän arvostaa tuota Ben Zyskowiczia :)

      • erere42342
        hernande9 kirjoitti:

        Ette tässä ketjussa näköjään ymmärrä mistä on kyse;
        1. Lilius on haukkunut valtion törkeästi ja vertaamalla Ruotsin ja Suomen työnantajakulttuuria toisiinsa,
        2. Pekkarinen, Häkämies yms. "herrat" ovat ottaneet nokkiinsa eli "kasvot" ovat menneet ja ei ole muuta mahdollisuutta kuin "kasvojen" palautus ja tähän päästään vain kahdella tapaa;
        1. Lilius eroaa itse tai
        2. Lilius erotetaan Fortumin uuden hallituksen toimesta.

        Lilius ei eroa itse heti koska se olisi hänelle taloudellisesti erittäin kannattamatonta, ei saisi "kultaista kädenpuristusta".

        Kun Fortumin hallitus erottaa hänet niin hänen johtajasopimuksessaan on todennäköisesti klausuuli, että mikäli yhtiö erottaa hänet niin hänellä on oikeus 2-3 miljoonan euron erorahaan tai 2-3 vuoden palkkaan,jonka yhtiö maksaa mukisematta, että Pekkarisen, Häkämiehen ym. poliittiset "kasvot" kirkastuvat uudelleen !!!

        Näin se menee homma poliittisessa pelissä ja turha edes puhua, että joku Fortumin elin tai johtohenkilö maksaisi centtiäkään takaisin saamastaan opiosta (työmies on palkkansa ansainnut) !

        Eli jos lilius saa potkut hallitukselta ja saa 2-3 vuoden erorahat niin eikö tuollainen ole Liliuksen kannalta kannattavaa. Jotenkin kyllä haisee suuri huijauksen maku tässä jossa yhdelle ihmiselle jostain syystä tyrkytetään rahaa... kuinkahan monelle tuokin raha jaetaan ja Lilius on vain suostunut "syypääksi".

      • Hiuskypärä ei hilseile
        erere42342 kirjoitti:

        Noinhan se suurinpiirtein menee ja tyhmänä huokailijana esiintyvä eliitti ministereineen esiintyy kukin vuorollaan viattoman yllättyneenä siitä kun tässä nyt näin kävi! Sama porukka on jo vuosia ollut säätämässä uusia aina vaan parempia sopimuksia ahneelle itselleen ja määräämässä hinnoitteluun korottavasti vaikuttavia säädöksiä vähän kaikkialla heikentäen kansalaisten ostovoimaa ja palveluita.Röyhkeimmät saavat vielä huvikseen haukkua muut varmistaakseen kultaisen kädenpuristuksen ja ompa koko porukan kiva kulissien takana nauraa tavalliselle kaiken rahoittaneelle kansalle ,ohi median!

      • optio-olli

        Nyt en tunne Fortumin optioehtoja ihan tarkkaan, eli optioetu voi olla ilmainen, mutta kaiketi yhtiökokouksen päättämä merkintähinta tulee johtajankin maksaa. Joskus myös optioetukin voi olla maksullinen. Mahdolliset voitot voi kääriä myöhemmin ja niihin iskee sitten verottajakin kyntensä, jos luovutusvoittoa tulee.

      • vast: (sdp)
        erere42342 kirjoitti:

        Eli jos lilius saa potkut hallitukselta ja saa 2-3 vuoden erorahat niin eikö tuollainen ole Liliuksen kannalta kannattavaa. Jotenkin kyllä haisee suuri huijauksen maku tässä jossa yhdelle ihmiselle jostain syystä tyrkytetään rahaa... kuinkahan monelle tuokin raha jaetaan ja Lilius on vain suostunut "syypääksi".

        Kysymys kansanedustja Arja Alholle (sdp): kuka oikein hyötyi (törkeän suolaisesti) fortum optioista?

      • se menee
        Hiuskypärä ei hilseile kirjoitti:

        Noinhan se suurinpiirtein menee ja tyhmänä huokailijana esiintyvä eliitti ministereineen esiintyy kukin vuorollaan viattoman yllättyneenä siitä kun tässä nyt näin kävi! Sama porukka on jo vuosia ollut säätämässä uusia aina vaan parempia sopimuksia ahneelle itselleen ja määräämässä hinnoitteluun korottavasti vaikuttavia säädöksiä vähän kaikkialla heikentäen kansalaisten ostovoimaa ja palveluita.Röyhkeimmät saavat vielä huvikseen haukkua muut varmistaakseen kultaisen kädenpuristuksen ja ompa koko porukan kiva kulissien takana nauraa tavalliselle kaiken rahoittaneelle kansalle ,ohi median!

        outoa touhua kun kerta tiedetään ketkä ovat näiden juttujen takana niin heidäthän on helppo saada vastaamaan tekosistaan onhan meillä tasaarvo ja demokratia kaikki saman arvoisia lainedessä

      • hernande9
        se menee kirjoitti:

        outoa touhua kun kerta tiedetään ketkä ovat näiden juttujen takana niin heidäthän on helppo saada vastaamaan tekosistaan onhan meillä tasaarvo ja demokratia kaikki saman arvoisia lainedessä

        joka vetää arvon herrat oikeuteen ?????

      • ---------------------------...
        ewweew9939 kirjoitti:

        "Päätös valtionyhtiöiden (Fortum) johtoa palkitsevasta optio-ohjelmasta tehtiin Paavo Lipposen (SDP) II-hallituksen aikana 2002.
        Hallituksessa tuolloin olivat SDP, Vas, Kok, Vihr ja Rkp.
        Päätöksestä vastuullinen ministeri oli Sinikka Mönkäre (SDP) joka onkin sujuvasti karannut vastuunkannosta RAY:n johtajaksi.

        Optio-ohjelmaa vastusti tuolloin mm. Ben Zyskowicz (Kok).

        Opito-ohjelman tulkintaa tarkennettiin 2006 ja tuolloin istui Matti Vanhasen (Kesk) hallitus jossa mukana olivat SDP, Kesk ja RKP.

        Nyt korjataan muiden mokia sen kun ehditään."

        Alan enemmän ja enemmän arvostaa tuota Ben Zyskowiczia :)

        Olisko Jutta aika kantaa ns. polittista vastuuta ja myöntää, että SDP se täällä takana...

    • kultapossukerho

      Demarien kultapossukerhon vaikutusvalta murenee. Fortum-optio-ohjelmaa ollaan tosissaan kaatamassa ja silloin "tulonsiirto" sähkönkuluttajilta SDP:n valtaryhmittymälle pienenee.

      • rerere4343

        No demareihin on luottamus itselläni mennyt tämän jutun tienoilta aivan täysin... en koskaan tule sdp:ta äänestämään enää. Väitetään, että ollaan köyhien ja vähävaraisten puolella mutta silti nostetaan vain suurituloisten ja itse politikkojen palkkoja...prkl, että tälläinen nostattaa tunteita.

      • akat eduskunnassa
        rerere4343 kirjoitti:

        No demareihin on luottamus itselläni mennyt tämän jutun tienoilta aivan täysin... en koskaan tule sdp:ta äänestämään enää. Väitetään, että ollaan köyhien ja vähävaraisten puolella mutta silti nostetaan vain suurituloisten ja itse politikkojen palkkoja...prkl, että tälläinen nostattaa tunteita.

        voivottelee Vanhasen ,jolleki albaanille lähettämistä tekstareista...;)))

      • hienoa!

        fortum optiot "siunasi" SDP:n Leena Luhtanen

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/10/398038

        mutta samalla hyötyi itse suolaisesti optio-ohjelmasta:

        "Ministerin miehelle jättipotti Fortumista

        Nykyisen oikeusministerin Leena Luhtasen (sdp) aviomies Juhani Luhtanen kuului niihin Fortumin avainjohtajiin, jotka pääsivät vuoden 1999 optio-ohjelman piiriin.
        Fortum-konsernin kehitysjohtajana toiminut Juhani Luhtanen rahasti optionsa vuosina 2002-2004 ja tienasi myynneillä mahdollisesti jopa satojentuhansien eurojen voitot"
        (IS 5.10.2005)!"

      • vielä noita
        hienoa! kirjoitti:

        ökyrikkaita poistamalla varallisuusveron.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/12/411584

      • eurotettu

        oppositiossa viime viikkoina... hissun kissun, ettei laudat vaan narahda jalkojen alla!

      • optio-ohjelma

        Koko optio-ohjelma suorastaan löyhkää korruptiolle.

        Ja sen takana hääri kukas muu kuin sdp "pienen ihmisen asialla" ... SDP ptui, hyi hitto!

        Poliitikoilta pitäis vaatia optio-miljardit takaisin. Suomen uskottavuus on kyseessä.

      • kostaja
        hienoa! kirjoitti:

        fortum optiot "siunasi" SDP:n Leena Luhtanen

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/10/398038

        mutta samalla hyötyi itse suolaisesti optio-ohjelmasta:

        "Ministerin miehelle jättipotti Fortumista

        Nykyisen oikeusministerin Leena Luhtasen (sdp) aviomies Juhani Luhtanen kuului niihin Fortumin avainjohtajiin, jotka pääsivät vuoden 1999 optio-ohjelman piiriin.
        Fortum-konsernin kehitysjohtajana toiminut Juhani Luhtanen rahasti optionsa vuosina 2002-2004 ja tienasi myynneillä mahdollisesti jopa satojentuhansien eurojen voitot"
        (IS 5.10.2005)!"

        Näin se käy. Kaikki pelataan kotiinpäin. Rosvot on ammattiveljiä keskenään. Suurimmat rosvot palkitaan linnan juhlilla, sillä muumimammakin kuuluu rötvökaartiin. Ja köyhä kansa katselee kateellisena ja voimattomana kun rosvot juhlii.

      • mitä se horajaa
        vielä noita kirjoitti:

        ökyrikkaita poistamalla varallisuusveron.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/12/411584

        Varallisuusveroa perittiin 1% JOKA VUOSI UUDESTAAN koko omaisuudesta jos omaisuus yli 1 MILJOONAA MARKKAA eli jos sulla 180 000 euron velkainen asunto maksappa valtiolle prosentti veroa siitä omaisuudesta joka vuosi. Milläs maksat jos ainoa omaisuus on koti jossa asut. Oli järkeäkin että prosentin omaisuusvero poistettiin koska nykyään melkein kaikki asunnonomiastajat on sinulle ÖKYRIKKAITA.

      • KAUAS KARANUT
        optio-ohjelma kirjoitti:

        Koko optio-ohjelma suorastaan löyhkää korruptiolle.

        Ja sen takana hääri kukas muu kuin sdp "pienen ihmisen asialla" ... SDP ptui, hyi hitto!

        Poliitikoilta pitäis vaatia optio-miljardit takaisin. Suomen uskottavuus on kyseessä.

        MIETTIKÄÄ VÄHÄN SDP ON TEHNYT PALJON HYVÄÄ JOS MUUTAMA ON PILANNUT PUOLUEEN MAINETTA.1990 LUVULLA IHMISILTÄ VIETIIN KODIT
        OSALLE JÄI VAIN VELKAA.SDP AIKAAN SAANNOKSET HAJOITETTIIN HETKESSÄ.LUULEMPA ETTÄ SDP ON PARHAITA PUOLUEITA SUOMESSA.
        SORRETUTKIN SAAVAT EDES PERUSTURVAN.REHELLISYYS ON KADONUT
        MUTTA HISTORIA OPETTAA TUNTEMAAT LURJUKSET...

    • eläkkeelle

      Ei mitään erorahoja, vaan olkoon Lilius ns. "hommissa" siihen saakka, kun on luvannut eläkkeelle lähteä. Valta pitää mieheltä ottaa pois ja siirtää se uudelle hallitukselle kokonaan. Liliuksen roolina olisi häpeäminen työllisenä ilman työtehtäviä

      • haukku eropuheessaan

        työnantajansa,ettei muka luota enää työnantajaansa.
        Normaaali osakeyhtiössä työsuhde auton ja työpaikan avaimet olis pitäny luovuttaa 15 minuutissa pois tuollasten puheiden jälkeen.

      • kunnes eroaa

        Turha Fortumin on Liliusta erottaa, vaikka pitikin törkeän epälojaalin puheen enemmistöomistajaa, valtiota vastaan, jotta saisi potkut, ja kultaisen kädenpuristuksen = 24kk:n palkka , tai potkun perseeseen.

        Yhtiön hallitus voisi määrätä Liliukselle uuden toimenkuvan, vaikkapa vessojen siivoamisen. Eiköhän tajuaisi erota itse, vaikka ei silloin saisikaan kahden vuoden palkkaa tyhjästä.

        Tuo kultainen kädenpuristus on kyllä käsittämätön keksintö. Jos toimitusjohtaja erotetaan vaikkapa sen takia, että hän on aiheuttanut ratkaisuillaan yhtiölle valtavan vahingon, niin siitä huolimatta hän saa esim. 2 vuoden palkan, sopimuksesta riippuen.

    • poormanni

      -suomi on ollut iätja-ajat rottavaltio.näitä rottapesäkkeitä on pilvenpimein,suuremmat kieroilurotat ovat niin valtion kuin kuntien hallituksissa(kaikki politikot,oma liksa kaikkien tärkein)aatteleppa ite!!!!!!

    • Kansalainen X

      Me äänestäjät emme ole mitään tällaista luoneet. Vain omaa ja puolueensa etua ajavat poliitikot hymyilevät lempeästi ennen vaaleja luvaten yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Todellisista suunnitelmista ja tekemisistä kukaan ei hiiskahda sanaakaan. Todellisuus sitten pläjähtää äänestäjien eteen vaalien jälkeen. Kummalista vaan, että näin tapahtuu joka vaalien jälkeen, eikä kukaan opi mitään.

      Lilius on siinä oikeassa, kun ryöpyttää hallitusta epäluotettavana työnantajana, mutta globaalisen taloustilanteen huomioon ottaen hänkin voisi hieman, edes esimerkkinä suoraselkäisyydestä, tinkiä omista eduistaan.

      Fortum on vuosikausia kupannut kansaa sähkön hinnalla. Itse en missään tapauksessa ostaisi sähköä Fortumilta. Sähkönsiirron monopolista johtuen joudun kuitenkin edelleen maksamaan törkeää ylihintaa siirtomaksuissa.

      Seuraavissa vaaleissa kuitenkin olen hyvin tarkkana ketä äänestän!

      • Kuppaus

        Onhan selvää että kahden vuoden liksa on edullisempi ottaa kuin palkka joulukuuhun.
        Mies on maineensa menettänyt ja itsensä ahneeksi ryvettänyt, joten menkööt loputkin ajatteli varmaan tuo "superjohtaja" kun piti niin liikuttavan puheensa, tietäen sen seuraukset ammattijohtajana!
        Ahneuden synonyymi olkoon suomen kielessä Lilius!

      • Eroraha
        Kuppaus kirjoitti:

        Jos annetaan potkut,tais halutakin kun puhui suunsa puhtaaks,et sillai.

      • jee

        Hyvin totesit,näinhän se asia on. Hallitus on tosiaan tyhmä jos antaa sen vuoksi kenkää ko. herralle, että tämä toi julki mielipiteensä,joka oli tosi. Vastuun kantajat pakoilevat,kuten aina ja jatkuvasti.

      • takaisin sieltä
        Eroraha kirjoitti:

        Jos annetaan potkut,tais halutakin kun puhui suunsa puhtaaks,et sillai.

        mistä on tullutkin - käväisi vaan Suomessa pumppaamassa hynää, myymässä Fortumin omaisuutta ja pistämällä hommat sekaisin.

      • sentään
        Kuppaus kirjoitti:

        Onhan selvää että kahden vuoden liksa on edullisempi ottaa kuin palkka joulukuuhun.
        Mies on maineensa menettänyt ja itsensä ahneeksi ryvettänyt, joten menkööt loputkin ajatteli varmaan tuo "superjohtaja" kun piti niin liikuttavan puheensa, tietäen sen seuraukset ammattijohtajana!
        Ahneuden synonyymi olkoon suomen kielessä Lilius!

        On se kamalaa, kun ihmiseltä viedään työpaikka.
        Täytyy vaan Liliuksen yrittää pärjätä.
        Käy vaikka kalassa ja marjastamassa, siitä sitä ruoan apua löytyy.

      • Kuppaus kirjoitti:

        Onhan selvää että kahden vuoden liksa on edullisempi ottaa kuin palkka joulukuuhun.
        Mies on maineensa menettänyt ja itsensä ahneeksi ryvettänyt, joten menkööt loputkin ajatteli varmaan tuo "superjohtaja" kun piti niin liikuttavan puheensa, tietäen sen seuraukset ammattijohtajana!
        Ahneuden synonyymi olkoon suomen kielessä Lilius!

        hjep...eli kaveri joka olis jäämässä eläkkeelle joulukuussa..saa nyt sit vielä 1.7M€ erorahat..eli 2v palkan...no ja sit sen 40.000/kk eläkettä...eli kyl mieki voisin ne potkut ottaa tossa tilanteessa... ;) et saa vaan enempi rahaa näiden potkujen seurauksena...ellei sit joku viisastu ja ota sitäkin erorahaa pois...mikäänhän ei ole mahdollista, aina sanotaan... :/ mut ihmisethän näitä lakeja/määräyksiä säätelee...jos on tehty väärin..pitää vääryys korjata. Eikö? niinhän sen pitäsis toimii...

    • hyvä, hyvä ja julkinen teloitus vappuna senaatintorilla. Mä ainakin saisin hyvät vibat.
      eli LILIUS-PASKASTA TULEE TAVALLINEN KANSALAINEN JOTA VOI SURUTTA VETÄÄ TURPAAN

    • Punikit

      syynä on punikkien kateus. Fortum eli veronmaksajat ei ansainnut noin hyvää toimitusjohtajaa kuten ei sonerakaan aikoinaan Vennamoo, jonka jälkeen Heinonen ja Koponen tyhjensi kassan.

      Nyt ois hyvä tilaisuus ANELLA Lilius remontoimaan kunta-ja valtiotalous

      Jos lääkelaitos pärjää ilman 30 % asiantuntija lääkäriänsä... se tarkoittaa, että molemmissa on n.50 % karsittavaa.

      • Mitähän tämä

        Mitähän tämä kirjoittaja mahtaa yrittää kertoa?

    • ontsa

      taas tullaan tähän manikysymyksee.. mun mielest ahneudel ei oo loppuu..

    • Baavo Batukka

      Koittavat vain pestä käsiänsä eläköitymisen myötä.

    • joo?

      Potkut saatuaan saa enemmän rahaa,kun jos olisi ollut jouluun asti töissä,missä ajatus,kun näin tyhmäkin ihminen sen osaa laskea!

    • TätäMaailmaa

      Näin ne kaikki suuret rahamäärät huijataan yksille / tietyille. Tavallinen työt hoitava ihminen senku jatkaa raatamistaan ja loiset rohmuaa keinolla millä hyvänsä rahat taskuista.

      • dwewew3232

        Yep. En vain ymmärrä miksi nämä todella rikkaat ostaa puoliksi toisten rikkaitten kanssa autoja/veneitä/asuntoja etc. Kuten Lilius ostanut veneen Fazerin toimitusjohtajan kanssa. Heillähän olisi rahat ostaa kaikki nuo yksin... Miksi jakaa toisten rikkaitten kanssa?

      • Roope-setä.
        dwewew3232 kirjoitti:

        Jos jotain tulee käytettyä tosi harvoin, niin se kannattaa hankkia "puokkiin". Siten säästää rahaa muihin hankintoihin. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, vaikka sitä olisi liikaa.

      • ilmanen ateria
        dwewew3232 kirjoitti:

        Yep. En vain ymmärrä miksi nämä todella rikkaat ostaa puoliksi toisten rikkaitten kanssa autoja/veneitä/asuntoja etc. Kuten Lilius ostanut veneen Fazerin toimitusjohtajan kanssa. Heillähän olisi rahat ostaa kaikki nuo yksin... Miksi jakaa toisten rikkaitten kanssa?

        Se on laskelmoitua oman omaisuuden hyötykäyttöä. ottivat kimpassa irti verohyödyn ja pistävät vielä veneenkin täytenä vähennyksenä jostain omaisuudesta. Hehän ostivat veneen tarkoituksenaan "kilpailla". Siis t a r k o i t u k s e n a. Tämä on sitä niin kutsuttua kikkailua sanan parhaassa merkityksessä.

    • Tilille?

      Sympatiat ovat Liliuksen puolella. Tilille ne jotka ovat tällaisen järjestelmän luoneet ja päättäneet...Ymmärtääköhän hallitus ja hallintoneuvosto mitä ovat tehneet ja päättäneet?
      Eikä kukaan pyydä edes anteeksi?

    • Liliuksen liikejohtamisen

      tavoitteet ja syy sähkönhinnan ja siirron koviin maksuihin.
      Talouselämä 12.2.07

      "Liliusta motivoi myös omistajan arvon kasvattaminen. Vaikka valtio on Fortumin pääosakas, yhtiön hallintarekisterissä kasvaa ulkomaisten sijoittajien määrä. ”Ulkomainen omistus on noussut jo 35 prosenttiin ja uskon, että liikkeellä on paljon eläkeyhtiöitä”, Lilius sanoo.

      Hänen mielestään Fortumin tehtävä pörssiyhtiönä on rikastuttaa omistajia. ”Eläkerahastojen tuottojen kasvattamisen uskoisin kiinnostavan myös nykyisiä ja tulevia eläkkeensaajia. Minua ainakin kiinnostaa.”"

      Ei saata kovin paljon jotain eläke mummoa ilahduttaa ,kun maksaa mökkinsä sähkälaskua

    • perusteita

      Fortum sijoitti suomalaisten veronmaksajien rahoja 35 miljoonaa Venäjälle paskoihin huonokuntoisiin ydinvoimaloihin.

      Ennen kuin nuo sijoitukset alkavat tuottaa voittoa Venäjän sähkönkulutuksen pitää lisääntyä 50%. Ja tätä saamme odottaa vuosikymmeniä.

      Toistaiseksi nuo investoinnit tuottavat pelkkää tappiota, sillä Venäjä ajautuu syvään lamaan, sillä ruplan kurssi jatkaa syöksyään, työttömyys lisääntyy Venäjällä räjähdysmäisesti ja öljyn hinta on alhaalla.

      Paitsi, että nuo sijoitukset ovat tapiollisia, ne ovat myös epäeettisiä ja epäisänmaallisia.

      Ja tästäkö Lilius palkittiin hiljoonilla euroilla?

      • Roope-setä.

        Kun kunnia menee, niin raha lohduttaa.

      • myös valta
        Roope-setä. kirjoitti:

        Kun kunnia menee, niin raha lohduttaa.

        Ja Liliukselta menee myös valta, mutta tämä mies on tullut maallemme kalliiksi ja on pelkästään hyvä, että hänestä päästään eroon.

      • kun 500 irtisanottiin

        TUOTANNOLLISISTA JA TALOUDELLISISTA SYISTÄ ja mies tahkosi silti yli 3 milj. euroa palkan lisäksi. EI MENE JÄRKEEN EI, että palkkioita maksettu vaikka jengiä heitetty pihalle.

    • ja Venäjän

      kaupat menee perseelleen. Siitä saivat kateelliset....

    • Demarit myös

      Näin se taas nähtiin, Kepu petti ja kopeloi taustalla minkä ennätti. Fortumin hallitus yritti pitemmän aikaa jarrutella menoa, mutta peruukki-pekkarinen ei antanut periksi, tahtoi takoa kun raudasta rahaa sai valtion kassaan, josta pekkarinen sitä levitteli omille diilereilleen ympäri maakuntia. Tosin ei äänestäjille eikä veronmaksajille. Ja vieläpä peruukki-pekkarinen kylmästi kalasteli pisteitä itselleen. Taustalla loisena oli demarien pelaa-omaan-pussiin peli joka sai jatkua hamasta alusta aivan näihin päiviin. Jos Lilius saa potkut tänään ja ottaa 1.5-2 miljoonan erorahat, Liliusta on turha syyllistää enempää. Hän on nekin rahat ansainnut ja vittuillessa kannattaa ottaakin ihan näpäityksenä demari-kepu sekoiluille. Teiltä normaaleilta kuluttajilta loppuu tällä menolla puolueet, keitä äänestää ensi kerralla, kun olitte niiiiiiin luottaneet noihin persläpiinne. Äänestäkää Persuja (hah hah haa) kun Timokin jo petti teidät lähtemällä EU:n. Kyllä Te nyt joudutte tulevaisuudessa kokoomuksen ikeen alle ja alistetuiksi entistä syvempään taantumaan omassa elämässänne, siis henkiseen ja taloudelliseen taantumaan. Ei teillä ole mitään millä mällätä. Urpilaisen verkkosukat ja iänikuinen punainen nahkatakki ovat jo mennyttä poliittista muotia. Pekkarisen peruukki ja Vanhasen vipellykset tiedätte... voi voi, sääliksi jo käy teitä alimitoitettu poljettu kansanosa.
      Nimim. Oma tie, paras tie, perille vie.

      • riina5

        Niinistön kannatais erota ennenkuin erotetaan. Selviäis varmaan lyhyemmällä tuomiolla ja pienemmillä vahingonkorvauksilla.

        Niinistön ollessa valtionvarainministerinä tehtiin valtion optio-ohjelmat mukaanlukien fortum. Näillä päätöksillä tehtiin Suomen historian suurin puhallus
        ja hävitettiin kymmeniä miljoonia veronmaksajien rahoja. Kaikissa muissa länsimaissa kyseinen ukko olis ollu jo aikaa vankilassa.

      • Kes kustapuolue

        Kes kusta vetää aina kotiinpäin ja ajaa yhden ammatinedustajien asiaa. Sirkka-Liisa Anttila jo tyrmää ettei eläkeuudistuksessa saa koske viljelijöiden eläkeikään.Samoin Kes kusta moinisteri antoi lausunnon että palomiehet jos ei jaksa tai pysty toimimaan entisessä työssä nykyiseen eläkeikään voivat mennä kunnan muihin töihin.Miksi switten viljelijät eivät voi mennä vaikka maatalouslomittajiksi tai johonkin varamiespalveluun töihin luovuttaessaan tilan jatkajalle.Itse asiassa he voivat eläkkeele jääden autella poikaansa tai tyttöään siinä tilanpidossa jatkaen näin eläkepalkalla samoja hommia.Miksei sitten kioskin tai vaikka kukkakaupan pitäjä voi jäädä luopumistuelle eli eläkkeelle ja antaa jälkeläisilleen jatkaa hommiaan.Kes kusta on tavallisen palkansaajan pahin vihollinen kuten tämä eläkesoppakin alkuvuodesta osoittaa ja muut työreformit valmiina odottamassa toteutusta.

      • Kansalainen X
        riina5 kirjoitti:

        Eihän nyt tulevaa presidenttiä eroteta.
        Katsotaan vaan, niin Niinistö on Halosen seuraaja.

      • nimihän on
        Kes kustapuolue kirjoitti:

        Kes kusta vetää aina kotiinpäin ja ajaa yhden ammatinedustajien asiaa. Sirkka-Liisa Anttila jo tyrmää ettei eläkeuudistuksessa saa koske viljelijöiden eläkeikään.Samoin Kes kusta moinisteri antoi lausunnon että palomiehet jos ei jaksa tai pysty toimimaan entisessä työssä nykyiseen eläkeikään voivat mennä kunnan muihin töihin.Miksi switten viljelijät eivät voi mennä vaikka maatalouslomittajiksi tai johonkin varamiespalveluun töihin luovuttaessaan tilan jatkajalle.Itse asiassa he voivat eläkkeele jääden autella poikaansa tai tyttöään siinä tilanpidossa jatkaen näin eläkepalkalla samoja hommia.Miksei sitten kioskin tai vaikka kukkakaupan pitäjä voi jäädä luopumistuelle eli eläkkeelle ja antaa jälkeläisilleen jatkaa hommiaan.Kes kusta on tavallisen palkansaajan pahin vihollinen kuten tämä eläkesoppakin alkuvuodesta osoittaa ja muut työreformit valmiina odottamassa toteutusta.

        SUOmen kesKUSTA, kavereitten kesken Suokusta. Sitä on päässä koko porukalla..

      • presitentti,
        riina5 kirjoitti:

        Niinistön kannatais erota ennenkuin erotetaan. Selviäis varmaan lyhyemmällä tuomiolla ja pienemmillä vahingonkorvauksilla.

        Niinistön ollessa valtionvarainministerinä tehtiin valtion optio-ohjelmat mukaanlukien fortum. Näillä päätöksillä tehtiin Suomen historian suurin puhallus
        ja hävitettiin kymmeniä miljoonia veronmaksajien rahoja. Kaikissa muissa länsimaissa kyseinen ukko olis ollu jo aikaa vankilassa.

        puhaltaa poikki parhaillaan ylisuuria palkkoja. katsokaa putinin ja pressan palkat.HOUSUT EI MIESTÄ TEE NÄIN VOI SANOA MEIDÄN OPTIO MINISTEREISTÄ.

      • !!!

        Syyttävä katse todellakin hallitukseen ja puolueisiin josta kaikki on saanut alkunsa.
        Lilius nostaa liksaansa ja muita korvauksia
        jotka on sovittu Arkadianmäellä kansanedustajien päätöksellä.Jokainen rahanahne tekisi saman kuin Lilius,kun lupa on annettu valtion päättäjiltä.

        Ihmettelen missä Pekkarinen lymyää,monina vuosina on puhuttu ylisuurista Forttumin palkkioista,Pekkarinen on aina ollut aulis vastaamaan kyseiseen asiaan
        vastuu teoista on kuitattu,ettei sopimusta voi purkaa eikä tehdä uutta lakia jotta tuo helvetin Forttumin monopoli rahastus loppuisi.Siirtohinnat ovat ne millä rahastetaan ei minusta sähkön hinta ole se olennainen sen voi aina muuttaa toiseen firmaan.
        Kun sairaanhoitajat aikoivat lakkoon pienen palkkansa tähden,oli hallituksella heti pakkokeinot ja uusi laki pöydällä viikossa, ilman että palkankorotuksista olisi puhuttu mitään totuudenmukaista.

        En ymmärrä miksi oppositio ei ole tehnyt tästä välikysymystä ja hajoittanut hallitusta jo aika päivää,nyt Liliukselle potkut ja ero rahat,että pitää suunsa kiinni,varmasti Forttumin sotkuja ei selvitetä koskaan kansalle vaan vedotaan salassapidettäviin asikirjoihin vuoteen jotain 3000
        Lilius on nyt "paha susi" kansalle, niin oikeat syylliset voi olla hiljaa ja olla ottamatta vastuuta tapahtuneesta.
        Koko porukka jotka istuvat kansanedustajan penkillä on vastuussa tapahtuneesta,jokaisella on yksi ääni ja Forttumin rahastus on siellä päätetty.

      • melkein pirun

        hyvä värssy mutta jäi epäselväksi mikä se sinun oma tiesi lienee

    • olliala67

      Äänestäjät eivät ole luoneet järjestelmää,poliitikot ovat härskisti ja törkeällä tavalla pelanneet äänestäjien rahoilla tietäen että kyllä kansa maksaa.Me tyhmät itkemme ja odotamme ihmeitä tapahtuvaksi.Käyttäkää äänenne kun sen aika on.

    • onhan meillä hyvät herrat

      Kyllähän se niin on että köyhäkansa maksaa,politiikot huseeraa, me maksamme,eikä kukaan tajua,annetaan vaaleissa lähdöt semmosille politiikoille,tiedätte kyllä keitä tarkoitan.

    • Lilius on maanpetturi. Varastanut rahaa jonka kansa joutuu maksamaan.Sikamaista isämaanpetturuutta

      • Sopimus on sopimus

        Miten niin varastanut? Jos sopimusten mukaisesti saa rahat niin se ei ole varastamista. Joku on vain tehnyt huonon sopimuksen.

    • Mengele-Mönkäre

      Niinistö tuskin ainoa syyllinen vaikkakin pahin. Kyllähän ainakin Mönkäre (SDP) oli siellä aktiivisesti häärimässä.

      • Eläkepommi

        Tuolla iällä on varmaan vaikea enää työllistyä ja saada uutta työpaikkaa.Onneksi ei hallitus ennättänyt tukkia eläkeputkea joten sen puoleen hänellä kävi tuuri.Mutta ne jotka muut sitten joutuvat tuossa iässä työttömiksi kun nämä eläkeputket ym. hallituksen taholta tukittu on huonompaa.Täsää on sitä suuria ikäluokkia edustava työttömäksi ja sitä kautta eläkeputkeen joutuva oikein eläkepommin edustaja kyseessä.

      • on luottamus.......
        Eläkepommi kirjoitti:

        Tuolla iällä on varmaan vaikea enää työllistyä ja saada uutta työpaikkaa.Onneksi ei hallitus ennättänyt tukkia eläkeputkea joten sen puoleen hänellä kävi tuuri.Mutta ne jotka muut sitten joutuvat tuossa iässä työttömiksi kun nämä eläkeputket ym. hallituksen taholta tukittu on huonompaa.Täsää on sitä suuria ikäluokkia edustava työttömäksi ja sitä kautta eläkeputkeen joutuva oikein eläkepommin edustaja kyseessä.

        kansalaisilla näihin puolueen jäsenkirjoilla pätevöityneisiin poliitikkoihin. Ei tarvitse mitään tietää eikä ymmärtää kun päättää veronmaksajien verorahojen käytöstä!

      • Suomalaiset ovat
        on luottamus....... kirjoitti:

        kansalaisilla näihin puolueen jäsenkirjoilla pätevöityneisiin poliitikkoihin. Ei tarvitse mitään tietää eikä ymmärtää kun päättää veronmaksajien verorahojen käytöstä!

        harvinaisen tyhmää kansaa, siksi tänne tarvitaan merirosvoja, että päitä alkaa putoilla oikeasti!

    • hallitus.

      pitäisi ehdottomasti erottaa ja koko yritys ottaa pois pörssistä. Jos näin ei tehdä,sama meno jatkuu edelleen. Yhtiön hallitus on päättänyt Liliuksen palkasta ja on sen yksimielisesti hyväksynyt. Jos joltain pitää rahat kerätä pois,niin hallituksen jäseniltä,koska heidän päätös tämä on ollut.

    • rikolliset

      koittaa tällä korjata imagoaan kansan silmissä, vaan eipä taida onnistua. Saahan Lilius nyt helvetinmoisen erorahan kaupan päälle.
      Jumalauta!! Tavallinen duunari tekee 30 - 40 vuotta ruumiillista, ja rasittavaa työtä, ja eläkkeeksi tuosta ajasta muodostuu noin reilu tuhat euroa, josta verot pois, niin käteen jää alle 1000 euroo kuukaudessa. Valkokaulus rikolliset taas pyörittää papereita alle 30 vuotta, ja tienaa eläke etuna tuhansia euroja kuukaudessa, eikä ruumiillisesta työstä ole tietoakaan. ONKO OIKEIN???????
      KIRVEELLÄ OLISI HOMMIA, JA PALJON!!!!!

      • Kohtuutonta

        Muiden eläkeikää yritään nostaa että saadaan tämöiset eläkkeet maksettua.Eipä kukaan paasannut tässä eläkeikä nostoyrityksessä eläkekatosta mitään.Ja herrat vaan ilmoittavat että jäävät eläkkeelle.

      • olevien eläke
        Kohtuutonta kirjoitti:

        Muiden eläkeikää yritään nostaa että saadaan tämöiset eläkkeet maksettua.Eipä kukaan paasannut tässä eläkeikä nostoyrityksessä eläkekatosta mitään.Ja herrat vaan ilmoittavat että jäävät eläkkeelle.

        pitää vähintään tuplata, ja nyt tarkoitan ruumiillista työtä tekevien duunarien eläkkeistä, enkä valkokaulus rikollisten, ja optio huijareiden eläkkeistä!! Kokeilisivat nuo valkokaulus pellet selvitä alle 1000 euron eläkkeellä. Nythän duunarien tulevat eläkkeet on jo pelattu pörsseissä, ja HÄVITTY!! Siksi eläkeikääkin yritettiin hilata ylös päin.

    • hyviä neuvoja

      miten yhteiskunnan omaisuutta hoidetaan ja kuinka toimii oikeuslaitos silloin kun "palkitsemiset" menevät toisin kuin maanylin johto on sen tarkoittanut.

      • lievestuoreen liisa

        eihän sitä nyt pikku mokista potkuja anneta, korjataan porukalla virheet ja nostetaan lisää massia sdp:n politiikkaa kaikki seuraa johtajaa mitä isot edellä sitä pienet perässä ..........

      • jokux
        lievestuoreen liisa kirjoitti:

        eihän sitä nyt pikku mokista potkuja anneta, korjataan porukalla virheet ja nostetaan lisää massia sdp:n politiikkaa kaikki seuraa johtajaa mitä isot edellä sitä pienet perässä ..........

        http://talousdemokratia.blogspot.com/

    • potkut

      potkut vaan ,ja maksakoot kaikki takaisin,ja senjälkeen kelan rahoille,niin nähään miten sitä pröystäillään! TÖRKEETÄ!!!siinä liliukselle!!

    • persona-non-grata

      moiselle käyttäytymiselle ja toiminnalle kaatuvatkin? Mietis nyt vähän, mitä kirjoitat.

    • pollo mies

      Rosvo se on. Potkut vaan ja vankilaan, kaikilla parempi mieli

      • olliala67

        Lilius on syntipukki,poliitikot naureskelee.Lukekaa kuka optiot ja järjestelmän keksi.Kaikki ois ottanut meistäkin annetut palkkiot.Meillä pitäis olla mahdollisuus vaikuttaa tai vaihtaa tää pelleporukka.Perustetaan uus puolue ja maksatetaan koko tää,hyvävelijärjestelmä,sen keksijöillä eli eri ministeriöden virkamiehillä.Poliitikot mokaa,virkamiehet sössii ja kansa maksaa

    • milj...

      minä lilius niin olisin tyytyväinen ja vitut minähän olen pers aukiinen pällisteliä niin kuin muuttii tään palstan lukiat puahaha..

    • KATEUTTA!

      TYÖMIES ON AINA PALKKANSA ANSAINNUT. NIIN ON LILLIKIN. JOS SE ON LIIKAA JOLLEKIN KATEELLISELLE KESKINKERTAISUUDELLE NIIN OMAHAN ON ONGELMANSA. NÄYTTÄÄ OLEVAN LIIKKEELLÄ KAIKENLAISIA PIILOPUNIKKEJA AGITEERAMASSA KATEUTTA YKSITYISEN PUOLEN ERITYISOSAAJIA JA HEIDÄN SOPIMUSTEN MUKAISIA JA SITEN ANSAITTUJA PALKKIOITAAN VASTAAN. NÄIN NE OIKEAT TAUSTAT PALJASTUVAT, MINISTERI HÄKÄMIES...

      • olliala67

        Kertokaa nyt se liliuksen erityisosaaminen ja koko johdon?Ei ole osaamista mutta sopimus antaa mahdollisuuden palkkioihin.Syyttäkää näistä palkkioista ja optioista poliitikkoja eikä johtajaa.Ei ole kukaan 33 millin osaaja FORTUMIN tapauksessa.Lilius oli oikeassa paikassa,oikeaan aikaan.

      • VIKISE
        olliala67 kirjoitti:

        VAAN OLE ITSEKIN OIKEASSA PAIKASSA OIKEAAN AIKAAN JOS SE ON NOIN HELPPOA. MISSÄ SINUNLAISIASI OIKEIN KASVAA?

      • olliala67
        VIKISE kirjoitti:

        VAAN OLE ITSEKIN OIKEASSA PAIKASSA OIKEAAN AIKAAN JOS SE ON NOIN HELPPOA. MISSÄ SINUNLAISIASI OIKEIN KASVAA?

        Meitä kasvaa suomessa,ihmisiä jotka ovat kyllästyneet tähän ERIKOISOSAAMISEEN.Montako sähköyhtiötä on kaatunut?Lilius ei ole osaamisellaan Forttumia nostanut vaan sen on hoitanut energiamarkkinat.Lilius on palkkiot saanut jotka sopimukseen kuuluu.Onko ANSAINNUT jokainen päättäkööt itse?

      • weskuu

        Joskus ois myös hyvä huomata tosiasiatkin , miks tän maan duunarit menettää työs ja jengii lentää pihal kaikist pörssis olevist isoist firmoista.Tällasten saatanoitten takia mille ahneus kaiken edellä. Ampuu tarvis !

      • YNINÄÄ
        olliala67 kirjoitti:

        Meitä kasvaa suomessa,ihmisiä jotka ovat kyllästyneet tähän ERIKOISOSAAMISEEN.Montako sähköyhtiötä on kaatunut?Lilius ei ole osaamisellaan Forttumia nostanut vaan sen on hoitanut energiamarkkinat.Lilius on palkkiot saanut jotka sopimukseen kuuluu.Onko ANSAINNUT jokainen päättäkööt itse?

        ASIASTA ET NÄYTÄ TIETÄVÄN MITÄÄN. SINÄ TAI KUKAAN MUUKAAN TAVIS EI MÄÄRITTELE AMMATTIMIESTEN PALKKOJA - ONNEKSI. MUUTEN TÄSSÄ MAASSA EI VAATIVIIN TEHTÄVIIN OLISI OSAAVIA AMMATTILAISIA. LILLI ON OSAAMISESTAAN SOPIMUSTEN MUKAISEN PALKKANSA SAANUT JA ANSAINNUTKIN. TAVISTEN JA POLIITIKONSURKIMUSTEN KANNATTAISI OLLA KIITOLLISINA HILJAA!!

      • AhmedAhne.
        YNINÄÄ kirjoitti:

        Järki käteen! Tuo on selvää kansalta varastamista,kun lain voimalla ja Monopolilla rahat viedään!

      • OLLIALA67

        Mitä lillin erikoisosaamista tähän tarvitaan?Kukaan ei ansaitse näitä palkkioita paitsi todelliset yrittäjät omalla riskillä.

      • YHTEYS?
        AhmedAhne. kirjoitti:

        Järki käteen! Tuo on selvää kansalta varastamista,kun lain voimalla ja Monopolilla rahat viedään!

        MISSÄHÄN ON YHTEYS LILLIN PALKKOJEN JA TALOUSTAANTUMAN VÄLILLÄ? TUOLLAISTA POPULISTISTA SOOPAA PAREMPIOSAISTA VASTAAN TYRKYTTÄVÄT JUURI PUNIKIT JA IDIOOTIT.

      • PAISTAA LÄPI
        OLLIALA67 kirjoitti:

        Mitä lillin erikoisosaamista tähän tarvitaan?Kukaan ei ansaitse näitä palkkioita paitsi todelliset yrittäjät omalla riskillä.

        SINÄ ET LILLIN ETKÄ MUIDENKAAN PALKKOJA MÄÄRITTELE. TYÖNTEKIJÄ ON AINA ANSAINNUT SELLAISET PALKAT, JOTKA HÄNELLE SOPIMUKSESSA ANNETAAN. EI NIITÄ JÄLKEENPÄIN ENÄÄ PERUTA. LILLI EI VARMAAN OLISI AIKANAAN HALVEMMALLA LÄHTENYT SUOMALAISEEN YRITYKSEEN SIITÄ YKSINKERTAISESTA SYYSTÄ, ETTÄ HÄNELLÄ OLISI OLLUT MUITAKIN URAVAIHTOEHTOJA MAAILMALLA. MISTÄ LUULET, ETTÄ HÄNEN TASOISIAAN TÄNNE SAATAISIIN MUUTEN KUIN PALKOILLA? VETOAMALLA ISÄNMAALLISUUTEEN TAI KATEELLISEN JA PAHANSUOVAN TAVISKANSAN POHJIMMILLAAN PIILEVÄÄN HYVÄNTAHTOISUUTEEN? KASVAHAN JOSSAIN VAIHEESSA AIKUISEKSI!!!

      • luokitella kateelliseksi.
        PAISTAA LÄPI kirjoitti:

        Ja kasvahan sinäkin; katso maailmaa ja huomaat että muuallakin kuin Suomessa on todettu että liian suuret johtajien palkat on saatava kuriin. Ja että ne liian suuret palkat eivät perustu työntekoon tai työn tulokseen. Faktaa, ei mitään katellisuutta. Mutta kun ainoastaan Suomessa sanotaan heti arvostelevia mielipiteitä kateudeksi. On se niin helppo siihen langeta, kuten sinäkin.

      • KANSAINVÄLISTÄ
        luokitella kateelliseksi. kirjoitti:

        Ja kasvahan sinäkin; katso maailmaa ja huomaat että muuallakin kuin Suomessa on todettu että liian suuret johtajien palkat on saatava kuriin. Ja että ne liian suuret palkat eivät perustu työntekoon tai työn tulokseen. Faktaa, ei mitään katellisuutta. Mutta kun ainoastaan Suomessa sanotaan heti arvostelevia mielipiteitä kateudeksi. On se niin helppo siihen langeta, kuten sinäkin.

        KANSAINVÄLISTÄ TYÖKOKEMUSTA OMAAVAT OSAAJAT OVAT KALLIITA JA TULEVAT AINA OLEMAAN SELLAISIA. HINTAJOUSTOLLA NIITÄ SITTEN REKRYTOIDAAN TÖIHIN VAIKKA POLIITIKOT POPULISTISUUSINNOSSAAN LUPAILISIVAT TAVISTEN ILOKSI JOTAIN EPÄMÄÄRÄISTÄ TASAPÄISTÄMISTÄ TÄSSÄKIN ASIASSA. KEINOTEKOISET RATKAISUT UNOHTUVAT AINA VAALIKARJAN MUISTIA LYHYEMMÄSSÄ AJASSA. MAAILMA NÄYTTÄÄ TOISELTA KUN OTAT PUNAISET LASIT POIS SILMILTÄ. TYÖMIES ON AINA SOPIMUKSEN MUKAISEN PALKKANSA ANSAINNUT.

    • Vara-Elmo

      ...tyhmähän Lilius olisi - mikäli vuoden loppuun saakka nk. töissä olisi. Nyt erotetaan ja Lilius saa kultaisen kädenpuristuksen ja ajallaan tämän eläkkeen 40 000 €/kk. Tämä kultainen kädenpuristus on huomasttavasti suurempi kuin mitä hän olisi ansainnut "loppuaikanaan"!

    • muff

      Niinistö on ollut kovin hiljaa valtion optio-ohjelmista. Miksiköhän?

      Muutenkin melko outo tyyppi. Euroopassa ollessaan ei kuulemma kämpässä ollut lainkaan huonekaluja?!

    • Jopas jotakin

      Eihän mahdollisissa potkuissa ole kysymyksessä Liliuksen optiot, vaan luottamuksen menettäminen.

      Miten itse suhtautuisit yrityksen omistajana siihen että palkkaamasi toimitusjohtaja haukkuu sinua/teitä julkisesti?

      Lisäksi tässä on se hieno piirre että potkut antamalla näytetään kansalle suoraa selkää ja samalla pyydetään Liliukselta anteeksi 1,7 miljoonan kultaisella kädenpuristuksella.

      Niin tai näin, Lilius on hoitanut omat kuvionsa hyvin, Fortumin hallitus ei.

      • peterin

        tavoite oli rikastuttaa mikael.Mitenkä hallitus epäonnistui?

    • nimessä!

      Potkuthan se Ahmed Ahne haluasi, että saisi 24kk palkan vastineetta.

      Siirretään sen sijaan disponibiliteettiin niin kuin hankalille virkamiehille ja diplomaateille tehdään. Sitä kutsutaan myös hyllytykseksi.Ei anneta mitään tehtäviä, mutta hänen on oltava työnantajan käytettävissä, ja palkka juoksee. Se tulee kuitenkin halvemmaksi, kun hän joka tapauksessa siirtyy eläkkeelle joulukuussa, n. 8kk kuluttua. Pyöritelköön sen 8 kuukautta vaikka peukaloitaan.

      • menetellä

        Lilius laski ,kun puolivuotta enää töissä Fortumilla ja tuollainen sopimus takana ,passaa alkaa vi...la työnantajalla ...voittaa muka aina tekipä Hallitus miten päin tahansa

    • maija 2

      Onneksi Suomessakin on fiksuja ihmisiä.

      • KATAISPULTTI

        Mikael Lilius S.1949 Suomen kadehdituin johtaja Björn Wahlroos 1952 on toiseksi kadehdituin henklö. Onko heillä mitään joka heitä yhdistää ? 3.4.09 tehdyn tutkimuksen mukaan molempia henklöitä yhditää kansalaisten mielestä suomalainen parlamentarismi,molemmat henkilöt ovat saaneet valtuudet tulevalta Presidentiltämme Sauli Niinistöltä ostaa heitä rahoittaneet yhtiöt.
        Perustelut: Valtio on omistanut Postipanki ( Sampo ) konsernin jonka Wahroos osti pilkkahintaan aikoinaan, Fortum on ollut aina myös Uolevi Raatteen ajoista asti ollut meidän veronmaksajien oma kansallinen yritys.

        Heidän hovinsa on laatinut palkkio järjestelmät, jotka ovat rikastuttaneet myös kaikki jotka ovat olleet pelissä mukana.
        Myös kansalaiset ovat saaneet osansa,osakevoitot yms optioedut jotka muodostuvat sähkönsiirto maksuista jotka keräävät fortumille miljardeja euroja vuodessa, vaikka mökinmumo ei halvauksen vuoksi ole Toivo vainaan kuistillakaan kyennyt käymään..vain siksi,ettei lapset neuvoneet irtisanomaan liittymää... Muori kyllä käyttää kodinhoitajaa pankissa maksattamassa tiskillä kaikki laskunsa joiden yhteenlaskettu euromäärä on 326.00 euroa... kun näistä laskuista yht.33 kpl on muodostunut noin 165.00 euroa Danskepankin palveluja on jokaisen nyt viimeistään ymmärrettävä että kyllä vika on mökin mummossa joka ei ole pitänyt Toivon kuoltua puoliaan.. Kun kaikki sadat ja tuhannet mummot ja vaaritkin toimivat lypsylehminä niin ei voi kun syyttää meitä nuoria jotka eivät asiasta tee johtopäätöksiä seuraavissa vaaleissa. terv.Jyrki

        Ps. kun tulee aika,että Liliukselle tulee ymärrys niin ei ole Hurstin jonoissa yhtään nälkäistä vaan he saavat osansa ja tulevat Mikaelin lahjasta kylläiseksi,,, siunausta kaikille.

    • xxxxx

      ETTÄ TÄMMÖISIÄ LAKEJA ON YLEENSÄ RUSTATTU VERONMAKSAJAN RAHOILLA, ONHAN TOKI AINA OLLUT NIIN, ETTÄ VALTION KORKEISSA VIROISSA SAA PALKKAA SUUNNILLEEN "ÄMPÄRIKAUPALLA", ELI EI PALJON LASKETA PALJONKO SE MAKSAA, ETTÄ SAADAAN TIETTY TYYPPI TIETYLLE PAIKALLE.
      MUTTA ERIASIA ON, ETTÄ VALTION(VERONMAKSAJIEN) RAHOILLA MAKSETAAN MILJOONIA YHDELLE IHMISELLE, JOKA LOPPUPELEISSÄ EI LAITA RIKKAA RISTIIN, TEHDÄKSEEN EDES JOTAIN, SITÄ EN YMMÄRRÄ...........

    • koruptiota

      mutta täälä voidaankin kupata valtiota mielin määrin laillisest.Tämä maa on mafian hallusa siis suomi mafian johon nää liliukset kuuluu.

      • kaiken takana

        kun tekivät tälääsiä optio ohjelmia ja hyvä palkkaisia virkoja ittelensä.Todellinen työväenpuolue enpä enää äänestä niitä vaan jotain muuta esim.perussuomalaisia.Kaippa niitten suosion nousu johtuukin siitä että ihmiset on heränny tästä suuresta iluusiosta ja ei enää usko höpöpuheisiin mitä SDP pitää.

      • mokia vaan antaa
        kaiken takana kirjoitti:

        kun tekivät tälääsiä optio ohjelmia ja hyvä palkkaisia virkoja ittelensä.Todellinen työväenpuolue enpä enää äänestä niitä vaan jotain muuta esim.perussuomalaisia.Kaippa niitten suosion nousu johtuukin siitä että ihmiset on heränny tästä suuresta iluusiosta ja ei enää usko höpöpuheisiin mitä SDP pitää.

        homman vaan jatkua, päinvastoin ei tee yhtään mitään ja jos tekee, tekee sen kansan maksettavaksi?

      • olet ollut????????????
        mokia vaan antaa kirjoitti:

        homman vaan jatkua, päinvastoin ei tee yhtään mitään ja jos tekee, tekee sen kansan maksettavaksi?

        Todellisuudessa taitaa mennä toisin päin!!!
        Luoja sitä seuraavaa hallitusta auttakoon, kun Sekoomuksen, ja Keskustan sotkuja alkaa korjaileen.

      • että olen ollut
        olet ollut???????????? kirjoitti:

        Todellisuudessa taitaa mennä toisin päin!!!
        Luoja sitä seuraavaa hallitusta auttakoon, kun Sekoomuksen, ja Keskustan sotkuja alkaa korjaileen.

        hevonvitussa ja menen sinne takaisin.

    • .......

      Tuli vuonna 2000 Fortumiin, oli firma poliitikkojen ansiokkaan toiminnan takia rapakunnossa taloutensa suhteen.
      Nyt firma on siivottu ja pistetty kuntoon ja kyllä ansio siitä on nimeomaan Liliuksen.
      Valtio(ssis me veronmaksajat) olemme nostaneet firmasta noin 3 miljardin euron osingot eli siihen nähden taitavat nuo miljoonat olla pieni asia. Lilius vaan otti diilin pistää firma kuntoon ja lupauksensa on pitänyt. Politikot tässä ovat töpeksineet ja haluavat nyt tehdä muista syntipukkeja.
      Kyllä Teliasonera on oikein esimerkki siitä, kun hyvä firma polkee paikallaan poliitikkojen ohjatessa firmaa, ei tuota sen paremmin valtiolle kuin muillekaan osakkeenomistajille.

      • se forttumi

        sitten myy ja kenelle ,kun noin mahtavat osingot valtiolle ja ameriikkalaisille eläkesäätiöille.

    • jalkapuuhun vappuna jotta ihmiset voivat sylkeä
      ja tehdä hänelle mitä haluavat....

    • palauttamaan rahat ja langettaisin kuolemantuomion.
      Vappuna sitten Senaatintorilla olisi julkiset hirttäjäiset. Kyllä olisi mukava Vappu

      • ei ole ,

        urho,eikä tuu.

    • domestic

      tänään 7.4 oli helsinginsanomissa mielipide sivulla iiro viinasen kirjoitus.Ahneus sokaisee pörssiyhtiöiden palkitsemisjärjestelyssä.kannattaa lukea,niin ei tarvitse spekuloida potkujen syytä,tai syitä.

    • Ei ymmärrä millään

      En ymmärrä näitä Liliuksen puolustajia, jotka väittävät ettei Lilius ole tehnyt mitään, vaan kaikki on vain annettu hänelle.

      Ikäänkuin mies olisi täysin syyntakeeton seisoessa sivussa odottamassa, että Fortumin hallitus ja pääomistaja valtio sorvaa hänelle vuosituhannen alusta 33 miljoonan euron tulot.
      Kuka uskoo moisen?

      Kulisseissa tapahtuu paljon asioita, mitkä eivät näy ulospäin. Toimitusjohtaja ei ole niin "ulkopuolinen" kun annetaan ymmärtää. Täytyy olla oikein hyvää pataa hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan kanssa, että he suostuvat kaverille järjestelemään "hiukan ylimääräistä".
      Kaikessa on mukana lakimiesarmeija, joka syynää vielä että hommat menee pykälien mukaan.
      Tälle kaikelle toiminnalle on olemassa yksi nimi, joka on laillinen ******.

      On olemassa vielä yksi oleellinen asia ja se on ahneus. Milloin ahneus on on muuttunut syyntakeettomaksi jopa tavoiteltavaksi ihmisluonteen ominaisuudeksi, joka ei täytä edes rikesakon määrityksiä?

      Katolinen kirkkokin määrittelee ahneuden yhdeksi kuoleman synneiksi, mutta onko se nyky-yhteiskunnassa vain hyväksytty syy, jonka taakse voi piiloutua toteamalla ettei ole tehnyt mitään väärää ottaessaan vastaan järjettömiä öky-bonuksia?

      Jos näin on niin ansaitsemme talouden taantumat, koska ahneus on se joka maailman on siihen ajanut.
      Ansaitsemme sen, että kaiken maailman Liliukset vetävät 50000 eur/kk eläkkeen samaan aikaan kun kansalaisten eläkeikää nostetaan ja eläkkeitä leikataan.
      Hyväksyessämme moisen ahneuden tavoiteltavaksi luonteenpiirteeksi, ansaitsemme tismalleen sellaisen yhteiskunnan mihin tuo kehitys tulee johtamaan. Ja siitähän löytyy historiasta lukemattomia esimerkkejä.

      • LAAMANNI

        Näistä ahneista tyypeistä tämä lamakin juontaa. Sitten kytätään joitain pikkunäpistelijöitä!!? Tässä maassa on jotain mätää! Sen vuoksi minä en osta suomalaisia tuotteita, en ole ostanut vuosiin ja käytän vain Lidl-ketjua ruokaostoksissani. Sitten kun nämä tämä ahneus saadaan kuriin, niin minäkin vielä joukko ystäviäni voi hyväksyä suomalaiset tuotteet ostoskoriin.
        On se vaan kumma, että joillekin tuo raha ei koskaan tunnu riittävän ja "mafia" ruokkii sitä täällä. Pahempi mafia Suomessa on kuin Italiassa!

      • on että

        Suuri osa nykyihmisistä ei ole kykeneväinen toimimaan suurissa johtotehtävissä ilman että ahneus iskee. Uuteen lamaan ajaudutaan varmaan entistäkin nopeammin. Nykyaikanakin pätee viidakon laki, "ahnehdi tai tule ahnehdituksi"

    • Mammas gulle

      Et nyt viitsisi kiukutella, hyvä Percy, uhkailla vielä eläkkelle jäämiselläkin. Ethän Sinä todellakaan voinut tietää tulevista osallesi lankeavista taloudellisista eduista, ja jos olisitkin tiennyt, mitäpä pieni ihminen mahtaa, kun ei kerran itse päätä asiasta.

      Eläkkeellekö, nuorehko, toivon mukaan terve, työkykyinen mies? Tiukasta ammattitaidosta ja sitoutumisesta pintkäjänteiseen, tulokselliseen työskentelyynhän me tavallisetkin veronmaksajat osaltamme tulimme epäsuorasti sitoutuneiksi kohtuullisen korvauksen maksamiseen Sinulle.

      Sitä paitsi, näinä työntekijöiden eläkkelle pakenemisen pelon varjostamina aikoina, johtajat ovat meille tavallisille, vähäväkisemmille ihmisille esimerkkejä ja tien näyttäjiä niin näissä kuin monissa muussakin elämänvalinnoissa.

      Kunpa vastuuntuntoisena ja älykkäänä miehenä vielä harkitsisit ratkaisusasi.

      Joten rohkeasti pää pystyyn edelleen, Percy hyvä. Turhasta ja karkeasta julkisesta arvostelusta pystyt toki hienostuneena ja suoraselkäisenä miehenä sanoutumaan irti ja jatkamaan arvokasta työtäsi Fortumissa vielä monen monta tuottoisaa ja menestykästä vuotta.

    • Minä se vaan

      oli liikaa, kun Lilius haukkui koko valtion ja kertoi kokemistaan asioista.
      Kerrankin joku puhuu asiaa.

    • mä lehden luin...
      • ne nyt

        uskaltanu enää sille Fortumin tilikäyttöoikeutta antaa....vie vielä loputkin firman rahat Venäjälle

    • Patricia 77

      Vastuun pakoilustahan koko jutussa on kyse. Forttumista on aina lypsetty eliitille kovat voitot. Ja nyt kun taloustaantumassa se ei tunnu moraalisesti oikealta. Noususuhdaanteesa vastavaa toiminta oli kuitnkin arkipäivää eikä se herättänyt poliittista kohua. Ja nyt kun sitten huomataan että tässähän nyt onkin tapahtunut virhe että -hupsis nyt oli väärä päivä yksityistää valtion rahoja. Sit mietitään et missä vika. Tulikohan laskusta liian syvä Vai eikö mediassa ollut mitään tärkeämpää.eikä niinkään tärkeää ole se mitä sössi vaan kuka oli se joka sössi.
      vastuun kantjaksi sitten otetaan joku jolle maksetaan hyvät rahat siitä ettei oma pesä paskaannu.
      Onhan se selvä asia ettei yksi mies voi olla kaiken takana. Tietysti jos Liliukselle on annettu valta päättä yksin Palkkioista niin kuka sen vallan sille sitten antoi.

      • tuulicia

        Se on syyllinen kuka on laatinut ja hyväksynyt tuollaisen pykälän että annetaan osinkoja. Eli sdp Mönkäre vai mikä se oli... mutta siitä ollaan yllättävän hiljaa? Toki Lillius ottaa jos saa, jokainen niin tekisi.

    • nopeasti.

      Tärkeintä on nyt saada syylliset vastuuseen nopeasti
      muuten kansan luottamus oikeuslaitokseen alkaa rakoilla.

      Keitä ovat sitten pahimmat syylliset. Suurin syyllinen on ainakin silloinen valtiovarainministeri Niinistö jonka aikana luotiin valtion optiojärjestelmät. Myös kauppa- ja teollisuusministeri Mönkäre oli varmasti keskeisessä asemassa näitä jäjestelmiä luotaessa.

      • kyllä aina

        ovat osanneet pestä omat kätensä, mutta tämä homma muistetaan kauan eihän lilius itse ole tehnyt mitään väärää ottanut vain rahaa kun sitä on lykätty sylikaupalla, maksakoon pekkarinen mönkäre ja muut hallituskumppanit nuo rahat suomen kansalle jos tässä muka kerran jotain oikeutta ollaan tekemässä.

    • jakaa...

      ainoastaan rahasäkit kerhon toisille pojille, mikään oleellinen ei muuttunut. Me fortumin torpparit saamme jatkossakin maksaa sähköstä ja fortumin kaapeleista monopoliyhtiön määräämän ylihinnan, irti ei pääse, kukaan kotimaassa ei auta ja aja kuluttajan asiaa. Hallitus ihastelee kuinka hyvin fortum tuottaa valtiolle ja nauraa räkäsesti typerille äänestäjille. Liliuksen lähtö ei auta mitään vain rahastajien nimet muuttuvat.

      • rakentaneet ?

        Nämä ihmiset ovat nyt iäkkäitä ja avuttomia ,vastustamaan tällaista menoa.
        Aivan älytöntä kupata avuttoilta ihmisiltä,jotka ei varmaan ikikuuna päivänä oisi uskoneet tällaiseen yhteiskunnan toimintaan.
        Voidaan perusasiat hinnoitella aivan pilviin.
        Keksitään aina vaan uusia rahastus automaatteja.
        Sähkön hinnassakin on vain murto osa todellisia kuluja.
        Sanotaan ,että kaikilla on samat oikeudet,
        Paskan marjat minä sanon.
        Moniko vanhus osaa käyttää edes tietokonetta.
        Pien sijoittajat on vain pelureiden rahoittajia.
        Tuommoiset johtajat toivoisi Jumalan rankaisevan pahimmalla mahdollisella tavalla ja ahneet politiikotot samaan kastiin.
        Miten olisi jos jokainen rotestoisi maksamasta sähkölaskua muutamaan kuukauteen.
        Voisi tulla hätä käteen päättäjille.
        Olen varma jos tällaiset lilukset oisi vaikka ranskssa puuhastelemassa.
        Niin oisi tosi kovat mellakat.
        Ei tällaista menoa voi hyväksyä.
        Ei missään nimessä

      • Unohtui pari kk rästiin säh...
        rakentaneet ? kirjoitti:

        Jos jättäis pariksi kk sähkölaskun maksamatta niin katsotaan kenellä tulee htä.
        Täytyisi olla vaan tarpeeksi suuri määrä jotka ,
        jättää lakun maksamatta.
        On aivan sama maksaa muutama euro viivästys maksuja.
        Kuppaa ne kuienkin jatkossa meidät kuluttajat.
        Näin voidaan päättäjät herätellä toimimaan.
        Ei sitä kuitenkaan kukaan tee meidän eteen mitään jos ei aleta aivan konkreettisiin itse tekoihin.

      • osakkeen omistaja
        Unohtui pari kk rästiin säh... kirjoitti:

        Jos jättäis pariksi kk sähkölaskun maksamatta niin katsotaan kenellä tulee htä.
        Täytyisi olla vaan tarpeeksi suuri määrä jotka ,
        jättää lakun maksamatta.
        On aivan sama maksaa muutama euro viivästys maksuja.
        Kuppaa ne kuienkin jatkossa meidät kuluttajat.
        Näin voidaan päättäjät herätellä toimimaan.
        Ei sitä kuitenkaan kukaan tee meidän eteen mitään jos ei aleta aivan konkreettisiin itse tekoihin.

        Toivotaan osakkeiden nopeaa nousua .
        Näin osakkeiden kautta saan ponuksia/optiota ja sähkön kulutus ei maksa mitään.
        Köyhät kyykkyyn.

      • nousuun
        osakkeen omistaja kirjoitti:

        Toivotaan osakkeiden nopeaa nousua .
        Näin osakkeiden kautta saan ponuksia/optiota ja sähkön kulutus ei maksa mitään.
        Köyhät kyykkyyn.

        Osakkeen hintahan nousee niinkuin tähänkin asti, fortum nostaa sähkön ja kaapeleiden hintaa. Näin voitto kasvaa ja osakkeen hinta nousee. Monopoliyhtiöltä tämä onnistuu helposti kun suurin omistaja valtiokin on tyytyväinen.

    • järkeä

      Jos Niinistöllä on vähänkin järkeä niin se ymmärtäis erota ennenkuin erotetaan. Selviäis varmaan vähemmällä tuomiolla ja pienemmillä vahingonkorvaksilla.Koko valtion optijärjestelmä mukaanlukien fortum oli Suomen historian kaikkien aikojen suurin huijaus joten tuomiot tullee olemaan sen mukaiset.

      • Niinistölle taitaa heilahtaa

        Fortum oikeudenkäynti pitää saada nopeasti vireille ja syylliset vastuuseen muuten kansalaisten usko oikeuslaitokseen alkaa horjua.

    • Teuraaksi

      Ketkä luovuttivat Suomen kansan monopoli-pörssiyhtiön nyljettäväksi, yhtä ihmistä tähän tuskin voi nimetä. Tässä ongelman alku ja juuri, josta toivoisi jonkun puolueettoman tutkijan tai toimittajan tekemään seikkaperäisen selvityksen, että oikeat syylliset saadaan esille ja äänestäjät voivat seuraavissa vaaleissa äänestää tiedon eikä mielikuvien perusteella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe