Ihminen on usein tietämätön ja ymmärtämätön, mutta useimpien ateistien asenne uskonnollisiin ja henkisiin asioihin on pelkästään kyynisyyttä. Miksi? Mikä ateistista tekee niin kyynisen, että hän ei halua uskoa henkiolentojen-, korkeampien voimien- ja sielun ja kuolemanjälkeisen elämän olemassolon mahdollisuuteenkaan? Se että toteaa, että henkiolennoista, sielusta ja korkeammista voimista ei ole todisteita ja siksi niiden olemassaoloon - mahdollisuuteenkaan - ei ole syytä uskoa, on edelleen kyynisyyttä. Jokainen joka perehtyy maailmankaikkeuden ja avaruuden mittasuhteisiin ja tähtijärjestelmien lukumäärään esim. Linnunratagalaksissa, hyväksyy varmasti sen mahdollisuuden todennäköisena, että elämää on muuallakin kuin maaplaneetalla, vaikka todisteita asiasta ei olisikaan esittetty. Miksi siis ateistien on niin vaikea hyväksyä henkiolentojen ja muiden tuntemattomien ja korkeampien elämänmuotojen ja -voimien olemassaolon mahdollisuutta? Onko niin, että ainoastaan nöyrän mielen omaavat ja oman heikkoutensa ja pienuutensakin tunnustamaan kykenevät osaavat tunnustaa tosiasiat tässäkin suhteessa? Jos asia on niin, niin silloin kyse on pohjimmiltaan ihmisen rehellisyydestä ja kyvystä tunnustaa tosiasiat. Uskonnollisuuden ja henkisyyden perustana on se uskomus ja ajatus, että koko maailmankaikkeutta hallitsevat perimmältään Valon ja hyvän voimat Taivaallisen ja jumalallisen hallinnon (esim. enkelihierarkiat) kautta. Olisiko siis niin, että ainoastaan hyvyyden ja totuudellisuuden tiellä olevat ihmiset ovat valmiita ja halukkaita tunnustamaan sellaisten voimien olemassaolon ja vaikutuksen - ja oman osansa suuressa henkisessä kokonaisuudessa? Taivaallinen hallinto ilmaistaan yleensä uskonnollisesti vain sanalla "Jumala", mutta syvempää ja tarkempaa tietoakin aiheesta on saatavilla mikäli aiheesta on kiinnostunut. Ateistien kohdalla tiedon omaksumisen ja oppimisen näyttää kuitenkin usein estävän kyynisyys, eli ei haluta uskoa oikeastaan mihinkään mikä liittyy henkisyyteen ja uskonnollisuuteen.
Ateistinen kyynisyys
31
993
Vastaukset
- Arkkienkeli nro 1
Mikäs peikko se kyynisyys sinulle on? Henkiolentoihin uskovat ja ehkä vielä niiden kanssa keskustelevat ovat mielenterveyspotilaita, lataamokandidaatteja. Ne, jotka sen uskaltavat sanoa, ovat jo astetta terveemmällä pohjalla. Ole varovainen niiden enkelihierarkioittesi kanssa.
- muuttaa ihmistä.
Materialistinen näkemys yleisenä uskontona ei ole tietysti kyynisyyttä, kyse on vain siitä että ihmiset eivät henkisty samassa mittakaavassa. Ateistit eivät harrasta henkisyyttä, koska eivät usko mihinkään yliluonnolliseen. Kyynisyys alkaa vasta kun heidät haastetaan ymmärtämään asioita, joista he eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää mitään. Ainoastaan omakohtainen kokemus voi muuttaa ateistin, ei kukaan ulkopuolinen.
- viesti taivaasta
Jäänkin odottamaan, milloin Jumala antaa minulle tuon omakohtaisen kokemuksen. Tokihan Hyvä Isä haluaa auttaa pimeydessä kulkevaa lastaan, joka ei ehkä ymmärrä omaa parastaan. Ihan pieni henkilökohtainen ilmoitus päähäni siitä, että olet varmasti olemassa riittää. Ei tässä ihmeitä vaadita, eikä saarnaajia välttäjiksi.
- henkisyys?
>>Ateistit eivät harrasta henkisyyttä, koska eivät usko mihinkään yliluonnolliseen. Kyynisyys alkaa vasta kun heidät haastetaan ymmärtämään asioita, joista he eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää mitään>> Mitä henkisyys oikeastaan on? Tietämätönkin ihminen voi olla henkinen jos hän on uusille asioille avoin, rehellinen ja tiedostaa oman tietämättömyytensä.Kyynisyyteen kuuluu se, että ihminen ei halua tunnustaa tietämättömyyttään ja epärehellisyyttään, eikä halua kohdata myöskään avoimesti uusia asioita ja ymmärtää esimerkiksi uskonnollisia tai ns. yliluonnollisia asioita.
- viestisi
viesti taivaasta kirjoitti:
Jäänkin odottamaan, milloin Jumala antaa minulle tuon omakohtaisen kokemuksen. Tokihan Hyvä Isä haluaa auttaa pimeydessä kulkevaa lastaan, joka ei ehkä ymmärrä omaa parastaan. Ihan pieni henkilökohtainen ilmoitus päähäni siitä, että olet varmasti olemassa riittää. Ei tässä ihmeitä vaadita, eikä saarnaajia välttäjiksi.
Materialistin mieltä on vaikea muuttaa, jos se on uhmakas ja egovoittoinen tieteilijän mieli. Paras alku henkistymiseen on omasta ylpeydestä ja viisaudesta luopuminen
- ...henkisyys?
>>Ateistit eivät harrasta henkisyyttä, koska eivät usko mihinkään yliluonnolliseen. Kyynisyys alkaa vasta kun heidät haastetaan ymmärtämään asioita, joista he eivät ymmärrä, eivätkä halua ymmärtää mitään>> Mitä henkisyys oikeastaan on? Tietämätönkin ihminen voi olla henkinen jos hän on uusille asioille avoin, rehellinen ja tiedostaa oman tietämättömyytensä.Kyynisyyteen kuuluu se, että ihminen ei halua tunnustaa tietämättömyyttään ja epärehellisyyttään, eikä halua kohdata myöskään avoimesti uusia asioita ja ymmärtää esimerkiksi uskonnollisia tai ns. yliluonnollisia asioita. Ateisteilla esteenä oppimiselle lienee siis yleensä kyynisyys ja fundamentalistilla uskovilla esteenä on hieman toisentyyppinen ahdasmielisyys.
- lukumäärä: 0
viestisi kirjoitti:
Materialistin mieltä on vaikea muuttaa, jos se on uhmakas ja egovoittoinen tieteilijän mieli. Paras alku henkistymiseen on omasta ylpeydestä ja viisaudesta luopuminen
Siis etteikö Jumala halutessaan voisi antaa mieleeni varmaa tietoa Hänen olemassaolostaan? Sehän ei vielä pakota minua noudattamaan Hänen käskyjään. Eikö Jumala olekaan kaikkivoipa vai haluako puuttuu? Ehkäpä Herran suuressa suunnitelmassa onkin tärkeä paikka varattuna ateisteille ja palkintomme Taivaassa on oleva suuri.
- ..............
lukumäärä: 0 kirjoitti:
Siis etteikö Jumala halutessaan voisi antaa mieleeni varmaa tietoa Hänen olemassaolostaan? Sehän ei vielä pakota minua noudattamaan Hänen käskyjään. Eikö Jumala olekaan kaikkivoipa vai haluako puuttuu? Ehkäpä Herran suuressa suunnitelmassa onkin tärkeä paikka varattuna ateisteille ja palkintomme Taivaassa on oleva suuri.
"Paras alku henkistymiseen on omasta ylpeydestä ja viisaudesta luopuminen" -Se että uskovaiset ovat visaudestaan luopuneet ei ole mikään uutinen.
- Rattiveivari
Voi muuttaa myös uskovaisen. Itse olin uskossa vuosia, kunnes silmäni aukesivat ja "heräsin" tähän todellisuuteen. Jälkikäteen ollut nolo olo. Turhaan, sillä eihän kukaan häpeä tavaamistakaan sen jälkneen kun on oppinut lukemaan....
Maan ulkopuolinen elämä tosiaan on mahdollista. Matemaatiset laskelmat tukevat tätä teoriaa. Mutta mikä laskelma tukee tätä, henkiolento/jumala puppua??
Kaikista pahinta välinpitämättömyys on ns. tapakristityillä. He ovat yhtä vähän kiinnostuneita uskosta kuin uskomattomuudestakin..
- ertert
"Mikä ateistista tekee niin kyynisen, että hän ei halua uskoa henkiolentojen-, korkeampien voimien- ja sielun ja kuolemanjälkeisen elämän olemassolon mahdollisuuteenkaan?" Minä en ainakaan ota haluamisiani totuuden mittana. Haluaminen on merkityksetöntä asian oikeellisuuden suhteen. "Jokainen joka perehtyy maailmankaikkeuden ja avaruuden mittasuhteisiin ja tähtijärjestelmien lukumäärään esim. Linnunratagalaksissa, hyväksyy varmasti sen mahdollisuuden todennäköisena, että elämää on muuallakin kuin maaplaneetalla, vaikka todisteita asiasta ei olisikaan esittetty. Miksi siis ateistien on niin vaikea hyväksyä henkiolentojen ja muiden tuntemattomien ja korkeampien elämänmuotojen ja -voimien olemassaolon mahdollisuutta?" Teoriassa se on mahdollista, mutta ei verrattavissa elämään muualla linnunradassa. Tapanani ei ole uskoa asioihin, jotka perustuvat pelkkään väitteeseen. "Onko niin, että ainoastaan nöyrän mielen omaavat ja oman heikkoutensa ja pienuutensakin tunnustamaan kykenevät osaavat tunnustaa tosiasiat tässäkin suhteessa?" Ei siinä ole mitään nöyryyttä, että uskoo johonkin enkelihierarkioihin. Minulla kuitenkin on epäilys, että sinäkään et ymmärrä heikkouttasi ja pienuuttasi maailmankaikkeudessa. Yrität vain selitellä huonosti tuntemasi maailmankaikkeuden joitain ilmiöitä antropomorfisilla määritteillä eli olioilla, kun nöyrä huomaa, että taustalla on jotain paljon mielikuvituksellisempaa. "Ateistien kohdalla tiedon omaksumisen ja oppimisen näyttää kuitenkin usein estävän kyynisyys, eli ei haluta uskoa oikeastaan mihinkään mikä liittyy henkisyyteen ja uskonnollisuuteen." Tietty kyynisyys on tarpeen, jos haluaa erotella jyvät akanoista. Perusteettomat höpinät enkelihierarkioista eivät paljon uskottavuutta nosta.
- Kuk regus susej
käyttöön otettu ateistia määrittelevä adjektiivi, en ole huomannut että sitä olisi käytetty aikaisemmin, ainakaan noin yleistävänä.
- epäkyynikko
En ole ollenkaan kyyninen vaikka olen ateisti. Jonkinlaisten "henkiolentojen" mahdollisuus siis on vaikkei niistä ole mitään todisteita. Mutta mistä hitosta sinä olet kaivanut nuo hallinnot ja enkelihierarkiat? Olet saanut selvästi jostain sisäpiiritietoa. Pääsenkö kuoltuani enkeliksi, kenties ensiksi hang-around ryhmään ja sitten kenties ylenen korpraalienkeliksi ja pääsen alokkaita simputtamaan, ja viimein kenties itse hierarkian ylipäällikköksi eli jumalaksi? Siinä sitä olisi uraputkea ja haastetta uraorientoituneelle vainajalle.
- DarkNinjaHiiri
Varo sillä tosta se lähtee! Just noista kysymyksistä joilla ei ole mitään pohjaa. Mut jos oot sielultasi aukkoa täynnä niin se paikkaa sen.
- epäkyynikko
DarkNinjaHiiri kirjoitti:
Varo sillä tosta se lähtee! Just noista kysymyksistä joilla ei ole mitään pohjaa. Mut jos oot sielultasi aukkoa täynnä niin se paikkaa sen.
Hylkäsin kyynisyyden, ajattelin henkiolentojen valovoimaisuuksia ja hierarkioita ja tulin nopeasti ja loogisesti siihen tulokseen että olen itseasiassa jumala jo nyt. Olen vain inkartoitunut ateistiksi ja tahallani unohtanut hengellisyydet tässä elämässä. Tämän postattuani menen nukkumaan ja aamulla olen unohtanut että olen jumala ja jatkan ateistin taivalta. Saitte nyt sitten korkeimman viestin tällekin palstalle. Jos joku haluaa tietää mikä on viestini ihmiskunnalle, voin ilmoittaa ettei sellaista ole.
Ai ai, varmaan sattuu lihaksiin kun lyö noin kovaa ja ohi. "Se että toteaa, että henkiolennoista, sielusta ja korkeammista voimista ei ole todisteita ja siksi niiden olemassaoloon - mahdollisuuteenkaan - ei ole syytä uskoa, on edelleen kyynisyyttä." Kai kaikkien noiden olemassaolo voisi olla mahdollista, mutta niistä nyt vaan ei todellakaan ole niitä todisteita. Ja vaikka kaikkien ateistien kyynisyysarvo tipahtaisi yhtäkkiä nollaan, pysyisi myös todisteiden määrä nollana. Näillä asioilla kun ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä. "Ateistien kohdalla tiedon omaksumisen ja oppimisen näyttää kuitenkin usein estävän kyynisyys..." Ei minulla ainakaan ole ollut koskaan ongelmia tiedon omaksumisessa ja oppimisessa. Ainakin ällän ja maisterin paperit tulivat aika iisisti. Olen ymmärtänyt jopa evoluution perusteet. "Olisiko siis niin, että ainoastaan hyvyyden ja totuudellisuuden tiellä olevat ihmiset ovat valmiita ja halukkaita tunnustamaan sellaisten (hyvien) voimien olemassaolon" Juu, en minä ainakaan halua olla hyvyyden ja totuudellisuuden tiellä. Väistän kyllä heti kun ne tulevat niin pääsevät ohi.
- e.k.v
Henkisyys uskonnollisuus. Lue vähemmän sitä Puolimatkaa.
- Olisiko?
Jumalasta ei ole mitään muuta merkkiä olemassa kuin ihmisten kirjoittama kirja, johon on kopioitu muita, vanhempia jumaluskomuksia. Tutkijat ovat osanneet tehdä elämää laboratoriossa, ja maailman synty tiedetään prosessina melko tarkasti. Kumpaankaan ei tarvittu jumalaa. Miksi siis olisi olemassa tuo tarpeeton jumala?
- big_banggggg
"Mikä ateistista tekee niin kyynisen, että hän ei halua uskoa henkiolentojen-, korkeampien voimien- ja sielun ja kuolemanjälkeisen elämän olemassolon mahdollisuuteenkaan?" Olemassaolon mahdollisuuteen uskominen? Hieno käsite. No anyway, vaikka en omaa positiivista uskomusta, jonka mukaan jonkinlainen jumaluus olisi, en silti usko, ettei jumaluutta voisi olla. Aika harva ateisti on ns. vahva ateisti. "Jokainen joka perehtyy maailmankaikkeuden ja avaruuden mittasuhteisiin ja tähtijärjestelmien lukumäärään esim. Linnunratagalaksissa, hyväksyy varmasti sen mahdollisuuden todennäköisena, että elämää on muuallakin kuin maaplaneetalla, vaikka todisteita asiasta ei olisikaan esittetty." Tuskin ymmärrät omaa pienuuttasi tai sitä, kuinka kauan ihminen on lajina vaikuttanu tunnetussa maailmankaikkeudessa. Pitelin eräänä päivänä kädessäni esinettä, joka on vanhempi kuin aurinko tai maapallo. Siinä sinulle ihmettelemistä. Itse ihmettelin tilannetta kovasti. "Miksi siis ateistien on niin vaikea hyväksyä henkiolentojen ja muiden tuntemattomien ja korkeampien elämänmuotojen ja -voimien olemassaolon mahdollisuutta?" Edelleen, harva kieltää mahdollisuuden. "Olisiko siis niin, että ainoastaan hyvyyden ja totuudellisuuden tiellä olevat ihmiset ovat valmiita ja halukkaita tunnustamaan sellaisten voimien olemassaolon ja vaikutuksen - ja oman osansa suuressa henkisessä kokonaisuudessa?" Ei. Ainoastaan harhaan johdettavat ovat halukkaita tunnustamaan yliluonnollisten voimien olemassaolon. Kukaan ei tiedä, että yliluonnollista on. Kaikki uskovaiset vain arvaavat tai uskovat aivopesun seurauksena. "Ateistien kohdalla tiedon omaksumisen ja oppimisen näyttää kuitenkin usein estävän kyynisyys, eli ei haluta uskoa oikeastaan mihinkään mikä liittyy henkisyyteen ja uskonnollisuuteen." Kyynisyys on negatiivinen sana, mutta samassa lauseessa uskonnon kanssa se saa positiivisemman sävyn :) Jos ei usko yliluonnolliseen, niin ei usko mihinkään yliluonnolliseen. On hassu ajatus, että siinä pitäisi alkaa tekemään jotain myönnytyksiä enkeleistä tms uskomatta jumalaan. Vai mitä ajat takaa?
- vihtuilija
"hminen on usein tietämätön ja ymmärtämätön, mutta useimpien ateistien asenne uskonnollisiin ja henkisiin asioihin on pelkästään kyynisyyttä. Miksi?" Vellihousu piiloutuu sanojen "usein" ja "useimpien" sanojen taakse. Nekö on niitä tietäväisiä jotka yhtyy uskontosi dogmeihin?...ja nyt pyrit käänyttämään keinona -ihminen ei halua myöntää ymmärtämättömyyttään, siispä kosiskelemme näiltä henkilöiltä kannatusta uskonnollemme-. Miksi viittaat uskn(to)nollisiin asioihin - eikö henkimaailmaa olekaan olemassa jos ei ole uskontoa? "... että hän ei halua uskoa henkiolentojen-, korkeampien voimien- ja sielun ja kuolemanjälkeisen elämän olemassolon mahdollisuuteenkaan? " Halua uskoa? Tarkoitat kai Halua TOIVEAJATTELUUN...eli miksei ateisteilla ole halua samanlaiseen toiveajatteluun ja realiteettien kieltämiseen kuin teisteillä. Ja miten niin mahdollisuuteenkaan? Mahdollisuuksiin eli todennäköisyyksiinkö tässä pitää olla uskomassa? iso LOL! Tässä kommentit vain pariin lauseeseen. Myös loppu sepustuksestasi on samaa tyhjää sanasekoiluun perustuvaa piiloleikkiä.
- on olemassa
perusteet ja kirjoittajalla ne ovat MIELIKUVITUKSESSA. Luonto on luonnollisesti kyyninen.
- Milian***
"...Ateistien kohdalla tiedon omaksumisen ja oppimisen näyttää kuitenkin ....." Jos kyse olisi Tiedosta, olisi sinulla esittää todisteet pyytämättäkin. Et pysty siihen, etkä ymmärrä sitä. Sen sijaan tulet aliarvioimaan ihmisiä tänne kuvitellen heidän olevan yhtä naiiveja mielen maailmaltaan, kuin sinulla itselläsi on. Jutussa ei ole kyse kyynisyydestä, vaan faktasta, ettei noista teidän henkimaailmoistanne ole mitään todisteita missään. Todennäköisimmin ei ole olemassa ainuttakaan jumalaa. Ja jos on, niin minä muiden muassa olen valmis muuttamaan (ateistista) kantaani välittömästi, kun todisteet kiikutetaan eteen. Niin helppoa se on.
- konna
sinusta niin pakkomielteisen, että tuuppaat tuota samaa roskaa eri sanakääntein tälle palstalle aina uudestaan ja uudestaan? Aina eri nikeillä, mutta on noita avauksiasi ollut jo varmaan toista sataa, mm. nikeillä Pohdiskelija ja Asiaa pohtiva, jne. Vaikutat aika hölmöltä ja suoraan sanottuna neuroottiselta tuossa syyttelyssäsi. Onko sinulla paljon muitakin pakkomielteitä?
- Nasse.
iltamaitoon voisi sekoittaa jotain rauhoittavia, lainatakseni Niemenmäen veljeni, Trubaduurin ongelmanratkaisumallia.
- juutas.
"Mikä ateistista tekee niin kyynisen, että hän ei halua uskoa henkiolentojen-, korkeampien voimien- ja sielun ja kuolemanjälkeisen elämän olemassolon mahdollisuuteenkaan? Se että toteaa, että henkiolennoista, sielusta ja korkeammista voimista ei ole todisteita ja siksi niiden olemassaoloon - mahdollisuuteenkaan - ei ole syytä uskoa, on edelleen kyynisyyttä. " - Uskotko sinä keijuihin, maahisiin tai joulupukkiin? Ja jos et usko, niin mikä tekee sinusta niin kyynisen, ettet usko? Mielestäsi on ilmeisesti kyynisyyttä todeta, että saunatonttujen tai Zeuksen tai Valhallan olemassaolosta ei ole todisteita, eikä niiden olemassaoloon ole syytä uskoa. Mikä asettaa sinun mielikuvitusolentosi muihin mielikuvitusolentohin nähden erityisasemaan?
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Jokainen oppii joskus lopulta jotain ja juuri osa niistä tarinoista täälläkin nähdään. " Ei ole mitään säälittävämpää kuin nuori kyynikko, koska hän on hypännyt tietämättömyydestä siihen, ettei usko mihinkään. " - Maya Angelou -
- mielestäni
Jos ei usko, että aloittaja on joko tyhmä tai olevinaan hauska.
Me ateistit tunnustamme tosiasiat silloin, kun ne ovat todeksi todistettu. Ei siinä mitään kummallista ole. Eksoplaneettoja minäkin kuuntelen ja olen toiveikas, että elämää muualta löytyisi, mutta niin kauan kuin mitään ei ole todistettu, ei mitään ole todistettu. Tartuin tähän lauseesi, koska puhut todistamattomista asioista tosina. Se on paha virhe. "Onko niin, että ainoastaan nöyrän mielen omaavat ja oman heikkoutensa ja pienuutensakin tunnustamaan kykenevät osaavat tunnustaa tosiasiat tässäkin suhteessa? Jos asia on niin, niin silloin kyse on pohjimmiltaan ihmisen rehellisyydestä ja kyvystä tunnustaa tosiasiat."
- on kyyninen
niin uskovainen on henkinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222011
- 791742
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171165Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097