Eilisilta

Valaksella

Eilen 6.6. Valasrannassa oli parhaimmillaan melko sopivasti väkeä. Ei liikaa tungosta, mutta haettavia riitti. Sääli kuitenkin, että siellä oli säästä johtuen mahdottoman kylmä. Ei olisi pitänyt jättää mitään kappaleita väliin.

Myrskytuuli soitti ihan hyvin ja tykkäsin tavasta kertoa tahdin kappaleiden välissä mitä soitetaan seuraavassa tahdissa. Saisivat muutkin omaksua saman tavan. Laulusolisti ei mielestäni ollut aivan vahvimmillaan kappaleissa, joissa piti yltää korkealle.

Pekka Nebelung teki erittäin hyvän vaikutelman, pääsi pluslistalleni. Lauloi hyvin, soitti trumpettia ja haitariakin, varsinainen virtuoosi. Jenna Bågebergin näin ensimmäistä kertaa, pirteä esitys.

Ensimmäistä kertaa kuulin myös buggia, ihmettelin miten 70-luvun suomalainen disko on rantautunut lavoille ja saanut uuden nimen samalla.

9

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuorisomusiikkia

      Kiitettävän rohkeasti bändit ovat kehittäneet soundejaan myös nuoria kiinnostaviksi. Yksi on 70-80 -lukujen diskosoundien yleistyminen. Muutenkin nuorisomusiikin sovittaminen tanssimusiikiksi on ollut hyvä asia. Näyttäisikin siltä että nuoret ovat uusien soundien myötä lisänneet kiinnostusta lavatanssiin. Aikaisemmin moni nuori totesi vanhan perinteisen tanssimusiikin olevan yksi syy siihen että tanssilavat eivät heitä oikein kiinnosta.

      Toivottavaa olisikin että muutamien äänekkäiden vakiovalittajien ja herkkäkorvien takia bändit eivät palaisi takaisin vanhaan soundiin, niin että koko ilta on kalkkisohjelmistoa. Nuoret kaipaavat nuorten soundeja ja konkareilta tanssi käy nuorekkaampaankin musiikkiin. Muutakin menevää musiikkia on kuin se vanha 50's rock 'n' roll. Myös uudemmat rock-soundit ovat tervetulleita lavatanssien soittolistoille... ja nuorisomusiikki yleensäkin.

      • kävi nuorempaa

        Minusta kyllä Valaksella kävi 10 vuotta sitten enemmän nuoria kuin tänään. Olin itsekin tietysti nuorempi silloin, ehkä se vain vaikuttaa siltä että väki on nyt vanhempaa. Bugg ei ole paljoa tuossa auttanut.


      • Mutta kalkkis-iskelmää
        kävi nuorempaa kirjoitti:

        Minusta kyllä Valaksella kävi 10 vuotta sitten enemmän nuoria kuin tänään. Olin itsekin tietysti nuorempi silloin, ehkä se vain vaikuttaa siltä että väki on nyt vanhempaa. Bugg ei ole paljoa tuossa auttanut.

        Ei auta - päin vastoin. Vanha bugg onkin aika vieras nuorilli musiikillisesti. Onhan se aika tylsää vanhanaikaista natkutusiskelmää. Ehkä nyt kun buggia on alettu tanssimaan vaihtelevampaan musiikkiin, myös nuorisomusiikkin, niin saattaa olla , että bugg musiikkina voisi vedota silloin myös nuoriinkin. Nuoret buggia mielellään tanssivat, mutta se musiikki on edelleenkin pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin nuorisoon vetoavaa. Vanhakantaisesta musiikista johtuen tanssina bugg on saanut rasitteekseen "kalkkisten tanssi imagon".


    • Mutta kivaa oli

      Syvälahden lavalla tanssittiin tyypillisissä suomalaisissa alkukesän olosuhteissa. Ulkona meinasi jäätyä ja itse lavalla saunatunnelmasta puuttui vain löylyjen heitto. Paras tanssipaikka oli ulkolava, jossa tanssi piti lämpimänä, mutta nenä alkoi vuotaa kylmän hengitysilman takia. Onneksi ei sentään vettä satanut. Kylmyydestä ja tanssien jälkeisestä nenän tukkoisuudesta huolimatta ilta oli oikein mukava ja tanssitettavia riitti.

      • tosipettymys

        Jotenkin vanha fiilis puuttui, keski-ikäistä Tosiharrastajaa paikka täynnä, ei kiitos


      • tosipettymys kirjoitti:

        Jotenkin vanha fiilis puuttui, keski-ikäistä Tosiharrastajaa paikka täynnä, ei kiitos

        Mieluisia tanssitettavia oli runsaasti paikalla ja samoin hyviä juttukavereita. Parin viimeisen kesän aikana minulla on ollut Syviksessä aina hyviä iltoja. Aikaisemmin harvemmin. Mitä "tosiharrastajiin" tulee, niin eihän Finkkutansseilta voi muuta odottaakaan kuin heidän runsasta osanottoa. Viikon päästä on varmasti aivan eri porukkaa paikalla ja lattialla riittää tilaa tanssia. Saapa nähdä minne tulee silloin lähdettyä. Luovin aika sujuvasti monenlaisessa porukassa.


      • Samaa mieltä.
        tosipettymys kirjoitti:

        Jotenkin vanha fiilis puuttui, keski-ikäistä Tosiharrastajaa paikka täynnä, ei kiitos

        Varmaan perinteisen tyylin tanssijat olivat Hangalla Reijo Taipaleen tansseissa.


    • ei ...

      tosiaankaan minun suosikki! Silloin kun on paljon väkeä, kauhea häslinki, kannoille poljetaan ja aikas sekalaista seurakuntaa muutenkin. Lienee karavaanareita ilman tanssitaitoa ? Ja sisäpiirin hommiahan Valaksessa on V- Suomen tanssipaikoista eniten ...

      • tuo nyt sitten

        Voihan siellä olla sisäpiiriä tai ehkä pitäisi paremminkin sanoa kantaporukkaa, joka käy vuodesta toiseen mutta ei se minua ole koskaan haitannut. Aina siellä haettavia on löytynyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2260
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1484
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1357
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1091
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1054
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      979
    Aihe