Yleismaailmallinen ilmiö surkastuttaa poliittiselta kentältä pois tarpeettomat puolueet jatkaa vääjämätöntä kulkuaan, joista sosiaalidemokraatit ovat listaykkösiä.
Saksassa kristillisdemokraatit ja liberaalien FDP ovat voittaneet liittopäivävaalit ja pääsevät muodostamaan keskusta-oikeistolaista hallitusta. Liittokanslerina jatkava kristillisdemokraattien Angela Merkel aloittanee hallitusneuvottelut lähipäivinä.
Hallitusneuvotteluissa saattaa kulua kuitenkin useita viikkoja, kun kristillisdemokraatit ja FDP sovittavat näkemyksiään hallitusohjelmaan ja sopivat ministerinsalkuista.
Merkelin kilpakumppani Frank-Walter Steinmeier tunnusti sosiaalidemokraattien tappion jo sunnuntai-iltana vaalituloksen selvittyä. Sosiaalidemokraattien kannatus romahti liittotasavallan historian alimmalle tasolle.
On selvää ettei 2000-luvun ihmiset kaipaa enää politiikassa räksyttäviä räyhääjiä vaan aidosti asioista kiinnostuneita vastuunkantajia, joilla on sanojen lisäksi tahtoa tehdä hyviä päätöksiä kansalaisten hyvinvoinnin eteen. Saksassa vaalit vahvisti entisestään sitä poliittisen kentän uudelleen jakoa koko Euroopan kattavassa kehityksessä, jossa sosiaalidemokraateille ei enää ole käyttöä.
Meillä Suomessa tilanne muistuttaa samalla tavalla saksalaisen poliittisen perinteen kulkua, jossa sosiaalidemokraatit pitkään saivat rakentaa härskisti omia läänityksiä eri puolille yhteiskunnan rakenteita, joista käsin ovat tehneet myyrän työtä näihin päiviin asti.
Sosiaalidemokraateille ei enää käyttöä
3
90
Vastaukset
- dfshshzrwz
, kun myös maanviljelijät Saksassa äänestää SDP:tä.
Olen samaa mieltä, agraaripuolueet on kuihtuva liike Euroopassa. - No Vote
käyttöä, miksi enää järjestää vaaleja?
Tämänkin tradition voisi lopettaa. V anhaselle petataan kelan pääjohtajan paikkaa .huuhtanen jatkaa kelan pääjohtajana niin kauan kun matti pääministerinä sitten hänestä kelan johtaja .Nämä ovat kepun läänityksiä.kepu hylkäsi jäätteen mäen paljon pienemmästä rikkeestä kuin vanhanenon tehnyt,joka valehtelee jatkuvasti tai on niin paha dementia ettei muista mitä on puhunut.ps toimittajien pitää aina näyttää hänen puheistaan kohtajota on sanonut ennen kuin tunnustaa sanansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa942713En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101734
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039