Jotkut väittävät että maailmankaikkeus maa, avaruus ja ihmiset mukaan lukien olisi syntynyt sattumalta tai suuressa alkuräjähdyksessä. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.
Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä ja meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa, moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat laatikoissa ja kasaamista vaille. Nyt jos haluamme saada loogisen ja toimivan lopputuloksen on jonkun loogisen rakennettava kone valmiiksi. Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa tuli suuri hurrikaani joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen, aivan viimeistä mutteria myöten. Näin epäloogisista on mielestäni ajatella että looginen luomakunta ja looginen ihminen ja hänen loogisesti ja järjellisesti toimiva elimistönsä olisi syntynyt sattumalta. Lisäksi kun ajatellaan että aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä ja meillä on painovoima ja fysiikan ja kemian lait jotka kaikki ovat järjellisiä kaavoja ja toimivat logiikan mukaan, on järjetöntä väittää että kaikki olisi syntynyt sattumalta.
Muutomia vertauskuvia vielä
Talo tarvitsee rakentajan
Auto tarvitsee valmistajan
Kello tarvitsee suunnittelijan
Looginen luomakunta ja looginen ihminen tarvitsee luojan eli Jumalan
Tyhjästä ja sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta synny.
Nämä tiedemiesten "teoriat": alkuräjähdys ja evoluutio ovat vain "teorioita" ikään kuin arvailuja, eivät siis absoluuttisia totuuksia.
Jeesus sanoo evankeliumissaan: Minä olen tie totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Lisäksi Jeesus varmensi Jumalallisen alkuperänsä tekemällä ennen näkemättömiä ihmeitä ollessaan maan päällä.
Siunausta päivääsi ja saakoon Herra Jeesus johdattaa sinua matkallasi.
T: eräs Jeesuksen oma ja kaidan tien kulkija Jumalan armosta
Maailmankaikkeuden synty
9
189
Vastaukset
- paljon mutta
ainakin kaksi asiaa
"...tuli suuri hurrikaani joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen, aivan viimeistä mutteria myöten."
-Luonnon valinnan, joka EI ole ollenkaan sattumanvaraista.
Henkiin ja jatkamaan sukua ovat jääneet ne jotka parhaiten ympäröivään
maailmaan sopeutuivat.
Hurrikaanissasi ei ole mitään tuollaista valintaa.
-Suunnattoman pitkän ajan jossa valintaa on tehty, n. 45 000 000 00 vuotta. - päde !
>
Evoluutioteoriaan tuo vertaus sopisi silloin kun sanot, että hurrikaani sekoittelee kappaleita keskenään, mutta kun osista muodostuu jokin toimiva kokonaisuus, se ei enää rikkoudu vaan siihen alkaa kasautua lisää osia. Tätä on siis evoluutio kun luonnonvalinta huomioidaan. Vääristelit siis ilmeisen tahallisesti vain sen vuoksi, että vääritelemällä pystyisit tukemaan omaa uskomustasi. Inhottavaa tuollainen.
>
Eivät ne tietenkään absoluuttisia totuuksia ole, mutta varsin hyvin havaintoihin sopivia teorioita, tieteellisiä faktoja. Eihän painovoimateoriakaan ole mikään absoluuttinen totuus - jopa vähemmän kuin evoluutioteoria. Liitä siis se noihin epäilyttävien teorioiden listaasi.
>
Mutta tuohan on pelkästään uskomus. Et Sinä sitä tiedä.
>
Onko meillä noista ihmeistä mitään muuta kuin jonkun useita vuosikymmeniä oletettujen tapahtumien jälkeen eläneen jantterin uskomus (kenties vääristelty), miten asiat meni ? Aivan, olen minäkin kuullut esim. WWII:sta tai vaikka horoskooppiuskoisilta mitä uskomattomampia kertomuksia, mutta ihan samaan tapaan kuin Jeesuksen tapauksessa: mitään muuta asiasta ei ole kuin kertomus - ilman mitään todenperäisyyttä. Muistaakseni nimimerkki maa_tiainen kirjoitti joskus aiemmin äärettömästä reggressiosta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ääretön_regressio
Ihan mukavaa, että tuot tämän vähälle huomiolle jääneen asian jälleen esille.
Jokin monimutkainen asia siis vaatii aina suunnittelijan, joka on itse asiaa vielä paljon monimutkaisempi. Talo tarvitsee rakentajan jne.. Universumin vaatima sitä itseään monimutkaisempi suunnittelija on Jumala.
Mutta kuka suunnitteli Jumalan? Jumalahan myös hyvin monimutkaisena objektina vaatii tämän mukaan suunnittelijan, jonka on oltava ehdottomasti vielä paljon monimutkaisempi kuin Jumala itse.
Päättyykö luojan luojan luojan luojan luoja.... ketju milloinkaan vaan jatkuuko se äärettömiin? Tarjoatko siis ongelmaan ratkaisuksi ääretöntä reggressiota, joka on vain ongelmaa kauemmas siirtävä näennäisratkaisu?
Jos taas väität, ettei Jumala tarvitse suunnittelijaa, niin miksi sitten jokin hyvin paljon yksinkertaisempi asia kuten vaikka viherkasvi sellaisen vaatisi?- ilmoitus
http://weisswurst.apina.biz/full/2665.jpg
No miltä tuntuu nyt ? - Voiko tämä olla totta!?
Olen lähes varma että keskustelun alullepanija on elämäänsä kyllästynyt ihmisperse.
Tietenkin jos asia ei näin ole...
Eikös raamatussa lukenut jossain kohtaa että tosi uskovaiseen ei myrkyt tehoa? Kannattaa aluksi aloittaa vaikka käärmeillä, kuten kyy, aluksi, sitten siirryt skorpiooneihin ja myrkkyhämähäkkeihin. - ja ihminen
yrittää uskonnolla päästä sopusointuun itsensä kanssa.
Maailman synty on niin kaukana ihmisen käsityskyvystä ja niin vaikea ymmärtää, että siitä on helppo luoda aivan minkälainen mytologia tahansa.
Kalevalan mukaan maailma syntyi sotkan munasta.
Raamatun luomiskertomus.
Esimerkiksi Stanislaw Lem aikanaan kertoi maailman syntyneen kosmojätin Makrox:in pyörimisen tuloksena.
Uskontojen syntyä on pyritty selittämään myös evoluutiolla. Eläintutkija Jussi Viitala kuvailee teoksessaan Vapaasta tahdosta? uskontoja ja riittejä yhteisöllisyyttä ja terveyttä, siis sopeutumista lisäävänä tekijänä. Myös monilla eläinlajeilla on alkeellisia rituaaleja, jotka lisäävät ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmisillä riittien mahtia voimistaa kieli, joka on mahdollistanut myytit, yhteisön yhteiset tarinat. - Pildtowni immeinen
Kuka on väittänyt että maailmankaikkeus on syntynyt sattumalta tai ihmisen olemassaolo olisi sattumaa? Evoluutio solusta ihmiseksi ja luonnossa esiintyvään monimuotoisuuteen on miljardien erilaisen tekijäin tulos. Jos ne pystyttäisiin toistamaan identtisesti oikeassa järjestyksessä ja ajoituksessa olisi lopputuloksena ihminen ja samanlainen luonnon moni muotoisuus kuin mikä on nytkin. Täytyy olla tarkkana sanan identtinen kanssa sillä silloin jokaisen hiukkasen ja aaltoenergian on oltava identtisesti sijoittuneena. Rautalangasta: jos maapallon synty hamasta alkurähdyksestä asti pystyttäisiin toistamaan tipitarkasti olisi sinullakin olemassa identtinen veli joka kysyisi siellä toisessa koeputkimaailmassa suomi24.fi foorumilla täsmälleen samat kysymykset kuin sinäkin tällä suomi24-forumilla
- Anteeksi että ajattelen
"Jotkut väittävät että maailmankaikkeus maa, avaruus ja ihmiset mukaan lukien olisi syntynyt sattumalta tai suuressa alkuräjähdyksessä."
Missä on väitetty, että alkuräjähdyksen täytyy olla sattuma eikä väistämätön seuraus luonnonlaeista?
"Looginen luomakunta ja looginen ihminen tarvitsee luojan eli Jumalan."
Tässä heijastuu ajatus, että ihminen olisi "luomakunnan" perimmäinen tarkoitus.
Miten loogista on rakentaa "luomakunta", jonka materiasta valtaosa on ihmiselle täysin näkymätöntä ja jotain, jota ei voi tuntea tai kokea? Miten loogista on tehdä tuosta näkyvästä aineesta 100 miljardia galaksia, joista jokaiseen keskimäärin miljardeja tähtiä ja sitten yhden tähden yhdelle kiertolaiselle luoda tuo "luomakunnan kruunu" ja kaiken tarkoitus? Huono hyötysuhde ei ole loogista.
Haiskahtaa pahasti aika itsekeskeiseltä yritykselle korottaa ihmisen rooli joksikin mitä se ei ole. "Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä ja meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa, moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat laatikoissa ja kasaamista vaille. Nyt jos haluamme saada loogisen ja toimivan lopputuloksen on jonkun loogisen rakennettava kone valmiiksi. Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa tuli suuri hurrikaani joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen, aivan viimeistä mutteria myöten."
Osat ovat valmiina: eri alkuaineet ja ne yhdistyvät toisiinsa luonnonlakien ja -olosuhteiden mukaisesti. Sattuma tuo ne yhteen ja parhaat yhdistelmät säilyvät ja aloittavat kemiallisen evoluution.
Abiogenesis: http://www.youtube.com/watch?v=U6QYDdgP9eg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kemiallinen_evoluutio
"Muutomia vertauskuvia vielä
Talo tarvitsee rakentajan
Auto tarvitsee valmistajan
Kello tarvitsee suunnittelijan "
Vertauskuvat ei ole tiedettä. Talot, autot eikä kellot kuksi ja lisäänny keskenään, eikä niihin synny satunnaisia mutaatioita, joista vain parhaat selviytyisivät.
Tässä kuitenkin kellon "evoluutiosta"
http://www.youtube.com/watch?v=mcAq9bmCeR0&feature=related
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272266Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1252173
- 1272113
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411633- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137