Milloin loppuu töniminen

Mustelmilla

Oltiin porukalla Esakalliolla ja siellä oli hillittömästi porukkaa kylläkin mutta ollaan oltu muualakin samanlaisissa ryysis tansseissa muttei siellä potkita ja tulla päälle aivan surutta, joskus 15-20v. sitten sen vielä jotenkin ymmärsi kun käden alitanssijoita oli vain kourallin paikkaa kohti niin kyllä oli paljon kateellista porukkaa päälle ajamassa vaikka kuinka nurkassa yritti olla. Mutta nyt kun tanssitaitoisten määrä on kokoajan kasvamassa ja kädenalitanssijat valtaavat monasti suurimman osan tanssitilasta, niin vieläkin tullaan sinne sekaan kävelemään ja todella tönimään. Mutta kaikesta huolimatta oli kiva ilta, sai nauttia kahden mahtavan herran laulusta jopa niin paljon ettei viitsinyt edes kokoaikaa tanssia vaan kuunnella varsinkin sitä kun herrat lauloivat yhdessä, kummallakin on miehekäs ääni joka kestää, olisipa joskus tanssit joihin ei tulisi näitä konsertteina käyttäviä ns. tansseissa kävijöitä että saisi tanssia herrojen musiikissa kunnolla

39

1553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomasin

      jopa Riutalla viikonloppuna. Parit, jotka muuten osavat tanssia ihan mukavan näköisesti, tulevat lattialla päälle kuin yleinen syyttäjä. Käytän ilmaisua parit, koska väistäminen on *molempien* - sekä herran että daamin vastuulla. Ellei herra näe estettä, mutta daami kyllä, on daamin vastuulla antaa siitä merkki herralle. Jälkimmäinen ei tietenkään asialle mitään mahda, jos viestiä ei tule eikä edellinenkään mitään voi tehdä, jos varoituksesta huolimatta jälkimmäinen vain jatkaa samaa latua hidastamatta.

      Olen aina ollut sitä mieltä, että huomaavaisen tanssijan merkkinä on hänen kokemien törmäysten lukumäärä lattialla. Tällainen tanssija oppii lattialla nopeasti myös välttämään hänestä itsestään aiheutumattomat törmäykset eli kiertämään kaukaa sellaiset parit, joka ovat mieltäneet itsensä puskutraktoriksi. Näitä oli luvattoman paljon liikkeellä Riutalla. Toivottavasti lavaa ei kuitekaan olla purkamassa...

      • pelisäännöt

        kuin liikenteessä taitavat päteä myös lavalla. Kun on tarpeeksi röyhkeä ja itsekäs, niin silloin pääsee hyödyntämään muiden kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta omaksi hyödykseen.

        Tuosta naisen antamasta merkistä pari kommenttia. Se on yksi asia, josta aloittelevat daamit eivät välttämättä ole tietoisia, joten olen ainakin itse joskus tullut maininneeksi, että jos vain on huomakseen, niin pieni vinkki lähestyvästä kolarista on ok. Toinen probleema on sitten se, että nainen kun monesti tanssii silmät kiinni, niin eipä hän silloin voi asian suhteen auttaa. Aina kun itse ei edes tiedosta, kuka ja koska näin tekee. Mutta tuokaan ei poista sitä tosiseikkaa, että vastuu on kuskilla - siis useimmiten kai sillä miehellä.

        En siis todellakaan väitä, ettenkö itsekin aika ajoin onnistu törmäilemään, mutta useimmiten se on kyllä tapahtunut tahattomasti ja siten, että ennakointi ei ole mennytkään kaikkien näköpiirissä olevien osapuolten osalta niinkuin kuvitteli. Tai sitten vain on tullut yrittäneeksi jotain liian monimutkaista liian ahtaassa paikassa.

        Tosin pakko myöntää, että kun joskus huomaa ja tuntee, kuinka sama pari - tai siis kyseisen parin miesosapuolihan se aktiivi tuossa on - tökkii selkään vähän väliä vaikka eteen ei pääse, niin sopivan tilaisuuden tullen tekisi terävän käännöksen ja kyynärpäällä laittaisi nenäluun remonttiin, mutta ei parane heittäytyä ilkeäksi naisten nähden.

      • oli muuten

        lauantaina todella taitavia tanssijoita. Osasivat erinomaisesti myös väistellä. Vältyin mustelmilta ja törmäyksiltä vaikka naisena olisin niistä päässyt parketilla takuuvarmasti osalliseksi koko illan tanssiessani. Myöskään muita tanssijoilta ei tullut kyynärpää- tai muita taklauksia lainkaan.

        Sattuivatkohan useimmat huomaavaiset Taipaleen Reiskan vuoksi nyt samaan paikkaan :)

      • hyvä neuvo

        Kannattaa jäädä kotiin jos lavalla on niin paijon porukkaa että ei mahdu kunnolla tanssimaan. Sillä eihän se ole edes tanssimista jos koko ajan pitää vaihtaa suuntaa porukan paljouden tähden ihan typerää silloin ängetä mukaan vaan menee väljenpään mestaan.

      • muualla...
        hyvä neuvo kirjoitti:

        Kannattaa jäädä kotiin jos lavalla on niin paijon porukkaa että ei mahdu kunnolla tanssimaan. Sillä eihän se ole edes tanssimista jos koko ajan pitää vaihtaa suuntaa porukan paljouden tähden ihan typerää silloin ängetä mukaan vaan menee väljenpään mestaan.

        Kotiinjääminen ei ehkä ole se eka vaihtoehto, mutta ainakin voisi valita vähemmän suositun paikan, jossa ei ole finkut tai vastaavat soittamassa. Ainakaan itselle ei ole silleen merkitystä, kuka soittaa ja laulaa, kun vain tulee suht monipuolista tanssimusiikkia.

        Mutta mutta ... tuo onnistuu hyvin silloin, kun on oma partneri. Paikan ja orkesterin suosio kun näkyy myös siinä hakurivin koostumuksessa aika voimakkaasti ja pienessä paikassa voi olla aika kortilla haettavat.

    • On??

      " kädenalitanssijat valtaavat monasti suurimman osan tanssitilasta"
      Puhutaan suvaitsevaisuudesta ja huomioon ottamisesta.
      Mitenkäs on otetaanko tavalliset foksaajat huomioon kun kädenalitanssijat valtaavat parketin, onhan ne foksaajatkin maksaneet pääsymaksun.

      Tosi juttu, jos kädenalitanssijat valtaavat keskialueen sekä osan sivustasta katkaisten tavallisilta tanssijoilta kulkuyhteyden niin mitä silloin pitäisi tehdä? Lähteä kotiin vai?

      Haloo hei, jättäkää riittävän iso kulkureitti foksaajille niin ehkä ne päälleajot jäävät vähemmälle.

      "niin vieläkin tullaan sinne sekaan kävelemään ja todella tönimään" Tuo lause kertoo jo aika paljon asenteesta, tavallinen tanssija on kävelijä jota ei hyväksytä parketille, menkööt pihalle ihmettelemään.

      Kunnollinen tanssija sovittaa tanssinsa tilanteen mukaan, jos niitä häkkyröitä ei mahdu tekemään häiritsemättä muita niin silloin ei tehdä. Vai opetetaanko kursseilla oman navan tuijottamista ja muiden väheksymistä.

      • Mustelmilla

        Siinäpä se kun kaikkihan me ollaan maksettu pääsymaksu, ja me jotka lavoilla pyörimme ja pidämme niitä pystyssä käyttäessämme palveluja monta kertaa viikossakin, ja käytämme todella pienen alueen häkkyröidessämme kädenalikuvioita, ja osaamme kyllä huomioida toisetkin vaikka onkin vauhtia.( seonsitätanssitaitoa). mutta ne jotka näitä lajeja eivät hallitse tulevat sinne sekaan ja ilmeillään ja päälle ajamisella kyllä antavat ymmärtää että heitä vaivaa hirveästi toisten nautiskelu ja osaaminen.
        Pidän itsekin foksista, mutta ei minua ole koskaan yksikään mies työntänyt keskilattiaa kohti eikä töki minulla kädenalittajia, koska tanssimme ulko kehällä mikä on lajinkin omainen liikkumistapa. Eihän foxia voi tanssia keskilattialla paikallaan pyörivien seassa. jos minua joku mies sinne tunkisi niin lähtisin kävelemään (ei ole ollut kotona kun korektia käytöstä on jaettu).

        Suvaitsevuutta todella kaivattaisiin lavoilla, tätähän me yritämme yritämme opettaa tanssitaidon lisäksi ja yleensäkin käyttäytymis ja käyttö saantöjä tanssilattialle, mutta monellekin kurssilaiselle on tärkeämpää hirveä kuvio määrä ja siinä jää huomiotta käyttäytyminen ja tekniikka joka myöskin auttaa kovasti tanssilattian käytössä ja oman tanssin nautittavuudesta, ja kun oppii nauttimaan omasta tekemisestään ei enää tarvitse kadehtia ja kiusata muita.

      • ihmettä
        Mustelmilla kirjoitti:

        Pitääkö siellä tanssilattialla vielä kadehtia toisia mitä ihmeen kadettimista siellä tanssi lattialla on.

    • Hankaluuksia kokemattomi

      Tilannehan oli erikoisluonteinen. Kyllähän niitä "tavallisia tanssijoita" tanssi kädenalittajien lomitse, mutta mielestäni taisivat vahingossa sinne joutua. Ei heillä ainakaan näyttänyt olevan mitään tahallista häirintätarkoitusta.

      Tiukassa tungoksessa tanssiminen näyttää kuitenkin nykyisille tilavilla lavoilla tanssimaan tottuneille olevan aika hankalan paikan. Sitä tanssitaan niin kuin hyvässä tilassa on totuttu tanssimaan kuviot tietyn kaavan muotoisina ja vauhdikkaasti pitkällä askeleella. Tavalliset tanssijat nyt tuntuivatkin ajavan usein toisten tavallisten tanssijoiden päälle aika vauhdikkaastikin, ja tätäkään en pitänyt tahallisena, vaan kysymyksessä oli käsitykseni mukaan vain tottumattomuus tanssia todella tiukassa ruuhkassa.

      Ainakaan samanlaista kyynerpään tarjontaa paikalla ei ollut, kuin torstain naistentansseissa Ämyrillä harrasti erän hoikkaa käkkäräpäätä blondia tanssittava herra - sieltä kun tuli kyynärpäästä selvästi tahallista ja erittäin voimakasta tuuppimista koko illan. Useampikin henkilö oli saanut tämän kokea.

      • valloitus

        No jospa tässä tapauksessa tuo upeavartaloinen ja tanssitaitoinen blondi sai viejällä testosteroni-tason nousemaan ja macho-elkeet pintaan puolustaessaan reviiriä :)

    • Levittäminen

      Kyse on yksinkertaisesti myös tietämättömyydestä. Useimmat tönijät ja sekaan sumputtautneet ovat autuaan tietämättömiä kok tästä tilan tarpeesta ja halusta sovittaa asiaa yhteisillä pelisäännöillä.

      He vain tanssivat ja koska ovat tanssilatitialla he ovat täysin oikeassa paikassa omasta mielestä ja uskoisin että isolle osalle se on vain tunnelmaa kun tyrkkii joukossa toisiaan.

      Tässä on yksi täosi tärkeä pointti muuten daamien tajuta miten haastavaa on vienti tältäkin osin.

      Tietoutta pitäisi jakaa kokonais toiveista ja tehdä se tanssijärjestäjien puolesta ja bändien avulla siten että, kerrotaan yksinkertaisesti lavan käytöstä ja suositellaan kuulutuksin aivan samoin kuin hakuvuorotkin. Uudet ja entisetkin tietäisi että se on yleisesti hyäksytty tahto ja kaikkien eduksi.

      Siis: kuulutus esim: yleiseksi käytännöksi on muodostunut tällä lavalla että, tanssimme vastapäivään ja lavan ulointa reunaa käyttäen. Lavamme sisä osa on paikalla tanssijoiden käytössä. Toivomme onnistuvaa tanssi iltaa kaikille.

      muutama toisto illan alkupuoliskolla sopivasti selkeyttäisi auttaisi huomioimaan lavan käytön.

      • Fiksusti kirjoitettu:

        "Tietoutta pitäisi jakaa kokonais toiveista ja tehdä se tanssijärjestäjien puolesta ja bändien avulla siten että, kerrotaan yksinkertaisesti lavan käytöstä ja suositellaan kuulutuksin aivan samoin kuin hakuvuorotkin. Uudet ja entisetkin tietäisi että se on yleisesti hyäksytty tahto ja kaikkien eduksi.

        Siis: kuulutus esim: yleiseksi käytännöksi on muodostunut tällä lavalla että, tanssimme vastapäivään ja lavan ulointa reunaa käyttäen. Lavamme sisä osa on paikalla tanssijoiden käytössä. Toivomme onnistuvaa tanssi iltaa kaikille.

        muutama toisto illan alkupuoliskolla sopivasti selkeyttäisi auttaisi huomioimaan lavan käytön."

      • yleinen käytäntö
        Cake kirjoitti:

        Fiksusti kirjoitettu:

        Suurin osa tanssijoista tuntee kymmenien vuosien aikana vakiintuneen tanssietiketin ja myös lavakohtaiset erikoisuudet. Olisikin tehokas tapa saada tanssijat tuntemaan itsensä suorastaan tyhmiksi, jos vanhaa kaikkien tuntemaa asiaa alettaisiin ohjeistamaan tanssien aikana kovaäänisten avulla.

      • yleinen käytäntö kirjoitti:

        ...pieni joukko, johon tuollaisella kuuluttamisella pyrittäisiin vaikuttamaan, on joko täysin kaikenlaisista säännöistä piittaamattomia tai sellaisia, jotka eivät niistä mitään ymmärrä. Termi vastapäivään on jo heistä useimmille vieras.

        Pääosa lavoilla kävijöistä kyllä tuntee säännöt ainakin jollakin tavoin, mutta läheskään kaikki eivät niistä piittaa. Eivät juuri hetkahtaisi, vaikka useinkin muistutettaisiin.

        Onhan tuota esim. Riutalla kokeiltu niiden vyöhykekarttojen ohella: ei vaikutusta.

      • Riutallakin
        Truehum kirjoitti:

        Yritetään pelleillä pelejen tahtiin . Kaikki aktiivitanssijat tietävät mitenkä lavalla edetään ei ole syytä muuttaa vuosia ollutta käytäntöä joittenkin ääliöPellejen takia,,,, Esiintyköön siellä paskahuussin edesssä jotka haluu välttämättä näyttää

      • Edistynyt tanssija
        Riutallakin kirjoitti:

        Yritetään pelleillä pelejen tahtiin . Kaikki aktiivitanssijat tietävät mitenkä lavalla edetään ei ole syytä muuttaa vuosia ollutta käytäntöä joittenkin ääliöPellejen takia,,,, Esiintyköön siellä paskahuussin edesssä jotka haluu välttämättä näyttää

        Riutan kakkimoiden edusta onkin erittävän hyvä tanssialue kaikille elvistelijöille.

    • konkari.

      Kyllä se loppuu sitten kun tanssipaikat laittavat lapun luukulle.

      Sittenkin varmaan syytetään tanssipaikkojen kaikista ongelmista kädenalitanssijoita.

      • ...tanssijat

        No tästä tuskin taasen kannattaa alkaa tehdä vastakkainasettelua kädenali vs syli. Päinvastoin luulisi, että tuo tilan hallinta vain paranee pikkuhiljaa, kun meistä kai useimmat jonkin verran harrastamme näitä molempia ja sen myötä osaamme paremmin arvioida, mitä kukin on kohta tekemässä ja millaisen tilan jokin liikekuvio on vaatiakseen.

        Ja kyllä meillä kädenalitanssista pitävilläkin on monesti paljonkin parannettavaa myös omalla saralla. Voisin jopa väittää, että pahimmat kolarit (vauhdin ja vahinkojen osalta) tapahtuvat siellä keskenämme, koska vauhti on välillä aika kova. Aika vähän seuraillaan sitä, että ollaanko sitä daamia viemässä vapaaseen tilaan vai jonnekin ruuhkapaikkaan. Liikelaajuudet on monesti hyvinkin suuria ja sitten tämä perisynti eli piiiitkä taka-askel, joka on vaarallinen sekä itselle että muille.

      • taaaakaaa-aaaaaaskeeeel
        ...tanssijat kirjoitti:

        Taka-askeleen rajoittaminen näyttää olevan nykyisin aika monen ohjaajan ykkösasioita. Useampikin ohjaaja on alkanut oipettamaan taka-askeleen sijaan tanssittavaksi sen lähes paikallaan tai hiukan sivulle. Swingeihin tämä ei juurikaan vaikuta tanssin luonteeseen kovin paljoa, mutta joissakin lattareissa lattarimausuus kyllä kärsii oleellisesti - onhan monille lattareille juuri tyypillistä se että jalka menee selvästi vartalon edelle. Onneksi monet uudet lattarit voi hyvin tanssia pitämällä jalat "vartalon alla".

        Piiiitkääää taka-askel on ongelma myös aivan tavallisessa suljetun otteen lavatanssissa. Lähes kaikilla kursseilla opetetaan se että selkä edellä kulkeva - siis usein nainen - askeltaa taaksepäin niin että jalka pysyy koko ajan vartalon alla. Tästä huolimatta näitä taaksepäin ja naapurin jaloille harppojia on aika runsaati. On varsin helppoa hallita askeleensa niin että ensimmäinen kosketus naapuriin tapahtuu ylävartalolla ja näin vältytään lähes kokonaan askeltamasta naapurin jaloille, vaikka tungos olisi tiukkakin.

        Tanssinautintokin on aivan eri luokka silloin, kun huomaa daamin askeltavan niin että missään olosuhteissa ei naapurin jaloille askeltamista tapahdu - tiukassakin ruuhkassa tanssi on luontevaa ja rentoa. Silloin kun joutuu koko ajan jarruttelemaan ja ohjaamaan "naapurin jaloille astuvaa tyyppiä", niin tanssin nautinto on aika usein varsinaista jäykistelyä.

      • tanssiheureka!
        taaaakaaa-aaaaaaskeeeel kirjoitti:

        "On varsin helppoa hallita askeleensa niin että ensimmäinen kosketus naapuriin tapahtuu ylävartalolla ja näin vältytään lähes kokonaan askeltamasta naapurin jaloille, vaikka tungos olisi tiukkakin."

        Tuo on täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistaton fakta, vaikka joku sitä mitä ilmeisimminkin asiantuntevasti hieman tahi jopa melko selvästi enemmänkin epäili, vaikka ei sitä suoraan kehdannut sanoakaan:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8390954/39442002

      • taaaakaaa-aaaaaaskeeeel kirjoitti:

        ...poikkeuksiakin sääntöön on.

        Mm. argentino on sellainen:
        http://www.youtube.com/watch?v=bXhQNRsH3uc

        Muitakin löytyy, joten aina ei voi liikkua niin, että vartalo mahdollisessa törmäystilanteessa osuu ensin.

        Tuo nyt tietysti on näytös, mutta laji on lavoillakin jo niin yleinen, että se pitäisi ottaa huomioon.

        Tässä eräs keväällä sattunut tapaus Riutalta. Siinä etenevän parin mies ei osannut ottaa huomioon sitä, että argentinoparin jalat saattavat liikkua paljonkin vartaloa ulompana, niinpä etenevä daami kaatui vaarallisen näköisesti:

        http://tanssi.net/keskustelu/s/217/222546.html#t

        Ite tuosta olin jo raportoinut näin: "Jälleen hävettävän suuri joukko tuota omaa tahtoaan osoittavista oli niitä Riutan vakikävijöitä, jotka ovat lavoja kolunneet ja useimmat myös leirejä ja kisoja kierrelleet jo kauan, ja takuulla myös ovat erittäin hyvin selvillä säännöistä. Joillakin noilla suurisieluisilla on takanaan satoja Riutanharjun iltoja.

        Vain yksi pahempi kaatuminen sentään osui näkyviini, kun eräs sitkeästi koko illan ulkokehää kiertänyt iäkäs pariskunta (suurikokoinen mies viejänä) lähti ohittamaan ulkokautta valssilla takaoven luona argentinona tanssivaa taituriparia.

        Ohittaja ohjasi kulkunsa liian läheltä, joten naisten jalat osuivat yhteen. Ohittanut nainen heitti kuperkeikan. Syyllinen (mies siis) pysyi pystyssä. Jatkoivat kohta matkaa, edelleen sitä ulkokehää, kuten eteneväksi tarkoitetun musiikin soidessa toki pitääkin. Ohitetun parin daami sensijaan järkyttyi sen verran, että lopetti siltä erää tanssimisen."

        Taitureiden pitäisi myös katsoa missä alkavat sooloilemaan; koska argentiinalainen liikkuu aivan toisella lailla kuin valssi, pysyy paikallaan ja jalat liikkuvat akselin ulkopuolella. Monikaan lavalla käyvä varsinkaan vanhempi väki ei todellakaan voi tiedostaa sitä että joku siellä seassa voi tanssia aivan toisenlailla liikkuvaa tanssia, ja jos nainen on edessä niin miten niitä jalkoja voi viejä ennakoida ja väistää kampaavia jalkoja. Taitavilla tanssijoilla tietenkin on itsetunto niin korkealla ettei tarvitse valssia tanssia arkkuna paikassa jossa on paljon ihmisiä ja törmäily vaara suuri

      • Eräs vakiokirjoittajista
        tanssiheureka! kirjoitti:

        "On varsin helppoa hallita askeleensa niin että ensimmäinen kosketus naapuriin tapahtuu ylävartalolla ja näin vältytään lähes kokonaan askeltamasta naapurin jaloille, vaikka tungos olisi tiukkakin."

        Tuo on täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistaton fakta, vaikka joku sitä mitä ilmeisimminkin asiantuntevasti hieman tahi jopa melko selvästi enemmänkin epäili, vaikka ei sitä suoraan kehdannut sanoakaan:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8390954/39442002

        mutta tuossahan kävi kenties jopa onnekseni hirvittävä nimimerkkivirhe: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että siinäkin minun piti esiintyä eräänä arvostetun tanssifoorumimme vakiokirjoittajista, mutta innoissani näppäilin siinä käyttämäni nimimerkin väärin. Pahoittelen syvästi täten eli erittäinkin pitkälti täysin epähuomiossani aiheuttamaani sekä nuorten että vanhainkin tanssihämminkiä.

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Truehum kirjoitti:

        ...poikkeuksiakin sääntöön on.

        Mm. argentino on sellainen:
        http://www.youtube.com/watch?v=bXhQNRsH3uc

        Muitakin löytyy, joten aina ei voi liikkua niin, että vartalo mahdollisessa törmäystilanteessa osuu ensin.

        Tuo nyt tietysti on näytös, mutta laji on lavoillakin jo niin yleinen, että se pitäisi ottaa huomioon.

        Tässä eräs keväällä sattunut tapaus Riutalta. Siinä etenevän parin mies ei osannut ottaa huomioon sitä, että argentinoparin jalat saattavat liikkua paljonkin vartaloa ulompana, niinpä etenevä daami kaatui vaarallisen näköisesti:

        http://tanssi.net/keskustelu/s/217/222546.html#t

        Ite tuosta olin jo raportoinut näin: "Jälleen hävettävän suuri joukko tuota omaa tahtoaan osoittavista oli niitä Riutan vakikävijöitä, jotka ovat lavoja kolunneet ja useimmat myös leirejä ja kisoja kierrelleet jo kauan, ja takuulla myös ovat erittäin hyvin selvillä säännöistä. Joillakin noilla suurisieluisilla on takanaan satoja Riutanharjun iltoja.

        Vain yksi pahempi kaatuminen sentään osui näkyviini, kun eräs sitkeästi koko illan ulkokehää kiertänyt iäkäs pariskunta (suurikokoinen mies viejänä) lähti ohittamaan ulkokautta valssilla takaoven luona argentinona tanssivaa taituriparia.

        Ohittaja ohjasi kulkunsa liian läheltä, joten naisten jalat osuivat yhteen. Ohittanut nainen heitti kuperkeikan. Syyllinen (mies siis) pysyi pystyssä. Jatkoivat kohta matkaa, edelleen sitä ulkokehää, kuten eteneväksi tarkoitetun musiikin soidessa toki pitääkin. Ohitetun parin daami sensijaan järkyttyi sen verran, että lopetti siltä erää tanssimisen."

        kummassakaan dokumentoiduista joko nuorten- tahi vanhaintanssitapauksessa (kummassako tapauksessa, siihen po dokumentaatio ei mielestäni ota mitään alustavaakaan kantaa) pareista omasta mielestään toista paria taitavempi ei väistänyt havaitessaan, ettei sillä toisen parin mielestä paljon taitamattomammalla parilla kerta kaikkiaan järki saati taito eivätkä reflexit (toinen kanpitetuista pareistahan oli dokumentoitu iäkkääksi ja iäkkäitten reflexithän kyllä tiedetään) moisen väistömanööverin tekoon riittänyt?

        Tämähän on aivan ällistyttävää: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että oikein taitavasti tanssiva parihan osaisi toki leikiten myös väistää niin taitavasti, ettei kukaan. Kyllä noissa, sinänsä toki harmillisissa tapauksissa täytyy olla kysymys jostain muusta kuin ylettömästä ja olemattomasta joko nuorten- tahi vanhaintanssitaidosta. Että lähteä sillä tavalla ja omiin sekä muihin nähden omasta mielestään ylivertaisiin nuorten- ja vanhaintanssitaitoihinsa vedoten iäkkäillekin nuorten- tahi vanhaintanssijoille sekä nuorten- että vanhaintanssiriitaa haastamaan täysin yleisellä sekä nuorten- että vanhaintanssipaikalla. Häpeällistä!

        Sehän olisi voinut etenkin se iäkkäänpi herra sotiemme erikoisjoukkojen veteraani olla ja silloin olisi kampittajalle kalpaten käynyt – on se nähty niin monta kertaa aiemminkin, kun nuoret siviilit ovat mielestään täysin avutonta vanhusta porukalla (heitä on aina ollut vähintäänkin kaksi, kuten tässäkin dokumentaatio täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta osoittaa) kurmoottamaan lähteneet ja se onkin vanhus vetreä veteraani ollut ja silloin on kurmoottamaan lähteneiltä luita ja kallojakin halki mennyt!

      • salasanaton

        tanssinetin keskusteluja on tänne linkittää.

        Eivät ne avaudu kuin sisäänkirjautumalla,siis pitäisi olla käyttäjätunnus ja salasana.

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Eräs vakiokirjoittajista kirjoitti:

        jonka täällä ja tuolla olitte sinänsä toki hyvinkin ansiokkaasti dokumentoineet, oli. Pengottuani aikani itsekin sekä nuorten- että vanhaintanssiarkistojani, kykeninkin täydentämään puutteellisia silminnäkijäkertomuksia melko autenttisilla kuvamateriaaleilla sinänsä toki melko satunnaisista tanssimoista ja siten kenties jopa onneksenne laatimaan dokumentaatiotanne vastaavasta avuttomien vanhaintanssijoitten pääalekarkaamistilanteesta tanssilliskliinisen rekonstruktion, joka on tässä sekä nuorten että vanhainkin tanssitutkinnallisista syistä syytä esittää:
        http://www.youtube.com/watch?v=KWXCSVXqL2g
        jotta voisimme ottaa tuosta mitä ilmeisimminkin äkkipikaistuksissa tehdystä, järkyttävästä sekä nuorten- että vanhaintanssitapauksesta opiksemme:

        Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että muutoin toki tuskastuttavankin pitkä joko nuorten tahi vanhain tanssikinppakyyti on syytä vastedes jokaisen meistä käyttää itsensä tsyykkaamiseen siten, että koko matkan hokee itsellensä näin, ettei varmasti siellä tanssimossa hermostu, vaikka tulisi mitä ja loppuisivat kesken jäät ja lantrinkitikn! Näillä eväillä jokaisen meistä himoitsema täysin yleinenkin sekä nuorten- että vanhaintanssitunnelma lähtee varmasti ennenkokemattomaanne nousuun.

        tanssivihaa ja melko suurta sekä nuorten- että vanhaintanssitaituruutta. Joo, ton kaiken mä sekä nuorten että vanhainkin tanssi-illasta toiseen nään: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että siellä tanssimossahan lahkeetkin liehuu ja sinänsä toki melko komeat kurkot riehuu ja mä kaiken siitä melko sivusta nään. Mä olen omastakin mielestäni helkkarin komea herra, jolle ei melkein koskaan tule nuorten- tahi vanhainkaan tanssikärhämää.

        Sillä tavalla liidetään parketilla, tanssimon kattotuolin alla. Joo, tän kaiken mä buffetista nään. Ja kurko tanssii kohta toisen herran kanssa ja säkin sen näät, koska olet omastakin mielestäni todella upea daami, jolle ei melkein koskaan tule nuorten- tahi vanhainkaan tanssikärhämää.

        Kun mä tulen haulta bufettiin, tilaan lantrinkiakin ja sinne maistelemaan jään, daamijono venyy hetkessä narikkaan, säkin sieltä melkein kaiken näät: parketilla joku käy taaskin kuumenpana ja toinen mielestään melko selvästi taitavenpana ja hei, ei tartte sunkaan selittää, mikä vika on mun cosbymäisessä viennissä. Joo, sä senkin näät! //Karjalainen J

        enänpi tahi vähenpi matalalla profiililla ja siten kirotunkin vähäeleisesti erittäinkin pitkälti joko nuorten- tahi vanhaintanssimaan, että standardi- tahi sitä edistyneemmälle kurkolle joko nuorten- tahi vanhaintanssitarkoitus pyhittää kaikki sinänsä toki aivan mahdolliset ja aivan mahdottomatkin keinot, emme voi olla tulematta mihinkään muuhun nuorten- tahi vanhainkaantanssilliseen johtopäätökseen kuin siihen, että niitten kurkojen töniminen ei lopu, ennen kuin joku heittää heille, kurkoille oikean ja siten todellisen haasteen:
        http://www.youtube.com/watch?v=TKscsRVnv9k
        ryhtymättä heidän, kurkojenkaan kanssa keskellä tahi reunassa sitä nuorten- ja vanhaintanssiparkettia käymään äärimmäisenkään naurettavaa nuorten- tahi vanhaintanssikilpaa siitä, kenellä on taidokkainpien sekä nuorten- että vanhaintanssikuvioitten lisäksi nokkelimmat nuorten- ja vanhaintanssikommentit.

        tönikööt ne muut. Päätit vihdoin, nyt kyllä korjaat luut ja häivyt siitä siis bufettiin sä kurkonsuojaan. Jätät taakseis pian parketin, kurko taas kannoillais on, mut huomaahan: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että myös omissa taidoissas on tie kurkonsuojaan. Kurkonsuojaan, kurkonsuojaan, pois jaloistaan nyt ehdit näin. Kurkonsuojaan, kurkonsuojaan: toimimalla äärimmäisenkin paitsi nopeasti niin myöskinsä juonikkaasti jopa istumapaikan saat kantapöydästäis!

        Joskus daami tuskin sua tuntee, Oikeestikaan ei käsittääksesi soi, mut silti nuo korskeet kurkot tönimistään siekale ei tippaakaan. Kurkonsuojaan!
        http://www.youtube.com/watch?v=nb_TDxtIQnY

        Vanhaintanssia kerran mitä ilmeisimminkin äkkipikaistuksissasi tahi muutoin epähuomiossasi kokeilit. Kyyneliin päättyisi se, niin silloin kuiskittiin. Sä daameja hait ja nyt räpsyttelee niistä toiset sulle helkkarin pitkiä ripsiään ja toiset sinänsä toki äärimmäisenkin sieviä niskojaan nakkelee. Silti muuan on, jonka tielle sekä nuorten- että vanhaintanssi-illastasi toiseen jäät – muuan, joka selkääsi kaikesta niissä nuorten- ja vanhaintanssitilanteissa kokemastasi päätellen jotenkin tietää tien. Ja pahinta siinä sinunkin mielestäsi on, että hän yksin tuottaa voi tuskan ja hien ja kaikeksi sekä nuorten- että vanhaintanssivastoinkäymisesi kukkuraksi kolhun antaa. Kurkonsuojaan, kurkonsuojaan jaloistaan ehdit näin. Kurkonsuojaan, kurkonsuojaan turvapaikan saat kantapöydästäis! //Danny

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Eräs vakiokirjoittajista kirjoitti:

        kummassakaan dokumentoiduista joko nuorten- tahi vanhaintanssitapauksessa (kummassako tapauksessa, siihen po dokumentaatio ei mielestäni ota mitään alustavaakaan kantaa) pareista omasta mielestään toista paria taitavempi ei väistänyt havaitessaan, ettei sillä toisen parin mielestä paljon taitamattomammalla parilla kerta kaikkiaan järki saati taito eivätkä reflexit (toinen kanpitetuista pareistahan oli dokumentoitu iäkkääksi ja iäkkäitten reflexithän kyllä tiedetään) moisen väistömanööverin tekoon riittänyt?

        Tämähän on aivan ällistyttävää: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että oikein taitavasti tanssiva parihan osaisi toki leikiten myös väistää niin taitavasti, ettei kukaan. Kyllä noissa, sinänsä toki harmillisissa tapauksissa täytyy olla kysymys jostain muusta kuin ylettömästä ja olemattomasta joko nuorten- tahi vanhaintanssitaidosta. Että lähteä sillä tavalla ja omiin sekä muihin nähden omasta mielestään ylivertaisiin nuorten- ja vanhaintanssitaitoihinsa vedoten iäkkäillekin nuorten- tahi vanhaintanssijoille sekä nuorten- että vanhaintanssiriitaa haastamaan täysin yleisellä sekä nuorten- että vanhaintanssipaikalla. Häpeällistä!

        Sehän olisi voinut etenkin se iäkkäänpi herra sotiemme erikoisjoukkojen veteraani olla ja silloin olisi kampittajalle kalpaten käynyt – on se nähty niin monta kertaa aiemminkin, kun nuoret siviilit ovat mielestään täysin avutonta vanhusta porukalla (heitä on aina ollut vähintäänkin kaksi, kuten tässäkin dokumentaatio täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta osoittaa) kurmoottamaan lähteneet ja se onkin vanhus vetreä veteraani ollut ja silloin on kurmoottamaan lähteneiltä luita ja kallojakin halki mennyt!

        ylileveitten sekä nuorten- että vanhaintanssikuljetusten – sanalla sanoen sekä nuorten että vanhain eläväin ja siten useinpia siinä meneillään olevassa joko nuorten- tahi vanhaintanssitilanteessa läsnäoleilevia ällistyttävällä ja yllättävällä askel- sekä nopeudella että pituudella kiitäväin tanssikrusifiksien – anatomiassahan voidaan kulloinkin meneillään olevaan tanssitilanteeseen toki väistämättäkin kuuluvien enänpi tahi pääsääntöisesti vähenpi kohteliaitten tönimisten lisäksi varsinkin haluttaessa nähdä periaatteessa toki mahdollisimman mutta käytännössä aivan mahdottomankin korkeitten kyynärten ja ikään kuin tuleviin sekä nuorten- että vanhaintanssikarateiskuihin valmiiksi tahi em loputtomista iskuista nuorten- ja vanaintanssivuosien myötä lopullisesti jäykistyneitä rystyin päitä.
        http://www.youtube.com/watch?v=SLOLZACPXAs

        Tämä saattaa äärimmäisenkin pitkälti johtua siitä, ettei läheskään kaikilla näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä ole likimainkaan yhtä hyvää hauis- eikä pohje- saati pakara- tahi minkään muunkaan meihin verrattuna hävyttömänkin mitättömän lihaksensa koordinaatiota kuin itsellämme: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tuollainen ällistyttävän vaatimattomain lihastensa olemattomalla koordinaatiolla jopa aivan standardinuorten- tahi vanhainkin tanssitilanteessa liikkeellä oleva tahohan väkisinkin joutuu kompensoimaan lihaksettomien jalkojensa olematonta koordinaatiota levittämällä korkealla nuorallakävelijän omaisesti mehupillimäiset kätensä sivuilleen ikään kuin tasapainopuomiksi, vaikka liikkuukin toki melko tasaisella matalalla (voi siinä toki alla jokseenkin ontto rossipohja olla, mutta yleensä se on monesta kohtaa maanvaraisella petonkilaatalla) maalla, minkä sekä nuorten- että vanhaintanssiparkettihiontafirma kyllä takaa. Tätä täysin olematonta lihaskoordinaatiotaustaa vasten ajateltuna ei ole mikään ihme, että välillä meistä itse kullekin yht’äkkiä tulee siellä parketilla tunne, että joku siitä ohi pyrkiessään yrittää kammata viisipiikkisellään huolellisesti huoliteltuja, kirotunkin tuuheita hiuksiamme, vaikka hän meidänkin mielestämme aivan selvästi raivoisasti yrittää kammata sillä piikkisellään oman tukkansa mitä ilmeisimminkin rasvoittuneita rippeitä.

        Onhan tietysti kuultu po koordinaatiotapauksista, joissa em ohipyrkivä on yhdellä viisipiikkisensä piikeistä yrittänyt ikään kuin kaivamalla kaivaen tarkastaa alle jääviensä nenäkarvat, vaikka hänellä on itsellään järkyttyneitten silminnäkijäkertomusten mukaan kasvanut korvakäytävistäänkin sinänsä toki melko komeat, ainakin viisisenttiset ns hapsut!

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Eräs vakiokirjoittajista kirjoitti:

        kummassakaan dokumentoiduista joko nuorten- tahi vanhaintanssitapauksessa (kummassako tapauksessa, siihen po dokumentaatio ei mielestäni ota mitään alustavaakaan kantaa) pareista omasta mielestään toista paria taitavempi ei väistänyt havaitessaan, ettei sillä toisen parin mielestä paljon taitamattomammalla parilla kerta kaikkiaan järki saati taito eivätkä reflexit (toinen kanpitetuista pareistahan oli dokumentoitu iäkkääksi ja iäkkäitten reflexithän kyllä tiedetään) moisen väistömanööverin tekoon riittänyt?

        Tämähän on aivan ällistyttävää: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että oikein taitavasti tanssiva parihan osaisi toki leikiten myös väistää niin taitavasti, ettei kukaan. Kyllä noissa, sinänsä toki harmillisissa tapauksissa täytyy olla kysymys jostain muusta kuin ylettömästä ja olemattomasta joko nuorten- tahi vanhaintanssitaidosta. Että lähteä sillä tavalla ja omiin sekä muihin nähden omasta mielestään ylivertaisiin nuorten- ja vanhaintanssitaitoihinsa vedoten iäkkäillekin nuorten- tahi vanhaintanssijoille sekä nuorten- että vanhaintanssiriitaa haastamaan täysin yleisellä sekä nuorten- että vanhaintanssipaikalla. Häpeällistä!

        Sehän olisi voinut etenkin se iäkkäänpi herra sotiemme erikoisjoukkojen veteraani olla ja silloin olisi kampittajalle kalpaten käynyt – on se nähty niin monta kertaa aiemminkin, kun nuoret siviilit ovat mielestään täysin avutonta vanhusta porukalla (heitä on aina ollut vähintäänkin kaksi, kuten tässäkin dokumentaatio täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta osoittaa) kurmoottamaan lähteneet ja se onkin vanhus vetreä veteraani ollut ja silloin on kurmoottamaan lähteneiltä luita ja kallojakin halki mennyt!

        tanssiviikolla Suomi24-tanssikeskustelufoorumilla julkaistu melko yleisen sekä nuorten- että vanhaintanssiosaston juttu siitä, että Suomen tanssimoitten parketeilla tehtäisiin ikivanhoja sekä nuorten- että vanhaintanssikoreografioita pika- ja äkki- sekä juoksemalla että pysähtyilemällä ne mukamas täysin uusina ja siten uunituoreina, herätti raivoisan kohun suomalaisten nuorten ja vanhain tanssin sinänsä ja varsinkin itsensä standardi- ja sitä monimutkallisemmankin tanssin motiivien puhtaudesta.

        Oli äärimmäisenkin ristiriidallista lukea ja kommentoida sekä nuorten- että vanhaintanssipiireissä mitä ilmeisimminkin vasta vähän aikaa ja sitä kauemminkin liikuskelleitten ns alan henkilöitten näkemyksiä tanssin monia po piireihin nähden ulkopuolisiakin ällistyttävänkin usein mitä ilmsisimminkin syystäkin epäilyttävistä ns etiketeistä: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että mainituissa piireissä sitä kauemmin liikuskelleitten kirjoituksissahan julmistellaan sekä nuorten- että vanhaintanssietikettiä heristellen ns sunnuntaitanssijain (vrt po piireissä tuskin lainkaan ja maksimissaankin vasta vähän aikaa tahi korkeintaan satunnaisesti liikuskelleet) ihan oikeasti pyörivän sekä nuorten- että vanhaintanssi-illasta toiseen jaloissa ja kaikeksi sekä nuorten- että vanhaintanssiharmin kukkuraksi haun päättyessä palaavan tyynesti – ikään kuin eivät mitään harmia kenellekään parketilla ns sosiaalifoxtrotteineen ja aistikkaine tahi sitä yksinkertaisenpine keskusteluineen olisi aiheuttaneet – buffettiin täysin viattoman näköisinä odottelemaan seuraavaa hakua!
        http://www.youtube.com/watch?v=JZ2PrLVVbtw

        Oma lukunsa olivat näissä nuoren- ja vanhaintanssipiireissä eräin toimin epäillyt sunnuntaitanssijain asiantuntemattomat, mitä ilmeisimminkin täysin pahansuopaiset mielipidekirjoitukset, joissa kerrotut, hyvin henkilökohtaisiin ja siten monessakin mielessä kieltämättä pahasti loukkaaviin joko nuorten- tahi vanhaintanssikokemuksiin perustuvat kauhukertomukset sekä nuorten- että vanhaintanssimoittemme epäillyistä kurkoista toistuivat ja pahenivat pahenemistaan.

      • Vaino Harha
        Eräs vakiokirjoittajista kirjoitti:

        mutta tuossahan kävi kenties jopa onnekseni hirvittävä nimimerkkivirhe: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että siinäkin minun piti esiintyä eräänä arvostetun tanssifoorumimme vakiokirjoittajista, mutta innoissani näppäilin siinä käyttämäni nimimerkin väärin. Pahoittelen syvästi täten eli erittäinkin pitkälti täysin epähuomiossani aiheuttamaani sekä nuorten että vanhainkin tanssihämminkiä.

        sekä nuorten- että vanhaintanssissa aika nopeasti myös daami ja varsinkin herra, orkesteri, tarjoilija, järjestyshenkilökin. No orkesterihan ei siitä niinkään herkästi melko yleiseenkään osastoon hikeentymisestään kirjoita, mutta nuo muut usein lukenut oot ja raskahastikin ottanut varsinkin, kun katsoit senkin nuorten- ja vanhaintanssifoorumin säikeisiin.

        Miksi näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä tanssin huumori väkisinkin tahtoo kuolla ja nauru surkastua nälvimiseen? Miks meillä niin on tanssimoissa monta ja sinänsä toki melko komeaa mielipuolta, miks vähän taitajia helkkarin komeita askeleen? Miks herraa tanssimoissa kaikkialla suuttuu kuin härkää, härkää sekä nuorten- että vanhaintanssiraivon tosiaan, herraa sekä nuorten- että vanhaintanssiaatteen, nuorten- ja vanhaintanssitunnelmahimokkuuden. Kaikki suuttuu tahi kesken koreografioittensa ratkeaa: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että muualla huumorilla hoituu myös melko komeain herrain mainiotkin toimet, upeilla daameilla hehkuu silmäin aurinko, mut nuorten- ja vanhaintanssipiireissä kurkoina jo syntyy habanerot ja herra sinänsä toki melko komea on riitaan valmis tanssimon ovella jo.

        Ja sinä itse, miksi noitakin mietit? Se merkki mitä ilmeisimminkin on ällistyttävänkin harvinaisen joko nuorten tahi vanhain tahi molenpain vahvuuden: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että siks et ehkä seuraa käskyä veres poreilevan kiehun, vaan kanssain kohtaloita sekä nuorten- että vanhaintanssikansan huokailet. //Leino

        Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
        http://www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm
        (allekirjoitukset muuttavat)

      • Eräs vakiokirjoittajista
        Eräs vakiokirjoittajista kirjoitti:

        kummassakaan dokumentoiduista joko nuorten- tahi vanhaintanssitapauksessa (kummassako tapauksessa, siihen po dokumentaatio ei mielestäni ota mitään alustavaakaan kantaa) pareista omasta mielestään toista paria taitavempi ei väistänyt havaitessaan, ettei sillä toisen parin mielestä paljon taitamattomammalla parilla kerta kaikkiaan järki saati taito eivätkä reflexit (toinen kanpitetuista pareistahan oli dokumentoitu iäkkääksi ja iäkkäitten reflexithän kyllä tiedetään) moisen väistömanööverin tekoon riittänyt?

        Tämähän on aivan ällistyttävää: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että oikein taitavasti tanssiva parihan osaisi toki leikiten myös väistää niin taitavasti, ettei kukaan. Kyllä noissa, sinänsä toki harmillisissa tapauksissa täytyy olla kysymys jostain muusta kuin ylettömästä ja olemattomasta joko nuorten- tahi vanhaintanssitaidosta. Että lähteä sillä tavalla ja omiin sekä muihin nähden omasta mielestään ylivertaisiin nuorten- ja vanhaintanssitaitoihinsa vedoten iäkkäillekin nuorten- tahi vanhaintanssijoille sekä nuorten- että vanhaintanssiriitaa haastamaan täysin yleisellä sekä nuorten- että vanhaintanssipaikalla. Häpeällistä!

        Sehän olisi voinut etenkin se iäkkäänpi herra sotiemme erikoisjoukkojen veteraani olla ja silloin olisi kampittajalle kalpaten käynyt – on se nähty niin monta kertaa aiemminkin, kun nuoret siviilit ovat mielestään täysin avutonta vanhusta porukalla (heitä on aina ollut vähintäänkin kaksi, kuten tässäkin dokumentaatio täysin sekä nuorten- että vanhaintanssikiistatta osoittaa) kurmoottamaan lähteneet ja se onkin vanhus vetreä veteraani ollut ja silloin on kurmoottamaan lähteneiltä luita ja kallojakin halki mennyt!

        vasta vanhalla vanhaintansseissa, jossa se sinänsä toki melko komea herra vihoviimeisen kerran jolle kulle noista todella upeista daameista viho viimeisen kerran pokkaa ja sekä nuorten- että vanhaintanssivuosikymmenten jatkuvasta koreografisesta jännityksestä ja rukkasstressistä herralla sydän tahi jokin muu elintärkeitä sekä nuorten- että vanhaintanssitomintoja ylläpitävä elin kuten esimerkiksi aivo stoppa, jolloin parkettina parhaassa tapauksessa on anbulanssi, jossa tanssittaakin hän sen todella upean daamin sijasta kalman rouvan.
        http://www.youtube.com/watch?v=lj05XModyro

    • Joka asiassa

      Tässäkin ketjussa on oikein varteenotettavia ja tosiaan käytäntöön soveltuvia ehdotuksia.

      Omituista että, lietsotaan pitkiä tekstejä ettei kannata, ei voi, ei toimi, ei onnistu, ei ja ei .?

      Ihmisille myydään vaikka piikkilankaa mainoksilla ja toistoilla sekä aivan rohkealla asian toistuvaan esittämiseen perustellusti. Tosin (kaupalliset toimet ovat useimmiten manipulaatioita) Mutta kun selkeä kaikkia haittaava toimintatapa on käytössä tanssipaikoilla miksi ihmeessä sitä ei voisi jotenkin toistuvasti tiedostaa ja tuoda esiin.

      Ei varmaan kukaan muu kuin tosi nirppa loukkaannu ja tunne itseään ohjatuksi koska varmaan kaikki käsittää miten yhteisen edun mukaista se olisi.

      Taas jos jokin ylimielinen ja kaikkien yläpuolella itseään pitävä vetää herneitä nenäänsä hän vain tukee entistä käytäntöä pitääkseen heijasteensa pystyssä.

      Hyvin monilla tanssilavoilla käy kesäkautena etenkin täysin tidostamattomaa väkeä muuttuneesta ja uudistuneesta tanssilava käytännöstä. Täten olisi ehdottoman tärkeää että ns jokin ottaisi lavan haltuun ja se on järjestäjä ja esiintyvät tanssimusiikin tuottajat joilla on auktoriteetiä ja velvoitetta asiaa kohtaan.

      • Ei aina toimi

        Kyllä lavan haltuunottajat ovat tanssijat itse. Lavakäytäntö muotoutuu luonnollisen kehittysen mukana paikkaan sopivaksi, ja toiminaksi. Myönnän kyllä että muutamassa paikassa voisi järjestelyt olla toisinkin, ja tanssijoiden luoma toimintatapa ei toimi. Esimerkiksi Riutalla yritettiin miesten riviä saada naistenhakuvuoron aikana seinustalle, mutta kun sieltä kukaan ei hakenut, niin sinne keskelle lattiaa se jäi.

        Riutalla on yritetty ohjeistaa myös paikallaantanssijoita ulkokehälle pois etenevää tanssia tanssivien tieltä. Jostain syystä vakiintunut käytäntö tanssia paikallaantanssia pömpelin ja esiintymislavan välissä on niin tiukkaan iskostunut tanssijoille, että siitä luopuminen ei tunnu onnistuvan millään.

        Kaikkein törkeintä on se kun ulkokehälle muodostuviin taskuihin menee ohjeen mukaisesti tanssimaan paikallaantansseja, niin joku aivan tahallaan menee tanssimaan heitä häiriten, jopa tahallaan päälle ajaen.

      • avoimuuden ja tekojen kannattaja.
        Ei aina toimi kirjoitti:

        Siis lavan haltuunotto ei onnistu (ainakaan kirjoitteluun uskoen) tansijoilta itseltään. Täten tiedottamisessa pitäisi olla mitään vastenmielistä sillä sitä tulisi oikeilla ja lavan järjestäjien sekä esiinyjien tehdä. Kyse on palvelutarjonnasta ja siksi heille se kuuluu. Totta ihmeessä mikäli tanssijat ottaisivat ja osoittaisivat tansikäytänteillä että homma pelittää niin voihan sen todeta ja täteän kukaan ei kiusallaan puutu toimivaan tanssikäytäntöön.

        Kokemukseni mukaan olen tanssinut useilla lavoilla ja en ole kokenut ongelmia. Siis vallitsevien olosuhteiden mukaan mennään. Parempaa kehitystä toki näkisin sillä tarjoaahan bändit esim: seuraavien kappaleiden nimet ja tahtilajit etukäteen tiedottamalla, miksi ei voisi lavakäytänteistä tiedottaa??

      • foxaajatar
        Ei aina toimi kirjoitti:

        Kyllä lavan haltuunottajat ovat tanssijat itse. Lavakäytäntö muotoutuu luonnollisen kehittysen mukana paikkaan sopivaksi, ja toiminaksi. Myönnän kyllä että muutamassa paikassa voisi järjestelyt olla toisinkin, ja tanssijoiden luoma toimintatapa ei toimi. Esimerkiksi Riutalla yritettiin miesten riviä saada naistenhakuvuoron aikana seinustalle, mutta kun sieltä kukaan ei hakenut, niin sinne keskelle lattiaa se jäi.

        Riutalla on yritetty ohjeistaa myös paikallaantanssijoita ulkokehälle pois etenevää tanssia tanssivien tieltä. Jostain syystä vakiintunut käytäntö tanssia paikallaantanssia pömpelin ja esiintymislavan välissä on niin tiukkaan iskostunut tanssijoille, että siitä luopuminen ei tunnu onnistuvan millään.

        Kaikkein törkeintä on se kun ulkokehälle muodostuviin taskuihin menee ohjeen mukaisesti tanssimaan paikallaantansseja, niin joku aivan tahallaan menee tanssimaan heitä häiriten, jopa tahallaan päälle ajaen.

        "Myönnän kyllä että muutamassa paikassa voisi järjestelyt olla toisinkin, ja tanssijoiden luoma toimintatapa ei toimi. Esimerkiksi Riutalla yritettiin miesten riviä saada naistenhakuvuoron aikana seinustalle, mutta kun sieltä kukaan ei hakenut, niin sinne keskelle lattiaa se jäi."

        Kangistutaan vanhoihin kaavoihin eikä hyväksytä muutoksia. Näin kävi pari vuotta sitten yhdelläkin lavalla, kun yrittivät järjestäjien taholta vaihtaa naisten ja miesten puolta sillä selityksellä, että ne naiset jotka ei pääse tanssimaan, näkisivät orkesterin. Eipä onnistunut vaihto, vaan edelleen naiset samalla seinustalla kuin orkesterikoroke. Tosin siitä puolenvaihtokokeilusta kertoi vain järjestysmies lavan reunalla. Ehkä asiaa olisi paremmin auttanut selkeät kyltit seinällä ja sitä ehdotinkin, mutta meni "kuuroille korville".

    • takas.

      Niin mäkin teen.

    • pöh...

      ...jos samaan tilaan mahdutetaan suhteessa enempi ihmisiä kuin siihen oikeasti mahtuisi ja kun kaikki yrittävät liikkua vielä samanaikaisesti

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe