Suunnittelemme koiranpennun ostamista. Tällä hetkellä meillä on tähtäimessä pentu, joka asuu niin kaukana, että emme oikein voisi lähteä käymään katsomassa sitä ennen lopullista luovutusta.
Koiranpentu myydään rekisteröitynä ja sirutettuna. Antaako se tarpeellisen suojan sitä vastaan, että pennussa ei ole mitään "hämärää"? Mitä minun pitäisi osata kysyä myyjältä?
Myyjällä ei ole netissä kotisivuja, joilla voisi vierailla, mutta hän lupasi lähettää pennuista kuvia.
Kiitos paljon neuvoista jo etukäteen!
Koiranpennun rekisteröinnistä
8
168
Vastaukset
- kkkkkkkkk
Minun mielestäni ei anna. Itse haluaisin nähdä pennun elinolot ennen kuin tekisin ostopäätöksen. KOSKA pentuaikana koetut tapahtumat vaikuttavat koiran luonteeseen. Jos pentua on kohdeltu huonosti, niin todennäköisesti sen kasvatuksessa tulee olemaan ongelmia. Näkemällä pennun kasvuolosuhteet voi jo päätellä erilaisia asioita. Se että pentu on sirutettu ja rekisteröity ei takaa, että pentu on saanut varttua hyvissä oloissa.
- en suosittele
Oletko nyt aivan varma, että ette ole sotkeutumassa näihin huonoa suomea puhuviin koirakauppiaisiin. Heiltä et ikinä tule koiraa saamaan, sensijaan rahasi menetät.
Ehdottomasti ilman näkemistä ei koiranpentuakaan saa ostaa.
Ja tuo sirutus ja rekisteröinti ei TODELLAKAAN ANNA minkäänlaista suojaa MILLEKÄÄN.............koira pitää olla rokotettu ja madotettu sekä eläinlääkärin tarkastama ja TERVEEKSI toteama........................
Mistä tiedät, että koira on esim. rekisteröity, onko muuta faktaa kun myyjän sana ? Siihenkään ei saa sinisilmäisesti luottaa.
Lähempääkin varmasti löytyy niitä pentuja, vai väitätkö että se rotu ja pentue on muka ainoa suomessa.
Järki käteen ja jäitä hattuun !!!!!!!!!!!!!!!!- Alkuper.
Unohdin mainita alkuperäisessä viestissä, että pennut on siis myös eläinlääkärin tarkastamat, rokotetut ja madotetut. Ymmärsin, että rekisteröinnistä saa mukaansa todistuksen, josta käy ilmi myös pentujen vanhemmat.
Myyjä puhui kyllä ihan Suomea.. enkä tietenkään väitä, että pentuja ei muualta saisi. Lähinnä nyt mietin, että mitä nämä rekisteröinnit, sirutukset, lääkärintarkastukset yms. takaa. Tuleeko ottaa vielä jotain huomioon? Alkuper. kirjoitti:
Unohdin mainita alkuperäisessä viestissä, että pennut on siis myös eläinlääkärin tarkastamat, rokotetut ja madotetut. Ymmärsin, että rekisteröinnistä saa mukaansa todistuksen, josta käy ilmi myös pentujen vanhemmat.
Myyjä puhui kyllä ihan Suomea.. enkä tietenkään väitä, että pentuja ei muualta saisi. Lähinnä nyt mietin, että mitä nämä rekisteröinnit, sirutukset, lääkärintarkastukset yms. takaa. Tuleeko ottaa vielä jotain huomioon?Kaikista tärkeintä on, että täytätte ostohetkellä koirasta kauppakirjan ja saat siitä kopion mukaasi. Rekisteröidyn koiran tapauksessa myyjän tulee täyttää "Kennelliiton sopimus koiran kaupasta". Voit katsoa kennelliiton sivuilta miltä se näyttää ja mitä kauppaehtoja siihen sisältyy. Rekisteritodistusta et vielä välttämättä ostohetkellä saa, mutta tämä kauppakirja velvoittaa myyjää lähettämään sen sinulle ilman erillisiä kustannuksia kahden kuukauden kuluessa. Ne kun eivät vielä välttämättä luovutushetkellä ole myyjälle kennelliitosta tulleet.
Toinen hyvin tärkeä juttu on, että kysyt etukäteen siltä kasvattajalta mitkä ovat pentueen isän ja emän kennelnimet. Näiden avulla voit kennelliiton jalostustietokannasta ( http://jalostus.kennelliitto.fi/ ) katsoa kummankin koiran sukupuut, terveystulokset, näyttely- ja koetulokset ja selvittää miten suuri sukusiitos tulee pennullesi vai tuleeko ollenkaan. Huomio kannattaa kiinnittää juuri rodulle ominaisiin sairauksiin liittyviin terveystuloksiin (lonkat, kyynärät, silmät... rodusta riippuen) sekä siihen sukusiitosprosenttiin.- ryynis
"Lähempääkin varmasti löytyy niitä pentuja, vai väitätkö että se rotu ja pentue on muka ainoa suomessa."
En minä ainakaan valinnut pentua sillä perusteella, missä olisi lähin pentue. Valitsin sieltä, missä oli mielestäni potentiaalinen yhdistelmä ja asiallinen kasvattaja ;)
Aloittajalle sanoisin silti, että pentuja olisi hyvä käydä katsomassa ennen pennun hakua, näetpähän missä oloissa ne elelevät jne..
Ja jos kasvattaja voisi myydä sinulle pennun ilman, että kävisit siellä ensin, sellaisesta paikasta ei koiraa välttämättä kannata edes ostaa... - tinatytteli
ryynis kirjoitti:
"Lähempääkin varmasti löytyy niitä pentuja, vai väitätkö että se rotu ja pentue on muka ainoa suomessa."
En minä ainakaan valinnut pentua sillä perusteella, missä olisi lähin pentue. Valitsin sieltä, missä oli mielestäni potentiaalinen yhdistelmä ja asiallinen kasvattaja ;)
Aloittajalle sanoisin silti, että pentuja olisi hyvä käydä katsomassa ennen pennun hakua, näetpähän missä oloissa ne elelevät jne..
Ja jos kasvattaja voisi myydä sinulle pennun ilman, että kävisit siellä ensin, sellaisesta paikasta ei koiraa välttämättä kannata edes ostaa..."En minä ainakaan valinnut pentua sillä perusteella, missä olisi lähin pentue. Valitsin sieltä, missä oli mielestäni potentiaalinen yhdistelmä ja asiallinen kasvattaja ;)"
Tuota lausetta lainaan ja kerron, että noinhan ns. kokenut koira-harrastaja tekeekin, mutta kun luet aloituksen uudelleen, niin ehkä ymmärrät, että kyseessä ei ole kokenut koiraharrastaja.
Niimpä meilläkin jo tiedetään, mistä yhdistelmästä meille tulee pentu, sitten , kun ne astutetaan. Näinhän se menee....
- tinatytteli
Ensinnäkin, millainen on se kasvattaja, joka myy sinulle pennun tapaamatta sinua? Eli tietämättä yhtään mitään, millaisiin oloihin, perheeseen yms. pentu menee.mikään puhelinsoitto tai netti-kirjeenvaihto ei ole sama asia - nykyäänkään.
Ja tottakait sinuakin / teitä kiinnostaa, millaisista oloista pentu tulee, millainen on emo-koira yms. ja mukava varmaan olis jutella sen emän omistajankin kanssa ihan kasvotusten.
Tuossa ylempänä oletkin saanut jo hyviä ohjeita, mutta ei koiranpentua mielestäni saa ostaa näkemättä pentua jo aikaisemmin.
Kunhan nyt katselette vielä hetken ja käytte vaikka näyttelyissä katselemassa samanrotuisia ja juttelette siellä niiden omistajien ja kasvattajien kanssa...niin kyllä se siitä sitten.
Suosittelen vain, että " jäitä hattuun ", että pystytte ajattelmaan järkevästi, ilman pentukuumeen paineita.
Teettepä mitä tahansa, niin Suomen kennelliiton ´sopimus koiran kaupasta´- kaavakkeelle kauppakirja allekirjoituksin, toinen kappale ostajalle. yms.
Jos mieltäsi vielä jokin askarruttaa, sähkäriä voi laittaa.- ei tarvi
Luovutusikäistä pentua ei tarvitse rokottaa ellei tautipaine ole suuri.
Itse epäilisin alle luovutusikäisen pennun parvorokotusta, silloinhan kennelissä voi olla ongelma parvovirusripulista mikä taas tarkoittaa ettei kaikki ole ihan kunnossa.
Madotus, mikrosiru ja rekisteröinti ell todistus riittää KUN käyt itse katsomassa pennun ennen luovutusta ja kaupantekoa.
Rokotus on turha.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1063014- 101874
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3941723Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211631Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191287
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201049