Eilen Merja Vanhanen aukoi päätään, että lehtitoimittajista pitäisi laatia nk. musta lista.
Merja Vanhasen kommentit asettuvat oikeaan asentoon kun muistaa, että Merja Vanhanen sai KMS:ltä todellisen tuplajättipotin.
KMS antoi Merja Vanhaselle 10,000 euroa puhtaana käteen!
Merja Vanhaselle 10,000 KMS:ltä
27
241
Vastaukset
- pitää nyt
vain lupauksensa ja puolustaa rahoittajaansa joten tässä toteutuu koko KUBLETIN PERUS-tematiikka.,
- miksi haukut merjaa
älä vääristele asioita merja on tuleva pääministeri
- kuplettimestari
Kaikki kepulaiset KMS:n rahoja saaneet ovat KMS:n palkkalistoilla. KMS:n takana ovat mm. Sukari, Kakkonen yms.
- nisäasukit
Eikö silloin juuri toimittajien pitäisi olla yhtä avoimia kuin Merjakin joka on kertonut tukijansa ja puoluekantansa? vai tuliko pojilla kuset housuihin kun kyseltiin?
- Vanhanen.
kaipasi poliittista listaa toimittajista ja heidän taustoistaan.
Tuollaista puhetta kuultiin 30-luvulla Kosolan miesten suusta.
Mutta että kepun ehdokkaana ollut, pääministerin ex-akka - KMS rahaa saanut - kehtaa tulla ehdottelemaan sensuuria, jotta oman puolueen korruptio ei niin hyvin näkyisi - niin se on kyllä jo liikaa.
Päivä päivältä käy selvemmäksi, että monelle kepulaiselle elo demokraattisessa yhteiskunnassa on vastenmielistä. Ja kuitenkin kepulaisuus perustuu suuriin tukiaisiin ja kähmintöihin omille.
Pekkarinen tänään Savonlinnassa huuteli uusia tukia kaikenlaiselle biohömpälle - jokainen kepun lantapatteri kytketään takuuhinnalla ja tukiaisilla sähköverkkoon.
Ja kaikki tämä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä.
Mutta kun KMS-liikemiehet haluavat rakentaa kauppoja korpeen ja hajottaa yhdyskuntarakennetta = lisätä yksityisautoilua. Niin silloin lahjusten myötä yllättäen unohtuu ilmaston muutos. Sinne vaan maastureilla korpeen ostoksille, kun keskustat näivettyvät. - syö puolukoita viilinkas
Vanhanen. kirjoitti:
kaipasi poliittista listaa toimittajista ja heidän taustoistaan.
Tuollaista puhetta kuultiin 30-luvulla Kosolan miesten suusta.
Mutta että kepun ehdokkaana ollut, pääministerin ex-akka - KMS rahaa saanut - kehtaa tulla ehdottelemaan sensuuria, jotta oman puolueen korruptio ei niin hyvin näkyisi - niin se on kyllä jo liikaa.
Päivä päivältä käy selvemmäksi, että monelle kepulaiselle elo demokraattisessa yhteiskunnassa on vastenmielistä. Ja kuitenkin kepulaisuus perustuu suuriin tukiaisiin ja kähmintöihin omille.
Pekkarinen tänään Savonlinnassa huuteli uusia tukia kaikenlaiselle biohömpälle - jokainen kepun lantapatteri kytketään takuuhinnalla ja tukiaisilla sähköverkkoon.
Ja kaikki tämä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä.
Mutta kun KMS-liikemiehet haluavat rakentaa kauppoja korpeen ja hajottaa yhdyskuntarakennetta = lisätä yksityisautoilua. Niin silloin lahjusten myötä yllättäen unohtuu ilmaston muutos. Sinne vaan maastureilla korpeen ostoksille, kun keskustat näivettyvät.se auttaa tuohon tautiin,
- Niinpä niin
Merja Vanhanen on jo osoittanut kenen asiaa ajaa. ;)
- Nasse setä
Miten on?
- tyytyväinen:
Nasse setä kirjoitti:
Miten on?
Tuskin.
- Huvitutti.
Nasse setä kirjoitti:
Miten on?
ku lähti toisten PERÄÄN
- ottaasin jos vain saisin
rahaa saa antaa, ja ottaa vastaan, se ei ole rikos.
- ihan
niinkään ole!
- missä mennään
Lahjonta ei taltu Venäjällä (EIKÄ NYKYÄÄN OLE MIKÄÄN TUNTEMATON TOIMINTAMALLI SUOMESSAKAAN?)
VIRKAMIESTEN lahjonta on yleistynyt selvästi Venäjällä viime vuosina. Asiasta kirjoittaa venäläinen Kommersant-lehti.
Venäläiset yritykset lahjoivat viime vuonna 39 miljoonaa kertaa, mutta oikeus langetti tuomion vain 3 600 kertaa. Keskimääräinen venäläinen liikemies lahjoi kahdesti vuodessa, ja lahjuksiin upposi peräti 7 prosenttia venäläisyritysten voitoista. (Indem-säätiön laskelman mukaan). Bruttokansantuotteesta 1,1 prosenttia kului lahjuksiin.
Lahjonta haittaa yrityksiä menetettyjä tuloja enemmän, sillä voitelu ei takaa jatkuvuutta ja ennustettavuutta. Tulevaisuusriskin takia Venäjällä toimivat yritykset joutuvat painottamaan enemmän lähiajan toimintojaan kuin mihin Länsi-Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa on totuttu.
Tutkimusraportin säädöskohdista listattiin asiat, jotka ruokkivat korruptiota. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen hankala rekisteröinti ja paikallisilta viranomaisilta anottavat luvat. Etenkin vuokrauksiin liittyy usein lahjontaa.
Maan tapaa on hankala muuttaa. Kommersantin mukaan Indemin analyytikot arvioivat, että Venäjällä on tehtävä 40 vuotta säntillistä työtä, jotta maa pääsisi Portugalin nykyiseen lahjustasoon.
Indem haastatteli tutkimustaan varten liikemiehiä Volgogradista, Smolenskista ja Moskovasta.
Voitelu ei lopu rajalla!
Venäläisyritykset tarjoavat helposti lahjuksia myös maan rajojen ulkopuolella edistääkseen liiketoimiaan.
Transparency Internationalin tuoreen tutkimuksen mukaan venäläisyritykset etsivät mielellään sellaisia kumppaneita, joille lahjonnan käyttäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. (JA NYT TÄMÄ TOIMINTA ON LEVINNYT LAAJALTI SUOMEENKIN)- Timo Kulli
Kepun rötökset alkoivat paljastua lumivyöryn lailla siitä hetkestä kun kepun eduskuntaryhmän pj kertoi rikkoneensa lakia tietoisesti.
Nyt on löytynyt uhkailua, lahjontaa, oman voiton tavoittelua jne. Timo Kulli kirjoitti:
Kepun rötökset alkoivat paljastua lumivyöryn lailla siitä hetkestä kun kepun eduskuntaryhmän pj kertoi rikkoneensa lakia tietoisesti.
Nyt on löytynyt uhkailua, lahjontaa, oman voiton tavoittelua jne.Moni asia on vielä selvittämättä.
KEPUhan on "julkistanut" vain niitä asioita, jotka ovat jo aiemmin muuta tietä tulleet julkisiksi. Luurangot kolisevat KEPUn kaapeissa.
- Ensimmäinen kivi
Ei ole syytöntä kepulaista, joten heitän ensimmäisen kiven... :)
- Huvitutti.
Merja ja Matti Vanhanen ovat täysin KMS:n talutusnuorassa.
Sukari ja Kakkonen määräävät mitä Merja ja Matti saavat tehdä.- reilu jätkä
olis vaan kaikki miehet täällääsiä
- Henkilöstöpäällikkö
Merja Vanhasen palkanmaksaja on Finnairin lisäksi tuo KMS. KMS:n raha tosin ei näy verotiedoissa.... ;)
- ruskeat kirjekuoret
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
- Merja sai 5000€
Tenori Heinäluoma 10000€.
- Taas kepu
Kepulainen on kepulainen, vaikka voissa paistais. Missä kepu, siellä rötös.
- voidellun :::
.
ei kantseisi nyt möykätä julkisuudessa vaan pitää matalaa profiilia :) - avoimuutta myös mediaan
voidellun ::: kirjoitti:
.
ei kantseisi nyt möykätä julkisuudessa vaan pitää matalaa profiilia :)Ottaisit sinäkin joskus tosiasioista selvää. KMS saa tukea ehdokkaita vaikka miljoonilla jos niin haluaa. Ja kaikki se on laillista. Yritäpäs nyt sitten tuoda joku todistamaan muuta.
- polttomerkki :::
avoimuutta myös mediaan kirjoitti:
Ottaisit sinäkin joskus tosiasioista selvää. KMS saa tukea ehdokkaita vaikka miljoonilla jos niin haluaa. Ja kaikki se on laillista. Yritäpäs nyt sitten tuoda joku todistamaan muuta.
.
eli stigma - eivät muuta voi
avoimuutta myös mediaan kirjoitti:
Ottaisit sinäkin joskus tosiasioista selvää. KMS saa tukea ehdokkaita vaikka miljoonilla jos niin haluaa. Ja kaikki se on laillista. Yritäpäs nyt sitten tuoda joku todistamaan muuta.
Eipä taida olla poikasilla siihen mitään sanottavaa kun Merja kertoo miten asiat on.
- lista:::
eivät muuta voi kirjoitti:
Eipä taida olla poikasilla siihen mitään sanottavaa kun Merja kertoo miten asiat on.
.
haluaako Merja vetää viattomat toimittajatkin tähän samaan kepu helvettiin mukaan :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097