Olen usein miettinyt sitä, miksi joidenkin naisten kanssa minulla on upeaa tanssia ja joidenkin ei. Naisen taitotasosta nautintoni ei ole kiinni.
Itse olen varsin paljon lajia harrastanut ja kurssittautunut. Myös jonkin verran kokemusta on kertynyt vuosien mittaan ympäri maata.
Nautittomien joukossa on mm. tanssiopettajia, alan opiskelijoita ja hyvin pitkälle harrastuksessaan edistyneitä. Tämä on ollut ainakin minulle usein toistuva ja suuri hämmästyksen aihe.
Nautinnollisten joukossa voi olla keitä tahansa, pitkälle edistyneitä ja vasta aloittavia.
Omalla kohdallani nautinto muodostuu siitä, että nainen SEURAA miestä. Jos nainen menee musiikin eikä miehen mukaan, niin silloin mies pystyy vaihtamaan kuvion vasta viiveellä riittävän naiselle viestimisen jälkeen. Silloin tanssi muodostuu musiikin mukaiseksi standardiaskelluksen suorittamiseksi, josta luovuus ja tajunnan virta ovat varsin kaukana. Jos nainen tulee viennin mukaan, niin silloin hän pystyy välittömästi seuraamaan. Uskoisin myös, että tämä on naiselle antoisampaa kuin rytmin suorittaminen ja askelten ennakointi. Tanssissa ei ole mielestäni kysymys mistään miehen ja naisen askelten ottamisen nopeuskilpailusta - eli mitä nopeammin nainen vastaa miehen askeleeseen - vaan viiveellä tapahtuvasta kahden ihmisen liikkeestä. Naisen ottama askelten nopeuskisa vie ainakin oman nautintoni.
Eihän siinä miestä tarvita, jos mennään itsenäisesti musiikin ja rytmin mukaan?
Eräs pitkäaikainen naistanssituttuni sanoi, että hänelle kului vuosia sen opettelemiseen, että menee miehen mukaan, ei musiikin tai rytmin. Silloin hänellekin myös nautinto kasvoi ja tanssi onnistui tuottamaan sen, mitä hän haki. Miten naiset kokevat asian?
Mielestäni miehen ja naisen välinen jännite tanssilattialla muodostuu siitä pienestä viiveestä, jolla mies ja nainen osoittavat erillisyytensä ja samalla myös ykseytensä.
Millainen on oma kokemuksenne?
Miten mies kokee naisen seuraamisen?
5
669
Vastaukset
- ajatuksia...
Palstalla on viime aikoina ollut muutama vastaavaan aiheeseen liittyä viestiketju mm. askelten ajoituksesta ja naisen seuraamisesta vs miehen vienti. Joten asia lienee yksi näitä ikuisuuskysymyksiä, mutta kun se toisaalta on sitä tanssin ydintä, niin eihän siitä eroon päästä eikä ole tarvettakaan.
Omalta kohdalta huomaan homman pelittävän silloin, kun se menee sillä ajatuksella, että minä otan ja askellan musiikista rytmin, jonka viennin välityksellä siirrän naisen vartaloon ja askellukseen. Silloin se on sellaista pehmeää yhdessä liikkumista, johon voi sitten alkaa sovitella näitä kuvioita. Aina niitäkään ei tarvita jatkuvana virtana, kun antaa musiikin perusrytmin tuntua ja jopa näkyä aina vartalossa asti. Samalla huomaa, että itse asiassa tanssissa ei tule kiire eikä tarvi hötkyillä vaikka rytmi olisi nopeampikin. Siis viiveellä tuossa mennään, mutta hyvällä seuraajalla tuo viive on siinä ja siinä, että se on silmillä havaittavissa.
Ns. edistyneillä voi olla taustalla se, että on opittu jotain kaavamaista ja siitä poikkeaminen ei olekaan niin helposti omaksuttavissa. Ehkä heidän seuraamistaan vaikeuttaa myös se, että monesti lavatanssiympäristössä ei ole oikein mahdollista ottaa sellaista oikeaoppista tanssiasentoa vaan homma pitäisi saada toimimaan myös vähän joustavammin ottein vaikka siis raamit edelleen onkin olemassa.
Mutta aivan samoin kuin meidän miesten pitää opetella viemistä ja sen välittämistä erilaisille partnereille, niin kyllä siinä menee oma aikansa naisen oppia seuraamaan. Se vaatii paljon tanssimista erilaisten viejien kanssa, koska jokaisella on oma tapansa viestittää aikomuksiaan. Tottakai löytyy luonnonlahjakkuuksia, joilta viennin lukeminen onnistuu hyvin nopeasti ja toisia, jotka opiskelevat sitä koko ikänsä. - välillä epätarkka viejä
Luulen, että koen asian osittain eri tavalla kuin ketjun aloittaja. Olen myös tanssinut hyvin aktiivisesti, kymmenen vuotta ja ja arviolta ehkä tuhatkunta tanssikursseilla vietettyä tuntia.
Olen joskus miettinyt, että osaavia seuraajia on kahdenlaisia. Toiset seuraavat juuri sen mitä mies vie. Jos viejä myöhästelee tai edistää rytmissä, he seuraavat täsmälleen samoin.
Toiset ottavat viennin vähän viitteellisemmin. He seuraavat kyllä, mutta hoitavat rytmin tulkinnan aktiivisemmin, eli tanssivat rytmissä, vaikka vienti ei niin tarkkaa olisikaan, ja muutenkin ovat enemmän mukana tanssin luomisessa. He ovat vähän niinkuin tietokone, jota ei tarvitse ohjelmoida ihan oikein - riittää kunhan ohjelma on vähän sinnepäin, kone hoitaa loput ja korjaa pikku virheet.
Minulla ei oikeastaan ole niin väliä kumpaa ryhmää seuraaja edustaa. Jos olen hyvässä vireessä, tarkka seuraaja saa aikaan sen, että tanssi toteutuu siten kuin itse ajattelen ja nautinnollistahan se on. Jos olen huonossa vireessä, vienti ja koko tanssi on rytmisesti epätarkkaa ja muutenkin ideaköyhää. Sitten taas toinen ryhmä saattaa antaa tanssiin eloa ja auttaa tavoittamaan musiikin tunnelman, vaikka itsellä olisi vähemmän inspiroitunut fiilis. Heidän kanssaan tanssi on jotenkin enemmän yhdessä luomista. Tietysti on tavallaan niin, että he eivät seuraa yhtä tarkkaan, mutta se ei minua haittaa - jos nimittäin koen heidän tapansa tulkita rytmiä miellyttäväksi. Jos en, tanssi on kyllä ankeaa.
Vaikea näitä tanssituntuma-asioita on muutamalla sanalla kuvata. Tällä toisella rytmällä en todellakaan tarkoita vientipäälliköitä. Erittäin vietävissä olevia hekin ovat, reagoivat vain eri tavalla vientiin.
On minullakin kokemuksia erittäin taitavista tanssitettavista, joiden kanssa tanssi ei kerta kaikkiaan suju alkuunkaan. En ole koskaan keksinyt onko kyse lähinnä vaan ihan erilaisista ideoista liikelkielen suhteen, tai vaikka rytmitajun eroavuuksista. Voi tietysti syitä olla jos jonkinlaisia, alkaen siitä että naamataulu ei miellytä, partavesi aiheuttaa toiselle allergiaoireita tai toinen ei vain jostain muusta tanssista riippumattomasta syystä ole kovin halukas tanssimaan juuri minun kanssani. Kaikki eivät viihdy toistensa seurassa, tanssilattiallakaan. Viennissä ja seuraamisessa on koko tanssin ydin, joten siitä tuskin voi puhua ja sitä painottaa liikaa. Erityisen tärkeää VISE on kädenalitansseissa, joissa kosketuspinta tanssijoiden välillä on vähäinen. Tärkeää VISE on silti myös ns. sylitansseissa.
Aloitteleville naisilla on tyypillisesti muutamia ongelmia seuraamisessa kuten:
1) Kädet ovat kuin makaronit tai köydenpätkät (vie siinä sitten daamia niiden avulla),
2) Nainen pyrkii itse viemään, (ei näin vaan nainen seuraa vientiä!),
3) Nainen pyrkii ennakoimaan minkä kuvion mies vie seuraavaksi (ei näinkään).
Sana vaste on hieno ja hyvin kuvaava sana mitä hyvässä viennissä ja seuraamisessa (VISE) pitäisi tapahtua. Hyvässä seuraamisessa nainen aina lievästi vastustaa sitä mitä mies on tekemässä ja kädet ovat kiinteä vartalon jatke. Vasteen kautta vienti välittyy naisen vartaloon. Sama pätee miehelle. Hyvässä viennissä miehen käsien liike lähtee vartalosta. Sanotaan selvennykseksi, että naisen käsien ei tarvitse koko ajan olla jännittyneet, mutta aina kun mieheltä tulee vientiä, silloin vaste pitäisi löytyä.
Naisten seuraamistaidoissa on yllättävän suuria eroja, kuten tietysti myös miesten vienneissä. Paljonkin tanssineilla daameilla saattaa käsistä puuttua vaste lähes kokonaan. Joidenkin paljon tanssineiden naisten seuraaminen tuntuu viennissä raskaalta. Syytä siihen en tiedä enkä ole pohtinut, mutta näin vain on.
Hyvä VISE mahdollistaa sen, että viejä pystyy viemään ja nainen mainiosti seuraamaan jopa sellaisia kuvioita mitä hän ei ole koskaan aiemmin tanssinut.
En ole tanssinohjaaja, vaan harrastaja, joten tätä voi kritisoida ja esittää parempia näkökulmia asiaan.- K-H
Vienti- ja seuraamistapoja on maailmassa tasan niin monta kuin on tanssijoitakin, kahta samanlaista ei vain löydy! Siksi tanssi onkin niin kiehtovaa kuin elämä itse.
Tanssi on liikettä, rytmiä, fysiikkaa, kemiaa, henkeä ja tunnetta. Vientiin ja seuraamiseen vaikuttaa niin moni vaihtuva asia. Tekniikan analysointi ja on silti mielenkiintoista, joten jatkakaa vain. Minä vain tanssin...ja nautin, välillä vähemmän ja välillä enemmän omasta mielentilastani ja partnerista ja hetkestä riippuen.
- Naisen vaikeus?
Aika tyhjentävästi on näillä teksteillä kerrottu se itse ongelma ja myös sen hyvätkin puolet sekä tasapainottava todellisuus.
Olisikin mukavaa saada naisten näkökulmaa ja niitä vaikuttimia miten saavutta vientiin ja seuraamiseen enemmän harmoniaa juuri noilla kuvatuilla keinoilla.
itsellä pitkä kokemus parista jossa törmään aina samoinhin ongelmiin .
Eli : kädet ovat "letkut" ei mitään vastetta.
Hän tanssii aivan omaa tanssiaan omaan "aikatauluun".
Ennakoi ja tekee kaava kuviota veipä mihin päin vain.
Pohdiskellut olen usein mikä on se monien naisten kuittaus tai suhtautuminen ja mikä mahtaa olla esteenä pyrkiä seuraamisen toteuttamiseen niinkuuin kurssit ym tansiosaajat kyllä oikeasti tuovat esille naisten osuudesta.
Useilla kurseilla on oikein erityis tehostettua jankkaamista kuinka naisten tulisi tiedostaa käytännön tasolle seuraajan rooli ja eväät siihen.
Uskon täysin että nainen saa aivan uuden ulottuvuuden kun kykenee seuraajaksi ja panostaa siihen.
Usein kyllä näkee aivan välinpitämättömyyttä ja haetaan ehkä aivan muuta kuin tanssin tuntumaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806