Yle Teeman tekstitykset eivät ole näkyneet eilen ja tänään ollenkaan Topfield5100t digiboksissa. Onkohan ongelma boksissa vai lähetyksissä? Teksti-tv:n sivun 453 kautta toimii mutta muuten ei.
Tekstitys ei näy
8
1597
Vastaukset
- tuntuu
olevan lähetyspuolella jotain ongelmaa.Jossain bokseissa näkyy kaikki ok,joissain ei näy TV1:n ja Teeman tekstitys.Kakkosen tekstit näkyi kaikissa,joissa kokeilin.Näkövammaistekstitys (puhe) toimi kaikissa,joita kokeilin.Tilanne alkuillasta,nyt en ole kokeillut.
- näinki käviki
Meillä toisesta TVstä katosi kuva kokonaan. Kun asiaa ihmettelin syykin selvisi. Täällä näkyy kuva kahdella eri kanavalla ja toisen kanavan lähetykset lopppuivat, mutta se TV, joka oli viritetty siihen toiseen, näkyi ennallaan. Nyt 5-kanava on pimeä (näkyi aiemmin) ja tilalle on ilmaantunut kanava 23 joka ei ollut aiemmin. Digita ei liikaa muutoksista tiedottele, senkun koheltaa vaan.
- vanhempi henkilö
eikä sen jälkeen näkynyt tekstitystä lauantaina TV1 19.30 ja Teema 15.50. Käytin torstaina TP 4100PVRt huollossa päivityksessä, koska tietokoneella päivitys ei onnistunut. Luulin jo, että tuli uusi vika boksiin, mutta taitaakin olla lähetysongelma. Harmitti, kun Midsomerin murhan loppujakso jäi nyt täysin ymmärtämättä. Osaan kyllä englantia, mutta en kuule kunnolla.
- löytyy
Midsomerin murhien (tai oikeastaan siis TV1:n) tekstitys löytyy teksti-tv:n puolelta sivulta 451. Eli tallenne toistolla ja sitten teksti-tv:stä kyseinen sivu esiin. Voi toki olla hieman etuajassa, mutta ainakin tyhjää parempi. Lisätietoa on teksti-tv:n sivulla 450.
- vanhempi henkilö
löytyy kirjoitti:
Midsomerin murhien (tai oikeastaan siis TV1:n) tekstitys löytyy teksti-tv:n puolelta sivulta 451. Eli tallenne toistolla ja sitten teksti-tv:stä kyseinen sivu esiin. Voi toki olla hieman etuajassa, mutta ainakin tyhjää parempi. Lisätietoa on teksti-tv:n sivulla 450.
Onpahan keino seuraavaa kertaa varten, kun tekstitys ei toimi. Harmi vain ettei auta jo menneeseen ohjelmaan. Kiitos kuitenkin avusta.
- Susanna-fani
Topfieldissä ja siemensissä ei näkynyt, mutta visionissa, procasterissa ja sonyssa näkyi samaan aikaan, muilla kanavilla tekstitys toimi. voikohan tuo olla lähetyksessä kun muilla laitteilla toimi? yritän päivittää topfieldiin ohjelmaa mutta usb-ajurin asentaminen kaataa koneen. on tämä rentoa...
- A Aalto
Olisiko ollut kysymyksessä vanha teeman asemapaikka. Itsellä nimittäin näkyy molemmat, mutta uudessa (7) vain on tekstit.
sanonut/tunnustanut maanantaina uutisissaan. Taas jälleen kerran. Minä olen vaatimassa korvausta heidän virheistään. On se törkeätä kun luparaha kelpaa mutta heidän "palvelussaan" olevat virheet menisivät ilman korvausta. Vaadi sinäkin korvaus heidän virheestään. Terv.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277